Tulevaisuus = sähköauto

Meidän veneessä on sähköperämoottori 10 hv. Nousee liukuun kevyesti.
Poika ajaa Crossia shkökäyttöisellä Zero MX:llä, lähtee kovemmin kuin 125-kuutioinen crossipiikki ja painaa 20 kg vähemmän. Yhdellä latauksella ajaa 45 minuuttia kisavauhtia.
Meidän pihanurmi leikataan Boschin Rotak 43 LI -akkuleikkurilla. Tehokkaampi (ja PALJON KEVYEMPI) kuin polttomoottorileikkuri. Akkuleikkuri 13 kg, polttomoottori 35 - 40 kg.

Ja meidän auto tulee olemaan Nissanin sähköauto, kunhan maahantuonti alkaa.
19243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Meillä on akkutoiminen trimmeri, taitaa olla boschi. Sillä voi trimmata noin puolet nurmikonrajoista kerralla, ja sitten lataukseen kahdeksaksi tunniksi. Maksoi saman kuin polttomoottikäyttöinen, mutta on hiljaisempi. Ehkä kevyempikin...

Minulla oli akkukäyttöinen radio-ohjattava. Hyvä laite. Tosin 45 minutin latauksella ajoa tuli 5 minuttia, mutta huiput kuitenkin lähes 40 km/h muistaakseni. Pidin sitä sitten pari vuotta hyllyssä. Latasin yksi kevät, pistin akun paikalleen ja virrat päälle. Räjähti akku käsiin. Ei onneksi pahoja vaurioita. Ikävähköä kuitenkin.

Älä ymmärrä väärin. Sähköautot ovat tulevaisuutta ehdottomasti. Päästään turhhista akseleista eroon, kun jokaisella pyörällä on oma moottori. Mahdollistaa myös vähän järkevämmän hallinnan... Ja ovathan sähkömoottorit pirun varmatoimisia ja yksinkertaisia laitteita.

Mutta millä se sähkö tuotetaan? Lyijyakut ovat ehdottomasti ei-ei. Joku kännyköistä tuttu akkuteknologia parempi, mutta kallis, eivätkä kestä nekään kylmää. Vety voisi olla hyvä lähde energialle, mutta tuottaminen tällä hetkellä ei ole kovin energiataloudellsita (ei sillä, eivät ne akutkaan). Jatkojohto olisi vähän kömpelö. Langaton sähkönsiirto hukkaa pirusti energiaa. Ydinvoimala olisi vähän painava (taitaa olla useita tonneja se kevyinkin malli), ja vihreät saisivat paskahalvauksen (syystä jota en tiedä).

Äänestä
  • 0,7 kg:n liidokki lentää kännykänkokoisella ja painoisella litiumpolymeeriakulla 45 - 60 min. Ja voimaa on sen verran, että melkein pystysuoraa nousee taivaalle. Ei ongelmia talvellakaan, paitsi sormet meinaa jäätyä. :)

    Lyijyakkuahan ei voi käyttää ihan siitä syystä, että sen kapasiteetista saa vain murto-osan ulos, jos otetaan vähänkin isompi virta (esim. tunnissa tyhjäksi). Ja lyijyakun elinikä jää todella lyhyeksi (n. 100 - 300 latausta), jos kapasiteetista käytetään yli 30%. Ja onhan se hemmetin raskas ja iso.

    Äänestä

Liukuuhan se vene aikansa sähkölläkin, mutta pidä kuitenkin vara-akun lisäksi airot mukana. Kevythän se on kyllä soudella tuolla moottorilla. Todelliseen hyötykäyttöön noista ei vielä ole, mökkirannassa kyllä.
Meidän autolla tehdään kesällä ahkerasti mökkimatkoja ja talvella 2-3 lapin hiihtomatkaa joulun ja vapun välillä.

Meidän auto ei tule olemaan Nissanin sähköauto, sen paremmin kuin mikään muukaan sähköauto. Lapsenlapset sitten katsovat uudestaan.

Äänestä

Totta, sähköauto on tulevaissuutta.

Vääntöä on paljon enemmän kuin polttomoottoreissa, suurin vääntö kun kone on "pikallaan"

Hyötysuhde on paljon suurempi kuin polttomoottoreissa

Moottori voi käytännössä olla sammuksissa aina kun sitä ei tarvita, eli liikennevaloissa ollessa yms.

Ei tarvita lainaakn kytkintä tai muuttuvaa vaihteistoa, vaan saadaan täydellisesti toimiva varmatoiminen portaaton vaihteisto muutamalla komponentilla

oikosulkemalla moottori saadaan sillä tehostettu jarrujen toimintaa (vrt. pakokaasuhidastin)

Ainut miinus on se, että sähkömoottoreissa ei tule hukkalämpöä ihan yhtä paljon kuin polttomoottoreissa, mutta tulee sitli.

Eli tulevaisuus on täällä tänään kunhan käyttösäde on yhtä pitkä kuin polttomoottoriautoilla (yli 400km) tai kun lataus onnistuu täyteen yhtä nopeasti kuin polttomoottoriauton tankkaus, eli alle 3 minuttia.

Mielellään kumpikin ominaisuus saisi olla.

No mutta tulevaisuutta odotellessa

Äänestä

Viehän se voimalla, niin kauan kuin vie. Siis akkusähkö. Oikeastaan sähköauton pitäisi jo olla tätä päivää. Mutta esteenä on akkutekniikka. Vai olisko enempikin hinta. Meikäläisen ajoihin ajoihin ainakin nykyakut riittäisi mutta auton hinta on tavoittamattomissa.

Äänestä

jassoo!

Itse harrastan enduroa ja vedän KTM.llä, tosin nelitahtinen.
Juuri otin esiin kesäauton jossa on iso lohko V8.

Duuniauto on 2 litrainen turbo BENSA .

Sähköauto ei tänne tule seuraavaan 10 vuoteen

Äänestä

Sähkökäyttöiset kulkuneuvot olisivat olleet jo pitkään käytössä, jos valtio olisi sitä halunnut (käytän vain Suomea esimerkkinä, mutta globaalisti ihan sama asia).

Keksintönä sähköauto on erittäin vanha. Akkuteknologiaongelmatkin olisi takuulla jo ratkaistu, jos kehitystyöhön olisi käytetty edes murto-osa niistä varoista, joita fossiilipolttoaineita käyttävien autojen kehitykseen on käytetty. Valtio esittää tietämätöntä ja on tekopyhä tämän asian suhteen.

Valtio voisi halutessaan nostaa sähköautojen suosiota ja käyttöä räjähdysmäisesti. Esim. pääkaupunkiseudulla ei tarvita muuta kuin ilmainen pysäköinti kaikille sähköautoille, kaikilla maksullisilla yleisöpaikoilla. Aivan takuuvarmasti moni alkaisi jo miettimään auton vaihtoa. Tähän kun lisätään verohelpotuksia auton hankinnassa ja edes jollain tasolla kattava latausverkosto, niin kysyntä on varmaa. Vielä kun toimintasäde ja talvikelpoisuus saadaan lähitulevaisuudessa paremmaksi, johtuen lisääntyneestä suosiosta ja täten lisätuloista tuotekehitykseen, kukaan ei enää edes harkitse polttomoottoriautoa. No ehkä nostalgiasyistä, tai muusta sellaisesta, mutta kyseessä on marginaaliporukka. Seuraavaksi käyttö laajenee kehittyneen teknologian myötä raskaaseen- ja julkiseen liikenteeseen.

Miksei meillä jo ole sähkökäyttöiset henkilökuljettimet yleistyneet? Anyone?

Äänestä

Polttomoottorin hyötysuhde on 25%. Sähkömoottorin 95%.

Siksi sähköauto ei tarvitse niin paljon energiaa kuin mitä bensiinissä on.

Maailman ensimmäinen sähköauto tehtiin 1800-luvulla.

Äänestä
  • Ja millä hyötysuhteella saadaan sähköä? Taitaa olla jotain 30 % luokkaa.

    Äänestä

  • vw kirjoitti:

    Ja millä hyötysuhteella saadaan sähköä? Taitaa olla jotain 30 % luokkaa.

    Tä on muuten kiva kun aina kun puhutaan sähköautoista, niin ruvetaan lasketmaan kuluja ja päästöjä ja hyötysuhteita, jotka tulee kun sähköä tehdään.

    Bensa-autoissa ei näin ikinä tehdä, koska luullaan että bensa on valmiiksi siellä asemalla aina vaan :)

    Äänestä

  • vw

    87k kirjoitti:

    Tä on muuten kiva kun aina kun puhutaan sähköautoista, niin ruvetaan lasketmaan kuluja ja päästöjä ja hyötysuhteita, jotka tulee kun sähköä tehdään.

    Bensa-autoissa ei näin ikinä tehdä, koska luullaan että bensa on valmiiksi siellä asemalla aina vaan :)

    Äänestä

Sähköautoon liittyvät ongelmat liittyvät akkuihin. Niihin ei saada ladattua energiaa riittävän nopeasti. Ja jos sähköautoa kannattaa vihreiden arvojen pohjalta kannattaa muistaa, että sähköautojen lisäys on yksi yhteen puoltava lause lisäydinvoimalle. Sähköautot kuluttavat valtavasti sähköä ja se on kaikki lisäkulutusta nykytilanteeseen kun taas ydinvoimasta luopuminen edellyttäisi ehdottomasti sähkönkulutuksen vähentämistä.

Sähköautojen nopea lataus vaatii hirmuiset huipputehot sähköjärjestelmältä ja latauspisteiden lisäys yhdistettynä vaadittavaan siirtoverkkoinfrastruktuuriin sekä livävoimaloihin on todella iso panostus taloudellisesti. Golfauto (-kärry) vie uusimman TM:n testin mukaan 14,5 - 21 kWh /100 km (nettokulutus, lataushäviöt huomioituna). Näiden autojen huippunopeus on luokkaa 25 km/h. Oikea auto vie huomattavasti enemmän (suuremmat nopeudet, ilmastointi, ajovalot, turvallisuuselektroniikka). Vaaditaan todella "jytky" kaapeli latauspisteille jos halutaan tarjota mahdollisuus ladata useampaa autoa yhtäaikaa.

Äänestä
  • Bensiinimoottori vie nelinkertaisen määrän energiaa verrattuna sähkömoottoriin, sekö ei haittaa yhtään?

    Litiumpolymeeriakun voi ladata 2C:n virralla eli puolessa tunnissa täyteen (vartissa 80%).

    Ja sähköautojen energiankulutus on ihan oikeasti kuin pieru saharaan kaiken muun sähkönkulutuksen keskellä.

    Äänestä

  • Ydinvoima on ainoa kirjoitti:

    Bensiinimoottori vie nelinkertaisen määrän energiaa verrattuna sähkömoottoriin, sekö ei haittaa yhtään?

    Litiumpolymeeriakun voi ladata 2C:n virralla eli puolessa tunnissa täyteen (vartissa 80%).

    Ja sähköautojen energiankulutus on ihan oikeasti kuin pieru saharaan kaiken muun sähkönkulutuksen keskellä.

    Niin, ja bensa-autoon saa ladattua noin 500 kilsan käyttösäteen 2 minutissa.

    Että vielä on matkaa...

    Äänestä

  • Ydinvoima on ainoa kirjoitti:

    Bensiinimoottori vie nelinkertaisen määrän energiaa verrattuna sähkömoottoriin, sekö ei haittaa yhtään?

    Litiumpolymeeriakun voi ladata 2C:n virralla eli puolessa tunnissa täyteen (vartissa 80%).

    Ja sähköautojen energiankulutus on ihan oikeasti kuin pieru saharaan kaiken muun sähkönkulutuksen keskellä.

    Toisaalta bensiinikilo sisältää energiaa melkein 60-kertaisesti, kuin mitä "akkukiloon" saadaan varastoitua.

    Näin ollen samanpainoiset täysi bensatankki ja täyteen ladattu akusto omien moottoreidensa jatkeena jättää bensiinimoottorille 10 - 15-kertaisen energiaedun. Siis nykyisellään.

    [Näillä arvoilla: Bensiinin lämpöarvo 43 MJ/kg, LiPo-akun energiantiheys 0,72 MJ/kg, polttomoottorin hyötysuhde 0,17 - 0,25, sähkömoottorin hyötysuhde 0,99]

    Äänestä

Tässäpä ihan kohtuullinen Wikipedia-artikkeli aiheesta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sähköauto#S.C3.A4hk.C3.B6auton_vertailua_polttomoottoriautoon

Kyllä, se on Wikipedia-artikkeli mutta lähteet ovat esillä ja ainakin tällä hetkellä se sisältää ihan asiallisen oloista vertailua ja uskottavia lukuja, eikä ole yksipuolista propagandaa.

Äänestä

Polttomoottorin heikkous on siinä, että sitä ei voida käyttää enää niin kuin ennen. Mm. Kiinassa ajetaan sähkömoottoripyörillä ja aika monella motocross-radalla ei saa enää ajaa polttomoottorilla.

Äänestä

13 vuotta sitten kirjoittanut ap oli oikeassa. Sähköautot yms. ovat tätä päivää ja ovat olleet jo useamman vuoden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähkö vie voimalla.. kirjoitti:

Meidän veneessä on sähköperämoottori 10 hv. Nousee liukuun kevyesti.
Poika ajaa Crossia shkökäyttöisellä Zero MX:llä, lähtee kovemmin kuin 125-kuutioinen crossipiikki ja painaa 20 kg vähemmän. Yhdellä latauksella ajaa 45 minuuttia kisavauhtia.
Meidän pihanurmi leikataan Boschin Rotak 43 LI -akkuleikkurilla. Tehokkaampi (ja PALJON KEVYEMPI) kuin polttomoottorileikkuri. Akkuleikkuri 13 kg, polttomoottori 35 - 40 kg.

Ja meidän auto tulee olemaan Nissanin sähköauto, kunhan maahantuonti alkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu