kuulemma TODELLA lähellä päättää elämänsä, mutta mystinen,öinen puhelu pelasti hänet takaisin elämään.
Noin käy vaan saduissa. Olen todella loppu, henkisesti & ruumiillisesti myös.
Aviomies on kaksinaamainen paska. Humalassa sanoo että rakastaa,
mutta viikolla selvinpäin jatkuvaa mollaamista ja syyllistämistä.
Joudun lopun ikääni kuulemaan "totuuksia" itsestäni hänen erinomaisuuttaan.
Olen alkanut todella myös miettiä mahtaisiko hänellä olla narsistisia piirteitä.
Olin äsken "liesussa" kouluttaakseni häntä. Luulisi että on iloinen kun tulin takaisin, mutta MITÄ VIELÄ sama huuto vaan jatkuu. Nyt se tuolla sohvalla kiroilee
itsekseen. Hän haluaa vaan hallita minua. Hän on onnellinen vain jos saa alistaa minua. Ei kyllä tämä nyt oli tässä, en toisaalta haluaisi kuolla. Kaikista hulluinta on, että tavallaan rakastan elämää. Mutta mitä hyötyä minun on juosta
psykiatrilla, kun masennuksen aiheuttaja on mies. Hänenhän se kuuluisi mennä
puhumaan. Nyt se nousee sohvalta, menee jääkaapille. Kohta se huutaa taas kun jääkaappi on täynnä "paskaa." Menis itse hoitoon, mokomakin löysä paska!
Mutta huomenna lähden, menen hotelliin ja syön hyvän aterian,viimeiseni ja
jään odottamaan...ehkä jopa kuolemaa tai sitä että tulenkin järkiini. Mitään soittoa ei tule, joka pelastaisi minut takaisin elämään. Miehen pitää itse muuttaa omaa näkökantaansa, ajattelutapaansa, suhtautumistaan minuun, itseensä ja elämään yleensä. Hän kuvittelee että nalkuttamalla hän saa tahtonsa läpi.
pahinta on että hän kostaa kaiken lapsellemme.(hän molla minua hänelle vaikka olisinkin kuollut!) Minkäläinen sairas ihminen tekee noin?
Toinen vaihtoehto on että joudun vankilaan hänen tappamisyrityksestään.
Ei kukaan voi vaatia toiselta tälläistä, että jatkaa elämäänsä vain lasten tähden. En jaksa enää ajatella heitä. En jaksa enää, kun hän on lannistava, hän polttaa elämästäni kaiken hapen, hän kuin puu joka varjollaan estää auringon valon ja minä olen se puuntaimi hänen varjossaan.
Noin käy vaan saduissa. Olen todella loppu, henkisesti & ruumiillisesti myös.
Aviomies on kaksinaamainen paska. Humalassa sanoo että rakastaa,
mutta viikolla selvinpäin jatkuvaa mollaamista ja syyllistämistä.
Joudun lopun ikääni kuulemaan "totuuksia" itsestäni hänen erinomaisuuttaan.
Olen alkanut todella myös miettiä mahtaisiko hänellä olla narsistisia piirteitä.
Olin äsken "liesussa" kouluttaakseni häntä. Luulisi että on iloinen kun tulin takaisin, mutta MITÄ VIELÄ sama huuto vaan jatkuu. Nyt se tuolla sohvalla kiroilee
itsekseen. Hän haluaa vaan hallita minua. Hän on onnellinen vain jos saa alistaa minua. Ei kyllä tämä nyt oli tässä, en toisaalta haluaisi kuolla. Kaikista hulluinta on, että tavallaan rakastan elämää. Mutta mitä hyötyä minun on juosta
psykiatrilla, kun masennuksen aiheuttaja on mies. Hänenhän se kuuluisi mennä
puhumaan. Nyt se nousee sohvalta, menee jääkaapille. Kohta se huutaa taas kun jääkaappi on täynnä "paskaa." Menis itse hoitoon, mokomakin löysä paska!
Mutta huomenna lähden, menen hotelliin ja syön hyvän aterian,viimeiseni ja
jään odottamaan...ehkä jopa kuolemaa tai sitä että tulenkin järkiini. Mitään soittoa ei tule, joka pelastaisi minut takaisin elämään. Miehen pitää itse muuttaa omaa näkökantaansa, ajattelutapaansa, suhtautumistaan minuun, itseensä ja elämään yleensä. Hän kuvittelee että nalkuttamalla hän saa tahtonsa läpi.
pahinta on että hän kostaa kaiken lapsellemme.(hän molla minua hänelle vaikka olisinkin kuollut!) Minkäläinen sairas ihminen tekee noin?
Toinen vaihtoehto on että joudun vankilaan hänen tappamisyrityksestään.
Ei kukaan voi vaatia toiselta tälläistä, että jatkaa elämäänsä vain lasten tähden. En jaksa enää ajatella heitä. En jaksa enää, kun hän on lannistava, hän polttaa elämästäni kaiken hapen, hän kuin puu joka varjollaan estää auringon valon ja minä olen se puuntaimi hänen varjossaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei varmaan sitten kannata tehdä asioille mitään, kuten esim. koittaa tulla omillaan toimeen ja vaikka yrittää etsiä parempi mies, eihän?
No luuletko etten ole ajatellut tuota? Olen liian väsynyt aloittaakseni
elämän jollakin toisella paikkakunnalla. En saisi kumminkaan muuta työtä kuin jotain puhelinmyyntiä.
Ja avioero olisi väärin häntäkin kohtaan, koska hän laittanut omaa rahaa tän talon jossa asumme, korjaamiseen. Se olisi epäluottamus lause hänelle.
Ei kyllä tää oli nyt tässä. Ja hän on tavallaan oikea mies minulle.
Kukaan muu ei ymmärrä minua kuin hän. Mutta se mollaaminen ja lannistaminen on liikaa.
Enkä kumminkaan pystyisi tekemään ittelleni mitään.
Nyt on jääkiekon MM-kisat. Nyt ei ruikuteta. Suomi voitti rankkareilla.
Ihan sama. Suomi on kuitenkin neljäs tai viides ja Slovakia tai Tsekki voittaa MM-mestaruuden.
Joskus on vain tehtävä kipeitä ratkaisuja. On mietittävä, millaista elämää haluaa elää ja toimittava sen mukaan. Luulen, että ratkaisuja kyllä löytyy...
Niin niin olen pyörittänyt tätä asiaa(eri vaihtoehtoja) kuin Rubikin kuutiota.
Mutta mistä esim. asunto 670e tuloilla? Ja olisihan erokin väärin miestänikin kohtaan. Enemmin hänen sitä eroa pitäisi hakea.
Ja millaista elämää tosiaan? En usko että ökyrikkaat ovat kovin onnellisia, eikä Kate MIddlettonkaan ole lopultakaan kovin onnellinen varsinkin kun hän nyt Chambridgen Herttuatar Cahtrine.
Syy tähän huonoon liittoon on että olimme lopultakin väärät ihmiset toisillemme.
Enkä toisaalta osaa/halua hakea apua vaikka tiedän olevani syvästikkin masentunut. Mielenterveystoimisto jo kertaalleen eväsi minulta avun kun en halunnut taipua pitkäkestoiseen,kokonaisvaltaiseen hoitoon kun en katsonut siitä olevan mitään hyötyä, vaan pelkkää ajan hukkaa.
Tilanteesi vaikuttaa vaikealta, mutta arvelen, että kukaan muu ei voi päättää puolestasi. Mielestäni kipeätkin ratkaisut ovat parempia kuin ajalehtiminen murheen alhossa. Hatusta vedän ehdotuksen hakeutua perheasiain neuvottelukeskukseen tms. He varmaan osaavat arvioida kokonaistilanteen ja ennen kaikkea tietävät käytettävissä olevat mahdollisuudet. Rohkeutta ja voimia auttaa itseäsi!
Miksi ero olisi väärin miestäsi kohtaan, jos hän pahoinpitelee sinua henkisesti?