Ei voi ymmärtää Kataista

E.W.F.

Kokoomus on ratsastanut isänmaallisuudellaan läpi aikojen. Nyt suomelle tärkeää hallituskokoonpanoa Katainen tunnustelee vaaleissa parhaiten menestyneiltä puolueilta.

Jyrki Katainen kysyi eduskuntapuolueilta viime viikolla seuraavasti: "Oletteko valmiit hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen euroalueen sekä Suomen vakauden, talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi?"

Siis kokoomus nosti hallitusneuvotteluissa kynnyskysymykseksi ulkomaiden taloustilanteen, siinä sitä on isänmaallisuutta kerrakseen.

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A. Rokka

      Katainen on maanpetturi. Kun Suomi pistetään takaamaan konkurssikypsien maiden talouksia kolkuttelee konkurssi myös meidän ovellamme.

      • mamma puuskahti

        Aivan älytöntä puuhastelua suomen hallitus harrastanut viime vuodet. Antaa nyt rahaa maasta pois johonkin lämpimään maahan herranjumala sentään, ei mitenkään ymmärrä tuollaista. Täällä meillä palellaan talvella -30 pakkasessa ja sähköpatterit naksuttaa että jotenkin tarkenee. Jossakin Portugalissa on käsittääkseni sulat kelit läpi vuoden, toisinpäin tuon avun antamisen ymmärtäisikin kun suomessa on melko haastavat elinolosuhteet talvisin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe