Tapasin mukavan naisen pari vuotta sitten ja tietenkin etenimme siitä sitten sänkyyn, niinkuin asiaan kuuluu ( olemme edelleen yhdessä). Hänellä oli/on suuremmat rinnat kuin keskimäärin naisilla yleensä, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää silloin huomiota, vaikka isoista rinnoista olen aina pitänytkin.
Vasta useamman kuukauden päästä hän kertoi minulle ottaneensa silikonit.
Siis itse en olisi huomannut mitään ellei hän olisi sanonut. Rinnat tuntuvat aivan aidoilta, pehmeiltä ja raskailta, koko on kuulemma 8 desiä kummassakin.
Rintojen muoto on täydellinen. Miehenä en voi valittaa ja en ymmärrä täällä kirjoitettuja negatiivisiä kommentteja luonnottoman näköisistä myrkkypalloista. Siis itse monta naista läpikäyneenä, en huomannut niitä silikoneiksi.
Taitaa monella kirjoittajalla olla jonkinlainen kateus silikonien laittajia kohtaan, eikö rahat riitä niiden laittamiseen, vai nousiko vaimon/ tyttöystävän itsetunto niin paljon silikonien laiton jälkeen, että jätti nyt täällä palstalla itkevän, katkeran ja haukkuvan miehen? Syitä negatiiviseen asenteeseen on monia.
Ehkä monet silikonit ottaneet naiset katuvat sitä, että ottivat liian pienet?
Ihan oikeasti...hyvän ja taitavan kirurgin tekemää lopputulosta ei voi muuta kuin ihailla..;) Oma naiseni muuten oli käynyt Tallinnassa.
Miehen mielipide silikoneista
195
7696
Vastaukset
- Taas näitä väliin
BUAHHHAH... ;)))
- kaamoiskeppi
Joo melkoinen urpo jos ei huomaa. Onkohan se muija pumpattava Barbara.
Kyllä silkut huomaa ja ne on ihan perseestä - gdgsdg
Silikonit on parhautta. Miehet vaan haluaa tehdä naiset epävarmoiksi rinnoistaan, "eihän niitä voi parantaa edes silareilla". Silareilla on huono maine koska kun silarit huomaa niin silloin ne on liian suuret ja rumat. Onnistuneen kokoisia (90%) ei ilman tunnustelua huomaa!
http://www.youtube.com/watch?v=uKGbZgC3-Zs pientä kevennystä! - fyii
Vai on itsestään huolehtiminen nykyään sama kuin leikkauksissa käyminen...
Ei se alapään silpominen kuule mikään pieni ja kivuton operaatio ole, kuten näytät luulevan. Turha on vaatia mahdottomia kun et pysty sellaisia itsekään tarjoamaan. - Osta lelusi kaupasta
Saat sievän lelun siistillä pikku rakosella, kun ostat sen seksikaupasta. Voit myös tilata postitse.
- Anonyymi
Nyt on kyllä harvinaisen kusipäistä ajattelua pakko sanoa :)
- Anonyymi
gdgsdg kirjoitti:
Silikonit on parhautta. Miehet vaan haluaa tehdä naiset epävarmoiksi rinnoistaan, "eihän niitä voi parantaa edes silareilla". Silareilla on huono maine koska kun silarit huomaa niin silloin ne on liian suuret ja rumat. Onnistuneen kokoisia (90%) ei ilman tunnustelua huomaa!
http://www.youtube.com/watch?v=uKGbZgC3-Zs pientä kevennystä!Ongelma on nimenomaan, että ne huomaa tunnustellessa.
- ghjklg
Jos naisella on 8 desiä per rinta silikonia eikä mies sitä hoksaa, on nainen joko lihava tai mies tosi törppö.
- ak on täällä
Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa!
:) - _Romeo ja Julia_
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD TOSI!!!! Silarit huomaa aina vaikka ne olisi puseron alla piilossa. Tiukat natisevat luonnottomat boltsit! :D
- olet outo höpöttäjä
_Romeo ja Julia_ kirjoitti:
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD TOSI!!!! Silarit huomaa aina vaikka ne olisi puseron alla piilossa. Tiukat natisevat luonnottomat boltsit! :D
Eiköhän se natina kuulu sieltä rintaliivien kaarituista.
Väitän ettet pystyisi huomaamaan silkkareitani edes alastomana, vaatteet päällä täysi mahdottomuus. - aruall
_Romeo ja Julia_ kirjoitti:
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD TOSI!!!! Silarit huomaa aina vaikka ne olisi puseron alla piilossa. Tiukat natisevat luonnottomat boltsit! :D
Et ole selkeästi kokeillut silikonirintoja :) Itselläni laitettiin kokoa lisää A:sta C:hen. Eroa luomuihin on vain ryhdikkyydessä. Eikä silikoneja aina huomaa, jos implantin koko on omaan kokoonsa nähden suhteellinen :) Ihmettelen kyllä tuota 8 desiä, itselleni pistettiin 3,5. Luulisi olevan selkävaivainen kyseinen nainen, huhhuh :o Ellei sitten ole kookkaampi. Riippuu tietenkin onko lihaksen alla vai päällä nuo implantit
- niinpä niin
Ei mitään suhteellisuutta, mutto jotkut tykkää noin tajuttomista rinnoista. Ei ainakaan jää mitään epäselvyyttä että silikonia on laitettu ja paljon. Onkohan tuossa tullut paljonkin raskausarpia.
- Anonyymi
aruall kirjoitti:
Et ole selkeästi kokeillut silikonirintoja :) Itselläni laitettiin kokoa lisää A:sta C:hen. Eroa luomuihin on vain ryhdikkyydessä. Eikä silikoneja aina huomaa, jos implantin koko on omaan kokoonsa nähden suhteellinen :) Ihmettelen kyllä tuota 8 desiä, itselleni pistettiin 3,5. Luulisi olevan selkävaivainen kyseinen nainen, huhhuh :o Ellei sitten ole kookkaampi. Riippuu tietenkin onko lihaksen alla vai päällä nuo implantit
Kaverillani on silarit ja useampi mies huomautellut niistä. Kuulemma selällään maatessa tissi tuntuu erilaiselta kovemmalta.
- ei tarvetta
Ei mee miehen kirjoittamana aloittajan viesti, sori.
- arvattava tulos
Tässä se nähdään mitä kateelliset akat kirjoittaa.
- ei tarvetta
arvattava tulos kirjoitti:
Tässä se nähdään mitä kateelliset akat kirjoittaa.
Mä en vastusta silikoneja, niihin ei vain ole tällä hetkellä tarvetta... enkä siis voi olla kateellinen...
- Kil.Roy.kävi.täällä
arvattava tulos kirjoitti:
Tässä se nähdään mitä kateelliset akat kirjoittaa.
Ei kukaan voi olla kateellinen 2 myrkkypussille, mitkä on asennettu kudosten alle, hyi hitto, miten karsee ajatuskin että pitäisi elää sellaisten kanssa. Parempi on jos on vaikka ne "pesulaput" ne on aenakin aidot, eikä posahda :)
- Mietipäs vähän
Kil.Roy.kävi.täällä kirjoitti:
Ei kukaan voi olla kateellinen 2 myrkkypussille, mitkä on asennettu kudosten alle, hyi hitto, miten karsee ajatuskin että pitäisi elää sellaisten kanssa. Parempi on jos on vaikka ne "pesulaput" ne on aenakin aidot, eikä posahda :)
Sinulla ei varmaankaan ole yhtään paikkaa hampaissakaan. Muista ettet anna koskaan laittaa kyseisiä myrkkymuoveja suuhusi.
- pikkumyytär
Mietipäs vähän kirjoitti:
Sinulla ei varmaankaan ole yhtään paikkaa hampaissakaan. Muista ettet anna koskaan laittaa kyseisiä myrkkymuoveja suuhusi.
Tissien ja hampaiden paikkaus on eri asia. Hampaat voi reikiintyä ilman omaa syytä, perintötekijöinä huono hammasluu. Hammastulehdus voi viedä jopa hautaan.
Pienet tissitkin voi johtua perintötekijöistä mutta sen takia ei kuole.
- Joona-43
No pitihän se arvata, ettei tällä palstalla saa asiallisia vastauksia. Ja kyllä minä ihan mies olen, vaikka sitäkin epäillään, ainakin saunassa luulen itseäni mieheksi.
Pysyn kannassani, että silikonikateelliset täällä räksyttävät kuin räkättirastaat ikään.- a.honey
Minulla on isot luomut. Kannatan varovaisuutta tässä asiassa.
- ett sillee
Herää kysymys miksi silikoneja pitää olla edes olemassakaan.....? Haloo! Rinnat on tehty lapsen imetystä varten! Ei lasta silikoneilla syötetä. Jos miehellä on tarvetta vielä aikuisenakin taantua lapsen tasolle, ostettakoon hänelle tuttipullo, jossa on silikoni tutti. Voi taivaan vallat...huh huh... vai vielä silikonia. Kaikkea älytöntä se maailman päällään kantaa.
- Sellaista se on
ett sillee kirjoitti:
Herää kysymys miksi silikoneja pitää olla edes olemassakaan.....? Haloo! Rinnat on tehty lapsen imetystä varten! Ei lasta silikoneilla syötetä. Jos miehellä on tarvetta vielä aikuisenakin taantua lapsen tasolle, ostettakoon hänelle tuttipullo, jossa on silikoni tutti. Voi taivaan vallat...huh huh... vai vielä silikonia. Kaikkea älytöntä se maailman päällään kantaa.
Vielä ei ole kehitetty mitään järkevää ja kohtuuhintaista vaihtoehtoa jolla nainen saisi kunnolliset rinnat puuttuvien tilalle. Jotkut vaan käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja suurentaa rintansa ylikokoiseksi.
- Rintasyöpä
Terveys on tärkein. Ei ulkonäkö.
- nimim.epätäydellinen
Jos rinnat on "täydelliset" niin silloin niitä on melko varmaan korjailtu. Luonnolliset rinnat ei ole pallon näköiset niinkuin silikonilla täytetyt. Jos vähänkin ymmärtää naisen anatomian päälle niin täytetyt kyllä erottaa.
- onnellinen kumipallo
Rintasyöpä kirjoitti:
Terveys on tärkein. Ei ulkonäkö.
Itelläni reilu parikymppisenä rintasyöpä vei toisen rinnan ja korjautin.Sain uuden rinnan selkälihaksesta ja silikonista.Olen ylpeä silikonistani sillä se helpottaa arkeani.Kukaan ei tietäisi bikinitkään päällä mitä mulle on tehty jos arvet saan pysymään piilossa.Näissä tapauksissa ylistän silikonien käyttömahdollisuutta.Mutta en tuomitse niitäkään jotka haluavat vain hienosäätöä rinnoilleen...
- påivånkakkarainen
Rintasyöpä kirjoitti:
Terveys on tärkein. Ei ulkonäkö.
olen kuitenkin tyytyväinen pieniin sillareihin jotka laitettiin rintasyöpä leikkausen yhteydessä,ei tullut mieleenkään kysyä miesten mielipiteitä. Terveyttä on myös hyvä mieli ! Ei sillarit tarvi olla aina typerän suuret ja luonottoman näkoiset !
- nyt naisellinen
nimim.epätäydellinen kirjoitti:
Jos rinnat on "täydelliset" niin silloin niitä on melko varmaan korjailtu. Luonnolliset rinnat ei ole pallon näköiset niinkuin silikonilla täytetyt. Jos vähänkin ymmärtää naisen anatomian päälle niin täytetyt kyllä erottaa.
Taidat katsella vain lehtikuvia ylikokoisista silikonirinnoista. Järkevän kokoisilla implanteilla täytetyt rinnat eivät näytä palloilta. Omat rintani on saman näköiset kuin muillakin naisilla. Erona on se etteivät ne roiku vaan ovat ryhdikkäät. Palloja ne eivät muistuta yhtään ja kokokin on pieni C.
- Tissipuoli
onnellinen kumipallo kirjoitti:
Itelläni reilu parikymppisenä rintasyöpä vei toisen rinnan ja korjautin.Sain uuden rinnan selkälihaksesta ja silikonista.Olen ylpeä silikonistani sillä se helpottaa arkeani.Kukaan ei tietäisi bikinitkään päällä mitä mulle on tehty jos arvet saan pysymään piilossa.Näissä tapauksissa ylistän silikonien käyttömahdollisuutta.Mutta en tuomitse niitäkään jotka haluavat vain hienosäätöä rinnoilleen...
Niin, meitä on paljon, joilla on vain yksi silikoni rintasyövän seurauksena. Entä kuinka sitten suu pannaan, jos rintasyöpä tulee sinne isojen silikonien alle, siellähän se saa kaikessa rauhassa muhia niin että sen tuntee vasta kun se on jo kasvanut kokoa ja alkaa oirehtia. Rintasyöpä on sairaus, joka tulee osalle naisista jossain elämänvaiheessa.
- Hieman selitystä
Tissipuoli kirjoitti:
Niin, meitä on paljon, joilla on vain yksi silikoni rintasyövän seurauksena. Entä kuinka sitten suu pannaan, jos rintasyöpä tulee sinne isojen silikonien alle, siellähän se saa kaikessa rauhassa muhia niin että sen tuntee vasta kun se on jo kasvanut kokoa ja alkaa oirehtia. Rintasyöpä on sairaus, joka tulee osalle naisista jossain elämänvaiheessa.
Rintasyöpä tulee harvoin implantin alle ja jos implantti on vieläpä rintalihaksen alla niin ei käytännössä koskaan. Rintasyöpä kehittyy yleensä rinnan omaan kudokseen joka on implantin päällä.
Koska mammografiassa otetaan rinnasta tavallaan varjokuva sivusta, implantti varjostaa ja kuvia joudutaan ottamaan useampi että koko rintakudos saadaan kuvattua.
Jos rintasyöpä kasvaisi implantin alle, sitä ei voisi tuntea sieltä tunnustelemalla. - UU
Rintasyöpä kirjoitti:
Terveys on tärkein. Ei ulkonäkö.
kukas meistä 100% terve on.....
- Arpifani?
Tota joka tykkää leikkausarvista, tykkää. Minulle tehtiin sappirakon leikkaus . Ihan silleen nätisti ettei koko vatsaa vedetty auki. Kolme pientä aukkoa ja se suurin oli viiden sentin viiva. En pidä vieläkään arvistani. Tosin olen tyytyväinen etten ole kuumeessa joka toinen viikko.
- nimim.epätäydellinen
nyt naisellinen kirjoitti:
Taidat katsella vain lehtikuvia ylikokoisista silikonirinnoista. Järkevän kokoisilla implanteilla täytetyt rinnat eivät näytä palloilta. Omat rintani on saman näköiset kuin muillakin naisilla. Erona on se etteivät ne roiku vaan ovat ryhdikkäät. Palloja ne eivät muistuta yhtään ja kokokin on pieni C.
Minulla on normaali B kuppi, eivät roiku mutta mielelläni ottaisin pienemmät. Tykkään että pieni on kaunista. Pienikokoinen olen muutenkin, 160cm ja 51kg.
- ryntäille
Saunaillassa luulet itseäsi mieheksi? Mites muulloin?
- aruall
ett sillee kirjoitti:
Herää kysymys miksi silikoneja pitää olla edes olemassakaan.....? Haloo! Rinnat on tehty lapsen imetystä varten! Ei lasta silikoneilla syötetä. Jos miehellä on tarvetta vielä aikuisenakin taantua lapsen tasolle, ostettakoon hänelle tuttipullo, jossa on silikoni tutti. Voi taivaan vallat...huh huh... vai vielä silikonia. Kaikkea älytöntä se maailman päällään kantaa.
Kaikkien rinnat eivät sovellu imetykseen. Vanheellinen käsitys. Silkoneilla voidaan imettää, mutta itse en imettäisi enkä kyllä pystykkään. Ennen kun otin silikonit mulle todettiin kehityshäiriö, jonka seurauksena en kykene imettämään. Olen silikoneihini erittäin tyytyväinen. Hyvin moni ottaa silikonit sen takia, että ei ole kokoon tyytyväinen. On myös ihmisiä, joilla rinnat ovat epämuodostuneet ja implantit voivat korjata ongelmaa. Miehet ja naiset ns normaaleilla rinnoilla eivät voi koskaan ymmärtää enkä sitä vaadikkaan, mutta sen sanon, että avatkaa silmät ja vähän avarakatseisuutta peliin :)
- tissiäesiin!
Älä välitä, meillä ollaan menossa suurennokseen. Vaimo itse tahtoo ja minä myönnän. Kateelliset on erikseen.
- Käskynkkää
Teillä ollaan menossa? On se hienoa, kun parisuhteessa jaetaan kaikki :)
- MinttuMaaria*
joopa joo ja heh heh :)
minullakin on implantit, ei sillä.. mutta :)))) - ghjklkl
Mikä on silikonikateelliset? Eiköhän ihan kellä vaan ole mahdollisuus mennä Tallinnaan ottaman jättisilikonit, vaan miksiköhän juuri kukaan ei mene?
- Hankkikaa elämä
Itse asiassa iak monikin käy siellä Talinnassa ottaisit selvää asioista! Sitäpaitsi ikö ole jokaisen oma asia miltä haluaa tissiensä näyttävän! Ei kannata välittää muiden mielipiteistä,varsinkaan silkkareita haukkuvien miesten/naisten jotka varmaankin itse kuvittelevat olevansa "täydellisiä"!
- MinttuMaaria'
tässä olet oikeassa. Minullakin oli mahdollisuus ottaa silikonit, jättejä en tosin halunnut ja leikkaus oli suomessa. Enkä siltikään väitä että menisivät aidoista. Sama mahdollisuus on suurella osalla naisia halutessaan. Että näin.
- Aloittajan motiivit
Mietitäänpä viestiketjun aloittajan motiiveja. Tuskin ihan tavallinen mies "keksii" kirjoittaa Plastiikkakirurgia-palstalle ylistääkseen silikonitissejä. Kyseessä täytyy olla joku, joka tekee tisseillä bisnestä. Hän yrittää vetää naisia retkuun: kun hankit isot hinkit, miehet ovat aivan hullaantuneita sinuun. Totuus on kuitenkin toinen. Ja, muitakaa: isot silikonit hankaloittavat elämää. Ne haittaavat liikkumista, nukkumista, painavat ryhtiä kasaan...
- piuiu
liikkumisesta ja nukkumisesta en tiedä, mutta silikonit hankkineiden tulisi pitää ryhtiä tukevista lihaksista vähintään yhtä hyvää huolta kuin rinnattomien, niin ei taatusti ole vaikutusta ryhtiin!
- virolaista myydään
Luulisin, että virolaisen välitysfirman:
"Siis itse en olisi huomannut mitään ellei hän olisi sanonut. Rinnat tuntuvat aivan aidoilta, pehmeiltä ja raskailta, koko on kuulemma 8 desiä kummassakin.
Rintojen muoto on täydellinen."
Tässä haluaa tuoda esiin aivan epärealistisia väittämiä ja saada naiset haluamaan jättisilikonit, joita kukaan kirurgi Suomessa ei suostuisi laittamaan.
"Taitaa monella kirjoittajalla olla jonkinlainen kateus silikonien laittajia kohtaan"
Sama tavoite kuin edellisessä.
"Ihan oikeasti...hyvän ja taitavan kirurgin tekemää lopputulosta ei voi muuta kuin ihailla..;) Oma naiseni muuten oli käynyt Tallinnassa."
Ja tässä paljastaa itsensä. - Hah!
Niinpänii. Vaimoni joka oli tuskaillut oman olemattoman rintavarustuksensa kanssa laitatti itselleen tissit kahden lapsemme syntymän jälkeen. Koko on pikkuisen yli 300 grammaa kipaleelta. Voin sanoa että kukaan normaali mies eikä nainen varmasti erota vain katsomalla että täytettä on lisätty kirurgin toimesta. Leikkausarvet tietty näkyy esimerkiksi selällään ollessa, mutta muuten täysin normaalin ja sopusuhtaisen näköiset rinnat.
Olis oikeasti hauska tietää kuinka moni täällä silkkareita arvostelevista on ihan oikeasti nähnyt saatikka koskettanut sellaisia edes kerran elämässään? Vois aika monelle tulla yllärinä millaiset ne oikeasti parhaimmillaan voivat olla.»Olis oikeasti hauska tietää kuinka moni täällä silkkareita arvostelevista on ihan oikeasti nähnyt saatikka koskettanut sellaisia edes kerran elämässään?»
Minä tunnustan, etten ole ikinä ollut sängyssä naisen kanssa, joka on niin turhamainen että haluaisi kauneusleikkaukseen.
Kuitenkin olen ollut sängyssä hyvin isorintaisten, hyvin pienirintaisten ja kaikkien sen väliltä olevien kanssa. Jos tissien koko on SE OLEELLINEN tekijä, niin ei hyvää päiväävaan ja olkaa turhamaiset mun puolestanne keskenänne. Seuraavaksi varmaan rasvaimuun, pimppileikkaukseen ja ukko peniksenpidennykseen.
- Joona-43
Voi ei... nyt olen jo virolainen välitysfirmakin ;) Jo on kirjoittajilla suuret luulot. Ihan aikuisten oikeesti: Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, että silikonirinnat voi näyttää myös hyvältä ja tuntua aidoilta?
Joku tuolla viisaasti kirjoittikin, että tuskin kukaan, joka täällä negatiivisesti arvostelee, on koskaan edes koskenut silikonirintoihin ja niin se varmasti onkin.
Eli nyt arvostelijat: Voitteko rehellisesti sanoa, että olette tunnustelleet 8 desin silikonirintoja? Sillä, jos ette ole, ette yksinkertaisesti voi tietää, miltä ne tuntuvat.
Ja paljastan nyt vielä sen verran, etten olisi tiennyt tästä palstasta mitään, ellei oma naiseni olisi kirjoittanut tänne ja pyytänyt minua lukemaan näitä kateellisten vuodatuksia silikonien turmiollisuudesta. En yksinkertaisesti voinut olla kirjoittamatta.- Joona-hyvä!
Taidat olla pahemman kerran tossun alla, kun sinun käskettiin tänne kirjoittamaan, ja käskyä tottelit. Akkojen juttujahan silikonit on, ja omaksi iloksi niitä laitetaan, jos laitetaan. Tai sitten sinä olet - vaikka muuta yrität esittää - tekemässä bisnestä tisseillä.
- Ei ymmärrä
En usko, että suurimmalla osalla ihmisistä on mitään silikoneja vastaan. Itseäni ei ainakaan kiinnosta tippaakaan kellä on ja kellä ei. Moralistit tietysti erikseen. Mutta en ymmärrä miksi silikoneja pitäisi myöskään ihailla/ täällä hehkutella. Jos omalla naisellani olisi silikonit niin hehkuttelisin asiaa itsekseni ja pitäisin asiasta turpani tukossa.
