Suomalaisten hyvinvointi laskenut jo 20 vuotta.

Totuus:

Uusi tilastolaskelma kertoo suomalaisten hyvinvoinnin heikentyvän. Kovasta talouskasvustakin huolimatta hyvinvointi näyttää jatkaneen vähentymistään jo parikymmentä vuotta.
Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrenin mielestä Suomessa on takerruttu liiaksi talouskasvun eli bruttokansantuotteen tuijottamiseen. Huomion pitäisi olla hyvinvoinnin seuraamisessa.

- On väärin sanoa, että bruttokansantuote kertoisi, miten rikas maa on. Tarvitaan uusi indikaattori hyvinvoinnin mittaamiseen, Hoffren linjaa.

Vanha tuttu BKT-luku kertoo, paljonko maassa tuotetaan tavaraa ja palveluita. Mutta se tieto alkaa olla arvostelijoiden mukaan yhä harhaanjohtavampi. Sodan jälkeen talouskasvu on kyllä lisännyt myös hyvinvointia, mutta tuoreen laskelman mukaan suomalaisten hyvinvointi on heikentynyt sitkeästi vuodesta 1990 lähtien, vaikka talouskasvusta kertova bkt-luku on samaan aikaan noussut roimasti.

Kerrankin totuutta kehiin, olisi vaan saanut kertoa jo ennen vaaleja.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/suomalaisten_hyvinvointi_on_rapistunut_jo_vuosikymmenia_2558029.html

3

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katalainen*

      Vastaa ihan siihen kysymykseen, kun katselee ympärillensä, ei näy mitään hyvinvointia sitten 80 luvun.

    • nokok

      Totta ja kunnissa tämä köyhtyminen todellakin näkyy, ei ollut 80 luvulla kunnilla ongelmia eikä rahapulaa vaikka veroäyrit olivat alhaisempia. Kokoomus on tuhonnut tämän maan taloutta vuodesta 87.

      kokoomus, Suomen syöpä.

      • *pörssi*

        Joo, muista 80 luvulla, itsellänikin oli pörssiosakkeita vaikka olin ihan tavallinen duunari, ja ihan hyvät voitot siemaisin, onneksi ymmärsin myydä kaikki puoli-vuotta ennen pörssiromahdusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2908
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      49
      2298
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1664
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      56
      1189
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe