Palvooko ihminen tänäpäivänä tuntematonta?

nordlunde

Olemmehan syntyneet maailmaan joka on meille tuntematon, emmekä käsitä maailmasta muuta kuin sen minkä aistimme meille paljastaa. Mutta sitten kun aikaa myöten opimme ajattelemaan ja edes hieman ymmärtämään ulkopuolella olevaa ympäristöämme.

Tottakai maailmankaikkeus on meille ääretön ja sentähden tuntematon, niin mekitsee se meille juuri sen tähden mysteeriota - sen olemassoloa: ja se vaikuttaa hyvin moneen ihmiseen hyvinkin voimakkaasti. Ja se antaa suuren syyn tutkia sitä, siksi että haluaisimme saada edes hiukan selville mikä on ihmisen asema maailmankaikkeuden kiertokulussa?

Onko meillä sitten jokin erityisasema olemassaoloomme, ja onko meillä syytä olettaa, että olemme jonkin kaikkeuden eli ikuisuuden lähteen lähellä ja sen "tuntemattoman" keskipisteenä' jonka käsissä kohtalomme sittenkin lepäisi'? Vai onko mahdollisesti muita maailmoja kaikkeuden äärirajoilla olemassa?

Tämä on yksi niistä hyvin monista kysymyksistä joita tiede ja tegnologia tutkii ja tietysti pyrkii ratkaisemaan, ja ehkäpä yksi pieni syy on myöskin, se että se on pysynyt ihmiselle suurena mysteerinä, johon hän kaipaa vastausta joka häntä tyydyttäisi, ja selvittäisi olemassaolon tarkoituksen. Tottakai ihminen haluaa ymmärtää olemassaolonsa tarkoituksen. Hänelle on annettu järki ja ymmärrys joolla hänen tulee etsiä totuudellista vastausta hänen mieltään ahdistavaan kysymykseen.

M iksi hän on syntynyt tähän kylmään ja ahdistavaan maailmaan? - Totta kai hän haluaa tietää ja ymmärtää olemassaolonsa tarkoituksen: Nyt tulemme kysymykseen, joka ainakin minua on mietityttänyt ja askarruttanut. että onko tämä fyysinen muoto esteenä, että kysymys jää tässä elämässä vaille vastausta? Ja sentähdenkö ihminen tuntee itsensä turvattomaksi, koska emme löydä vastausta tuohon kysymykseen?

Olemme vielä sen verran vajavaisia, ettemme kykene saamaan siihen vaikeaan kysymykseen saamaan vastausta. Olemme niin ristiriitaisia pohdiskeluissamme; monet meistä....etsimme liian monista oppikysymyksistä joita meille tarjoavat uskonnolliset kirkkojen teologit ja auktoriteetit, ja silti tuo kysymys jää vastausta vaille ja saattaa viipyä hyvinkin kauan.

Ja edelleen ihminen tuntee itsensä turvattomaksi etsiessään vastausta tuohon kipeään kysymykseen. Jääkö tähän kysymykseen vastaus saamatta, kysymykseen joka askarruttaa mietiskelevää ihmistä? On erittäin hyvä asia, että maailmassa on ihmisiä jotka ovat antautuneet tieteelliselle tutkimukselle, ja heidän omistautumisensa tieteelliselle tutkimukselle onkin tuottanut hyviä tuloksia, niin että ihmisen elämäntapa sekä asenne on muuttunut huimasti, kehittyneet, voisi sanoa lähes uusiksi.

Tiedemiesten löydöt ja uudelleen soveltaminen ovatkin heidän parhaita ansioitaan, esim' he ovat luoneet turvallisia ympäristöjä joskin tietysti ne ovat keinotekoisija, mutta kuitenkin, ja sen lisäksi muuta mukavuutta ihmisten viihdyttämiseksi, sen lisäksi muuta joka varjelee ihmistä luonnossa vaaroilta ja kolhuilta. Puhumattakaan lääketieteestä joka on äärettömän paljon kehittynyt.

Tämä on kaikkea sitä mitä teknologia ja muu tiede meille tarjoilee tänäpäivänä, ja ehkä piankin ratkaisee ihmisen perimmäisetkin kysymykset hänen kohtalostaan eli olemassaolonsa tarkoituksesta.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turvallisesti Herran

      "Jonk on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa..."

      Ymmärrän turvattomuutesi. Säälittävää, että laitat turvasi ihmisiin, tiedemiehiin, etkä Jeesukseen.

    • nordlunde

      Minulla on suurempi Jumala, ja hän on avarakatseisempi koska hän on kaikkeuden rajaton elämän henki, joka ilmentää itsensä äärettömyyden kaikessa olemassaolossa ja luo edelleen ihmisessä rajatonta viisautta ja ymmärrystä jonka hän vie aikoinaan täydellisyyteen asti.

      • Mutta huomaa että

        saman Jumalan Pyhä Henki on myös Krisatuksen, et vain ole tajunnut sitä.


      • jarlau

        Aivan totta, täällä pikkusen kuvitellaan ja luulaan, Eedenkin oli vasta esikuvaa
        siitä mikä odottaa pelastettuja.

        Jumalaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa panteismiin.

        http://jarinhotelli.blogspot.com

        jari


      • nordlunde
        Mutta huomaa että kirjoitti:

        saman Jumalan Pyhä Henki on myös Krisatuksen, et vain ole tajunnut sitä.

        Kyllä veikkonen olen sen tajunnut! Mistäs sinä sellaisia päättelet? Ei suinkaan elämä meitä vahinkoita, vaan me elämää. Luonto olisi paljon tyytyväisempi, ellei ihminen kylväisi olemassaolollan sen elämään atavististista pelkoa. Jumalan eli kaikkeuden hallitsijan täytyy olla aina varoittamassa ihmistä pahoinpitelemästä luontoa, ja siitäkin huolimatta ihminen "raiskaa" luontoa!


    • jarlau

      Ei olemassaolo ja olemassaolon tarkoitus mikään mysteeri ole, eikä miksi pahuutta on eli kylmä maailma. Ei tuossa mitään ongelmaa asiassa.

      - Jumala loi ihmisen rakkauden vuoksi. Rakkaus on rakkautta jos se on vastavuoroista. Muuten olisi pakkovalta joka aina sammuttaa rakkauden.
      Kaikki Jumalan tarkoitus perustuu rakkauteen.

      Ennen ihmistä oli Kristus ja taivaan asukkaat, eli enkelit.

      Miksi on pahuutta ?

      - Noilla taivaan olevaisilla oli rakkauden vuoksi myös itsenäinen oikeus päättää omantunnonasioistaan rakastavatko he Jumalaa vai jotakin muuta ?

      Itte Perkele, mr Piru kadehti Kristusta, ja niinpä sitten sen mukana kolmasoasa taivaan asukkaista lankesi pois Jumalasta.

      Miksi sitten pahuus maan päällä ?

      Koska tuo mr Piru ja enkeleistä kolmasosa on maan päällä aiheuttamassa pahaa.

      Miksi ne saa pahaa aiheuttaa ?

      - Heillä oli katumuksen ja kääntymyksen mahdollisuus taivaassa kyllä, eivät sitä käyttäneet, ovat ainoat jotka ovat jo saaneet tuomionsa ja odottavan vain sen täytäntöönpanoa ja tietävät että heillä on vähän aikaa.

      - Jos Jumala olisi tuhonnut heidät heti, oli taas pakkovallasta kysymys, eikä ihmisistä kukaan rakastaisi Jumalaa vaan homma olisi pelotteen vuoksi.

      Ymmärrätkö?
      - Jos pakottaisit itsellesi puolison pakkovallalla alistaisit?
      Olisiko se rakkautta ? Tuskin. Sama homma, ei sen kummempi.

      Pahuus saa loppunsa Ilm 20 luku kertoo ja silloin kaikki näkevät Jumalan oikeudenmukaisuuden että heillä kaikilla oli mahdollisuus valita ja ovat valinneet itse.

      Ei tuon kummempi asia.

      yst jari

      • Nemski II

        Jari sanoo:
        - Jumala loi ihmisen rakkauden vuoksi. Rakkaus on rakkautta jos se on vastavuoroista. Muuten olisi pakkovalta joka aina sammuttaa rakkauden.
        Kaikki Jumalan tarkoitus perustuu rakkauteen.

        ____

        Niinkö ? :)

        No ehkä, kuitenkin on hyvä ymmärtää että Jumalan tarkoitus on juuri Jumalan tarkoitus.. eikö vaan Jari.. me emme ehkä aina ole oikein perillä kaikista Jumalan tarkoituksista, vaikka yhden asian mekin kuitenkin tiedämme, että Jumalan tarkoitukset ovat aina oikeudenmukaiset ja rakkaudelliset, ja juuri siksihän me voimme luottaa Jumalaamme .. synneistämme huolimatta.

        Ja kiitos että oet jättänyt den ruman-kielen käytön kirjoitukssasi joka ei ollut Jumalaa kunnioittavaa ..


    • /7/7 Palvooko ihminen tänä päivänä tuntematonta? /7/7 --nordlunde--

      Juuri sen jumalan, jota olet palvelevinasi tuntematta häntä lainkaan - hänet tahdon sinut opettaa tuntemaan. Ole kuulolla ja näe!

      Ap. t. 17:23
      Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan

    • ' Palvooko ihminen tänäpäivänä tuntematonta? '

      Onhan niitäkin jotka tietämättään palvelevat Jumalaa, mutta sinä et taida niihin lukeutua. Ellei lasketa mukaan sitä, että pimeillä puheillasi havahdutat ihmiset kaipaamaan Valkeutta.

      ' Tämä on kaikkea sitä mitä teknologia ja muu tiede meille tarjoilee tänäpäivänä, ja ehkä piankin ratkaisee ihmisen perimmäisetkin kysymykset hänen kohtalostaan eli olemassaolonsa tarkoituksesta. '

      Ihmisyksilö voi kuolla minä päivänä tahansa, ei ole aikaa odotella miljardeja vuosia tieteen vastauksia. Ja vaikka tiede lopulta todistettavasti alkaisi pitää totena Jumalan olemassaoloa, ei se tieto ketään pelasta. Jeesus Totuus pitää ottaa vastaan sisimpäänsä henkilökohtaisesti, aivan niinkuin lapsi tunnustaa isänsä.

      Juu, jotkut palvelevat tietämättään Jumalaa, mutta eivät ne kauan ole tietämättömiä siitä, kenen hyväksi ovat toimineet!

      Mark. 9:39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.

      Amen! Joka palvelee ja palvoo Jumalaa, ei voi kohta olla Häntä tuntematta !!!

      Luuk. 9:49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme".
      50 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne".

      Mark. 9:40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.

    • nordlunde

      Mitä kaikkea sisältyy ihmisenä olemisen rooliin? Ainkin se että me olemme kärsimättömiä, koska meidän elämämme on kovinkin lyhyt, ja siksi haluaisimme päästä nauttimaan siitä ajasta jonka lyhyt elämä meille tarjoo ja antaa mahdollisuuden meille? Siksi elämästä pitäisi saada mahdollisimman paljon irti nautintoa ja tyydytystä.

      Onhan viimeaikainen kehitys antanut siihen hyvinkin paljon mahdollisuuksia ja toivon suurempaan optimismiin, että esim', ihmisellä mahdollisesti olisi kenties hiukan tärkeämpi rooli kuin mihinkä tämä meidän pieni´kehoolemuksemme viittaa. Ja se tärkeä tekijä meissä on, ei älymme, vaan ymmärryksemme, joka ei suinkaan ole vähän.

      Ihminen on näin ollen ainoa älykäs ajatteleva olento maan päällä joka on esim: kehittää kielen ja kirjoitustaidon ja siten mahdollistanut esi-isiemme taidon ja viisauden hyväksi käytön. Tämänkin on osoittanut viimeisten kolmensadan tieteellinen tutkimus. Tieteen vallankumous, joka on tehnyt ihmisestä planeettansa hallitsevan lajin, ja se on myös mahdollistanut oman itsensä tarkemman tutkimuksen, ja nimenomaan ajatustensa - ajatustoimintojensa tarkan tutkimuksen.

      Eikä tätä tomintaa tarvitse edes pukea mysterioiden kaapuun. Mitä sitten ajattelumme oikeastaan on? - Ovatko ne mahdollisesti jonkin "ulkopuolisen Jumalan lahjoittama arvo"? Ja näin ollen emme milloinkaan emme voi tulla ymmärtämään?

      Mutta ei kai ihminen ole ropotti sen takia, että hän pystyy monenlaisia sairauksia parantamaan, jopa mentaalisia sairauksia pystytään parantamaan, ja kaikki, eli tiede kokonaisuudessaan menee valtavin askelin eteenpäin kohti päämäärää.......On aivan selvää, että - luonnollista kysyä, eli ainakin esittää kysymys siitä, että mikä on syy siihen, että tallaista järkiperäistä tiedettä ja teknologiaa vastaan nousee uskonnolliset yhteisöt, ja heissä on tallaisia kumouksellisia yrityksiä.

      On selvää tietysti, että heiltä ei löydy mitään järkiperäistä perusteltua syytä. he "ummistavat silmänsä" he eivät edes halua pohtia edellä mainittuja asioita joita tiede on jo selvittänyt. Heidän on kuitenkin pakko käyttää tieteen kehittämiä valmiiksi rakennettuja palveluluksia jotka kaikki auttavat heitä selviytymään kaikenlaisista puutteista ja jopa muutoin kuolemaan johtavista sairauksista, miten he muuten selviäisivät muuten ?? He ummistavat silmänsä kylmästi tosiasioilta.

      Tämä maapallo on meille henkisen kehityksen ja kasvun paikka, täällä kasvamme ja vartumme aikuisiksi. Tämä on meidän henkisen kasvun kotipaikka jossa kasvamme ihmisen täyteyteen, jossa me valitsemme hyvän tai pahan, ja hyvän valitseminen tarkoittaa kaikkea siveellistä - moraalisesti vain hyvää. jonka seurauksena meistä kasvaa korkeimmalle elämälle kelvollisia olentoja, eli ihmisasteen täyteyteen, jolloin palvelemme vain hyvää aina vain hyvää.

      Ja kaikki tämä tapahtuu yksilöitymisprosessissa, jolloin ihminen on itse tehnyt valinnan, me olemme täällä maapallolla hyvän ja pahan koulussa, tuskan ja kärsimyksen tie kuuluu jokaisen ihmisen kehitykseen henkiseltä asteelta. Hyvän valinnan takana saattaa olla äärettömästi tuskaa ja murhetta ja siten itsensä voittamista, koska paha houkutuksineen vetää äärettömällä voimalla persoonallista minäämme puoleensa.

      Itsekkyys on houkuttelevaa inhimmillisellä tasolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe