Väite 1. Järvenpää väittää, että indeksit perustuisivat johonkin sopimukseen tms. Ei perustu vaan lakeihin ja asetuksiin, jotka muuttuvat koko ajan. Ei siis ole olemassa mitään oikeutta tai velvoitetta nostaa indeksiä Järvenpään vaatimalla tavalla.
Väite 2. Taitetun indeksin kustannusvaikutus on mitätön. Ei ole. Kustannusvaikutus nousisi koko ajan ollen jo yli 2 miljardia euroa vuodessa v. 2035. Siitäkin se kasvaisi edelleen.
Väite 3. Järvenpää antaa ymmärtää, että tuottoja on 6 miljardia ja tuotoilla voidaan maksaa indeksit. Järvenpää ei tiedä tai sulkee korvansa totuudelta että eläkkeitä maksetaan vuosittain 22,5 miljardia euroa. Eläkkeitä ei siis makseta tuotoilla. Kovasti menee persnetolle. Jos työssäkäyviltä ei kupattaisi koko ajan suurempia ja suurempia maksuja, eläkerahastot katoaisi kokonaan.
Väite 4. Eläkerahastolehmää voi lypsää ja korottaa etuuksia, eikä mitään häviä minnekään. Hah. Juuri tullaan vaiheeseen, jossa eläkkeitä maksetaan enemmän kuin työeläkemaksuja maksetaan sisään ja sijoitustuotot tuottaa. Eläkerahastot siis alkaa mennä alaspäin. Jos alaspäin menoa vauhditetaan antamalla yhdelle enemmän, se on pois tulevaisuuden eläkkeensaajilta, joilla heilläkin on oikeus saada edes kohtuulliset eläkkeet.
Verratkaapa. 70-luvulla palkasta maksettiin 5 % eläkemaksuja, 80-luvulla palkasta maksettiin 10-15 % eläkemaksuja ja nykyään jo paljon yli 20 % eläkemaksuja. 2000-luvulla eläkkeelle jäänyt saa noin 50 % palkastaan eläkkeenä, myöhempänä 2020 ja sitä edespäin lähestytään 40 %:n eläkkeitä. Vahvemman oikeudellako tuolle 5-10 %:n eläkemaksuja ja kuitenkin 50 %:n eläkkeitä saaville pitäisi antaa enemmän ja kutistaa entisestään yli 20 %:n eläkemaksuja maksaville, joille ei muutenkaa ole luvassa kuin 40 %:n eläkkeet.
Oma suu on aina lähinnä vois sanoa tästä Järvenpäästä.
E. Järvenpää kirjoittaa palturia
4
100
Vastaukset
- e.järvenpää
Tunnen kyllä tyeläkelain tärkeimmät kohdat ja kerroin miten sitä muutettiin huonompaan suuntaa v.1977 ja sitten vielä huonompaan v.1977.
Tein 1965 sopimuksen, työnantajan ja eläkevakuutusyhtyö Ilmarisen kanssa, niin kuin moni muukin.
Tätä sopimusta, jossa sovittiin, että aikanaan eläkkeelle siirtyessä eläke on x % ja sitä päivitetään palkkaindeksin mukaan, on nyt valtio rikkonut säätäessään heikennyslait ja tähän haen oikeutta EU: a, kun sitä ei suomesta löytynyt.
Eläke on palkkaan rinnastettava ansaittu jälkipalkka ja sillä omaisuuden suoja Suomen perustuslainkin mukaan. Eläkeyhtiöt saavat ruhtinaallisesti työelämästä eläkemaksuja niin, että ne palauttavat niitä kun eivät keksi muuta käyttöä. Ilmarinen palautti viime vuonna 70 miljoonaa euroa, se olisi riittänyt kaikkien työeläkeläisten nasisidonnaiseen korotukseen. Viimevuonna elkekassat tuottivat 140000000000 €
Valtion verovelka eläkeläisille on 200000000 €, se oli kirjattu hallitusohjelmaan, mutta huijjarit pettää.- jakolasku
Avaa asiasta nettiadressi kuinka moni haluaisi vaikuttaa asian tiimoilta EU:n saakka. Koko senioripuolue voisi olla asian takana. Pientä mielipidekyselyä etukäteen kannatan. Kuntiin nimien keräyslistat.
- verojakin
Eläkeläseltä ryöstetään veroakin 5-6% enemmäm, kuin palkansaajalta.
Mihin tämä eläkeläisiä sortava retale pyrkii?Ei halua maksaa eläkemalsuja? - In Veritas
Moni eläkeläinen luulee itse maksaneensa eläkkeensä. Täyttä toiveajattelua. Nykyeläkeläiset ovat maksaneet vain pienen osan omasta eläkkeestään varastoon. Jos indeksejä nostetaan, se on pois tulevilta eläkeläisiltä ja lähinnä nuorilta, joille on muutenkin tulossa paljon pienemmät eläkkeet kuin nykyeläkeläisille. Repikää siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627