Portugali EI tarkasti ottaen avustanut Suomea Talvisodassa!

Portugali EI tarkasti ottaen avustanut Suomea Talvisodassa!

Ei avustanut koska s/s Greta -laivan lasti oli Suomen Petsamossa vasta 13.4.1940 eli kuukausi Talvisodan sodan päätymisen jälkeen! Lisäksi kuljetusjärjestelyt Petsamosta sisä-Suomeen alkoivat vasta laivan saavuttua satamaan. Lasti oli perillä vasta paljon myöhemmin.

Laivan määräsataman piti olla Norjassa, mutta kun siellä oli täyttä, niin laivan kapteeni päätti tuoda lastin Petsamoon 1. laivana Talvisodan jälkeen. NL:n joukot olivat poistuneet Petsamosta 13.4.1940 eli edellisenä päivänä. R. Nordströmin varustamon s/s Greta -laivan lastina on tämän lähteen mukaan tykkejä Espanjasta ja elintarvikkeita.

Portugalille ei siis olla mitään velkaa Talvisodassa avustamisessa.

Lähteenä on teos Historiallinen Arkisto 102, Suomen historiallinen seura 1993, sivu 13.

Artikkeli on Taimi Torvisen Pakolaisia Jäämeren tiellä. Artikkelin lähteenä on Liinahamarin Merikuljetustoimikunann (LHMKTK) toimintakertomus 27.2.1941, Lhkok. Ba1. Va. Sekä Liinahamarin että ulkoministeriön kokoelmissa mainitaan myös, että ensimäinen laiva olisi saapunut Petsamoon jo 23.3.40, mutta aluksen nimeä tai muita tietoja ei esitetä.




Ilta-Sanomat 21.4.2011 kertoo Pasi Jaakkosen jutussa sivulla 9 kuinka Portugalista lähetettiin PÄIVÄ Talvisodan päättymisen JÄLKEEN, eli 14.3.1940 s/s "Greta" -laivalla 19902 laatikollista sardiineja, 956 laatikkoa sipulia, 157 laatikkoa kalasäilykkeitä, 27 laatikkoa ananasta sekä yhdet laatikot kumisia lämpövesipusseja, villapaitoja ja ilmeisesti lahjoituksena saatuja suksia. Viiniäkin luvattiin, mutta sitä ei saatu. Rahassa laskettuna lastin suuruus lienee ollut muutamia satojatuhansia euroja. Tästä määrästä olisi teoriassa riittänyt sardiini tai pari jokaiselle sotilaalle eli yksi sardiinilaatikko noin 20 miestä kohden. Laskelma lienee suuntaa antava, koskapa laatikoitten tarkka koko ei ole tiedossa.

Portugali EI siis tarkasti ottaen avustanut Suomea Talvisodassa, koska laivan lasti oli Suomessa useita viikkoja sodan päätyttyä tai saattoi jopa jäädä Norjan satamiinkin!

Vertailun vuoksi kerrotaan kuinka Suomi osti aseita ja materiaalia Talvisodan aikana kaikkiaan 4.6. miljardin markan arvosta. euroiksi muutettuna se on noin 1.8. miljardia euroa eli suunnilleen Portugalin tukipaketin suunniteltu Suomen osuus! ;=)

Vertailun vuoksi mainitaan kuinka vuonna 1938 vahvistettiin 7 -vuotinen Suomen armeijan perushankintasuunnitelma, jonka loppusumma oli VAIN noin 0.73 miljardia euroa.
9142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eipä tietenkään.

Äänestä

Ja ihan sama vaikka olisivatkin avustaneet. Semmoisilla seikoilla ei ole mitään tekemistä nykyisen kriisin kanssa.

Semmoistako se pyyteetön avunanto onkin, että sillä voidaan tulevaisuudessa kiristää avun vastaanottanutta osapuolta? Sitä kutsutaan lainaamiseksi - ei lahjoittamiseksi.

Ja kaikki nykyiset portugalilaisethan olivat mukana auttamassa Suomea talvisodassa? Eivät tietenkään olleet.
Voiko ihmistä kiittää sellaisesta teosta, johon hänellä ei ole osuutta eikä arpaa? No ei tietenkään.
Onko minulla mitään syytä omia kunniaa itselleni ja röyhistellä rintaani Suomen sotilaiden taisteluista talvisodassa (en ollut vielä silloin edes pilke isoisäni silmässä)? No en tietenkään voi.

Typerät portugalilaiset mediapellet!

T: Soralähteen Esko

Äänestä
  • Mistähän mediapelleistä on kysymys? Tietääkseni aiheesta ei ole kirjoitettu Portugalin tiedotusvälineissä. Perussuomalaisten vastahakoisuutta ja sitä kautta Suomen hallituksen päätöksen vaikeutta hyväksyä Portugalin lainapaketti on maan lehdistössä ja televisiossa käsitelty yleisesti ottaen varsin asiallisesti. Suomi ja pohjoismaat ylipäätään nauttivat Portugalissa suurta arvonantoa saavutustensa vuoksi.

    Äänestä

  • old_profile_25393 kirjoitti:

    Mistähän mediapelleistä on kysymys? Tietääkseni aiheesta ei ole kirjoitettu Portugalin tiedotusvälineissä. Perussuomalaisten vastahakoisuutta ja sitä kautta Suomen hallituksen päätöksen vaikeutta hyväksyä Portugalin lainapaketti on maan lehdistössä ja televisiossa käsitelty yleisesti ottaen varsin asiallisesti. Suomi ja pohjoismaat ylipäätään nauttivat Portugalissa suurta arvonantoa saavutustensa vuoksi.

    Portugalilaislehti muistutti maan avusta Suomelle talvisodassa:
    http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Portugalilaislehti muistutti maan avusta Suomelle talvisodassa/art-1288383346785.html

    Kyseinen Diario de Noticiasin pääkirjoitus:
    http://www.dn.pt/inicio/opiniao/editorial.aspx?content_id=1832276&page=-1

    En tietenkää tarkoita KAIKKIA Portugalin mediavaikuttajia, vain ainoastaan tämän Diario de Noticiasin hölmöilystä vastuussa olevia pellejä.

    Eikä kyseessä ole mikään tuntematon lehti, vaan varsin paljon arvostusta nauttiva julkaisu. Näin santotaan Wikipediassa:

    "It gradually became one of the best known Portuguese newspapers"
    http://en.wikipedia.org/wiki/Diário_de_Notícias

    Heille minä naureskelen. :-D

    T: Soralähteen Esko

    Äänestä

  • Olen itse sotahistorian harrastaja ja siksi aihe kiinnostaa. En ole ikinä törmännyt missään kirjoissa mainintaan Portugalin antamaan Talvisota-aikaiseen apuun.

    Niitä Talvisotaa koskevia dokumenttikirjoja minulla on useita hyllymetrejä ja mukana on tietenkin kaikki ns. viralliset historiikit.

    Äänestä

Tällä lehden kirjoituksella tuskin on vaikutusta yleiseen mielipiteeseen.

Olemme todennäköisesti yhtä mieltä siitä, että huonoa taloudenhoitoa on vaikea puolustella. Saattaa olla, että Diário de Notícias on lähellä sosialistipuoluetta, joka maan perikatoon on viime kädessä saattanut. En ole kyseisen lehden lukija eikä mainittua kirjoitusta ole radiossa tai televisiossa siteerattu. Taloudelliset ongelmat eivät toisia syyttämällä parane.

Vähintään jonkinasteisena sylkykuppina on joillakin portugalilaisilla poliitikoilla ollut Angela Merkel. He ovat muistuttaneet siitä avusta, jonka EU antoi Saksojen yhdistyttyä ja syyttäneet kansleria kiittämättömyydestä. Portugalin itseaiheutetulla taloudellisella ahdingolla ja Saksojen saamalla tuella on kuitenkin hyvin vähän yhtäläisyyttä.

