Videolla selitetään mitä todellinen kuolema on.
http://www.youtube.com/watch?v=0peVQTdI3Yg
Se ei ole sellainen leikkikuoilema mitä ihmiset näyttävät kokevan, kun he leikisti kuolevat ja siirtyvät rajan taakse.
Todellinen kuolema on vapautus elämästä ja kuolemasta Elämään. Se on symbolisen henkilön katoaminen ja maailmankaikkeuden katoaminen. Se on ymmärtämistä ilman ajatuksia - olemista tietoisuutta ja autuutta. Autuutta ilman ekstaasia. Ekstaasi on alemman tason rauhaa, todellinen rauha ylittää hurmoksen.
Se on täydellistä hiljaisuutta mielessä. Meditaatio on siten luonnollisinta mitä voi olla, sillä se on olemista. Luonnollista ja todellista kuolemaa.
http://www.youtube.com/watch?v=0peVQTdI3Yg
Se ei ole sellainen leikkikuoilema mitä ihmiset näyttävät kokevan, kun he leikisti kuolevat ja siirtyvät rajan taakse.
Todellinen kuolema on vapautus elämästä ja kuolemasta Elämään. Se on symbolisen henkilön katoaminen ja maailmankaikkeuden katoaminen. Se on ymmärtämistä ilman ajatuksia - olemista tietoisuutta ja autuutta. Autuutta ilman ekstaasia. Ekstaasi on alemman tason rauhaa, todellinen rauha ylittää hurmoksen.
Se on täydellistä hiljaisuutta mielessä. Meditaatio on siten luonnollisinta mitä voi olla, sillä se on olemista. Luonnollista ja todellista kuolemaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Huomasin että viimeinen lause aiheutti järkytyksen ajatuksia. Tarkoitus on järkyttää egoa ja antaa Jumalan olla. Kun Jumala on, niin kaikki mikä voi olla, on. Mitään muuta ei ole.
Arvoisat ystävät, oletteko havainneet olemisen tunnetta? Tunnetteko olevanne olemassa? Tässä olemisessa on vastaukset kysymyksiin..
Kun keskitytte olemiseen niin oleminen voi olla ja epäoileellinen alkaa haihtumaan. Tämä ei ole eskapismia, vaan oleellisen olemista. Oleellinen on juuri olemista ja tämä oleminen on Jumalaa. Tämä Jumala on kaikkialla samanlaisena olemisena.
Kun keskitytte olemiseen niin kaikki muu teille annetaan. Oleminen on rakkaus. Tämä on suora tie ja vastaus kysymykseen "Kuka minä olen?"
Yksilöitynyt henki ei kuole koskaan.
Kuolemaa ei ole olemassa.
Se on uskomus.
Näinhän se on. Maailma ja Saagapolku on myös uskomus.
...ja kokija on myös uskomus ja ajatuksen tuote.
Tuollainen rauhan tavoittelu ei kuulu maailmallismielisille. Pidän rauhaa ja rakkautta parhaimpina asioina, mutta niille ei juuri anneta arvoa maailmassa. Senpä vuoksi suunnittelen lähtöä johonkin buddhalaiseen maahan viimeistään kymmenen vuoden päästä. Stressin ja työn voi välttää kokonaan, jos tahtoo.
Olin Nepalissa viime syksynä kuukauden. Meditaatioille antoi lisäpontta olla 5 kilometrin korkeudessa etäisten vuoristoluostarien lähistöllä. Munkit kiipeävät joskus hyvinkin korkealle hiljentymään ja siunaamaan ihmisiä, sillä kertaa kohtasin laaman neljässä kilsassa. Tuntui tulleensa kotoisaan paikkaan. Ilmapiiri Himalajan lumisten vuorten kupeessa on häikäisevä, aurinko paistaa, ilma on keveää ja on kuin luonnostaan rauhan tilassa.
Sama kyllä kotonakin. Ilmapiirin vaihdos tekee välillä eetvarttia. Tuon matkan jälkeen vipassana tuntikausia joka päivä oli ihan jees ja luonnollista toimintaa, sitä suuremmin yrittämättä, asenne elämään muuttui. Huomasin myös että keho tarvii liikuntaa vastapainoksi.
Todellinen rauha löytyy vain itsestä, ei sitä kannata itsen ulkopuolelta haeskella.
Eihän itsemme ulkopuolella edes mitään olekkaan.
Olemme Yksi ja kaikki muu on ajatuksen ja muistin luomaa illuusiota.
Kaikki on sisäpuolta. Ulkopuolta ei ole. Kun puhumme, puhumme itsellemme. Mutta kaikkea ei tarvi mennä sanomaan, vaikka itsellemme puhummekin :) Elämästä tulee tosi huvittavaa.
Juuri tämän vuoksi on niin helppo nauraa :)
Kokeminen, uskominen ja eläytyminen mahdollistavat todellisuuden itselle. Muuta todellisuutta itselle ei sitten olekaan
Mikä on tämä "itse", josta kuulee puhuttavan? Se on sama kuin "minä". Minä on Saatana, joka meidän tulee voittaa.
Kun Saatana eli minä voitetaan eli tehdään tekemättömäksi, miten se tehdään. Antamalla sille anteeksi, sydämen kyllyydestä, päivästä toiseen. Aamulla kun heräämme annamme sille anteeksi, päivällä ruokatunnilla annamme sille anteeksi ja illalla nukkumaan mennessämme annamme anteeksi sen näennäisen olemassaolon. Näin se vähitellen haihtuu ja kirjaimellisesti ottaen kuivuu.
Selvänäkijät voivat nähdä minän ameebamaisena ja vetisenä oliona. Se on sama kuin kreikkalaisen taruston seitsenpäinen Hydra. Me leikkaamme Hydran pään poikki niin kuin Sankari teki sille legendassa. Anteeksianno voimalla, ja sitä tarkkailemalla antamatta sille voimaa.
Näin tehdessämme, aluksi se pistää ehkä raivoisasti hanttiin. Mutta muistakaamme, että sitä ei oikeasti ole olemassa vaan se on unikuva. Näin me saamme voimaa haihduttaa se. Kuka saa voimaa? Tarkkaileva olemuksemme, joka ei ole minä. Se on olemus, avaruudenkaltainen tarkkailija. Se ei näe itseänsä, koska se ei ole minä, mutta se kokee itsensä hiljaisuutena. Ajatuksen tavoittamattomissa.
Tämä on samalla psykologisen perimän voittamista, kun voitamme minän, joka on Saatana. Annamme olemattomalle anteeksi ja oilemukseen virtaa silloin Rakkaus. Mistä se virtaa? Kaikkialta.
Tässä on oleellista nyt huomata se ettei anteeksianto ole yhtä kuin välinpitämättömyys. Vastustaja on noteerettava vakavasti("minä") ettei sanat jää vain sanojen tasolle.
Huolettomuus ei siis lisää onnellisuutta eikä varsinkaan johda mihinkään todellisesti vapauttavaan jos ei sanat toteudu käytännössä eli teoissa.
Minulla Itsen olemuksesta on sellainen käsitys, että se edustaa minussa täydellistä puhtautta. Tuon puhtauden ympärille lihallisuuteni on rakentanut itsekkyyden pintakerroksen, josta pyrin puhdistautumaan elämäni avulla, siten että tulisin taas siksi mikä olin silloin kun minun monadini irrotettiin yksilöllisyydeksi Luojani ykseydestä. Tämä vain sillä erotuksella, että olen palatessani vahva ja kyvykäs suojelemaan monadiani harhan testeiltä. Minulle elämäni on jatkuvaa pyrkimystä pois ”pahasta”. Sitä voisi kutsua myös jatkuvaksi rukoukseksi.
Aivan näin. Vastustajaa ei voi myöskään voittaa jos sitä pidetään todellisena ja voittoa jonain saavutettavana erikoisuutena. Erikoisuuden tavoittelu tai se tunne, että jotain tehtäisiin, johtaa tappioon. Ei olla välinpitämättömiä eikä pidetä myöskään tapausta todellisena. Vain jos "minä" nähdään unenkaltaisena niin voi saada voiman sen ylittämiseen, eli huomaamiseen ettei sitä olekaan. Anteeksiannon kautta ja tämä koskee kaikkea. Anteeksianto tälle itselle ja anteeksianto mille tahansa.
Tuo on rauhallinen lähestymistapa. Rukouksen tie. "Egot" ovat kuin marakatteja. Jos niitä ottaa liian vakavasti ja tarttuu llian järeisiin toimiin, ne karkaavat, ameebamaisia hyppelehtiviä kun ovat.
Ilman huumoria ei onnaa. :) Ei myöskään liian kevytkenkäinen asenne toimi. Kultainen keskitie paras.
Niitä on lähestyttävä ovelasti. Ovelasti hyvässä mielessä, niin etteivät ne säiky tarkkaavaisuuden kentästä poies. "Tehdään niin kuin ei tehtäisi mitään" -asenne on hienovaraista.
Käytännössä lopullista hauskuutta ei voi tehdä ennen kuin olemus on integroitu ja tarkkaillaan koko "minuuden"yhdistettyä järjestelmää yhdellä kerralla.
"Minän" kultivoiminen on käytännössä sama asia kuin sen tarkkaileminen ja anteeksiantaminen sille. Vähitellen egoististen minuuksien jäänteet putoavat pois. Niitä on siis yleensä monta ihmisessä. Itsestä (piikku-i) tulee siis kultivoiduttuaan Iso Itse. Ison Itsen käsitän vain tekniseksi apukäsitteeksi, sillä sitä ei ole objektina.
Yksi tie on myös huumorin tie. Kun nähdään jotain egollista itsessä, se nauretaan pihalle :) Näin teki Boddhidharma, tuo veikeä veijari.
et voi pyekiä jostakin pois.Voit pyrkiä vain jotakin kohti.Siis johonkin.Jos pyrit jostakin "pois" niin olet itse asiassa asettanut sen päämääräksi.
Kuolema todellisimmillaan on silloin kun ihminen kieltää oman erillisen henkensä olemassaolon, mutta tällöinkin on kysymyksessä vain ruumiin, eli hengen työvälineen kuolema. Tällaiseen lihallisella ihmisellä ei ole valtuuksia. Ateisti on tällainen kieltäjä.
Mietin tuota näkökohtaa. Käsitän että ihminen kokee mahdollisesti 'henkenä' tarkkailevan instanssimme eli mielen taustan, joka käsittää mitä oleminen on. Se on tietoisuus, jossa ajatukset, tunteet ja kiinteytynyt mieli eli fyysinen keho näyttävät liikkuvan.
Miten ihminen voisikaan tarkkailevaa instanssia kieltää. Kivilläkin on jonkinverran tarkkailevaa tietoisuutta käsitykseni mukaan, vaikkakin suhteellisesti ottaen äärimmäisen vähän ihmiseen verrattuna. Poissulkevalla meditaatiolla voidaan kieltää kyllä keho, tunteet ja ajatukset, kokemuksen mukaan. Tällöin niitä ei havaita, ja maailma katoaa. Henki jää, joka on olemista.
Käsittääkseni totaalinen hengen kieltäminen on mahdotonta, koska sitä ei ole olemassa objektina, niin että se olisi kiellettävissä.
Ateismi on siis pelkkä myytti. Jumala ei ole kiellettävissä. Jumalahan on oleminen, ja miten olemista voisi kieltää? Jumalalla josta tässä puhun tarkoitan brahmaanista tajuntaa, joka on mielentausta.
Tuon taustan takana on varsinainen Jumala, ja joka on kaiken ulkopuolella, mutta vain näennäisesti. Näennäisesti, koska vain Jumala on. Muutahan ei olekaan. Tätä "vain Jumala on ja mitään muuta ei ole", opiskelen parhaillaan.