Jenkeillä on yksi maailman tehokkaimmista ja ammattitaitoisimmista vakoiluorganisaatioista, CIA. Armeijan puolella hallitaan sodankäynti ja psykologinen sodankäynti.
Nyt USA:n armeija on julkaissut ammutusta Osamasta kuvan, joka on paljastunut retusoiduksi versioksi vanhasta valokuvasta. Lisäksi se on ensin tiedottanut, että kuva, jossa Obaman esikunta katselee televisiota, esittää Osaman murhaa livenä - myöhemmin kerrottiin, että ei esitäkään. Hillary Clinton sanoi, että hän ei tiedä, mitä sillä hetkellä katseltiin.
Paljon muutakin takinkääntelyä ja uutisten korjailua ja muuttelua on Osaman murhan yhteydessä tapahtunut, yhtenä päivänä on kerrottu yhtä, toisena toista. Väitän, että USA:n armeija ja CIA eivät mitenkään voi oikeasti olla noin hukasssa, että ensin kerrotaan yhtä ja sitten toista.
Kyseessä täytyy olla ihan tietoinen ja suunniteltu juttu; annetaan salaliittohörhöille pohtimisen aihetta sekoittamalla pakkaa. YDINKYSYMYS ONKIN: MIKSI?
Ei USA voi olla näin tyhmä!
11
82
Vastaukset
- " "
Eihän pirukaan noista jenkeistä selvää saa.
- Dyy Dyy jne.
Kyllä, ne on aika tyhmiä!
- Dyy Dyy jne.
Liäksi:
Tästä vainajasta oli tehty se kuva. http://www.thehollywoodgossip.com/gallery/osama-bin-laden-death-photo-fake/
Ei edes kunnioita vainoja. - Vainoja?
Dyy Dyy jne. kirjoitti:
Liäksi:
Tästä vainajasta oli tehty se kuva. http://www.thehollywoodgossip.com/gallery/osama-bin-laden-death-photo-fake/
Ei edes kunnioita vainoja.Mitä hiton vainoja?
- Dyy Dyy jne.
Vainoja? kirjoitti:
Mitä hiton vainoja?
Sorry, olen vahingossa kirjoittanut sen väärin. Et ilmeisesti itse tajunnut mitä tarkoitin.
Siis, vainajia ei kunnioita.
- 18
Siksi koska tämä on Obaman oma "Watergate" operaatio. Virallista tiedustelu apparaattia ei ole käytetty ja tilanteet ja tapahtumat ovat ennalta suunniteltuja. Suurta teatteria koko show.
- show must
go on
- 654798
Mitenköhän on tuon pudoneen helikopterin laita? Mekaaninen vika, huippusalaisessa miljardi vehkeessä? Ettei vain olisi lavastettu, jotta jokin poliitikkojen tytäryhtiö saa pari miljardi tilausta?
Kumma ettei koko operaatiosta ole oikeastaan julkaistu juuri mitään kuvia, vain operaation jälkeistä tyhjää asuntoa on näytetty. - Baailman
Osama bin Laden kuoli jo 2001 ja Obamalle jäi tämä valttikortti.
Bush ja kumppanit tiesivät kyllä että bin laden kuoli 2001, mutteivat halunneet julkaista tietoa koska silloin olisi koko Afganistanin sota sotimatta ja se sota on ollut hyvin tuottoisaa tietylle piirille.
No nyt Obama käytti tämän valttikortin, kun syntymätodistus juttu oli sen verran kiusallinen että piti saada kansan huomio jonnekkin muualle.
Mikäs sen tehokkaampi kuin ns. pahimman vihollisen feikkaus.
Kun katselee kuinka Jenkit reagoivat tohon uutiseen, niin nehän menivät ihan sekaisin.
Jengiä oli kadulla kuin Senaatintorilla silloin kun Suomi voitti kultaa lätkässä.
Pelolla näköjään voidaan johdatella ihminen mihin kuntoon tahansa.- Diu Diu jne.
Aina kun USA: lla on vaikeeta niin jostain kummasta he löytää jotain radikaalista.
- asd456
Mutta nyt niillä on tosi vaikeeta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784