Haluan jatkaa vihreiden

johtajana !

Tuttavien ystävällisesti Cityhuuhkajaksi nimeämä Anni Sinnemäki haluaa ylpeästi mutta ei ylimielisesti jatkaa vihreiden puheenjohtajana ja Suomen kansalaisten väriin katsomatta on syytä tukea Annin hänen pyrkimyksessään arvioi poliittinen koomikko ja tyhjäntoimittaja Aina Ilona Minne-Mäki-Sinne-Ydin.

Aina Ilonan tunteman ennustajaeukon mukaan Anni Sinnemäen johdolla Vihreät puolueena häviäisi seuraavat eduskuntavaalit vielä suuremmalla jytkyllä kuin kevään 2011 vaalit. Anni Sinnemäki uskoo tappion voimaan ja kaivannee puolueensa uutta veret seisauttavaa rököletappiota kuin takakireä narttu kehon ja mielen rentouttavaa orgasmia oman käden oikeudella. Tuo orgasmiin, naarasjytkyyn pyrkivä omatoiminen sormetus on kuitenkin syytä suorittaa vihreiden naimalakko mielessä. Itse tuunattu onni on ympäristöystävällinen. Kaksipäisen Osmo Soininvaaran kuva mielessä silmissä vihreät säkenet lyö.

12

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Energiaveroa + 100%

      Tämä kehitys puolestaan olisi Suomen kansan kokonaisedun kannalta niin sanottu lottovoitto synnyttää Suomessa arvelee Aina Ilona. Urbaanijuorujen mukaan Anni Sinnemäki taistelee mahdollisuudestaan tehdä vasemmistoliitto evp Suvi-Anne Siimes tyylinen syrjähyppy ydinvoimalobbariksi ja paremmille palkoille. Nykyisen pätkätyöpestin ostaminen maksoi Annille ns. luomumaltaita ja nälkä on kova päästä tienaamaankin livertävät cityhuuhkajat.

      Cityhuuhkajien mukaan myrkynvihreys puolueessa leviää kääntäen verrannollisesti vihreiden kannatuksen laskun kanssa. Tarot korteista ja tynkyllään olevasta oraksesta tulevaisuutta katsovat vihreäkyntiset cityhuuhkajat näkevät jo välähdyksiä tulevasta, vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaaran loikasta perussuomalaisiin eikä pelkästään ulkonäkösyistä. Armoitettuna Tarot kortti strategina Osmo Soininvaaran arvellaan toteuttavan nimensä mukaista "Osmon nimi" ennustetta ja pyrkivän tekemään Timo Soinin perussuomalaisille sen minkä Anni Sinnemäki teki vihreille. Jummijammi.

      • SINNEMÄKI ULOS ASAP

        VIHREÄT PETTÄÄ TAAS ÄÄNESTÄJÄNSÄ JA MENEE UUDESTAAN KOKKARIHALLITUKSEEN!

        LISÄÄ YDINVOIMAA JA KÖYHÄT KYYKKYYN KIITOS SINNETÄNNEMÄEN JA SONNINVAARAN KIIMASTA PÄÄSTÄ AUDIN PENKILLE KÖLLÖTTÄÄN JA NAUTTIMAAN 15000 E MINIKSTERINPALKASTA. SINÄ MAKSAT!

        KYLLÄ SEURAAVISSA VAALEISSA VIHREET NÄKEE TÄMÄN,SANO!


    • Kansalaisille

      Edellisen vaalikauden aikana (oletettavasti työministeri) oli määränyt työvoimaviranomaisten tarjoamaan työnhakioille niin, että tietty määrä työpaikan hakioista on ulkomaalaistaistainen. Tarkoittikohan tämä myös sitä, että tukityöllistetyistä henkilöistä merkittävä osa oli ja on edelleen ulkomaalaistaustaisia, minkä perusteella he ovat parempia kuin me täällä Suomessa syntyneet?

    • verbaaliakrobaatti

      Tottakai ja mä luulen, että Annin kannattaa jatkaa Vihreiden peräsimessä hamaan loppun asti, joka onkin aika lähellä.

    • -

      Sitä ei ole jollekin toiselle mihinkä jo joku muu on valittu, niin on työelämässä, opiskelussa. Eli esimerkiksi yliopistoihin opiskelupaikkoja on rajoitetusti. Työpaikkoja on rajoitetusti, joihinkin aloihin otettaisiin enemmän kun on hakijoita, hyvin moniin aloihin on hakijoita enemmän kuin on työpaikkoja tarjolla.
      Vaikka maahan muuttajia olisi kuinka runsaasti hyvänsä ei heistä välttämättä ole erikoisalojen osaajiksi usein puutteellisten kielitaidon ja koulutuksen sopivuus tarjolla oleviin erikoisalojen työpaikkoihin, joten heille jää ne paikat joista myös monet suomalaiset haluaisivat saada.

    • Annipano

      Haluaisin nussia anni sinnenmäkeä se on niin hot
      Anni jos luet tän soita 050 753 1284

    • Nänni7

      Hyvä.
      Nyt vihreä idioottipuolue katoaa kartalta pois ja nänni saa keskittyä italiankieleen.

    • Olen asunut Ruotsissa 20 v ja muutin Suomeen 2004. Hain vuosina 2005-2007 HKL:n bussikuskiksi.Minua ei vaikka olen esim. ajanut taxia Tukholmassa ja faijakin sattui olemaan bussikuski edes pyydetty haastatteluun. Lisäksi aikaisemmin olen asunut Hesassa 70-luvulla noin 10 vuotta eli kaupunkituntemuskin oli.( 30 vuoden kamppailulaji harrastus ruotsin kielen taito)

      Lapseni kysyy yksinhuoltaja isältään, miksi noilla virolaisilla on töitä mutta sinulla ei ole.

      Sinnemäelle esitin saman kysymyksen mutta sain vain ivallisen vastauksen , ettei maahanmuuttajat muuten saisi työtä

      Positiivinen syrjintä Helsingin kaupungissa on esimerkki rasistisesta valikoinnista ja persut ovat ihan oikeassa tuomitessaan sen.

      • Pos. syrjitty

        Vuonna 2007 Helsingin työvoimatoimiston virkailija yritti tyrkyttää meikäläiselle hitsaaja-kurssille. Ilmoitin että ei käy (syy astma) mutta linja-autonkuljettaja kurssi kiinnostaisi.

        Vastaus: Linja-autonkuljettajan koulutukseen ei oteta kuin maahanmuuttajia ja heidän jälkikasvuaan.


    • Antero Kepulainen

      Sanotaanko näin, että Anni olisi paras mahdollinen vaihtoehto kyllä Vihreiden johtoon.

    • perus waler

      Sanotaanko näin.Ei ydinvoimalle,kyllä homopareille.Vihreiden pressaehdokas
      poikaystävineen pressaksi,jossei muuten,niin ainakin linnanjuhlien ajaksi.
      Tässä on vihreiden aineksia saada Suomi taas jaloilleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      119
      5089
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3628
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1484
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      21
      1307
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1282
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1188
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1107
    Aihe