Raskaudesta kertominen

Itselläni oli jokunen kuukaisi sitten sama ongelma, olen aina ollut isintyttö vaikka 23v olenkin, mutta ymmärrän mistä puhut.
Itse laitoin ultraääni kuvat lomakuvien joukkoon ja esittelin niitä (olimme juuri olleet kreikassa) ja hups joukkoon oli sellainenkin eksynyt, omani olivat hieman hämillään ensin mutta sitten kerroin miltä musta tuntuu että on oikea aika lapsen tulla, työt ok, mies täyttää muutaman vuoden päästä 30, isovanhempani jotka kaikki vielä elävät toivoisin heidänkin näkevän.
Tai sitten kuten yksi kaverini teki otti äitinsä ultraan mukaan eikä puhunut mitään äiti vaan ihmetteli koko ajan mutta tykkäsi loppuen lopuksi näkemästään.

Mun tapa kertoa äidilleni oli aika hauska...

Meillä on ollut perheessä surua, kun isä kuoli viime kesänä. Äidin kanssa välit ei aina olleet noihin aikoihin parhaat mahdolliset. Itse asiassa ei oikein koskaan ole olleet... Äiti tietysti suri kuten minäkin tahollani, mutta ei vaan osattu surra yhdessä. No, meillä oli sitten kauhea riita menossa ja minä pidin äitiä ihan hirveänä ja olin muka itse oikeassa. Vaikka tiesin ihan tasan tarkkaan, että johtui raskauden aiheuttamista hormonimyrskyistä. No, siinä riidan jälkeen sitten tietysti piti pyytää anteeksi ja selitellä nolona äidille käytöstäni, että se johtui siitä, että olin raskaana. Viikkoja taisi tuossa vaiheessa olla kasassa jotain päälle 10 ja en ihan vielä olisi halunnut kertoa asiasta kellekään, mutta pakko oli äidille kertoa, kun pahoitin hänen mielensä. Nyt meillä on ihan hyvät välit ja äitiysjuttujen ja kokemusten jakaminen on vielä lähentänyt meitä.

Muuten sitten kerrottiin lähimmille sukulaisille vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Mies taisi soittaa äidilleen. Oli niin innoissaan asiasta, ettei kyllä pahemmin arkaillut kertomisen kanssa. :D

Tuosta isälle kertomisesta voisin sanoa, että onhan se varmaan vaikeaa, mutta eiköhän hän asiasta ilostu. Minä toivon, että olisin voinut kertoa omalle isälleni ilouutisen. Mutta eiköhän isä tuolta jostain taivaasta katsele, että tytöllä masu pyöristyy... :D Mulla vielä laskettu aika sattui isäni syntymäpäivälle. Hyvin on ajoitettu. :)

Kertominen oli itselleni tosi vaikeaa. Haluttiin odotella vielä NT-ultrankin jälkeistä aikaa ja lopulta kerrottiin isovanhemmille ja muille läheisille sukulaisille vasta viikolla 16. Jotenkin tuntui että vauva oli meidän oma pieni salaisuus, josta haluttiin nauttia keskenämme mahdollisimman pitkään :) Hirvee hössötyshän siitä heti alkaa kun muut saavat tietää. Kaikki naiset, jopa sellaiset jotka eivät ole ikinä raskaana olleet, tietävät paremmin miten raskauden kanssa pitäisi elää ja sitten tulee niitä älä sitten tee sitä ja tätä ja tuota ja muistathan että... päläpälä.. Olen ihan iloinen ettei ainakaan aiemmin kerrottu kenellekään.

Mulla kanssa kävi niin, että en saanut sanoja ulos suustani, itse asiassa alkoi heti vaan itkettämään, joten laitoin mieheni kertomaan uutiset! Ihan hyvin meni, sokki se oli kaikille alkuun (en kyllä tiedä että minkä ihmeen takia!!) mutta alkujärkytyksestä toivuttuaan kaikki ovat olleet asiasta iloisia.

Tekstiviestin saaminen voi joistakin tuntua vähän kylmältä tyyliltä ilmoitella asiasta, joten jos se arveluttaa niin älä laita viestiä. Kasvokkain on ihan hyvä kertoa, jos ei pelkää aggressiivista tai surullista reaktiota (esim. pitkään lapsettomuutta poteneet pariskunnat, tästäkin saatiin kokemusta). Isälleni ilmoitin puhelimessa, koska en jaksanu lähteä ajamaan 500 km:a uutisia kertomaan. Tuntui kyllä aika laimealta...

Me ollaan kerrottu vanhemmillemme ihan kasvokkain. Ekasta lapsesta kerrottiin olosuhteiden pakosta jo ennen kymmenettä raskausviikkoa, koska jouduin jäämään erityisäitiysvapaalle ja töissäkäymättömyyteni olisi herättänyt turhia epäluuloja. Olivat aluksi hieman puulla päähän lyötyjä, mut kunhan tokenivat, niin olivat iloisia puolestamme :)
Tästä toisesta lapsesta kerrottiin ekan ultran jälkeen ja molempien äidit sanoivat jo aavistelleensa jotain raskauden tapaista. Eivät siis yllättyneet ollenkaan ;)
Oman isäni kanssa emme ole läheisissä väleissä (vanhempani ovat eronneet), emmekä edes näe juurikaan. Hänelle olen kertonut molemmista raskauksista puhelimassa joskus kun olen muistanut.. Heh.

vitsit, kyllä nyt alkaa ahdistamaan vaan lisää tuleva kertominen :D kun sitä näin paljon ajattelee.

asutaan siis kaukana molempien vanhemmista, ja seuraavan kerran matkataan heille päin varmaan parin kuukauden päästä, kun juuri käytiin viikonloppuna. taitaa mennä puhelimessa kertomiseksi.

tuntuisi niin paljon helpommalta kertoa jos vanhemmat olisivat yhdessä, kun sitten voisi kertoa sille jolle on helpompaa ja tämä juoruaisi toiselle vanhemmalle. mutta minun vanhempani ovat eronneet ja pitää kertoa isälle ja äidille erikseen.

tuntuu hassulta edes miettiä sanovansa puhelimessa "arvaa mitä? - meille tulee vauva/sinusta tulee isoisä.."

annan itselleni nyt 2 viikkoa, joiden aikana pakotan itseni kertomaan :)

mietin jopa sitä, että siskoni on järkyttävä juoruilija niin jos kertoisin hänelle minun ei tarvitsisi kun hän hoitaisi sen puolestani :D mutta ehkä tää tästä :)

sisarruksilla on sitten helpompi kertoa, kun ei porukoille ole enää niin shokki kun ovat jo isovanhempia :)

Mulla oli kans vaikeeta aluks kertoa vanhemmille raskaudesta, näin jälkeenpäin ihmettelen kovasti että miksi :D
Anopille ja appiukolle kerrottii kasvotusten appiukon synttäreillä. Minun vanhemmilleni laitoin tekstiviestinä runon:
"Nyt salaisuuden suuren, laitan mukaan tuulen.
On masussani pienet sormet ja varpaat, nyt jo varmaan arvaat.
On ilomme suuri ja suunnaton, meille vauva tulossa on."
ja mukaan kuvaviestinä ultrakuva.

Minusta tuo oli kiva tapa kertoa. Tuntui itse asiassa kivemmalta kuin kasvotusten kertominen appiukolle ja anopille :D Ja jos pelkää että uutisista ei ehkä heti ilahduta vaan tosiaan olla ihan sekaisin, niin tuo viestin laittaminen on hyvä keino ilmoittaa asiasta siten, ettei päin naamaa töksäytetä tuollaista uutista vaan vanhemmille jää aikaa sulatella asiaa ja sitten soittaa takaisin kertoakseen mitä mieltä on :) voivat ihan vapaasti olla siellä suut ammollaan "voi herrajestas" eikä tarvi "esittää" iloista vaikka olisikin järkyttynyt aluksi. En nyt kyllä tiedä kuinka moni esittäisi muuta, mutta sitä ei koskaan tiedä..

Me vaan lähetettiin ultrakuva tekstarilla ja jäätiin odotteleen soittoja. Ja alkoihan niitä aika pian tulla :-) Joku tuolla ylempänä taisi sanoa, että se on kylmä tapa, mutta varmaan riippuu ihan ihmisistä, miten sopivalta mikäkin viestintäkeino tuntuu.

Meille tämä tapa sopi paremmin kuin hyvin, koska itse en oikein kestä liiallista hössötystä, jota osalta sukulaisista oli odotettavissa, ja toisaalta taas hieman jännitti kertoa yhdelle sukulaiselle, joka itse on kokenut keskenmenon. Ajattelin, että ehkä hänelle on helpompaa olla uutisen kuullessaan yksin, jotta pääsee rauhassa käsittelemään asiaa, eikä tarvitse väkisin yrittää pinnistää onnitteluita, kun oikeasti tekisi mieli vain itkeä.

kyllä alkaa varmasti sydän pumputtamaan kovaa viestin lähetyksen jälkeen kun odottelee niitä takaisin soittoja :) ja kun puhelin soi niin sydän hyppää kurkkuun..

näin voisin ainakin kuvitella..

on mukava kuulla, että kaikki eivät pidä viestin lähettämistä kylmänä.. eli sitä voisi vielä harkita :)

Minä itse raskauduin viime elokuussa. Pidettiin suvulta ja lähipiiriltä asia salassa isänpäivään saakka eli marraskuulle saakka. Laitettiin isänpäivä korttiin viestiin onnittelut isälle ja tulevalle ukille.. äiti kertoi, että isä oli pitkään lukenut ja pyöritellyt korttia mykkänä käsissään ja yrittänyt salata liikutustaan ennen kuin kortin oli antanut äidille luettavaksi (isä on odottanut tätä uutista monen monta vuotta).. ja monta kertaa oli ottanut seuraavien päivienkin aikana kortin käsiinsä luettavaksi.

Samoin anoppilassa otettiin samanlainen isänpäivä kortti suurella ilolla vastaan..
Kun vanhempamme soittivat onnittelusoitot, niin annoin heille luvan ja ilon ilmoittaa asiasta kaikille muille sukulaisille (molempien äidit rakastavat "juoruamista" ja kerrankin oli hyvä aihe heille soitella sukulaiset läpi ja loistaa).. sisaruksille soitettiin itse uutinen. Kavereille ilmoitin tämän sukurumban jälkeen laittamalla FB:n raskausviikko ja laskettuaika päivityksen.

Teille ei nyt tuonne isänpäivään saakka odottaminen oikein taida onnistua...?? =D Mut muuten kortti ( ultrasta kuva?) on aika kiva tapa mielestäni ilmoittaa asia, jos ei pysty kasvotusten asiaa kertomaan ja tekstari tuntuu hölmöltä.

no meillä on onneksi tuo äitienpäivä sopivassa saumassa. :)

mutta siinä kohtaa mietityttää juuri se, että pitäisikö isälle sitten soitella aikaisemmin viikolla.. koska vanhemmat ovat eronneet joten äitini ei ole korttia isälleni näyttämässä.

Mä vaan täräytin puhelimessa äidille eka ja sitten isälle soitin sen jälkeen, kun sattuivat olemaan sillä hetkellä eri paikoissa... Ja kun asun kuitenkin parinsadan kilsan päässä heistä!
Isällehän se oli shokki, kuten siskonikin raskaudet. Ja mun vielä enemmän, koska olen hänelle se pahnan pohjimmainen, isin pikkutyttö. Taisi tajuta oman vanhuutensa siinä samassa:D
Äiti ei ollu moksiskaan! Kyseli vaan, että oonko varma nyt. Kun ei kuitenkaan tiennyt, että oon yrittäny jo exänikin kanssa neljä vuotta ja nykyisen kanssa kaksi vuotta, eli siis kuus vuotta yhteensä! Ja kun tässä jo yli 30 vuotias olen, ni eipä sitä kannata enää lykkiä...
Miehen vanhemmille ei ollut ihme, sillä miehelläni on jo kaksi ja jopa eri naisen kanssa ja molempien kanssa lapset saanu alkunsa ihan kk:n yhdessäolon jälkeen! Eli sieltä suunnalta oli lähinnä sellanen reaktio, et "no jo vihdosta viimein!"

Täräyttämäällä vaan, niin sillon saa sen aidoimman reaktion ihmisiltä :D

Voi ei, itsestäni tuntuu et ei sitä onnea voi salata onhan se parhainpia aikoja elämässä,aina oon kertonut heti ja toivonut et kaikki menis parhainpäin.Se on kulta-aikaa ,kerrohan pois se helpottaa.

eiköhän ne sen sit joskus huomaa

no joo myönnetään että samaa vikaa on, että isin tyttö ja isäni tuskailee jatkuvasti että miten jaksan ja miten pärjään ja määräilee aikuisen ihmisen elämää. En ole suoraan sanottuna uskaltanut sanoa suoraan, että 3 lapsi on tulossa, koska pelään sitä myllerrystä ja voivottelua. Toki lapset työllistää ihan mukavasti jne, mutta en nyt kaipaa mitään sen sortin kommentteja. Eipä ole tähän asti tarvinnut häntä tai muitakaan sukulaisia vaivata lapsilla ja leipä on omalla työllä pöytään saatu. On varmaan kuullut muilta lähisukulaisilta tulokkaasta.