Tänään 05.05.2011 suomalainenkin media osoittaa jo heräilemisen merkkejä ja palstoille on alettu laskemaan aikaisemmin kerettiläisiksi tuomittuja ajatuksia, joitten mukaan Suomen jästipäisesti ajama linja euroraha-alueen kriisissä on kestämätön. Nyt jopa taloustieteen professoritaso on raottanut sanaista arkkuaan ja luonnehtii realistiseksi mahdollisuudeksi sitä kerettiläisyyttä, joka meidän vallanpitäjiemme lujan vakaumuksen mukaan johtaa perikatoon, kadotukseen, täystuhoon.
Mikä mahtanee riivata Kokoomusta ja sen puheenjohtajaa Jyrki Kataista, kun hän puolueineen ei joko halua tai ymmärrä tai ehkä ei osaakaan luopua Suomelta odotettujen tai vaadittujen takuuksien antamisesta Portugalille? Jos Kokoomus ja Katainen nyt perääntyisivät sekä aikaisemmin monissa yhtetyksissä joustojen vaatijoina nyt itse joustaisivat ja taipuisivat SDP:n ja Perussuomalaisten edustamalla tervejärkiselle linjalle, niin kasvonsahan Suomen suurimmaksi puolueeksi kutistunut Kokoomus siinä luonnollisesti menettäisi, mutta harakiri saattaisi kuitenkin jäädä suorittamatta.
Professoritason talousasiantuntijoilta on saatu viesti, jonka mukaan Portugalia ja myös Kreikkaa kevytmielisesti luotottaneet suurrahalaitokset joutavat joutua vastuuseen eli kotimaittensa valtioitten holhoukseen. Eikä sitä v:ksi2013 voimaantulevaksi kaavailtua euroraha-alueen vakituista vakaustakauspakettia pitäisi laisinkaan tehdä. Tämä kaikki on kuin eskatologisena kysymyksenä Kokoomuksen ja sen puheenjohtajan omaksuman uskomuslinjan vai pitäisikö sanoa ideologian vastaista. Terveella järjellä ja tiedolla ei sitten ilmeisesti ole majapaikkaa Kokoomuksessa.
Jästipäisyys vastaan tervejärkisyys
10
81
Vastaukset
- Kokemus-K
Kysehän ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, autetaanko Portugalia yleensäkään vaan käytännössä enemmänkin siitä, autetaanko Portugalia Suomalaisten kannasta huolimatta. On aika todennäköistä että apupaketti ei kaadu kokonaan vaikka Suomi ei siihen suostuisikaan. Se vain junaillaan jollain toisella tavalla. Tähän viittaa se että kaikki muut jäsenmaat ovat paketin käytännössä hyväksyneet ja varsinkin Espanjalla ja Italiallakin on aika lailla oma lehmä ojassa ja pelko Portugalin kaatumisesta.
Portugalin apupaketin kaataminen on siis enemmänkin Suomen periaatteellinen ratkaisu joka vaikuttaa siihen, mikä on tuleva painoarvomme ja vaikutusvaltamme unionin jäsenenä. Taloudellisesti sen vaikutus Suomen talouteen on niin mitätön että kyse on enemmänkin sisäpoliittisesta pullistelusta ja sapelinkalistelusta kuin rahasta. On selvää että Persut ajavat tietoisesti tilannetta joka vaikeuttaa Suomen asemaa unionissa ja saa sen näyttämään entistä huonommalta vaihtoehdolta Suomelle. Mutta pitemmällä tähtäimellä katsellen sellainen politiikka vaikuttaa aika vastuuttomalta ja itsekkäältä peliltä koko Suomen tulevaisuudella.
Ja en siis tällä ota kantaa siihen, onko koko tukipaketti sinällään oikea ratkaisu tai toimiiko se vaan ainoastaaan siihen mihin asemaan sen kaataminen Suomen ajaa ja onko se järkevää sen taloudelliset mittasuhteet huomioonottaen.. - hande-56
Sitä kun ei tässä osaa oikeen liikutella noita aisoita noin suuressa mittakaavassa niin otetaan pienemmässä. Esim naapurin porukat käyttää rahaa yli omien tarpeiden ja sitten kun rahat on loppu niin tullaan vaatimaan toisilta lisää.
Taitaa olla eu:n (tarkoituksella pienellä kun en kunioita mainittua instantia yhtään) tarkoitus sössiä kaikki asiat ja syylistää kaikki maat jolain tapaa jos ei lähde myötäilemään kaikkia eu:n oikkuja.
Se kun ei tälläistä tavallista duunaria hetkauta pätkääkään.Kivinen on ollut leivänsyrjässä pysyminen ja todennäkösesti jatkossakin on.
Mitenkäs ne viisaat ovat tuumanneet "otsasi hiessä"no se riitää tälle jepelle. - W.Leiriniekka8
Henkilökohtaisesti koen vastenmielisenä säikyttelyn, joka antaa ymmärtää, että Suomea alettaisiin syrjiä mm. maataloutta koskevien asioitten käsittelyssä, jos Suomi ei kiltisti noudattaisi suurvaltojen etujen mukaan kasattua Portugalin apupakettia. Eihän sinne EU-yhteisöön ole menty matelemaan eikä pokkuroimaan, vaan omien etujemme vuoksihan siellä pitäisi olla, jos mukana ollaan. Ihmettelen noitten peloittelijoitten motiiveja. Kenen asialla ovat mm.:
- Jyrki Katainen
- Olli Rehn
- Sirkka-Liisa Anttila
- Pertti Salolainen
- ym.?
Rohkenen väittää, että jämäkästi oman maan ja oman kansakunnan asialla oleminen herättää arvostusta ja kunnioitusta myös EU:ssa. Ellei niin ole, niin siinä tapauksessa Suomen on viisainta irtaantua koko mokomasta konklaavista! - Kokemus-K
"Eihän sinne EU-yhteisöön ole menty matelemaan eikä pokkuroimaan, vaan omien etujemme vuoksihan siellä pitäisi olla, jos mukana ollaan."
Nimenomaan. Mutta kuin elämä menee niin että aina ei voi vain saada. Välillä pitää myös antaa. Miksi saisimme jatkossa jotain kun emme nyt ole valmiita mitään antamaan? Arvoisa nimimerkki "Kokemus-K", joudun huomaamaan, että minulla on tilanteesta erilainen näkemys ja käsitys kuin sinulla. Yksinkertaistettuna ja pelkistettynä minä ymmärrän globaaliin vuorovaikutukseen osallistumisen olevan täysin ja täysipainoisesti mahdollista myös vaikkapa ilman EU-jäsenyyttä tai yhtä lailla ilman euroraha-alueessa mukana olemista. Jos tuo sinun väittämäsi olisi voimassa, niin sinä nyt tässä samalla Suomen syyllistämiseoption kanssa syytät myös esim. Sveitsiä siitä, että miksi Sveitsi saisi jatkossa jotain, kun ei ole nyt valmiina mitään antamaan. Tietääkseni Sveitsi sen paremmin kuin edes kaikki EU-jäsenmaatkaan eivät ole mukana takaamassa Portugalia sen taloussyöveristä.
- Kokemus-K
TIedät itsekin hyvin että nyt puhutaan nimenomaan Euro-alueesta. Euro-alueen osana meillä on sitoumuksia jotka liittyvät nimenomaan siihen. Muilla (euro-alueeseen kuulumattomilla) EU-mailla on tietysti osana Eu:ta tietty velvollisuus auttaa jos niin yhteisesti päätetään. Mutta nythän puuhataan nimenomaan euroon liittyviä tukijärjestelmiä, ei koko EU:n tukijärjestelmiä. Jos kyseessä olisi joku maailmanlaajuinen auttamistapa, olisi varmaan ihan oikeutettua vaatia vaikka Sveitsiä mukaan. Mutta nykyisessä järjestelyssä ei.
- Katanen täys 6
Kataista jaa kokoomusta vaivaa se, että ne on tyhmiä. Miten niin tyhmiä? No, jos suppealta matikalta lukiossa saa numeron 6, niin siinä on jo TIETEN TAHTOEN pitänyt haluta kirjottaa numeroita väärin, jotta sen kuutosen saa.
- W.Leiriniekka
Niinpä niin, se mukana myötäileminen, jotta sitäkö pitäisi jatkaa ikään kuin itsestäänselvyyttä. Ja jos sitten omiakin näkemyksiä on asiassa, niin heti syyllistetään epäsolidaariksi ja yritetään säikytellä omista eduista huolehtimisen hankaloitumisella. Semmoinen kuviohan on kuin johonkin poliittiseen mafiaan pakottamista.
Mitähän suomalaiset kansanäänestäjät olisivat päättäneetkään, jos tämä kaikki v:n 1995 jälkeen nähty ja koettu EU-vänkäys ja sotku olisi ollut jo silloin v.1994 syksyllä tiedossa, kun kansanäänestys järjestettiin? Ja nyt sitten EU-kriittisen tarkastelun voimistumisen johdosta toista mieltä olevien EU-myötäilijöitten taholta huitaistaan tapeetille väittämä: "Miksi saisimme jatkossa jotain kun emme nyt ole valmiita mitään antamaan?", kirjoitti mm. arvoisa nimimerkki "Kokemus-K".
Kun Suomen vastuun osuutta on mitoitettu Portugali-paketissa kymmenkertaisesti kohtuuttoman suureksi, niin onhan se nyt täysin terveen järjen mukaista omista eduista huolehtimista vaatia kyseisen osuuden supistamista vaikkapa tuohon kymmenesosaansa. Sitten tulee joku serveeraamaan käsitystään, jonka mukaan me emme ole valmiita mitään antamaan! Hellanlettas sentään!- Kokemus-K
"Miksi saisimme jatkossa jotain kun emme nyt ole valmiita mitään antamaan?", kirjoitti mm. arvoisa nimimerkki "Kokemus-K"."
No miksi? - Kokemus-K
"Kun Suomen vastuun osuutta on mitoitettu Portugali-paketissa kymmenkertaisesti kohtuuttoman suureksi, niin onhan se nyt täysin terveen järjen mukaista omista eduista huolehtimista vaatia kyseisen osuuden supistamista vaikkapa tuohon kymmenesosaansa. Sitten tulee joku serveeraamaan käsitystään, jonka mukaan me emme ole valmiita mitään antamaan! Hellanlettas sentään!"
Laskentatapoja voidaan antaa vaikka kymmeniä ja jokaista voidaan joltakin kannalta pitää oikeana ja oikeudenmukaisena. Mutta meidän pitää muistaa että ei se kokonaisrahamäärä mihinkään muutu vaikka yhden osuutta laskettaisiin. Joku muu vain maksaa enemmän. Eli palaamme kuitenkin aina kysymykseen, mitä me olemme valmiit antamaan ja mitä oletamme tulevaisuudessa saavamme jos tarvitsemme itse apua. Onko sitten aina joku joka maksaa mielestään liikaa? Varmasti on mutta silloin se näyttää meidän silmissämme äkkiä paljon ikävämmältä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773
