Etsivätkö nettitreffimiehet vain hoikkia naisia?

expullero

Vuosi sitten erosimme entisen poikaystäväni kanssa. Laitoin treffi-ilmoituksen, joitakin miehiä tapasinkin, joku oli minusta jopa kiinnostunut, mutta minä en sitten hänestä. Suurin osa miehistä, joille kirjoittelin, kuitenkin totesi, että etsivät hoikkaa ja urheilullista naista.

Painoin tuolloin 80kg. Olin alkanut laihduttaa ja kuntoilla jo ennen eroa, mutta vaikka kuinka näille miehille viestitin ja laitoin ilmoitukseenikin, että laihdutan, niin eipä kiinnostanut.

Sisuunnuin. Hankin personal trainerin. Aloin käydä kuntosalilla, uimassa, kävin tenniskurssin ja hankin tennisvuoron. Kun paino laski tarpeeksi, ryhdyin taas vuosien tauon jälkeen käymään juoksulenkeillä.

Nyt painan 62 kg, olen selvästi kiinteytynyt, mutta tavoite on kuitenkin 58 kg. Sitä kohti mennään, tiedän, että siinä painossa viihdyn parhaiten. Yhtään sen laihempi en halua olla.

No, nyt olen laittanut uuden ilmoituksen. Ja EDELLEEN, näin vuoden jälkeen, treffisivustolla näyttävät pyörivän ne samat miehet, jotka silloin minut laihduttajana hylkäsivät. Nyt heiltä kyllä satelee viestiä ja treffikutsuja, kun saavat kuvani (en halua työni osaksi julkisen luonteen vuoksi pitää kuvallista profiilia).

Miksi kelpaan mukavineni luonteineni, hyvine ammatteineni, kiinnostuksenkohteineni, koulutuksineni, jne. NYT. Miksen kelvannut, kun olin sama ihminen, vain hiukan pyöreämpi?

Arvatkaapa, miehet, olenko kiinnostunut tyypeistä, jotka ovat henkisesti niin kääpiöitä, että tuijottavat noin paljon ulkonäköön? No, enpä ole.

Nyt olen käynyt muutamien näiden hoikkaa pakkausta etsivien miesten kanssa treffeillä. He ovat pyytäneet treffeille uudestaan. Minä kerron, että ollaa kuule oltu yhteydessä ennenkin, silloin en kelvannut. Halusin vaan tavata ja näyttää, mitä vuosi sitten menetit.

Huvittavinta on, että monet näistä miehistä eivät ole itse todellisuudessa lainkaan niin urheilullisia ja hyväkroppaisia kuin mitä naiselta vaativat.

Toivottavasti löydän täältä sivistyneen, vaikka pikkuisen pyöreänkin miehen, joka ei tuijota naisessa ulkonäköä.

86

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies.

      En kommentoi asiaa muuten, kunhan totean että olet vieläkin samanlainen ongelmatapaus kuten aikaisemminkin, eli en huolisi.

      Terveys on sitä, ettei tarvi miettiä mitä syö, mutta silti painoa on vähän. Itse esim. syön mitä huvittaa, usein menee paljon lihaa, suklaata ja coca-colaa, ja en liiku yhtään, ja silti mittani ovat 180/65. Vältän myös kasviksia, ja juon rasvaisinta mahdollista maitoa.

      • ...

        Vaikka olisi laiha, se ei automaattisesti tarkoita tervettä tai sitä että olisi hyväksi syödä mitä sattuu. Ei paljon ilahduta laihuus jos muuten on ruumis ja terveys kuralla. "usein menee paljon lihaa, suklaata ja coca-colaa, ja en liiku yhtään" ja "Vältän myös kasviksia, ja juon rasvaisinta mahdollista maitoa. " , oikein sopivaa sellaiselle joka pidemmällä aika juoksulla ajaa terveytensä alas.

        Terveys ei ole yhtä kuin "ettei tarvi miettiä mitä syö, mutta silti painoa on vähän".

        "En kommentoi asiaa muuten, kunhan totean että olet vieläkin samanlainen ongelmatapaus kuten aikaisemminkin, eli en huolisi. " Ja elä huoli, ei varmaan hänkään sinua huolisi viestisi perusteella.

      • 17+19

        Eli olet ektomorfi. Aloittaja on endomorfi tai mesomorfi. Ja rakennetta ei voi muuttaa.

        Minulle ektomorfi on turn-off, miehessä pitää olla "raamia".

      • mies.
        ... kirjoitti:

        Vaikka olisi laiha, se ei automaattisesti tarkoita tervettä tai sitä että olisi hyväksi syödä mitä sattuu. Ei paljon ilahduta laihuus jos muuten on ruumis ja terveys kuralla. "usein menee paljon lihaa, suklaata ja coca-colaa, ja en liiku yhtään" ja "Vältän myös kasviksia, ja juon rasvaisinta mahdollista maitoa. " , oikein sopivaa sellaiselle joka pidemmällä aika juoksulla ajaa terveytensä alas.

        Terveys ei ole yhtä kuin "ettei tarvi miettiä mitä syö, mutta silti painoa on vähän".

        "En kommentoi asiaa muuten, kunhan totean että olet vieläkin samanlainen ongelmatapaus kuten aikaisemminkin, eli en huolisi. " Ja elä huoli, ei varmaan hänkään sinua huolisi viestisi perusteella.

        "Vaikka olisi laiha, se ei automaattisesti tarkoita tervettä tai sitä että olisi hyväksi syödä mitä sattuu."

        En ole laiha, olen normaalipainoinen.

        "Ei paljon ilahduta laihuus jos muuten on ruumis ja terveys kuralla"

        Kyllä terveyteni on muutenkin hyvä, ei ole mitään sairauksia, ja veriarvot ovat hyviä, vaikka niihin nyt en luottaisi. Yhtä luotettavia ne ovat kuin tiedän juttunne täällä. Olo on hyvä, vaikkei liikukaan. Se on se terveyden merkki. Teillä on suuri ongelma, jos teidän pitää liikkua koko ajan, että pystyy olemaan töissä.

        "Terveys ei ole yhtä kuin "ettei tarvi miettiä mitä syö, mutta silti painoa on vähän""

        Kyllä tämä kuuluu terveyteen oleellisesti. En tiedä onko se riittävää, mutta joka tapauksessa yksi tärkeä tekijä. Hoikat ihmiset jotka kuitenkin syövät normaalisti tai enemmänkin ovat varmasti terveempiä kuin muut ihmiset keskimäärin.

      • Kasvispizza

        Taidat olla tyhmä, kun et tuota tajua. Kyllä minäkin nuorempana söin ihan mitä vaan enkä lihonnut, mutta se roskaruoka mitä sisääsi mättäät näkyy kyllä vuosien varrella sairauksina ja yöipainona.
        Paino on riippuvainen aineenvaihdunnasta. Jos et liiku yhtään niin olet aikamoinen laiskamato ja nyhverö.
        Et tiedä mitään terveydestä. sinä olet ongelmatapaus tyhmyytesi johdosta ja typerääkin typerämpi.
        Mutta, syö vain rasvaa ja läskiä, juo cocista saavikaupalla, niin elät vähemmän aikaa.

      • Katkera?
        Kasvispizza kirjoitti:

        Kasvispizzan kirjoitus kuulostaa aika katkeran ihmisen kirjoitukselta... Tyhmäähän on ainoastaan toisten nimittely, haukkuminen ja asioista kiivastuminen :)

      • nainen.

        Ja tuoko on mielestäsi tervettä? Ei mittasi eikä liioin ajatusmaailmasi ole sitä. Ruokailu- ja liikuntatavoistasi puhumattakaan.

      • ällöä

        Yökkö miten luikku äijä

      • ...................
        mies. kirjoitti:

        "Vaikka olisi laiha, se ei automaattisesti tarkoita tervettä tai sitä että olisi hyväksi syödä mitä sattuu."

        En ole laiha, olen normaalipainoinen.

        "Ei paljon ilahduta laihuus jos muuten on ruumis ja terveys kuralla"

        Kyllä terveyteni on muutenkin hyvä, ei ole mitään sairauksia, ja veriarvot ovat hyviä, vaikka niihin nyt en luottaisi. Yhtä luotettavia ne ovat kuin tiedän juttunne täällä. Olo on hyvä, vaikkei liikukaan. Se on se terveyden merkki. Teillä on suuri ongelma, jos teidän pitää liikkua koko ajan, että pystyy olemaan töissä.

        "Terveys ei ole yhtä kuin "ettei tarvi miettiä mitä syö, mutta silti painoa on vähän""

        Kyllä tämä kuuluu terveyteen oleellisesti. En tiedä onko se riittävää, mutta joka tapauksessa yksi tärkeä tekijä. Hoikat ihmiset jotka kuitenkin syövät normaalisti tai enemmänkin ovat varmasti terveempiä kuin muut ihmiset keskimäärin.

        :D Ei oo todellista, kerropa mitä sä vihanneksissa pelkäät kun oikein vältät niitä.

        En tiedä miten töihin liittyy, mutta vaikka olenkin hoikka ilman mitään ponnisteluja, niin kyllä minua kiinnostaa fyysinen kuntoni (kestävyys, lihaskunto, eikä sillä tasolla, että jos saa itsensä ylös sängystä niin kaikki hyvin) ja liikunnasta saa kyllä hyvänolon tunnetta vielä lisää. Mutta mielenkiintoista tietää, että joillekin terveellisyys merkkaa, että ruokavalion pitäisi sisältää mahd. paljon kolaa ja vältettävä kasviksia. Ja että liikuntakin on ihan turhaa.

        AP:lle tsemppiä ja toivottavasti hyvä mies tulee vastaan. Ne örvelöt kannattaa tosiaan jättää omaan arvoonsa. :)

      • - Julia -

        Olet siis piereskelevä kukkakeppi. No, thanks. Tuon mittaisen miehen pitäisi painaa noin 80-90 kiloa ennen kuin minua kiinnostaisi.

      • mies.
        - Julia - kirjoitti:

        Olet siis piereskelevä kukkakeppi. No, thanks. Tuon mittaisen miehen pitäisi painaa noin 80-90 kiloa ennen kuin minua kiinnostaisi.

        En epäile, koska olet varmaan ylipainoinen itsekin.

      • Samaa mieltä täällä

        Totta turiset, nainen joka joutuu kyttäämään syömisiään, tulee ennemmin tai myöhemmin (papin aamenen jälkeen) lihomaan takaisin entisiin mittoihin. Toiset ovat luonnostaan läskejä ja toiset normaaleita. Laihutuksesta puhuminen on todella Turn Offia

      • Katkera? kirjoitti:

        Kasvispizzan kirjoitus kuulostaa aika katkeran ihmisen kirjoitukselta... Tyhmäähän on ainoastaan toisten nimittely, haukkuminen ja asioista kiivastuminen :)

        Ei ole, jos olet oikeasti tollo.

      • terveysintoi1ija
        ................... kirjoitti:

        :D Ei oo todellista, kerropa mitä sä vihanneksissa pelkäät kun oikein vältät niitä.

        En tiedä miten töihin liittyy, mutta vaikka olenkin hoikka ilman mitään ponnisteluja, niin kyllä minua kiinnostaa fyysinen kuntoni (kestävyys, lihaskunto, eikä sillä tasolla, että jos saa itsensä ylös sängystä niin kaikki hyvin) ja liikunnasta saa kyllä hyvänolon tunnetta vielä lisää. Mutta mielenkiintoista tietää, että joillekin terveellisyys merkkaa, että ruokavalion pitäisi sisältää mahd. paljon kolaa ja vältettävä kasviksia. Ja että liikuntakin on ihan turhaa.

        AP:lle tsemppiä ja toivottavasti hyvä mies tulee vastaan. Ne örvelöt kannattaa tosiaan jättää omaan arvoonsa. :)

        Aivan totta. Minä oli myös tuollainen, hoikka ja söin roskaa, vuosia. Sitten sairastuin syöpään. Nyt en pelkää vihanneksia vaan elän niillä, luomusellaisilla. Liikuntaakin pitäisi harrastaa, mutta en ole vielä saanut potkittua itseäni liikkeelle. Terveys ei todellakaan ole sitä, että on normaalipainoinen tai hoikka. Huonot elämäntavat saattavat vähitellen luhistuttaa terveyden. Ennen romahdusta oireiden puute voi olla illuusiota terveydestä.

    • ladyspring

      Miksi ulkonäöllä ei saisi olla merkitystä? Tottakai silläkin on merkitystä. Luonne on yhtälaila merkittävää, mutta kyllä toisessa pitää ulkoisestikin joku vetää puoleensa, sekä miehissä että naisissa, ja sehän on ihan luonnollista kemiaa. Toisia voi viehättää toisenlaiset asiat, ei ongelma ole aina välttämättä lihavuus vaan se voi olla myös laihuus, huonoryhtisyys, hygienia, pukeutuminen yms. joka ei välttämättä kolahda.

      Hienoa, että olet kuitenkin saanut pudotettua painoa ja innostunut kuntoilusta. Ei toisia ole pakko miellyttää jos se siltä tuntuu, mutta oman terveyden takia se kannattaa aina. Ja plussaahan se vaan on jos sen huomaa muutkin.

    • expullero

      180/65 on kyllä liian ruipelo mies minun makuuni.

      Sulla sitten vaan on aineenvaihdunta niin kova, että voit elää noin. Eipä tuntemani hyväkuntoiset miehetkään voi tuolla tavalla elää. Jos syövät paljon kaloreita, niin liikkuvat vastaavasti myös ja oikeasti paljon.

      Yksi tuntemani mies oli alle 45-vuotiaana tuollainen: hoikka, pitkä kukkakeppi, vaikka söi tupla-annoksia, joi kermaa purkista, iski pullan päälle voita, lipitti kaljaa.

      Nyt, kun alkaa 50-synttärit lähetä, on alkanut kasvaa miehelle myös röllikkämaha. Ja nyt ihmettelee, kun ei voikaan liikkumatta syödä mitä vaan.

      175cm pitkälle miehellekin 65 kg on aivan liian alhainen paino.

      • mies.

        Kaloreilla ei ole paljoakaan merkitystä lihavuuden suhteen. Ihmiset laihtuvat esim. VHH-dieetillä, jossa syödään paljon lihaa, voita, kalaa, kanaa ja juodaan maitoa. Kasvikset ovat optionaalisia. Muuta ei syödä sillä dieetillä. Ja kaloreita tulee enemmän kuin tarpeeksi.

        Liikunta on turmiollista, ja se vanhentaa. Lihavuus on tulehduksellinen sairaus, ja liikunta vähentää tulehdusta, mutta sillä on haitallisia pitkän ajan vaikutuksia, kuten ennenaikainen vanheneminen, katsokaa urheilijoiden naamoja, vanhoilta ja kurttuisilta näyttävät.

      • ikerias12

        Harvoin tulee luettua viestiä, joka on niin täynnä dadaa kuin tämä. Painonhallinta on nimenomaan tasapainoilua kaloritaseen kanssa. Jos syöt enemmän kuin kulutat niin ylimääräinen energia varastoituu ensin lihaksiin, maksaan ja geenien päättämään paikkaan, oli se sitten reidet, perse tai vatsanseutu. VHH-dieetissä vähennetään hiilihydraateista tulevia kaloreita lähes minimiin ja syödään muuta niinkuin ennen dieettiä. Kalori on kalori, tuli se sitten ruohosipulista tai Fazerin sinisestä, toista saa vaan syödä monikymmenkertainen määrä toiseen verrattuna.

        Huippu-urheilulla ei ole mitään tekemistä terveellisen elämän kanssa. Kohtuus kaikessa. Normikuntoilija ei millään saa samoja harjoitusmääriä esimerkiksi vuoteen kuin ammattiurheilija joten tähän ei tämän enempää.
        Kyllä se liikunta on kuitenkin enemmän hyödyksi kuin ensi askeleeksi kohti arkkua.

        Expullerolle sellaista, että yritä päästä tuosta katkeruudesta ja käsitä, ettei kaikki vartalotyypit ole kaikkien mieleen vaikka itsesi mielestä ehkä olit parempi catch 20kg sitten. Tuollainen kyynisyys takaa sen, ettet koskaan kykene parisuhteeseen. Nimittäin siitähän siinä on pohjimmiltaan kyse mitä olet juuri tehnyt eli sinkut tekevät itsensä mahdollisimmin houkutteleviksi eri keinoin, painonpudotus ja elämäntapamuutos on mielestäni yksi niistä parhaimmista. Jätä tuo lapsenomainen kärvistely ja hyödy saamistasi tuloksista, sillä tiedän ettei ne helpolla tulleet.

        Sanotaan, että se korvien väli on se tärkein juttu mutta ei sitä ulkomuotoa voi olla väheksymättä jos on edes minkään verran valinnanvaraa. Jos potentiaalisen parisuhteen osapuolet ovat liikunnallisuudeltaan ja kropan muodoltaan skaalan eri päistä niin ei siinä todellisuudessa ole mitään enää tehtävissä paitsi helvetin iso lompakko tai muna. Mielellään tietysti molemmat.

      • mies.
        ikerias12 kirjoitti:

        "Harvoin tulee luettua viestiä, joka on niin täynnä dadaa kuin tämä. Painonhallinta on nimenomaan tasapainoilua kaloritaseen kanssa. Jos syöt enemmän kuin kulutat niin ylimääräinen energia varastoituu ensin lihaksiin, maksaan ja geenien päättämään paikkaan, oli se sitten reidet, perse tai vatsanseutu."

        Sait jo vinkin aikaisemmin että yksikin söi minkä jaksoi, eikä painoa silti kertynyt. Ylimääräinen energia ei nimittäin välttämättä tallennu mihinkään, joten mitään kamppailua kaloritaseen kanssa ei silloin ole. Se on pelkkä olettamus että aineenvaihdunta on nopeampaa tietyillä ihmisillä, mutta se ei ole todistettu juttu sekään. Miten se lasketaan ja mitataan? Se on nimittäin vähän hankalampi juttu se.

        On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka voivat syödä niin paljon kun tahtovat eikä painoa kerry lisää. Se tarkoittaa vaikka useampikertaista kalorimäärä normaaliin verrattuna päivässä. Itsekin söin tänään tyypillisesti:

        250 grammaa pihvilihaa, 4-5 isoa perunaa, yhden kokonaisen kermaisen kääretortun (360 g), 1 litra pepsi-colaa, 0.5 litraa rasvaista maitoa ja leipää. Enkä tosiaankaan liiku yhtään.

        Pihveistä noin 1300 kcal, juomasta noin 1100 kcal, perunoista noin 500 kcal, maidosta 340 kcal, leivästä jotakin, jne Kääretortusta tuli sitten noin 5000 kcal. Hyvää oli. Miehille kai suositetaan noin 2000 kcal päivässä, tai jotakin.

        Tuosta voitte laskea että moninkertaisesti meni yli mitä te läskiperseet tohditte syödä. Tulos: paino 65 kg, pituus 180 cm.

        Vastaavasti jotkut jotka kituvat 1500 kcal:lla päivässä eivät saa edes painoaan alaspäin. Sellaisella määrällä itse nälkiintyisin hengiltä todennäköisesti. Tietysti kaikki laihtuu olemattomiin, jos eivät saa yhtään kaloria, mutta se vaihtelu on niin suurta yksilöiden välillä etteivät jotkut niistä kaloreista tarvitse edes välittää.

        ops, piti olla että kääretortusta tuli noin 1500 kcal. eli yhteensä tuosta kai tulee jotakin 4300 kcal plus vähän päälle.

      • N:nen tulipasanottua

        Itse unohdan kalorimäärät, mutta kun 7vuotta sitten tein elämänpituisen
        ruokaremontin, sillon 10kg ylimääräistä, niin nyt se menee ilman paineita,
        eikä nälkää tartte nähdä. Nämä kirjevaaalla punnitut annokset, on naurettavia.

        Paino on just nyt mulle sopiva 167/60 olen tyytyväinen ja sehän ratkaisee.....

        Panostan hyvään proteiniin, se säilyttää lihasta ja lihas pitää aineenvaihdunnan
        kunnossa. Liikun tosi paljon, mukana hyöty sellainen, ei kuitenkaan
        hampaat irvessä, vaan hyvältä itselle tuntuvalla tavalla.

      • ikerias12 kirjoitti:

        Harvoin tulee luettua viestiä, joka on niin täynnä dadaa kuin tämä. Painonhallinta on nimenomaan tasapainoilua kaloritaseen kanssa. Jos syöt enemmän kuin kulutat niin ylimääräinen energia varastoituu ensin lihaksiin, maksaan ja geenien päättämään paikkaan, oli se sitten reidet, perse tai vatsanseutu. VHH-dieetissä vähennetään hiilihydraateista tulevia kaloreita lähes minimiin ja syödään muuta niinkuin ennen dieettiä. Kalori on kalori, tuli se sitten ruohosipulista tai Fazerin sinisestä, toista saa vaan syödä monikymmenkertainen määrä toiseen verrattuna.

        Huippu-urheilulla ei ole mitään tekemistä terveellisen elämän kanssa. Kohtuus kaikessa. Normikuntoilija ei millään saa samoja harjoitusmääriä esimerkiksi vuoteen kuin ammattiurheilija joten tähän ei tämän enempää.
        Kyllä se liikunta on kuitenkin enemmän hyödyksi kuin ensi askeleeksi kohti arkkua.

        Expullerolle sellaista, että yritä päästä tuosta katkeruudesta ja käsitä, ettei kaikki vartalotyypit ole kaikkien mieleen vaikka itsesi mielestä ehkä olit parempi catch 20kg sitten. Tuollainen kyynisyys takaa sen, ettet koskaan kykene parisuhteeseen. Nimittäin siitähän siinä on pohjimmiltaan kyse mitä olet juuri tehnyt eli sinkut tekevät itsensä mahdollisimmin houkutteleviksi eri keinoin, painonpudotus ja elämäntapamuutos on mielestäni yksi niistä parhaimmista. Jätä tuo lapsenomainen kärvistely ja hyödy saamistasi tuloksista, sillä tiedän ettei ne helpolla tulleet.

        Sanotaan, että se korvien väli on se tärkein juttu mutta ei sitä ulkomuotoa voi olla väheksymättä jos on edes minkään verran valinnanvaraa. Jos potentiaalisen parisuhteen osapuolet ovat liikunnallisuudeltaan ja kropan muodoltaan skaalan eri päistä niin ei siinä todellisuudessa ole mitään enää tehtävissä paitsi helvetin iso lompakko tai muna. Mielellään tietysti molemmat.

        Jos olisin AP, menisin treffeille sen kaikkein ärsyttävimmän takinkääntäjäsepoln kanssa. Antasin niiiin ymmärtää ku nainen vaan voi ja olisin niiiin ihana ku nainen vaan voi, mutta loppujen lopuksi en ymmärtäisi antaakaan ja kertoisin sarkastisen lempeään sävyyn miksi näin.

        Ihan vaan sen takia, että se tuntuisi sadistisen hyvältä rusentaa joku toinen samalla mitalla, mieluiten noiden ulkonäkörasistien kanssa.

    • aloittajalle

      Niin.. sorruitpa sitten jo haukkumaan ruipeloksi toista henkilöä vaikka aloitustekstissä ihmettelit miksi ulkonäöllä on niin paljon merkitystä ihmisille. Eli näin ollen sinullakin on tiettyjä ulkonäkövaatimuksia miesten suhteen, joten opettele myös hyväksymään se jos sinun ulkonäkösi ei miellytä joitain miehiä. It's simple, isn't it? :)

    • sportti-kundi

      EX-pullero on läskipommi, joka räjähtää vanhoihin mittoihin kun miehen löytää, tai kohtaa jotakin vastoinkäymisiä elämässään. Aina sama lopputulos.

    • fagetwgsd

      Mitä oikein valitat? Ei kai sillä ole mitään merkitystä mitä suurin osa ajattelee, jos haet yhtä ainoata? Itselläsi näyttää myös olevan joitakin kriteereitä, joiden perusteella hylkäät miehiä. Vai olivatko kaikki todellakin täysin surkeita tapauksia?

    • painoarvo?

      Olen huomannut saman. Ison mahan omaavat ja liikuntaa kuin ruttoa karttavat miehet hakevat "pientä, hoikkaa, urheilullista" naista. Aivan käsittämätöntä, katsoisivat oikeasti itsään peiliin ennen kuin listaavat vaatimuksiaan. Itse säännöllisesti liikkuvana normaalipainoisena naisena todella petyn kun sokkotreffeillä vastaan käveleekin tynnyri puuskuttaen naama hikisenä.

      Tämä nyt meni vähä sivuun sinun viestistä, mutta hienoa kun näpäytät näitä miehiä!

    • laihduttajanainen

      Olen parikymppinen nainen. Oon painanu 101kg ja nyt painan 60kg ja pituutta 162cm. Ja laihdutan vieläkin. En osaa enään lopettaa. En edes kelpaa kellekään, en kelvannu lihavana enkä nytkään. Kummallista on se että tapaamani miehet ovat monet sanoneet että sun kantsis vielä laihduttaa lisää. Hitto soikoon, tiedän olevani normaalipainonen nyt jos kerta olen 162cm ja painan 60kg mutta ei kaikille kelpaa :D Vielä lisää pitäs painoa pudottaa, sairaita miehiä tässäkin maailmassa. Laihdutan vielä lisää, jospa joskus kelpais jollekin. Miehille kun pitäs olla anorektisen näkönen että kelpaa, näin se on.

      • gz

        Olen myös parikymppinen nainen. Olen 170 cm pitkä, ja painan 57 kiloa. En ole todellakaan mikään luuviulu, vaan reisissä ja vatsassa on ylimääräistä; ainakin pari-kolme kiloa tästä varresta voisi laihduttaa.

        Jos painaisit pari kiloa enemmän, olisit jo ylipainoinen. Eli painosi on ihan normaalipainon ylärajoilla. En ihmettele miksi miehet käskevät sinua laihduttamaan lisää. Suosittelen pudottamaan vielä ainakin 5 kiloa, ehkä jopa 10. Katso sitten mitä miehet sanovat.

      • Anja_Päivikki

        Ei sinun tarvitse välttämättä enää laihduttaa! Harrastat likuntaa ja syöt terveellisesti, saat kropan kiinteytymään ja näytät lihaksikkaammalta.

        Ongelma voi olla siinä, että SINÄ ITSE et osaa arvostaa itseäsi. Ole ylpeä naiseudestasi ja siitä että olet pystynyt laihduttamaan, sinulle ei tarvitse kelvata
        mikä mies tahansa vaan opettele ensin rakastamaan itseäsi ja hae sen jälkeen arvoisesi mies!

      • Mies 36

        Älä missään tapauksessa vedä laihduttamistasi äärilaidasta toiseen. Se menee helposti jo vaaralliselle alueelle. Anorektinen tuskin on kenenkään kauneusihanne. 162 / 60 kuulostaa hyvältä.

      • Arvosta itseäsi!!
        gz kirjoitti:

        Olen myös parikymppinen nainen. Olen 170 cm pitkä, ja painan 57 kiloa. En ole todellakaan mikään luuviulu, vaan reisissä ja vatsassa on ylimääräistä; ainakin pari-kolme kiloa tästä varresta voisi laihduttaa.

        Jos painaisit pari kiloa enemmän, olisit jo ylipainoinen. Eli painosi on ihan normaalipainon ylärajoilla. En ihmettele miksi miehet käskevät sinua laihduttamaan lisää. Suosittelen pudottamaan vielä ainakin 5 kiloa, ehkä jopa 10. Katso sitten mitä miehet sanovat.

        Naiset naiset! Ette kai te tosissanne laihduta miesten vuoksi? Tuollaisten ääliöiden vielä, joiden elämä on 2-5 kilon varassa. On kuule miehiä, joille kelpaa normpaalipainoinen ja jopa YLIpainoinen nainen. Nuo, joille paino on tärkein kriteeri parinvalinnassa saisivat keskittyä toisiinsa, eivätkä olla pahoittamassa muiden mieltä, jopa sairastuttaen heitä syömishäiriöihin.
        Itsen ja oman terveyden vuoksi saa ja pitääkin tarkkailla syömisiään, mutta niin että ITSELLÄ on hyvä olla. Ei koskaan toisten mieliksi!

      • gz
        Arvosta itseäsi!! kirjoitti:

        En missään tapauksessa laihduttaisi kenenkään miehen vuoksi. Jos en kelpaa tällasenaan niin saa olla kelpaamatta. Jos nyt laihduttaisin nuo 2-3 kiloa, niin sen tekisin vain ja ainoastaan oman hyvän oloni lisäämiseksi. Eihän mun tarvitsis laihduttaa yhtään, mutta kiinteyttää voisin ja siinä lähtisi automaattisesti ne pari kiloa.

      • m30+
        gz kirjoitti:

        Olen myös parikymppinen nainen. Olen 170 cm pitkä, ja painan 57 kiloa. En ole todellakaan mikään luuviulu, vaan reisissä ja vatsassa on ylimääräistä; ainakin pari-kolme kiloa tästä varresta voisi laihduttaa.

        Jos painaisit pari kiloa enemmän, olisit jo ylipainoinen. Eli painosi on ihan normaalipainon ylärajoilla. En ihmettele miksi miehet käskevät sinua laihduttamaan lisää. Suosittelen pudottamaan vielä ainakin 5 kiloa, ehkä jopa 10. Katso sitten mitä miehet sanovat.

        Tämä on selvästi laatunainen

    • s-m...

      Stop ! älä ihmeessä laihduta enenpää, olet sopiva nyt. Ei se "kelpaaminen
      kellekkään" ole sinun painosta enää kiini. Mikäli olet seurannut tätä keskustelupalstaa, niin olet varmaan huomannut, että kaikki on saanut
      huutia tuutin täydeltä.

      Nettiin onkin pesiytynyt paljon näitä, joille ei kelpaa kukaan, eikä mikään, kun vaatimukset on nostettu tappiin asti.

      • s-m...

        Tarkoitin tämän vastauksen "laihduttajanaiselle"

    • laihduttajanainen

      Jees, kyllä mä taidan olla sen verran fiksu että lopetan tämän laihduttamisen tähän. Kyllä oon tyytyväinen näin, tuli vaan tympeä olo kun ne miehet sano että laihdutahan lisää. Kyllä suu loksahti auki siinä vaiheessa. Ei muuta ku potku persuksiin sellasille miehille! Tiedä vaikka sanoivat vitsillä..? Ei kyllä siltä vaikuttanu.

      Asiasta toiseen. Itselläkin ollu treffi ilmotus ja tosiaan kun näitä miesten profiileja selannu niin todella monessa lukee että etsitään hoikkaa, sporttista naista. Ja suomi24 treffeissä lukee ihannekumppanin olikohan se nyt ruumiinrakenne nimellä siinä vai miten.. Joka tapauksessa, monilla lukee "hoikka, normaali", harvassa lukee esim pyöreä.

      Joku niissä hoikissa vaan kiehtoo.. Onko se tämä median luoma naisihanne? Media aivopessy miehet! Sitten kaiken kruunaa nämä erilaiset missikisat. Pitkiä, hoikkia naisia niissäkin. Missä muodokkaat, kurvikkaat ja pyöreämmät ja lyhyet naiset?! Kyllä lyhyt ja muodokaskin nainen voi olla kaunis. Omasta mielestäni kauniimpia kun hoikat. Mutta se on mun mielipide! Huoh, kaunis ja komea voi olla niin monella eri tapaa.

      • Laiheliini

        Kyllä pyöreä, jopa lihavakin nainen voi olla kaunis. Esimerkiksi vaikka Oi ihana toukokuu -sarjan rouva Larkin. Monet miehethän tykkäävät juuri tällaisista äidillisen rehevistä naisista.

      • Ei kelpaa

        Voi sentään.....ei se hoikka/normaalivartaloinen nainenkaan näille vaativille miehille kelpaa. Pitäisi olla joku tyhjäpää bimbo, jota ohjaillaan sitten omien mieltymyksien mukaan ! Itse olen 169 pitkä, painoa 59 kg ja kuppikoko 80 D ....joten turha on luulla, että vain hoikat ja kauniit näillä palstoilla pärjää !

      • 14+11=?

        monet miehet tuntuvat etsivän sitä naamalla varustettua silityslautaa/harjanvartta.
        itse olen profiiliini laittanut pyöreä koska en ole 170/40 normaalivartaloinen vaan lähemmäs tasapaksu 160/70.
        tiedän että on 10 liikaa mutta sitä en miesten takia ala poistamaan.
        kuka tarvitsee pinnallisia miehiä?

    • 11+7

      Netti mahdollistaa kaiken ja ihminen, jota livenä kiinnostaa se, mitä suustasi päästät ja ajattelet muuttuukin nirsoksi, joka välittää enemmän miltä näytät.

      Netin kautta on erittäin vaikea hypätä toisen ajatukseen mukaan ja se henkinen osio jää vähän taka-alalle. Sillon keskitytään ulkonäköön. (Ei esim anneta jokaiselle mahdollisuutta, oli pyöreä tai laihempi).

      Oma tyttöystävä monessa kohtaa ilmoitti, että kiloja löytyy pari ylimääräistä. Mielestäni ihan hyvä vain, tosin hän on jo päättänyt laihduttaa ja samalla yhdessä pitää itsekkin katsoa mitä syö ja niin pois päin. Eli kaikki kääntyi molempien kohdalla ihan hyväksi.

      Ehkä kannattaa vain hakea sitä miestä, jota ei sinun kilot niin kiinnosta ja hänelle mielenkiintoisempaa on selvittää millainen ihminen olet. Kyllä heitäkin löydät, voi olla että he vain jäävät pinnallisten ihmisten jalkoihin...He aina pitävät kovaa meteliä, joten kuuntele tarkkaavaisesti niin löydät taka-alalta itsellesi hyvän miehen.

      Muista ottaa s-posti näiltä, jotka sinut aikaisemmin hylkäsi talteen ja yksinkertaisesti ilmoittelet, kun myöhemmin ottavat yhteyttä että ei kelvannu silloin, miksi nyt?

    • pinnallista on

      Totta on, että palstoilla miehet hakevat jo profiileissaan hoikkaa naista. Yhdellekään tuollaiselle en ole vastannut, vaikka olenkin hoikka, ollut aina. Ei voi sellaisen profiilin takana kovin miellyttävää ja henkevää seuraa olla. Tämä epäilykseni on nyt siis oikeaksi osoittautunut.

      • Mies 36

        Tähän on kyllä pakko todeta se, että kyllä myös naiset osaavat olla vähintään yhtä pinnallisia pituus- ja sporttisuusvaatimuksillaan.

      • Mies 38
        Mies 36 kirjoitti:

        Tähän on kyllä pakko todeta se, että kyllä myös naiset osaavat olla vähintään yhtä pinnallisia pituus- ja sporttisuusvaatimuksillaan.

        Juuri näin. Tästä syystä minä lopetin nettideittien käytön jo pari vuotta sitten. Alkoi siinä määrin tympimään nykyinen pinnallinen meno, joten päätin keskittyä elämässä muihin asioihin, kuin naisen löytämiseen - kumppaniksi. Yh-magneettina ainoat lähestyjät olivat pääsääntöisesti yksinhuoltajia eli täysin väärä kohderyhmä.

        Aikanaan huvitti myös se naisten valitus, kuinka miehet ovat hakemissa missiä ja kysymässä ensimmäiseksi painoa ja rintojen kokoa. Jännää sinänsä, koska itse en laittanut ilmoitukseeni koskaan mainintaa naisen strategisista mitoista enkä muutenkaan "ihannekumppanin ostoslistaa". Siitä huolimatta yhteydenottoja sai todella vähän, ja nekin pääsääntöisesti omasta aloitteesta.

        Joten se siitä naisten aktiivisuudesta ja halusta löytää kumppani.

    • Expullero

      Ihmettelenpä vaan, miksi ihmiset laitata jossain nettitreffailussa niin korkeita kriteereitä. Jos nyt muutaman viestin jollekin kirjoittaa, vaikkei vaikuttaisikaan profiilin perusteella ihan täydelliseltä kumppanilta, ja käy vaikka kahvillakin, niin keneltä se on pois?

      Itse ainakin pidän nettitreffit mahdollisuutena tutustua monenlaisiin sellaisiin ihmisiin, joita en muuten tapaisi. Jos sieltä joukosta sitten löytyy se oma rakas, niin hyvä. Ja mistä sitä tietää, vaikka sydämen saisikin sykkimään joku sellainen persoona, josta ilmoituksen perusteella ei olisi ikinä uskonut itselleen edes kaveria?

      Kummastuttaa, kun ihmiset ei uskalla edes ottaa kontaktia epätäydellisiin miehiin/naisiin. Vaikka eihän meistä kukaan ole täydellinen.

      Ja en aio pullahtaa uudelleen. :) Ja mistä se tietää, nyt ihan hoikka luuviulu voi 50-vuotiaana olla vaikka millainen matroona. Jättäisikö hoikkuuden ihannoija sitten puolisonsa, jonka kanssa jaettu yhteinen elämä - vain kilojen vuoksi? Pinnallista.

      • tippa daa

        >> nyt ihan hoikka luuviulu voi 50-vuotiaana olla vaikka millainen matroona. Jättäisikö hoikkuuden ihannoija sitten puolisonsa, jonka kanssa jaettu yhteinen elämä - >>

        No näinpä juuri. Miehillä on tapana vaihtaa tuorempaan vuosimalliin viimeistään vaihdevuosi-ikäinen vaimo. Ei tarvi olla edes pullea, laihoilla rypyt näkyvämpiä.

      • mies.

        Ei hoikilla miehillä nyt ole kysyntää, Itse laitoin itseni normaalipainoiseksi, ja vähän lisäkiloja, kun tuo hoikkuus koetaan negatiivisena, vaikka eihän sitä tuollakaan painolla eli 180/65 ole välttämättä hoikka, mutta jos hilaa tuosta painoa vähän ylöspäin, niin jää väärinkäsitysten mahdollisuus pienemmäksi.

        Kyllä sinä pullahdat vielä, koska se istuu sinussa se taipumus lihavuuteen. Itseälläni on ikää 35v jo, joten tästä on hyvä jatkaa. En mitenkään suhtautuisi positiivisesti tulevaisuuteen, ellei minulla olisi omat menetelmät hoitaa terveyttäni, jotka siis poikkeavat radikaalisti muitten menetelmistä.

    • UrheilullinenNainen

      Miksi ei voisi hakea omaa ihannettaan vastaavaa ihmistä? Miksi pitäisi mennä ihmisen kanssa treffeille, joka ei viehätä ulkonäöllisesti? Ehkä olen pinnallinen sitten, mutta en ihastu helposti ja pidän ulkonäköä ihan yhtä tärkeänä asiana kuin esimerkiksi huumorintajua. Ei huono huumori tai huumorintajuttomuus tee ihmisestä huonoa, mutta itse en pystyisi sellaisen kanssa seurustelemaan. Luonne kuitenkin lopullisen pelin ratkaisee, mutta ulkoisetkin seikat on oltava kunnossa, jotta haluaisin edes tutustua siihen luonteeseen. Varsinkin nettitreffeillä tämä korostuu, koska toisesta ihmisestä ei ole nähnyt kuin muutamat speksit ja kuvan. Itse saan ainakin niin paljon viestejä, että valinnan varaa onkin onneksi.

    • tunteet valitsee

      hyvä ulkonäkö ja kiva luonne, ei aina satu samaan ihmiseen, mielikuvitus voi tehdä tepposet.
      Jos kipinä puuttuu, sitä ei korvaa mikään kroppa tai hieno pukeutuminen.

      • kohtuus kaikessa

        Kun puhutaan mitä paino merkitsee, niin voin sanoa heti näin kättelyssä,
        että huomattavasti ylipainoiset, vaikka olis kuinka mukava ja sympaattinen,
        niin ystävyyttä pidenmälle en vain yksinkertaisesti voisi mennä.

        Tässä astuu kuvaan se, kun tälläisen ihmisen näkee ilman vaatteita, ei oikein
        tiedä mihin silmänsä kääntäis. Jos joku väittää toisin, se on ihan jees,
        mutta puhun nyt itsestäni, enkä koko kansan suulla. Voin olla pinnallinen
        paska, mut näin se mun kohdalla menee, tosin myös luuviulut on ihan sama
        asia.

    • dgsdgkk

      Ainakin itse etsin normaalipainostai, hoikkaa tai urheilullista naista. En ole kasvoista mitenkään komea enkä pitkä, mutta kroppa minulla on itsellänikin kunnossa. Minulla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta haukkua tai kritisoida lihavia ihmisiä, vaikka itse urheilenkin paljon. En kuitenkaan halua seurustella lihavan kanssa.

    • kohtuus kaikessa

      Minulla on ihania ja sydämellisiä ylipainoisia miehiä tuttava piirissäni.
      Ei tulis mieleenkään heitä mitenkään mollata.

      Minä itse kuntoilen päivittäin, siitä on tullut elämäntapa vuosien varrella.
      Ajattelen ennenkaikkea omaa terveyttäni, mutta tietysti haluan pysyä mitoissani,
      suht koht.

      Näille täällä kirjoittaneille huimasti painoaan pudottaneille haluan toivottaa kaikkea hyvää, mutta ei pidä liioitella laihdutaessa.

    • -33kg mies 35

      Ihan samasta syystä et kelvannut ylipainoisena kuin naiselle ei kelpaa ylipainoinen mies. Naiset ei vastaile ylipainoiselle. Itse painoin vuoden 2010 helmikuussa 113kg ja nyt painan 80 kg. Ennen kukaan ei vastannut ja nyt taas vastailee kun ole laihtunut 33kg.

      • kohtuus kaikessa

        Palaan viellä asiaan, ennenkuin painun pehkuihin, tosin huomenna vapaa pv.
        Niin kuin huomasit, se paino on meidän useinpien kohdalla sellainen
        mörkö, mitä ei pääse pakoon.

        Ihan kaikkee hyvää myös sulle toivotan.

    • lihavanMiehenNainen

      Heh.. Itse olen nainen 165/64 ja mieheni on 185/110 eli massua häneltä kyllä löytyy.. Lenkillä käymmy yhdessä ja olen mieheni opettanut syömäänkin terveellisemmin. Hänellä siis laihtuminen nyt käynnissä. Ite olen -40kg aikoinaan laihduttanut. Rakastan miestäni hänen kiloistaan huolimatta. Näen hänet komeana. Itse muutenkin pidän hieman tanakoimmista miehistä vaikka eihän se ylipaino terveellistä ole.

      Kannustan miestäni laihduttamaan hänen terveytensä takia, en sen takia että hän miellyttäisi normipainoisena omaa silmääni. En, koska hän on miellyttävä jo nytkin! En vain halua, eikä halua hänkään, että hänelle tulee kakkostyypin diabetes tai jotain vastaavaa.

      Että kyllä se lihavakin mies voi olla komean näkönen ja naisten mieleen (ja nimenomaan jopa normipainoisten naisten mieleen kuten itse olen), ei rakkaus kiloja katso, ei ainakaan meillä :)

    • 7+1

      Miesten käsitys normaalista naisesta on mennyt siihen, että naisen pitää olla anorektinen luikku. Joka taas on naisten näkemyksen mukaan hoikka. Ja urheilullinen on taas asia erikseen.

      Itselläkin on (toistaiseksi) ilmoitus treffi-osastolla. Pituus ja ruumiinrakenne ovat ainoat (hiusten ja silmienvärin lisäksi) jotka olen ilmoittanut, koska mielestäni painolla ei ole mitään merkitystä kun on kuva mikä kertoo enemmän.
      Omasta mielestäni olen mitoiltani normaali(162/65). Liikun paljon koska teen fyysisesti raskasta työtä plus salikäynnit päälle niin paino on "yli suositusten" kun on sitä lihasta..Mikään bodarimallinen en kuitenkaan ole, vaikka hartiat ehkä normaalia leveämmät ovatkin.
      Ja nämä muutamat jotka olen tavannut ovat ilmoittaneet olleensa "urheilullisia" mutta tosiasiassa ovatkin olleet joko hoikkia kukkakeppejä tai näitä normaalin ja lihavan välimaastossa eläviä penkkiurheilijoita jotka eivät muuta liikuntaa saa kun sohvan ja jääkaapin välillä ravatessa..

      • gaewegwsfa

        Tuo urheilullinenkin on aika laaja käsite ja oikeastaan sitä ole edes viisasta käyttää, vertaappa punttien nostelijan kroppaa kestävyyslajeja harrastavaan? Molemmathan kuitenkin ovat eittämättä urheilullisia. No, tuoreella kroppakuvallahan selvittää monta asiaa, jos se on siitä kiinni.

    • uutta kivaa!

      Onko teistä kukaan testannut tutustumista uusiin ihmisiin virtuaaliympäristössä chat huoneessa? Usein voi ulkonäköseikat olla tapetilla, jos kyse on pelkästä ilmoitus deittalusta. Mä olen saanut hyviä kokekmuksia, kun olen ensin tutustunut juttelemalla täällä http://bit.ly/3D-Chat paikassa, mikä on ilmainen chat huone.

      Facebookissa tästä tykkää yli 2 miljoonaa ihmistä, ja nytkin on livenä lähes 120 000 käyttäjää, joten varmaan jokainen löytää seuraa, ja samalla voi tehdä vaikka mitä hauskaa!

      • Tiedän nää jutut

        Mitäs hyötyä tuosta referrer-linkistä on? Saat pidemmän virtuaalipippelin?

    • IHAILEN SINUA

      HEI! SINULLE
      MINUSTA SAISIT OLLA MITOISSA JOSSA SINUN ON HYVÄ, MINULLE XLL> NAISELLISET NAISET OVAT SILMÄNRUOKAA,EI SE KAIKKI OLE PAINOINDEKSISSÄ! SE SISÄLLÄ MITÄ MINÄ NAISESSÄ ARVOSTÄN. EI ULKONÄKÖ VAAN KAIKKI SE MITÄ IHMINEN ON SELLAISENAAN,VOI KUN LÖYTÄISIN SINUT,SAAT OLLA JUURI SELLAINEN KUIN OLET, OMA SINÄ NAINEN... TER: VTS

    • marytakiss

      Hei rakas.
      Miten te, toivon olet hyvin? Nimeni on maryta Ruba i näki profiilisi tänään ja minä rakastan sitä, uskon, että voimme luoda hyvät suhteet sieltä, niin kirjoita minulle takaisin läpi minun sähköpostiosoite ([email protected]) lisää keskustelua.
      Odotan teidän
      vastaus pian
      maryta.

      Rakkaat ota yhteyttä minuun tästä sähköpostiosoitteesi, jotta voimme oppia tuntemaan toisemme niin kuva ([email protected])

      .......................................................

      Hello dear.
      How are you, i hope you are fine? My name is maryta ruba i saw your profile today at and i love it,i think we can build a good relationship from there,so please write me back through my email address( [email protected] ) for more discussion.
      I am waiting for your
      reply soon
      maryta.

      My dear please contact me with this email so that we can get to know each other both in picture ([email protected] )

    • hyvä itsetunto

      hyvin pullea mies voi hakea hoikkaa naista ja nuorempaa kuin itse.Kaikenpäälle naisen pitäs olla varakas?

    • Jymäytetty

      Nettitreffimies etsi oman kokemukseni mukaan vain hölmöä naista, jolle ei oltu luettu lapsena tarpeeksi satuja. Sadun ja todellisen elämän ero sekoittui. Lisäksi mies etsi satoja naisia - hän oli enemmänkin tukkuosaston kuin vähittäisosaston miehiä.

    • Enemmän vyötäröllä

      Samaan ilmiöön olen törmännyt. Ei niin hoikat viisikymppiset miehet hakevat nuorta, hoikkaa, siroa ja urheilullista naista. Ja ainahan sitä hakea saa. Löytäminen on sitten toinen juttu. Ehkä ne samat miehet pörräävät siellä palstoilla vuodesta toiseen, koska ovat nostaneet rimansa jo turhan korkealle. Täydellisiä naisia (ja miehiä) on lopulta aika harvassa;)

      Mutta löytyy vielä sellaisiakin miehiä, jotka eivät muutamaa kiloa kavahda. Törmäsin taannoin profiiliin, jossa mies totesi kriteereistään suunnilleen näin: "Läski vyötäröllä ei haittaa, mutta päässä kyllä."

      Niinpä. On helpompaa päästä eroon jenkkakahvoista vyötäröllä, kuin muuttaa korvien väliä. Pätee sekä miehiin että naisiin.

    • Että ihan vinkkinä kaikille kääpiöllekin, että on paikallaan olla perillä millasiin asioihin vastapuolelta löytyy motivaatiota, ennen ku menee ja tyrmää. Tunnen muutamia pareja, jotka vielä sinkkuina eivät kumpikaan osapuoli olleet erityisen mielenkiintosia saati terveissä mitoissa. Itsekin mielsin heidät enemmän ja vähemmä alemman kastin pariskunnaksi lähinnä olemuksen, juttujen ja suosion mukaan, mutta mutta...molemmat pistivät linjat kuntoon, ottivat opiskelut tosissaan, pääsivät hyvään uranputken alkuun, reissaavat ja mitä kaikkea ennenku lapsia alkavat tekemään. Jos ihmisillä on motivaatiota, hyvät henkiset tukijat ja päästään vauhtiin minitavoitteita saavuttamalla, niin kyllä sillon putoaa moni poika kelkasta, jos vähääkään on seurannu menoa.

      Oon todennu aika hyvin tämän ap:n tarinan ja itsekin pidän mielessä tämän ku nettitreffailen. Ei välttämättä kannata sijoittaa omaa aikaa sellaisiin ihmisiin, jotka ehkä nyt ovat jossain mielessä ok, mutta asenteiltaan eivät mitään kestävän kehityksen ystäviä. Kyllä alhaalta ylös voittaa ylhäältä alas. Mikä parasta, jos oot sattunu olemaan sen henkinen tuki ja kumppani, kun toinen on onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan ja mikä ettei jotain yhteisiäki tavotteita, niin kyllähän se lisää pontevasti yhteenkuuluvuutta. Semmosen kanssa viittii jo suunnitella perhettäkin.

    • voivoi jalämminleipä

      Jos joku hakee ehdottomasti siroa, hoikkaa naista, niin saa haistaa
      huilun. Vaikka itse olen normaalipainoinen ja ihan hyvässä kunnossa,
      niin voi hitto, kyllä se kertoo ihmmisen ahdasmielisyydestä,
      kun ollaan pilkun viilaajia, sellaiset saa mennä menojaan.

      Se iänikuinen pinnallisuus, kun tuijotetaan suurennuslasilla toisen
      ulkoisia avuja. Kilo sinne sentti tänne, mitä väliä, jos muuten synkkaa.

      Vaan näyttääpä olevan !

      • voivoi jalämminleipä

        korjaan, nuo tähdet tuli nyt jostain, mutta siinä piti olla voi hitto.

      • voivoi jalämminleipä
        voivoi jalämminleipä kirjoitti:

        korjaan, nuo tähdet tuli nyt jostain, mutta siinä piti olla voi hitto.

        mun kone kettuilee, antaa olla, ei siinä ollut mitään tuhmaa......

    • M 20

      Itse ainakin kun netistä olen naisia hakenut niin todella harva oli hoikka tai urheilullinen. Suurin osa hakemistani ja niistä joista olin kiinnostunut olivat joko, normaalipainoisia tai hieman pyöreitä. Hoikassa ei ole mitään kivaa kun ei ole enään mitään mistä ottaa kiinni, pelkkää luuta ja nahkaa sellaiset. Paljon tärkeämpää on se itse luonne ja arvomaailma. Ulkonäkö on tärkeää vain about ensitapaamisella ja silloinkin ei paljoa vaadita, että jos naisella on ulkonäköä muttei löydy minkään näköistä luonnetta ja on ihan bimbo, niin sellainen on kyllä totaallinen turn-off.

    • Mies Kunnossa

      Normaalivartaloinen pitää olla. Piste.

      En jaksa katsella tukevia naisia, mutta huomattavaa on että pieni pyöreys ei haittaa monia. Valitettavasti kun joku nainen mainitsee olevansa vähän pyöreä niin yleensä siellä tahtoo olla sitten enemmän kuin tarpeeksi kiloja vastassa.

      Jos olet laihduttanut ja hylkäät miehiä sen perusteella että he etsivät hoikkia niin mikäs siinä.

      Sinulle kuitenkin se tieto että se ei ole pelkkä ulkonäköseikka. En jaksa ainakaan henkilökohtaisesti katsella jotakuta joka on antanut itsensä paisua tai jota ei kiinnosta se mten paljon ylimääräistä se keho kantaa. Naisen luonteesta tulee minulle sinlloin vastenmielinen kuva ja ne muut luonteen ominaisuudet eivät silloin herätä kiinnostusta.

      Se minkä olen ennen kaikkea huomannut on se miten sekä miehillä että naisilla on se mikä on "normaali" on hämärtynyt.
      Osa miehistä odottaa että nainen on langanlaiha ja osa naisista taasen ei tajua että pyöreä tai tukeva ei ole mikään normaali.

      Mutta tietysti kun ylipaino on niin yleistä niin nähtävästi pyöreydestä tulee se "normaali".

      Ehkä näin tiivistäen voisi sanoa että odotan naiselta kiinteyttä johon jokainen kyllä pystyy. Itsekin olen muutamia kiloja pudottanut ja laittanut kehon kondikseen. Samaa odotan naiselta.

      • Mies Kunnossa

        Lisään vielä että minua ei kiinnosta ne jotka väittävät että kumppani sitten rohkaisee laihduttamaan tai "pian olen ihannepainossa".
        Niin moni repsahtaa tuossa projektissa etten lähde sellaista vetämään ja vierestä katselemaan.

        Siinä vaiheessa kun olet ex-pullero niin siten voidaan tutustua, ennen sitä, heippodei.

      • Enemmän vyötäröllä
        Mies Kunnossa kirjoitti:

        Lisään vielä että minua ei kiinnosta ne jotka väittävät että kumppani sitten rohkaisee laihduttamaan tai "pian olen ihannepainossa".
        Niin moni repsahtaa tuossa projektissa etten lähde sellaista vetämään ja vierestä katselemaan.

        Siinä vaiheessa kun olet ex-pullero niin siten voidaan tutustua, ennen sitä, heippodei.

        Ei kenenkään tarvitsekaan (eikä edes pidä) toisen puolesta lähteä jotakin elämänmuutosprojektia vetämään. Jos haluaa muuttua tai muuttaa elämäänsä, itsellä pitää olla vahva halu, tavoite ja motivaatio muutokseen. Olipa kyseessä sitten laihduttaminen, tupakoinnin lopettaminen, alkoholinkäytön vähentäminen tai joku muu. Sen sijaan ystävä tai kumppani voi tukea ja kannustaa tavoitteen saavuttamisessa.

        Eikä se ylipaino automaattisesti ole merkki henkilön laiskuudesta, saamattomuudesta ja piittaamattomuudesta. Joskus elämä vain potkii päähän sen verran lujaa, että itsestään ei kertakaikkiaan ehdi /jaksa pitää huolta, vaikka se siinä tilanteessa tärkeää olisikin. Ulkonäköseikkoihin ehtii paremmin satsata sitten, kun elämä on taas muuten raiteillaan. Se ymmärtää, joka kokenut on.

    • ??

      Etsivätkö pulleat naiset vain hoikkia miehiä?

    • KarmaPolice

      Mitä sitten jos etsii hoikkaa naista tai normaalivartaloista?
      Jos ei halua lihavaa niin ei halua..........

    • 9+1

      En koskaan ottaisi lihavaa miestä seuralaisekseni , en missään tapauksessa. Olen mieluummin yksin. Kokemukseni lihavista ihmisistä on, että he ovat poikkeuksellisen itsekkäitä, ja alistavia.Niin naiset kuin miehetkin.

      Ja juuri tuo välinpitämättömyys omaa ulkonäköä ja myös terveyttään kohtaan kertoo ihmisestä PALJON. Jatkuvaa oman itsensä loputonta hemmottelua herkuilla, välittämättä millaiseksi turvotaan.Omalle velttoudelle keksitään vaikka minkälaista tekosyytä ja puolustelua..Sekä hoikkia kadehtitaan ja mollataan.

      Itse olen 164/62. Koskaan ei minua ole sanottu ylipainoiseksi, vaikka äärirajoilla olenkin, vaan hoikaksi. Vaatekokoni on aina ollut 38, ja tästä en päästä suurentumaan. Liikun paljon ja käyn myös kuntosalilla.

      • naps.

        "Itse olen 164/62. Koskaan ei minua ole sanottu ylipainoiseksi, vaikka äärirajoilla olenkin, vaan hoikaksi."

        On sulla kyllä vähän ekstrakiloja :)
        t. normaalipainonen mies 180/68.

    • asdfqwerty

      No ei kyllä hirveästi painoindeksillä 23.. -.-
      Ruumiinrakenteesta riippuen itselläsi voisi olla lievää alipainoa..

      t. normaalipainoinen mies 183/80

    • 13+13

      Niin, 164/62 on maksimilukema minulle, tästä ei paino saa päästä nousemaan. Olen laihduttanut elämäni varrella lukuisia kiloja, aina muutaman kerrallaan. Painoa on tullut raskauksien myötä , viimeisillään ollessa painoin jopa 75kiloa!!

      Mutta nykyinen painoni on vielä normaalin rajoissa, joten olen näihin lukemiin täysin tyytyväinen. Olen myös huomannut että esim. alennusmyynneistä löytyy juuri pieniä kokoja 36-38 nykyisin todella hyvin. Pian alkaa epäilyttää että naiset suurenevat niin että pienempien kokojen valmistus kokonaan lopetetaan.

      • naps.

        "Niin, 164/62 on maksimilukema minulle, tästä ei paino saa päästä nousemaan. Olen laihduttanut elämäni varrella lukuisia kiloja, aina muutaman kerrallaan. Painoa on tullut raskauksien myötä , viimeisillään ollessa painoin jopa 75kiloa!!"

        huhhuijaa.. 75 kiloa tuollaiselle mininaisille. Yök. Terveytesi taitaa olla vähän niin ja näin. Tuossa oli kyllä runsaasti ekstraa.

    • 17+6

      Raskaudet ovat kyllä hieman eri asia, painoa jokaiselle silloin kertyy ....mutta onneksi se helposti sitten putoaakin. jos tahtoa vaan riiittää.

      Kuten sanottu, hoikemmalle kyllä katehdijoita ja mollajia riittää...Sieltä pullemmalta puolelta....Mitkähän mahtavat olla omat OIKEAT mittasi....::)))) Omasta puolestani lopetan keskustelun painostani tähän, olen itseeni tyytyväinen näin, ja painoindeksinkin on normaali.

      • naps.

        "Kuten sanottu, hoikemmalle kyllä katehdijoita ja mollajia riittää...Sieltä pullemmalta puolelta....Mitkähän mahtavat olla omat OIKEAT mittasi....::))))"

        Jos minulta kysyt, niin ilmoitin tuossa mittani ylempänä jo eli ovat 180/68. Ne ovat aina olleet tällaisia kun sain pituuskasvuni täyteen. Olen 35 vuotta vanha. Minua myös lihavat mollaavat kukkakepiksi.

    • tyytyväinen pullero

      Mä olen pikkaisen pullukka, mutta ihan kivasti on mullekin seuraa riittänyt. Sääli, että jotkut ylipainoiset tuhlaa energiansa kadehtimiseen, kohdistais sen ennemmin seuran etsimiseen.

      • naps.

        "Mä olen pikkaisen pullukka, mutta ihan kivasti on mullekin seuraa riittänyt. Sääli, että jotkut ylipainoiset tuhlaa energiansa kadehtimiseen, kohdistais sen ennemmin seuran etsimiseen."

        Olipa kivasti sanottu, kaikki eivät suinkaan ole sinut kilojensa kanssa, vaan ilmoittavat itsensä normaalipainoisiksi vaikka esim. mitoilla 175-180/90-95 miesten puolella :)

        t. normaalipainoinen mies 180/68.

    • kaikkea sitä..

      Itse taas en huolisi edes mitään pulkan narua naisekseni, Suurin osa sellasista on ollut juurikin näitä "kriteerit katossa,nenä pystyssä" naisia... Plus itse on tuota kokoa sen verran reippaasti että siitähän sais vielä tuomion. (202cm/135kg). Hiemanhan tämä on yleistystä toki, mutta tätä linjaa. Täydellistä naista tai miestä ei ole edes mahdollista olla, jokainen ihminen on erilainen eli miten sillon muka määritellään täydellinen? Itse olen fiksu, rento ja huumorintajuinen mutta kyllä aika vähän tuntuu vastauksia tulevan ilmoon vaan se on kuulemma yleistä. Onko lie naisilla asenteena yleisesti ottaen se, että miehen kuuluu tehdä aloite vai onko nykynaiset vaan laiskoja? Muutama, johon olen itse ottanut yhteyttä ei viitsi edes vastata ja kuitenkin omistan vaan mahaa, muuten lihasta aikaisemman urheilutaustan vuoksi.Tuohan juuri on niin totta että läski vyötäröllä ei haittaa mutta päässä kyllä, se on nimittäin satavarmaa että päästä se on vaikeampaa kadottaa :)

      T: Mies 202cm/135kg

      Ps. Ei taida naiset Miehen kokosista enää tykätä?

      • ei nenä pystyssä..

        Nenä ei nouse pystyyn ainakaan tällä naisella.. voin sanoa omalta osaltani, että taidan etsiä mieluummin miestä jossa on sitä jotain ja aivotkin toimivat. Jotenkin vain tuntuu siltä että mieluummin miehellä oltava kokoa kuin että olisi lähellä omaa mittaani.. pienemmät miehet kun tuntuvat jäävän ns jalkoihini ja tulee tunne, että jos nyt sanoisin 'böö' niin hän hyppäis pari metriä kauemmas. Ja jep, joidenkin miesten mielestä kenties 'läski' kun tuota elopainoa kertynyt noin 90 kg vaikka pituutta ei olekaan kuin 165cm verran. Mutta voin sanoa että kaikki ei ole läskiä mikä näkyy ;-) Nyt jotkut varmasti mielessään sanovat, no hyiiii.. läski mikä läski.. suon heille tuollaisen ajatelman koska he ovat juuri niitä jotka pyrin pitämään kaukana itsestäni, ai miksikö.. kenties siksi koska heillä aivotoiminta on erittäin suppeaa ja kulkee sitä yhtä ja samaa rataa, poikkeuksia ei tehdä sillä sehän olisi kauhistus ja vähintäänkin henki lähtee jos etes ajattelee muuta.
        Heille jotka aikovat kommentoida jotain ns nasevaa painostani.. ei kannata vaivautua.
        Sinulle 202cm/135kg.. olet miehen kokoinen etkä mikään kukkakeppi :)

    • kaikkea sitä...

      Ei nenä pystyssä, valitettavasti meitä molempia sukupuolia löytyy näitä suppean ajattelun esimerkkejä.. kusi virtaa ja paska tekee patoja niin minkäs teet, menetetty peli jo :) Lainatakseni erään suositun artistin kappaleen sanoja, "jos et sä mitään paina, vie tuuli sut mukanaan aina, jos oot liian laiha, sit sua paleltaa aina" Tuollaisen kokosen naisen huolisin, siis ulkoisesti, tokihan siihen muutakin vaaditaan Ei Nenä Pystyssä ;)

      202/135

      • ei nenä pystyssä..

        Saman todennut useitakin kertoja, jotta kun 'jokin' virtaa niin se saa ihmiset ajattelemaan asioita eriskummallisin tavoin ja tekemäänkin mitä ihmeellisimpiä juttuja. Hiukkasen hymyilytti viimeinen kommenttisi, jotta huolisit ulkoisesti tämän kokoisen naisen.. voin vain sanoa ettei lirkuttelut ym tepsi.. rehdisti polkujani astelen, katse eteenpäin luotuna, kiertäen kaukaa epärehellisyyden ja tunteettomuuden. Niin ja treffipalstoilta turha etsiä.. en löydy niistä yhdestäkään vaikka ns. 'sinkku' olenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      50
      2440
    2. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      22
      1964
    3. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      51
      1826
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      132
      1676
    5. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      132
      1414
    6. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      129
      1331
    7. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1174
    8. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      438
      1080
    9. Olet tosi lapsellinen...

      Ja kiva harrastus tämä palstailu sulla. Lisää uskottavuutta ja luotettavuutta paljon. 🙄 Eipä sillä onneksi enää ole väl
      Ikävä
      44
      975
    10. Outoa toimintaa kaikkinensa

      Jotenkin sairashan se sinäkin olet.
      Ikävä
      29
      959
    Aihe