mulla on jo ollu melkein koko ikäni tällaisia oireita. Kerran menin sanomaan äitilleni jotain juttua, ehkä vähän hassua tms. sitten kesken jutun tuli outo olo. rupesi hävettämään. en tiennyt miksi. jotenkin "vammanen"olo ja tuli silleen että miksi minä näin sanon. tai sitä on vaikee selittää mutta tuli epävarma olo. tuntu että haluan pois. sillon kun hävettää niin tulee olo että haluaisin piiloutua jnnekkin. vajota maan alle. se tuli silloin. nykyisin niitä tulee vähemmän mutta tulee kuitenkin. myös sellaisia että tuntuu kuin olisin jossain aineissa tai humalassa. vikka en ole. olen puheliaampi kuin ennen. en juurikaan puhu mitään. sillloin tällöin olen puhelias ja teen enemmän jotain. jos olen kaverin kanssa, tai jossain leirillä jossa on ihmisiä, jotka on kavereita mutta en ole hirveesti heidän kanssa, ja oltaisiiin vaikka yötä jossin talossa, silloin tulee niitä eniten. en tunne itseäni. olen erilainen. mitä nämä on?? eikai jotn paniikkihäiriöitä tai...?
mtääh?
änää
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.