Äänestä

Niin niin! Enhän minä naura kriisiin osattomille portugalilaisille, vaan tuon typerän artikkelin raapustaneelle hölmöläiselle.
Enkä minä ketään syyttele, vaan nauran ainoastaan tuon pääkirjoituksen typeryydelle. :-D

Ainakin tuon Wikipedian artikkelin mukaan Diario de Noticias on poliittiselta kannaltaan keskustalainen.

T: Soralähteen Esko

Äänestä

Vanha juttukin löytyi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petsamossa 13.4.1940 kirjoitti:

Portugali EI tarkasti ottaen avustanut Suomea Talvisodassa!

Ei avustanut koska s/s Greta -laivan lasti oli Suomen Petsamossa vasta 13.4.1940 eli kuukausi Talvisodan sodan päätymisen jälkeen! Lisäksi kuljetusjärjestelyt Petsamosta sisä-Suomeen alkoivat vasta laivan saavuttua satamaan. Lasti oli perillä vasta paljon myöhemmin.

Laivan määräsataman piti olla Norjassa, mutta kun siellä oli täyttä, niin laivan kapteeni päätti tuoda lastin Petsamoon 1. laivana Talvisodan jälkeen. NL:n joukot olivat poistuneet Petsamosta 13.4.1940 eli edellisenä päivänä. R. Nordströmin varustamon s/s Greta -laivan lastina on tämän lähteen mukaan tykkejä Espanjasta ja elintarvikkeita.

Portugalille ei siis olla mitään velkaa Talvisodassa avustamisessa.

Lähteenä on teos Historiallinen Arkisto 102, Suomen historiallinen seura 1993, sivu 13.

Artikkeli on Taimi Torvisen Pakolaisia Jäämeren tiellä. Artikkelin lähteenä on Liinahamarin Merikuljetustoimikunann (LHMKTK) toimintakertomus 27.2.1941, Lhkok. Ba1. Va. Sekä Liinahamarin että ulkoministeriön kokoelmissa mainitaan myös, että ensimäinen laiva olisi saapunut Petsamoon jo 23.3.40, mutta aluksen nimeä tai muita tietoja ei esitetä.




Ilta-Sanomat 21.4.2011 kertoo Pasi Jaakkosen jutussa sivulla 9 kuinka Portugalista lähetettiin PÄIVÄ Talvisodan päättymisen JÄLKEEN, eli 14.3.1940 s/s "Greta" -laivalla 19902 laatikollista sardiineja, 956 laatikkoa sipulia, 157 laatikkoa kalasäilykkeitä, 27 laatikkoa ananasta sekä yhdet laatikot kumisia lämpövesipusseja, villapaitoja ja ilmeisesti lahjoituksena saatuja suksia. Viiniäkin luvattiin, mutta sitä ei saatu. Rahassa laskettuna lastin suuruus lienee ollut muutamia satojatuhansia euroja. Tästä määrästä olisi teoriassa riittänyt sardiini tai pari jokaiselle sotilaalle eli yksi sardiinilaatikko noin 20 miestä kohden. Laskelma lienee suuntaa antava, koskapa laatikoitten tarkka koko ei ole tiedossa.

Portugali EI siis tarkasti ottaen avustanut Suomea Talvisodassa, koska laivan lasti oli Suomessa useita viikkoja sodan päätyttyä tai saattoi jopa jäädä Norjan satamiinkin!

Vertailun vuoksi kerrotaan kuinka Suomi osti aseita ja materiaalia Talvisodan aikana kaikkiaan 4.6. miljardin markan arvosta. euroiksi muutettuna se on noin 1.8. miljardia euroa eli suunnilleen Portugalin tukipaketin suunniteltu Suomen osuus! ;=)

Vertailun vuoksi mainitaan kuinka vuonna 1938 vahvistettiin 7 -vuotinen Suomen armeijan perushankintasuunnitelma, jonka loppusumma oli VAIN noin 0.73 miljardia euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu