David Wilkersonin Näky-kirjaan

Lisätty profetia

7.syyskuuta 1992:

Tämän profetian ei ole tarkoitus pelästyttää sinua. Sen on
tarkoitus ainoastaan saada sinut tuomaan tämä asia Herran
eteen rukouksessa. Uskon Jumalan näyttäneen minulle
seuraavaa:

New Yörkin ylle lankeaa kolmenkymmenen päivän rangaistus
tavalla, jollaista maailma ei ole vielä koskaan ennen nähnyt.
Jumala panee muurit sortumaan. Kaupungissa esiintyy
käsittämätöntä väkivaltaa ja ryöstelyä. Väkivalta on niin
raakaa, että se järkyttää koko maailmaa. Katujamme ei tuolloin miehitä vain kansalliskaarti, vaan myös nostoväki.

Ympäri kaupunkia riehuu samanaikaisesti tuhat tulipaloa.
Los Anglesin tulipalot rajoittuivat vain muutamaan
kaupunginosaan, mutta New York on liekeissä joka
puolelta. Times Sguare roihuaa ja liekit kohoavat taivaaseen
ja näkyvät kilometrien päähän. Paloautot eivät kykene
suoriutumaan kaikesta.

Juna-ja bussiliikenne joudutaan pysäyttämään. Syntyy
miljardien dollarien menetykset. Näytökset Broadwaylla
lakkautetaan. Liike-elämä pakenee kaupungista kuin
tyrehtymätön verenvuoto. Tälläisten asioiden voidaan
odottaa tapahtuvan jossakin kolmannen maailman valtiossa
mutta ei Yhdysvaltain kaltaisessa sivistyneessä maassa.
Melko pian tämän jälkeen New Yörk ajautuu täydelliseen
vararikkoon. Kaupunkien kuningatar syöstään alas tomuun
ja siitä tulee köyhyyden tyyssija.

Seurakuntamme toimistoon on tulvinut puhelinsoittoja
ja viestejä, joissa on kysytty: "Oliko syyskuun 11.päivän
terrori-isku se katastrofi, jonka vuonna 1992 ennustit
tulevaksi?"

Ei, ei suinkaan. Se, mitä näin tulevan on vielä rajumpaa.
Totisesti, jos Yhdysvallat kieltäytyy ottamasta vastaan
Jumalan kutsua, meitä kohtaa sama tuomio, joka kohtasi
Israelia. Eikä tämä tapahdu vain New Yorkille, vaan kaikille
seuduille tässä maassa. Edes ydinalueita ei säästetä.
Kansakunnan talous romahtaa, ja väkivalta purkautuu esiin.
Tulipalot syövät kaupunkejamme ja panssarivaunut vyöryvät
pitkin katujamme.

David tuo esille Kun.2:16-20 kohdan: Koska sinun sydämesi
on pehminnyt ja sinä olet nöyrtynyt Herran edessä kuullessasi
mitä Minä olen puhunut tätä paikkaa ja sen asukkaita vastaan
että he tulevat kauhistukseksi ja kiroussanaksi...niin Minäkin
olen kuullut sinua, sanoo Herra. Sentähden..sinun silmäsi
pääsevät näkemästä kaikkea sitä onnettomuutta, minkä
Minä annan kohdata tätä paikkaa..

Jumala sanoi kuninkaalle kaikessa yksinkertaisuudessaan:
"Niin kauan kuin olet vallassa niin, että vapiset sanani
edessä ja luotat Minuun, et näe tuomion tulevan.
Se ei tapahdu sinun hallintokautesi aikana."

Uskon, että meidän tilaisuutemme vastata Jumalan kutsuun,
on ohikiitävä hetki. Meidän kaikkien tulisi rukoilla, että
kansamme katuisi ja kääntyisi takaisin Herran puoleen.
Mutta kaikkein kiihkeimmät rukoukset meidän tulisi lausua
oman sydämemme puolesta:"Herra, älä anna minun vavista
näiden katastrofien edessä, vaan Sinun sanasi edessä.
Haluan kuulla sinun äänesi kaikessa tässä. Pane minut
kääntymään kokonaan puoleesi.

**********************************
Uskon, että tuo kohta, jonka hän Raamatusta sai, oli hänelle
itselle ja että hänet otettiin pois näkemästä sitä, mitä on
tulossa.

Tänään uutisissa tulleen tiedon mukaan amerikkalaiset ovat
tappaneet Osama bin Ladenin, jonka terroristijärjestö on
antanut jo aiemmin uhkauksen siitä, että mikäli hänet tapetaan
tai vangitaan, he kostavat sen euroopalle...olisiko tämä se,
mitä Wilkerson ennusti vielä pahemmaksi, kuin syyskuun
11.päivän tapahtuma oli...?

25

1022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauhanlietsoja

      "Sentähden..sinun silmäsi
      pääsevät näkemästä kaikkea sitä onnettomuutta, minkä
      Minä annan kohdata tätä paikkaa.."

      Herra kutsui Wilkerssonin kotiin. Ja nyt sitten toteutetaan tuo skenaario. Syyllinen on jo luotu Osamasta ja al-quedasta, mutta valheiden voimalla eksyttäen monia. He ikäänkuin profetoivat ydiniskuja ja hyvä heidän onkin kun sitten itse niitä järjestävät. Kansat ja näennäiskristityt joutuvat hämminkiin ja huutavat petoa apuun.. Se on antikristusta.

      Kohta saadaan aikaan jotain järkyttävää, josta syytetään mm. P-Koreaa ja Irania. Uskon että se tulee tapahtumaan Kiinassa. Kansakunnat huokaavat ja lähettävät tappokoneistonsa työhön. Hädissään ihmiset ottavat siruja käteen kun rikkaat laittavat valheellisesti ruokavarastojen portit kiinni ja levittävät käsiään sanoen ettei heillä ole ruokaa. Säännöstely tapahtuu siruttamalla ihmisiä, mutta sen päämäärä on orjuuttaa ihmiset.

      Katastrofilla saadaan aikaan epidemiahysteria joka myös edistää sirutusta.

      Valvokaa älkääkä uskoko tuota globalistien propagandaa joka tehdään jumalan nimessä, valheen voimalla. Myös valetempaukset tulevat eksyttämään monia Ihmisiä tapetaan ja viedään vankeuteen kertomatta siitä kellekään. Monet haukkovat henkeä luullen sitä tempaamiseksi. Älkää eksykö, Tehkää sitä mikä on oikein älkääkä aikoja ihmetelkö.

      Nouskaa julistamaan rakkaudestani, te piskuinen joukko, jolle olen antanut ymmärryksen käsittää ja hengen tutkia!

      Muistakaa Jaakobia, joka taisteli anteeksisaamisen puolesta veljeään Eesauta kohtaan. Sen tähden annoin hänelle nimen Israel, koska hän katui ja osoitti vanhurskautta. Tehkää kuten Jaakob ja vastustakaa pahaa rakkaudella, kuten olen teitä Poikani kautta neuvonut.

      Luopukaa vihasta ja riistosta ja kaikesta penetelusta. Minun on kosto, ei teidän. Tahtoni on pelastaa, ei kadottaa.

    • 1234567...

      Lisätty profetia....

      Olen lukenut Ellen G. Whiten kirjan "Suuri Taistelu" hän myös kertoo: Samalla kun paholainen esiintyy ihmiskunnalle suurena lääkärinä, joka voi parantaa kaikki heidän tautinsa, hän aiheuttaa sairautta ja onnettomuuksia, kunnes väkirikkaat kaupungit tulevat autioiksi ja hävitetyksi.

      Hän on jo nyt toiminnassa, käyttäen valtaansa kaikkialla, tuhansin eri tavoin, onnettomuuksissa maalla ja merellä, suurissa tulipaloissa, hirmumyrskyissä, pelottavissa raesateissa, rajuilmoissa, tulvissa, pyörremyrskyissä, vuoksiaalloissa ja maanjäristyksissä.
      Hän hävittää kypsyvän sadon, nälkä ja kurjuus ovat seurauksena.
      Hän turmelee ilman kuolettavalla saasteella, ja tuhannet kuolevat ruttoon. Nämä vitsaukset tulevat yhä lukuisemmiksi ja tuhoavammiksi.
      Hävitys kohtaa, sekä ihmisiä että eläimiä.

      Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
      Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton Jes.24:4,5.

      E.G,White kirja "Suuri Taistelu".

    • viimeiset vitsaukset

      Sota ja hävitys on oleva loppuun asti. He sanovat rauha rauha ei mitään hätää silloin juuri heitä kohtaa turmio.

    • Lea.

      Autuas se, joka ottaa varoituksista vaarin.
      Autuas se, joka kuulee. Profeettojen äänen ja Jumalan sanan.
      Raamatun profetiat täyttyy. Tapahtukoon kaikessa Hyvän ja rakastavan Jumalan tahto.
      Siunausta!

      • tuhat ja yksi

        >>> Autuas se, joka ottaa varoituksista vaarin.
        Autuas se, joka kuulee. Profeettojen äänen ja Jumalan sanan.
        Raamatun profetiat täyttyy. Tapahtukoon kaikessa Hyvän ja rakastavan Jumalan tahto.
        Siunausta! >>>

        Onnelinen se olkoon joka ymmärtää jotta Wilkerson oli suvussaan jo kahdeksannen sukupolven valehteleva ja harhaanjohtava kristinuskoinen käsityksineen.Ja Leo Meller on tuon idealistisen harhan edelleen levittäjä meille Suomalaisille.

        Uskovaiset ennustavat ja profetoivat turmiota kaikkialle ja myyvät tuotetta jota ei ole , muualla kuin heidän visioissaan ,heidän taloudellinen ja poliittinen valta on suurempi kuin Al Quaidan ja Talibaanien.

        Edellä mainituilla on tuhon ennustaminen ja taloudellinen hyötyminen sitä seuraa myös poliittinen ja uskonnollinen valta, valtansa pitimeksi he uskottelevat ,jotteivät ihmiset tue, ei usko heihin niin,- niin Jumalan määräämä rangaistus kohtaa kaikkia ihmisiä, mutta tosiasiassa tuo on valhetta ei kansojen tuho väkivalta eikä poliittinen mellakointi johda aina kulttuurien tuhoon vaikka Kristinuskosta siirryttäisiinkin pois kokonaan.

        Kristinuskoinen kulttuuri kylläkin lähtee helposti puolustamaan etuisuuksiaan aseellisesti kansalaisiaan vastaan ja nuo panssarit ovat mm, Yhdysvalloissakin kristinuskon puolella eikä niinkään "Wilkersoneja" vastaan vaan heidän puolellaan.
        Niinpä myös, William Marrion Branhamin, Billy Paul Branhamin ja William Paul Branhamain puolella, sillä Jumalahan oli laillisen esivallan puolella ja siellä ne myös ne panssaritkin ovat.

        Panssarit ovat ja olivat myös Muhammad Gaddafin puolella koska hän oli ja on vieläkin Libyan laillinen esivalta hän on tuon esivallan ottanut vallankaappauksella n, 40 vuotta sitten, Kristinuskoiset maat liittoutumineen eivät vain halua tunnustaa maailmanlaajuista käytäntöä joka on vallinnut tuhansia vuosia esivallan olemisesta ns, laillisen esivallan puolella vaan ovat päättäneet omien etujensa tähden muuttaa Lybyan esivallan johtoa haluamaansa suuntaan ja tuhavat yhdessä Muhammad Gaddafin kanssa maan kulttuurin ja näin ollen ovat saattamassa lybyalaiset jälleen rakentamisen kautta suureen riippuvuuteen Kristinuskoisten ryöstettäväksi valtavien investointien maksumiehinä ja näin saadaan vihankierre jatkumaan ja terrorismi nostaa vuorostaan päätään tuhon ja sekasorron keskeltä.

        On vain ajan kysymys milloin myös EU alkaa täsmäpommittaa epämiellyttäviä henkilöitä hengiltä, Yhdysvallat on jo tehnyt sitä Israelista puhumattakaan ja CIAn trategiaan se on kuulunut jo ennen arabimaitten terrorismia länttä kohden.

        On sekä valtion terrorismia ja vapaustaistelijoitten terrorismia.Loppu peleissä suuret kansanjoukot päättävät maiten poliittiset suuntaviivat tai jos ei niin heidät alistetaan jonkun valtaan ja tuo alistaminen saattaa kestää 10,100 ja tuhatkin vuotta,- Kristinuskon alistavan vallan alta on onnistuneesti nykyajassa taisteltu pois verettömästi ja viisaan edistyksellisesti pienin askelin, joku sanoo jotta se on maallistumista , - mutta ei se sitä ole se on syvemmällä ihmisten aivoissa saakka ja sieltä ne loppupeleissä syvästi harkitut teot lähtevät liikkeelle ja muuttuvat toiminnaksi ja sen muutoksen on aiheuttanut ajatusmaailman muuttuminen pois Kristinuskon harhasta.

        150 vuotta sitten kirkot olivat täynnä ihmisiä, rangaistuksen uhalla ne täyttyivät jos ei muuten, nyt kirkot ammottavat tyhjyyttään ei siksi jotta ihmiset eivät enää kerkijäisi sinne menemään , mutta juuri siksi koska nuo näytelmät on jo nähty ,rooliasut ovat vanhentuneet ja puheet on organisoitu samanlaisiksi jokaiseen seurakuntaan samaksi sunnuntaiksi samat kohdat.
        Ja kansa kuulee nyt valheen papin suusta , ennen ei ymmärtänyt sitä ja valhetta luuli ja uskoi totuudeksi, koska sitä niin kovasti totuudeksi mainostettiin harras synkkä ja loukkaamaton oli papin sana ja rangaistus väijyi sen sanan vastustajaa ja nimismieskin oli samaa pataa.


    • Politik 666

      Tuhannen ja yhden yön satuja riittää joka lähtöön ja vielä paluuseenkin.
      Että voikin joku olla niin sitkeä satusepon valheissaan.

    • ameriikkamätänee

      New York sallimassa homoliitot.

      New Yorkin osavaltion senaatti on äänestänyt homopareille oikeuden avioliittoon. New Yorkista on täten tulossa kuudes ja suurin homoliitot salliva osavaltio Yhdysvalloissa. Äänestys oli tiukka: 33 - 29.

      Tämä päätös ei ainakaan tuo Jumalan siunauksia kyseiselle kaupunkille.

      • Toinen realisti.

        Kyllä noita tuhannen ja yhden yön satuja todellakin riittää joka lähtöön varsinkin kun on kyseessä USA.Nyt sitten kauhistellaan sitä,että New Yorkin osavaltio on sallinut homoavioliitot.

        Ja unohdetaan se,että tähän mennessä samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat laillistaneet Alankomaat,Argentiina,Belgia,Espanja,Etelä-Afrikka,Islanti,Kanada,
        Norja,Portugali ja Ruotsi.

        Ovatko näiden kyseisten maiden päätökset saanet aikaan sen,etteivät niiden tekemät päätökset tuo niille Jumalan siunauksia ja ovatko kyseiset maat mätänemässä??


    • h.tero

      Kolmen luettelemasi maan talous on jo kuralla , kiitos h-parien.

      • Inhottava realisti

        Perustelepa ystävällisesti meille se, miten KÄYTÄNNÖSSÄ tuomhomoliittoasia on noiden maiden talouteen vaikuttanut.


      • aikaikaakutakin
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Perustelepa ystävällisesti meille se, miten KÄYTÄNNÖSSÄ tuomhomoliittoasia on noiden maiden talouteen vaikuttanut.

        ir skrivaa....Perustelepa ystävällisesti meille se, miten KÄYTÄNNÖSSÄ tuomhomoliittoasia on noiden maiden talouteen vaikuttanut.

        Kommentti, perustelepas miksi aurinko paistaa, kuu kumottaa, miksi tuuli aina vain puhaltaa, ja meri pauhaa?

        Ja perustele, miksi et voi aurinkoa bongata taivaalta, ei paiskata kuuta mereen, et voi vangita tuulen voimaa, etkä kykene taltuttamaan meren kuohuja

        Sen perästä tule tänne fiisastelemaan pimeitä ateisti-aatteita. Unhoditko taas, mikä tämän palstan otsikko oli - ja on edelleen?

        Ei jokun fiisastelijan testipalsta, jossa kysellään "muiden maiden talouselämää".

        Itseviisaiden, rikkiviisaiden pitää ENSIN testata itsensä?
        Pitää testata, kestääkö kantti - ja miten pitkään Palstan Otsikon mukaisissa asioissa? Jos ei kestä, niin kuntosali on parempi paikka. Onttoa fiisastelua ja tyhjää suunsoittoa ei täällä tarvita.

        Uskikset ( Erään Yli-Opettajan parjaamat) osaavat kyllä keskutella, väitellä, käyttää kriittisyyttä. Siihen ei tarvita mitään "alakoulutason" opetusta turhautuneilta turhapuroilta!

        Jos ei palstan aihe maistu, jos vielä pahat himot jylläävät... niin pitää testata oma taso? Ateistisen aivopesun, uskovien sovaamisen, herjan heittämisen aika on ohitse. Tuliko selväksi?


      • -
        aikaikaakutakin kirjoitti:

        ir skrivaa....Perustelepa ystävällisesti meille se, miten KÄYTÄNNÖSSÄ tuomhomoliittoasia on noiden maiden talouteen vaikuttanut.

        Kommentti, perustelepas miksi aurinko paistaa, kuu kumottaa, miksi tuuli aina vain puhaltaa, ja meri pauhaa?

        Ja perustele, miksi et voi aurinkoa bongata taivaalta, ei paiskata kuuta mereen, et voi vangita tuulen voimaa, etkä kykene taltuttamaan meren kuohuja

        Sen perästä tule tänne fiisastelemaan pimeitä ateisti-aatteita. Unhoditko taas, mikä tämän palstan otsikko oli - ja on edelleen?

        Ei jokun fiisastelijan testipalsta, jossa kysellään "muiden maiden talouselämää".

        Itseviisaiden, rikkiviisaiden pitää ENSIN testata itsensä?
        Pitää testata, kestääkö kantti - ja miten pitkään Palstan Otsikon mukaisissa asioissa? Jos ei kestä, niin kuntosali on parempi paikka. Onttoa fiisastelua ja tyhjää suunsoittoa ei täällä tarvita.

        Uskikset ( Erään Yli-Opettajan parjaamat) osaavat kyllä keskutella, väitellä, käyttää kriittisyyttä. Siihen ei tarvita mitään "alakoulutason" opetusta turhautuneilta turhapuroilta!

        Jos ei palstan aihe maistu, jos vielä pahat himot jylläävät... niin pitää testata oma taso? Ateistisen aivopesun, uskovien sovaamisen, herjan heittämisen aika on ohitse. Tuliko selväksi?

        Sä et vain osaa :)


      • Prof sana
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito määrittää. Joku "ilmiantaja" vaati poistettavaksi Erään Tekstin

        otsikko: Profetiaa vai pilkkaamista. (muka ettei se olli palstan aiheen mukainen)

        Mutta se oli, eikä ylläpito sitä poistanut. Miksi, siksi - että se oli muistutus tämän palstan aiheesta. Profetiat. Ei krooninen pilkkaaminen, solvaaminen jonkun "kansanryhmän" alituinen halveksuminen.

        Tottakai ne joilla "jumalaa ei ole" voivat kuin kasvuikäiset lapset kannella isälle ja äidille: taas minun kirjoitusta ei siedetty.... etc.

        Jos oikeaa viisautta olisi, niin vetäisi jo johtopäätökset siitä, ettei huoli olla kukkona joka tunkiolla, eikä sellaisella varsinkaan,. jossa ei tule kukkoilla.

        Lapset vetoavat isään ja äitiin. Hakevat sääliä ja sympatiaa. Sieltä ja täältä.

        Mutta onko se "keskustelua palstan aiheesta"? Ei, ei lainkaan. Se on häviöön tuomitun pelin viimeisiä epätoivoisia vetoja. Kun mikään ei enää etene. Kun puhti on poissa. Kun tie on tukossa. Puomi edessä.

        Mutta jokainen pelaa pelinsä loppuun? Yrittää projektinsa päähän. Ja se tulee avain varmasti. Pää tulee vetävän käteen.

        Se on kaikille mielenkiintoista nähdä? Yllätys se ei ole niille joilla Hengen korvaa ja silmää, yllätys ja pettymys se on nille jotka luulivat "voittavansa", luulivat onnistuvansa.

        Tämä ON profetiaa. Tulette se kaikki näkemään. Loppuvat ateistiset aivopesuohjelmat, loppuvat pilkaamiset. Profetiapalstalla keskustellaan aiheesta. Siivous on tehty. Ateistit keskustelevat ateisti-näky-skenaario-hypoteesi- visiositaan muualla.


    • 3+9

      Muistetaan nyt kuitenkin, kun Jumala loi miehen ja naisen ja heidän välisen liiton Hän ei maininnut, että se oli hyvä.
      Asioita toki voidaan tuomita sen perusteella ovatko ne huonoja vai hyviä, mutta ensin kannattaisi olla se hyvä.

      • 234r

        Juu. Onhan se Mellerkin kokeillut jo ties kuinka monta eukkoa, osa naimisissa oleviakin.


    • Näin-On-Minä-Olen

      Oletko sinä jotenkin erillinen Jumalasta ystävä hyvä ?

    • mielenkiintoista???

      Protestien aalto USA:n kaupungeissa

      Protesteja on ollut USA:n suurkaupunkien afroamerikkalaisten asuttamisissa kortteleissa. New Yorkin, Chicagon, Miamin ja Dallasin kaduille tulleet ihmiset protestoivat naapurustovahti George Zimmermanin saamaa vapauttavaa tuomiota. Hän ampui tummaihoisen pojan.

      Tapaus, josta käytiin oikeutta, tapahtui vuoden 2012 helmikuussa. Kadulla päivystänyt 29-vuotias Zimmerman ampui sananvaihdon jälkeen 17 vuotiaan Trayvon Martinin. Zimmerman väitti, että toimi itsepuolustukseksi.

      http://finnish.ruvr.ru/2013_07_14/Protestien-aalto-USA-n-kaupungeissa/

      eikö ole profetia myös rotumellakoista?

      • mielenkiintoista???

        tässä on yksi profetia joka kästitteleee rasismia, katsokaa!

        Yliluonnollista : Vieraana Chuck Pierce

        Chuck Pierce profetoi vuonna 2005, että seuraava Amerikan presidentti on afro-amerikkalainen. Orjuuden kirous katoaisi, mutta sen käsittelemättä jäänyt pääjuuri nousisi pinnalle tuottaen toisenlaisen hedelmän.

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=17878


      • uutinen???
        mielenkiintoista??? kirjoitti:

        tässä on yksi profetia joka kästitteleee rasismia, katsokaa!

        Yliluonnollista : Vieraana Chuck Pierce

        Chuck Pierce profetoi vuonna 2005, että seuraava Amerikan presidentti on afro-amerikkalainen. Orjuuden kirous katoaisi, mutta sen käsittelemättä jäänyt pääjuuri nousisi pinnalle tuottaen toisenlaisen hedelmän.

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=17878

        Rasismi kytee USA:n oikeussaleissa

        George Zimmermanin vapautus on huono esimerkki Yhdysvaltojen oikeudenkäyntejä riivaavasta epätasa-arvosta.

        Naapurustonsa suojelijana itseään pitänyt George Zimmerman ampui viime vuonna karkkiostoksilta palaamassa olleen 17-vuotiaan teinipojan Trayvon Martinin.

        Zimmerman piti tummaihoista Martinia epäilyttävänä ja seurasi häntä. Syntyi riita, sitten tappelu. Zimmerman ampui.

        Viikonloppuna Zimmerman vapautettiin häneen kohdistuneista syytteistä.

        Tuomio otettiin vastaan raivostuneesti ympäri Yhdysvaltoja. Mielenosoittajat valtasivat kadut New Yorkissa, Los Angelesissa ja muualla, pääosin rauhallisesti. Mielenosoittajat katsoivat, että valamiehistö, jonka kuudesta jäsenestä viisi oli valkoihoisia, teki virheen vapauttaessaan Zimmermanin.

        Oikeusoppineille valamiehistön päätös ei ollut yllätys.

        Todisteet Zimmermania vastaan olivat vähissä. Syyttäjä ei pystynyt todistamaan, kumpi aloitti tappelun.

        Tappelussa Zimmerman sai kasvoihinsa ja takaraivoonsa vammoja, kun taas Martinilla ei ollut ampumahaavan lisäksi muita vammoja.

        Puolustuksen mielestä tappelun kesto ja Zimmermanin vammat osoittivat, että mies vältti pojan ampumista loppuun asti.

        Zimmermanin puolustusasianajajan ei tarvinnut edes vedota vuoden 2005 Pidä puolesi -lakiin, joka oikeuttaa ampumaan pelkästään koetun uhan perusteella. Zimmerman vapautettiin yleisen itsepuolustusoikeuden perusteella.

        Oikeussalin rökälevoitosta huolimatta Zimmerman on kansan silmissä syyllinen. Hän ampui kuoliaaksi nuoren pojan, jota hän syyttä epäili rikolliseksi.

        Jokin tuomiossa mättää, ja se on Yhdysvaltojen laki.

        Yhdysvalloissa ja erityisesti Floridan osavaltiossa ihmisillä on häkellyttävän laajat oikeudet puolustaa itseään aseella.

        Itsepuolustusoikeutta ihannoidaan Yhdysvalloissa samaan tapaan kuin sen serkkua aseenkanto-oikeutta.

        Oikeuksien varjelu on mennyt niin pitkälle, että ne lisäävät väkivaltaisia kuolemia eivätkä suojele ihmisiä tarkoituksensa mukaisesti.

        Toinen ongelma on itsepuolustuslakien tulkinta rodun perusteella. Kun musta ihminen tappaa valkoisen, häkki heilahtaa helpommin kuin valkoisen tappaessa mustan.

        Löyhä Pidä puolesi -laki vain lisää epäsuhtaa tutkimusten mukaan. Tampa Bay Times -lehden selvityksen mukaan lakiin vedonneista mustan ihmisen tappaneista 73 prosenttia vapautettiin. Valkoisen tappaneista 59 prosenttia sai vapauttavan tuomion.

        Tilastojen tulkinta ei ole aukotonta, mutta se vihjaa rotuerotteluun oikeuden edessä.

        Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen lähihistoria rotusyrjinnässä on synkkä. Yhdysvaltojen vankilat ovat täynnä mustia miehiä, koska mustien suosiman crack-kokaiinin tuomiot olivat vuoteen 2010 saakka valkoisten suosimaa jauhekokaiinia monin verroin kovempia.

        Löyhät itsepuolustuslait vaikuttavat piilorasismin uudelta muodolta oikeusjärjestelmässä.

        Itsepuolustukseen vetoaminen näyttää antavan valkoisille mahdollisuuden tappaa uhkaksi kokemiaan mustia liian helposti. Tämä pätee erityisesti niissä noin puolessa Yhdysvaltojen osavaltioista, joissa on käytössä Pidä puolesi -laki.

        Trayvon Martinin kuolema on huono esimerkki järjestelmän kieroudesta, koska tiedot tapahtuneesta ovat niin hatarat. Lisäksi ampuja George Zimmerman on hänkin vähemmistön edustaja, latino.

        Silti Martinin kuoleman paras perintö voi olla tärkeän keskustelun aloittaminen siitä, millä perustein ihmisen saa ampua.

        Tuomas Niskakangas
        tuomas.niskakangas@hs.fi
        Kirjoittaja on HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja.

        http://www.hs.fi/ulkomaat/Rasismi kytee USAn oikeussaleissa/a1373861078956


    • n-.v

      Ja täällä rasimi uskovia kohtaan.

      • lama ja tuho

      • Koknaiset?
        lama ja tuho kirjoitti:

        Kyllä USA:ssa menee, miten menee! koknaiset kaupungit konkurssissa!
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288583490680.html

        Tjaahas.

        Ei USA,-ja Obamafanit ova taas vauhdissa ja onnensa kukkuloilla.

        Mutta jos tällaista tapahtuisi Venäjällä,niin silloin eräät olisivat tippa silmässä tukemassa Venäjää.

        No,ainahan ystävät on haettava läheltä ja viholliset kaukaa vai mitä?


    • ---

      Wilkersonia luetaan ja kuunnellaan vieläkin. Niin paljon oikein kertonut tulevia ja kertoo vielä kuolemansa jälkeenkin nauhalta.

    • syttyyköööö

      https://yle.fi/uutiset/3-10589391

      Trump käveli kiukkuisena ulos muurineuvotteluista

      Demokraatit tyrmäsivät presidentin vaatimukset.
      Donald Trump10.1.2019 klo 01:27

      Demokraatit eivät olleet hyväksyneet Trumpin ehdottamaa rahoitusta Meksikon muurille. Senaatin demokraattijohtaja Schumer kertoi CNN:n mukaan presidentin vain nousseen ylös ja kävelleen pois.

      – Hän kysyi puhemies Pelosilta "oletteko yhtä mieltä kanssani muurista", johon Pelosi vastasi ei. Sitten hän vain sanoi, ettei meillä ole mitään puhuttavaa ja käveli pois.

      Schumer kertoi Trumpin myös hakanneen kättänsä pöytää ennen poistumistaan neuvotteluista.

      Nancy Pelosi muistutti muurikiistan pitävän´Yhdysvaltain hallinnon osittain lamaantuneena. Pelosi sanoi, että Trump on päättänyt pitää kansakunnan terveys-, turvallisuus- ja hyvinvointipalveluita panttivankinaan.

      -------------

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4802ec17-592b-49a5-aeef-5102aaaee7ec

      Näkökulma: Yhdysvaltojen hallinnon sulku saattaa olla historian typerin – neljä keinoa pattitilanteen ratkaisemiseksi

      lauantai 05.01.2019 klo 20:39

      Yhdysvaltojen hallinnon sulku jatkuu kolmatta viikkoa. Sulun seuraukset alkavat näkyä yhä enemmän ja enemmän amerikkalaisten arjessa, kirjoittaa Iltalehden Tuomo Hyttinen.

      Jos sulku jatkuu helmikuulle, 140 miljardin dollarin edestä veronpalautuksia uhkaa jäädä maksamatta.

      Lisäksi 38 miljoonan pienituloisen amerikkalaisen ruoka-apu on vaarassa keskeytyä.

      • syttyyköööö

        Ruoka-apua minimipalkkalaisille Yhdysvalloissa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruoka-apua-minimipalkkalaisille-yhdysvalloissa/2158840#gs.L3eE3WJN

        Julkaistu 14.05.2010 17:39 (Päivitetty 19.05.2010 15:34)

        Yhdysvalloissa entistä useampi joutuu turvautumaan ruokapankkien ja soppakeittiöiden apuun. Apua tarvitsevat nyt myös töissä käyvät kun minimipalkoilla sinnittelevien rahat eivät riitä ruokaan. Avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut joka puolella maata parin viime vuoden aikana.

        Erityisesti suurkaupungeissa soppakeittiöihin ja ruokapankkeihin turvaudutaan yhä useammin. Tyypillinen asiakas ei ole enää asunnoton laitapuolen kulkija.

        Esimerkiksi Kaliforniassa, San Diegossa ei ollut pari vuotta sitten vielä ruokapankkia, mutta nyt on. Sen räjähdysmäisesti kasvaneesta asiakasmäärästä yli 60 prosenttia on töissä käyviä, syynä heidän ahdinkoonsa on alueen ylettömän korkea hintataso. Mutta tilanne on vaikea kaikkialla.

        Johtaja Joel Berg New York City Coalition Against Hunger -järjestöstä kertoo, että perheillä ei ole paljon kaivattuja turvaverkkoja.

        - Koko maassa on 49 miljoonaa amerikkalaista, jotka asuvat talouksissa, joissa ei ole rahaa ruokaan. Nälkä Yhdysvalloissa ei ole vielä samaa luokkaa kuin Somaliassa tai Pohjois-Koreassa, mutta se on huomattavasti pahempi kuin Euroopassa tai missään kehittyneessä maassa. Meillä on paljon oikeistolaista politiikkaa, jolla on samat päämäärät kuin suuryrityksillä ja joka on niiden puolella, eivät ihmisen.

        Ruokapankkeihin turvautuvilla on myös yksi yhteinen köyhyyskierrettä ruokkiva ongelma: vain joka neljännellä on sairausvakuutus ja aikuisista joka toisella on maksamattomia lääkäri- tai sairaalalaskuja.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe