Peruksien linjalle tungosta !

Jo alkaa Peruksien hätäapumaiden linjalle olla tungosta. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ei voi olla päätymättä Peruksien kielteiselle linjalle. Katsokaapa mitä huippuasiantuntijat lausuvat. Vain poliittiset pankkien puolustajat ovat pian enää suurta puhallusta kannattamassa. Ja vieläpä hillittömät kultavarannot etelän mailla jemmassa! Suomalaisten täytyy pitää tarkkaa huolta omista eduistaan, sillä tiukan paikan tullen meitä ei kuitenkaan etelämaat ole auttamassa. Eikä juuri kukaan. Jokunen kuumavesipullo ei meitä pelasta. Muistamme vuoden 1939. Yksinkin on pärjättävä.
1587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Huippuasiantuntijat, huippupolitiikot, huipputaloustieteilijät, huippufinanssigurut, huippupankkiirit, huippumediamoguulit, yms. ovat pääsääntöisesti huipputienistissä kiinni.

Kukapa sitä haluaisi omaa huippuasemaansa systeemissä ja sitä kautta henkilökohtaista huippurahavirtaa padota sillä että kannattaisi Suomen valtiolle jotain muuta kuin Status Quo systeemiä?

Äänestä

Kukaan muu kuin persut, eivät halua romuttaa Euroopan ja Suomen talutta. Muut miettivät niitä keinoja, millä talous pelastetaan. Persut saavat muuttaa Zimwabween, jos kerran tykkäävät niin populismista. Tosin siellä ei mamut ole kovin suuressa huudossa.

Äänestä
  • Ihmeelisiä ja käsittämätömiä päätelmiä. Etkö ole huomannut lainkaan, että Portugali ja Kreikka ovat ne maat jotka ovat ajaneet myös meidän talouden siihen pisteeseen, että vain lisälainalla - pystymme edelleen lainoittamaan noita kriisimaita! Kyllä peli on nyt puhallettava poikki ja katsotava mallia EU-Ruotsista, jolla vastuun vasara paukkuu vain oman maan talouden ylläpitoon.

    Äänestä

  • Onko "persut" olleet Portugalissa viemässä maataan katastrofiin"
    Hei, ota nyt asiat asioina ja katso totuutta silmiin kuka tai ketkä tässä kusettavat meitä.

    Äänestä

  • Mallioppilas..... kirjoitti:

    Ihmeelisiä ja käsittämätömiä päätelmiä. Etkö ole huomannut lainkaan, että Portugali ja Kreikka ovat ne maat jotka ovat ajaneet myös meidän talouden siihen pisteeseen, että vain lisälainalla - pystymme edelleen lainoittamaan noita kriisimaita! Kyllä peli on nyt puhallettava poikki ja katsotava mallia EU-Ruotsista, jolla vastuun vasara paukkuu vain oman maan talouden ylläpitoon.

    Ruotsi oli tukemassa Irlantia, vaikkei ole rahaliiton jäsen.

    Äänestä

Tärkeintä on että Suomi hyväksyy tukipaketin sanovat persut mitä tahansa.

Äänestä
  • Vai pitäisikö riskien antaa realisoitua esim. Portugalin tapauksessa jo nyt, ja ilman että synnytetään savijaloilla seisovien EU kriisimaiden keinotekoisella pönkittämisellä nykyistäkin ISOMPI SYSTEEMIONGELMA?

    Mihin raja siis vedetään?

    Äänestä

  • finncapitol.hill kirjoitti:

    Vai pitäisikö riskien antaa realisoitua esim. Portugalin tapauksessa jo nyt, ja ilman että synnytetään savijaloilla seisovien EU kriisimaiden keinotekoisella pönkittämisellä nykyistäkin ISOMPI SYSTEEMIONGELMA?

    Mihin raja siis vedetään?

    Domino-efekti tulee jatkumaan Espanjaan ja seuraavaksi Berluskooniaan.
    Kuka kiistää dominoteorian pitämättömyyden ei muista Kreikkaa, Irlantia ja Porttugalia! Mättäkää vain miljardinne sisäpoliittisin syiden takia "periksi ei annate tämä on periaatekysymys" tyylillä. Katsotaan sitten, kun Espanjan korot ovat liipasimella seuraavana kuinka suu pannaan.

    Äänestä

  • Miljardit jakoon kirjoitti:

    Velkaantuminen on sinänsä OK, mutta ylivelkaantuminen EI. Milloin EU kriisimaiden riskit sitten pitäisi realisoida jos ei nyt?

    Jos esim. pohjoisissa EU maissa (Saksa mukaanlukien) eletään suu säkkiä myöten ja samaan aikaan eteläisessä EU:ssa (Irlanti mukaanlukien) harrastetaan vastuuttoman leväperäistä rahapolitiikkaa ja vielä aivan liian pitkään niin onko se sitten oikeinmukaista että pohjoiset EU maat maksavat muiden viulut vastaisuudessakin?

    Portugalin kultaa jakoon tai käy kuin Libyalle:

    http://www.youtube.com/watch?v=GuqZfaj34nc

    Miten Portugalin kriisissä haisee siltä että britit ovat siinä haaskalla kärkkymässä Suomenkin veronmaksajien rahoja!

    Äänestä

  • finncapitol.hill kirjoitti:

    Velkaantuminen on sinänsä OK, mutta ylivelkaantuminen EI. Milloin EU kriisimaiden riskit sitten pitäisi realisoida jos ei nyt?

    Jos esim. pohjoisissa EU maissa (Saksa mukaanlukien) eletään suu säkkiä myöten ja samaan aikaan eteläisessä EU:ssa (Irlanti mukaanlukien) harrastetaan vastuuttoman leväperäistä rahapolitiikkaa ja vielä aivan liian pitkään niin onko se sitten oikeinmukaista että pohjoiset EU maat maksavat muiden viulut vastaisuudessakin?

    Oikeassa olet Finncapitol hill. Mistä voisi lukea enemmän mielipiteitäsi niin oikeaan osuvia ne ovat!

    Äänestä

Täällä on niin paljon asiantuntijoita, että onkin suoranainen ihme, kuinka kukaan ei ole teitä kysynyt neuvomaan sinne politiikanteko kabinetteihin.

Äänestä
  • Systeemi on holistisessa katsantokannassa kompleksinen muttei sen ratkomiseen tarvita juurikaan muuta kuin rationaalista logiikkaa ja aikaa.

    Seuraavaksi voit tehdä omat johtopäätöksesi siitä löytyykö minulta näistä kumpaakaan.

    Äänestä

Hyvä Aito suomalainen. Ajatuksesi ovat asiaa. Olis kiva saada kuulla mielipiteitäsi enemmän niin asiaa puhut! Voiko niitä lukea mistään muualta?

Äänestä

Pitäisi vi*tu lopettaa se naivius Portugalin tukemisessa ja muistaa Adolf Ehrnroothin sanat:

"Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa."

Ruotsin ja Iso-Britannian valtiot ajavat röyhkeästi oman maansa etuja ja yrittävät maksattaa kulutusjuhliensa laskun suomalaisille veronmaksajilla! Portugalin kriisissä on kysymys nimenomaan briteistä, ihan niinkuin Sauli Niinistö telkkarissa vihjaisi!

Ihan sama juttu oli Islannin pankkikriisissä ja siellähän islantilaiset edelläkävijät jo ilmoittavat kansanäänestyksessä olevansa eri mieltä "kruunun etujen" kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aito suomalainen kirjoitti:

Jo alkaa Peruksien hätäapumaiden linjalle olla tungosta. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ei voi olla päätymättä Peruksien kielteiselle linjalle. Katsokaapa mitä huippuasiantuntijat lausuvat. Vain poliittiset pankkien puolustajat ovat pian enää suurta puhallusta kannattamassa. Ja vieläpä hillittömät kultavarannot etelän mailla jemmassa! Suomalaisten täytyy pitää tarkkaa huolta omista eduistaan, sillä tiukan paikan tullen meitä ei kuitenkaan etelämaat ole auttamassa. Eikä juuri kukaan. Jokunen kuumavesipullo ei meitä pelasta. Muistamme vuoden 1939. Yksinkin on pärjättävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu