Amerikan Helluntai Raamattu kouluissa uusiksi . Ei tempausta Ilm. 4:1.
Eikä ennen antikristuksen 3 ja puoli v. vainonaikaa.
The Voice of Eliah Chairman Allen Friess sanoo:
"Kuinka voi saatana pettää ja harhauttaa tehokkaasti, kun markkinoilla on niin paljon kirjoja hänen valheistaan."
Uusittua, raitista opetusta. Googleta:"The Voice of Elijah Last Days Rapture.
Eikä ennen antikristuksen 3 ja puoli v. vainonaikaa.
The Voice of Eliah Chairman Allen Friess sanoo:
"Kuinka voi saatana pettää ja harhauttaa tehokkaasti, kun markkinoilla on niin paljon kirjoja hänen valheistaan."
Uusittua, raitista opetusta. Googleta:"The Voice of Elijah Last Days Rapture.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Älä usko muiden selityksiä, tempaus ajankohta löytyy Raamatun sanomasta, Paavali on sen hyvin selittänyt 1Tess kirje ja toisen kirjeen > jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton.
Pyhä Henki on voimallisesti uskovissa vaikuttamassa ettei demoniset voimat pääse valtoimenaan tekemään vielä työtä. Mutta sen tähden olla kiitollinen Jumalalle, että hän alusta alkaen valitsi pyhitykseen ja omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
laittomuutta ja luopumusta, aivan niinkuin pimeyskään ei voi saada sijaa, jos on valkeutta. Luopumus sammuttaa rakkauden totuuteen eli valkeuteen ja Laodikeaa kehotetaan parannukseen ja palavuuteen penseyden sijaan.
Tietysti Jumala voi sallia Perkeleen tappaa Jumalan valitut maan päältä, niinkuin Herra ja apostolinsa ja opetuslapsensa saivat maistaa maailman vihaa ja siitä Jeesus on meitäkin ennalta opettanut "te tulette kaikkien kansojen vihattavaksi minun nimeni tähden, mutta joka kestää lujana loppuun asti, se pelastuu". Samoin on kirjoitettu "autuaat ne, jotka Herrassa kuolevat tästedes".
Jumalan profetaalisessa Ilmestyskirjassa on hyvin selvästi opetettu ja ilmoitettu näiden viimeisten päivien viimeisten tuntien ja minuuttien vaiheet. Tarvitsemme kylläkin anomista ja nöyrtymistä lapsen kaltaisuuteen kuulemaan Herran Jeesuksen antamaa korvasyyhyyn opetetun sijaan.
Herran Jeesuksen armoa ja totuutta Pyhässä Hengessä toivottaen.
Inhimillisesti ja Raamatun oppien mukaan haluan kysyä kaikilta niiltä, jotka eivät halua odottaa tempausta tulevaksi:
MIKSI ETTE HALUA ETTÄ JEESUS TEIDÄT PELASTAISI POIS????
Minä luotan 100%:sti Jeesuksen tekemään morsiamen poisottamiseen, koska silloin minä luota 100%:sti Jeesukseen Kristukseen vapahtajaani.
Jarmo.
Nyt ei olekaan kysymyksessä kenenkään halut, vaan Raamatun sanan oikein ymmärtämisestä ja käsittämisestä, joka näytää sinulla olevan hakusessa.
-jarmo- Kun Jeesus tulee toisen kerran suurella voimalla ja kirkkaudella on täällä vainot ja vihat kuumimmillaan.
Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee vihat ja vainot kun Jeesus tempaa omansa 1000 vuodeksi taivaaseen, ja jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.
Tottakai se on helpotus uskovalle kun Jeesus tempaa 1000 vuodeksi taivaaseen vihan ja vainojen keskeltä.
Ajatuksesi ei periry Raamatulliseen profetiaan.Miten ie eksyttäjaä.Koska Raamattu ei opeta näin.Vain viisaat näyttävät sen ymmärtävän-ei tyhmät.Et ymmärrä vuosiviikosta yms.Eli jos joskus pelastut,sekin on suurta armoa.
Se on niin,ettet tunne Raamatun profetioita.Minua ei haittaa.Mutta älä kirjoittele tyhmiä,jotka eivät perustu Raamaattuun.Voi tätä pimeää aikaa!
Tuota adventistien vanhaa kaavaa olen kuullut koko (47v) ikäni, olenhan sentään jo neljännen polven adventisti itsekin. Isoisäni isä perusti mm. Tampereen adventtiseurakunnan yhdessä muutamien ihmisten kanssa. Olen siis saanut kuulla tuota kaavaa jo lapsesta saakka, mitä toitotat kuin mantraa konsanaan.
En ole enää vuosiin uskonut tuohon, koska sitä ei voi todistaa paikkansapitäväksi. Sen sijaan www.pelastussanoma.fi mukainen skenaario on vaikeaa kumota. Haluankin että joku toisi päivän selvän Raamatun mukaisen ristiriidan pelastussanoman kanssa.
Mutta lue sinä ensin Sakarjan 14 luku ja Jesaja 65:17-25 ja sitten kun olet ääneen lukenut itsellesi nuo, niin kerro sitten miten voit ne selittää tuhatvuotisen kautesi taivaassa jne.
Jarmo kuule en mitenkään !
>>> Mutta lue sinä ensin Sakarjan 14 luku ja Jesaja 65:17-25 ja sitten kun olet ääneen lukenut itsellesi nuo, niin kerro sitten miten voit ne selittää tuhatvuotisen kautesi taivaassa jne.>>>
Ensinnäkin sinunlaisellesi ei olisi koskaan saanut antaa luettavaksesi Raamattua, koska et ymmärrä tuota kirjoituskokelmaa .
Sakarjan kirja on ajoitettu aikaan n, 2500 tästä ajasta taaksepäin , sen kirjoittaja on ollut sen aikaisen uskonnon edustaja ja on kirjoittanut omasta näkökannastaan.
Sakarjan kirjan kirjoittaja ei ole osannut kuvitella aikaa 2011 ajast aikamme eikä hän myöskään ole tajunnut mistään Suomesta mitään ( sellaista ei siihen aikaan ollut edes käsitteenä),ei Jeesuksestä mitää ( eikä Jeesusta ole muualla kuin Kristinuskoisten mielikuvissa nykyäänkin siihen monet uskovat koska uuden testamentin kirjoittajat kertovat sen todellisuutena vaikka se on vain uskontoa )nykyajan uskonnoista yhtikäs mitään.
Jesaja oli vieläkin kaukaisempi uskonto opliitikko !
Huomaatko että suljit minut pois armon piiristä sanomalla ettei minulle olisi koskaan saanut Raamattua antaa luettavakseni. Se on hyvin epäkristillinen ilmaisu.
Toiseksi sinähän varmaan tiedät miten revitään Raamattua tarpeettomana. Sinähän teit juuri niin, sanoessasi että ovat niin kaukaisia kirjoituksia ettei niillä ole merkitystä. Tarkoitat varmaan että Sakarja 14 ja Jesaja 65:17-25 eivät ole Jumalan sanaa, eikä ilmoitusta, eikä sillä tavoin siis kuulu Raamattuun.
Eikös ilmestyskirjakin ole yli 1900 vuotta vanha? Voisit hyvin viitata samaa siihen, aivan kuin jokaiseen Paavalinkin kirjaan, eli yhtä hyvin koko Raamattuun, miksi vain vanhaan testamenttiin.
Jumalalle kirjoitusten iällä ei ole merkitystä ja jos uskot Raamattuun Jumalan ilmoituksena, niin sinun on luettava myös Sakarja 14 ja Jesaja 65:17-25 myös Jumalan ilmoituksena. Muutenhan sinä vesität koko Raamatun sanoman.
Pyhää Henkeäkään ei ole vajaina annoksina, on vain täysiä annoksia, eikä armoakaan ole osittaisena, on vain kokonaisia armoja. Et voi sanoa Jumalalle, kuten moni advari tekee, ettei sinun Herra tarvitse minua kokonaan pelastaa, minähän teen sinun tahtosi ja pelastan itse itseäni tekojeni kautta.
www.pelatussanoma.fi
Tyypillistä uskovan logiikkaa.
Jos Raamatun kiistatta moniselitteisistä teksteistä EI vedä samoja johtopäätöksiä kuin Sinä, on väärässä.
Tyypillistä ateistin logiikkaa, tulla heilumaan uskovien profetiapalstalle kuin saavuttaakseen jotain, puhumattakaan siitä että tietäisi asioista jotain.
Eikös ihmisillä ole motiivi aina mukana teoissaan, joten en siis ymmärrä tuollaista motiivia kommentoida asioita jota ei itse edes pidä olemassaolevana.
Kaikenlaisia kinkyjä teitä onkin... täytyy vain edelleen ihmetellä!
Nopeastipa se uskonnollinen pintakiilto Sinultakin -jarmo- katosi. Keskitytään kuitenkin asiaan.
En ole väittänyt olevani millään tavoin kaikkitietävä. Useatkin äärikristityt puolestaan näyttävät olettavan itsestään liikoja - uskonnollisuus ilmeisesti antaa lähes yli-inhimillisiä ominaisuuksia?
Profetioihin uskominen ja varsinkin se, että niitä uskoo itse jotenkin tuottavansa ovat fundamentalistista uskonnollisuutta. Minä en löydä siitä oikeastaan mitään hyvää. Tämän vuoksi minulla siis lienee oikeus kommentoida asioita samoin kuin muillakin. Vaikeaa tuntuu sananvapauden periaate olevan ääriuskovaisille - tuttu ilmiö maailmalta!
Sinun oletuksesi siitä, että uskonnäkemyksesi ovat jotenkin oikeampia kuin jonkun muun perustuvat yhtä hataroille lähtökohdille kuin muillakin. Olet tehnyt Raamatusta omat tulkintasi tai joku muu on ne puolestasi tehnyt. On luonnollista pitää omia oletuksia oikeampina kuin muiden.
Valitan, niin yksinkertaisesti asiat ovat.
-jarmo- Kysymyksessä on kahdesta eri asiasta.
On toinen asia uskoa ylimääräiseen tempaamiseen ennen Jeesuksen toista tulemista, kuin se, että uskoisin Jeesuksen tulevan toisen kerran ilman ylimääräistä rahtaamista taivaan ja maan välillä, niinkuin monet uskovat.
Jeesus tulee noutamaan omansa 1000-vuodeksi taivaaseen minne Hän on mennyt valmistamaan meille sijaa, ja tähän tilaan me pääsemme Hänen toisen tulemuksensa jälkeen.
Raamattu ei tunne sanamuotoa 7-vuotisesta vaivanajasta, eikä ylimääräisestä ylöstempaamisesta, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Jeesuksen tullessa ensimmäistä kertaa syntymänsä jälkeen Hän tuli rakentamaan 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa, kuten profeetat olivat ennustaneet, mutta Israelin kansa hylkäsi Messiaansa ja tämä toive jäi toteutumatta ja päättyi ristille.
Elämän kirjat avataan ja tutkitaan taivaassa, jossa tuomiovalta annetaan Jumalan pyhille. Taivaassa ei elämän aikana tehtyjä syntejä anneta anteeksi, vaan ne ovat sovitetut maan päällä, ja sovitettuina tai sovittamattomina ne on merkitty elämän kirjaan hyväksyttyinä tai hyväksymättöminä.
Taivaallisessa pyhäkössa Jeesus on Ylimmäisenä Pappinamme, ja rukoilee meidän puolestamme, että me maanpäällä sovittaisimme syntimme Hänen veressään sovituksina synneistämme, ja nimemme löytyisi elämän kirjasta sovitettuina maan päällä.
Jeesus Kristus Yimmäinen Pappimme vie elämän kirjan Isänsä eteen, sillä kysymyksessä on Jeesuksen suorittama sovitustyö, sillä Jeesus sovitti itseensä sekä ne, jotka ovat maan päällä, että taivaassa.
Danielin kirja kirjoittaa 8:14 Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa.
Jeesus ei tullut rakentelemaan kirkkoja, vaan seurakuntia maan päälle ja vain taivaassa on pyhäkkö missä Jeesus on Ylimmäisenä Pappinamme, eikä kolmatta temppeliä tulla rakentamaan, sillä Jeesus puhui oman ruumiinsa temppelistä mihin Dan.8:14 viittaa.
Antikristukselle on turha temppeleitä rakennella Jerusalemiin, sillä yhtä hyödytöntä se on kuin rakentaa alttaria teurasuhria varten, joka on teurastettu yli 2000-vuotta sitten, sillä Jeesus oli teurasuhrimme.
Yhtä mieletöntä on väittää, että kahta 1000-vuotista aikaa voitaisiin viettää yhtä-aikaa toista taivaassa, ja toista maan päällä uhriveitsi kourassaan.
Kuten jo sanoin, olen kuullut tuon lukemattomia kertoja ja 42kk on edelleen 3,5 vuotta ja sen toinen osa on 3,5 vuotta, jota tullaan lyhentämään.
Puhut paljon, jota et viittaa mihinkään muuhun kuin puheisiisi ja siihen iänikuiseen liirumlaarumiin jota advarit ovat viljelleet aina siitä lähtien kun mopo lähti käsistä. Viittaan sillä epäonnistuneeseen kirkonperustaan 1844 ja piti saada joku uusi juttu, jottei seurakunta katoa maan tuuliin.
Ironista on se että isoisänikin aina muistutti että Adventtikirkko on Jeesuksen odottajien kirkko, jota nykyään edustaa varsinainen antiodotuksen henki.
Raamattu ei missään kohtaa kerro ettei tempaus tulisi, tai vaikka kaksikin. On siis hyödytöntä keskustella asiasta, jossa toinen on jääräpää.
Minä olen vuonna 2000 vasta tajunnut että advareiden höpinät tosiaan ovat höpinää, aina lepopäivänvietosta asti Jeesuksen tulemukseen.
Ihminen ei voi pitää ainoataakaan käskyä, joten miksi siis lepopäivä tekisi jonkin poikkeuksen. Jeesus kristus on luomiskertomuksen seitsemäs päivä, levon päivä joka on tuhatvuotinen valtakunta. Ilman tuhatvuotista valtakuntaa ja sinne pääsyä on kuolemaan tuomittu. Siitä siinä on ja oli kyse.
Tutki: www.pelastussanoma.fi
Sulle nyt on turha edes vastata. Mistä esimerkiksi tiedät mitään mistään kristityn pintakiillosta? Et mistään!
ÄLÄ SITTEN PUHU, JOS ET TIEDÄ, ETKÄ EDES VÄITÄ TIETÄVÄSI. KYSY!
Mistä tiedät mistään fundamentaalisuudesta, koska sekin on sinulle outo termi. Sana fundamentalismi perustuu tosissaan asian ottamiseen, eikä niinkään mihinkään kiihkomielisyyteen, kuten nykyään termiä käytetään lähinnä enää kristittyjä vastaan.
Koko luterilainen kirkko on valunut epätodelliseen ja hypoteettiseen arvomaailmaan, jota te kaikki muutkin ateistit edustatte. Tiede on korjannut satoja ja tuhansia vuosia tietoaan, eikä loppua fundamenttaaliselle tiedon/faktan todistelemiselle tule. Fakta uusiutuu joka kerta kun uusi tohtorin lakki painetaan smokkipukuisen karvanaaman päähän. Siitä te ammennatte, vajavaisesta tieteen fundamentalistien kertomasta "faktasta".
Mitä tulee minun olettamuksiini, niin se on varmasti paremmalla pohjalla kuin sinun faktasi.
Valitettavasti niin monimutkaista tämä on ateistin ymmärtää, koska valhe painaa harteilla, eikä näe omaa naiviuttaan todistelun keskellä.
”Jeesus tulee noutamaan omansa 1000-vuodeksi taivaaseen minne Hän on mennyt valmistamaan meille sijaa, ja tähän tilaan me pääsemme Hänen toisen tulemuksensa jälkeen.”
Ei ihan noin.
Seurakunta temmataan ylös ennen Herran päivää. Jeesuksen fyysinen toinen tuleminen tapahtuu vasta ilmestyskirjan 19 luvussa. Sitä ennen seurakunta temmataan pois tulevasta vihasta ilm 4 luvussa.
”Raamattu ei tunne sanamuotoa 7-vuotisesta vaivanajasta, eikä ylimääräisestä ylöstempaamisesta”
Herran päivä on yhtä kuin yksi vuosiviikko. Yksivuosiviikko on yhtä kuin 1260 *2=7 vuotta.
”Taivaassa ei elämän aikana tehtyjä syntejä anneta anteeksi, vaan ne ovat sovitetut maan päällä, ja sovitettuina tai sovittamattomina ne on merkitty elämän kirjaan hyväksyttyinä tai hyväksymättöminä.”
???
”Antikristukselle on turha temppeleitä rakennella Jerusalemiin, sillä yhtä hyödytöntä se on kuin rakentaa alttaria teurasuhria varten, joka on teurastettu yli 2000-vuotta sitten, sillä Jeesus oli teurasuhrimme.”
Temppeli joka tapauksessa rakennetaan, ja temppeli pysyy.
Kun uudet taivaat ja maat luodaan, niin temppeli on ja pysyy.
Itse asiassa TIEDÄN siitä kristityn pintakiillosta melko tavalla.. Elämä on opettanut minua siitä asiasta äärimmäisen konkreettiisin esimerkein. Myös täällä kirjoittelu on melko monia oivalluksia eteeni tuonut ja tuo näköjään päivittäin yhyä lisää.
"Fundamentalisti" tarkoittaa, mitä tarkoittaa. Kysymys on enimmäkseen siitä, millaiseen käyttöön sana on vakiintunut. Euroopan alueella sana lienee enimmäkseen vakiintunut islam-yhteyksissään, mutta yllättävän paljon sanaa todellakin käytetään kuvaamaan myös äärikristittyjen näkemyksiä. Itse pitäisin sanaa negatiivisesti värittyneenä - fundamentalismiin liittyy uskonnon nostaminen jalustalle, josta käsin se on ylin auktoriteetti niin maallisissa kuin henhellisissäkin asioissa.
Loppuosassa kirjoitustasi siirryt faktasta fiktion puolelle.
Minä ensinnäkään EN ole periaatteen ateisti. Uskon, miten uskon. Siihen EN usko, mitä Sinä tai muut äärikristityt toitotatte.
"Tiede" ei myöskään ole mikään yksi kokonaisuus, joka jotakin tavoittelisi tai pyrkisi todellisuutta muuttamaan. Jo näkemyksesi moisesta osoittavat sen, että maailmankuvasi on lähinnä keskiaikaisen katolilaisen kirkonmiehen tai fariseuksen, joka kokee kaiken erilaisen ja uuden uhkana. Se on lopulta varsin ironista - tämän päivän äärikristityt ovat ITSE muuttuneet hahmoiksi, joiden kanssa Jeesus ei toimeen tullut. Oikeastaan se on myös surullista.
Tiedon lisääntyessä maailmankuvankin on PAKKO muuttua. Juuri tästä on ollut kysymys renessanssiajan tiedemiesten askeleista alkaen ja jo aikaisemminkin. Sinun näkemystesi mukaan maailmaa ilmeisesti pitäisi tutkia vain Raamatun määrittelemässä viitekehyksessä? Sairaudet olisivat Jumalan rangaistuksia ja näin ollen esim. lääkitys on siis usein turhaa tai jopa väärin? Rukous parantaa parantumattomasti sairaankin ja kaikki sellainen, mitä ei erikseen Raamatussa sallita, on turhaa?
Olet periaatteessa pitkälti amerikkalaistyylinen äärikristitty. Haluat autuaasti lyödä silmäsi kiinni kaikilta sellaisilta tosiasioilta, jotka eivät oppiisi sovi ja pohjimmainen uskosi on se, että asiat olivat "ennen" paremmin. Jos silmiesi eteen lyö tosiasiat, käännät pääsi toisin päin ja alat sättiä eri mieltä olevaa. Kaikesta huolimatta PAHIN vihollisesi ei ole suinkaan ateisti, vaan hieman toisin uskova. Hän on väärässä, koska Sinulla luonnollisesti on Pyhä Henki oppaana ja näin ollen et VOI tehdä virhetulkintoja.
Raamattu on moniulotteinen ja -selitteinen teos. On tämä tullut muutamia kertoja sanottua. Tulkinnat ovat mahdollisia periaatteessa rajattomissa määrin. Siksi meillä ON erilaisia näkemyksiä "oikeasta" kristillisyydestä.
"Mitä tulee minun olettamuksiini, niin se on varmasti paremmalla pohjalla kuin sinun faktasi."
Valitan, lause on hieman ongelmallinen - Sinun kannaltasi. Myönnät siis avoimesti, että Sinun ajatuksesi ovat olettamuksia, minun tekstini taas perustuu faktoihin?
Olemme siis samaa mieltä!
Kerroit minulle paljon minkälainen olen, tietämättä ja tuntematta minkälainen olen ja miten ajattelen. Se on hyvin itsekeskeistä ja suvaitsematonta...
Siinä olet oikeassa, että Raamattu on äärimmäisen kolmiulotteinen kirjakokoelma, jossa noin 2500 vuoden ajan on koottuna 66 kirjan kokoelma, joka lyö kättä toistensa kanssa asiayhteyksissä, luvuissa ja termistöissä.
Olen kirjoittanut aiheesta:
http://www.pelastussanoma.fi/Jumalan lasten kalenteri/Luukku5.htm
Lopuksi: Saivartelussasi on jotain hyvin tuttua, jossa tartut sanoihin vääntäen sanani toiseksi kielikuvaksi kuvatessasi minun ajatuksiani ja sinun faktoja. Juuri tuolla tavalla rikollinen ajattelee. Katsos kun laki on tehty rikollisia varten ja rikollinen etsii yöt ja päivät lain sanamuodosta porsaan reikiä päästäkseen tekemään laittomuuksia lain kirjaimen varjolla. En lähde sanaleikkeihin kanssasi, koska sydämessäni lepää rauha, sinulla ei. Sekin jo todistaa sen, että roikut täällä etsimässä rauhaa sydämeesi, jota et löydä.
Niin. Oletuksia tulee toisista tehtyä kirjoitusten perusteella. Se on totta. Jos olen ajatuksissani väärässä, Sinun kannattaa erheelliset käsitykseni korjata. Niin ainakin minä tekisin.
Ajatuksesi Raamatun tulkinnasta kuulostavat kovin tutuilta. Se, että käännösten muuttunut kieli koetaan jotenkin "vääräksi" on tuikitavallista muutosvastarintaa. Sinulta unohtuu toki se seikka, että niitä käännösvirheitä on aikaisemminkin tehty ja tehdään luultavasti jatkossakin. Kiusallisia tuntuvat monille olevan esim. ne ajatukset, joifden mukaan ajatukset "neitsyt" Mariasta voivat tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin sitä, miten ne on käännetty jo pitkään.
Raamatun sanojen, säkeiden, lukujen ym. lukumäärällä pelaaminen on tuttua äärikristittyjen retoriikkaa. Tiedät aivan hyvin sen, että Raamattu on KOOTTU kokonaisuus. JOKU JOSSAKIN on koonnut teoksen - erilliset kirjoitukset! - yhteen. Tuolla JOLLAKIN on ollut tietyt tavoitteet siinä, kun tekstejä on yhteen koottu. Luvut ovat lukuja.
Esim. Jeesuksen seuraajilla oli valtava tarve korostaa sitä, että Jeesus oli se Messias, jota odotettiin. Evankeliumit koottiin vuosikymmeniä olennaisimpien tapahtumien jälkeen. Kirjoittajista ei ole mitään varmuutta. Varmaa on se, että antiikin aikana tarinoita koristeltiin mitä moninhaisimmin. Me EMME elä siinä samassa maailmassa, jossa ihmiset elivät 2000 vuotta ja kauemminkin sitten. Meillä on kalpeita aavistuksia erilaisten vertausten ja sananparsien käännöksistä, mutta eri asia onkin sitten se, mitä ne todellisuudessa merkitsevät.
Sanaleikkeihin Sinun ei kannata kanssani lähteä. En nimittäin harrasta niitä.
Sen sijaan nostan esiin tosiasioita, joiden kohtaaminen luultavasti ei mieluisaa ole. En ole kuullut yhdenkään ihmisen näissä keskusteluissa erityisesti korostavan omaa erehtyväisyyttään tai inhimillisyyttään. Kaikkia ohjaa aina vain se sama Pyhä Henki ja vaikka ohjaus kunkin kohdalla ohjaa mitä erilaisimpiinkin lopputuloksiin, se ei menoa haittaa.
Kaikkein vääristelevin on sanonta "Pyhän Hengen ohjauksella ymmärrät Raamattua oikein!"
MITEN NIIN?
Kun ihminen on uskossa, hän USKOO tietyllä tavalla. Hän on joko itse määritellyt uskonsa viitekehyksen tai sitten joku muu on sen tehnyt. Tuolla uskovalla on siis YKSISELITTEINEN kuva ja käsitys siitä, mihin lopputuloksiin hänen on uskossaan päädyttävä! Jos hän ei niin tee, hän ajautuu ongelmiin. Ei kai kukaan omaa maailmankuvaansa loputtomiin kyseenalaista tai kritisoi? Ei varsinkaan silloin, jos merkittävä osa elämästä on määritelty sen Uskon (iso alkukirjain) kautta?
Tämä on aina juuri se sama kohta, jossa teidän uskovaisten halu keskusteluun loppuu. Tilalle tulevat joko haukut tai syvä hiljaiisuus.
Minä taas haluaisin kerrankin käydä tämän keskustelun loppuun asti ja katsoa kortit viimeisen korotukseen. Kun ihmisellä on vakaumus, hänellä on oltava rohkeutta puolustaa sitä loppuun saakka. Vai mitä olet mieltä?
Minulla on rauhaisa olo. Älä vedä itsekään johtopäätöksiä minusta kirjoitusten perusteella. Älä kuvittele, että ihmisen on oltava uskossa laillasi elääkseen jotenkin "rauhassa". Joutilasta aikaakin minulla on niin paljon, että ehdin täällä pyöriä saivartelemassa turhia.
No, jatkoitpa "sanaleikkiämme" tai et, kiitokset keskustelusta.
-jarmo- Sinun selityksiäsi en usko. ylifariseuksella on järkeenkäypä Raamatun selitys Ilmestyskirjasta ja sillä siisti, siis parhainta Raamatun ymmärrystä mitä olen tälläkin palstalla kirjoituksia seuraillut.
Monet ovat täysin hakoteillä mielikuvituksineen.
Sinulla on palstan huonoin ammattitaito arvioida ylifariseuksen oppia!
Nollan veroinen etten sanoisi liian pahasti!
Jarmo on myös jättänyt osan asioita huomioimatta!
Aadamista alkaen Raamattu on opillisesti johdonmukaisesti historiallisesti
paikkansapitävä.
Jarmon oppi ei valitettavasti perustu koko Raamatun ilmoittamaan tapahtumajärjestykseen.
Kun osa asioista on väärintulkittuna, se muuttaa vääräksi kokonaissanoman.
Näin on myös adventtikirkon kohdalla.
Jeesus korosti ettei KUKAAN (paisi Isä) voi tietää aikoja eikä hetkiä jotka "Isä" viisaudessaan on suunnitellut. Ei myöskään ylifariseus eikä Jarmo.
Stefanus näki jo apostolien aikana oman "tempaamisensa" kun hän näki Vapahtajan istuvan Isän oikealla puolella ennen kivitystään.
Tempaaminen voi olla tapahtumana eri henkilöille lopussakin mitä tahansa!
Ilman ruumiin kuolemaa ei ole minun silmiini luvattu ketään täältä poisotettavan koskapa Jeesus itsekin sen joutui kokemaan.
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
SamiA... On 100% varma, että ei tule salaista tempaamista ennen Jeesuksen toista tulemista, se on niin varma kuin varma olla voi, ja sen tulee jokainen näkemään.
Et tuu samaan vastausta, uskikset toimii noin.Jos viesti ei uppoo, tulee suuuuuri hiljaisuus.
Sinussa on toki se hyvä puoli, ettet nosta itseäsi korokkeelle. En tee sitä itsekään, vaikka koen saaneeni paljon. Sanonkin olevani "pilipaliprofeetta", toisin kuin eräät koko universumin parhaita profeettoja.
Profetoiminen on Jumalan palvelemista, eikä itsensä korottamista. Profetiat ovat aina enemmän virheellisiä, kuin muuta, mutta se siinä silti on, että niillä on aina tarkoituksensa.
Profetian ensisijainen tarkoitus on herättää ihan mitä tahansa huomiota. Toinen on kannustaa ja rohkaista, toinen varoittaa ja herättää keskustelua vaikka pilkkana, jos ei muuta.
Profetiat ovat toteutuneet joskus kauan sitten ja se aika on tulossa takaisin. Tämän ajan profetiat ovat, kuten omanikin menneet mönkään, eikä se poissulje niiden tarpeellisuutta.
Meissä on juuri se hauska ero, että sinä ajattelet meistä/minusta ymmärryksesi kautta ja me/minä uskomme kautta.
Paras on olla jatkamatta tätä keskustelua, koska emme etene... kiitos silti.
Kristityllä on sekä Usko että kärsivällisyys. Jumalattomalla taas käsitys että ihmiset ovat suomi24 sivustolla päivittäin 24/7 kyttäämässä koska voi taas kommentoida. On minulla muutakin elämää... JA PALJON!
Olet luultavasti oikeassa. Olen ollut jumissa Internetissä jo aivan riittävästi tämän pääsiäisen osalta.
"Meissä on juuri se hauska ero, että sinä ajattelet meistä/minusta ymmärryksesi kautta ja me/minä uskomme kautta."
Tässä juuri on se IKUINEN ja LOPUTON ajatusten suo, johon en malta nyt olla takertumatta.
On älyllisesti epärehellistä määritellä uskonto aihepiiriksi, jota ei voi rationaalisesti tutkia. Uskonnoissa on VALTAVA joukko asioita, jotka ovat arvioitavissa ja verrattavissa. Erityisesti nuo asiat nousevat esiin silloin, kun uskonnon perusteella aletaan siirtyä esittämään oletuksia muistakin kuin hengellisen puolen asioista.
Voiko uskonto edes olla pelkästään henkinen asia? No eipä voi. Missään vaiheessa historiaa uskonnot eivät ole jääneet ulos maallisesta elämästä. Ihmisiä on uskontojen varjolla ohjattu tiettyihin toimiin, hallitsijoiden valtaa on jumaluuksilla perusteltu, ihmisten toimiin on mitä erilaisimmilla tavoilla puututtu.
Kehittyneemmissä maissa maailmankuva on kuitenkin muuttunut monien asioiden seurauksena ja tämä on vaikuttanut uskontojen asemaan. Ääriuskonnollisille ihmisille maailman muuttuminen on uhkakuva, sillä tuttu ja turvallinen toimintaympäristö ei enää olekaan se, mitä se aikaisemmin oli. "Lopullisia totuuksia" kysenalaistetaan ja "vanhat hyvät ajat" jäävät yhä kauemmaksi.
Tätä kautta on ajauduttu tilanteeseen, jossa jopa uskontojakin tutkitaan samoilla tieteen keinoilla kuin muitakin maailmamme ilmiöitä. Tämä ei tuota aina sellaisia tuloksia, joita ehkä jokin osapuoli toivoisi. Seurauksena on se, että uskon nimissä yhä enenevä määrä kiusallisia asioita on vain kiellettävä. Niin profetiat kuin vaikkapa kreationismikin ovat oireita tästä. Omia ajatusmalleja on tuettava, vaikka koko muu ympäristö toista suureen ääneen huutaisi.
Onhan näitä jauhettu loputtomiin. Profetioiden voidaan väittää toteutuneen jossakin määrin, mutta yhtä hyvät perustelut on myös päinvastaiselle väitteelle. Sinä -jarmo- kommentoit ajatuksiani juuri kuten odotinkin - et oikeastaan mitenkään. Lausuit samat tutut jutut, joita olen kuullut: "Et ymmärrä - et usko."
Ja juuri sen jälkeen, kun olin todennut sen, ettei uskovalla ole halua/uskallusta/tarvetta/morivaatiota analyyttisesti uskoaan ja sen taustoja & sisältöä pohtia!
Uskominen tapahtuu tosiasiassa pään sisällä. Jokaisen uskominen on omanlaistaan. Ongelmat johtuvat pohjimmiltaan juuri siitä, että ihminen väittää subjektiivisia kokemuksiaan objektiiviseksi totuudeksi. Sehän ei totta ole.
Jos profetiat ovat vain huomionkerjäämistä sinänsä hyvän (?) asian nimissä, tilanne on monimutkainen. Maailma on nimittäin täynnä tuota samaa "huutoa". Periaatteessa kuka tahansa voi siis väittää julistavansa Jumalan viestiä ja meillä ei ole keinoa selvittää, kuka oikeassa on.
Loputtomiin jatkuva vaikeuksien ja murheen profetiointi voi olla dramaattista. Totuus on kuitenkin se, että se on enimmäkseen pitkäpiimäistä ja turhaa. Minkäänlaista uskottavuutta loputtomilla uhkakuvien maalailulla ei saa kuin uskovien piirissä. No, sehän lienee tarkoituskin.
Tämä tästä.
0 00=000 nimimerkki.
Olen aivan varma, että ylifariseus päihittää teidät kaikki mitä tulee Raamatun ja Ilmestyskirjan tuntemiseen. Olen lukenut hänen kirjoituksiiaan ja tähän tulokseen olen tullut.
Seuraan koko ajan tapahtumien kulkua kuinka eri kirjoittajien kirjoitukset pitävät paikkansa, ja seuraan edelleen.
Pitkä kirjoituksesi on vain mielipiteesi, eikä sillä ole todellisuuspohjaa, joten lopetetaan tämmöinen ajanhaaskuu. En tule koskaan kykenemään vakuuttamaan sinua mitä tarkoitan, koska emme asu saman tuntemuksen alla. Meitä erottaa se sama Pyhä Henki, johon sinä tartut halventaaksesi kuin korottaessasi meidät ironisesti "virheettömiksi" pilkatessasi uskovia ja minä tiedän mitä on vaeltaa tosi-elämää Pyhän Hengen ohjauksessa ja valvonnassa, alamaisena ja palvelijana.
Emme siis koskaa voi kohdata siten että tulisit tämän tajuamaan, koska et voi etkä pääse edes irti osastasi, ennen kuin sen aika tulee ja sitten sinua viedään.
Voi kuinka monesti ruokkivaa kättä on lyöty ja siihen syljetty.
On se vanha tuttu NÄKÖKULMAKYSYMYS, mikä on "totta" ja mikä ei.
Minä en mitenkään erityisesti tartu käsitteeseen Pyhä Henki. Minusta vain on perin omituista, että sama (?) tekijä näyttää saavan ihmiset vetämään niin erilaisia johtopäätöksiä. Mistä se Sinusta kertoo?
JOS minun kirjoitukseni on pelkkää mielipidettä, voit kertoa minulle sen, MIKSI esim. tämä ei ole totta:
"On älyllisesti epärehellistä määritellä uskonto aihepiiriksi, jota ei voi rationaalisesti tutkia. Uskonnoissa on VALTAVA joukko asioita, jotka ovat arvioitavissa ja verrattavissa. Erityisesti nuo asiat nousevat esiin silloin, kun uskonnon perusteella aletaan siirtyä esittämään oletuksia muistakin kuin hengellisen puolen asioista. "
On yksinkertaistettua todeta vain, että toinen keskustelija puhuu lööperiä. Se on oikeastaan toisen osapuolen aliarvioimista.
Esitän koko joukon väittämiä, joihin Sinun lääkkeesi on toistuvasti se sama, johon jo viittasin - "Usko, niin ymmärrät!"
Ei moisen jutun väittäminen mihinkään johda. Juuri sitä minä yritin selittää. Kun sanon ja väitän, että uskonnollisuutta voidaan tutkia maallisinkin kriteerein, et sano mitään. Et kiistä väitettäni, mutta et kuitenkaan myöskään totea, että olisin oikeassa.
Lausut vain tyypillisiä piilouhkauksia tyyliin "Emme siis koskaa voi kohdata siten että tulisit tämän tajuamaan, koska et voi etkä pääse edes irti osastasi, ennen kuin sen aika tulee ja sitten sinua viedään."
Tämä on juuri se suurin syy, miksi keskusteyhteys on niin vaikea. Ikään kuin puhuisimme eri kieltä.
Minun näkökulmastani katsottuna moni uskova väistelee jotakin. Mitä? Olisiko vaikeaa myöntää, että joissakin kohdin päättelyäni voisin olla edes lähellä oikeaa?
Onko ehdottoman tärkeää saada mielestäni kohtuullisen perustellut näkemykseni leimattua uskosta osattoman haihatteluksi?
Kykenetkö millään hahmottamaan sitä, että mustavalkoinen esitystapasi ja ehdottomuutesi ovat periaatteessa huonoa mainosta uskonnollisuudelle? Jääräpäisesti muovaat totuutta uuteen uskoon välittämättä mitään siitä, ettei oikea elämä niin yksinkertaista ole kuin miltä se värillisten linssien läpi näyttää.
Voi olla, että minunkin maailmankuvani on väärä. Se on selvä. Olen erehtyväinen. Voi olla, että jokin osa ajatusmallistani on väärä.
Entä Sinä? Rohkenetko edes ajatella sitä, että olisit tai VOISIT olla jossakin kohtaa vääräsäkin? Oletko absoluuttisen varma, että se Pyhä Henki ohjaa jokaista päättelytuokiotasi ja johtopäätöstäsi?
Kappas vaan, sinussahan onkin psykopaatin vikaa. Et ymmärrä etten ole halukas jatkamaan viestiketjua, etkä kunnioita sitä. Lisäksi intät inttämisen jälkeenkin oletuksiasi, josta olet itse muovannut faktan ulkoasun.
Me puhumme tosiaankin kahdesta eri asiasta, jotka sinun on mahdotonta käsittää. Niissä on molemmissa samat kirjaimet ja ne äkkiseltään näyttävät samalta sanaltakin, kuten "kurkku" ja Kurkku"´, tajustitko.
Sana(t) jota sekoitat jatkuvasti keskenään, ovat "usko" ja "Usko", huomaatko? Iso kirjain. Emme siis puhu samoista asiaoista alkuunkaan.
Jos puhuisimme kurkusta, niin sinä puhuisit maan viljelystä ja minä taas anatomiasta. Ei taida hirveästi olla järkeä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Jokainen ottaa sen minkä kukin katsoo itselleen sopivan. Minä katson minulle sopivaksi lähteä kohta pikaisesti Taivaan Isän luo ja sinä...?? aiot jotain.
Raamattua voidaan lukea monella tavalla ja "ylifariseus" lukee sitä tavallaan.
http://www.pelastussanoma.fi/Jumalan lasten kalenteri/Luukku5.htm
Minä taas tavallani.
Heh... Psykopaatiksi minua ei vielä ole täällä haukuttukaan. Kiitokset vain.
Sitä paitsi, Sinä ITSE vastasit tuohon edelliseen kirjoitukseenikin.
On tuttua uskovien retoriikkaa kirjoittaa Usko isolla alkukirjaimella. Sillä korostetaan oman uskomisen Erikoisasemaa ja Ainutlaatuisuutta.
On melko surullista, ettet uskaltaudu suoraan ihan rehellisellä suomen kielellä vastaamaan yhteenkään kysymykseen, jonka Sinulle asetan. Miksi et?
Se me/minä on aivan juuri sinun Minääsi. Minä olen tätä mieltä täälllä ja hävetköön muut uskovat, ali-ihmiset olematta muuta mieltä. Suurin huoli on vaikeuksien ja murheen profetiointi, dramaattisesti.
On sinulla missio! Mistäkähän olet sen saanut`? Pelottaako se esim. mitä sielullesi tulee käyään loppupeleissä? Vai mistä tämä viha-aatteesi oikein kumpuaa?
Tee niin, että numeroi kysymyksesi yhdestä eteenpäin, niin vastaan jokaiseen. En ala poimimaan kysymyksiäsi pitkistä vaikeasti käsitettävistä lauserakenteistasi, joista vain harvasta edes käsittää kysymyksen olemusta puhumattakaan että ymmärrän että vaatisit piilokysymymykseesi vastausta.
Kysy yksinkertaisesti ja vastaan. Äläkä tee kilometrin pituisia vuodatuksia.
www.pealstussanoma.fi
PS. Tällä palstalla saa koko laidallisen panettelua ja vääristelyä osakseen, enkä kaipaa kovinkaan sellaista. Ei kukaan jaksa kauaa panettelua osakseen. Pilkkakin on parempi kuin sanojeni tarkoituksen mukainen kieroon vääristely.
1. Minun näkökulmastani katsottuna moni uskova väistelee jotakin. Mitä?
2. Olisiko vaikeaa myöntää, että joissakin kohdin päättelyäni voisin olla edes lähellä oikeaa?
3. Onko ehdottoman tärkeää saada mielestäni kohtuullisen perustellut näkemykseni leimattua uskosta osattoman haihatteluksi?
4. Entä Sinä? Rohkenetko edes ajatella sitä, että olisit tai VOISIT olla jossakin kohtaa vääräsäkin?
5. Oletko absoluuttisen varma, että se Pyhä Henki ohjaa jokaista päättelytuokiotasi ja johtopäätöstäsi?
6. JOS minun kirjoitukseni on pelkkää mielipidettä, voit kertoa minulle sen, MIKSI esim. tämä ei ole totta:
"On älyllisesti epärehellistä määritellä uskonto aihepiiriksi, jota ei voi rationaalisesti tutkia. Uskonnoissa on VALTAVA joukko asioita, jotka ovat arvioitavissa ja verrattavissa. Erityisesti nuo asiat nousevat esiin silloin, kun uskonnon perusteella aletaan siirtyä esittämään oletuksia muistakin kuin hengellisen puolen asioista. "
Siinä kysymyksiä, joista jotkut on tullut kysyttyä jo useamminkin.
1. moni uskova väistelee jotakin. Mitä?
VS: Yksikään uskova ei ole niin vahva uskossaan, että siirtäisi vuoria. Eli uskovat, siis jokainen epäilee joka tapauksessa ja siitä ehkä johtuu jokin mielestäsi havaitsemasi väistely. Väistelyllä varmaan tarkoitat todistelua ja 100%:sti faktaksi väittämänsä näyttämistä. Sepä siinä uskossa vika onkin että se pysyy aina uskona. Raamattu on tuon asian valaissut jo ennalta, että usko on ja pysyy uskossa ja että kun Jeesus tulee suuressa kirkkaudessaan, niin silloin uskova palkitaan ja tämä saa uskolleen todellisen faktan. Niinpä me kinastelemme aina faktan puuttuessa uskostamme.
2. Olisiko vaikeaa myöntää, että joissakin kohdin päättelyäni voisin olla edes lähellä oikeaa?
VS: Tuohon on aika helppo vastata että olet paljolti oikeassa, mutta myös samalla mitalla väärässä. Olen minäkin ollut monesti väärässä ja samalla tiedän olevani joissain tietyissä asioissa oikeassa. Se tässä tuppaa olemaan ongelma, että me vääristelemme asioita ja silloin kaikki pohja putoaa. On olemassa tapauksia, joissa totuuden etsimiseen on käytetty vääristelykeinoja. Eli silloin kun jokainen etsijä halauaa löytää totuuden, niin joku etsijöistä väärentää totuutta, jotta saisi mielipiteelleen väylää. Eli ei etsitäkään totuutta, vaan valehdellaan totuus. Monimutkaista, eikö?
3. Onko ehdottoman tärkeää saada mielestäni kohtuullisen perustellut näkemykseni leimattua uskosta osattoman haihatteluksi?
VS: Asetit kysymyksellesi jo puolittaisen epäreilun vastauksen, kuin minun pitäsi tunnuustaa tehneeni sinulle jotain pahaa, kysymykselläsi haluat vain kysyä, kuinka tarpeellsita se on. Se ei ole reilu kysymys. Olet yrittänyt tietysti perustella näkemyksiäsi, mikä ei minusta ainakaan ole väärin, mutta perustelusi on monesti vain mielipidettäsi, koska olet vahvasti luottanut perustelusi paikkansapitävyyteen. Se ei silti ole välttämättä täysin faktaa, koska faktatkin liikkuvat, joten sana fakta on oikeastaan silmänlumetta.
4. Entä Sinä? Rohkenetko edes ajatella sitä, että olisit tai VOISIT olla jossakin kohtaa vääräsäkin?
VS: Kysymyksesi on peräti karusti panetteleva jälleen. TOTTAKAI OLEN OLLUT VÄÄRÄSSÄ, sekä tulen olemaankin ja varmaan olen ollut enemmän väärässä kuin oikeassa. Se ei silti poista sanomani tarpeellisuutta.
5. Oletko absoluuttisen varma, että se Pyhä Henki ohjaa jokaista päättelytuokiotasi ja johtopäätöstäsi?
VS: Mielenkiintoinen kysymys jälleen. Trendinä on johdattelu, lähes joka kerta. Pyhä Henki on läsnä koko ajan ja siitä olen 100%:n varma ja vakuuttunut. Olen saanut kokea jotain sellaista, joka varmistaa edellisen sanani täysin. Johdattelit sanomalla sanan "jokaista ajatustani". Voi elämä! Ei se noin mene, eihän minulla olisi edes vapaata tahtoani, mikäli se niin menisi. Olisin täysin virheeton ja osapuilleen jumalallinen olento. Nyt olen virheellinen, vaivoja ja sairauksia kärsivä hauras ihmisolento. Kyllä Henki johtaa aina tietyissä tapauksissa, sen olen nähnyt ja kokenut. Joskus jopa luulen että Henki ohjaa, mutta mönkään menee sitten kumminkin. Meidän ei saa saada kunniaa osaksemme ja siksi on parempi vaeltaa nöyrin mielin kiitollisena jos joskus saa palveluksen Hengen johtamana. Tästä aiheesta on paljon olemassa erilaisia kirjoituksiakin.
6. Totuuus? "On älyllisesti epärehellistä määritellä uskonto aihepiiriksi, jota ei voi rationaalisesti tutkia. Uskonnoissa on VALTAVA joukko asioita, jotka ovat arvioitavissa ja verrattavissa. Erityisesti nuo asiat nousevat esiin silloin, kun uskonnon perusteella aletaan siirtyä esittämään oletuksia muistakin kuin hengellisen puolen asioista. "
VS: Älyllisesti se saattaa olla epärehellistä, muttei sekään ole sittenkään fakta, koska kyse on paradoksista. On olemassa vain kaksi opinsuuntaa, kehitysoppi ja luomisoppi, joista kummastakin etsitään kuumeisesti todistettua totuutta. Yksikään tiedemies ei ole vieläkään voinut esittää kumpaakaan lähtökohtaa absoluuttisena faktana, joten emme etene tuon väittämäsi kanssa mihinkään järkevään suuntaan.
Toivottavasti sait jotain irti??
Hyvää päivänjatkoa... alkaa taas pitkä yövuoro.
Temppeli on jo rakennettu. Jeesus Kristus. Muuta temppelia ei ole eikä tule.
vastaus 1234567
Mistä olet saanut että tuhatvuotinen valtakunta on taivaassa.
Ei ainakaan raamatusta löydy terv. juha
Kiitokset vastauksista.
Salainen ylösotto????
Ei ole olemassa salaista tempausta,kyllä se on julkinen. Vain ajankohta on salattu.
Jos ei temppeliä rakenneta uudelleen,niin kuinka antikristus voi sinne mennä ja julistaa olevansa Jumala??
Kun raamattu mainitsee Jeesuksen toisen tulemuksen,niin siinä sanotaan hänen tulevan enkeleittensä kanssa ja kaikki pyhät ovat hänen kanssaan. Keitä ovat nuo pyhät jos he eivät ole uskovia jotka ovat temmattu ennen hänen toista tulemusta.??
Te viisaat,voisitteko vastata vastauksella joka on raamatun mukainen. Ei oma
mielipide. juha
Herran päivä on yksi päivä.
Se on koko maailman historian tapah.tumarikkain päivä.
Kaikki. Aivan kaikki muuttuu yhdessä päivässä.
Se on Herran päivä.
Täysin pimee ukko/akka.Et tunne Raamatun profetioita.Miksi siis edes yrität opettaa viisaille.Amen
>>> Täysin pimee ukko/akka.Et tunne Raamatun profetioita.Miksi siis edes yrität opettaa viisaille.Ame. >>>
Usko sen tekee Jarmonkin kohdalla.
Uskoa ei tarvitse perustella mihinkään sen saa vain uskoa ja todellisuus hämärtyy uskon kasvaessa.
Uskossa valheet muuttuvat tosiasioiksi.
Avaukseen kommenttina sanoisin vain: näin ne TULKINNAT kummasti muuttuvat.
Toki Pyhä Henki lienee Amerikan tulkitsijoita ohjannut...
>>> Toki Pyhä Henki lienee Amerikan tulkitsijoita ohjannut... >>>
Katsoskun mielestäni muuta henkeä ei ole luomakunnassa olemassakaan kuin Pyhä Henki, niinpä Ameriikasta tuoduissa uskonharhoissa leviää maailmalle "Pyhän Hengen valhe" ja tuo valhe muuttuu valhetta kun on alettu kertoa niin muuta mahdollisuutta ei ole kuin keksiä entisten jatkeeksi uusia valheita ja on myös tosi kans.
Usein vallalle päässyt tulkintamallin muutos joka jatkaa matkaansa eteenpäin uskon harhassa on syntynyt persoonallisuus häiriöisen ihmisen myötävaikutuksella uskonliikkeessä.
Liianko yksinkertaista ollakseen totta?
tuhat ja yksi
Ystävä älä ihmeessä herjaa Jumalan Pyhää Henkeä Pyhä Henki ei ole valheen
henki. Kaikki muu synti annetaan ihmiselle anteeksi,mutta Pyhän Hengen
pilkkaa ei anneta anteeksi. Ei tässäajassa eikä tulevassa
Tuollaiset lauseet ei sovi lyömäaseiksi enää tässä maailmanajassa.
>>> Kaikki muu synti annetaan ihmiselle anteeksi,mutta Pyhän Hengen
pilkkaa ei anneta anteeksi. >>>
Paavalin aikan ja paljon myöhemminkin se on käynyt ja 1970 uskovat sivaltelivat noiilla lauseilla harhaoppiensa tukemiseksi.
Kerro mieluummin mitä mieltä asioista olet ,sen sjaan kuin heittelet ilmoille mitään sanomattomian fraaseja joiden käytön merkitystä ja kayttötarkoitusta et edes tunne.
tuhat ja yksi
se ei ollut tarkoitettu lyömaaseeksi vaan ystävälliseksi neuvoksi.
Mitäkö mieltä olen asioista. Riippuu asiasta.
Vieläkin ystävällisin terveisin juha
Nuo on taas niitä tuhannen ja yhden pimeän yön tarinoita, joita ne ovat aina olleet. Eihän alussakaan pimeys käsittänyt valoa. eikä sen plemusta.
Kun olet asiaa paremmin tutkinut, niin onko tullut mieleen, että "pettäjä" voisi myös olla oikeassa vaikkapa tempauksen suhteen? Harhautushan kokemukseni myötä kristikansan piirissä juuri kulkee niin, että monet tärkeältä kuullostavat seikat todetaan todeksi. Mutta sitten pyritään eksyttämään vaikkapa keittiön kautta.Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Perustuu pitkittäishavaintoon 30 vuoden perspektiiviltä.
Itsellä vaan itsepäisesti vallitsee ajatus tästä ennen vihan aikaa tempautuminen. En siis pääse "tempautumaan" irti tuosta yllättävästä jopa Mellermäisestä tempausteoriasta, vaikka olenkin kaukana mellerismistä. Voit olla oikeassa? En vaan löydä yhteyttä käsitykseesi. Raamatussa on paljon kohtia, myös Vanhassa Testamentissa, missä vanhurskaat otetaan pois pahuutta näkemästä.Vanhasta käännöksessä uuteen mm.Syväntöjen esilletuomana on tempaus muutettu tarkoittamaan ihan muuta.
Eräs "yönäky": kutsumus tehdä Herran tehtävä loppuun asti, kunnes Herra hakee yläilmoihin -minä ilmoitan teille SALAISUUDEN: "Ette te kuolemaan nuku, vaan viimeisen pasuunan soidessa, Minä sanon sen teille julki. MORSIAN!. On aika käydä hääaterialle YLKÄN kanssa. Pöytä on katettu. Siellä on kaikki teidän aarteenne ja kalleutenne, ahjossa hiottu. Se näky, mitä morsian piti kädessään on kärsimyskukka... ( Tästä enempää en näe tässä yhteydessä aihetta jatkaa näkyä, puhetta).
Huom! tässä näyssä ei mainita aikamääriä, että siinä suhteessa tällä ei väitetä mitään muuta kuin Hengessä saatu lohdutuksen sanoma valituilleen.
Niiden kohdalla jotka eivät pysty nyt irrottautumaan mainitsemastasi
" Mellerismistä" sen tekevät ne jotka elävät vielä muutaman vuosikymmenen ja sitten tietenkin seuraavat sukupolvet.
Mitä taas tulee Syvännön suvun tuomaan käsitykseen niin sehän on jo muuttunut siellä Syväntöjen ns, toisessa sukupolvessa mitään muuta siellä ei ole jäljellä kuin usko Kristinuskoon ja sitten tuon tempaustapahtuman ajankohta on muuttunut.
Olen kertonut jotta Syväntö on ollut (syyllinen) sen Tuhholman profetian tuontiin Suomeen sen jälkeen kun tuo mm, helluntalaisuudessalin vallitsevana harhauskona ollut harha meni umpeen ( 1948 40=1988 ja sitä ennen Danielin kirjan viimeinen vuosiviikko 7 vuotta !)
Joten mainitsinkin kerran jos ei pääse noista harhoista erilleen niin kannattaa pistää välillä pää vesisaaviin ja sitten taas miettiä sitäkin mahdollisuutta jota esitän, ( sillä uskomisen siihen jota kirjoittelen tänne olen kieltänyt nimenomaan ei saa uskoa tuhat ja yksi kirjoituksiin vaan pitää itse ottaa asioista selvää.)
Myöskin sanoin jotta Kristinusko on alusta saakka ollut harhaa !
Sillon kun siellä kerrotaan salaisuudesta myöskin se salaisuus josta kerrotaan saattaa olla harhaa ja siitä huolimatta sen salaisuuden ymmärtäminen mikä siinä on ilmoitettu saattaa olla vaikeuksia tuottava asia tai jopa jää se salaisuuden arvoitus täysin ratkaisematta.
Mutta noita ratkaisuja esittää uskonto ja vakuudeksi he kertovat sen ratkaisun tuovan uutta valoa Kristinuskoon ja sanoma tulee heidän mielestään Pyhän Hengen sanomana.
Ja " ette te kuolemaan nuku" on sanottu silloin eläville ihmisille ja kuitenkin kaikki ovat kuoollet.
Ja "viimeisen pasuunan soidessa" on samassa ajassa oleva käsite (vieläkin pasuunat soi).
Ja "morsian" ovat Jeesukseen uskovat ja "ylkä" Jeesus itse.
Pöytä oli kauniisti katettu selitys oli luotettavan tuntuinen ja salaisuutena oli senverran asioita joista ei tavalliset ihmiset ymmärtäneet mitään ,koska uskonnollisen liikkeen sisäpiirillä oli vain se tieto tai sitten tietämättömyys ilmaistiin salaisuutena josta ei tarvinnutkaan tietää.
Huom! muissakin uskonnoissa ja Kristinuskonkin eri haaraumissa on mainittu aikamääritteitä jatkuvasti jälkopolvet ovat vaienneet tai sivuuttaneet nuo aikamääritteet olankohautuksella tai toteamalla jotta tieto on ollut silloin vajavaista ja nyt ,- juuru nyt se sitten on se aikamäärite täyttymässä ja kuitenkin varsinaisesti uutta uskontokirjallisuutta johon tieto perustuu pohjimmiltaan ei ole syntynyt samojen kansien sisään Nikean n,325 ajastaikaamme jälkeen.
On tullut laitettuakin "pää vesisaaviin":) Siis noista uskonnollisista harhoista. Se on totta, että vääriä hengen tuotteita on uskonelämää harrastavat ennustelut tulvillaan.
Kyse onkin siitä, että kuka on saanut hengenelämässään Totuuden Hengen tietoa ja sitä kautta Jumalan viisautta?
Näissä keskusteluissa väittelyissä menevät sekaisen inhimillinen ja hengellinen Tieto. Nämä kaksi tiedon lajia on syytä pitää erillään, koska ilmoituksenkaan mukaan ihminen ei voi ymmärtää Jumalan tekoja.
Tästä johtuu mm. Tuhannen1 väittely ja ihmettely Raamatun ristiriitaisuuksista. Se on siis ymmärrettävää. Sekin on mielenkiintoista, miten Tuh.. on ollut kiinnostunut juuri uskovien sisällä vallitsevasta erimielisyyksistä ja mm. "mellereiden" ym. harhoista .
Useilla kristityilläkin on se ongelmana, että liu`utaan yli kirjoitusten. Tämä spekulointi ja Raamatun äärellä ihmettely nyt on sellaista vähän turhanpäiväistäkin vääntöä, varsinkin suukopu-tyylinen juupas-eipäs.
Mutta sellaista ihmettelen MIKSEI Tuhat.. suostu ymmärtämään, että Raamattu ON hengellinen opus? Ja sitä kautta kehittää ymmärrystään. Siellä toistetaan jatkuvasti, kuinka he Hengen johtamina puhuivat ja sanoivat mitä Herra kehotti.
Tietysti se tympäsee, jos tähän Hengen tietoisuuteen ei kykene, koska ei ole uskoa, edes sen sinapinsiemen vertaa. Ei tämä ole mikään syytös, eikä intto-ongelma, vaan ihan empiirinenkin tosiasia, tietyissä rajoitetuissa olosuhteissa, kutsutuille. Monihan on jo uteliaisuuttaan ollut tulevinaan uskoon, mikä on edellytys päästä "Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijaksi". Mutta tiukan paikan tullen ovat luopuneet tai menneet uskon koetuksessa harhaan. Harvat löytävät perille, ja harvat myös saavuttavat Jumalan Hengen maailman ja pitävät siitä kiinni loppuun asti. Se on mahdollista, jos on halua ja nöyryyttä löytää se kätketty aarre pellosta.
Miksi näin on? sitä ei ihminen käsitä. Mutta sekin on sanassa ilmoitettu. Kaikki on pääpiirteissään jo kerrottu Raamatussa. Ja pelastustie on hyvin selvästi ilmoitettu.
Tuom.
Ajattelitko näin, että vanhurskaat otetaan pois pahuutta näkemästä ?
Eivätkö marttyyrit ja uskonpuhdistajat joutuneet näkemään pahuutta ja joutuneet nuotiolla poltettaviksi ensimmäisen vainon aikana ?
Kuitenkin toinen marttyyreiden aika tulee seuraamaan ennen Jeesuksen toista tulemista saman vainoojan toimesta, joka vaatii kumarrettavaksi pedonmerkkiä sunnuntaita, joka on vastakkainen Jumalan merkille, joka on sapatti.
Jos mikrosirun on tiedetty olevan ainoa pedonmerkki olisi heidän pitänyt jo nousta tuuliin ja pilviin, ennen mikrosirun ottamista maksuvälineeksi, mutta ei ole nähtävissä, että heillä olisi aikomustakaan nousta tuuliin ja pilviin.
Raamattu ei tiedä mitään ylimääräisestä ylöstempaamisesta, eikä 7-vuotisesta vaivanajasta, enempää kuin 1000-vuotisesta rauhanvaltakunnasta maanpäällä Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, vaan Jeesus vie pyhät taivaaseen 1000-vuodeksi toisen tulemisensa jälkeen.
Koko pelastushistorian ajan on veri virrannut ja uskovia rikki sahattu ja poltettu roviolla, mutta ei heitä ole säästetty, vaan yhä marttyyrit huutavat alttarin alta kostoa ja heille vastataan, että tulevat marttyyrit tulisivat tapetuksi samalla tavalla kuin hekin antikristuksen tulevissa vainoissa, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Meidän tulee rukoilla varjeltuaksemme siltä mikä maanpiiriä kohtaa, ja vain vaivoin vanhurskas pelastuu vainon hetkestä ja kolme-enkeliä varoittaa: Paetkaa pois Baabelista te minun kansani.
En äkikseltään ajattele niin siinä merkityksessä, kuin ehkä tarkoitatat. Jeremia 57:1 kohta vaan on mielenkiintoinen, että alkukielellä Syvännön Mirjan Hebrean yliopistossa tetekemää työtänsä mukaellen. em. kohta kuuluu olla juuri "temmataan", eikä "menehtyy ,"taikka jotenkin poljetaan maahan-tyyliin.. Alkukielessä se saa aivan päinvastaisen merkityksen. eli tempaus on myös mainittu VT:ssa.
Raamatussa on paljon tulkinnan varaisia ilmaisuja . Esim. Jumalaa kutsutaan myös vanhurskaaksi.
Kyllä vainottavaksi jokainen kristitty sanan mukaan joutuu: "Kaikki jotka tahtovat elää jumlalisesti Jeesuksessa Kristuksessa, joutuvat vainottavaksi." Mutta joskus myös Jumala ottaa joitain pois tästä maailmasta: "Hän oli liian hyvä tälle maailmalle, niinpä Herra otti hänet pois."
Ok! pyhitä sinä lauantai sabattina, jos niin välttämättä koet pyhittyväsi? Mutta me muut uskossa Jeesukseen saatamme pyhittää sunnuntain. Voimmepa pyhittää useitakin päiviä saman tien. Mutta me emme tee sitä muodon vaan sisällön vuoksi, missä itse Jeesus kristus on mukana sitä pyhittämässä Pyhän Henkensä kautta. Me tiedämme sen me kuulemme Hänen äänensä ja Hän kuulee meidän äänen.
Jesaja.57:1
>>> .En äkikseltään ajattele niin siinä merkityksessä, kuin ehkä tarkoitatat. Jeremia 57:1 kohta vaan on mielenkiintoinen, että alkukielellä Syvännön Mirjan Hebrean yliopistossa tetekemää työtänsä mukaellen. em. kohta kuuluu olla juuri "temmataan", eikä "menehtyy ,"taikka jotenkin poljetaan maahan-tyyliin.. Alkukielessä se saa aivan päinvastaisen merkityksen. eli tempaus on myös mainittu VT:ssa.>>>
Ja sama sille sanalle kun ei sellaiseen asiayhteyteen ole edes Jesaja kirjoittanut.
Hei omaehtoista Raamatun tutkimusta olisi lisättävä , ettei noitten Syväntöjen harha pääse leviämään.
Tuom.
Pyhittymisessä on eri asteita ja tarkoituksia.
Martti Luther ei pitänyt sunnuntaita sapattina, vaan Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivänä.
Nykyiset Luterilaiset pitävät sunnuntaita viikon seitsemäntenä päivänä, jota Luther ei missään nimessä puolusta.
Luther väitti, että antikristus, eli paavi on muuttanut ajat ja lain ja tehnyt muutoksen Jumalan kymmenen käskyn lakiin hyväksyessään Keisari Konstantinuksen tekemän lain muutoksen sunnuntain pyhittämisestä.
Keisari Konstantinus halusi yhdistää kristinuskon ja pakanuuden keskenään siirtäessään sapatin pyhyyden sunnuntaille, jonka muutoksen paavi hyväksyi ja näinollen on osallinen lepopäivän muutokseen.
Luterilainen kirkko muutti kalenteriaan tehden sunnuntaista viikon seitsemännen päivän v.1973, mutta sabato nimitys säilyy edelleen Rooman kalenterissa, niinkuin monissa muissakin maissa, kuten Venäjällä.
Mitä tulee pyhitykseen 2.Moos.31:13.
Suurin väittelyiden aihe on ylöstempaaminen, joka sinältänsä on oikein, mutta kun puhutaan ylimääräisestä ylöstempaamisesta ja välivaiheista ei asiasta ole enää yhtenäisiä käsityksiä miten ne jatkossa liittyvät maanpäällä tai taivaassa vietettävään 1000-vuotis-aikaan.
Myöskin antikristuksen vaino halutaan nähdä, ennen Jeesuksen toista tulemista tai sitten sen jälkeen, eikä asiasta näytä päästävän yksimielisyyteen seurakuntien kesken.
Vanhan Testamentin tempauksista voidaan mainita Aadamista seitsemäs Heenok joka otettiin ylös maistamatta kuolemaa. Samoin myös Elia joka tempaistiin ylös tulisilla vaunuilla ja Mooseksestakin kerrotaan, että kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti, eikä Mooseksen hautaa ole löydetty, joten se jää avoimeksi.
Kysymyksessä on myöskin Melkisedek, joka on Jumalan Poikaan verrattavissa, eikä ole tätä luomakuntaa, mutta kuitenkin Aabraham maksoi hänelle kymmenykset, eikä kukaan tiedä missä hän on tänäpäivänä, täällä häntä ei kuitenkaan näy.
Hyvä on tutkia kaikkia näkökohtia, sillä mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva ole kuullut sen paljastaa Uuden-maailman olotila.
Suurin kompastus on siinä, että et eroita antiksen vainon aikaa Jumalan vihanajasta, jotka molemmat kestää kolme ja puoli vuotta.
Tempaus on Jeesuksen tulemuksessa viimeisen pasunan soidessa.
Siihen vasta loppuu seurakunnan vainon aika.
ä opiskelleena
Kyse ei ole Syväntöjen "harhasta", tai mistään muusta kuin Mirjamin löydöksistä hebrean kieltä opiskelleen löydöksistä. Kyse ei ensinkään ole Jesajasta, vaan Jeremiasta.
Näyttää muuten itseasiassa, että Tuhannella heittää se "omaehtoinen Raamatrun tutkiminen". Suorastaan mielisairauteen perustuva kristinuskon vastustaminen.
Se siitä seuraa tuosta Jumalan sanan vastustamisesta. Ei ole ennuste hyvä.Tee parannus ja ota vastaan evankeliumi.Tai anna sen vaan olla, se ei kuulu sulle.
Jos nyt järkeen voisi vedota, niin itse kannattaisi havaita oma vastakkainen ajattelumalli. Itse en tuossa tapauksessa tärväisi aikaani moiseen. Suuntaisin ajatteluni vaikkapa tieteeseen ja alkuräjähdykseen. Mitä tapahtui, oliko se 43 desimaalia ja yksi, missä ajassa luotiin universumi, ainakin galagtimme.Eli neljäkymmentäkolme ja yksi.
Hengelliset asiat taas kannattaa jättää niille, jotka ovat siihen orientoituneet.
Ensinkään uskoni ja käsitykseni ei perustu sen kummemmin Lutheriin, kuin mihinkään lahkoon, mitä itse erittäin voimakkaalla temmolla edustat. Adventistien oppia ei edes mainita harhaoppien joukossa, koska siihen ei ole edes mitään opillista tai hengellistä syytä, aihetta. Sabatista kiistely ja pedon merkki ei kuulu meidän kristittyjen pääopin aiheisiin, eivätkä edes liity millään lailla meidän pyhittymiseemme.
Kilvoittelemme ja pyhitämme elämäämme ihan muilla tärkeillä alueilla. Toki unohtamatta pyhä päivän viettoa, käskyä. Adventistien oppi on Jumalan sanalle hyvin vieras ja harhaan vievä. Ei Luther, muttei varsinkaan Ellen White johda uskonelämäämme. Jeesus Kristus ristiinnaulittuna on ainoa uskonelämämme airut.
Kohta oli 57:1.
Jeremian kirja päättyy lukuun 52.
Jesajan kirja päätyy lukuun 66.
>>> ä opiskelleena
Kyse ei ole Syväntöjen "harhasta", tai mistään muusta kuin Mirjamin löydöksistä hebrean kieltä opiskelleen löydöksistä. Kyse ei ensinkään ole Jesajasta, vaan Jeremiasta.
Näyttää muuten itseasiassa, että Tuhannella heittää se "omaehtoinen Raamatrun tutkiminen". Suorastaan mielisairauteen perustuva kristinuskon vastustaminen.>>>
Valehtelemisesta ja asioitten vääristelemisestä en enemmälti pidä.
Ja Raamattu ei ole ,"virheetön Jumalan Sana".
Joskus ovat onnistuneet totuudenpuhujistakin tekemään mielisairaita ja poliittisia ja uskonnollisia vastustajia on suljettu noihin mailman sivu, mutta lohdutan sinua ettei toistaiseksi ole kohdallani tarvetta.
Joten arvelen jotta Jesaja !
Ilmeiseti et kestä jaetta laisinkaan;
Jesaja 57:1. " Vanhurskas MENEHTYY , eikä kukaan siitä piittaa, hurskaat otetaan pois, eikä se ketään liikuta.
Pahan mahti pyyhkäisee vanhurskaan pois."
Ja juuri pääsin sanomasta;
jotta oikeamielisetkin joutuvat sinun laillasi ajattelevien toimesta , MENEHTYMÄÄN, piittaamattomuuden kohteeksi, poisetetuksi ihmisten joukosta, eikä kukaan puutu tapahtumiin.
Pahuuden mahti on niin vahva jotta sitä ei uskalleta alkaa vastustamaan. Ja silloin pahuus pyyhkäisee oikeamielisen pois.
> Koko pelastushistorian ajan on veri virrannut ja uskovia rikki sahattu ja poltettu roviolla, mutta ei heitä ole säästetty, vaan yhä marttyyrit huutavat alttarin alta kostoa ja heille vastataan, että tulevat marttyyrit tulisivat tapetuksi samalla tavalla kuin hekin antikristuksen tulevissa vainoissa, ennen Jeesuksen toista tulemista.>>>
Samoin vielä enemmän Kristinusko,kirkko ja Kristinuskoon uskonsa ja toimintansa perustaneet kuninkaat ja hallitsijat ovat vuodattaneet kristinuskon tähden viattomien ihmisten verta valheellisen valtansa ylläpitämiseksi ja etuoikeutensa turvaamiseksi.
Uskontojen uhrien veri HUUTAA ,vertauskuvallisesti kuin Aabelin verikin huutaa.
Hienoahan se tietenkin on kuvitella jotta joku on teidän uskonne takia kärsinyt marttiyryyden, mutta kun tuo kohtalo on tullut vain sen vuoksi osaksi kun on ollut kaksi tai useampi vallantavoittelija uskonnollisella tai poliittisella areenalla ja vaientaminen ,pelkoja alistaminen ovat olleet kristinuskonkin voittokulussa avainasemassa.
Ajattelet varmaan kun eivät ole kunnioittaneet Jumalaa ja hänen valitsemaansa esivaltaa niin kapinoitsijoitten ,uskottomien joukkijoitten,roskasakki onkin pitänyt vaientaa.
Muuten ajat ovat muuttuneet ja noille ihmisille tulee palauttaa ihmisarvo,koska kok Kristinusko osoittautuu harhauskoksi Jeesus Nasaretilinen ei palaakkaan takaisin koska harhat eivät toteudu.
Tuom.
Meitä on moneksi. Kristitty oon ja siksi jäänkin, vaikka koko maailma hermustuu ja opinkiistoista huolimatta pelastettu on sieluni.
Monilla teltan pohjilla on istuttu ja toreillakin on totuus kompastellut, mutta totuuden puhujalla ei ole sijaa majatalossa.
Kaikilla on jotakin hyvää sanottavaa paitsi karismaattisilla papeilla, jotka tunnistavat toisensa antikristuksen palvelijaksi ja kuuluvat kumpikin samaan seurakuntaan.
Jumalan lähettämä väkevän eksytyksen henki heitä hallitsee, sillä heillä ei ole rakkautta totuuteen voidakseen pelastua.
Martti Luther, Ellen G. White, ja Lars Leevi Lestadius ovat lopunajan profeettoja, jotka ovat maastamme löytäneet todelliset uskovat aina Pietismin ajoista lähtien, siinä missä Helluntailaisetkin.... Jeesus sanoo: En minä ole tullut tuomaan rauhaa maanpäälle, vaan eripuraisuutta, jossa yksimielisyyttä ei löydy edes perhekuntalaisten keskuudessa ja tälläinen on ajan henki.
Ei Ihmisen Pojallakaan ollut paikkaa mihin olisi päänsä kallistanut, vaan ketun luolia ovat monet seurakunnat, josta lepoa ja rauhaa ei löydä etsimälläkään, sillä he vain syyttelevät toisiaan opinkohdista.
Kenenkä luo meidän olisi mentävä, sillä Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.
Martti Luther kolkutteli Wittenbergin kirkon ovea, ja nyt Luterilaiset kolkuttelevat Rooman kirkon ovea päästäkseen sisälle sinne mistä Luther lähti pois.
Mille ovelle sinä kolkutat, antikristuksen ovelleko, vai odotatko, että Jeesus kolkuttaa sinun ovellesi ?
Oli väärin sanoa puolestani sinua kohtaan noin reippailla termeillä. meidän piireissä vaan käytetään joskus sellaisia ilmaisuja kuin, "sairaan nopee" jne. Älä ota liian vakavasti. Alkukielessä Mirjamin mukaan siinä lukee, TEMMATAAN pois pahuutta näkemästä, Jesajassa tietysti.
Nuo on harmillisia , liian epämääräiset "Tukholman profetiat".En tiedä, mutta Syvännöt ovat tehneet Israelissa merkittävää lähetys/julistustyötä juutalaisten hyväksi, aika sopuisasti ja nöyrästi.
Minusta pääpaino on Jumalan pelastuksesta pahuuden keskeltä ennemmin, kuin pahuuden vallan voiman näytöstä.
Jeesuksen kanssa kolkutellaan toistemme oville, riippumatta noiden kirkkokuntien välisistä skismoista. Advenistien kanssa pitäisi päästä vähitellen jo keskustelemaan siitä uskon sisällöstä, eikä päivistä, paavista ja juhla-ajoista, merkeistä sun muusta. Aika ulkokohtaista moneen kertaan vatvottua. Muuten varmaan tosi mitä sanoit.
Kun viikottain käyn Adenttikirkolla, niin puhumme myös muusta, terveellisestä elämäntavasta. Näistä tyyppiopeista emme kyllä ole peistä vääntäneet. Mielenkiinnolla kyllä sitäkin aihetta sivutaan.
Itse olen oppi-intressien sijaan painottanut pelastusta ja evankeliumia. Jotta siitä pääsisi enemmän keskustelemaan.
Kiitos Tuom. kun toit nämä lohdutuksen sanat näystäsi tänne.
Kun sattui tuossa juuri pääsiäisen aikaan pieni tapahtuma kärsimyskukkaan liittyen: Sain nimittäin kärsimyskukan päääsiäisenä "lahjaksi/lohdutukseksi" henkilöltä jolta en todellakaan olisi sitä osannut odottaa, ja hän vieläpä kertoi minulle tarinan tuohon kukkaan liittyen, miten se kuvaa Jeesusta ym... Siis tämä henkilö ei ainakaan julkisesti tunnusta olevansa uskossa ja kirkostakin on eronnut (millä nyt ei sinänsä ole mitään merkitystä uskon kannalta.)
Aika ihmeellistä...
Niin, kyllä kukilla täytyy olla Jumalan maailmassa jokin syvempi merkitys. Kukat ovat varmaan sellainen Jumalan viesti ihmiselle taivaan valtakunnan kauneuden kuvasta! Ehkäpä sen vuoksi kukan symboliarvo on merkittävä.
"Katso! se puhkeaa jo kukkaan, etkö sitä huomaa!" Kukkaan puhkeaminen on myös merkki siitä, että kasvu on onnistunut. Ja siitäkin huolimatta, että se eräässäkin tapauksessa puhkesi kuivassa erämaassa. Tietysti Jumala on luonut kukkia erilaisiin olosuhteisiin. Mutta kun kuivasta maasta, erämaasta nousee jotain kaunista varsinkin unessa, niin on siinä ihmettelemistä saadessaan sellaisen rukousvastauksen keskellä julmaa arkea. Lohdutukseksi ja kasvun vahvistamiseksi.
"Vaikka maallinen majamme päivä päivältä menehtyy, niin sisäinen ihmisemme vastaavasti kasvaa hengelliseksii huoneeksi Kristuksessa." Koska Kristus kärsi puolestamme, niin ottakaamme mekin sama mieli, kukkien kera.
Ihan hyvä, Raamatullinen näky, ja käsityksesi siitä.
Tempaus on viimeisen pasunan soidessa, Jeesuksen tulemuksessa.
juuri ennen Jumalan vihan ajan alkua. Antikristuksen vaivan ajan lopussa..
Pois pahuutta näkemästä"
Jokaisessako viestissä pitää toistaa?
>>> Ihan hyvä, Raamatullinen näky, ja käsityksesi siitä.
Tempaus on viimeisen pasunan soidessa, Jeesuksen tulemuksessa.
juuri ennen Jumalan vihan ajan alkua. Antikristuksen vaivan ajan lopussa..
Pois pahuutta näkemästä.>>>
Mikä paha on ihmisillä jäänyt kokematta ja näkemättä toisien ihmisten tekemänä ?
Mikä se kauheus on mitä vielä ei kukaan ole toiselle ihmiselle pystynyt aiheuttamana?
Koska Jeesus Nasaretilainen ei koskaan tule takaisin ,sama se minkälaisia Raamatun jakeita pidät oikeina kuvauksina?
Ei tämä lielipide muutu eikä myöskään uskoon hurahtamisen pelkoa ole.
Westsider.... Vihanaika ja vainot on ennen Jeesuksen toista tulemista. Uskovat tulevat pahuuden näkemään ennen Jeesuksen toista tulemista.
--__--___-_-
Varsinainen Jumalan vihan aika, vihan maljoineen, alkaa tempauksen yhteydessä, suurella maanjäristyksellä. Jossa kuolee 7000 ihmistä.
Ilm 11:13.) Luku 7000 on symbolinen, täydellisyyden luku, joka voi tarkoittaa
vaikka sata tai tuhat kertaisena tuon määrän.
>>> --__--___-_-
Varsinainen Jumalan vihan aika, vihan maljoineen, alkaa tempauksen yhteydessä, suurella maanjäristyksellä. Jossa kuolee 7000 ihmistä.
Ilm 11:13.) Luku 7000 on symbolinen, täydellisyyden luku, joka voi tarkoittaa
vaikka sata tai tuhat kertaisena tuon määrän.>>>
Ei mitään mieltä tuollaisessa väitteessä , koska nykyään tiedämme jokseenkin tarkoin maanjäristyksien syntymekanismit ja Raamatun kirjoittamisen aikoihin niitä ei tiedetty ja selitykseksi annettiin Jumalan vihan purkaukset ihmisten syntisyyden seurauksena .
No kenen kuvittelet hallitsevan ja johtavan noita maanjäristyksen syntymekanismeja.?
Näyttää siltä, että kaikki pahan kehitys on itse kehittänyt itselleen itsetuhon
Maanjäristyksen syntymekanismeja ja muita luonnonilmiöitä ei varsinaisesti ohjaa kukaan tai mikään. Jos mieltäsi vaivaa esim. se, miksi joillakin alueilla on maanjäristyksiä, opiskele asiaa. Tietoa löytyy.
Ajatus siitä, että yli-inhimilliset voimat olisivat jokaisen luonnonilmiön takana, kuuluu jonnekin primitiiviseen menneisyyteen.
Kun olet tähän "primitiivisyyteen" eksynyt, niin kannattaa siirtyä vaikkapa luonnontieteisiin. Ei siis tänne uskovien hörhöjen palstalle panettelemaan yksinkertaisia uskovia, aika raukkamaista muuten. Sulla ei ensinkään ole mitään sanotttavaa niille. Ja itse varmaan rikastuisit enemmän perehtymällä ihan niihinn luonnontieteellisiin faktoihin. Historianäkökulmasta sinulla ei valitettavastin ole mitään annettavaa, koska ne eivät vaan ole faktoja, vaan tulkintoja menneestä. Joskaan et antamaan ole tullutkaan, vaan ketttuilemaan uskovien kustannuksella. Mutta sehän on sinulle vaan hauskaa, helpon viattoman maailin havaittuasi. Aika raukkis motiivi tulla tällaisten ihmisten kustannuksella tänne viisastelemaan. Mutta jos ei tuota järkeä enemmän ole annettu, niin täytyy kait se varsin helppo maaili niille omille Minä- Minä jutuille löytää!
Vastaus on vaikeampi kuin se johon vastaan.
>>> No kenen kuvittelet hallitsevan ja johtavan noita maanjäristyksen syntymekanismeja.?>>>
Sillä vastaan kysymykseen joko tai !
Eli ohjaako juutalaisten kehittämä Jumalusko / Jumala maailmankaikkeutta ja siihen vastaan jotta ei juutalaisten Jumala eikä Jeesus Nasaretilainen Kristunuskon Jumala aiheuta maanjäristyksiä eikä tuo Jumala ohjaa mitenkään maailmantapahtumia todellisuudessa heidän nimiinsä ihmiset kylläkin tekevät kaikkenlaista pahaa toisille ihmisille.
Ja kumpikaan noista Jumalista ei ilmoita mitään ihmisille maanjäristyksistä ei maailmanlopuista ei mistään ja tätä mieltä olen kunnes asia toisin todistetaan.
Maailman kaikkeudessa vallitsee järjestys ja niin kauan kuin tuo tasapaino säilyy aurinkokunnassamme elämän mahdollisuus säilyy maapallollamme.
Ja siihen mihin meidän ihmisten tietämys asioista päättyy ,en katso henkilökohtaisesti sitä lisätä uskomalla ,enkä ainakaan toisia peloittelemalla mahdollisilla kauhu skenatorioilla,pidän kuitenkin viisaana varautua kaikkkiin niihin tiedossa oleviin mahdollisiin ja äkillisiinkin muutoksiin maapallomme joita elinoloissa tapahtuu.
Raamattu ei kuitenkaan ennusta mitään tälle ajalle eikä tulevaisuuteen ,sitä ei enää edes tarvinne sanoa valveutuneelle Suomen kansalle.
Se on siis kuitenkin automaati. Pahuus kasvaesaan, kehittää itse itslleen
tuhon. Syy kehittää seurauksen. Se on laki.
>>> Se on siis kuitenkin automaati. Pahuus kasvaesaan, kehittää itse itslleen
tuhon. Syy kehittää seurauksen. Se on laki. >>>
- Se on luonnonlaki ,jos aine ylittää murtumislujuudensa niin se murtuu tai katkeaa kokonaan.
- NoH maapallo on automaatti mannerlaatat ovat jatkuvasti liikkeessä ja kun tuon liikkeen estää toinen laatta syntyy jännite ja tuo jännite kasvaa lopulta niin suureksi voimaksi jotta jostain antaa periksi ja liike syntyy ,tuo liike voi olla mihin suuntaan tahansa , kaikkialla maapallollamme on noita havaittavissa , Suomesakin nähtävyyskohteita on useita jotka maanjäristykset ovat aiheuttaneet mm, JULMAÖLKKY ja HELVETINKOLU.
Käypä katsomassa niitä ja mieti mikä pahuus nekin on aiheuttanut kun ehkä meitä Suomalaisia ei edes täällä ollut asuttamassa tätä Suomen niemeä siihen maailmanaikaan,kun ne ovat syntyneet.
Mikä pahuus muuten on PALTAMON kirkossa piillyt kun sen kerrotaan tuhoutuneen yhden kerran maanjäristyksessä ?
Suomessa on joka ikinen vuosi n, 2- 15 maanjäristystä aivan omasta takaa .
Mutta laillasi uskoen pahuutemme on todella pieni järistykset eivät ole yltäneet suuriin tuhoihin , koska mannerlaatta on suuri ja emme asu sen reuna-alueilla.
Pieni synti = suuri mannerlaatta,synti ja rikollisuus saattaa painaa ihmisen mieltä mutta ei se lisää Mannerlaattaan kohdistuvaa painoa.
Näinhän on myöskin :myöskin sotien kanssa:
"Loppuun asti on oleva sota. Hävitys on säädetty." (Dan. 9:26)
Oikein sanoit !
Näinhän on myöskin :myöskin sotien kanssa:
"Loppuun asti on oleva sota. Hävitys on säädetty." (Dan. 9:26)
Mutta et ymmärtänyt sitä ajankohtaa mistä ajasta tuo jae kirjoitti.
Se jae kirjoitti Danielin kirjan neljän pedon peräkkäisessä järjestyksessä ,NELJÄNNEN pedon ajasta, tuon neljännen pedon aika alkoi kun Perisan valta vaihtui Aleksanteri Suuren valloituksien myätä.
Pedot olivat ; Babylonia ,Meedia.Persia, ja sitten Aleksantesr Suuresta ja ka isänsä Filippos Magedonian kuninkaan hyvin varustellulla armeijalla voitti Persialaisetkin , Issoksessa.
Ja Aleksanteri Suuren jälkeen juutalaisiin valtaa pitävien kuninkaitten ketjussa saavutaan järjestelmällisesti edeten tuohon kuninkaaseen joka ilmoitetaan Dan.9:26-27. jakeissa kuninkaan nimi on Antuokhos neljäs Epifanes Syyrian kuningas.
Hänen aikanaan juutalaisten kapina alkoi joka johti Makkabien juutalaisvallan syntyyn ja Danielin kirjan tekstien loppuun asti tuota sotaa riitti.
Mutta Juutalaiset saivat valtakunnanhallintaansa kovin ottein ja uskontoaansakkin he toteuttivat kovin ottein, mm riistäen äideiltään poikalapset ympärileikattaviksi.
Jos joku ei tiedä mikä tuo ympärileikkaus on niin mainitsen jotta juutalaisen uskonnon riruaalissa pieniltä pojilta revitään/leikataan KIKKELIN terskan päällä oleva esinahka pois, ja tuo on sitten se juutalaisen uskonnon merkki ikuisesta liitosta heidän Jumalaansa ja uskontoaan kohtaan.
Yhteiskunnassamme lapsikaste jäljittelee tuota samaa seremoniaa erilaisen uskonnon tunnustautumis rituaalissa. Samoin myös kaste yleisemminkin ottaen.
Joo. Tempoiluoppi on osa dispensationalistista harhaoppia. Täyttä skeidaa ja satua.
Niin, se joka haluaa jäädä, se jää ja joka haluaa odottaa, niin sille odotuksen kärsivällisyys palkitaan.
Viime kädessä aika näyttää sen, toteutuuko Tempaus vaiko ei. Itse en siihen usko, mutta sillä ei merkitystä liene. Jokainen uskoo siihen, mihin HALUAA uskoa.
Ihmiskunnan historia on osoittanut sen, että pyhiä kirjoja voidaan loputtomiin tulkita täysin mielivaltaisesti. Mikä tahansa lauserakenne on mahdollista vääntää haluttuun muotoon ja aina löytyy ihmisiä, joille uskonnosta tulee niin tärkeä asia, että järki syrjäytetään.
käsitys uskosta ja järjestä, sillä Herran Jeesuksen opetuslapseudessa saamme taivaalista ja sisältää sekä uskon että myös sydämen silmien voitelun kautta ymmärryksen ja viisauden, neuvon ja voiman, tiedon ja Herran pelon. Nämä eivät ole uskon kanssa ristiriidassa vaan nimenomaan Herran Jeesuksen valtakunnassa käyvät käsikädessä ja valaisevat sydämen vaikka maailma ei sit voikaan ymmärtää sillä on turhuudessaan pimentynyt ihmislähtöisiin.
Autuaat ne, jotka janoavat Jumalan antamaa vanhurskautta ja pyhitystä, sillä vaikka maailma voi vihata Jumalan armoa ja totuutta, koska ei tunne Elämän Herraa, niin ei ole kenellekkään ihmiselle mitään muuta tietä Jumalan Paratiisiin ja on tärkeintä kaikille ilman erotusta. Maailma ei tunne Jeesusta, mutta Jeesus pelastaa maailmasta omaan seurakuntaansa olemaan valona ja suolana ja kantamaan hyvää hengellistä hedelmää.
Paavali oli kyllä Jumalan kutsuma äänitorvi, hän kertoo 1Tess. kirjeessä ensimmäisestä ylönousemuksesta, ylöstempauksesta pilviin Herraa Jeesusta Kristusta vastaan yläilmoihin, josta hän jatkaa Jumalan määräyksestä saamaan pelastuksen tulevasta vihasta, josta Dan. jo oli kirjoittanut antikristuksen seitsämän vuoden vihanajasta.
Jumalan armosta...
Kun Jeesus tulee toisen kerran täällä on vihat ja vainot kuumimmillaan uskovia kohtaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Vihat loppuu kun vainoojat jumalattomat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.
Jeesus vie pyhät taivaaseen 1000-vuodeksi, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
1000-vuoden jälkeen on jumalattomien ylösnousemus ja tuomio, kun tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät.
Luodaan uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu.
Salaisia tempaamisia EI TULE olemaan ennen Jeesuksen toista tulemista, joka on suuri ja julkinen, se on varma se.
Tuo on tuo sama iänikuinen litania, jota toistat kuin mantraa. Perustele sanasi ja selitä myös miksi Raamattu kuitenkin ilmoittaa maanpäällä tapahtuvan 1000 vuotiskauden.
Selitä meille esimerkiksi: Sakarja 14, Heskiel 47 ja Jesaja 65:17-25
Mikäli Raamattu ei ole sinulle Jumalan 100%:sta ilmoitusta, niin sittenhän asia on sillä selvä ja voit olla mitä mieltä ikinä tahansa haluat ja repiä kokonaisia lukuja ja sivuja Raamatusta tarpeettomina, kuten "tuhat ja yksi" tekee.
-jarmo-
Olen kuunnellut monien saarnaajien Melleri mukaan luettuna tuovan esille samaa litaniaa jota toistavat kuin mantraa. Samoin kuin monet kirjoittajat tälläkin palstalla salaisista tempaamisista tuuliin ja pilviin ennen Jeesuksen toista tulemista, joka on harhaa samoin kuin 1000-vuotinen rauhanvaltakunta maanpäällä, joka on harhaa. 7-vuotista vainaikaa ei myöskään Raamattu tunne.
1000-vuotta maanpäällä on hiljaiseloa kun jumalattomat ovat kuolleina ja paholainen sidottuna. Siinä vaiheessa tämä maa on perin saastuneessa tilassa, niin vesistöt kuin maakin.
Jeesus on pyhiensä kanssa taivaassa 1000-vuotta.
Iänikuisiin litanioihin on annettava aina vastine, ettei totuus pääse unohtumaan.
>>>Mikäli Raamattu ei ole sinulle Jumalan 100%:sta ilmoitusta, niin sittenhän asia on sillä selvä ja voit olla mitä mieltä ikinä tahansa haluat ja repiä kokonaisia lukuja ja sivuja Raamatusta tarpeettomina, kuten "tuhat ja yksi" tekee.>>>
En ole vielä Raamattua repinyt !
Mutta Sakarja 14. luku on vain yksi sivu Raamatussasi ,joka on kirjoitettu n, 2500 vuotta sitten ja tälläkin osastolla on vuodet ja vuosikymmenkin ollut vääriä ennustuksia eikä yhtään oikeaa ennustusta/profetiaa ja niin Sakarjankin kirja näyttää olevan ei sellaista ole tapahtunut maailman historiassa jota Sakarja ennustaa , eikä sellaista myöskään tule jota Saakrja ennustaa , joten ole aivan rauhassa sen suhteen.
Sinulle on vain uskoteltu lapsuudesta saakka jotta "RAAMATTU ON TOTTA"
ja siinä sanonnassa piilee kavala valhe jolla ihmisiä on saatu uskonnon ja hallitsemisen ansaan.
Tuota valhetta aletaan levittää jo viimeistäään lasta kastettaessa ,jokapäiväisessä sanomalehdistössä tuo valhe etenee Kristillisessä kulttuurissa ja koululaitos syyllistyy uskonnon opettamiseen vielä nykyäänkin vaikka jo varmuudella tiedetään etteivät nuo asiat pidä paikkaansa.
Lakkaa jo uneksimasta Jerusalemin rikkauksia täyttävästä tulevaisuudesta tuollaiset unelmat jotka ovat siirtyneet Raamattuumme olivat juutalaisten uskonto oplitiikkaa Makkabialaisajalla.
Hesekiel eli Babylonian juutalaisten vankeusajalla 600-500 eaa.
Ja jos et ota Raamatun kirjoituksien ajankohdista selvää sekoat entistä enemmän tuon ihmisten kirjoittaman uskontokirjallisuuden seksiseen maailmaan josta mielikuvituksesi ja alitajuiset unesi alakavat muodostaa haavekuvia joita vähän ajan kuluttua alat uskoa todeksi ja siitä syntyykin taasen sitten uusi harha toisten uskottavaksi ja jo ehkä oletkin jo noin pitkällä kehittelemässä uusia kristinuskon harhatulkintoja.
Jesaja on vieläkin aikaisemmin ollut ja hänen nimiinsä Jesajan kirja on kirjoitettu Jumala ei siihenkään ole piirtänyt sanaakaan eikä sanonut sanaakaan ,vaan profeetta on puhunut Jumalan nimiin .
Sama valhe kiertää nyt kun sanotaan puhuttavan "Pyhässä Hengessä" , kuin ennen on sanottu "Näin sanoo Herra".
Lehtimajanjuhlat toistuvat joka vuosi, tuhatvuotisessa rauhan valtakunnavssa.
"Mutta kaikkien niiden pakanakansojen tähteet, jotka ovat hyökänneet
Jerusalemia vastaan, kyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
Sakarja 14:16
Atikrisuksenaika kestää, kolme ja puoli vuotta. Dan. 7:25-26. sinä aikana,
"Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä
(seurakuntaa)
Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi (kolme ja puoli vuotta)
Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti." Heti sen jälkeen: (Ilm 11:15)
"Ja seitsemäs enkeli bpuhalsi pasunaan; niin kuului taivaasa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti"
Heti alkaa Jumalan vihan aika: Tempauksen jälkeen, Poikalapsen (seurakunnan) synnyttänyt nainen "pakeni erämaahan, jossa hänellä on Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä, tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää. (Jumalan vihan aika)
Raamattu ei tunne seitsenvuotista Jumalan vihan aikaa. Se on varma asia.
>>> Raamattu ei tunne seitsenvuotista Jumalan vihan aikaa. Se on varma asia. >>>
On se niin varma asia ;
mutta tuntee Syyrian kininkaan Antiokhos neljännen Epifaneen vihan ajan juutalaisia ja heidän uskontoaan kotaan n,171eaa. -164 eaa.
On ilmoitettu ;
mm, kohdassa Dan .9: 27. "Hän on tekevä liiton raskaaksi yhden vuosiviikon ajaksi",,,
Ja sama asia mainitsemassasi kohdassa Dan.7:25.26.
"Krkeimman pyhät ovat muuten Danielin kirjassa juutalaisia !
Westsider..
Hävittää Korkeimman pyhiä 50 miljoonaa marttyyriä keskiajalla. Pyrkii muuttamaan ajat ja lain. Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa v.364 jKr. siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille.
Jumalan vihan aika on parhaillaan, viimeisien vitsauksien aikaa elämme ja ketään ei temmata ennen Jeesuksen toista tulemista.
Tämä 3,5 vuotta maailman ajassa on vähän yli 3500 vuotta ja sitten loppu
sodat päälle.
Tämä nainen, joka on vaatetettu auringolla ja kuu sen jalkojen alla tuo
ilmi mistä jumalasta hän on lähtöisin ja miksi seurakunta on ollut,
mitä on tänäkin päivänä.
Tuo 3,5 vuotta oli myös Kristuksen varsinainen toiminta aika tehtävässään.
Myös 3500 vuotta alaikäisenä huoneen haltiana suorittaessaan " näyttötyötä " valvojien alaisuudessa siihen asti, kun Isä pistää Elian avulla taas kaiken
kohdalleen.
Jumalan vihan aika on ilmoitettu päiväntarkasti päivinä 1260 päivää.
Se on tarkka aika. Ei yli sen mitä kirjoitettu on.
Kun seitsemäs pasuna soi:
Ilm 11:15 "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti.
Ilm. 11:18 " Sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa
palkka sinun palvelijoillesi profetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille.
Matt. 24:31 "Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin."
!: Kor. 4:16: "Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
1 Kor 15:23 " mutta jokainen vuorollaan; esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
(Yhtenä joukkona samassa yhdessä Hänen tulemuksessa. Älkää prstoko tätä jouukoa)
Seitsemäs tuomion pasuunassa alkaa tapahtumasarja joka päättyy 3,5 v. kuluttua Jeesuksen koko maailman kuninkuuteen.
12:7-12. Saatanan maan päälle heittäminen tietää hänen häviönsä taivaan näkökulmasta katsottuna lopullisesti ratkenneena 11:15.
Ajanjaksoon sisältyy myös:
• Vanhimpien (seurakunnan) ylistys 11:16-18
• Jumalan temppelin avautuminen.
• Auringolla vaatetettu vaimo (Israel)synnyttää 12:1,2.
• Lohikäärmeen uhka käydä poikalapsen kimppuun 12:3,4.
• Poikalapsi (144000) temmataan taivaaseen 12:5.
• Vaimon (Israelin) pako.
• Lohikäärme ajaa vaimoa (Israelia) takaa 12:13-16.
• Lohikäärme vainoaa vaimon (Israelin) jälkeläisiä.
• Merestä ja maasta nousevat pedot 13:1-10, 11-18.
• Kahden tuomion profeetan ylöstempaus viimeisessä rytäkässä 11:12.
11 luvussa mainittu temppeli osoittaa että uhrimenot on täytynyt alkaa 7kuukautta seurakunnan tempauksesta, ja Dan. 8:14, 6,3 v loppu: sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa, siis Jeesuksen tulessa Öljymäelle.
Auringolla vaatetettu vaimo (Israel)
Jospa kertoisit näkemyksesi siitä lähemmin, Raamatun jakein.
Samoin tuosta 144 000 joukosta.
1Moos.37:9,10 Joosef kertoi unen: aurinko ja kuu ja 11 tähteä kumarsivat minua, johon Jaakob,..olisiko minun ja äitisi ja veljesi tultava kumartamaan sinua?
Aurinkovaimo on Israel ja poikalapsi on siitä syntyvä144000 Messias uskon esikoisjoukko, heidät varjellaan vitsauksilta luku 7, koska se temmataan Jumalan tykö jo vihan ajan puolessa välissä, luvussa 12 ja ovat taivaassa veisaamassa jota kukaan toinen ei voinut oppia, luvussa14, niin sen täytyy olla sama, muuten se ei olisi Israelin esikoisjoukko.
Se on Israelin viimeisen vuosiviikon esikoisjoukko, ja ensimmäiseen ylösnousemukseen kuuluu myös ne jotka ovat vihanaikana teloitetut Jeesuksen tähden, joilla on myös valta hallita pakanoita 1000 v.
Seurakunta on vanhempi, kautta historian Kristus uskovat Heb.11:2 >sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen>, luku päättyy >etteivät he ilman meitä pääsisi tädellisiksimuodostaa taivaissa kirjoitetun esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan
Auringolla vaatetettu nainen on leski, joka on tämän maailman Israel,
jonka Korkein kihlaa uudelleen ( liittyy Eliaan tuloon ), kun Hän herää
levostaan.
Meidän äitimme Jerusalem on taivaassa, kuten Paavali opetti, joka
laskeutuu ajallaan.
11 tähteä, luodut luomisen alussa, aurinko, jupiter, venus jne tulevat
aikanaan kumartamaan Josefia.
144 000 miestä, jotka eivät ole sitoneet itseään palvelemaan
otsansa ajatuksilla ja käsiensä palvelulla tätä Porttoa, joka istuu ihmis-
meren yllä ja hallinnut maailmaa voimallisesti saaden ihmiset ottamaan
merkin otsaansa ja vasempaan käteensä ( maailmallinen rikkaus ja
kunnia ) .
Tämä portto lähti viime kesänä sinne, mistä ei paluuta ole ja neljäs
peto ilmoitti tulonsa antamalla aistien havaittavan merkin vuosi sitten
toukokuussa.
Lopullinen ryöstö alkoi siitä, mitä on jäljellä ryöstettävää.
Näissä 144 000 on myös ennen Kristusta eläneitä ja isiensä majaan
menneitä.
Kristus astui alas Tuonelaan ja saarnasi siellä myös hyvän pelastuksen
sanoman, ne jotka ovat ottaneet sen vastaan, heillä on periaatteessa
myös tähän esikoisten joukkoon pääsy Herran ilmoituksen mukaan.
Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista.
Juuri niin Filadelfi. Kuten selitit ensimmäisen ylösnousemuksen.
Raamatun mukaisen ajankohtineen
Toinen on tuhannen vuoden kuluttua.
Eikä muita ylösottoja tai erillisiä tempauksia tulekaan.
"Esikoisena Kristus ja sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan"
Siunattua viikonloppua kaikille.
Westsider.... hiljaisen 1000-vuoden jälkeen on tosiaankin jumalattomien herätys, ja ylös he pyrkivätkin koska nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin, mutta tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema tulijärvessä.
Älä sekoile, kerran on vain ihmisen kuoleminen ja sitten tulee tuomio Heb.9:27.
Dan.7:13,14 Minä näin... taivaan pilvissä tuli Ihmisen kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelevat häntä.
Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Maa ei ole autio 1000v. sen Jumala on jo vedenpaisumuksen jälkeen vakuuttanut 1Moos.8:22.
Kansojen tuomiossa 1000v. alussa, joutuu elossa olevat jumalattomat juutalaisvainoojat ensimmäisten joukossa kokemaan toisen ylösnousemuksen ja samalla viimeisen tuomion, Jeesuksen sanoin: menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään Matt.25:41,46.
Kansojen tuomio on alkua toiselle tuomiolle, eli jumalattomien ylösnousemusta.
1000v. asuttaa kansojen tuomiossa kelvolliset oikella puolella olevat; Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
Ilm.11:15 maailman kuninkuus on tullut meidän Herramme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti.
Miten voi olla maailman kuninkuus jos maa on autio?
Tämä ketju näyttää poikenneen pois alkuaiheestaan,
joka käsittelee laajalle levinneestä harhasta, jota tukee markkinoille levinnyt kirjojen paljous. Ne jotka haluaa tutkittua tietoa tältä alueelta, kannattaa tutustua lähemmin tuohon linkkiin.
(The Voice of Elijah Last Days Rapture)
Googleta : The Voice of Eliah Last Days Rapture
Suosittelen tuota linkkiä.
Raamatun sanan mukaista tekstiä. tempauksesta
Ei kuitenkaan vielä ensi vuonna.. Raamatun mukaan
http://www.ghanaword.com/Prophetic-Warnings/qi-am-comingq-part-lxviii.html
Jeesukselta tuorein kirje, jossa kerrotaan mm. seuraavaa:
Oh yes, you still have time after this letter, and before the next one, but one day, and that day comes very soon, these letters will stop and then MY bride will already be raptured in her Heavenly Rooms.
Tempaus tulee ja matkaamme taivaankotiin iloon, autuuteen ja rakkauteen.
Kun maanpäällä emme pystyneet sitä koskaan kokemaan.
Matkalla taivaaseen sitten mietin, teinkö jotain päällämaan väärin, tavoittelinko vain omaa etua antamatta kenellekkään mitään kuten tällä taivasmatkallanikin iloon, autuuteen ja rakkauteen.
>>> Tempaus tulee ja matkaamme taivaankotiin iloon, autuuteen ja rakkauteen.
Kun maanpäällä emme pystyneet sitä koskaan kokemaan.
Matkalla taivaaseen sitten mietin, teinkö jotain päällämaan väärin, tavoittelinko vain omaa etua antamatta kenellekkään mitään kuten tällä taivasmatkallanikin iloon, autuuteen ja rakkauteen. >>>
Tempausta ei tule !
Me olemme jo "taivaassa" , - muuta taivasta ei ole olemassa jossa maapallomme ja aurinkokuntamme seilaa muitten lukemattomien aurinkokuntien joukossa, -
Jeesuskin yritti ketoa ,jotta taivasten valtakunta on teissä itsessänne sisäisesti eikä se tule näkyvällä tavalla,- NoH tuokin Jeesus Nasaretilaisen tavallisen ihmisen kertomus on vajaa kuin kaikkien meidän muittenkin kertomukset ovat.
Tämä elämämme täällä on juuri meitä varten tarkoitettu , me olemme vain osa luomakuntaa ,- pienen pieni osa siitä.
Olemassa olomme tarkoitusta emme pysty oikein mieltämään ja siihen pyrimme löytämään selityksiä ja ratkaisumalleja,-
uskonnot ovat löytäneet tuhansittain aina oikeita malleja ja kaikki ovat erilaisia ja toistensa vastaisia ,noista opeista ihmisten päässä syntyy vihamielisyys toisin ajattelevia kohtaan ja uskonnot ohjaavat etujensa puolustamiseksi kannattajansa sotiin toisia kohtaan.
Turhaa on miettiä teinkö jotain väärin ?
Koska vastaus on jokainen tekee vääriä ja oikeita tekoja, - kaikkia vääriä tekojakaan ei voi mitenkään korjata korvata eikä sovittaakkaan
Mieluiten tulee ottaa opiksi toisten tekemistä vääristä teoista jotta ei itse niitä tekisi, ja omien väärin tekojen kautta oppiminen on työläämpää , jote järjen käyttö tulee kohdistaa siihen mitä on juuri nyt tekemässä , eikä siihen mitä väärää on jo tehnyt ja sinnä sitten ryveskellä koko loppu elämä.
Elämä on elämää varten ei elämättömyyttä varten,mutta kuitenkin elämä ei ole sitä mitä ihmisille ajatuksiin syötetään tiedotusvälineitten kautta , elämä on jokaisen ihmisen omaa elämää pienissä asioissa jokapäiväisissä askareissa ja sieltä se sisältö löytyy tai sieltä missä on mukana .
Jotkut löytävat oman elämänsä toisia alistessaan , toiset taas joukko mielenosoituksissa ,mellakoissa ja terrorismissa toisia vastaan,kaikessa tuossa näen kuitenkin ihmiskunna pahoinvoinnin,ihmisten hallinnan epäonnistumisen valtapyrkimysten ja sokean oman edun tavoittelun seuraamukset.
Mutte ette tunne "Danielin unet" tulkintaani Danielin kirjasta ja siksi odotatte sellaista "tempausta" ,jota ei tule koska koko kertomus tuosta "tempauksesta" on uskonto harhaa !
Tuo mainitsemani seikka on tietenkin vain yksi ,mutta kuitenkin selkeä selitys miksi , ihmiset on harhautuneet uskomaan uskontoja , ja Kristinuskokin on vai yksi uskonto muitten suurten uskontojen joukossa , jotka selittävät ihmisille ns, varmaa ja ainoata totuutta.
Noin 2000 vuotta vanhoilla kirjoituksilla ei ole mitään totuusarvoa mm, "tempaus" teorian suhteen koska koko tuo teoria on ollut jo silloin käytettyä uskonto asioitten hoitoa ja sillä odottamisen ihanuudella on saatu jo silloin ihmiset kääntymään Kristinuskon valheellisen sanoman kannattajiksi.
Valehtelevat Kristinuskon liikkeet tulisi saattaa vastuuseen noitten valheitten levittelystä!
"Tempausta ei tule !
Me olemme jo "taivaassa" , - muuta taivasta ei ole olemassa jossa maapallomme ja aurinkokuntamme seilaa muitten lukemattomien aurinkokuntien joukossa, -
Jeesuskin yritti ketoa ,jotta taivasten valtakunta on teissä itsessänne sisäisesti eikä se tule näkyvällä tavalla"
Olen samaa mieltä kanssasi vain sillä erolla, että Jeesus puhui sen hetken tilanteesta (ei viitannut lauseellaan tulevaan). Ihmisten tarkoitus on tuoda taivasten valtakunta (=rakkaudellinen jumaluus) maanpäälle näkyvässä muodossa ajatusten, tunteiden ja tekojen välityksellä. "Taivas" on nimenomaan tarkoitus rakentaa maan päälle ja omassa visiossani näin tulemme tekemäänkin. Mitään pelastuksia ei ole kuoleman jälkeen eikä sen puoleen rangaistuksiakaan. Eikä sitä uskovien tempaustakaan. Ylösnousemus kyllä on mutta sillä tarkoitetaan henkistä kasvua rakkauteen.. tietoisuuden laajentumista...valon määrän kasvua ihmisissä. Ylösnousemus tapahtuu ihmiskehossa kasvattamalla omaa valon määrää. Joten kilvoitelkaa itsenne kanssa mutta ei pelon avulla vaan rakkauden eli valon.
On vain kasvua rakkauteen ja siihen viittaa sanonta että taivasten valtakunta on sisällänne. Jumalallinen rakkaus on siis meissä sisällä ja meidän tarkoitus on luoda sen avulla "taivas" maan päälle. Tässä kohden kristinusko opettaa väärin. Taivas on täällä keskuudessamme kun vain muistamme oman alkuperämme ja sen keitä todella olemme ja valitsemme ajatuksemme, tunteemme ja tekomme tietoisesti. Kun tietoisesti luomme näiden avulla vain mielikuvitus on rajanamme. Kuoleman jälkeistä "taivasta" ei ole rangasituksineen ja pelastuksineen. Kaikki on jo pelastettu. Siten mikään usko ei pelasta ketään. Voimme rauhassa keskittyä taivaan rakentamiseen tässä ja nyt kun opimme jättämään pelot (kuten Jumalpelon tuomioineen ja helvetteineen) pois. Pelkojen poistaminen on oleellinen osa henkistä kasvua. Jokainen tekee tämän omassa tahdissaan kun ei ole muuta kuin kasvua rakkauteen.
Rakkaus,
valo,
syvin olemus.
Kiitos
Jokainen valtakunta voidaan tuhota.
Jokainen talo ryöstää.
Sillä iIhmisen poika tulee kuin varas yöllä, ei rastaakseen vaan varas tappaa.
Kyllä tietoisuus siitä laasjenee, sillä nämäkin olivat Jeesuksen ideoita.
siis, ei rakastaakseen vaan varas tappaa.