Elämälläni ei ole enää mitään sisältöä. Viimeisen puolen vuoden aikana olen masentunut pahasti. En enää jaksa nousta aamulla kouluun ja en tajua miks pitäisi. Ennen rakastin nauraa olla ystävieni kanssa. Mutta nyt olen koko ajan kotona yksin huoneessani ja kuuntelen surullista musiikkia. Minua ei huvita enää mennä minnekkään. Itken koko ajan, koska en vaan jaksa. Syy tähän ei ole vanhempani, minulla on rakastava perhe ja ystäviä, joista en vaan enää välitä. Vedän päivässä monia eri lääkkeitä siinä toivossa että ne sattuisivat vaikuttamaan. Joskus mietin että jos minulla olisi ase ampuisin itseni hetkeäkään miettimättä. Olen kirjoittanut valmiiksi kirjeen vanehemmilleni jossa kerron miksi halusin kuolla ja kerroin ettei se ole heidän syynsä. en vaan enää kestä. Toivon vaan että taivas on olemassa ja vanhempani antaisivat joskus anteeksi minulle.
Haluan kuolla
sadgirl96
0111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.