Huippukoulutetut erikoisjoukot tappoivat aseettoman Bin Ladenin
Itsepuolustukseksi.Hah hah,kehtaa viellä oikein oikeusministerikin
olleen sitä mieltä,että sairaan,aseettoman huonokuntoisen miehen
eliminointi oli itsepulustusta.
Erikoisjoukkojen murhaama Bin Laden
22
79
Vastaukset
- Eli kosto on
itsepuolustusta, tästälähtien jokainen mahdollinen Yhdysvaltoihin kohdistuva terroriteko voidaan laittaa itsepuolustuksen piikkiin kunhan sen taakse vaan saadaan sopiva taho, esim joku Gaddafin porukka.
- Josif F
kuin Stalininajan oikeudenkäynti.
- Perskuta..
Verenhimoista joukkoa nuo jenkit ja tänään jo kuulimme rapakon takaa miksi oli tärkeää tappaa tuo terroristivanhus. B. Obama tarvitsee nostetta uralleen, on nääs tulossa ensi vuonna ne vaalit taas!!
Kuten tiedämme ,konkurssi kolkuttelee myös USA:n porteilla, historian suurin valtionvelka juoksee korkoa korolle ja pullistelu voi muuttua pian nöyräksi pyllistelyksi.
Lienee tyyristä haahoilla pitkin maapalloa terroristijahdissa, Pakistanillekkin ovat maksaneet "verirahaa"! Olen sitä mieltä, että Kiinan olis syytä pistää rahahanat kiinni, se olisi maailman kaipaamaa realismia. - pajunköyttä
Senaattori Scott Brown: Osuman kuva on feikki.
Ja koko stoorin voi haudata elävänä.
WEDNESDAY, MAY 4, 2011
Senator: "The [Bin Laden] Photo that I Saw and that a Lot of Other People Saw is Not Authentic"
http://www.washingtonsblog.com/2011/04/official-bin-laden-death-photo-is-fake.html
The White House said that Bin Laden had a weapon and tried to hide behind his wife like a coward. Now, the White House has admitted both claims were false.
Many of the largest news outlets ran a supposed death photo ... but it was quickly proven fake (and see this).
The government now claims that it has a photo showing a dead Bin Laden ... but won't release it.
The photo was supposedly taken in a hangar in Afghanistan. As CNN notes:
Photos of OBLs body at a hangar after he was brought back to Afghanistan. This is the most recognizable with a clear picture of his face. The picture is gruesome because he has a massive open head wound across both eyes. It’s very bloody and gory.
The fact that the photo wasn't taken right after the raid in Pakistan - but in a different country - makes it harder to confirm when the photo was taken.- mannelle osuma
mutta meneehän se tyhmään jenkkiin täydestä
ja moneen meikämanneenkin joka uskoo vielä joulupukkiin - häpeä EU
mannelle osuma kirjoitti:
mutta meneehän se tyhmään jenkkiin täydestä
ja moneen meikämanneenkin joka uskoo vielä joulupukkiinja Eurostoliiton eliittiin myös. Nehän porukalla iloitsivat tappamisesta tajuamatta että tapettiin ihan eri mies.
Hyi helvetti, tuollaisia johtajia meillä. - taitaa olla näin
häpeä EU kirjoitti:
ja Eurostoliiton eliittiin myös. Nehän porukalla iloitsivat tappamisesta tajuamatta että tapettiin ihan eri mies.
Hyi helvetti, tuollaisia johtajia meillä.onko Soini ainoa joka tajuaa, että meitä huijattiin myös tässä Usama jutussa?
Siis ainoa fiksu poliitikko.
Hyvä, että on edes yksi.
- propagandaaa
Niin sinä yrität vaan ohjata sitä protestia Soiniin. Soini on ihan samassa juonessa muiden kanssa.
Totta vitussa jokainen tajuaa, ettei OBL:ää tapettu. - Tarkka poika
Terroristeja ja diktaattoreita ei koskaan "murhata".
Elukat vain lopetetaan.- 29
Aivan niin kuin JFK.
- Teur astaja
No koska Bussh ja Obama lopetetaan, onko tietoo?
- Ei ollut
29 kirjoitti:
Aivan niin kuin JFK.
diktaattori, vaan demokraattisesti valittu presidentti, joka olisi hallinnut virkakautensa (kausiensa) loppuun ja sitten olisi valittu uusi presidenti, kuten demokratioissa on tapana.
Ovatko punikit todellakin niin tyhmiä etteivät tiedä mitä diktaattori tarkoittaa, vai oletko vain poikkeustapaus? - Tälle idiootille
Teur astaja kirjoitti:
No koska Bussh ja Obama lopetetaan, onko tietoo?
sama vastaus kuin tuolle JFK-idiootille.
Ellet tiedä mitä diktaattori tarkoittaa, katso asia tietosanakirjasta.
Jutellaan sitten lisää, luuseri. - Olipas helppoa
Tälle idiootille kirjoitti:
sama vastaus kuin tuolle JFK-idiootille.
Ellet tiedä mitä diktaattori tarkoittaa, katso asia tietosanakirjasta.
Jutellaan sitten lisää, luuseri.laittaa hapsuviikselle luu kurkkuun:)
Tässähän tuntee ihan olevansa peruskoulun opettaja. - 29
Ei ollut kirjoitti:
diktaattori, vaan demokraattisesti valittu presidentti, joka olisi hallinnut virkakautensa (kausiensa) loppuun ja sitten olisi valittu uusi presidenti, kuten demokratioissa on tapana.
Ovatko punikit todellakin niin tyhmiä etteivät tiedä mitä diktaattori tarkoittaa, vai oletko vain poikkeustapaus?Suhteellista tuo DEMOKRATIO jenkkilässä, tietäisit tämä jos koskaan olisit käynyt koulusi loppuun, mutta ei sinä olet vaan kuola suusta valuen 80-luvulla seurannut autolla kaahailu elokuvia ja kuunnellut ilmatukkien mölinää korvalappu stereoilla. Siihen perustuu sinun tietämyksesi Yhdysvalloista eli se ei ole arvoltaan yhtään mitään, joten pitäisitkö lärvisi ummessa juntti.
Mafia kytköksinen ja mafain rahoilla valittu oligarkki perheen edustaja ja raiskauksiin taipuva nilkki, joka ENSIMMÄISENÄ Yhdysvaltain presidenttinä otti käyttöön salamurhaamis kampanjat. Siinä ei voi paljoa ihmetellä jos jotkin muutkin tahot ottavat samat keinot käyttöön. Neuvostoliiton etulyönti asema kylmän sodan tuossa vaiheessa johtuu hyvin pitkälle siitä että Kennedyn hallinto oli epäpätevää ja korruptoitunutta, mitä nyt Mafia presidentiltä saattoi odottaakkin.
- Embo mies
Samapa se miten paskan siivoaa pois. Loppui se sormen heristely televisiossa. Moinen pelle.
- kerroppase
Siksikö tapoit mummosi?
- bin rules OK!
Onko jotain sellaista sivua mihin voi laittaa al quidan videoo, sen voi jokainen mennä katsomaan ja puhua sen jälkeen asetttoman tappamisesta, bin laden sentään tapettiin ,eikä päätä leikattu irti tylsällä veitsellä. Tämän filmin pätkän kun katsot niin kerro sen jälkeen mitä mieltä olet.
- Gylmääää
HERÄÄ PAHVI !
Ei ne ketään tappaneet.
Osama on ollut kylmä jo 10 vuotta.- Herää sinä
luuserihörhö tajuamaan että tämä palsta ei ole tarkoiettu salaliittoteorioille.
- vuonna 1984
Herää sinä kirjoitti:
luuserihörhö tajuamaan että tämä palsta ei ole tarkoiettu salaliittoteorioille.
Tämä onkin salaliittofaktaa, joten se kuuluu maailman menoon. Koita sinä ajatusorja saada se läpi ohjelmoinnistasi.
- vuonna 1984
Jep. Kyllä ne jenkkien erikoisjoukot on kovasti koulutettuja, mutta eivät uskaltaneet mennä lapissa sukset jalassa avantoon suomalaisten varusmiesten perässä. Kovaa sakkia. Loputtoman kovaa.
Hauska huomata että kaikista väärennöksistä ja ilmiselvistä valheista huolimatta jotkut uskovat vielä aikuisiällä näihin CIAn satuihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027