pentu pomottaa

Juu oli sama tilanne. Emä - pentu yhdistelmä ei ole niitä kannattavimpia yhdistelmiä. Meillä 8v ja 10v sama rotu ja yhdistelmä, niin on aika kyräilyä ja on oltava "ajanhermoilla" koko ajan. Muuten tapahtuu.

Vaikea sanoa minkälainen suhde on ja miten asiat teillä hoituu. Meillä on nollatoleranssi kaikkeen rähinään ja muuhun härkkimiseen.
Työtä ja seurantaa teettää kokoajan. Itse puutun aika voimakkaasati rähinään se pitää tytsyt ruodussa. Tasapuolisuutta kohtelussa kestää keskenään vain nippanappa.

Jos riittävää tekemistä ei ole päivittäin, niin sietokyky on koetuksilla näillä pirpanoila keskenään. Se liikunta on ainoa asia mikä pitää "välit" kunnossa.

Helpomalla pääset, jos on mahdollisuus sijoittaa toinen muualle (samaa perhettä) Tai varaudu pitkään ja paljon aikaa vievään kouluttamiseen.

"Mahdollista että tämä on vain ns. uhmaikää?"..näillä tämä uhmaikä on ollut 7v. ja jatkuu....

Teidän "koiralaumassa" täytyy saada laumahierarkia kuntoon. En nyt jaksa yksityiskohtaisesti opastaa, miten se tehdään, mutta voit googlettaa esim. sanoilla "johtajuuden vahvistaminen". Tältäkin palstalta löydät (ihme kyllä) joitain ihan asiallisia asiaan liittyviä viestejä.

Koiralaumassa hierakia muodostuu luonnostaan, ja tuo kuvaamasi tilanne voi syntyä juuri jos emä on kovin vanha. Tilanteen pystyy kyllä vielä korjaamaan.

Se tekee asian vaikeaksi, kun pentu on saanut pennun kohtelun ja ei ole sitä kodin vaihtoa tapahtunut. Tälläinen tulokas kyllä pitäää puoliaan jo saavuteuista eduista kuten huomio ymv. Vaikeaksi vanhemmalle tekee se, että turvalliseen kotioloon on tullut muutos, ja siellä pitää "taistella" olemassaolosta/eduista mitä aijemmin ei tarvinut.

"Varsinkin jos on kyse roduista,jotka ei ole pahemmin lajisosiaalisia"...juuri näin.
Näille ei toisen seura merkitse yhtään mitään. Tyrkäisi toisen auton alle jos osaisi. Yhtä paijaat hieman, niin kipinät sinkoilee toisen silmistä.

Sen olen kyllä huomannut, että kun ovat kodinvaihtajia, niin ovat kumpikin saanut hakea oman paikkansa itse. (ilman häröilyä)

Se hieman helpottaa kun ei anna vähääkään urpoilla eikä isotella, niin joutuvat kilpailemaan huomiosta hyvällä käytöksellä. Hopea sijaa ei ole, eikä säälisijaa. Eli hyvästä käytöksestä kivaa tekemistä ja muuta, ja huonosta huomio toiselle. (sekavasti selitetty) Hyvin on mennyt ja minimissä on soraäänet tyttösillä. Ei kyllä mikään ole ilmasin tullut. Työvoitto lähinnä.

Omasta mielestä parhaan tuloksen saa, kun käyttää yksilön heikkoutta itseään vastaa. Jokaisella se kuitenkin on.

Olen nähnyt muutamia tapauksia - kerran myös omissa koirissani - joissa tietty parivaljakko ei sovi yhteen vaikka mikä olisi tai mitä tekisi ja ainoa käytännössä toimiva tapa ratkaista tilanne on, joko luovuttaa toinen koira pois tai eristää ne toisistaan mahdollisimman hyvin. Ennen kaikkea - kuten perheen isä sanoi - normaaleissa laumahierarkian rakentumisissa pitää omistajalla olla ehdoton nollatoleranssi kaikenlaiseen kukkoiluun ja alistamiseen, joka ylittää normaalin "koirailun" rajat.

Jos näissä tietyissä tapauksissa olisi annettu koirien selvittää loppuun asti oma nokkimisjärjestyksensä, niin ruumiita olisi tullut.

Itse asiassa nyt vanhempani ovat huomanneet, että pentu hyökkäilee enemmän, mitä enemmän sitä huomioi ja "hellii" (jota se rakastaa.. kunnon sylikoira). Mikä siinä nyt sitten on? Eihän se ole mustasukkaisuutta, vaan näin ihmisen silmissä reaktio "lähde vetämään, nämä pitävät minusta enemmän". Onko se koirallakin jotain tällaista? Perheeni yrittää olla huomioimatta kumpaakaan, mikä on todella vaikeaa, kun sitä sai vuosia tehdä vanhemman koiran kanssa..

Onko vanhempieni todella luovuttava pienemmästä? Ei tuo ole vanhemman koiran kannalta enää lainkaan sitä ihanaa elämää. Nykyään se jopa menee ihan veltoksi ja rentoutuu, jos se tajuaa että pentu on lähtenyt jonnekin muualle, ja se on yksin kotona ainoana koirana.

Ei kai mitään ole pakko tehdä, mutta jos tilanne on tuo, niin se luuopuminen voisi olla paras ratkaisu. Parempi tehdä päätös puoleen tai toiseen, kun pitkittää sitä. silloin asioilla on taipumus mutkistua.

Jos ei halua ,niin pentu on saatava ruotuu ja se pitää onnistua kaikilta. Kaikkien pitää soveltaa samaa sääntöä mihin päädyttekin.
Tuo asetelma on todennäköisesti koirien lopun elämän. Kun koirat saadaan haluttuun tilaan, niin se ylläpito on päivittäistä. Jatkuvaa puuttumista ja koirien mielialojen seuraamista. Huomio ja kuri pitää olla tasapainossa.

uksi tärkeä asia voisi olla nuoremman huomio ulkona tekemisen muodossa.
Sitä pitää sitten tehdä säännöllisesti ja riittävästi.

Aika ärzyjä koiria nuo. Kommentoin tässä nyt vain rotua. Olen itse joutunut oman koirani kanssa tämänrotuisten "tielle" ja hyökätty on parikin kertaa. Enkä mene takuuseen mitä tapahtuu jos vielä hyökkäilevät. Voisikohan rodulle tai kasvattajille tehdä jotakin?

Ei rodulle mitään tarvitse tehdä. Sen kanssa pitää tehdä.
Tämä oma oli samanlainen "Ärjy" ihmisille ja koirille.
Lääkkeeksi riitti päivittäinen energianpurku tekemisen muodossa.

Eli luonnetta löytyy keneltä vain, jos koira pääsee turhaantumaan. Eikö tuolainen härkkivä käytös juuri ilmennä sitä että kaikki ei ole kohdallaan.