Suomessa verottaja tai vakuutusyhtiö tekevät 90 prosenttia kaikista konkurssihakemuksista.
Elinkeinoelämän keskusliitto on vaatinut verottajaa muuttamaan käytäntöään ja antamaan yrityksille lisää maksuaikaa turhien konkurssien välttämiseksi.
Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan yritysten systemaattista kaatamista jatketaan koko punaisen talouden viranomaisarmeijan voimin.
Esimerkiksi vuoden 2009 aikana pantiin vireille 3 275 konkurssia, mikä on 25,4 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä kaikissa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 14 860, mikä on noin 27 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Virallinen propaganda valtamediassa yrittää epätoivoisesti luoda kuvaa "yrittäjäystävällisestä" Suomesta mutta se on tietenkin törkeä vale.
On kuitenkin hienoa että yhteiskunnallinen muutos on jo lähtenyt liikkeelle: tästä on hyvä jatkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konkurssi
http://www.stat.fi/til/konk/2009/12/konk_2009_12_2010-02-15_tie_001_fi.html
TOVERIMAFIA ISKI
13
77
Vastaukset
- Finnmans
Ylipaisuneen punaisen talouden (julkinen sektori) menot ovat valtavat.
Jo pelkästään yhteen lentoon käytetään jopa 500 000 euroa
rahaa suoraan veronmaksajien pussista. Kansanedustajat
ovat juuri nostaneet palkkaansa ja Brysselin lennot ja viini-illallisetkin
maksavat.
Viranomaisarmeijalla on kuitenkin kaikki modernin
taloussodan suomat mahdollisuudet hyökätä yrittäjien kimppun valtavan byrokratian voimin.
Verokarhu raatelee lähinnä tietysti pienyrittäjiä, koska heidän puolustuskyky
on talouden resursseista johtuen varsin rajallinen.
Tällä hetkellä Suomessa ei yksikään puolue aja pienyrittäjien etua. - Beat Begins
Muualla maailmassa se tiedetään: Punikkilandia.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q="socialist finland" - Suomenmaa
Ennenkuin lähdetään tukemaan Portugalin punaista taloutta,
mitäpä jos annettaisiin tukipaketti alle köyhyysrajan eläville
Suomalaisille perheille tai vaikkapä näille jahdatuille pienyrittäjille,
jotka sisukkaan Suomalaisesti yrittävät ansaita oman elantonsa
tässä EU-byrokratiahelvetissä?- Autuas ulkolainen
halpatyövoima! Suomen mamuhyysärit ovat ajaneet yrittäjiä palkkaamaan ulkomaista halpatyövoimaa. Suomeen on saapunut myös oma-aloitteisesti ulkomaisia yrittäjiä ja maahantulijoita, jotka polkevat suomalaisten urakkahintoja, niin että urakkakohteista saatu hinta ei kata menoja. Kohteen valmistuttua häivytään Suomesta, kuin akanat tuuleen ja tullaan uuden yrityksen nimellä takaisin. Maksa nyt siinä sitten kaikki velvoitteet, joita verottaja ja vakuutusyhtiöt ajavat takaa.
Verottaja on myös omalta osaltaan tehnyt työtä yritysten kaatamiseksi. Siitä ei liene epäselvyyttä. Kun useissa muissa maissa helpotetaan ahdingossa olevan yrittäjän tilannetta, tehdäänkin Suomessa päinvastoin.
Kun näiden kaikkien lisäksi korotetaan energiaveroja, ollaan siinä tilanteessa, että liputa yritys ulos Suomesta tai lopeta toiminta, jos se on mahdollista.
- FinnMars!
Kyse on ennenkaikkea politiikasta, sillä jokainen kaadettu yrittäjä näin pakotetaan "punaisen lipun" alle.
Kun yritys on kaadettu, ei yrittäjällä juurikaan ole mahdollisuutta puolustaa omaa poliittista näkemystään.
