Karjala-palauttaja puolustusvaliokuntaan

"Uusi Suomi kertoi vuonna 2011, että Jussi Niinistöllä oli 1990-luvun alussa tiivis suhde äärioikeistolaiseksi luonnehdittuun Kansallinen Kulttuuririntama -järjestöön, jonka Valkoinen Rintama -lehteen hän kirjoitti artikkeleita. Niinistö kuittasi Uuden Suomen haastattelussa toiminnan nuoruuden radikalismiksi. Hän sanoo joka tapauksessa olleensa tuolloin sitä mieltä, että Karjala on palautettava ja pakkoruotsi poistettava, ja olevansa edelleen samaa mieltä."

(lähde: Wikipedia Jussi Niinistöstä)
880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Monella perussuomalaisten kansanedustajalla on äärioikeistotausta. Jussi Niinistö on vain jäävuoren huippu. Useat perussuomalaisten edustajista ovat myös kovia ryssänvihaajia ja karjalanpalauttajia eli russofobeja ja suursuomalaisia. Venäjällä ei olla tietämättömiä Suomen uudesta kiihkonationalistisesta ääroikeistosuuntauksesta ja siellä seurataan koko ajan tilannetta tarkasti.

Käykö niin, että Suomen länsimielinen kokoomuspuolue kehtaa käyttää kansallismielisiä äärimmäisyysaineksia hyväkseen ajaakseen Suomen mukaan Venäjää piirittävään sotaliitto Natoon?

Äänestä
  • Vähän ihmetyttää , Suomessa nyt ei oikeaa äärioikeistoa olekkaan. Onhan sellainen pitänyt keksiä kun muillakin on. Normaaliin Suomalaiseen tyyliin:"Kun ruotalaiset..., kun Tanskalaiset... etc.
    Milloin kokoomuksesta tuli länsimielinen ? Stubbin kommenttien perusteella kokoomus on edelleen sama moskovan juoksupoika kuin ennenkin. Olkoonkin sitten sillä alalla ns. oikeistolainen.

    Äänestä

  • Omituista kun Suomessa kirjoitellaan, että Persujen puolue-ohjelma on ihan kommunistinen? Miten tämä nyt oikenin menee?
    Eikös fobisti pelkää jotain, siis tässä tapauksessa Ryssää ja Karjalanpalauttaja ei tee mitään Suur- Suomea. Ainakaan Venäjään, saati ent. Neuvostoliittoon verrattuna.
    Eikö mielestäsi Ryssiä saisi kovasti vihata, kaiken kokemamme jälkeen? Venäläisten kanssahan me on aina tultu juttuun.

    Sehän on hyvä, että Venäjällä jaksetaan olla kiinnostuneita Suomessa tapahtuvista asioista. Olis nyt erinomaisen hyvä,että Pääkonttorissakin alettaisi valmistelemaan palautusta,ettei kävisi niinkuin entisessä Neuvostoliitossa.

    Toivottavasrti Suomi ehtii liittyä Natoon, ennen Venäjää...

    Äänestä

  • Kokoomus on ihan lussu jos lähtee joidenkin perssuomalaisten juoksupojaksi.

    Äänestä

  • Se avarakatseinen kirjoitti:

    Omituista kun Suomessa kirjoitellaan, että Persujen puolue-ohjelma on ihan kommunistinen? Miten tämä nyt oikenin menee?
    Eikös fobisti pelkää jotain, siis tässä tapauksessa Ryssää ja Karjalanpalauttaja ei tee mitään Suur- Suomea. Ainakaan Venäjään, saati ent. Neuvostoliittoon verrattuna.
    Eikö mielestäsi Ryssiä saisi kovasti vihata, kaiken kokemamme jälkeen? Venäläisten kanssahan me on aina tultu juttuun.

    Sehän on hyvä, että Venäjällä jaksetaan olla kiinnostuneita Suomessa tapahtuvista asioista. Olis nyt erinomaisen hyvä,että Pääkonttorissakin alettaisi valmistelemaan palautusta,ettei kävisi niinkuin entisessä Neuvostoliitossa.

    Toivottavasrti Suomi ehtii liittyä Natoon, ennen Venäjää...

    Jussi Niinistö puuhaili 1990 luvulla äärioikeistolaisessa Kansallinen Kulttuuririntama -järjestössä (KKR) ja kirjoitti sen Valkoinen Rintama -lehteen. ”Kyseessä on selkeästi rasistis-fasistinen liike”, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Petri Lahesmaa moitti Turun Sanomissa toukokuussa 1991. Niinistön lehti julisti: ”Kokoomus tukehtukoon kommunistiseen oksennukseensa jota mm sen lehti NYKYPÄIVÄ viikottain suoltaa”. Kansallisen Kulttuuririntaman teemoja olivat myös pakkoruotsin ja pakolaisten vastustaminen, suojeluskuntien perustaminen sekä Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Kesällä 1991 Kansallisen Kulttuuririntaman tiedotuslehdykkä Viestikannel kertoi Helsingissä pidettävästä Itä-Karjala-juhlasta ja julisti, että Itä-Karjalan liittäminen Suomeen on kannatettava ajatus. Tilaisuuden juhlapuhujana oli Jussi Niinistö. Valkoinen Rintama -lehden perusteella Niinistö oli äärioikeistolainen ideologi, tuleva historioitsija, joka kirjoitti lehteen Vihtori Kosolasta ihannoivan julistuksen. Kansallinen Kulttuuririntama etsi aktiivisesti jäseniä, mutta lehden mukaan niitä ei ollut Niinistön lisäksi juuri muita kuin hänen toverinsa Jukka I. Mattila, joka kirjoituksissaan puhuu venäläisten sijaan ”ryssistä” ja vaati myös Kekkosen kannattajia ”manan majoille”. Niinistön ja Mattilan lehti katsoi bolshevikkien sopivan parhaiten kokoomukseen, vaikka ainakin Mattila edustaa kotisivunsa mukaan kokoomusta edelleen. Niinistö ja Mattila julkaisivat vielä 1999 yhteisen kirjan Viron vapaussodasta.

    http://antifasistit.blogspot.com/2011/04/valkoisen-rintaman-ja-suur-suomen.html

    Äänestä

Kaikkein suurin uhka Venäjän silovikien suuntaa tulee nykyisin Kiinasta eikä se ole nykytietojen mukaan liittymässä Natoon.

Riittääkö Venäjällä kanttia karkottaa miljoonat laittomat kiinalaiset siirtolaiset kaukoidästä vai onko Venäjä jo alistunut asemaansa Kiinan juoksupoikana.

Äänestä

Mulle on kerrottu, että eniten Putin pelkää yli 85 vuotiaita evakkoja. Sitten se pelkää Venukselaisia ja sitten vasta usata ja kiinaa.

Äänestä

Sitä minäkin olen ihmetellyt, meitä muutamaa puolihöperöä evakkoa varten Putin on lähettänyt taistelemaan parhaat mutanttinsa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


y-y-y-y-y-y kirjoitti:

"Uusi Suomi kertoi vuonna 2011, että Jussi Niinistöllä oli 1990-luvun alussa tiivis suhde äärioikeistolaiseksi luonnehdittuun Kansallinen Kulttuuririntama -järjestöön, jonka Valkoinen Rintama -lehteen hän kirjoitti artikkeleita. Niinistö kuittasi Uuden Suomen haastattelussa toiminnan nuoruuden radikalismiksi. Hän sanoo joka tapauksessa olleensa tuolloin sitä mieltä, että Karjala on palautettava ja pakkoruotsi poistettava, ja olevansa edelleen samaa mieltä."

(lähde: Wikipedia Jussi Niinistöstä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu