Kesätöitä lapsille omassa yrityksessä

teknologi_a

Jos palkkaan esimerkiksi kuukaudeksi koulussa/ opiskelemassa olevat lapseni (vanhin 18 v.) yksi kerrallaan kesätöihin omistamaani yritykseen:

- Vaikuttaako tämä heidän tuleviin työttömyysetuihinsa aikuisena/ leimaantuvatko yrittäjiksi? Mahdollisuudethan ovat, että n. 50% ikäluokasta karkean arvioni mukaan valmistuu aikanaan suoraan työttömiksi. Itselläni ei ole varaa heitä vakituisiksi palkata
- Voiko työtön vaimoini leimaantua yrittäjäksi myös, koska lapset ovat olleet yrityksessä töissä. Olen kuullut, että näin olisi käynyt sillä perusteella, että koska lapsille oli kesätyöpaikka antaa, yritys voisi työllistää myös vaimon.

En kaipaa mitään "Ota yhteyttä lähimpään työvoimatoimistoon..." -tyyppisiä neuvoja, koska

a) osaan itsekin lukea
b) paikallisen työvoimatoimiston virkailijat eivät pysty yhtään jalistuneempiin arvauksiin kuin tekään
c) aikanaan yrittäjäkurssille mennessäni erehdyin kysymään, josko moisesta aktiivisuuden osoituksesta tuettaisiin jotenkin. Ensimmäinen vastaus, lähes ilman päivää sanomatta oli, että tutkimme, onko edellytyksiä katkaista korvaukset sillä perusteella, ettei moisen kurssin aikana ole "työmarkkinoiden käytettävissä". Vaikka ko. kurssia edellytetään mm. starttirahan saamiseksi, sinne ei siis saisi mennä muuuta kuin käskystä. Tämän takia en mene sinne esittämään yhtään mitään, mistä taas saadaan aihe käyttää keinot korvausten katkaisemiseen jo pelkän ajatuksen perusteella.

Voitteko siis antaa sitovan, selkokielisen kannan, vai jätänkö lapset palkkaamatta ja jatkan viikkoraha/ pimeä työ -linjalla.

Mikäli jostain ei sitovaa kantaa löydy, en ota turhia riskejä.

P.S. Tutkimusten mukaanhan yrittäjät eivät muuten ole erityisen riskiäottavaa joukkoa, vaan useimmiten hyvinkin tarkasti riskejä ja vaihtoehtoja arvioivaa väkeä. Kuten tästäkin näkee...

2

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyokkari

      Hei!
      Kiitos kysymyksestäsi.

      Työnhakijaksi ilmoittautumisen yhteydessä työ- ja elinkeinotoimistossa (TE-toimisto) selvitetään työnhakijalta työttömyysetuuden saamiseen vaikuttavat seikat.

      Erityisesti kiinnitetään huomiota työvoimapoliittisten edellytysten täyttymiseen, kuten työsuhteen päättymisen tai työmarkkinoilta poissaolojen syihin, henkilön saamaan koulutukseen, opiskeluun ja hänen tai samassa taloudessa asuvien perheenjäsentensä harjoittamaan yritystoimintaan. Lisäksi eräillä sosiaalietuuksilla saattaa olla merkitystä arvioitaessa henkilön työmarkkinoiden käytettävissä oloa (esimerkiksi omaishoidon tuki).

      Perheenjäseneksi katsotaan yrityksessä työskentelevän henkilön puoliso ja henkilö, joka on yrityksessä työskentelevälle henkilölle sukua suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa ja asuu henkilön kanssa samassa taloudessa. Puolison lisäksi perheenjäseniä ovat lapset, vanhemmat ja isovanhemmat edellyttäen, että he asuvat yrityksessä työskentelevän henkilön kanssa samassa taloudessa.

      Mikäli lapsenne tulevaisuudessa ilmoittautuvat työnhakijoiksi, ja lapset asuvat samassa taloudessa yritystoimintaa harjoittavan kanssa, selvitetään TE-toimistossa, onko työnhakijaksi ilmoittautunut perheenjäsen työttömyysturvalain mukaan yrittäjäasemassa. Mikäli henkilö on työttömyysturvalain mukaan yrittäjäasemassa, tutkitaan TE-toimistossa, työllistyykö hän yritystoiminnassa pää- vai sivutoimisesti. Samoin menetellään puolison osalta, jos hän ilmoittautuu työttömyysetuutta hakevaksi työnhakijaksi.

      Yrittäjäksi katsominen edellyttää, että henkilö työskentelee yrityksessä. Pelkkä omistaminen tai määräysvalta taikka samassa taloudessa yrityksen omistajan kanssa asuminen ei oikeuta pitämään henkilöä yrittäjänä.

      Työttömyysturvalain mukaisesta yrittäjyydestä voit lukea lisäksi viestiketjusta kysymysten ”Olenko yrittäjä työttömyysturvalain mukaan?” ja ”Olenko sivutoiminen yrittäjä” vastaukset:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9765505

      Katso lisäksi työllistymisestä yritystoiminnassa oheisen linkin vastaus kysymykseen ”Uskallanko ottaa lyhyen työn vastaan mieheltäni?”
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9815160

      Jokaisella työnhakijalla on oikeus tulla kuulluksi ennen TE-toimistossa tapahtuvaa työttömyysturva-asian ratkaisemista. Myös yrittäjyysasiassa hakijaa kuullaan tiedustelemalla häneltä kirjallisesti päätökseen vaikuttavista seikoista (selvityspyyntö).

      Työnhakijan tulee aina ilmoittaa olosuhteissaan tapahtuneista muutoksista TE-toimistoon.

      Terveisin Teppo työkkäristä

    • ??_?

      Onko teillä tapana VASTATA kysymyksiin ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      61
      6274
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      68
      4182
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      58
      2752
    4. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      53
      1469
    5. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1203
    6. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1134
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      13
      998
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      863
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      841
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      823
    Aihe