Pitää muistaa että Suomessa on edelleen yrittäjille voimassa myös elinkautinen velkavankeus, eikä yrittäjillä ei ole Suomessa edes sosiaaliturvaa... tahi velkajärjestelyä, niinkuin esim. julkisen sektorin palkansaajille. - 23423424332
Punaisen talouden palkkalistoilta löytyy niin Katainen kuin Stubbkin.
Sama pienyrittäjien raatelu jatkunee sillä Stubbn mukaan kestävyysvaje olisi täytettävissä mm. veroratkaisuin.
Ei tietenkään rikkailta suuryrityksiltä... vaan näitä pienyrityksiä kaatamalla:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110573699 - Ahti Saari
"Halosen lento Pietariin: hinta 112 000 euroa!"
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=469247
"Halonen yksityiskoneella Afrikkaan - lasku puoli miljoonaa"
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/03/1301156/halonen-yksityiskoneella-afrikkaan---lasku-puoli-miljoonaa - Just.....
Iltalehti on huolissan palkansaajien jaksamisesta.
Hellanlettas!
No ei tässä kuulkaas pitkä ole kun palkansaajat saavat
lähteä mersullaan kesämökille lomarahat taskussa...
jotka on hyvin useassa tapauksessa valtion ulkomaanlainaa...
tahi pienyrittäjän vereslihasta "vorotettu:"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050613668708_uu.shtml - kuulemmahyvää
Joo, tuli hyvä idea, kun ei ole rahaa enää lihaan niin lähdetään leikkaamaan veitsellä suoraan suurituloisilta fleshiä, "kuulemma" paras liha ihmisessä on pohkeen sisäpinnasta otettava liha.. leikataan vaan ruoaksi niiltä ja pannulle..
- syövätpapatteja
Hampurilaiset ovat hyviä, ranskalaisetkin.
Porilaiset menettelevät, saksalaisia en ole maistanut, enkä kiinalaisia.
Mutta kiinalaiset syövät papatteja, kuulin. - Eriarvoa tämäkin
Eeh.... ottakaa mallia vaikka Vapaavuoresta & Sinnemäestä,
vetäkää valtion laskuun vaan: niin ne vetää kokkarit, punikit,
maatalousmafia kuin muutkin:
Itse en vedä. Pidän tuollaista menoa liian ala-arvoisena, arvottomana.
Mutta kas tässä, näin sitä vedetään punaisen talouden malliin:
"Ministerit söivät lokakuussa pidetyn työpalaverin aikana pääruokana haudutettua sorsaa (yhteensä 50,40 euroa), creme bruleeta, uunijäätelöä ja tavallisen jäätelöannoksen. Palan painikkeeksi nautittiin illan aikana kaksi kokonaista pullollista italialaista Chianti Classico viiniä ja niiden lisäksi vielä kaksi 24 senttilitran annosta samaa viiniä. Ministeri Vapaavuori pitää illan tarjoilua juomineen aivan sopivana maksettavaksi valtion luottokortilla."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020513118260_uu.shtml
Ja näin lennettään:
Halonen yksityiskoneella Afrikkaan - lasku puoli miljoonaa
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/03/1301156/halonen-yksityiskoneella-afrikkaan---lasku-puoli-miljoonaa - Jalatvieköön
Ihan hyvin olisi Halonen voinut kävellä sinne Afrikkaan.
Kuten toisetkin ihmiset kävelevät pitkiäkin matkoja. - Polkupyörällä!
Suomen Kansalla ei ole varaa tarjota poliitikoille
meno-paluumatkoja.
Ainostaan menolippu äärimäisessä tarpeessa.
Menolippu noin niinkuin pienenä vihjeenä.
Ja parempi matkustaa Kansan keskuudessa,
halvimmalla tariffilla. Saattaisi muistua mieleen
tuo Kansalaisnäkökulmakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827