Rahaa ei ole: Kreikka velkajärjestelyyn

Katalainen*

Arviot Kreikan päätymisestä velkajärjestelyyn ovat vahvistuneet. Myönteisimmätkin arvioijat epäilevät, ettei Kreikka ehkä saa talouttaan nopeasti tukevalle kasvu-uralle.

Tänään tiistaina on taas Kreikan talouden tiukan syynin päivä. EU:n ja valuuttarahasto IMF:n edustajat ovat saapuneet Ateenaan tarkastamaan, kuinka maa on noudattanut julkistaloutensa vyönkiristysohjelmaa. Edistyminen on ehtona seuraavan 12:n miljardin euron lainan saamiselle. Suomen osuus uudesta erästä on parisataa miljoonaa euroa.
Kreikan velat lähestyvät 350 miljardia euroa ja velkaantumisaste 150 prosenttia bruttokansantuotteesta. Toisaalta Kreikka laskee, että sillä on myymäkelpoista omaisuutta runsaan parinsadan miljardin arvosta.

Jo tämä yhtälö on saanut useat asiantuntijat ynnäämään, että Kreikka on vääjäämättä matkalla velkajärjestelyyn. Yksityispuolella se tarkoittaisi konkurssin partaalla keikkumista, mutta valtiolla se olisi sotkuinen vyyhti mahdollisia velka-ajan pidennyksiä, velkasumman alentamista ja koronleikkauksia. Lopulta velansaanti alkaisi olla mahdotonta.

Rahat meni mutta menköön, purraan vaan hammasta.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/kreikka_matkalla_velkajarjestelyyn_2561235.html

27

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä kysymys

      Jaa, mitäs sitten Euroopan maat tekee, kun omaisuus on myyty ziionistibankstereille velanhoitona.

      • kansa suuttunut

        Katainen on jotenkin seonnut, eikä hän ole vuosiin ollut kiinnostunut muusta kuin Suomen valtion velan lisäämisestä.

        Röyhkeä kaveri, kun kehtaa ottaa edes Portugali asiaa vielä esille, vaikka tietää että kansa sen äänesti nurin.

        Kataisen valheet paljastuu - kuka hullu antaa hänen jatkaa samaa järjetöntä suomalaisen veronmaksajien rahan luomista? Rankan- ja Saksan pankkien riskiluottojen maksaminen pelastaminen ei kuulu meille.

        Ranskan talous takoo 5 miljardia voittoa kuukaudessa, heillä on millä pelastaa omat pankkinsa - ei velaksi elävällä sosiaalipommi-suomella!

        http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=135367

        Kokoomuksen johto linnaan rikollisesta toiminnasta Suomen valtionrahojen hävittämisestä! Kokkeli Sauli Niinistö vastuuseen Suomen euro petoksesta, mies ei puutu oman puolueensa Portugali sekoiluun nytkään, tässä nähtiin, kuinka väärässä hän on ollut Kreikan suhteen

        http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=135367


      • Pikku-myy.
        kansa suuttunut kirjoitti:

        Katainen on jotenkin seonnut, eikä hän ole vuosiin ollut kiinnostunut muusta kuin Suomen valtion velan lisäämisestä.

        Röyhkeä kaveri, kun kehtaa ottaa edes Portugali asiaa vielä esille, vaikka tietää että kansa sen äänesti nurin.

        Kataisen valheet paljastuu - kuka hullu antaa hänen jatkaa samaa järjetöntä suomalaisen veronmaksajien rahan luomista? Rankan- ja Saksan pankkien riskiluottojen maksaminen pelastaminen ei kuulu meille.

        Ranskan talous takoo 5 miljardia voittoa kuukaudessa, heillä on millä pelastaa omat pankkinsa - ei velaksi elävällä sosiaalipommi-suomella!

        http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=135367

        Kokoomuksen johto linnaan rikollisesta toiminnasta Suomen valtionrahojen hävittämisestä! Kokkeli Sauli Niinistö vastuuseen Suomen euro petoksesta, mies ei puutu oman puolueensa Portugali sekoiluun nytkään, tässä nähtiin, kuinka väärässä hän on ollut Kreikan suhteen

        http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=135367

        Nyt alkaa olla tilinteon aika.


    • velananto SEIS !!!

      tais rahat mennä,mutta lisää ei saa antaa minnekään,on niin paska tilanne.

      eniten vi---taa, ettei missään pidätetä todellisia laman ja kriisin tekijöitä ja panna vastuuseen joka maassa. huijareista ei edes puhuta,koska ovat varakkaita rosvoja.
      nämä pankkikriisien tekijät, suuret huijarit on saatava henkilökohtaisiin vastuuseen kaikkialla,muuten mikään ei muutu. kaikki on vain kosmetiikkaa jos mätäpesäkkeitä ei poisteta.

      kaikki maat selviää omalla tavalla ja ajalla. kansoja ja asenteita ei kerrassaan voi yhtä-äkkiä muuttaa,se on pitkä ja kivinen tie.
      on parempi korjata ja muuttaa niitä maita paremmiksi,jotka siihen todella pystyy,eikä kuten nyt,että konkurssimaita paapotaan ja komennetaan pakolla kontalleen niiden maatessa nyt maata myöten.

      jos ja kun nousu alkaa,silloin annettava apua rökälemaille,niin he pikkuhiljaa
      nousee ylöspäin,mutta ei kerralla.
      valitan, homma ei toimi niin ja nyt tapetaan velalla kaikki maat parhaita myöten,joka on suurta typeryyttä vailla pienintäkään järkeä.

    • Flatus

      Jos astut Pohjois-Korean rajan yli laittomasti, saat 12v pakkotyötä. Jos astut Afganistanin rajan yli laittomasti, sinut ammutaan. Jos astut Suomen rajan yli laittomasti, saat: rahaa, ruokaa, paikan elää, asumistukea, terveydenhuoltoa, koulutusta, lapsilisää, töitä, hommata loputkin sukulaisesi tänne asumaan. Tarvitseeko minun jatkaa? Ei ihme, että maallamme on velkaa! Laita tämä statukseesi, jos olet samaa mieltä...

      • Ribbanat

        Et olekaan tavallinen pieru, vaan oikea aivopieru.

        Suomella on pakolaiskiintiöt, jotka poliitikomme ovat allekirjoittaneet. Siihen asiaan ei huutiäänestyksellä voi vaikuttaa.

        Älä äänestä kokkareita, niin asiat paranevat.


      • ilkeä s.niinistö
        Ribbanat kirjoitti:

        Et olekaan tavallinen pieru, vaan oikea aivopieru.

        Suomella on pakolaiskiintiöt, jotka poliitikomme ovat allekirjoittaneet. Siihen asiaan ei huutiäänestyksellä voi vaikuttaa.

        Älä äänestä kokkareita, niin asiat paranevat.

        ei kiitos, liikaa velkaa Kokoomuksen jäljiltä.

        http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=135367


    • Nythän Katainen

      voisi taas selittää miten kannattavaa bisnestä on lainata halvemmalla korolla< ja antaa eteenpäin kovemmalla. Ei ole mikään ihme että Kataisen numero oli suppealla 6.

    • me-262

      "Toisaalta Kreikka laskee, että sillä on myymäkelpoista omaisuutta runsaan parinsadan miljardin arvosta."
      Juuri tuota omaisuutta suurpankit kyttäävät itselleen.
      Ovat oivaltaneet oivan konstin "kansallisomaisuuden siirtoon".
      Ajetaan maa kerrallaan velka/korkoloukkuun ja napataan reaaliomaisuus ulkomaiseen omistukseen.
      Suomessahan 90-luvulla kokeiltiin ja koettiin jo samaa temppua...

      • Taloussotaa NYT!

        Kun valtionyhtiöt on myyty, sekä allekirjoitettu IMF -kusetus-sopparit, ei valtiolla enää ole millä nousta ahdingosta. Jäävät sitten pysyvästi kitleiksi pelinappuoloiksi ahneiden p*'kojen Globaaliin Tosi-SIMS -peliin.

        Tässä sodassa hyökkääjiä ovat ylikansalliset yhtiöt, ja hyökkäyksen kohteena ovat kansallisvaltiot, niiden omaisuus ja kansalaiset.

        Suomen puolustusvoimat eivät ole tehneet muuta kuin syytäneet lisää kansalaisten rahoja jenkkilään.

        Ostavat arsenaalia joka on TÄYSIN irrelevanttia tässä talous-sodassa.


    • Kiirettä pukkaa.

      miotenhän Katainen meinaa saada ne yli 200 miljoonaa takaisin, pitäisi olla kiireesti asialla, että saataisiin Rodoksen saaret vastineeksi Suomelle?

      • savonarola

        Sitä minäkin mietin ja ihmettelen miten maailma voi valehdella niin rankasti ???


    • Jyrkyjä tulee

      Kataiselle, toivottavasti ei karkaa maasta ennen kuin joutuu vastuuseen teoistaan, niin kuin kävi umts soneran johtajalle.

    • jjik

      No, missä on Katainen? Katainen, eikö ole yhtää kommenttia?

      http://www.youtube.com/watch?v=WIms5eS5sHk

    • Uskokoon ken haluaa

      Ja mitä Rehn valehtelikaan tänään radiossa asiasta?

      Varsinainen pelle ja EKP:n ahkera juoksupoika.

      • 0uy3r2

        Olli Rehn ei omista omaatuntoa enää lainkaan, näin tunteettomaksi muuttuu ihminen Brysselissä, hänellä ei ole edes pientäkään kunnioitusta demokratiaa ja suomalaisia äänestäjiä kohtaan!

        Rehn veti vielä valheet pankkien vastuusta. Irlannissa koko pankkisektori tuli valtion omistukseen, mitä vastuuta se on? Pankinjohtajat ryöstivät pankit tyhjiksi ja jättivät ongelmat valtiolle ja Suomen kaltaisille typeryksille.

        Ihmetyttää, että kehtaa tulla kuppaamaan omaa velkaista kotimaataan maksattamaan meillä Etelä-Euroopan riskivelkapankkeja kuiville. Suomi kituuttaa muutenkin velalla ja elättää täyshoidossa n. 250 000 maahanmuuttajaa.


      • EU-roistojen Uni:

        EKP on kusetuksen keskushämähäkki. Jakaa pankeille halpaa rahaa sen mukaan mitä todennäköissempää on että se pankki saa kansallisvaltiot supervelka-ahdinkoon.


    • jyrki katainen

      ---olen täällä.--- ja itken----

    • t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

      sodankäyntii meni kreikanki rahat,,,,....

      • 08r3w80yfr

        Saksalaiset myivät juuri kaksi miljardin kpl maksavaa sukellusvenettä Portugaliin ja yrittää maksattaa ne meillä.

        Eipä ihme, että Suomi on niin tärkeä ja kaikki petturit on maksettu lobbaamaan.

        Onko tässä EU:n demokratia? Painostetaan ja uhkaillaan, jos emme maksa kaikkia heidän töppäilyjään.


    • Rahaa palaa

      Jumaliste? Joko se Kreikka on nyt jo joutumassa velkajärjestelyyn?

      Sillähän menee huonosti. Oletin, että se olisi kestänyt vähintään toukokuun puoliväliin asti, mahdollisesti jopa juhannukseen.

      Katainen on meille miljardin pystyssä, kun näin käy.

      • KJHI

        Toimittajat hoi! Kataisen puheet taas kerran valhetta!

        Kataisen puheet "pensaspalosta" oli täyttä puppua, mutta sama mies saa riehua epäselvän vaaituloksen kanssa koirana tunkilla.


      • Järkeä Kehiin!

        Jos EKP haluaisi auttaa valtioita, antaisi halpaa lainaa niille. Mutta EKP haluaa auttaa vain yksityisiä kamujaan, jotka tekevät kaikkensa haaliakseen kansallisvaltioiden omaisuuden itselleen.

        Erotaan koko kusetuksesta, olis vuosituhannen paras päätös.


    • Jykä vaan
    • Heil_Sipler

      AFKLPSADPK!!! DKOPA TAJUSITTEKO JPODDSAOPJ!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe