Uhrautuminen

En tiedä.... Salo vain kertoi että naisen oli pakko (?) palata koska muuten ei olisi taloudellisesti pärjännyt...
Ehkä jotain muuta mitä en muista mutta tuossa se pointti oli.

lynett kirjoitti:

En tiedä.... Salo vain kertoi että naisen oli pakko (?) palata koska muuten ei olisi taloudellisesti pärjännyt...
Ehkä jotain muuta mitä en muista mutta tuossa se pointti oli.

Lue lisää

Olen kuullut suhteesta, jossa eron myötä naisen niskaan olisi langennut sadantuhannen euron velat ja syystä tai toisesta se tilanne oli parempi kun pysyi naimisissa. Ihmettelin kyllä, että miksi vaihtaa itsensä ns. rahaan. Ei ihmisarvo ole, ja oman arvon ei pitäisi olla, sidottuna velkapääomaan niin, että vieläpä valitsee sen velan ennemmin kuin itsensä.

Aikaa on kulunut, enkä ole kuullut miten tarinassa lopulta kävi. Toivottavasti niin, että valitsemaan joutunut on tyytyväinen lopputulokseen.

Tätä juuri mietin.

Vaimo on epäitsekäs "lasten vuoksi" ? Koska väkivaltainen mies tarjoaa "turvaa"?
Whaat ?

Voin sanoa väkivaltaisesta perheestä tulevana ettei näin ole! Kaikkea muuta.
En ole katkera äidilleni tai isälleni enää, mutta se elämä on ihan perseestä verrattuna kirppisvaatteisiin joita joutuu hakemaan jos ei toimeentulo riitä.
Nämä aina koskettaa henk koht joten saatan innostua liikaakin. Koetan rauhoittua.

Toi on niin seliseliä kuin voi olla ja jostain syystä se kiukuttaa juuri tänään.
Eikö ole ennemminkin omasta mukavuudenhalusta tai itsekkyydestä tai uhri-identiteetistä kiinni jos jää mielummin hakattavaksi, altistaa lapsensa väkivallalle ja "sosiaaliselle perimälle"... kuin että laskisi elintasoaan edes hetkeksi.

Olen itse peitellyt lähtöäni alkoholistin luota tuolla argumentilla aikanani ja se on
itsensä huijaamista jos mikä. Kaikki lähtee kälppimään JOS tuska suhteessa nousee liian suureksi. Toisilla kamelinselkä katkeaa helpommin kuin toisilla mutta pohjakokemuksen se joillekin vaatii.
Jos se ei ole väkivaltainen suhde jossa on lapsiakin, jossa kärsii/pelkää ja vahingoittuu jatkuvasti, niin mikä se sitten on ? Ilmeisesti kärsimys ei olekaan niin suuri (?).

Tämän vuoksi epäilen mm omaa masokismiani joka lähentelee jo itsesadismia.

Niinhän se on, tilanteita on monenlaisia. Kuten sanoin, yksinkertaisia vastauksia ei ole. Päästään taas absoluuttisen totuuden äärelle...jotta vois huomata ettei sitä sateenkaareen päätä löytynytkään ja eikun hartiat lytyssä takas kotiin =)

Hyvä pointti...alkoholistin kanssa elo on niin hurjaa (välillä kuin psykopaatin kanssa), että ehkä joissain tilanteissa (kuten kerroit) voi olla parempi jättää vanhemmat keskenään purkamaan ahdistustaan. En silti pidä sitä uhriksi itsensä kokevan "oikeana syynä" jäädä suhteeseen. Riippuu mistä kautta asiaa tarkastelee, missä kohtaa puuta just pyörii.

Itse olin sen verta terveempi sillä hetkellä (voi niitä päiviä...=) että tilanteeseen tuli selkeä parannus päästessäni eroon.

Juu, ei ollut vanhempia ei ja se musta-valkoinen maailma jossa oli elänyt, sai värit vasta kun heistä pääsi irti.

Mistä tiedät, mitä olisi tapahtunut?

Mielummin katson tappelua vierestä, kun itse olen kohteena...

d.i.c.e kirjoitti:

Mielummin katson tappelua vierestä, kun itse olen kohteena...

Keskustelupaltojen arkea; aihe kuin aihe ja aina löytyy poikkeus, joka vahvistaa, että aloitus on väärässä.

...so be it.

Hmm.. kappas..

Tuli ajatuksenpoikanen. Olen monesti miettinyt tavallaan "epäempaattista" ja kylmänrauhallista suhtautumistani itsensä murhaajiin.. Tai monesti ja monesti, pariin kertaan ainakin niin että muistan kunnolla antautuneeni asian ajattelulle..

Oma äitinikin vetaisi kehiin tuon, itsensä tappamisen. Muistui tunteen kaltaisena olomuistona se tunne, minkä moinen ilmoittelu sai minussa tuolloin aikaiseksi.

Jos empaattisuus on, niin onko epäempaattisuus suojamekanismi avuttomuuden tunnetta vastaan?? Kun tietää, että toista ei voi esimerkiksi kovin estää tekemästä itselleen mitään, niin valitsee ikäänkuin välinpitämättömyyden?

*joo, sanat suurinpiirtein muotoutuvat käsitettäväksi kokonaisuudeksi kun ajatus meni jo*

M.B. kirjoitti:

Hmm.. kappas..

Tuli ajatuksenpoikanen. Olen monesti miettinyt tavallaan "epäempaattista" ja kylmänrauhallista suhtautumistani itsensä murhaajiin.. Tai monesti ja monesti, pariin kertaan ainakin niin että muistan kunnolla antautuneeni asian ajattelulle..

Oma äitinikin vetaisi kehiin tuon, itsensä tappamisen. Muistui tunteen kaltaisena olomuistona se tunne, minkä moinen ilmoittelu sai minussa tuolloin aikaiseksi.

Jos empaattisuus on, niin onko epäempaattisuus suojamekanismi avuttomuuden tunnetta vastaan?? Kun tietää, että toista ei voi esimerkiksi kovin estää tekemästä itselleen mitään, niin valitsee ikäänkuin välinpitämättömyyden?

*joo, sanat suurinpiirtein muotoutuvat käsitettäväksi kokonaisuudeksi kun ajatus meni jo*

Lue lisää

"Kun tietää, että toista ei voi esimerkiksi kovin estää tekemästä itselleen mitään, niin valitsee ikäänkuin välinpitämättömyyden?"

Juuri näin...Tai valitsee ja valitsee. Ei jää yksinkertaisesti paljon vaihtoehtoja.

ent.ilkis kirjoitti:

Keskustelupaltojen arkea; aihe kuin aihe ja aina löytyy poikkeus, joka vahvistaa, että aloitus on väärässä.

...so be it.

Noh, silti uskon, että oikeat uhrit tällaisissa tilanteissa ovat lapset.

Oma äitini on ollut väkivaltaisen alkoholistin kanssa naimisissa kohta 35-vuotta. Kun tuli muita asioita esiin, jolloin kuvittelin hänen automaattisesti jättävän sen ukon vihdoinkin eikä minua (kuten kävi, suljettiin perheestä ulos totuuden vuoksi), hän selitteli kuinka ovat jo ystävystyneetkin...kuinka ei pärjäisi taloudellisesti... kuinka ei haluaisi elää yksin... jne.

Ei siinä mitään. "Hieman" raivoahan tuo vähän aiheutti alkuun mutta nyt ollaan jo voiton puolella ja se on saanut minut miettimään uhriutumista paljon.

Isälläni on toinenkin puoli, selvinpäin tietenkin. Ehkä se pitää kiinni suhteessa. Me molemmat tyttäret olemme jatkaneet suoraan kotoa samanlaisiin oloihin. Oli nuoruudessani todella pahoinvoiva ja ongelmainen. Samoin siskoni joka on sitä nykyään vielä enemmän.

Se oli se turva ja rakkaus mitä äitini tarjosi jäämällä lasten vuoksi.

Kun sain itse ukon pihalle ja päätin katkaista sukupolvien ketjun, rukoilin vain, ettei se ollut myöhäistä.

Wau

M.B. kirjoitti:

Hmm.. kappas..

Tuli ajatuksenpoikanen. Olen monesti miettinyt tavallaan "epäempaattista" ja kylmänrauhallista suhtautumistani itsensä murhaajiin.. Tai monesti ja monesti, pariin kertaan ainakin niin että muistan kunnolla antautuneeni asian ajattelulle..

Oma äitinikin vetaisi kehiin tuon, itsensä tappamisen. Muistui tunteen kaltaisena olomuistona se tunne, minkä moinen ilmoittelu sai minussa tuolloin aikaiseksi.

Jos empaattisuus on, niin onko epäempaattisuus suojamekanismi avuttomuuden tunnetta vastaan?? Kun tietää, että toista ei voi esimerkiksi kovin estää tekemästä itselleen mitään, niin valitsee ikäänkuin välinpitämättömyyden?

*joo, sanat suurinpiirtein muotoutuvat käsitettäväksi kokonaisuudeksi kun ajatus meni jo*

Lue lisää

"Jos empaattisuus on, niin onko epäempaattisuus suojamekanismi avuttomuuden tunnetta vastaan?? Kun tietää, että toista ei voi esimerkiksi kovin estää tekemästä itselleen mitään, niin valitsee ikäänkuin välinpitämättömyyden?"

Eiks tämä ole juuri sitä rakenneltua narsistista suojakuorta ? Siis ajan kanssa se sellaiseksi muodostunee.
Tämä seurasi minua todella vahvassakin muodossa nuorempana ja ajoittain sen jälkeenkin, enemmän tai vähemmän.

Tämä todistanee että pahojakin narsistisia ongelmia omaava voi kasvaa hieman siedettävämmäksi jos vain saa ensin hieman elämänkokemusta.
Ei tästä lahjapakettia koskaan saa aikaan mutta toimeen tulee kyllä.

lynett kirjoitti:

Tätä juuri mietin.

Vaimo on epäitsekäs "lasten vuoksi" ? Koska väkivaltainen mies tarjoaa "turvaa"?
Whaat ?

Voin sanoa väkivaltaisesta perheestä tulevana ettei näin ole! Kaikkea muuta.
En ole katkera äidilleni tai isälleni enää, mutta se elämä on ihan perseestä verrattuna kirppisvaatteisiin joita joutuu hakemaan jos ei toimeentulo riitä.
Nämä aina koskettaa henk koht joten saatan innostua liikaakin. Koetan rauhoittua.

Toi on niin seliseliä kuin voi olla ja jostain syystä se kiukuttaa juuri tänään.
Eikö ole ennemminkin omasta mukavuudenhalusta tai itsekkyydestä tai uhri-identiteetistä kiinni jos jää mielummin hakattavaksi, altistaa lapsensa väkivallalle ja "sosiaaliselle perimälle"... kuin että laskisi elintasoaan edes hetkeksi.

Olen itse peitellyt lähtöäni alkoholistin luota tuolla argumentilla aikanani ja se on
itsensä huijaamista jos mikä. Kaikki lähtee kälppimään JOS tuska suhteessa nousee liian suureksi. Toisilla kamelinselkä katkeaa helpommin kuin toisilla mutta pohjakokemuksen se joillekin vaatii.
Jos se ei ole väkivaltainen suhde jossa on lapsiakin, jossa kärsii/pelkää ja vahingoittuu jatkuvasti, niin mikä se sitten on ? Ilmeisesti kärsimys ei olekaan niin suuri (?).

Tämän vuoksi epäilen mm omaa masokismiani joka lähentelee jo itsesadismia.

Lue lisää

"Kaikki lähtee kälppimään JOS tuska suhteessa nousee liian suureksi. Toisilla kamelinselkä katkeaa helpommin kuin toisilla mutta pohjakokemuksen se joillekin vaatii."

Niin mukava kun joku näitä vanhojakin välilllä nostaa...

Mutta tästä keskustelusta tuli mieleen sellainenkin ajatus, että joskus tuntuu että me ihmiset olemme mestareita keksimään selityksiä sille, miksi me koemme ettei meillä ole vaihtoehtoja...

joka taitaa olla enemmänkin sitä vastuun pelkoa...ja pelkoa kohdata itsensä ja ns. seisoa omilla jaloillaan/elää omassa varassaan....

Taustalla saattavat vaikuttaa silti sellaisetkin syyt, kuin joku itsepintainen ajatus siitä, että normiperheessä kuuluu olla isä ja äiti...ne pari lasta, omakotitalo, auto, kissa ja koira...tai jonkinlainen pakkomielle siitä, että KYLLÄ MINÄ saan tämän onnistumaan, minun avullani kaikki muuttuu vielä hyväksi...että kyse saattaa olla sitäkin, ettei hyväksy epäonnistumista...

Mitä tuohon pohjakosketukseen tulee...niin minun tapauksessani sen saavuttamiseen auttoivat myös lapset...vieläkin kykenen mielessäni palaamaan siihen hetkeen, kun kuulin korvissani tyttären lohduttoman itkun...että miksi meillä on aina tämmöstä...

Että joo...
se vaan joskus semmosta, että sitä toistaa samaa muinoin opittua käyttätymiskaavaa...

unohtuu siihen "omaan juttuunsa" hakee, etsii apua pelkästään juovalle miehelleen niin että niin itsenkin kuin lastenkin hyvinvointi ja hätä tuppaa unohtumaan...

...Ja arvelen että narsistia haukkuva uhri on paremmassa asemassa kuin kaapattu kuolemaansa pelkäävä syndrooma-uhri..

"muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille "

Hauska ilmaus :DD

Tuo syndrooma-käsite. Kun uhri alkaa tuntea sympatiaa kaappaajaansa kohtaan, ja alkaa myös auttaa tätä...

N-suhteessakin kun ns uhri sattaa menettää vankankin arvomaailmansa ja alkaa pelata samaa peliä kuin N-kumppaninsa. Alkaa valehtelemaan, katoaa moraali, arvot, periaatteet. Jne. Onko siis taustalla sama tekijä?

elisakettu kirjoitti:

Tuo syndrooma-käsite. Kun uhri alkaa tuntea sympatiaa kaappaajaansa kohtaan, ja alkaa myös auttaa tätä...

N-suhteessakin kun ns uhri sattaa menettää vankankin arvomaailmansa ja alkaa pelata samaa peliä kuin N-kumppaninsa. Alkaa valehtelemaan, katoaa moraali, arvot, periaatteet. Jne. Onko siis taustalla sama tekijä?

Lue lisää

Uskoisin niin. Selittää uhrin minuuden 'katoamisen'

yxex kirjoitti:

Uskoisin niin. Selittää uhrin minuuden 'katoamisen'

Niin tämä tosiaan. En oikein nähnyt mikä tekijä. Käytetäänkö tässä samaa termiä kuin samaistuminen? Vai ovatko eri tekijöitä?

yxex kirjoitti:

Uskoisin niin. Selittää uhrin minuuden 'katoamisen'

Sekä pankkiryöstön panttivanki-uhri

että

narsistin uhri, molemmat taistelee jonkin puolesta. Elämän, tai katoavan rakkauden.. joskus äärioloihin sopeutuu...mieli on mutkikas, mutta yrittää selviytyä..

yxex kirjoitti:

Sekä pankkiryöstön panttivanki-uhri

että

narsistin uhri, molemmat taistelee jonkin puolesta. Elämän, tai katoavan rakkauden.. joskus äärioloihin sopeutuu...mieli on mutkikas, mutta yrittää selviytyä..

Lue lisää

Eläminen on aina selviytymistä. Sen ajatuksen voimalla jatkamme aina matkaa; hyvässä ja pahassa. Tarvitsemme sitä. Ja selviydymme enemmästä kuin edes ymmärremmäkään.

elisakettu kirjoitti:

Eläminen on aina selviytymistä. Sen ajatuksen voimalla jatkamme aina matkaa; hyvässä ja pahassa. Tarvitsemme sitä. Ja selviydymme enemmästä kuin edes ymmärremmäkään.

Tuo syndrooma voisi olla pika-evoluutiota. Pärjätä tai tuhoutua.

yxex kirjoitti:

Tuo syndrooma voisi olla pika-evoluutiota. Pärjätä tai tuhoutua.

Niin. Koska etukäteenhän ei voi koskaan tietää. Tekee vain parhaansa.

yxex kirjoitti:

Tuo syndrooma voisi olla pika-evoluutiota. Pärjätä tai tuhoutua.

Olette nyt kyllä hakoteillä, mutta en jaksa nyt tarkasti selittää miksi.... Kaikki ei toimi ihan noin.
Asiassa vaikuttaa sellaiset seikat kuin oma tahto ja valinnan mahdollisuus. Ihminen on sopeutuvainen, silloin kuin muita vaihtoehtoja ei ole.
Miten todenmukainen on sitten ajatus siitä, ettei parisuhteessa olevalla olisi muita vaihtoehtoja kuin olla parisuhteessa - henkensä kaupalla?

Vaikka nämä asiat eivät näyttäytyisi joka päivä konkreettisina vaihtoehtoina ne ovat kyllä osapuolien tiedossa mahdollisuuksina.

(olen ilonpilaaja - tiedän)

ent.ilkis kirjoitti:

Olette nyt kyllä hakoteillä, mutta en jaksa nyt tarkasti selittää miksi.... Kaikki ei toimi ihan noin.
Asiassa vaikuttaa sellaiset seikat kuin oma tahto ja valinnan mahdollisuus. Ihminen on sopeutuvainen, silloin kuin muita vaihtoehtoja ei ole.
Miten todenmukainen on sitten ajatus siitä, ettei parisuhteessa olevalla olisi muita vaihtoehtoja kuin olla parisuhteessa - henkensä kaupalla?

Vaikka nämä asiat eivät näyttäytyisi joka päivä konkreettisina vaihtoehtoina ne ovat kyllä osapuolien tiedossa mahdollisuuksina.

(olen ilonpilaaja - tiedän)

Lue lisää

Et ole ilonpilaaja. Halusit vain viimeisen sanan. Jatkettaneen tästä tuonnempana. Mutta vaihtoehtoja -tietenkin -useimmiten on. Eri asia miten niitä rohkenee käyttää.

ent.ilkis kirjoitti:

Olette nyt kyllä hakoteillä, mutta en jaksa nyt tarkasti selittää miksi.... Kaikki ei toimi ihan noin.
Asiassa vaikuttaa sellaiset seikat kuin oma tahto ja valinnan mahdollisuus. Ihminen on sopeutuvainen, silloin kuin muita vaihtoehtoja ei ole.
Miten todenmukainen on sitten ajatus siitä, ettei parisuhteessa olevalla olisi muita vaihtoehtoja kuin olla parisuhteessa - henkensä kaupalla?

Vaikka nämä asiat eivät näyttäytyisi joka päivä konkreettisina vaihtoehtoina ne ovat kyllä osapuolien tiedossa mahdollisuuksina.

(olen ilonpilaaja - tiedän)

Lue lisää

"Miten todenmukainen on sitten ajatus siitä, ettei parisuhteessa olevalla olisi muita vaihtoehtoja kuin olla parisuhteessa - henkensä kaupalla?"

Tämä onkin mielenkiintoista. Jää turvan takia jatkuvaan hengenvaaraan, niin kuin esim äitini. En ehkä ymmärrä sitä dynamiikkaa, sillä en ole koskaan jäänyt suhteeseen hakattavaksi vaan esim kuusi vuotisen suhteeni aikana "näitä" tapahtui muutamia kertoja ja sitten kun "kunnolla" niin vaihdoin lukot ja aloin huolehtimaan hengestäni.

Viime vuosien itsetuhossa olisin varmaan ottanutkin turpaani ja nauranut päälle. Sanoinkin joskus kun tapahtui. että anna nyt tulla kunnolla äläkä läpsi ja heilu siinä jotta tuntisin perkele edes jotain.

Jos olen itselleni rehellinen, voin muistella sanoja jotka esitin ystvälleni suhteen alussa. "Ihan kuin ilmassa olisi jatkuva väkivallan uhka..:"
Hän pyysi minua ottamaan sen vakavasti mutta jos vielä inhorealistisempi olen, se "tunnelma" herätti minussa vain kiinnostusta, jopa seksuaalista vetovoimaa. Se, että pystyin elämään hänen kanssaan saamatta sinänsä koskaan turpaani (sinänsä...heh), nostatti vain omanarvontuntoani koska "olin tärkeämpi" tai jotenkin parempi kuin muut. Heko heko.

Kuh tiedän mikä hän on miehiään ja mikä vaara siellä voi olla, en voi häntä enää syyttää. Ensimmäiset vuosi puolitoista meni sekapäisessä tilassa muun elämänkriisin siivittämänä ja sen voin laskea "uhriajaksi". Loppu on sitä mitä on. Sairautta.

"että alisteisessa asemassa parisuhteessa oleva saattaa tiedostamattaan turvautua defenssiin nimeltä introjektio, koska ei löydä tilanteesta muuta ulospääsyä"

Valitettavasti tätä tapahtuu myös lasten kohdalla...ettei väkivaltaisuus välttämättä aina periydy geeneissä vaan siirtyy juurikin introjektion kautta seuraavaan sukupolveen...

Koska lapsilla ne vaihtoehdot on usein vähissä...varsinkin jos väkivaltainen vanhempi on joko ainoa vanhempi tai molemmilla vanhemilla on esim. päihde yms. ongelmia...

Vielä kun tuohon lisätään sekin, että tuntuu että ongelmaperheiden lapset myös löytävät kavereikseen toisia samassa tilanteessa olevia, että saattaa tulla luulo, että "kaikkien" kotona niin eletään...