Ahvenanmaa haluaa tiukempia rangaistuksia seksuaalirikoksiin
julkaistu tänään 3.5-11 klo 15:10
Ahvenanmaan maakuntapäivät on tehnyt ensimmäistä kertaa koko maata koskevan lainsäädäntöaloitteen. Maakunta haluaa tiukentaa Suomen seksuaalirikoslainsäädäntöä.
Ahvenanmaan maakuntapäivien delegaatio luovutti tänään tiistaina Suomen hallitukselle aloitteen seksuaalirikoslain tiukentamiseksi. Aloitteen vastaanottivat oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.).
Ahvenanmaa vaatii muun muassa, että rangaistusasteikkoa seksuaalirikoksissa on kiristettävä ja kaikki seksuaaliseen koskemattomuuteen kohdistuvat rikokset muutettava virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Jos rikos ei ole virallisen syytteen alainen, uhri voi esimerkiksi painostuksen alla pyytää syyttäjää jättää nostamatta syytteen.
Ahvenanmaalaiset haluavat myös helpottaa syytteen nostamista häirintätapauksissa muuttamalla häirinnän ja seksuaalisen häirinnän rikolliseksi.
Ahvenanmaan maakuntapäivien pääsihteerin Susanne Erikssonin mukaan pyrkimys seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseen sai alkunsa Ahvenanmaalla viime vuoden syksynä sattuneesta tapauksesta, jossa raiskauksen uhri oli lamaantunut eikä kyennyt vastustamaan tekoa. Tapaus käynnisti Ahvenanmaalla keskustelun siitä, oliko kyseessä raiskaus, vaikka uhri ei vastustellut.
YLE Uutiset
Ahvenanmaa on heränyt
¤j¤
0
96
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362