Mielenterveydestä

Mitä väliä sillä on jos jonkun huojuva mielenterveys hetkeksi heilahtaakin kaakkoon sen takia ettei saa aborttia tehdä. Pienempi paha se on kuin lapsen koko elämän tuhoaminen. Mielenterveysongelmista kun voi toipua vaan abortoitu ei henkiin pysty heräämään.
60246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Ja mitäs mielenterveydellistä sairautta sinä olet sairastanut kun noin hyvin tiedät kuinka raskaus voi vaikuttaa pahimmillaan naiseen,joka sairastaa vakavaa mielenterveydellistä sairautta?

En menisi sanomaan mitään ellei itse ole kokenut..

Äänestä

Mielestäni kerrot kaiken omasta asenteestasi ja ihmisyydestäsi olennaisen jo ensimmäisen virkkeen alussa:

"Mitä väliä sillä on"

Aivan. Tämä tosin on jo täällä kyllä jo huomattu, mutta nyt sanoit sen ihan itse.

Mitäpä väliä millään on ihmiselle, joka katselee toisten elämää sivusta, eikä joudu eikä edes pääse koskaan tilanteeseen, tai edes joudu omaisena katsomaan tilannetta, jossa on suunnatonta kärsimystä ja sairautta, tai joku joutuu tekemään päätöksiä tai ylitsepääsemättömiin ongelmiin.

Mitä väliä millään toisen tilanteella itsellesi tosiaan onkaan? Kunhan tullaan heittämään sivullisista jotain kevyttä läppää tyyliin "heilahtaa kaakkoon" ja herjaa asioista, joissa toisilla on kyseessä henki, tulevaisuus ja terveys? Mitä jos jo pienellä lapsella "heilahtaa kaakkoon"? Onko sekin sinulle joku vitsi?

Mitä tosiaan sinulle on sitten väliä kenenkään abortinkaan, kun ei sinua liikuta mitkään muutkaan asiat. Ei aborttia ja lapsen saamista voida irrottaa ihmisestä erilliseksi kysymykseksi, jossa "millään ei ole mitään väliä".

Tämän kommentin perusteella sinulla itselläsi on kyllä heilahtanut kaakkoa kauemmaksin.

Äänestä

Hmmm, itse ainakin mielenterveysongelmista kärsivänä hoitaisin ensin itseni kuntoon, vaikka sitten tekemällä abortin. Ei kyllä mielenterveys kestäisi raskautta ja kyllä se naisen hyvinvointi edelle menee

Äänestä
  • niiden kuvittelet paremmiksi hoituvan? Kaikkien tutkimusten valossa siinä käy tasan päinvastoin.

    "Ei kyllä mielenterveys kestäisi raskautta ja kyllä se naisen hyvinvointi edelle menee "

    Jos sitä tappamislupaa ei heruiskaan niin mitä sitten? Miten niin ei kestäis jos ois pakko? Pää räjähtäs?? :D
    Naisen "hyvinvointi", eli ts. ITSEKKYYS..

    Äänestä

  • ja abortillako kirjoitti:

    niiden kuvittelet paremmiksi hoituvan? Kaikkien tutkimusten valossa siinä käy tasan päinvastoin.

    Mukavaa, että vähättelet muiden mielenterveysongelmia ja tunnet kyseiset henkilöt paremmin kuin he itse. Onko itselläsi kokemusta mielenterveysongelmista? Kaikesta päätellen ei...

    Äänestä

  • hätää oo pääni kanssa vaikka kuinka nälvit (kuka se TAAS alottikaan ;D) ja manailet muille sellasia...
    etköhän sä niitä tukimuksia löydä jos laiskuuttas vaan viitsit ettiä.. ainiin, eihän tollaset velttoperseet epämieluisien löydösten eteen tietenkään eväänsä räväyttäskään ;))

    Alota nyt vaikka näistä
    http://afterabortion.org/1999/more-research-on-post-abortion-issues/

    Ja ennenkun alat vauhkoon sivun puolueellisuutta, sun pitäs kyetä osottaan että se tekee sinne kootuista tutkimuksista mitenkään epäpäteviä..

    Äänestä

  • ei mulla mitään kirjoitti:

    hätää oo pääni kanssa vaikka kuinka nälvit (kuka se TAAS alottikaan ;D) ja manailet muille sellasia...

    Olen kuitenkin käyttänyt sitä mainitsemaa "velttopersettäni" muun muassa 7 vuotta yliopiston penkeillä ja senkin jälkeen tutkimustyössä, joten minulla lienee tähän kuitenkin sanottavaa enemmän kuin sinulla, vai kerrotko mikä on koulupohjasi?. Vain yksi ainoa lähde? Tiedätkö mikä on lähdekritiikki?

    Lähdekriittisesti tuo Elliot Institute on kyllä tämän argumentoinnin kannalta täysin kestämätön osoittamaan mitään tieteellisiä totuuksia yhtään mistään, koska se on PfoLife -jäsenen ylläpitämä pulju ja sen arvomaailma on raamatusta. Kyse on vähän samasta asiasta kuin uskonnollisessa kreationimissa: otetaan tutkimusaineistosta vain ne todisteet, jotka tukevat omaa maailmakuvaa ja sivuutetaan kaikki toisenlaista tulosta tukevat todisteet, koska ne kyseenalaistavat omat opit. Ei tuo ole arvovapaata tiedettä.

    Eli yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • Peruna Muussi kirjoitti:

    osoittaa ettei sulla todellisuudessa mitään yliopisto pohjaa oo :D muuten et yrittäisi epätoivolla mitätöidä kaikkia tutkimuksia sillä että ne on mielestäsi johonkin "raamatulliseen" perustuvalla sivulla.. ja kaikki vastustajatkin on taas stereotyyppisesti jotai ihmeen hihhuleita, eiks nii.. ;DD

    Äänestä

  • viestisi.. kirjoitti:

    Ei kyllä kannattais kauhean myöhään yöllä ja väsyneenä kirjoittaa, kun ei noita kirjoitusvirheitä voi jälkikäteen korjailla. Krooh.

    Kai sinä ymmärrät hyvä räyhääjä, ettei minun tarvitse tänne opintorekisteriäni tai tutkintodistuksia ja julkaisuja linkitellä ja tuoda julki sen kummemmin kuin kenenkään muunkaan. Miksi tuollaiseen herjaukseen "velttoperse" ja "tappaja" -tyyliin rähisijälle ja haukkumiseen pitäisi muka vastata tieteellisin argumentein, kun sinä et kykene edes normaaliin kommunikointiin?

    Tämä on nimen omaan on arkiajatteluun perustuva foorumi, ja jos pystyt yhtään kommunikoimaan tieteelliseen ajatteluun perustuen, niin voin toki samoin vastatakin. Toki voidaan linkitellä tänne kaikkea mielenkiintoista, ja jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä asioista koulupohjasta riippumatta. Onhan täällä fiksujakin ihmisiä ja ihan keskusteluun pystyviä mukavia tyyppejä, oli sitten abortin vastustaja tai puolustaja.

    Jokainen asiaan perehtynyt, joihin sinä et tyhjän huutajana kuulu, tietää ilman mitään todisteluja, että lähdekritiikki on erittäin olennainen osa tieteellistä tutkimusta. Pitää selvittää, mihin maailmankatsomukseen ja normijärjestelmään yhteydet oikein johtaa. Jos ei kyseessä ole tunnettu, tieteellinen organisaatio tai arvostettu tutkimuslaitos, ei tuollaisia fundamentalistisiin moraalinormeihin perustuvaa huttua (koska tuon Ellis-instituutin pomo edustaa ProLifeä) oikein voi ihan vakavissaan ottaa, koska se on pienen piirin vahvasti ideologinen juttu. Suomessahan näitä ProLifeläisiä on peräti 15 kpl. Ei heillä ole pyrkimys antaa asioista sellaista tietoa, joka sotii heidän ideologiaansa vastaan, vaan heidän keinonsa ovat samoja kuin sinunkin: nimittely, syyllistäminen, mustavalkoinen maailmankuva, aborttipornografialla herkuttelu. Tuollainen tieto pitää siksi käsitellä vain siinä omassa uskomuskontekstissa eikä mitään yleistyksiä voida tehdä, koska kaikki eivät noita moraalikysymyksiä pohdi millään tavalla.

    Tutkimuksen arvovapautta pidetään yllä sillä, että aineistohin pääsee kuka tahansa tutkija, niin mitään vilppiä pääse tapahtumaan vaan ne voi paljastaa kuka vain. Tässä on tämmöinen pienimuotoinen teos, jonka löysin, mutta ei tämäkään mitään frekvenessjä pyri tarkastelemaan vaan lähtee psykologian näkökulmasta esittelmään abortista selviämisen prosessia ja käsityksiä niistä.

    http://www.kirjaville.com/abortti-siita-selviytyminen-p-12121.html

    http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/2011/03/1303303

    Aika vähän tästä mitään löytyy, tuoretta ainakaan joten tässä olisi jollekulle hommaa, jos kiinnostaisi.

    Yliopistokoulutettu tekee itsestään uskottavampaa (?) haukkumalla muita 'räyhääjiksi' ja 'tyhjän huutelijoiksi' ;DD niinpä niin.

    "Ei heillä ole pyrkimys antaa asioista sellaista tietoa, joka sotii heidän ideologiaansa vastaan, vaan heidän keinonsa ovat samoja kuin sinunkin: nimittely, syyllistäminen, mustavalkoinen maailmankuva, aborttipornografialla herkuttelu."

    Ehkä joskus kannattas kaivaa sitä peiliä esille.. ;) ja mikä ihmeen 'aborttipornografia'? :D Onko siis autenttisten sotakuvien, onnettomuuksien ja niistä seuranneiden ruumiiiden kuvaaminen jotain pornografiaa? Käytettiinkö ruumiita jossain nekrofiilisissä tarkotuksissa?!
    Et kai noin ylevästi koulutettuna älykkönä oleta että sulle näitä abortin negatiivisia puolia valottavia tutkimuksia jostain Planned Parenthoodin sivuiltakaan löydettäis? :D

    Äänestä

  • ohhoh.. kirjoitti:

    Tuota, ihan vain haluaisin muistuttaa sinua siitä että sinä itsein ieltäydyt uskomasta tieteelliseen tutkimukseen joka osoittaa että madot eivät tunne kipua, koska se on liian puolueellinen.....
    Joten jos pitää suoraan hyväksyä kaikki tutkimukset mitkä ovat ProLifen teettämiä, niin voi samantien vaatia että sinäkin uskot tutkimustulokseen joka osoittaa että madot eivät tunne kipua, ja sinulta on sitten viety yksi argumentti väittelyssäsi.

    Äänestä

  • hetkinen... kirjoitti:

    Mutuiletko nyt mut kenties joksikin toiseks?? Ihan tiedoks vaan etten oo missään vaiheessa kommentoinu mitään matotutkimuksia. Katsos kun täällä kirjottaa tosiaan useampikin kun se kuvittelemasi yksi vastustaja.. ;)
    Eli oliko ne kaikki sivulle kootut tutkimukset jotain pro-lifen tuotoksi?? Ja sun mutusi riittäs tekeen niistä epäuskottavia?

    Äänestä

  • ei mulla mitään kirjoitti:

    hätää oo pääni kanssa vaikka kuinka nälvit (kuka se TAAS alottikaan ;D) ja manailet muille sellasia...
    etköhän sä niitä tukimuksia löydä jos laiskuuttas vaan viitsit ettiä.. ainiin, eihän tollaset velttoperseet epämieluisien löydösten eteen tietenkään eväänsä räväyttäskään ;))

    Alota nyt vaikka näistä
    http://afterabortion.org/1999/more-research-on-post-abortion-issues/

    Ja ennenkun alat vauhkoon sivun puolueellisuutta, sun pitäs kyetä osottaan että se tekee sinne kootuista tutkimuksista mitenkään epäpäteviä..

    Linkistäsi kysyisin seuraavaa:

    1) Miksi sinusta afterabortion sivusto ja Pro Life järjestö Elliott Instituutti ovat puolueettomampia ja pätevämpiä lähteitä kuin vaikkapa Väestöliitto? Väestöliittohan on tällä palstalla jo abortinvastustajien toimesta julistettu niin puolueelliseksi aborttipropagandaa levittäväksi järjestöksi, että sen sanomisia ei voida ottaa vakavasti. Kerrotko millä perusteella vastustajien puolueelliset järjestöt ovat sitten pätevämpiä tietolähteitä?

    2) Mistä päättelet että juuri tämä puolueellinen järjestösi olisi KAIKKI tutkimukset jota aiheesta on tehty?

    Äänestä

  • henkilö X kirjoitti:

    "Mistä päättelet että juuri tämä puolueellinen järjestösi olisi KAIKKI tutkimukset jota aiheesta on tehty? "

    sellasia oon väittäny? Tai Väestöliiton julkistamia tutkimuksia puolueellisiks, saati epäpäteviks? Tarkotin 'kaikella' tietenkin kaikkia niitä jotka osoittaa abortin negatiivisia vaikutuksia.
    En vaan oo sattunu näkeen juurikaan niitä täysin puolueettomien tahojen teettämiä tutkimuksia jotka osottas muuta.. ne on aina joidenkin kiihkofeministien omia kyhäelmiä joista löytyy sitten tarkemmin tutkien kaikenlaisia vääristymiä joilla on saatu näyttään luvut halutunlaisilta. Ja siellä elliotin sivuilla on myös mm. se abortinsuosijoidenkin puolueettomaksi myöntämä itsemurhatutkimus. Eli on siellä muitakin kuin 'pro-lifen tekemiä'.

    Äänestä

  • missä mä kirjoitti:

    "missä mä
    sellasia oon väittäny?"

    Minun nähdäkseni tässä:
    "Kaikkien tutkimusten valossa siinä käy tasan päinvastoin."

    Mutta et siis kaikilla tutkimuksilla tarkoittanutkaan kaikkia tutkimuksia, vaan ainoastaan niitä joiden lopputulos miellyttää juuri sinua ;)

    "Tai Väestöliiton julkistamia tutkimuksia puolueellisiks, saati epäpäteviks?"

    Ahaa, olenko siis erehtynyt henkilöstä? Sinä suiis pidät Väestöliittoa puolueettomana järjestönä, et ole koskaan muuta väittänytkään etkä ole vedonnut sen yhteistyöhän IPPF:n kanssa? Sinä siis et ole myöskään kirjoittanut yhtään ainutta näistä viesteistä, vaikka niiden kirjoitustyyli on käytännössä identtinen sinun tyylisi kanssa?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9728143#comment-48567494-view

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9728143#comment-48600533-view

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9728143#comment-48604891-view

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9458119#comment-46753885-view

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9332106#comment-45884428-view

    Sinä siis et myöskään tuossa linkitetyssä ketjussa, etkä toisessa ketjussa sen jälkeen puhunut mitään perhesuunnittelukeinoaborteista, sinä et ole koskaan pitänyt UNFPAa feministijaostona edes erehdyksessä??
    Sinä et myöskään ole väittänyt, että abortit Suomessa eivät kuuluisi lisääntymisterveyspalveluihin, vaan sinä uskot niiden kuuluvan niihin??

    "En vaan oo sattunu näkeen juurikaan niitä täysin puolueettomien tahojen teettämiä tutkimuksia jotka osottas muuta.."

    Miksi niiden pitäisi olla täysin puolueettomien tahojen tutkimuksia, kun sinun agendaasi tukevienkaan ei tarvitse olla? Miksi sinä muilta vaadit täyttä puolueettomuutta, kun et itseltäsi vastaavaa vaadi?

    "ne on aina joidenkin kiihkofeministien omia kyhäelmiä joista löytyy sitten tarkemmin tutkien kaikenlaisia vääristymiä joilla on saatu näyttään luvut halutunlaisilta."

    Ja miten esim. esittämäsi kiihkovastustajien kyhäelmät ovat pätevämpiä?

    "Ja siellä elliotin sivuilla on myös mm. se abortinsuosijoidenkin puolueettomaksi myöntämä itsemurhatutkimus. Eli on siellä muitakin kuin 'pro-lifen tekemiä'."

    Niin, ja sekään tutkimus ei tutkijan itsensä mukaan osoittanut sitä, että itsemurhien syynä olisi tehty abortti, vaan todennäköisesti ne aborttiinkin johtaneet tekijät ;)

    ja josta taas alat vääntää väkisin omiasi, niistä kaikista jotka osoittaa abortin negatiivisia vaikutuksia.

    "Ahaa, olenko siis erehtynyt henkilöstä? Sinä suiis pidät Väestöliittoa puolueettomana järjestönä, et ole koskaan muuta väittänytkään etkä ole vedonnut sen yhteistyöhän IPPF:n kanssa? "

    Tää on katsos täysin eri asia kuin väittää niiden julkistamia tutkimuksia epäpäteviks :) turha väännellä tästä yhtä ja samaa asiaa kun tuolla muualla.

    "Miksi niiden pitäisi olla täysin puolueettomien tahojen tutkimuksia, kun sinun agendaasi tukevienkaan ei tarvitse olla?"

    Eli sekö tekee ne puolueellisiks että ne on JULKASTU ja KOOTTU sinne elliotin sivulle?? Osoita sitten että jokaikinen niistä on puolueellinen ja epäpätevä, eli myös se Mika Gisslerin itsemurhista tehty tutkimus.
    Luueltko siis löytäväsi tälläisiä tutkimuksia jostain Planned Parenthoodin sivuilta?!

    "Ja miten esim. esittämäsi kiihkovastustajien kyhäelmät ovat pätevämpiä? "

    Osoita ne kaikki _tutkimukset_ kiihkovastustajien kyhäelmiks.

    "Niin, ja sekään tutkimus ei tutkijan itsensä mukaan osoittanut sitä, että itsemurhien syynä olisi tehty abortti, vaan todennäköisesti ne aborttiinkin johtaneet tekijät ;) "

    Se on pelkkää olettelua jonka yrität nyt mutuillasi valjastaa itseäsi miellyttäviin tarkotuksiin :) Tutkimus osoittaa että itsemurhat ovat abortin jälkeen 6 kertaa yleisempiä kuin synnytyksen jälkeen.
    Ja näinhän se MG itse sanoo
    >Nykytietämyksen valossa näyttäisi siltä, että
    raskaudenkeskeytyksellä on yhteys ennenaikaisiin
    synnytyksiin, rintasyöpään ja mielenterveysongelmiin,
    mutta epäselväksi jää, miten merkit-
    tävä tämä yhteys on ja miten syy- ja seuraussuhteet
    menevät.>
    Joten ei sanonu mistään todennäkösyysksistä mitään, tai pikemminkin päinvastoin mitä sinä mutuilit :)
    Ja niistä aiemmista ongemista
    >jonka mukaan raskauden keskeyttäneillä naisilla
    on 2–3 kertaa useammin mielenterveyslääkitys
    kolme kuukautta ennen raskauden alkua kuin
    synnyttäneillä naisilla.>
    mutta synnyttäneiden taustatiedoistahan ei tarkempaa rekisteriä ollutkaan, joten ei voida sanoa että tämä sulkisi pois tuloksen pätevyyden.

    http://www.stakes.fi/yp/2008/5/gissler.pdf

    Äänestä

  • ja abortillako kirjoitti:

    niiden kuvittelet paremmiksi hoituvan? Kaikkien tutkimusten valossa siinä käy tasan päinvastoin.

    "Ei kyllä mielenterveys kestäisi raskautta ja kyllä se naisen hyvinvointi edelle menee "

    Jos sitä tappamislupaa ei heruiskaan niin mitä sitten? Miten niin ei kestäis jos ois pakko? Pää räjähtäs?? :D
    Naisen "hyvinvointi", eli ts. ITSEKKYYS..

    Ei kukaan ole sanonut että abortti parantaa elämänlaatua mutta monella se voi olla yksi taakka vähemmän,kuten itsellänikin.

    Kaiken tutkimusten valossa..no,minua ei ole edes haastateltu tuollaisissa tutkimuksissa,eikä ketään jonka tuntisin joten kuinkahan laajoja nuo tutkimukset ovat?

    Jos lupaa aborttiin ei minulle olisi tullut,olisin kyllä keksinyt keinot keskeyttää raskaus muulla tavoin tai olisin matkannut sinne missä sen saa.

    Ei ole itsekästä ajatella omaa mielenterveyttään ja tehdä niin kuin parhaaksi omalle kohdalleen katsoo,kaikkia kun ei voi aina miellyttää eikä asioita ratkaista kaikkien hyväksi.

    Äänestä

  • kuten jo totesin, kirjoitti:

    ja josta taas alat vääntää väkisin omiasi, niistä kaikista jotka osoittaa abortin negatiivisia vaikutuksia.

    "Ahaa, olenko siis erehtynyt henkilöstä? Sinä suiis pidät Väestöliittoa puolueettomana järjestönä, et ole koskaan muuta väittänytkään etkä ole vedonnut sen yhteistyöhän IPPF:n kanssa? "

    Tää on katsos täysin eri asia kuin väittää niiden julkistamia tutkimuksia epäpäteviks :) turha väännellä tästä yhtä ja samaa asiaa kun tuolla muualla.

    "Miksi niiden pitäisi olla täysin puolueettomien tahojen tutkimuksia, kun sinun agendaasi tukevienkaan ei tarvitse olla?"

    Eli sekö tekee ne puolueellisiks että ne on JULKASTU ja KOOTTU sinne elliotin sivulle?? Osoita sitten että jokaikinen niistä on puolueellinen ja epäpätevä, eli myös se Mika Gisslerin itsemurhista tehty tutkimus.
    Luueltko siis löytäväsi tälläisiä tutkimuksia jostain Planned Parenthoodin sivuilta?!

    "Ja miten esim. esittämäsi kiihkovastustajien kyhäelmät ovat pätevämpiä? "

    Osoita ne kaikki _tutkimukset_ kiihkovastustajien kyhäelmiks.

    "Niin, ja sekään tutkimus ei tutkijan itsensä mukaan osoittanut sitä, että itsemurhien syynä olisi tehty abortti, vaan todennäköisesti ne aborttiinkin johtaneet tekijät ;) "

    Se on pelkkää olettelua jonka yrität nyt mutuillasi valjastaa itseäsi miellyttäviin tarkotuksiin :) Tutkimus osoittaa että itsemurhat ovat abortin jälkeen 6 kertaa yleisempiä kuin synnytyksen jälkeen.
    Ja näinhän se MG itse sanoo
    >Nykytietämyksen valossa näyttäisi siltä, että
    raskaudenkeskeytyksellä on yhteys ennenaikaisiin
    synnytyksiin, rintasyöpään ja mielenterveysongelmiin,
    mutta epäselväksi jää, miten merkit-
    tävä tämä yhteys on ja miten syy- ja seuraussuhteet
    menevät.>
    Joten ei sanonu mistään todennäkösyysksistä mitään, tai pikemminkin päinvastoin mitä sinä mutuilit :)
    Ja niistä aiemmista ongemista
    >jonka mukaan raskauden keskeyttäneillä naisilla
    on 2–3 kertaa useammin mielenterveyslääkitys
    kolme kuukautta ennen raskauden alkua kuin
    synnyttäneillä naisilla.>
    mutta synnyttäneiden taustatiedoistahan ei tarkempaa rekisteriä ollutkaan, joten ei voida sanoa että tämä sulkisi pois tuloksen pätevyyden.

    http://www.stakes.fi/yp/2008/5/gissler.pdf

    "kuten jo totesin,
    ja josta taas alat vääntää väkisin omiasi"niistä kaikista jotka osoittaa abortin negatiivisia vaikutuksia."

    Mitähän minä taas muka olen vääntänyt omiani? Sekö on omieni vääntämistä, että kun sinä puhut kaikista tutkimuksista, niin ymmärrän sen, että tosiaan tarkoitat kaikkia tutkimuksia etkä vain osaa niistä?

    "Tää on katsos täysin eri asia kuin väittää niiden julkistamia tutkimuksia epäpäteviks :)"

    Kyllä on toki. Kertoisitko oletko sinä kirjoittanut yhtäkään niistä viesteistä, joihin linkitin? Jos olet, niin mitkä niistä? Kerrotko myös, että olitko se sinä, joka väitti että abortit eivät Suomessa kuulu lisääntymisterveyspalveluihin??

    ""Miksi niiden pitäisi olla täysin puolueettomien tahojen tutkimuksia, kun sinun agendaasi tukevienkaan ei tarvitse olla?"

    Eli sekö tekee ne puolueellisiks että ne on JULKASTU ja KOOTTU sinne elliotin sivulle??"

    Ei. Joissain niissä näytti myöskin tutkijataho olevan varsin puolueellinen. Vastaisitkos sinäkin nyt minun esittämääni kysymykseen, kiitos?

    "Osoita sitten että jokaikinen niistä on puolueellinen ja epäpätevä, eli myös se Mika Gisslerin itsemurhista tehty tutkimus."

    Miksi minun pitäisi osoittaa jotain, mitä en ole edes väittänyt? Minä en ole sinun tutkimuksiasi väittänyt epäpäteviksi, olen ainoastaan kysynyt sinulta perusteita hyväksyä oman puolesi puolueelliset lähteet, kun niin kärkkäästi muilta puolueettomuutta vaadit.

    "Joten ei sanonu mistään todennäkösyysksistä mitään, tai pikemminkin päinvastoin mitä sinä mutuilit :)"

    Mika Gissler sanoi siis näin, kuten itsekin hyvin tiedät:

    "Artikkelissamme todetaan selvästi, _ettei kyseessä näytä olevan kausaalisuus, vaan todennäköisemmin raskaudenkeskeytyksen ja itsemurhan yhteiset sosiaaliset ja terveydelliset riskitekijät_. Abortin vastustajat eivät luonnollisesti tätä johtopäätöstä ole huomioineet."

    Kummassakaan sinun lainaamassasi kohdassa Gissler ei puhunut tästä itsemurhatutkimuksesta.

    kukaan väittäis etteikö koskaan ois tehty mitään feministien kyhäelmiä jotka yrittää vakuutella jopa abortin suotuisia vaikutuksia??

    "Kyllä on toki. Kertoisitko oletko sinä kirjoittanut yhtäkään niistä viesteistä, joihin linkitin? Jos olet, niin mitkä niistä? Kerrotko myös, että olitko se sinä, joka väitti että abortit eivät Suomessa kuulu lisääntymisterveyspalveluihin?? "

    Miksi haluat eksyä sivuraiteille? Mitä merkitystä sillä on tän keskustelun kannalta kuka siellä muualla oli väitelly noista muista aiheista?

    "Joissain niissä näytti myöskin tutkijataho olevan varsin puolueellinen."

    Niin, eli ei suinkaan kaikissa. Ja jos ei tutkimuksesta mitään hämärää epäpätevyyttäkään löydy, niin se puolueellinen tutkijatahoko tekee sen automaattisesti epäpäteväksi?

    "Kummassakaan sinun lainaamassasi kohdassa Gissler ei puhunut tästä itsemurhatutkimuksesta. "

    Ai ei vai? Niinkö sanottiin? Siis se toteemus
    >Nykytietämyksen valossa näyttäisi siltä, että
    raskaudenkeskeytyksellä on yhteys ennenaikaisiin
    synnytyksiin, rintasyöpään ja mielenterveysongelmiin,
    mutta epäselväksi jää, miten merkit-
    tävä tämä yhteys on ja miten syy- ja seuraussuhteet
    menevät.>
    ei koskenu millään tavoin hänen omaa tutkimustaan? Ja mitä sitten vaikkei oiskaan koskenu? Toteaa siis kuitenkin että >raskaudenkeskeytyksellä on yhteys --- mielenterveysongelmiin,> !
    Niin, ja puhutaan siis vain todennäköisyydestä (MGn omana arviona), ei varmuudesta. Lisäksi synnyttäneistähän ei vastaavia taustatietoja ollut, joten aivan hyvin sielläkin voi olla (ja varmaan osalla onkin) samankaltasia ongelmia ennestään.

    Äänestä

  • no ei kai kirjoitti:

    Huoh...

    Käsitellään ensin nyt pois alta tämä stakes tutkimus...

    ""Kummassakaan sinun lainaamassasi kohdassa Gissler ei puhunut tästä itsemurhatutkimuksesta. "

    Ai ei vai? Niinkö sanottiin?"

    Juu, ihan noinhan siellä sanottiin :) Selviää toki, jos viitsii jopa lukea sen koko artikkelin.

    "Siis se toteemus

    ei koskenu millään tavoin hänen omaa tutkimustaan?"

    Ystävä hyvä, tuo kyseinen tutkimushan ei edes tutki raskaudenkeskeytyksen yhteyttä ennenaikaisiin synnytyksiin, rintasyöpään ja mielenterveysongelmiin, se tutki raskauden ja sen päättymisen yhteyttä itsemurhiin.

    "Ja mitä sitten vaikkei oiskaan koskenu?"

    Ei sen kummempaa, että minua ottaa päähän sinun tyylisi sytytellä minua omieni mutuilusta, vaikka tiedät etten sellaista ole tehnyt...

    "Toteaa siis kuitenkin että >raskaudenkeskeytyksellä on yhteys --- mielenterveysongelmiin,> !"

    Kyllä, ja myös sen, että ei tiedetä miten syy- ja seuraussuhteet menevät. Toisin sanoen ei siis tiedetä, aiheuttaako itse abortti näitä mainittuja seikkoja.

    "Lisäksi synnyttäneistähän ei vastaavia taustatietoja ollut, joten aivan hyvin sielläkin voi olla (ja varmaan osalla onkin) samankaltasia ongelmia ennestään."

    Mitä vastaavia tietoja ja mitä vastaavia ongelmia? Tätäkö tarkoitat?
    "Ja niistä aiemmista ongemista
    >jonka mukaan raskauden keskeyttäneillä naisilla
    on 2–3 kertaa useammin mielenterveyslääkitys
    kolme kuukautta ennen raskauden alkua kuin
    synnyttäneillä naisilla.>
    mutta synnyttäneiden taustatiedoistahan ei tarkempaa rekisteriä ollutkaan" ???

    "Miksi haluat eksyä sivuraiteille? Mitä merkitystä sillä on tän keskustelun kannalta kuka siellä muualla oli väitelly noista muista aiheista?"

    Näillä tiedoilla olisi nimenomaan merkitystä minun sinulle esittämieni kysymysten kanssa. Siis sen asian kanssa, mistä minä tässä olisin halunnut keskustella. Haluaisitko vastata suoraan esittämiini kysymyksiin? Jollet niin miksi? Miksi et voisi ihan rehellisesti myöntää omat sanomisesi, jos sellaista olet sanonut, mistä kysyin?

    Äänestä

  • henkilö X kirjoitti:

    Huoh...

    Käsitellään ensin nyt pois alta tämä stakes tutkimus...

    ""Kummassakaan sinun lainaamassasi kohdassa Gissler ei puhunut tästä itsemurhatutkimuksesta. "

    Ai ei vai? Niinkö sanottiin?"

    Juu, ihan noinhan siellä sanottiin :) Selviää toki, jos viitsii jopa lukea sen koko artikkelin.

    "Siis se toteemus
    >Nykytietämyksen valossa näyttäisi siltä, että
    raskaudenkeskeytyksellä on yhteys ennenaikaisiin
    synnytyksiin, rintasyöpään ja mielenterveysongelmiin,
    mutta epäselväksi jää, miten merkit-
    tävä tämä yhteys on ja miten syy- ja seuraussuhteet
    menevät.>
    ei koskenu millään tavoin hänen omaa tutkimustaan?"

    Ystävä hyvä, tuo kyseinen tutkimushan ei edes tutki raskaudenkeskeytyksen yhteyttä ennenaikaisiin synnytyksiin, rintasyöpään ja mielenterveysongelmiin, se tutki raskauden ja sen päättymisen yhteyttä itsemurhiin.

    "Ja mitä sitten vaikkei oiskaan koskenu?"

    Ei sen kummempaa, että minua ottaa päähän sinun tyylisi sytytellä minua omieni mutuilusta, vaikka tiedät etten sellaista ole tehnyt...

    "Toteaa siis kuitenkin että >raskaudenkeskeytyksellä on yhteys --- mielenterveysongelmiin,> !"

    Kyllä, ja myös sen, että ei tiedetä miten syy- ja seuraussuhteet menevät. Toisin sanoen ei siis tiedetä, aiheuttaako itse abortti näitä mainittuja seikkoja.

    "Lisäksi synnyttäneistähän ei vastaavia taustatietoja ollut, joten aivan hyvin sielläkin voi olla (ja varmaan osalla onkin) samankaltasia ongelmia ennestään."

    Mitä vastaavia tietoja ja mitä vastaavia ongelmia? Tätäkö tarkoitat?
    "Ja niistä aiemmista ongemista
    >jonka mukaan raskauden keskeyttäneillä naisilla
    on 2–3 kertaa useammin mielenterveyslääkitys
    kolme kuukautta ennen raskauden alkua kuin
    synnyttäneillä naisilla.>
    mutta synnyttäneiden taustatiedoistahan ei tarkempaa rekisteriä ollutkaan" ???

    ja itsemurhia ennen ei yleensä esiinny lainkaan mielenterveysongelmia?? Itsemurha jo sinällään taitaa kertoo pahimman laatusista sellasista... ja huokaus... kyllä, huomasin ettei tutkinu yhteyttä rintasyöpiin ja ennenaikasiin synnytyksiin. Mutta kun en nyt vaan joka välistä jaksanu vetästä sitä pois.

    "Ei sen kummempaa, että minua ottaa päähän sinun tyylisi sytytellä minua omieni mutuilusta, vaikka tiedät etten sellaista ole tehnyt... "

    Mistähän mä nyt muka taas olin syytelly..?

    "Toisin sanoen ei siis tiedetä, aiheuttaako itse abortti näitä mainittuja seikkoja. "

    Syy- ja seuraussuhteen epäselvyys, kuten merkittävyys ei poista sitä etteikö nykytutkimusten valossa abortilla ja mt-ongelmilla ois selvä yhteys!

    "mutta synnyttäneiden taustatiedoistahan ei tarkempaa rekisteriä ollutkaan" ??? "

    Eihän se lääkitys 3 kk ennen vielä paljoo kerro aiemmista mt-ongelmista, sosiaalisista taustoista yms. puhumattakaan. Jollain synnyttäneellä on saattanu olla lääkitys puoli vuotta aiemmin, mutta ei tutkittuna ajankohtana. Ja on niihin ongelmiin muitakin hoitoja kun lääkkeet, joku ei oo ollu ehkä hoitojen piirissä ollenkaan jne.

    Äänestä

  • joo-o, kirjoitti:

    "kyllä, huomasin ettei tutkinu yhteyttä rintasyöpiin ja ennenaikasiin synnytyksiin. Mutta kun en nyt vaan joka välistä jaksanu vetästä sitä pois."

    Niin, eli huomasit ettei kyse ole samasta tutkimuksesta, kuten minä sanoinkin.

    "Mistähän mä nyt muka taas olin syytelly..?"

    Mutuilusta. Lukaisepas vaikka omaa viestiäsi:

    ""Niin, ja sekään tutkimus ei tutkijan itsensä mukaan osoittanut sitä, että itsemurhien syynä olisi tehty abortti, vaan todennäköisesti ne aborttiinkin johtaneet tekijät ;) "

    Se on pelkkää olettelua jonka yrität nyt mutuillasi valjastaa itseäsi miellyttäviin tarkotuksiin :)
    ---
    Joten ei sanonu mistään todennäkösyysksistä mitään, tai pikemminkin päinvastoin mitä sinä mutuilit :)"

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9849242#comment-49375879-view

    Kuten itsekin tiedät, minä en mutuillut yhtään mitään, vaan kerroin vain sen, mitä tutkija itse todellakin sanoi. Se minua siis ärsyttää, että sinä syyttelet mutuilusta ja oletteluista vaikka tiedät hyvin ettei sellaisesta ole kyse. Mutta ei siitä sen enempää. Oletettavasti intät nytkin vastaan ja yrität kääntää asian toiseksi kuin mitä se on, sen sijaan että joskus rehellisesti myöntäisit erehtyneesi.

    Eli mitä vastaavia tietoja ei synnyttäneistä ollut? Tietoa mielenterveyslääkityksestä vai? Siihenhän sinä vetosit...

    Odotan edelleen vastaustasi tähän kysymykseeni:

    Kertoisitko oletko sinä kirjoittanut yhtäkään niistä viesteistä, joihin linkitin? Jos olet, niin mitkä niistä? Kerrotko myös, että olitko se sinä, joka väitti että abortit eivät Suomessa kuulu lisääntymisterveyspalveluihin??

    toteemus useiden tutkimusten osotuksista poissulkee niiden piiristä sen MGn oman tutkimuksen? Miksei sekin muka osoittas aborttien yhteyttä _mielenterveysongelmiin_?

    Eli turhaan en ole sanonut mutuilusta missään :) sinähän koitat jatkuvasti valjastaa totakin tekstiä omiin tarkotuksiis keksimällä todetuista itselles mieluisia johtopäätöksiä.

    "Eli mitä vastaavia tietoja ei synnyttäneistä ollut? Tietoa mielenterveyslääkityksestä vai? Siihenhän sinä vetosit... "

    Ei herrnajesta.. juurihan tarkensin mitä tälläkin tarkotin! LUKISIT edes välillä näitä vastauksiakin!

    en tainnut viitsiä edes avata ainuttakaan linkityksistäs. Ne johtaa vanhoihin, jo muualla moneenkin kertaan jauhettuihin asioihin. Mitä sitten vaikka ne ois mun viestejä? Miksi ihmeessä jaksaisin ruveta TAAS vääntää ja haaskaan aikaani täällä vielä niihinkin?

    Äänestä

  • miten yleinen kirjoitti:

    "miten yleinen
    toteemus useiden tutkimusten osotuksista poissulkee niiden piiristä sen MGn oman tutkimuksen?"

    Väitinkö minä sen poissulkevan sen vai sanoinko vain ettei MG tuossa kohdassa puhunut enää siitä tietystä tutkimuksesta?

    "Eli turhaan en ole sanonut mutuilusta missään :) sinähän koitat jatkuvasti valjastaa totakin tekstiä omiin tarkotuksiis keksimällä todetuista itselles mieluisia johtopäätöksiä."

    Mitä sellaista minä siis väitin, mitä MG ei itse sanonut?
    Minun sanani:
    "sekään tutkimus ei tutkijan itsensä mukaan osoittanut sitä, että itsemurhien syynä olisi tehty abortti, vaan todennäköisesti ne aborttiinkin johtaneet tekijät ;)"

    MG:n sanat:
    "Artikkelissamme todetaan selvästi, _ettei kyseessä näytä olevan kausaalisuus, vaan todennäköisemmin raskaudenkeskeytyksen ja itsemurhan yhteiset sosiaaliset ja terveydelliset riskitekijät_."

    Joten kerrohan nyt mikä meni väärin?

    "Ei herrnajesta.. juurihan tarkensin mitä tälläkin tarkotin! LUKISIT edes välillä näitä vastauksiakin!"

    No mistä sinä tiedät, että tuossa myöhemmässä julkaisussa ei oltu muka tutkittu synnyttäneiden raskautta edeltänyttä mielenterveyslääkitystä? Miten voidaan sanoa, että abortin tehneillä on 2-3 kertaa useammin ollut lääkitys kuin synnyttäneillä, jollei muka synnyttäneistä tuollaista tietoa edes ole ollut saatavilla? Miten voidaan tehdä vertaus jos kerran, kuten sinä väitit, vertailukohteesta ei ole saatavilla vertailtavaa tietoa?

    Etkö itse oikeasti tajua omien väitteidesi ristiriitaa siihen nähden mitä lainauksia esität?

    Äänestä

  • kuule,.. kirjoitti:

    en tainnut viitsiä edes avata ainuttakaan linkityksistäs. Ne johtaa vanhoihin, jo muualla moneenkin kertaan jauhettuihin asioihin. Mitä sitten vaikka ne ois mun viestejä? Miksi ihmeessä jaksaisin ruveta TAAS vääntää ja haaskaan aikaani täällä vielä niihinkin?

    No, koska et siis kykene rehellisesti kertomaan mitä oletkaan tullut sanoneeksi, saan siis tehdä ihan omat oletukseni.

    "Mitä sitten vaikka ne ois mun viestejä?"

    Se selviäisi sinulle, jos kertoisit ovatko ne. Mutta olettanen että ovat.

    "Miksi ihmeessä jaksaisin ruveta TAAS vääntää ja haaskaan aikaani täällä vielä niihinkin?"

    En ole pyytänyt sinulta vastausta niihin viesteihin, enkä aijo edes pyytää. Olen vain ja ainoastaan halunnut tietää, oletko sinä kirjoittanut ne. Vastaukseksi riittäisi sinulta siis yksi ainoa sana, kyllä tai ei. Aikaa siihen tuskin kovasti haaskautuisi.

    Mutta koska et tuota yhtä sanaa ehdi sanoa, niin teen tosiaan sitten omat oletukseni.

    Äänestä

  • henkilö X kirjoitti:

    "miten yleinen
    toteemus useiden tutkimusten osotuksista poissulkee niiden piiristä sen MGn oman tutkimuksen?"

    Väitinkö minä sen poissulkevan sen vai sanoinko vain ettei MG tuossa kohdassa puhunut enää siitä tietystä tutkimuksesta?

    "Eli turhaan en ole sanonut mutuilusta missään :) sinähän koitat jatkuvasti valjastaa totakin tekstiä omiin tarkotuksiis keksimällä todetuista itselles mieluisia johtopäätöksiä."

    Mitä sellaista minä siis väitin, mitä MG ei itse sanonut?
    Minun sanani:
    "sekään tutkimus ei tutkijan itsensä mukaan osoittanut sitä, että itsemurhien syynä olisi tehty abortti, vaan todennäköisesti ne aborttiinkin johtaneet tekijät ;)"

    MG:n sanat:
    "Artikkelissamme todetaan selvästi, _ettei kyseessä näytä olevan kausaalisuus, vaan todennäköisemmin raskaudenkeskeytyksen ja itsemurhan yhteiset sosiaaliset ja terveydelliset riskitekijät_."

    Joten kerrohan nyt mikä meni väärin?

    "Ei herrnajesta.. juurihan tarkensin mitä tälläkin tarkotin! LUKISIT edes välillä näitä vastauksiakin!"

    No mistä sinä tiedät, että tuossa myöhemmässä julkaisussa ei oltu muka tutkittu synnyttäneiden raskautta edeltänyttä mielenterveyslääkitystä? Miten voidaan sanoa, että abortin tehneillä on 2-3 kertaa useammin ollut lääkitys kuin synnyttäneillä, jollei muka synnyttäneistä tuollaista tietoa edes ole ollut saatavilla? Miten voidaan tehdä vertaus jos kerran, kuten sinä väitit, vertailukohteesta ei ole saatavilla vertailtavaa tietoa?

    Etkö itse oikeasti tajua omien väitteidesi ristiriitaa siihen nähden mitä lainauksia esität?

    sitten oli?
    ""Kummassakaan sinun lainaamassasi kohdassa Gissler ei puhunut tästä itsemurhatutkimuksesta. "

    Sen sijaan minä en väittäny missään ettäkö se ois puhunu _pelkästään_ siitä.

    "sanoinko vain ettei MG tuossa kohdassa puhunut enää siitä tietystä tutkimuksesta? "

    Mistä sä sen tiedät ettei puhunu myös omasta tutkimuksesta? Ja tämäkin oli yksi mutuilusi.

    "Miten voidaan sanoa, että abortin tehneillä on 2-3 kertaa useammin ollut lääkitys kuin synnyttäneillä, jollei muka synnyttäneistä tuollaista tietoa edes ole ollut saatavilla?"

    Ja puhuinkohan ihan pelkästään lääkityksestä ja sen yleisyydestä?? Vai ihan niistä muistakin luetelluista seikoista siihen liittyen ym. taustatekijöistä? Missä väitin ettei tota tietoo ollu saatavilla?

    Äänestä

  • mitähän tää kirjoitti:

    Okei, toisessa lainaamistasi kohdista hän saattoi puhua myös omasta tutkimuksestaan, vaikka toki oli jo kertonut, että hänen omassa tutkimuksessaan ei saatu selvyyttä siitä, oliko itsemurhien taustalla nimenomaan abortit... Toisessa lainamassasi kohdassa hän ei puhunut siitä tutkimuksesta laisinkaan.

    Oletko nyt tyytyväinen?

    "Mistä sä sen tiedät ettei puhunu myös omasta tutkimuksesta?"

    En tiedäkään. Siinä olet oikeassa. Mistä sinä muuten tiedät, että hän puhui myös omasta tutkimuksestaan?

    "Ja puhuinkohan ihan pelkästään lääkityksestä ja sen yleisyydestä?? Vai ihan niistä muistakin luetelluista seikoista siihen liittyen ym. taustatekijöistä? Missä väitin ettei tota tietoo ollu saatavilla?"

    Niin. Mistäs minä voisin tietää, mitä sinä olet tarkoittanut, kun et kysyessäni ole selvää vastausta ja lainausta mistään tutkimuksesta antanut?? Arvaapas miksi minä yritin sinulta kysyä, että mitä vastaavia taustatietoja tarkoitat? Nii'in, siksihän minä sitä kysyin, koska toivoin sinun tarkentavan mistä vastaavista taustatiedoista puhuit...

    Se mitä minä olen kyennyt tekstiäsi tulkitsemaan, on se, että olet puhunut mielenterveyslääkityksestä ennen raskautta, koska mitään muuta tekstinpätkää taikka lainausta et ko. asiayhteydessä ole maininnut...

    "Ja niistä aiemmista ongemista
    >jonka mukaan raskauden keskeyttäneillä naisilla
    on 2–3 kertaa useammin mielenterveyslääkitys
    kolme kuukautta ennen raskauden alkua kuin
    synnyttäneillä naisilla.>
    mutta synnyttäneiden taustatiedoistahan ei tarkempaa rekisteriä ollutkaan"

    Tuossahan sinä laitoit oman lauseesi väliin tuollaisen mielenterveyslääkitystä käsittelevän lainauksen. Siitä minä jotenkin ymmärsin, että oma lauseesi olisi jopa jotenkin liittynyt siihen lainaamasi kohtaankin, mutta ilmeisesti siis ei... Joten kerrotko nyt, että mistä vastaavista taustatiedoista puhut? Mistä tutkimuksesta puhut? Miksi lainasit tuon tekstinpätkän tuohon asiayhteyteen, jollet tarkoittanut juuri siinä mainittuja tietoja??

    "Mistä sinä muuten tiedät, että hän puhui myös omasta tutkimuksestaan? "

    yleensä kai itsemurhaa on edelteny jonkinlaisia mt-ongelmia?

    "Arvaapas miksi minä yritin sinulta kysyä, että mitä vastaavia taustatietoja tarkoitat?"

    Se oli jo kerrottu kun jatkoit vaan tivaustasi. Yhtä paljoa taustatietoa synnyttäneistä ei ole kuin abortoijista.

    >We did not, however, have complete information on social class in our data. No control group for social class after birth and miscarriage and for the general population was available. In addition, the social class was based only on the mother's occupation. >

    >The relation between suicide, mental disorders, life events, social class, and social support is a complex one.23 Abortion might mean a selection of women at higher risk for suicide because of reasons like depression. Another explanation for the higher suicide rate after an abortion could be low social class, low social support, and previous life events or that abortion is chosen by women who are at higher risk for suicide because of other reasons. Increased risk for a suicide after an induced abortion can, besides indicating common risk factors for both, result from a negative effect of induced abortion on mental wellbeing. With our data, however, it was not possible to study the causality more carefully. Our data clearly show, however, that women who have experienced an abortion have an increased risk of suicide, which should be taken into account in the prevention of such deaths. >

    http://www.bmj.com/content/313/7070/1431.full

    Äänestä

  • no luultavasti kirjoitti:

    ""Arvaapas miksi minä yritin sinulta kysyä, että mitä vastaavia taustatietoja tarkoitat?"

    Se oli jo kerrottu kun jatkoit vaan tivaustasi."

    Niinkö oli kerrottu? Ihan ensimmäistä kertaa kuitenkin vasta nyt annoit nuo lainaukset siitä itse tutkimuksesta, mihin vetosit. Sitä ennenhän olit asiaan liittänyt ihan toisen jutun.

    Mutta kiitos että vihdoin viimein vastasit. Minua sekoitti vain se, että aiemmin liitit oheisen lainauksen, niin kiinteästi tähän asiayhteyteen:
    >jonka mukaan raskauden keskeyttäneillä naisilla
    on 2–3 kertaa useammin mielenterveyslääkitys
    kolme kuukautta ennen raskauden alkua kuin
    synnyttäneillä naisilla.>

    Oletin siis, että tuolla lainauksella olisi ollut jotain tekemistäkin niiden puutteellisten taustatietojen kanssa, koska liitit sen osaksi omaa lausettasi. Mutta ko. lainaus siis ei liittynytkään mitenkään tähän asiaan ja ilmeisesti vain huviksesi, jostain määrittelemättömästä syystä halusit sen siihen liittää, vaikka et sillä mitään tarkoittanutkaan itse asiayhteyden kannalta...

    No hyvä että nyt selvensit vihdoin, että antamasi lainaus ei liittynytkään asiaasi missä sitä käytit. Totta on se, että kaikkia taustatietoja ei tasapuolisesti ollut saatavilla. Henkilökohtaisesti ihmettelin hieman että miksi ei. Kai niistä samoista rekistereistä, joista esim. abortin tehneiden taustoja selvitettiin, olisi käynyt ilmi samat tiedot myös synnyttäneiden kohdalla? Noh, täytynee joskus yrittää tutustua asiaan tarkemmin. Joka tapauksessa tämäkään tutkimus ei siis osoittanut että aiemmat mielenterveysongelmat helpottaisivat vastentahtoisella synnytyksellä enemmän kuin vapaaehtoisella abortilla :)

    Oletko sinä muuten sama henkilö, joka kirjoitit eilen myös siitä Afrikan lisääntymisterveyspaketista, joka ei sisältänyt aborttia?

    "ei kuulu pakettiin
    14.5.2011 21:28
    >The reproductive health care package _does not include abortion_. The United Nations does not provide support for abortion or abortion related activities anywhere in the world.>

    http://www.un.org/geninfo/faq/factsheets/FS6.HTM

    Ja ennenkun alat jankkaan taas sivun 'epävirallisuutta' niin mahtaako olla näin että se ei ois sen takia pätevää Yk:n lausuntoo.. ja eikö näitä samoja tekstejä löytyny joltain muultakin sivulta."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9833574#comment-49437986-view

    Äänestä

Itse sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä tyyppi 2. Masentunut olin jo kun odotin, en kuitenkaan pahasti.

Yritimme lasta ja saimme esikoiseni. Alku oli raskasta aikaa, koska typymme oli huonouninen ja vatsavaivainen.

Mielenterveysongelmat eivät aina voi olla riittävä syy aborttiin. Kuka tahansa voisi sanoa niin. Eri asia ovat henkilöt, joilla on lääkärin (varsinkin b-) lausunto asiaan.

Mielipiteeni voi lukea toisesta viestiketjusta samalla nimimerkillä kuin kirjoitan tämän.

Ja jos yhtään tuntuu, että voisi pitää lapsen, se kannattaa. Monet surevat jälkeenpäin aborttia ja se aiheuttaa heille mielenterveysongelmia.

Ihan tervekin ihminen voi sairastua saatuaan lapsen, siis mielenterveysongelmiin.

Miettikää siis useamman kerran ennen kuin teette abortin!

Äänestä
  • Lyhyesti sanon vaan, että on todella suuri ero että lähteekö lapsentekoon niin että vierestä löytyy mies, ja taustalla tukiverkko, vai pitäisikö raskausaikana pärjätä yksin bipoutensa kanssa.

    On suuri ero siinä että löytyykö tukena joku muukin kuin lääkäri ja vaikkapa terapeutti, saako olla rakastettu, voiko luottaa siihen että pidetään huolta vaikka menisikin vähän huonommin...

    Yksi abortti takana, manian seuraus, en olisi edes tiennyt kuka olisi lapsen isä ollut, yksin olisin kuitenkin odotusajan jne ollut, eikä se oikein olisi mitenkään tullut kysymykseen se raskaus ja synnytys.

    Nyt raskaana, rankkaa on, mutta enää 14viikkoa.. Sitten alkaakin varsinainen koitos,mutta koska mieheni tuntee minut ja tietää mitkä oavt riskit, hän myös osaa olla varautunut siihen että apua mahdollisesti tarvitaan.

    Eli kyllä, bipokin voi olla raskaana, eikä pelkkä mielenterveysongelma ole syy aborttiin aina ja jokaisen kohdalla, riippuu myös paljon olosuhteista.

    Ja viimeiseksi sanon vaan että sukon kyllä että lähes kaikki oavt miettineet kyllä kunnolla päätöstään enenkuin menevät aborttiin.

    Äänestä

  • Toinen bipo kirjoitti:

    Lyhyesti sanon vaan, että on todella suuri ero että lähteekö lapsentekoon niin että vierestä löytyy mies, ja taustalla tukiverkko, vai pitäisikö raskausaikana pärjätä yksin bipoutensa kanssa.

    On suuri ero siinä että löytyykö tukena joku muukin kuin lääkäri ja vaikkapa terapeutti, saako olla rakastettu, voiko luottaa siihen että pidetään huolta vaikka menisikin vähän huonommin...

    Yksi abortti takana, manian seuraus, en olisi edes tiennyt kuka olisi lapsen isä ollut, yksin olisin kuitenkin odotusajan jne ollut, eikä se oikein olisi mitenkään tullut kysymykseen se raskaus ja synnytys.

    Nyt raskaana, rankkaa on, mutta enää 14viikkoa.. Sitten alkaakin varsinainen koitos,mutta koska mieheni tuntee minut ja tietää mitkä oavt riskit, hän myös osaa olla varautunut siihen että apua mahdollisesti tarvitaan.

    Eli kyllä, bipokin voi olla raskaana, eikä pelkkä mielenterveysongelma ole syy aborttiin aina ja jokaisen kohdalla, riippuu myös paljon olosuhteista.

    Ja viimeiseksi sanon vaan että sukon kyllä että lähes kaikki oavt miettineet kyllä kunnolla päätöstään enenkuin menevät aborttiin.

    mielenhäiriöisten ei pitäs edes harrastaa seksiä niin ei tartte sitten niissä lapsen tappamisissakaan hypätä. Ei oo yhdenkään lapsen hyvä jäädä sellasten epävakaiden ja päävikasten omanapojen armoille.

    Äänestä

  • pahasti.. kirjoitti:

    mielenhäiriöisten ei pitäs edes harrastaa seksiä niin ei tartte sitten niissä lapsen tappamisissakaan hypätä. Ei oo yhdenkään lapsen hyvä jäädä sellasten epävakaiden ja päävikasten omanapojen armoille.

    Kammottava kommentti.

    Eli mt-ongelmaisilla ei pitäisi mielestäsi olla oikeutta parisuhteeseen tai perheeseen?

    Äänestä

  • 1977* kirjoitti:

    mutta myös velvollisuus kantaa vastuunsa oikeuksien mahdollisista seurauksista eikä mitään luuloteltua "oikeutta" luistaa siitä lapsiaan tappamalla.

    Äänestä

  • toki, kirjoitti:

    Vastuu on kannettu jo silloin kun on ehkäisyä käytetty;on eri asia jos se on jätetty tarkoituksella pois.

    Äänestä

  • naisen päätös kirjoitti:

    Vastuu on kannettu jo silloin kun on ehkäisyä käytetty;on eri asia jos se on jätetty tarkoituksella pois.

    paetaan abortilla kun ehkäsy ei oo pitänykään..

    Äänestä

  • toki, kirjoitti:

    mutta myös velvollisuus kantaa vastuunsa oikeuksien mahdollisista seurauksista eikä mitään luuloteltua "oikeutta" luistaa siitä lapsiaan tappamalla.

    Eli b-luokan kansalaisiksi ne pitäisi alentaa kuitenkin, eli rajoitetut ihmisoikeudet heille. Muuten toivottavasti kaikki ihmisoikeudet savat pitää, mutta eivät päättää itse lastensa lukumäärästä ja syntymäajoista, eli oikeus lisääntymispalveluihin heiltä pois?

    ainoastaan jos sitä aiottaisiin toteuttaa tappamalla jo olemassa olevia ihmisiä (ja näin riistämällä totaalisesti heidän ihmisoikeutensa). Ja sillonhan ei mistään lisääntymisestä enää päätetäkään kun on jo lisäännytty.

    Äänestä

  • kuten todettua, kirjoitti:

    ainoastaan jos sitä aiottaisiin toteuttaa tappamalla jo olemassa olevia ihmisiä (ja näin riistämällä totaalisesti heidän ihmisoikeutensa). Ja sillonhan ei mistään lisääntymisestä enää päätetäkään kun on jo lisäännytty.

    Aivan, näinhän tapahtuu. Puolueettomassa oikeuden käynissä ihmiseltä joka joka on tappanut jo olemassa oelvia ihmisiä, rikoksen tekijä luokitellaan hetkeksi/rangaistuksen keston ajaksi b-luokan kansalaiseksi ja häneltä riistetään ihmisoikeuksia. Mutta tämä tapahtuu vain puolueettomassa oikeuden käynnissä...

    Lisääntyminen tarkoittaa jälkeläisten tekemistä ja ihmisellä puhutaan siis lapsien teosta. Ihminen on lisääntynyt vasta kun hänellä on lapsi.

    siinä vaiheessa kun lapsi on OLEMASSA siellä kohdussa. Ihmisiä voidaan tappaa ihan huvikseen ja ilman rangaistuksia lepsuilevan riistolain synkällä varjolla, kuten nykymeno osoittaa.

    Äänestä

  • lisäännytty on kirjoitti:

    siinä vaiheessa kun lapsi on OLEMASSA siellä kohdussa. Ihmisiä voidaan tappaa ihan huvikseen ja ilman rangaistuksia lepsuilevan riistolain synkällä varjolla, kuten nykymeno osoittaa.

    Hassu kommentti: lisäännytty on jo silloin kun lapsi on olemassa siellä kohdussa. Eli ollaan raskaana? on siis folemassa alkio tai sikiö? Silloinko ollaan jo lisäännytty?

    Hmmm.... Olitkohan miettinyt tuota ihan mielenkiintoista logiikan kukkasta yhtään pidempään? Eli alkio/sikiö vaihe tarkoittaa,e ttä on jo lisäännytty, eli elävällä olennolla on jo jälkeläinen...

    Mietitäänpä hetki lisääntymistä tämän valossa. Lisääntyminen, eli jälkeläisten teko on elämän edellytys, siksi sitä harrastavat kaikki elävät olennot, joten ei nyt keskitytäkään vain nisäkkääseen, jolla kertomasi mukaan tiineys/raskaus on jo jälkeläinen. Linnun alkio/sikiö vaihe on nimeltään muna. Onko siis linnun jälkeläinen nimeltään muna vai onko se mahdollisesti kuitenkin linnunpoikanen? Männyn alkio/sikiö vaihe on käpy. Onko siis männyn jälkeläinen käpy vai kenties kuitenkin taimi? Kalan alkio/sikiö vaihe on kutu. Onko siis kalan jälkeläinen nimeltään kutu vai kenties kalan poikanen? Kaiken kaikkiaan kun ihminen elää tätä samaa maailmaa ja noudattaa samoja luonnonlakeja, niin onkohan ihmisen jälkeläinen raskaus tai alkio/sikiö vai olisiko sen kenties kuitenkin lapsi?

    ja ihan sieltä kohdusta / olemassaolonsa alusta lähtien.

    Äänestä

  • lapsi = jälkeläinen kirjoitti:

    ja ihan sieltä kohdusta / olemassaolonsa alusta lähtien.

    Vastaa kysymyksiin.

    Tuon logiikan kukkasen jo ymmräsin, mutta vielä hakusessa oli nämä:

    Onko linnun jälkeläinen muna?

    Onko männyn jälkeläinen käpy?

    Onko kalan jälkeläinen kutu?

    Äänestä

  • 1977* kirjoitti:

    Vastaa kysymyksiin.

    Tuon logiikan kukkasen jo ymmräsin, mutta vielä hakusessa oli nämä:

    Onko linnun jälkeläinen muna?

    Onko männyn jälkeläinen käpy?

    Onko kalan jälkeläinen kutu?

    Ei tietenkään, eikä ihmisen jälkeläinen ole kohtu tai raskaus.. :)

    Äänestä

Ei kai naisen mielenterveydellä mitään väliä kaikenlaisille humuveikoille ja kiihkouskovaisille olekaan.
Minulle taas on väliä sekä fyysisellä että mentallisella terveydellä, siksi
kannatan abortin vapauttamista kokonaan alle 12 rv raskauksissa.

Aikansa elänyt syiden kärttäminen on muisto ajoilta, jolloin
tässä maass avioeroonkin tarvittiin syy ja syyllinen. Laki ei tuntenut
käsitettä raiskaus avioliitossa, homoseksuaalisuus oli rikos, joka
oli myös pitkään luokiteltu sairaudeksi.

Olemme päässeet humuveikkojen Suomesta eroon, miksi pitää
aborttilaissa olla vielä nuo tarpeettomat ehdot, koska käytännössä
abortti on kuin onkin vapaa.

Äänestä
  • tuoreimmasta vaalituloksesta päätellen taidamme olla menossa pikemminkin meidän "humuveikkojen" parempaan, vanhaan kunnon Suomeen :) mutta ainahan sitä voi jatkaa unelmointia rajattomista tappamisvapauksista.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    tuoreimmasta vaalituloksesta päätellen taidamme olla menossa pikemminkin meidän "humuveikkojen" parempaan, vanhaan kunnon Suomeen :) mutta ainahan sitä voi jatkaa unelmointia rajattomista tappamisvapauksista.

    Juu, jos vaalituloksen perusteella tulee uusi rakas vanha suomi niin ensimmäiseksi täältä saa ajaa rajalle kaikki musut, arapit,somalit karvakäsipitseriat ja muut jotka loisivat tuossa kauppakeskuksen pihalla kunnostautuvat lähinnä kuluttamalla veronmaksajien rahoja, jämpti on näin.Sitähän ne persut haluaa.vaaliohjelmissakin oli mukavia juttuja.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    tuoreimmasta vaalituloksesta päätellen taidamme olla menossa pikemminkin meidän "humuveikkojen" parempaan, vanhaan kunnon Suomeen :) mutta ainahan sitä voi jatkaa unelmointia rajattomista tappamisvapauksista.

    Ihan sellainen pieni asia vaan, että voin kertoa että esimerkiksi monet aseharrastajat antoivat äänensä persuille ihan vain heidän asepolitiikansa takia.
    Monella aseharrastajilla kun on jo mitta täynnä Lapintien selityksiä jne...

    Toinen syy miksi monet on äänestäneet perussuomalaisia on se, että ne ajaisivat suomalaisten asiaa (maahanmuuttopoliitiikka, tukipaketti jne)

    Et voi suoraan olettaa että persuja äänestettiin sen takia että esim. Soini vastustaa aborttia, koska se ei edes ole puolueen aate.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    tuoreimmasta vaalituloksesta päätellen taidamme olla menossa pikemminkin meidän "humuveikkojen" parempaan, vanhaan kunnon Suomeen :) mutta ainahan sitä voi jatkaa unelmointia rajattomista tappamisvapauksista.

    "tuoreimmasta vaalituloksesta päätellen taidamme olla menossa pikemminkin meidän "humuveikkojen" parempaan, vanhaan kunnon Suomeen :) mutta ainahan sitä voi jatkaa unelmointia rajattomista tappamisvapauksista."

    Niinkö? Millä perusteella?

    Vaalituloksia jos mietitään, niin abortin vastaiselle kannalle vaaliohjelmassaan ei asettunut yksikään paikkoja saanut puolue. Tällöin vastustajien toiveiden takana olisi pyöreät 0% annetuista äänistä.

    Jos taas ajattelemme puolueiden aborttikantaa muutoin, niin ainoastaan KD olisi aika varmasti abortin vastainen. Sillä perusteella vaalituloksen perusteella siis abortin vastustajilla olisi kokonaista 4% annetuista äänistä takanaan.

    Jos abortin vastustajien mieliksi, ilman varteenotettavia perusteita sille, laskemme abortin vastaiseksi puolueeksi myöskin Perussuomalaiset, niin tällöin vastustajien äänisaalis olisi hulppeat 23% kaikista annetuista äänistä.

    Vaalituloksesta päätellen siis siihen "humuveikkojen vanhaan kunnon Suomeen" on vielä hippasen matkaa ;)

    Aivan niin ja eikö Soini ole tehnyt selväksi, että hänen näkemyksensä liittyy uskontoon ja on henkilökohtainen eikä liityy Perussuomalaisten vaaliohjelmaan mitenkään? Näin minä olen sen käsittänyt...

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Aivan niin ja eikö Soini ole tehnyt selväksi, että hänen näkemyksensä liittyy uskontoon ja on henkilökohtainen eikä liityy Perussuomalaisten vaaliohjelmaan mitenkään? Näin minä olen sen käsittänyt...

    "eikö Soini ole tehnyt selväksi, että hänen näkemyksensä liittyy uskontoon ja on henkilökohtainen eikä liityy Perussuomalaisten vaaliohjelmaan mitenkään? Näin minä olen sen käsittänyt... "

    Juuri näin. Juuri tästä syystähän Soini hermostui siitä, että hänen henk. koht. mielipidettään tivattiin vaalikampanjan aikana jopa vaalikeskusteluissa, koska hän katsoi ettei se liity hänen edustamansa puolueen poliittiseen linjaukseen. Hänestä näillä kysymyksillä yritettiin vahingoittaa perussuomalaisia puolueena. Siksi hän mm. kieltäytyi suoraan vastaamasta edes siihen kysymykseen, pitäisikö hänen mielestään raiskatulle sallia abortti vaiko ei.

    Henkilökohtaisesti ymmärrän kyllä Soinin tuohtumista siinä, että aika monessa vaalitentissä, jossa puoluejohtajat olivat vastaamassa puolueensa politiikkaa koskeviin kysymyksiin, kysyttiin aborttiasiasta vain Soinilta hänen henkilökohtaista kantaansa. Minustakaan yhden puoluejohtajan henkilökohtaisia näkemyksiä ei pitäisi tivata jollei kysymystä kohdisteta kaikille muillekin. Toisaalta, kun kysymys sitten Ylen neljän suurimman vaalitentissä kohdistettiin kaikille, oli Soini ainoa, joka ei siihen suoraan vieläkään vastannut. Ilmeisesti hän pelkäsi, että hänen abortin vastainen näkemyksensä liitettäisiin puolueeseen ja se veisi ääniä perussuomalaisilta laajemminkin. Tai sitten hän pelkäsi oman äänisaaliinsa puolesta...

    http://www.mtv3.fi/uutiset/vaalit/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/03/1305579/ylen-vaalitentti-soini-kierteli-yha-abortti-kysymyksessa

    http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/il-tama-kysymys-raivostutti-timo-soinin/art-1288378786170.html

    Pari linkkiä vielä aiheesta:

    "Timo Soini on toki tämän kysymyksen äärellä hankalammassa asemassa kuin muiden puolueiden puheenjohtajat. Vaikka Perussuomalaiset puolueena pitääkin aborttiin liittyvää nykylainsäädäntöä jokseenkin hyvänä, ei Soini voi omana mielipiteenään tällaista julkisesti esittää. Syynä tähän on yleisesti pidetty hänen kristillistä, tarkemmin sanottuna katolista vakaumustaan. Ehkä katolisuus ei ole tärkein Timo Soinin maailmankuvaa muokkaava tekijä, mutta se vaikuttaa varmasti siihen, minkälaisia lausuntoja hän voi julkisesti antaa. Katolinen puoluejohtaja ei kerta kaikkiaan voi henkilökohtaisesti ottaa kantaa abortin puolesta, sellaisesta kun saattaa seurata jopa ekskommunikaatio eli kirkon yhteydestä erottaminen."

    http://ojanpera.blogspot.com/2011/04/timo-soini-ja-abortti.html

    http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011041213535922_vl.shtml

    Äänestä

  • henkilö X kirjoitti:

    "eikö Soini ole tehnyt selväksi, että hänen näkemyksensä liittyy uskontoon ja on henkilökohtainen eikä liityy Perussuomalaisten vaaliohjelmaan mitenkään? Näin minä olen sen käsittänyt... "

    Juuri näin. Juuri tästä syystähän Soini hermostui siitä, että hänen henk. koht. mielipidettään tivattiin vaalikampanjan aikana jopa vaalikeskusteluissa, koska hän katsoi ettei se liity hänen edustamansa puolueen poliittiseen linjaukseen. Hänestä näillä kysymyksillä yritettiin vahingoittaa perussuomalaisia puolueena. Siksi hän mm. kieltäytyi suoraan vastaamasta edes siihen kysymykseen, pitäisikö hänen mielestään raiskatulle sallia abortti vaiko ei.

    Henkilökohtaisesti ymmärrän kyllä Soinin tuohtumista siinä, että aika monessa vaalitentissä, jossa puoluejohtajat olivat vastaamassa puolueensa politiikkaa koskeviin kysymyksiin, kysyttiin aborttiasiasta vain Soinilta hänen henkilökohtaista kantaansa. Minustakaan yhden puoluejohtajan henkilökohtaisia näkemyksiä ei pitäisi tivata jollei kysymystä kohdisteta kaikille muillekin. Toisaalta, kun kysymys sitten Ylen neljän suurimman vaalitentissä kohdistettiin kaikille, oli Soini ainoa, joka ei siihen suoraan vieläkään vastannut. Ilmeisesti hän pelkäsi, että hänen abortin vastainen näkemyksensä liitettäisiin puolueeseen ja se veisi ääniä perussuomalaisilta laajemminkin. Tai sitten hän pelkäsi oman äänisaaliinsa puolesta...

    http://www.mtv3.fi/uutiset/vaalit/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/03/1305579/ylen-vaalitentti-soini-kierteli-yha-abortti-kysymyksessa

    http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/il-tama-kysymys-raivostutti-timo-soinin/art-1288378786170.html

    Vielä lisää, anteeksi nyt tämä viestiripulointini, mutta täytyy vielä tämäkin uutinen tältä päivältä kertoa, vaikka ei aborttiin liitykään:

    PERUSSUOMALAISET EIVÄT MENE HALLITUKSEEN:

    "Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi tänään tiedotustilaisuudessa, että puolue ei lähde neuvottelemaan paikasta kokoomusjohtoisessa hallituksessa, joka tukee Portugalin pakettia ja Euroopan tukijärjestelmiä." (Torstai 12.5.11, Julkaistu: 11:08)

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112038-timo-soini-teki-kovan-ratkaisun-”ei-riita”

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/perussuomalaiset-ei-lahde-hallitukseen/art-1288388564653.html

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011051213699425_uu.shtml

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Soini jättäytyi oppositioon dramaattisissa tunnelmissa/1135266087236

    Tämä harmi. Jäämme vaille suurta viihdettä.

    Olisin niin mielelläni nähnyt Perussuomalaiset syömässä sanojaan.

    Toisaalta onhan siitä jo monta viikkoa kun politiikan kommentaattorit ovat kertoneet, että perussuomalaisilla ei yksinkertaisesti riitä rahket hallitukseen, kannaotot ovat niin jyrkkiä ja kärkeviä, että ei niillä voida hallituksessa istua tekemässä todelliosia päätöksiä, vaan tuollainen puolue voi olla vain oppositiossa.

    Eli olihan tämä tiedossa, että perussuomalaisille kaikki oli vain Win-Win tilannetta. Mitään mahdollisuuttahan sille, että SDP ei olisi lähtenyt tukemaan Portugalia ei ollut, koska SDP kuitenkin tekee älyllistä politiikkaa, joten perussuomalaiset saivat nyt sen paikan jota halusivatkin, eli opposition suurimman räksyttäjän paikan ja saivat pitää kasvonsa äänestäjien silmissä :"emme lähde hallitukseen joka tekee vastoin äänestäjiemme toiveita". Tämänhän, että perussuomalsiet eivät lähde hallitukseen olisi voinut sanoa jo täysin varmaksi heti vaalien jälkeen, kuten jotkut politiikan asiantuntijat tuntuivatkin sanovan...

    Mutta vaikka nyt jäin kaipaamaan suurta showta täytyy olla tyytyväinen, Suomi tulee jatkossakin siis vain kehittymään aprempaan suuntaan.

    Jos joku vielä neljän vuoden päästä tätä palstaa seuraa, niin laitetaanko jo nyt vetoa vetämään? Perussuomalaisten kannatus ensi vaaleissa jää alle viiden prosentin, siinä minun veikkaukseni. Puolue haukkasi suullisen paskaa kun sai liian ison vallan, nyt kansalaiset näkevät mitä ne konkreettisesti tekevät ja tulevat pettymään karvaasti...

    haukkasi vanhaa paskaa mitä nyt maksellaan mm. Portugaliin päin ja minne lie seuraavaks, mutta saa nähdä onko ensi vaaleissa PSn kannatus jo kirkkaasti suurimmaksi puolueeksi yltävää. Sitten alkais ne todelliset muutokset parempaan päin, vanhoihin hyviin arvoihin ja viimesen 40 vuoden aikana pahoin rapistuneen moraalisen selkärangan kohennukseen.

    Äänestä

  • vielä osa kirjoitti:

    "Sitten alkais ne todelliset muutokset parempaan päin, vanhoihin hyviin arvoihin ja viimesen 40 vuoden aikana pahoin rapistuneen moraalisen selkärangan kohennukseen."

    Juu, eli ensin pistettäisiin EU-rahahanat kiinni, sitten kiellettäisiin moderni taide, palautettaisiin mamut kotimaihinsa ja kitkettäisiin "mukavuustyöttömyyden" synti pois yhteiskunnan kukkaroa rasittamasta.

    Sitten jos aikaa, viitseliäisyyttä ja jaksua vielä löytyisi, saattaisi Soini jossain yhteydessä todeta vaivautuneena, että hänestä ihmiselämä on pyhä. Johon muut sanoisivat että kiva, mitäs sitten... ;D

    Äänestä

  • vielä osa kirjoitti:

    haukkasi vanhaa paskaa mitä nyt maksellaan mm. Portugaliin päin ja minne lie seuraavaks, mutta saa nähdä onko ensi vaaleissa PSn kannatus jo kirkkaasti suurimmaksi puolueeksi yltävää. Sitten alkais ne todelliset muutokset parempaan päin, vanhoihin hyviin arvoihin ja viimesen 40 vuoden aikana pahoin rapistuneen moraalisen selkärangan kohennukseen.

    Tuota pakko nyt kysyä sinulta sivistyneeltä ihmiseltä yksi asia:

    Onko Portugalissa käytössä euro vai onko siellä käytössä Portugalin euro?

    Jos on euro, niin onko suomessa käytössä euro vai onko suomessa suomen euro?

    Jos suomessa on euro ja portugalissa euro, niin kuinkas käy eurolle kun euron annetaan laskea persemäkeä menettäen arvonsa? Menettiköhän silloin euro arvonsa?

    Eilinen uutinen: ruotsi ei lähde tukemaan portugalia. kappas hassua. Euron alasmeneminen kun ei kruunua alas vedäkään... Mutta miten ihmeessä Suomi, jolla on käytössä sama valuutta, olisi mitenkään voinut tehdä samanlaisen ratkaisun? Eikö suomen nyt kuulukin olla paska jäykkänä kauhusta sen kanssa miten käy euron arvon, pakkohan meidän on tehdä ihan mitä vain, jotta euro ei tipu alas?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

humuveikko kirjoitti:

Mitä väliä sillä on jos jonkun huojuva mielenterveys hetkeksi heilahtaakin kaakkoon sen takia ettei saa aborttia tehdä. Pienempi paha se on kuin lapsen koko elämän tuhoaminen. Mielenterveysongelmista kun voi toipua vaan abortoitu ei henkiin pysty heräämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu