Jos olisin tiennyt ennen vaaleja Kepun ryhdistäytymisestä Portugaalian kysymyksessä, olisin kiljuen äänestänyt puoluetta - niinkuin aina ennenkin olen ethnyut - ja olisin vielä pakottanut eukkonikin äänestämään "omia"!
Olisinpa tiennyt Kepun ryhdikkyydestä
Här Häjy
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuossa näyttäs siltä, että uusiks menee vaalit, joten ei ole vielä myöhäistä.
Soini kaataa hallituksen aika pian, jotta saisi uudet vaalit ja näin pääministeri pestin itselleen.
Vasta tämmöisen opetuksen jälkeen kansakin osaa äänestää.
En sano> paremmin tai huonommin. Mutta osaa kuitenkin paremmin.
Tuntien asiat paremmin.
Eu tehnyt varmaan monta hyvääkin asiaa ..mm korot pysyneet alhaalla.
Mutta miksi Suomikin ajettiin niin kiivaasti EMUun Lipposen ja Niinistön toimesta. Ainakin näin jälkiviisaana olisi ollut hetkonen katsoa.
Mutta asiat muuttuu ja elää jatkuvasti.
mm Neuvostoliiton kaatumista ei osannut kukaan odottaa.
Ei helppoa !
Kansa tarvitsisi ansaisemansa presidentin.
Ei tuommoista homojen hyysääjää.
vaan oikeisiin asioihin puuttuvaa.
"vaadin korkeinta rangaistusta jne.." sanoi homojen kiusaajille. Heti tapahtuman jälkeen.
Ei se ole presidentin tehtävä olla lakina.
Työtä olisi kun olisi osaavia tekijöitä.