Kiirastorstain Aamulehdessä toimittaja Matti Mörttinen arvio, että vajavaisilla indekseillä saisi työeläkkeiden ostovoiman päivitettyä, se on kyllä matemaattinen mahdottomuus. Kirjoitus lähti entisen kansanedustaja Toimi Kankaaniemen eläkeläismyönteisestä kommentista. Lieventävänä asiana voidaan pitää tässä taloudellista ikäsyrjintää henkivässä kirjoituksessa sitä, että Mörttinen arveli uuden eduskunnan korjaavan vialliset eläkeindeksit.
Taitetun indeksin kustannusvaikutus vuositasolla vastaa Ilmarisen asiakashyvityksiä ja suhteutettuna työeläkelaitosten rahastojen vuosituottoihin on mitätön siivu, siihen nähden miten se elvyttäisi valtion taloutta verotulojen kasvuna ja asumisavustuksien vähenemisenä. Missään tapauksessa ei valtion budjettia ja eläkerahastoja saa sekoittaa keskenään. Lapsiperheitä autetaan valtion budjetista ja eläkkeiden ostovoimaa voidaan vahvistaa eläkerahastojen erinomaisista tuotoista.
Oikeudenmukaisuuden suhteen se on henkisesti merkittävä. Kuusikymmentäluvulla solmimme sopimuksia eläkevakuutusyhtiöiden ja työnantajien kanssa ja silloin sovittiin myös eläkkeiden ostovoimapäivityksistä palkkaindeksin mukaan. Tämä sopimus piti vuoteen 1977 asti jolloin se ensimmäisen kerran yksipuolisesti rikottiin.
Mikäli alkuperäistä palkkaindeksiä seuraavaa sopimusta noudatettaisiin, olisi keskimääräinen eläkeläinen viimevuonna saanut vuosieläkkeensä 16440 € , korotuksena 1,78 % eli 292,6 €. Nykymalli (20/80) toi korotusta 221,9 €, eli palkkaindeksinmukainen toisi vain 70,7 €/ v. enemmän, siis melko pienistä rahoista on kyse vuositasolla. Puoliväli indeksin minivaikutus on jossain välimaastossa.
Kustannusvaikutusten tarkastelua ei ole saatavissa, joten yritetään se tehdä omana työnä likimäärin. Tiedämme, että kahdeksan viimevuoden tuotto on ollut kuuden miljardin luokkaa, viimevuonna 14 miljardia euroa ja se nostaa keskiarvoa. Pääomiin ei kosketa, joten jos jonain vuonna tuottoja ei tule tyydytään sitten vanhaan (20/80) tasoon.
Paljonko tuosta jakovaraisesta tuotosta sitten pitäisi lohkaista. Palkkaindeksin mukainen lisä nykyiseen on 70,7 € / v. ja se kertaa miljoona, sen verran työeläkeläisiä alaspäin pyöristettynä on. Likimäärin siitä tulee 70.700.000 €. Tämän verran Ilmarinen ja Varma palauttivat asiakashyvityksinä eläkemaksuja takaisin elinkeinoelämälle, viimevuonna.
Eläkerahastojen pääomiin jäisi siis lisättäväksi, keskimäärin muhkea 5,93 miljardia euroa vuodessa.
Tämä oikaisu olisi moraalinen vahvistus uuteen hallitusohjelmaan. Meillä on erittäin runsaslypsyinen ja toimiva eläkerahastolehmä, joka lypsää vielä myös lasten lapsille, kunhan sitä hyvin hoidetaan.
Lähteet: www.tela.fi ja www.etk.fi
Indeksiremontti on kustannusneutraali.
e.järvenpää
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647