- pudleys
Ite ihmettelen useammalla palstalla ihmisten vastausten tasoa.. :) joten aloittaja älä välitä.
Ja mitähän väliä sillä nyt loppujen lopuksi on jos kirjoittaja onkin nainen/jokin firma tms..? Ei mulle ainakaan mitään
Silikonien näyttämisestä ja tuntumisesta aidoilta en mene mitään sanomaan, koska vain yksi ystäväni omistaa sellaiset :)
Mutta voisin melkein panna pääni kiljotiinin väliin ettei täällä suurin osa ihmisistä tiedä mistä puhuvat. Itselläkin hiukan normaalia isorintaisempana mutta hoikkana, tulee monestikkin törmättyä kysymyksiin ja väitteisiin, että omistaisin silikonirinnat! Ihmiset oikeasti miettikää mitä sanotte ja millä tieto määrällä, loukkaavaa puhua ja kysellä tuollaisia naiselta olis sitten aidot tai ei.
Moni täällä arvostelee nyt selvästi aloittajaa ihan vain siksi ettei periaatteesta kannata kauneusleikkauksia, en minäkään, mutta mitä se multa on pois jos joku laittaa - Gali_mero
Nainen oot itse hahhhaaa ja silikonit tissit on petosta!
"Tulkaa tytöt takaisin ja olkaa niin kuin ennenkin, pankaa meikit menemään, tai kuolen ikävään" *laulaa täyrestä syrämmestä* :)
Kuunnelkaa vaikka, tää on hyvä ja totta! :D
http://www.youtube.com/watch?v=kcAxbsTfW0M
HYVÄ TAPSA! Tuo toimii yhä! Tuntuvat varmaan siltä kuin puristelisi vedellä täytettyä minigrip-pussia.
Oikeesti ei tänä päivänä tarvitse olla kateellinen moisesta asiasta. Jos haluaa niin kuka tahansa saa rintoihinsa täytettä. Aina toista mieltä olevien oletetaan olevan kateellisia. Varmaan aloittajan motiivi olikin saada keskustelua asiasta.. siis ilman kateutta.
- Proteesinainen
Silikonittissit on proteesitissit. Kai sun tyttöystävälläs on hammasproteesitkin. Kato vaan tarkkaan. Ja poskiproteesit poskipäissä. SIevistelevää puhua implanteista kun implantti on sama kuin proteesi. Siis tekotissit. Sama kuin peruukki kaljussa päässä.
Anna sille tekokukkiakin seuraavan kerran niin se tajuaa mikä ero on aidolla rinnoilla ja tekoproteesilla. - Impye
Mitähän jos säkin kävisit otattamassa peniksen pidennyksen ja paksunnoksen? Olis sullakin tyttöystävälle jotain kivaa;D Yhdessä kilpaa korjauttelisitte paikkojanne. Vaginan kiristyksiäkin tehdään ja uusia immenkalvoja.
- pppo
huhhuh miten hävytöntä kielenköyttöä täältä saa lukea. Ei ketään tarvitse hetkauttaa jos joku muu on tavoitellut omaa ihanneminäänsä vaikkapa hiustenpidennyksillä, rakennekynsillä tai silikonirinnoilla.
tässä näkyy ihmisluonto katkerimmillaan. ette te marisijat onneksi netin ulkopuolella viitsi mielipiteitänne jaella muuta kuin selkien takana supisten kuten ala-asteella konsanaan- hah.
meikäläinen kun luuli löytävänsä jotain rakentavaa tältä palstalta, mutta kuittaan ja etsin infoa muualta. - fghjklöä
Onhan täällä se yksi nainen hehkuttanut niitä 8 desin utareitaan, eli ei se mahdotonta ole että sen mies on nyt sitten päättänyt lähteä kirjoittelemaan tänne. Faktahan se nyt vaan on, että silikoni on luomurintaa jämäkämpi, eikä muutenkaan ole kuin luomu, ei liiku samoin, ei laskeudu samoin, jää selällään paikalleen jne.
Jäljelle jää se aino vaihtoehto, että Joonan nainen on niin lihava, että jätti-implantitkin hukkuvat rasvan sekaan. Lola ex-Odusoga on aika rasvainen nainen, ja on hyvin haudannut sen kolme desiään. Tuplarasvat ja 8 desiäkin voi hukkua. Toisaalta, katsokaa nyt vaikka Tuksun tissejä- toosi ihkut!
Itselläni on vaivaiset 240cc, ja en ikinä valehtelisi väittämällä että ne ovat täysin kuin aidot. - Haaveita vaan....
Eikä, taas tämä.. ;D
Sun tyttöystäväsi on siis 16-v, korkeasti kouluttautut, pituus 165 cm ja painoa 51 kg. Tyttö syö vain sallaattia ja juoksee maratoneja. Ja ne tissit oli 8 desin silikonit. Just.
Sulla mitään naista ole koskaan ollutkaan.- _Roosenvelt_
:D
- Berlinccha
Onkohan näiden kitkerien ja katkerien kommenttien kirjoittajat miehiä? Uskomatonta, että tällaisia sallitaan tällä palstalla. Minun mielestä aloittaja kirjoitti ihan hyvin oman mielipiteensä.
Tämä palsta on pikkulasten temmellyskenttä, muute ei voi sanoa.
Itselläni on muuten 550cc:n Mentorit, High Profile, karheapintaiset ja miehet tykkää..;) - lika barn...
"Itselläni on muuten 550cc:n Mentorit, High Profile, karheapintaiset ja miehet tykkää..;) "
Niin, mutta millaiset miehet? Älykkäät, koulutetut miehet eivät edes kehtaisi näyttäytyä minkään ylitäytetyn silikoni-ihmeen kanssa.
Toisaalta, alempaa sosiaaliluokkaa taitavat olla nämä litrasilikonitissitkin, joten vakka kantensa valitsee. - jari101
Älykkäät, koulutetut ja hyvän itsetunnon omaavat haluavat näyttäytyä ja saada naisen sellaisesta ihmisestä joka pitää omasta ulkonäöstään huolta. Se tarkoittaisi tässä tapauksessa kehonhuoltoa yms., jotta pysyy fittinä. Muodot ne on vaan plussaa! Itse en enää vaimoksi huolisi kapeakatseista ja vähemmän edustavaa naista. hyvään kun tottuu niin jo saavutetuista eduista ei tule luopua!
- jari 102
Väität siis olevasi älykäs, koulutettu ja hyvän itsetunnon omaava? No huhhuh...
- n21v.
Voi olla, että ne rinnat eivät näytä niin feikeiltä jos ennen implanttien laittoa on ollut jo omaa rintaa valmiina. Kuitenkin varmaan suurimmassa osassa tapauksissa ne tunnistaa.
Itse olen menossa leikkaukseen parin kuukauden päästä ja tiedostan kyllä sen, että niistä ei kyllä mitkään luonnollisen näköiset tule, varsinkaan kun omaa rintaa ei ole juuri yhtään. Tottakai luomut olisivat parhaimmat, mutta ovat silikonitkin paremmat kun ei mitään. Kunnioitan toki heitä, jotka kantavat pienet rintansa kunnialla, minä nyt vain olen aina ollut todella epävarma kropastani.
Mutta joo, mun mielestä Joona-43:n kirjoitus on ihan asiallinen. :) Oma avomies ei aluksi meinannut millään hyväksyä mun leikkaukseen menoa. Nyt on jo onneksi alkanut lämmetä ajatukselle, vaikka ei vieläkään kauheasti ideasta pidä. Eiköhän se mielipide sitten muutu. ;)- Mieti vielä!
Jos omat rinnat ovat kiinteät, kuten ikäiselläsi tavallisesti on, tekotissejä ei kannata ottaa. Ne ehtii sitten myöhemmin, kun lapset on tehty, ja "luomut" alkavat muistuttaa patalappuja. Mitä nuorempana silikonit ottaa, sitä useammin niitä joutuu elämänsä aikana vaihdattamaan.
- n21v.
Mieti vielä! kirjoitti:
Jos omat rinnat ovat kiinteät, kuten ikäiselläsi tavallisesti on, tekotissejä ei kannata ottaa. Ne ehtii sitten myöhemmin, kun lapset on tehty, ja "luomut" alkavat muistuttaa patalappuja. Mitä nuorempana silikonit ottaa, sitä useammin niitä joutuu elämänsä aikana vaihdattamaan.
Olen kyllä henkisesti valmistautunut siihen, että joudun vielä vaihdattamaan ne ainakin viimeistään silloin kun olen lapsia hommannut (en kyllä edes vielä tiedä haluanko koskaan lapsia, sen näkee sitten). Kerran me vaan täällä eletään ja haluaisin kerrankin pitää siitä mitä näen peilistä. :)
- juupajoopa
Näitä keskusteluja seuranneena, ihmettelen kovasti juttuja, että silikonit erottaa aina oikeista, vaikka siellä pukuhuoneissa. Mistä te tiedätte, kuinka monella naisella siellä on silikonit? Toki toisella ne erottaa hyvinkin, toisilla ei silmämääräisesti ainakaan ollenkaan. Eli voitte puhua vain näistä "selvistä" tapauksista, lopuista naisista ei sitten olekaan enää mitään takuuta, onko rinnat aidot vai ei. Eikä tarvitse olla läski, että silikonit häviää oman rinnan joukkoon, toki kovin hoikilla ne erottuvat helpommin. Enemmän silikonien erottuvuuteen vaikuttaa rintojen oma rasvan määrä, muoto, onko lihaksen alla vai päällä, sekä sopiva implantin koko.
- Tizarit
AInakin niin monen mallinkin silikonivarustuksen huomaa siitä että rinnat on pallot. SIis sieltä yläosasta tarkkarajaiset. RUMAT!! Oikeat aidot rinnat on ihan erinäköiset.
Onkohan Janinalla laitettu nykyään silikonit kun on laihduttanut ja silti rinnat on noin tasaisen pyöreät? Janinallahan on ollut luonnostaan isot rinnat mutta harvalla ne säilyvät tasalaatuisen moitteettomina, kiinteinä ja isoina lasten ja laihduttamisen jälkeen.- Tizarit
Siis piti laittaa linkki.
http://www.allstarpics.net/0038518/010568533/janina-frostell-pic.html - kkkkkkkkkkkkäk
miten olis, voisko vaan olla hyvät muotoilevat ja kohottavat rintaliivit??
haloo... ei heti pidä epäillä silikooneja - operoitu
Tizarit kirjoitti:
Siis piti laittaa linkki.
http://www.allstarpics.net/0038518/010568533/janina-frostell-pic.htmlJaninan tissit on luonut ja suurina luonnollissti roikkuvat. Kuvauksiin ne teipataan jeesusteipillä koholla ja photoshopilla viimeistellään. Luin tän joskus jostain.
- edfghk
No ei tod ole Janinalla silikoneja. Nähnyt sen salilla ja ei ne sen tisut ole kiinteän näköiset, roikkuu todellakin. Koko, ikä ja lapset tehneet tehtävänsä. En tajua mistä tällaisen väitteen keksitte.
- Tizarit
Näyttääkö nuo rinnat tuossa edellisen viestini linkissä roikkuvilta vai ovatko photoshopatut? Kuvamanipulaatiolla tietysti saa vaikka kuinka hienot rinnat malleille ilman että tarvitsee oikeaasti ottaa silkkareita.
- piuiu
Tukevat, oikean kokoiset ja ennen kaikkea oikean muotoiset rintaliivit imartelee. Kaikki mallit ja leikkaukset ei sovi kaikille poville.
Kylläpäs saa naureskella osalle kommenteista. Itselleni juuri laitettiin silikoonit ja minä r-a-k-a-s-t-a-n näitä. Ensimmäistä kertaa tunnen itseni naiseksi. :) Kyllä mie olen sitä mieltä että ne jotka silikoonirintaisia naisia haukkuu niin ovat kateellisia tai ihan liikaa luomun kannalla. :D Minä tuun nauttimaan rinnoistani koko elämäni, neli-viiskymppisenä ei tarvi sitten itkeskellä kun tissit roikkuu polvissa. ;)
Ja miksi ihmisillä tulee silikooneista ensimmäisenä jotkut tyrkyt halvat naiset mieleen?:) Yhteiskunta on ehkä sen kuvan antanut, mutta itse otin luonnolliset rinnat ja näytän todellakin paremmalta kuin ennen. :)- Nöpöttimet
Mä olen pian 6-kymppinen ja luomurintojeni nännit näyttävät ylöspäin:)
- miau hehhe
Kateellisia mistä? Aito on aina aito ja feikki on feikki vaikka kuinka siinä puolustelet omaa päätöstäsi. Sama se meille muille on mitkä pallukat sulla siellä rintojen sisällä on kun ei vois vähempää kiinnostaa. Kateudesta ei ole kyse vaan siitä mitä arvostaa ja me ollaan kaikki erilaisia. Toiset tykkää horoista ja toiset taas ei, näin se menee.
- kannatan kohtuudella
Nöpöttimet kirjoitti:
Mä olen pian 6-kymppinen ja luomurintojeni nännit näyttävät ylöspäin:)
Menetin toisen, sairastuttuani 10v sitten.
Lääkäri kyllä ehdotti korjausleikkausta, elikkä toinen olisi nyt
silikonia, toinen luomu.
En vaan ole saanut rohkeutta mennä enää leikkaukseen,
riskinsä niissäkin on, ja pitäisi tehdä ihonsiirtoja ym.
Nyt on vaan proteesi käytössä toisellapuolen.
En tuomitse, enkä halveksi ketään joka laitattaa silikonit,
ellei ne nyt maapallonkokoiset ole =)
Kirurgit pelastivat henkeni!
Vaikka tietysti jos olisin ollut rohkeampi (miksei vieläkin)
olisin halunnut ne molemmat samanlaisiksi, korjauksella. - Olet törkeä!
miau hehhe kirjoitti:
Kateellisia mistä? Aito on aina aito ja feikki on feikki vaikka kuinka siinä puolustelet omaa päätöstäsi. Sama se meille muille on mitkä pallukat sulla siellä rintojen sisällä on kun ei vois vähempää kiinnostaa. Kateudesta ei ole kyse vaan siitä mitä arvostaa ja me ollaan kaikki erilaisia. Toiset tykkää horoista ja toiset taas ei, näin se menee.
En ole tuo jolle vastasit, mutta loukkasit todella pahasti. Tuo että nimittelet silkkarit omistavat naiset horoksi on todella törkeää. Mutta se oli ilmeisesti tarkoituksesikin. En koskaan huolisi tuollaisia kaltaisiasi yhdenyön tapauksia. Vaadin paljon enemmän mieheltä ennen kuin suostun parisuhteeseen ja se onkin sitten jo vakavampaa.
- piuiu
ihanaa, onnea vaan sinulle! :)
Kiitos hirmuisesti:)
- huvinsa kullakin
Käsittämätöntä, että kaikki ihan vain miesten vuoksi!!! Eikö teillä ole omaa elämää ollenkaan? Onko koko elämä vain tisseissä? Omistan itse toisessa implantin ja voin verrata silikonia ja luomua keskenään joka päivä. On todella outo verrattuna luomuun, tunnoton, kova ja epämukava monissa tilanteissa.
Ottaisin joka hetki alkuperäisen, aidon ja pienen rintani takaisin, jos se olisi mahdollista. Liikuntaa ja kuntoilua harrastavana ihmisenä minua ei todellakaan
minkäänlainen miehden lelujen kaipuu saa muuttamaan mielipidettäni.- n21v.
Ai että ihan vain miesten vuoksi? En tiedä toisista, mutta jos ajattelisin avomiestäni tässä asiassa, niin en todellakaan olisi menossa leikkaukseen. Hän ei pidä siitä ajatuksesta yhtään. Itseäni häiritsee todella paljon rintojeni olemattomuus ja niiden ruma ulkomuoto. Ihan itseni ja huonon itsetuntoni takia menen leikkauttamaan nämä, en kenenkään muun. Ja kyllä, uskon suuresti leikkauksen nostattavan itsetuntoani.
Tottakai luomut olisivat parhaimmat, mutta ovat silikonit paremmat kun ei mitään, eikö? - Itkeäkö vai nauraa?
n21v. kirjoitti:
Ai että ihan vain miesten vuoksi? En tiedä toisista, mutta jos ajattelisin avomiestäni tässä asiassa, niin en todellakaan olisi menossa leikkaukseen. Hän ei pidä siitä ajatuksesta yhtään. Itseäni häiritsee todella paljon rintojeni olemattomuus ja niiden ruma ulkomuoto. Ihan itseni ja huonon itsetuntoni takia menen leikkauttamaan nämä, en kenenkään muun. Ja kyllä, uskon suuresti leikkauksen nostattavan itsetuntoani.
Tottakai luomut olisivat parhaimmat, mutta ovat silikonit paremmat kun ei mitään, eikö?Kun luin tuon, en tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Ensireaktio oli nauru. Huono itsetunto ei siitä parane, vaikka teettäisi miljoonalla eurolla plastiikkakirurgisia "korjauksia". Se on kuitenkin hyvä, että tiedostat itsetunto-ongelmasi. Huonosta itsetunnosta ei saa hyvää tekemälläkään, sillä itsetunto muotoutuu varhaislapsuudessa. Mutta paremmaksi sitä voit kehittää. Tsemnppiä!
- n21v.
Itkeäkö vai nauraa? kirjoitti:
Kun luin tuon, en tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Ensireaktio oli nauru. Huono itsetunto ei siitä parane, vaikka teettäisi miljoonalla eurolla plastiikkakirurgisia "korjauksia". Se on kuitenkin hyvä, että tiedostat itsetunto-ongelmasi. Huonosta itsetunnosta ei saa hyvää tekemälläkään, sillä itsetunto muotoutuu varhaislapsuudessa. Mutta paremmaksi sitä voit kehittää. Tsemnppiä!
Ei itsetunto tietenkään sillä korjaannu, kai mä sen nyt tiedän. Puhuinkin itsetunnon nostattamisesta, en siitä, että leikkaus poistaisi kokonaan huonon itsetuntoni.
Rinnat nyt vaan ovat nimenomaan se kohta kehostani josta olen kaikkein eniten epävarmoin, joten kyllä uskon, että niiden korjauttaminen edes hieman nostattaa itsetuntoani. Muuhun kroppaan olenkin suht tyytyväinen ja koen olevani ihan nätti muuten. Jos ei muuta, niin ainakin olisi ihanaa jos rintsikka- ja bikiniostoksilla ei tarvitsisi murehtia sitä, että ei koskaan löydy tarpeeksi pientä kokoa. :)
- huvinsa kullakin
Käsittämätöntä tälle ajalle, että kaikkien pitäisi etumukseltaan näyttää samanlaisilta. Meneppä esim. kuntosalille ja katsele ympärillesi, kuinka ylväästi ja upeasti siellä pienirintaiset naiset kantavat kehoaan. Samoin monissa urheilulajeissa ei todellakaan voisi mitenkään menestyä isorintaisena. Hyvällä itsetunnolla varustettuina he kuitenkin ilmeisesti ovat kehonsa kanssa sopusoinnussa, vaikka joutuvatkin paljastamaan kehonsa jokaisen mutkan niukan tai ihoa viimeistä piirtoa myöten myötäilevän vaatetuksensa takia miljoonille silmäpareille. Tuntuisi todella tyhmältä arvostella ulkonäköä suorituksien sijaan. Sirkka Santapukkia lainatakseni itseään voi terapoida toistamalla itselleen, "minä olen minä ja kelpaan kyllä". En malta olla vielä mainitsematta useaan otteeseen Kiinassa käyneenä, kuinka siellä kaikki naiset ovat pienirintaisia ja tuskin kiinnittävät siellä asiaan edes minkäänlaista huomiota. Kauniisti pukeutuneina ovat ovat tosi kauniita, pieniä ja siroja.
- nadjaksi
KERRONPA HAUSKAN REPLIIKIN ,OLEN VANHA LAIHTUNUT MUMMO .KAIKKI vaatteet kävi löysäksi ,ostelin osan kirpputorilta ja alusvaatteet uudesta erikois liikkeestä .Rinta liiveihin sain kaupan päälle implantit, siis toppauksen ,jopa rupesi vaatteet istumaan.
Minun itsetuntoni koheni huomattavasti uusien rintojen myötä. Nykyään rakastan käydä alusvaateostoksilla ja olla nainen. Itsekkään en avomieheni takia rintoja laittanut, vaan ihan oman itseni takia. Aluksi ukkoni hiukan vastusteli, ilmeisesti pelkäsi minulla nousevan "silikoonit korvien väliin" niinkuin myös tämän keskustelun mies arvioi joillekkin naisille käyneen. :D Rintaliivien "implantit" aiheuttavat liiveissä sen että rinnat hikoavat herkästi kun ei hengitä ja muutenkin antaa epärealistisen kuvan siitä mitä liivien alta oikeasti löytyy.. Nimim. 5vuotta kituutin täyteliiveillä. :) Jos noita mustelmia ei olisi (kohta 2vk leikkauksesta) niin minusta ei kyllä uskoisi että on mitään epäaitoa näissä rinnoissa. Tosi luonnolliset ja kauniit. Toki jokainen saa oman mielipiteensä sanoa ym mutta en voi ymmärtää miksi ihmiset alkavat haukkumaan toisiaan niinkuin esim tällä palstalla jne. Uskomatonta, kuinka lapsellista touhua. Minusta on vain mukava nähdä miehen puhuvan silarien puolesta..! Heti aletaan miettimään että onko tämä joku mainoskikka ym, oikeasti ihan naurettavaa. :D Annetaan jokaiselle mahdollisuus omaan mielipiteeseen heti "murskaamatta" niitä, silarit tai ei, whatever make's you happy, vai kuinka?
- vauvat
Rinnat ovat vauvan eväät, niitä ei ole tarkoitettu mihinkään muuhun käyttöön. Yrittäkääpäs syöttää vauvaa silikoneistanne!
Miehet, jotka kaipaavat suuria rintoja, ovat jääneet kiinni imetysaikaan. Itse en pidä lainkaan omista rinnoistani, jotka ovat luomut ja ihan hyvännäköiset, ei liian suuret. Mutta pahakseni en pistäisi, vaikka ne olisivat pienemmätkin, tai vaikka niitä ei olisi ollenkaan. Vaikea ymmärtää monien naisten kummallista hinkua suurempiin rintoihin. Kai he näin haluavat olla hoivaava äiti imetystä kaipaavaa poikavauvaa kohtaan.
Rinnat haittaavat jokapäiväistä elämää, esim. liikuntaa. Olen aina inhonnut suuria, kammottavan näköisiä rintoja ja onneksi miehenikään ei ole jäänyt vauvan asteelle. Vain silloin, kun olen imettänyt vauvaani, olen kokenut rinnat mielekkääksi. Mutta maitoahan vauvalle tulee pienistäkin rinnoista, joten siinäkään ei merkitse rintojen suuruus.- Shanelle
Missä kohtaa elämää ne isot rinnat haittaavat jokapäiväistä elämää? Vaikka sinä inhoat isoja rintoja niin saa niistä kai muut iloita. Mietipä miksi et sinä tai miehesi arvosta rintojasi? Ovatko ne peiliin katsoessasi sellaiset että pidät niistä? Rivien välistä luin että eivät, koska voisit vaikka olla ilman niitä. Mikä sinusta on sitten naisellista? Katsooko miehesi sinua edelleen ihaillen?
Itseäni isot rinnat eivät haittaa millään lailla. Enää en järkisyistä lähde juoksemaan maratonia tai 1/2:sta,mutta muuten voin tehdä kaikkea silikonien laiton jälkeen kuin ennenkin.
Edelleen ihmettelen miksi silikonivastaiset ihmiset palloilevat täällä palstalla.
Onko moralisointi hauskaa vai kiinnostaisiko aihe kuitenkin? Kyllä niillä rinnoilla muutakin funktiota on kuin imetys. Jos imetys olisi rintojen olemassaolon ainoa syy, ihmisnaaraan rinnat olisivat kuten vaikka koirilla: pelkät nännit, paitsi silloin kun on tarvetta maidontuotannolle.
Tässä hieman tietoa tuostakin asiasta, ja vähän muustakin:
Olis oikeasti hauska tietää kuinka moni täällä silkkareita arvostelevista on ihan oikeasti nähnyt saatikka koskettanut sellaisia edes kerran elämässään?Töppönen kirjoitti:
Kyllä niillä rinnoilla muutakin funktiota on kuin imetys. Jos imetys olisi rintojen olemassaolon ainoa syy, ihmisnaaraan rinnat olisivat kuten vaikka koirilla: pelkät nännit, paitsi silloin kun on tarvetta maidontuotannolle.
Tässä hieman tietoa tuostakin asiasta, ja vähän muustakin:
Olis oikeasti hauska tietää kuinka moni täällä silkkareita arvostelevista on ihan oikeasti nähnyt saatikka koskettanut sellaisia edes kerran elämässään?Pöh, copypaste meni vähän mönkään. Tarkoitus oli laittaa tämä linkki (eikä tuota » Olis oikeasti hauska..»):
http://www.tiede.fi/artikkeli/1255/seksin_luonnonhistoria_20_minuutissa- tissitissitissijne
Shanelle kirjoitti:
Missä kohtaa elämää ne isot rinnat haittaavat jokapäiväistä elämää? Vaikka sinä inhoat isoja rintoja niin saa niistä kai muut iloita. Mietipä miksi et sinä tai miehesi arvosta rintojasi? Ovatko ne peiliin katsoessasi sellaiset että pidät niistä? Rivien välistä luin että eivät, koska voisit vaikka olla ilman niitä. Mikä sinusta on sitten naisellista? Katsooko miehesi sinua edelleen ihaillen?
Itseäni isot rinnat eivät haittaa millään lailla. Enää en järkisyistä lähde juoksemaan maratonia tai 1/2:sta,mutta muuten voin tehdä kaikkea silikonien laiton jälkeen kuin ennenkin.
Edelleen ihmettelen miksi silikonivastaiset ihmiset palloilevat täällä palstalla.
Onko moralisointi hauskaa vai kiinnostaisiko aihe kuitenkin?Erittäin ihana kuulla, että mielestäsi tissit ovat ainoa asia, mikä tekee naiselliseksi. Itse en ainakaan suostu olemaan pelkkä kävelevä tissipari. Lisäksi mielestäni ruumiinosia ei kuulu "arvostaa", vaan se kuuluu enemmän esim. luonteenpiirteisiin.
- vauvat
Mieheni katsoo minua ihaillen, sillä olen erittäin kaunis ja hyvin muodostunut. Vartaloni on kaikilta osin joka naisen unelma, ja miesten käytöksestä päätellen, myös heidän unelmansa.
Silti inhoan rintoja. Etkö käsittänyt, että ne ovat tarkoitettu vain vauvoille. Ne miehet, jotka ihailevat suuria rintoja, ovat vauvan asteelle jääneitä.
Et ymmärtänyt mitään kirjoituksestani, joten siitäkin voi päätellä, ettei vauvan ajatusmaailmaan mahdu edes sellaista yksinkertaista asiaa, kuin paljonko on 1 1.
Toki puolustelet omaa kantaasi, mutta olen sitä mieltä, mitä olen sanonut, samoin monet muutkin järkevät ihmiset.
Varsinkin silikonit ovat hirveitä ja naiset, joiden oman itsensä arvostus on nollassa, ovat hyvä saalis asiasta vouhottaville plastiikkakirurgeille! On se todella mukava imettää vauvaa silikonirinnoista. Monet järkevät miehet inhoavat myös silikoneja.
Ja piste!
Äskettäin on julkistettu tutkimus, kuinka naiset, jotka ovat käyneet rintojen pienennysleikkauksessa, kokevat elämänlaatunsa parantuneeksi.
Rinnat ovat vain tiellä. - MinttuMaaria*
"Mieheni katsoo minua ihaillen, sillä olen erittäin kaunis ja hyvin muodostunut. Vartaloni on kaikilta osin joka naisen unelma, ja miesten käytöksestä päätellen, myös heidän unelmansa." Ja minä olen prinsessa Victoria ;)
heh heh. Leikkauta rintasi pois, niin pääset ongelmasta :) - piuiu
samaa mieltä. kannattaa leikkautaa ne pois kokonaan jos kerta uskot kyseiseen tutkimukseen.
kannattaa aina muistaa, että tutkimusten tulokseen vaikuttaa muun muassa otoshenkilöiden lähtökohdat eli esimerkiksi kivut ja väsymys raskaiden rintojen takia. tottakai voisi kuvitella että 100% otoshenkilöistä elämänlaatu paranee kun nuo tekijät saadaan pois.
"vauvat" taitaa sittenkin olla alitajuisesti kiinnostunut saamaan kauniimmat rinnat, joita itse arvostaa enemmän, kun hän kerta täällä seuraa palstaa ja vaivautuu vielä kirjoittamaankin tänne. Ei se mitään, koita päästä vielä sinuksi asian kanssa niin taatusti sinunkin elämänlaatusi paranee entisestään! - Cloetta...
Voi luoja, pitääkö tähänkin asiaan yrittää selitystä kateus -kortilla. Kuka tahansa voi ottaa silikooni ja yhä' vähenevässä määrin naiset niitä kuitenkaan ottavat. Miksi ottaisivat, on se olennaisin kysymys?
Sinä varmasti ottaisit itsellesi silikoonihauikset ja oikeasti kuvittelisit olevasti lihaksikas. SIlikoonileikkaukset ja kaikki siihen liittyvä arvomaailma on hulllua ja perustuu feikkikulttuuriin, jolla ei ole mitään tekemistä perustunteiden, tuntemusten ja esim. minäkuvan rakentamisen kannalta. Ja useinhan silikoonit otetaankin "yleisön" pyynnöstä eli kuvitellaan muiden suhtautuvan hyväksyvämmin tai ihailevammin kun on isot kumirinnat, vaikka kuinka luonnollisilta näyttäisivät.
Se, että sinä et erota silikoonia luomusta, johtuu varmasti ihan sinun havainnointikyvystäsi tms. ei suinkaan siitä, että silikoonit olisivat luonnollisten rintojen veroiset. - rinnat rintoina
jaa a.. laittakoon kuka haluaa mutta ite oon ainaki aivan tyytyväinen kroppaani tällain vaikka jonku mielestä parantamisen varaa saattaiski olla(: en tunne tarvetta miellyttää muita ja itsetunto on sen verran hyvä että en tarvi leikkauksia, eikä minun mielestä tarvisi kukaan muukaan. Eri asia esim. jos on menettänyt rinnan/rinnat syövän vuoksi tai jotain muuta kuten onnettomuutta ja tällasta, mutta jos on aivan terve ja tavallinen keho niin .. mitä järkeä?:D
- 11+3
Onneksi tuo silikoni innostus on laskenut hiukan. Yksittäisen aikuisen tasolla siis ei minulle ole mitään merkitystä onko leikelty vai eikö. Se miten se vaikuttaa yleisesti ihmisten minäkuvaan, erityisesti lasten ja nuorten, en ole tyytyväinen. Itseään ei tarvitse enää hyväksyä sellaisena kuin on, vaan voi mennä leikkaukseen. Onko tämä hyväksi itsetunnolle? Siis viestinä on ettei kuulu olla onnellinen sellaisena kuin on? Tämä keskustelu on tietysti laajempi, kuin pelkästään silikonitissit kattava.
Leikkaus on aina riski. En ainakaan itse pidä kauneutta terveyden yläpuolella.
Jos siis naisesi eläisi vakuumissa silikonitissejänsä kanssa, minua ei kiinnosta sitten yhtään. Se kiinnostaa,kuinka tällainen vaikuttaa kanssaeläjiin. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Mulle henkilökohtaisesti on aivan sama onko jollain naisella silikonit vai ei tai onko se jotenkin leikelly itteensä jossain tai laittanu jotain aineita neulalla että huulet näyttää isommilta. Jos se saa sen henkilön tuntemaan ittensä paremmaks nii ei siinä ulkopuolisen puheet paljoo auta vaikka kuinka haluaa kitistä asiasta.
Mielestäni ainoita ne jotka valittaa on joko kateellisia tai jos ne on tehny jotain ittelleen niin ne ei oo tyytyväisiä itseenä.
Mielestäni nainen voi olla kaunis oli se sitten leikelty tai ei. Ja varmasti moni mies joka on treffaillu naisia niin ei voi tietää että onko ne ny luomuja vai ei. Ei ne kaikki ihmiset oo kertomassa siitä muille. Kyllä varmaan miehet tykkää naisesta jolla on muotoja eikä oo heti miettimässä että onko se leikelty vai ei ihan ensimmäisenä varmaan ajatellaan kyllä ihan jotain muuta kun plastiikkakirurgiaa. Ja siitä on ihan turha väittää vastaan!
Varmasti jokainen haluaa muuttaa ittessää jotakin ja ihan rehellisesti voin sanoo että en minäkään mikään täydellisyys ole ja varmasti löytäisin vaikka mitä vikoja mitä vois muuttaa, mutta pitää vaan oppii elämään sen kanssa. Varmaan joskus todella haluaa muuttaa jotain ittessään eikä oikein mikään muu auta niin kyllä varmaan menisin itsekkin veitsen alle. Nyt joku varmaan miettii miten tämmönen pikkulikka kirjottelee näin ja kritiikkiä varmasti tulee, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ja joku tuolla mainitsi että kirjottaja on joku virolainen välitysfirma no mitä sitten? Ei se maailmaa kaada. Täällä internetissä mainostaa monet muutkin eikä kukaan oo siitä moksiskaan.- Pienet Palat
Joo mut hei, juuri koska sä olet vielä tollainen söpö "pikkulikka" niin sua ei ole vielä maailma pilannut ja sulla on ihanteita :D. Ootas kun oot 40 v niin vieläkö riittää ymmärrystä?
- mies.
En minä kauneusleikkauksia tuomitse, paitsi ehkä juuri muovitissit
- Suomi24.
Aloittaja on savolainen, otsikkona
"Mitä sinä muakkaisit?"
Aika typerä otsikko, tosiaan.- hahhatihaa
'Muakkaisit' ei ole savoa, vaan tamperetta. Itsepä olet typerä.
- ??????
Ja sitten joona -43, kannattais tarkistuttaa lääkitys ja silmälasit, vai onko naises reilusti ylipainoinen, eli yhtä pitkä kuin paksukin ?
- Tyhmä ja ehdoton
Mies, joka kannustaa naisensa leikkauspöydälle ottaa riskin menettää naisensa kuolemalle.
Mikään kirurginen toimenpide ei ole vaaraton. Kaikki kirurgiset toimenpiteet ovat vaarallisia.
Jos silikonileikkaus menee pieleen niin ainoa toivo on armahtava kuolema.
Kaikissa leikkauksissa on komplikaation uhka.
Jos ihminen ei pysty käsittelemään omaa kuolevaisuuttaan muulla tavalla kuin laitattamalla silikonit niin antaa mennä vaan. - Reta .
Minulla ei ole mitään silikonirintoja vastaan. Itse en sellaisia ottaisi, sillä minua on "siunattu" muutenkin 75E-koolla, josta voisin jopa vähän poistaa...
Mutta, aloittajan väitteeseen! 8dl silikonia kummassakin rinnassa, etkä mitään huomannut!? 8dl on melkein litran maitopurkin kokoinen määrä silikonia, siis aikas paljon! Ja sen kyllä taatusti huomaa samantien, ainakin jos on ihan normaalipainoisesta naisesta kyse. Eli ellei ole nyt mennyt asiat sekaisin, siis niin, että oikeasti olisikin kummassakin rinnassa yhteensä se 8dl, niin aloitaja puhuu kyllä ihan omiaan! :) - 30 vuoden jälkeen
Jos suhde kestää muutaman kk tai vuoden. Ei ole väliä missä elimissä täytettä on.
Mutta 30 vuoden jälkeen silikoni "rupsahtaminen" näkyy ja todella pahasti.
Nykyihmiset eivät vain osaa ajatella muuta kuin sitä miltä tällä hetkellä näyttää.- hahhatihaa
Niin, tulevaisuuden vanhainkodeissa on kuihtuneita mummeleita joilla on kauheet pallukat mahan päällä :))
- mies 40+
Luonnollisen näköiset ja tuntuiset silikonit. Haa-haaa...
- en ottaisi itse..
Minä en ottais silikoneja mistään hinnasta. Kyllähän ne ovat vain luonnottomat muovipaukurat!
Mutta jos se nyt jollekin on elämän tärkein kysymys, tekee kuten parhaaksi näkee, en sinänsä tuomitse. Mutta toivottavasti ottaa myös leikkauksen riskit huomioon. - maijaa aa
vastataan nyt kun etusivulla ihan aiheesta uutinen. Minä en ole kyllä huomannut itsessäni minkäänlaista kateutta (lie sitten piilevää..:)), naisia kohtaan jotka silikonit ottavat.
Itselläni on pienet rinnat, ja olen niihin ollut aina ihan tyytyväinen ja miehetkin on tykänneet. Ei ole tarvetta eikä varsinkaan halua niitä muokata/isontaa.
En varsinaisesti vastusta silikoneja, ottakoot ne jotka tykkää, minulle yksi lysti.
Mutta mielestäni ollaan kyllä hieman väärillä raiteilla, jos ihmiset eivät muka kelpaa sellaisina kuin ovat syntyneet (joko itselle tai muille ei kelpaa). Nuorille tytöille tässä ainakin annetaan vääränlaista esimerkkiä, ettei muka kelpaisi sellaisena kuin on.
juu, ei muuta:) - ...
kyllähän ne parantaa itsetuntoa jos on todella pienirintainen.. yleensä myös sillon kiusataan, joten uskon että se auttais aika lailla itsetuntoon.
- gffffffjc
itsetunto ei ole rinnoista kiinni, ainakaan minulla. eikä pitäisi kenelläkään muullakaan olla. Järkyttävää suorastaan jos se on joillain rinnoista kiinni!
Kaikki rinnat ovat kauniita. olkoon sitten pienet tai isot. ja jokaiselle löytyy ottajansa. - ...........
voi ei. Juuri tätähän tuo silikonibisnes teettää..ja median antama kuva millainen naisen tulisi olla. Tyttöjä kiusataankin jopa pienistä rinnoista, kun pojilla on vääristynyt käsitys siitä, millaiset rintojen muka kuuluisi olla.
- Tekotissit
Sittenkö ei kiusata kun on ottanut silikonit? Sen nyt vasta luulisikin olevan kiusaamisen arvoinen asia että ottaa tekotissit. Osoittaa olevansa säälittävä muiden mielipiteille periksi antava.
Kuinka moni täälläkin on pääsyt kokeilemaan silikonitissejä? Kun täällä hirveesti puhutaan että ne on luonnottomat ja ei oo niin hyvän tuntuset... Mistä sitä tietää jos ette oo koskaan päässy kokeilemaan..
Itse vaan tiedän naisen joka on laitattanut silikonit ja mielestäni ovat kyllä hyvännäköiset ja uteliaisuudestani pääsin jopa kokeilemaan eikä ne mielestäni ole mitenkään sen erikoisemmat vaikka tietääkin niiden olevan silikonia... Ainakin se kirurgi oli tehny hyvää työtä :D- besser wisser16
No sä oletkin tuollainen pikkutyttö, tossa iässä ne rinnat voi ollakin vielä niin kimmoisat ja kiinteät, että voi jopa muistuttaa tuntumalta (melkein) silikonia. Mutta 30 naisesta sen nyt vaan erottaa, onko ne silarit vai aidot, ellei ole kovin kovin lihava (implantit uppoaa läskiin, vrt Lola).
Olen kokeillut monia, ammattini puolesta. valitan, kyllä ne yleensä erottaa hoikalla ainakin. - kiila69
aika heikolla kantimilla asenne. jos sitten samantien nakataan ne silikoonia roikuttelevat eukot pihalle ja tilataan real doll:t nii saapi kokonaisen silikooni eukon 6000 dollarilla. helevetin kätevä akka ei narise kuin sängyssä.
http://www.realdoll.com/cgi-bin/snav.rd?action=viewpage§ion=femaledollspecsheet
löytyy sieltä naisille kans, ja jos oikein erikoista kumppania haluat niin kokeile shemalea.
ihan oikeasti tätähän te silikoonien puolustajat haluatte.
- täydellinen nainen
Juu, ottaisin minäkin silikonit jos vain olis varaa. Tuskin paikallinen lehti alkaisi sponsoroimaan, kun en ole mikään julkkiskaan. Lapset on synnytetty ja heitä imetetty yhteensä 5 vuotta. Jo ennestään pienet rintani menivät imetyksen myötä, ihmettelen vain miten paljon pienistä rinnoistani maitoa tulikaan, yhtään desiä ei tarvinnut ostaa. Elikkäs, pienet rintani eivät näytä ilman topattuja liivejä yhtään miltään, vaatteet eivät istu kunnolla ja kyllä se itsetuntoonkin vaikuttaa. Samalla voisin korjauttaa luomia, alkavat kummasti roikkua näin yli 4-kymppisenä. On kait ihmisen oma asia mitä kropalleen tekee, jos siitä jotain iloa itselleen on ja plussaa vaan, jos mieskin tykkää. Ei pidä välittää toisten mielipiteistä, jokaista kun on mahdotonta miellyttää eikä tarttekkaan. Jospa minä sitten 5-kymppislahjaksi ne silikonit sun muut korjaukset saan. Muutenhan minussa ei mitään vikaa olekaan ;-)
- Rubber dolls
Jos nyt ylipääätään olet se joka sanot olevasi, niin eukkosi on mahdoton läski, tai sinä olet raplaillut lähinnä mallinukkejen rintoja jos et 8 desin silikoneja erottanut aidoista.
Huvittavia kommentteja tässä ketjussa nuorten silariämmien suoltamana. Mm. yksi kehuu miten rintansa ovat 40-50 vuotiaana terhakat, kun luomuilla ovat mitä ovat:)) Just! Niin kuinkahan monen korjausleikkauksen jälkeen? Sitäpaitsi ovat vanhoilla eukoilla karseat kroppaan sopimattomat "kasvaimet", etenkin jos kroppa on hoikassa kunnossa. Hyväkuntoinen ja sopusuhtainen viis- kuuskymppinen luomu näyttää huomattavasti paremmalta kuin silariversio. - luomuperkele
En koskaan ottaisi silikoneja. tissini ovat normaalikokoiset mutta minun makuuni aivan liian isot; mieluummin olisin täysin ilman niitä, sillä en lisäänny ja tissit ovat minulle pelkästään riesa ja syöpäriski, kuten munasarjat ja kohtukin. kumpa niistä kaikista pääsisikin eroon...
Minusta kauneuskirurgiat ovat suurimmaksi osaksi nykypäivän säälittävän kaikkimullehetinyt-kulttuurin tuote kuten esimerkiksi hedelmöityshoidot. ihmisten pitäisi osata hyväksyä se, ettei voi olla täydellinen eikä kaikkea pidä elämässä saada. aikuiset ovat muuttuneet ihmeellisen lapsellisiksi. toivottavasti kohdunvuokrauksesta ei tule koskaan laillista!- juupajuujuu
Siitä vaan leikkauspöydälle, pääset kyllä eroon noista haluamistasi elimistä ja voisit olla tyytyväinen miehen näköisenä ja oloisena.
- Nice...
Amerikkalainen hölmöily on jo levinnyt Suomeen...
- 17 vee
Jokainen toki päättää omasta kehostaan, otti silikonit tai ei.
Miksi mä en pidä silikoneista?
Koska mä en halua että kaikki tavottelee täydellisyyttä. Ei olisi kauhian mukavaa jos ihmiset olis kaikki pistetty samaan muottiin ja persoonallisuus/luonnollisuus katoaa. Täälä on varmasti vanhempiakin, jotka on ehkä huomannu että koulussa on jo 10-12 vuotiaat haaveilee silikoneista ajattelematta asiaa yhtään sen pidemmälle. Onha ne täydelliset rinnat kivat suurimman osan mielestä kivat, mutta äkkiäkös ne käviski jo "normaaleiksi" ja alettaas tavotellakki jotai ihan uudellaasta rintamallia. Ja taas sama rumpa jatkuu. Kyllä mun mielestä pitäs pystyä olemaan tyytyväinen omiin rintoihin ja korjata kirurgilla vaan jos on ihan tosissaan jotain vikaa (esimerkiksi toinen rinta liian iso ja toinen liian pieni tai selkävaivoja aiheuttavan isot rinnat)
Ärsyttää vaan ihmisten tekopyhyys. Aina puhutaan että halutaan luonnollinen nainen mutta silti hankitaan silikonilla täyteen pumpattu meikkipää. Jos haluaa täydellisen naisen nii käykää miehet ostamas barbi. ;) - DeadWoman89
Itse en ole kateellinen silikoonit ottaneille naisille, itse olen harkinnut samaa. Omani ovat olleet pitkään erilaiset, ero on huomattava, eikä niitä mielellään katso. Itselleni riittäisi aivan hyvin tämä nykyinen koko, mutta pientä muutosta olisi tarvittava.
Hyvännäköiset rinnat tekevät itsevarmaksi. Itse olisin huomattavasti itsevarmempi kulkemaan topeissa kesällä sekä ehkä jopa rannalla bikineissä, nykyhetkellä, ei kumpikaan ole mieleistä puuhaa, mielummin kiskoo hupparia päälle peittääkseen kaikki viat.
Toiset ovat luomujen perään, toiset silikoonien, kaikki tavallaan :) - Mamma 26v
Minä ainakin kävisin kirugrin veitsen alla laitattamassa silikoonit jos varaa olis. en mitään ylisuuria mutta sellaiset normaalit b-c kuppi..
oon synnyttäny 2 lasta ja imettänyt. haluaisin saada omat tissit takas, vielä kun nuorikin olen. nyt en kehtaa edes oman miehen edessä olla alasti. - Tämä viesti on
Paskapuhetta. Realistisia isoja silikonitissejä ei ole olemassa.
- Naisilla on.
On ihmeellinen päähänpinttymä,että miehet olisivat heistä enemmän kiinnostuneita,jos heillä olisi isommat rinnat? Miten nykyaikana voi vielä olla näin yksinkertaisesti ajattelevia naisia? Otetaanpa esimerkki,jos naisen naama on kuin petolinnunperse ja vartalo kuin talipallo,ei kukaan mies ole sellaisesta naisesta kiinnostunut,oli hänellä rinnat vaikka miten isot tai pyöreät. Tai jotka vouhkaa silikonirintojen vetovoimasta,on heidän helppoa tehdä testi,ottaa kahden rinnan sijasta kolmet,tai miksei lisää selkäpuolelle kahdet lisää,sittenhän niitä rintoja olisi neljät. Kyllä naisen vetovoima on kiinni kokonaisuudesta,ei pelkästään rintojen koosta.
- hababav
tää keskustelu kärjistetään jatkuvasti ihan typeryyksiin.
itse laitatan silikonit vain ja ainoastaan oman itseni takia. kivempi olisi, että omien kuihtuneiden tilalla olisi täytettä niin kuin ennen.
jotkut voi mun puolesta tehdä sen vain miellyttääkseen nais- tai mieskumppaneitaan. ei tarvisi kuitenkaan yleistää, että kaikki tekevät kauneusleikkauksia siitä syystä. Hei te kaikki joilla on niitä henkilökohtaisia ongelmia silikooneja vastaan. Teidän täytyy joko olla erittäin katkeria, helvetin köyhiä tai muuten vain erittäin vanhanaikaisia. Itse olen parisuhteessa naisen kanssa jolla on silikonit ja en voi moittia niitä. Ne ovat todellakin luonnollisen näköiset/kokoiset ja erittäin hauskat myös puristella. Puristelkaa te niitä hampaita yhteen ja pitäkää negatiiviset mielipiteet ominanne. Kiitos tuhannesti. Ps; Mielikuvat pallomaisista rinnoista ovat harhaluuloja, paitsi kun mennään äärimmäisyyksiin. Tutustukaa katkerat silikoonimalleihin, nykyään on myös implantteja jotka ovat anatomisia, naisellani on sellaiset eivätkä yhtään "pallot."!!
Näin kirjoitti ihana avomieheni, hermostuttuaan noista "rinnat ovat vain vauvoja varten" kommenteista. Ja sekin että, horotellaan kun on silikoonit.. Saimme makeat naurut tälle perjantai-illalle.. Kiitos teille, katkerat.
Naiset, jotka inhoatte rintojanne, vaatteet eivät istu ettekä kesäisin kehtaa pitää bikinejä, minä kannustan käymään kirurgin luona edes konsultaatiossa juttelemassa. Rinnat nykypäivänä parantavat naisen elämänlaatua huomattavasti, kun voi olla oma itsensä häpeilemättä. Ja minä jos kuka sen tiedän. Vaikkakin olen lapseton, voin näin sanoa. Muistan jo pienenä, kun kävin naisen kanssa saunassa joka oli silloin ~20-v, ja hän oli saanut yhden lapsen, hänen rintansa roikkuivat kuin tyhjät ilmapallot. Suorastaan järkytyin jo silloin niistä. Myöhemmin hän hankki implantit ja säteilee naisellisuutta nykyään kuin aurinko. Tottakai leikkaus kuin leikkaus on riski, ja se on jokaisen oma päätös ottaako tämän riskin. Minä otin, enkä sekuntiakaan ole katunut sitä. Nyt tulee varmaan taas miljoona sellaista "tämä on jonkun firman kannattaja ja mainostaa vain täällä", -kommenttia, mutta se ei minua liikuta. Minä olen nykyään nainen, itsevarma sellainen, kiitos implanttien! Kyllä, vaikka itsetuntoni nostattamiseen tarvittiin vain implantit, ne toimivat, ja olen onnellinen! Arvostan sitä, että jokaisella on omat mielipiteensä, mutta se menee jo yli että aletaan horottelemaan! Ainakin tämä todistaa myös sen, että olen montaa muuta ihmistä viisaampi. :)nainen joka ottaa silikonit on vähän niinkuin mies jolla on kaljua.yritetään peittää,mutta kaikki tietää mitä se todellisuudessa on.
- vuosimallia -78
Olkaa onnellisia,että on rinnat ,minkälaiset tahansa. Minulta on leikattu rintasyövän vuoksi molemmat rinnat, eikä implantteja voi laittaa.Tällaisten ketjujen aloittajat eivät varmaan ole elämässään kokeneet mitää vakavia vastoinkäymisiä,niin kevyeltä ja turhalta tämä aihe tuntu...
- isonkassin antti
Kyllähän mäki laitaatin omihin kivespussukoihin 10 resiä silikoonia. Nykyysin rätkiivät mukavasti emännän pakaroota vasten, ku päästellähän menemähän roggi stailia.
- .....
Siis luulen, että rumilla silikoni rinnoilla tarkoitetaan niitä kauheita patteja, joista näkee että ei ole aidot, niin kuin monilla julkkiksilla... sellaset jalkapallo ihan pallot, kamalaa, hyi.
- perse perse perse !
- Camo....
Ei asiat aina oo ihan niin mustavalkosia.
En tykkää itse luonnottoman isoista rinnoista, enkä siksi isoista silareista. Minusta kenenkään ei pidä ottaa silareita, jos haluaa miellyttää niitä jotakuta muuta varten.
Mutta joissain tilanteissa minusta silikoneissa ei ole mitään pahaa. Olen itse päättänyt, että otan pienet silikonit, siis ihan oikeasti vain PIENET. En ota niitä koska haluaisin näyttää joltain barbilta, mutta häpeän oikeasti itseäni ja ikinä kehtaa mennä rannalle tms, koska olen niin lauta. Ja minulla on siihen syyni.
Sairastin nuorena, 12-17 vuotiaana anoreksiaa ja olin todella alipainoinen kaikki nuo vuodet. En koskaan saanut rintoja, sillä fyysinen kehitykseni ei käynnistynyt, minulla ei vieläkään ole kuukautisia. Siksi minulla on mielestäni ihan oikeus ottaa silarit, haluan saada edes a-kupin.
Camo on puhunut. miks rinnoissa pitäisi olla kokoa?omat rinnat kasvo raskauden myötä a-kupista c-kuppiin,ja no onhan ne kivat mutta kyllä a-kuppi oli paljon helpompi.Naiset väittää ettei ota silikoneja miesten takia vaan itsensä takia.Miks helvetissä!Kyllä ne sen takia ottaa en meis olis kiinnostuneempi,mutta,loppupeleissä menettää vaan rahat koska kuitenkin se on ihminen sisältä joka kiinnostaa.Esim.mun mies on 180cm ja painaa alle 65kg. eikä se mene mitää silikonia laittaa lihaksii!Tietää et niitä ei siihen tarvii!musta olis kyl oksettavaa tietää et olis jotai lihas silikonia. tai penis jatketta ym. Niinkun on edellä mainittu ne on lasten ruokintaa varten ei mitää miesten leikkikaluja!jos ei miellytä ni voi painua ties mihi!tässä huomaa kuinka huono itse tunto naisilla on!!!!!!
- järkeä päähän
Sinulla sentään ON rinnat, joten et voi ymmärtää minun kaltaisiani jolla rinnat eivät täytä edes AA kuppia. No nyt minullakin on C kupin rinnat kun ne täytettiin.
voi luoja että alko naurattaa sitte ku akka laitetaa hautaa sit sinne jää vaa kaks palloo.xDDDDDDDDDDDDDD
- piuiu
ainakin tuhkauksessa ne tuhoutuu mutta jos haudataan kokonaisena arkussa niin ainakin jää jotain pysyvää rakkaasta kehosta luiden lisäksi. ei se huono juttu ole.
aika hassua miten nimen omaan rinnat vihastuttaa ja ihastuttaa niin poikkeuksellisen paljon. ei kukaan käy haukkumassa tai kritisoimassa esimerkiksi ulkonäkösyistä tehtyjä nenäleikkauksia.
mun neuvo on seuraavanlainen: koita tehdä _Itsestäsi_ mahdollisimman onnellinen ja voit nauttia elämästä! Kaikkia keinoja saa käyttää(!), kunhan ei satuta toisia eläviä olentoja!
Näin olen toiminut ja ai miten kevyen tasapainoiselta elämä tuntuukaan. - luomuroikko
Monet ketjuun vastanneista ovat varmaankin 20-35-vuotiaita.
Itse olen luomunainen ja 44-vuotias.
Viimeisen neljän vuoden aikana olen huomannut maan vetovoiman "upeassa" vartalossani.Vielä neljäkymmentä täytettyäni ajattelin etten KOSKAAN alkaisi operoida vanhenevaa kroppaani.Nyt olen täysin toista mieltä kun nykyään nännit katsovat maata kohti ja suupielet myöskin.Silmäluomista puhumattakaan :/
Olen naimisissa eivätkä nämä vanhenemiseni merkit haittaa miestäni ollenkaan mutta minua kylläkin.
Jos minulla olisi rahaa niin aivan satavarmasti lähtisin leikkauttamaan itseäni!!En minä halua olla tällainen kuivunut rypäle!Ei näytä liikuntakaan auttavan.
Lottovoittoa odotellessa siis...ja luomuajatukseni sitä myötä roskakoppaan heitän jos arpa osuu. - luomu-ukko 39
syy miksi en edes ikinä harkitse alkavani seurustella tai edes yrittää sänkyhommia silikooni/tatska horojen kans on yksinkertainen. kaikki luonnottomuus saa halut katoamaan minuutissa sen jälkeen kun vaatteet on lentäneet lattialle. ei se oikein kohteliasta ole laittaa silmiä kiinni ja koittaa ajatella jotain luonnollisen kaunista naista jonka on aiemmin tavannut.
kyllä ne luonnolliset rypyt on paljon seksikkäämmät kuin luonnoton paska ihon alla. taidat olla naises kan vai pimeässä peitonalla,kyl ne arvet näkyy iholla jos on ilman liivejä
Et ole aitoja luomuja tainnut pitää kädes tai imenyt nänniä,kyl luomun ja silikoni rinnan ero on selvä- oooooooooooooooo
Ei silikoneja haluta aina vain isot tissit saadakseen,vaikutuksen tehdäkseen,
vaan onko tullut mieleen,että joku voi haluta vain täytteen takaisin
isoihin nahkapusseihin?
Siinä ei oo miesten miellyttämisen kans mitään tekemistä kun kasa nahkaa lojuu
liivien pohjalla.Kyllä se syö itsetuntoa.Ainut este minullakin on raha.- Syö pähkinöitä
Hanki luonnollista täytetteä eli rasvakudosta. Senkus syöt kunnolla äläkä leiki minkään fat free- tai jonkin muun dieetin kanssa. Tietenkin jää nahkapussit kun kaikki rasvakudos katoaa.
- Hölmöjä löytyy
Syö pähkinöitä kirjoitti:
Hanki luonnollista täytetteä eli rasvakudosta. Senkus syöt kunnolla äläkä leiki minkään fat free- tai jonkin muun dieetin kanssa. Tietenkin jää nahkapussit kun kaikki rasvakudos katoaa.
Taisi olla miehen mielipide. Kaikki naiset tuntevat sen luonnollisen toiminnan että lihotessa rinnat suurenevat viimeiseksi ja laihduttaessa pienenevät ensimmäiseksi. Jos yrittää suurentaa rintoja syömällä, muu vartalo lihoaa ensiksi ja enemmän, eli tuhoon tuomittu yritys.
- Äly hoi älä jätä
Syö pähkinöitä kirjoitti:
Hanki luonnollista täytetteä eli rasvakudosta. Senkus syöt kunnolla äläkä leiki minkään fat free- tai jonkin muun dieetin kanssa. Tietenkin jää nahkapussit kun kaikki rasvakudos katoaa.
Ei paljon pähkinöitten syönti auta jos sinulla ei yksinkertaisesti rasva kerry mihinkään kohtaan vartalossa...Saa siinä mussutella vuodesta toiseen ja rasvaprosentti pysyttelee 13-15 tietämissä eli ihan turhaa jauhatta moista s...aa kun ette asioista näköjään tiedä yhtään mitään....nim. jo 37 vuotta yrittäny mussuttaa
- miten imetys
kun saa lapsen ? onko muovit otettava pois ?
- Yleensä sujuu
Ei! Implantit eivät estä edes imetystä, mutta joillakin imetys voi käynnistää kapseloitumisen. Sen vuoksi suositellaan että lapsiluku on täysi ennen kuin laitetaan silikonit.
- hohohoho
miten ruotsalainen poistaa kondomin-------------pierasemalla
- reusues
http://www.seiska.fi/c/87840/7179_KUVA1.jpg
Siinä teille luonnolliset silikonirinnat... Kauniit kuin mitkä.- dgfuijkdlmsg,
No laita nyt puolalastomasta Tuksusta kuvia.
*OKSENTAA* - huono kuva
Samanlaisia roikkuvia luomurintojakin näkee uimahallin saunassa pitkän rivin. Ikääkin näillä on lähemmäs tuplaten tuksuun. Tuon kuvan perusteella ei pysty sanomaan onko silikonit vai ei, mutta tässä tapauksessa tiedetään että siellä on silkkarit. Huulet kyllä tunnistaa heti täytetyksi, ei sentään niitä karmeita Jylhän akuankkahuulia.
- Ihan ensimmäiseksi.
Kannattaisi käydä terapeutilla,joka osaisi auttaa ihmistä jolla on niin huono itsetunto,ettei hyväksy omaa kehoaan. Ymmärrän ihmisiä jotka ovat sairauden tai onnettomuuden seuraksena menettäneet rintansa,tai on rumentavia arpia tms. Mutta se että 40-50 vuotta lähestyvä nainen ihannoi saavuttamatonta nuoruuttaan kauneusleikkauksilla on todella surkuhupaisaa,etten sanoisi mielensairautta. Useat kertovat miten rintojen suurentaminen toi lisää itsevarmuutta...Hyvät hyssykät,eli kyseiset henkilöt eivät suurentaneetkaan rintojaan itseään varten,vaan olettivat että muut eli miehet, olisivat heistä enemmän kiinnostuneita. Ei naisen haluttavuus/vetovoima ole kiinni rintojen suuruudesta,vaan ihmisen kokonaisuudesta. Jokainen joka tätä väittämää epäilee,niin katsokoon vaikka urheilijoita. Heillä ei ole 5 litran "hinkkejä"toppinsa alla pullottamassa,mutta kroppa on trimmattu ja kasvot ovat kauniit ja raikkaat,se jos mikä on miesten mieleen. Terveisin pyykkilautavatsainen (aikuinen)mies.
- Huomaamatonnainen
Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä että kyseessä on joko tosi sokea mies tai sitten ihan oikeasti vain hyvä kirurgi jollei tuommoisia silikoneja erottanut. Itse hyväksyn silikonit vain ja ainoastaan esim. Rintasyöpää vastaan taistelleille naisille jotka ovat rintansa menettäneet tai muulla tavalla rintansa menettäneet.
En ymmärrä miksi joku haluaisi isommat rinnat tieten tahtoen. Enkä kyllä ymmärrä rintojen pienentämistäkään muutakuin äärimmäisissä tapauksissä, jossa niiden kantaja on 156cm pitkä ja omaa kuppi E:n.. siinä on jo kamala paino selälle.
Toisinsanoen hyväksyn suurennus ja pienennysleikkaukset vain terveyssyistä.
Kerro nyt ihmeessä silti kuka naisesi leikkasi, jotta halukkaat saavat itselleen huomaammattomat silikoninsa.- mietin vaan
"Toisinsanoen hyväksyn suurennus ja pienennysleikkaukset vain terveyssyistä." Tää on jännä ilmaisu joka toistuu usein. Kuvitellaan, että ystäväsi ottaa silikonit ja syyksi hän sanoo kärsineensä jo monia vuosia rinnattomuudestaan.
Et voisi ymmärtää tätä tekoa, koska et "ymmärrä miksi joku haluaisi isommat rinnat tieten tahtoen." Kysymys kuuluukin, että etkö todellakaan voisi hyväksyä tätä ystäväsi tekoa?
- KillerKitty
Itselläni on vielä "teinitissit" kiinteät ja terhakat kasvavassa "iässä" olen sen verran miettinyt että jos nämä jäisivät näin pieniksi niin kyllä haluaisin suurentaa niitä kuppikoolla. Eivät nimittäin ole isot. Ja mielummin sitten kauniin terhakat kolmekymppisenä kuin riipparit. Voin kuulostaa pinnalliselta mutta se on valitettavan yleistä nykyään. Sitä paitsi silikoni ei ole mitään kivikovaa kumia joka pitäisi rinnat palloina. Sellaiset pallo rinnat ovat yli leikellyt, ei pelkän rintojen suurennusleikkauksen tuotosta.
Ensinnäkin kaikkia rintoja ei suurenneta SILIKONILLA! myös oman kehon rasvaa ja suolaliuospusseja käytetään.
Jos ihmiset on niin sen kannalla että silikonit on p:stä niin entä rintojen pienennys leikkaus? Onhan siitä hyötyä isoille rinnoille mutta jos joku haluaa C-kupin munkin a-kuppisiksi vaan siksi että pitää pienistä rinnoista? Saman tyylinen kauneusihanne.- KillerKitty
Ja kuten täällä muutama on puhunut. Entä nämä naiset joilla ei ole rintoja kuin max a-kuppi (ja tämä miehet tarkoittavat n omenan puolikasta), Silikonien otto ei aina tarkoita että rinnoista tehdään aina mielettömät pallot.
- KillerKitty
ah johan kirjoittelen. Mutta tuli mieleen taas yksi. Ja tämä kysymys on vain heille jotka hyväksyvät transseksuaalit muttei silikoneja. Entä ne miehet jotka haluavat vaihtaa sukupuolensa ja haluavat rinnat?
- Poikkeustapauksia
Transsukupuoliset naiset ovat poikkeustapauksia ja heillekin kasvaa rinnat hormonihoidolla. Joskus kyllä joutuvat hieman suurentamaan kuppikokoa kun hormonit eivät tehoakaan riittävästi. Eri asia on sitten nämä shemalet ja vastaavat jotka eivät halua käyttää hormoneja koska ne vie miehiset kyvyt, mutta kuitenkin halutaan naisellinen vartalo.
- paradiseeeeee
tässä taas nähdään kuinka kateelisia suomalaiset naiset on!! oikeat naiset pistää aina tsilikonit, että miehet pääsee paneen rintojen väliin!! ei koske viestin aloittajaa, joka on tekstistä päätellen on umpihomoseksuaali.
- hermostuu kohta
voi hyvät ihmiset. naiseus on vain sukupuoli , ja se miten naiselliseksi itsensä tuntee tulee korvien välistä. jos ei tule, niin kannattaisi pohtia asiaa. ei miehuuskaan ole kiinni vehkeiden koosta.
ymmärrän kauneusleikkaukset silloin, jos ihminen on vahingoittunut esimerkiksi onnettomuudessa tai on syövän takia menettänyt vaikkapa rintansa tai kiveksensä. jotenkin tuntuu vaan uskomattoman hölmöltä, että nykyään ollaan näin pinnallisia. jos naisilla on vaikeuksia saada luomuna miestä, niin se kertonee aika paljon näiden miehien korvienvälissä olevasta mustasta aukosta.
oikeatsi ihmiset, ulkokuori on vain ulkokuori, ja se rupsahtaa ajan myötä kuten pitääkin käydä. ei täällä kukaan elä ikuisesti. kauneus on katoavaista, mutta se vaan täytyy hyväksyä. maailmassa olisi aika paljon tärkeämpiäkin tuhlauskohteita kuin tissit tai rasvaimut. - trotfox
Suurin ongelma näissä plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä tuntuu olevan se, että hyvin hanakasti ensimmäisen leikkauksen jälkeen mennään toiseenkin. Esimerkiksi nainen ottaa silikoni-implantit rintoihin, havaitsee ettei lopputulos olekaan vielä hyvä ja menee seuraavaan leikkaukseen, joko suurentamaan tai muuten vain korjaamaan muotoa. Tai henkilö ottaa täytettä huuliin ja tuloksen ollessa liian huomaamaton menee vielä kerran jos toisenkin ottamaan täytettä lisää. Kun se leikkaus jäisikin aina vain siihen kertaan per korjattu kohta. Seurauksena järkyttävä rahan meno ja jatkuva toipumisprosessi, joka voi johtaa mojoviin infektioihin.
Kukin taaplaa tavallaan ja voi vain toivoa parempaa huomista, jolloin ei kenenkään tarvitsisi tuntea itseään rumaksi tai huonoksi ihmiseksi. - pakastettu ;)
Itse menetin rintani lasten imetyksessä. Sain kuitenkin elämäni ja itsetuntoni takaisin käymällä Tallinassa laitattamassa silikonit. Kyllä täytyy myöntää,että vaikka itsekkin olin aikaisemmin ennakkoluuloinen ,niin silti heti mahdollisuuden saatuani sen käytin ja olen lopputulokseen enemmän ,kuin tyytyväinen,kuten moni muukin. Osaava lääkäri teki minusta taas kauniin ja voin nauttia elämästäni täysin rinnoin. :)
- Elämä on...
Hyvä, puhut vähän mutta täyttä asiaa....Tälläkin palstalla ruikuttava (poislukien sairauden yms läpikäyneet kirjoittajat) joka ainoa persaukinen kottarainen lähtis siltä istumalta laitattaan silikoonit jos mahdollisuus aukeais...Se on vaan kumma tämä suomalaisten kateus/katkeruus joka laittaa ihmiset ruikuttamaan ihan turhanpäiväisestä asiasta, annetaan jokaisen olla semmosia kuin haluavat ja vanha sanontahan sen jo sanoo et "Rahalla saa ja hevosella pääsee"
- dgag
Silikonirinnan ja luonnollisen rinnan eron tietää aina siitä, että silikonit eivät koskaan riipu. Luonnolliset rinnat rupeavat jokaisella naisella riippumaan jonkin verran tietyssä iässä, imettäminen ja rinnan iso koko vaikuttaa tietysti vielä enemmän.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku haluaa ottaa silikonit. Itse olen pienikokoinen ja hoikka nainen, b-kupin rinnat, helvetin hyvä perse ja nätit kasvot. Itsetuntoni on hyvä enkä koe minkäänlaista tarvetta yrittää haukkua tai kritisoida naisia, jotka ottavat silikonirinnat. Jos se kohottaa omaa itsetuntoa ja tekee olon paremmaksi, niin sehän on ainoastaan positiivinen asia. Mielestäni kuitenkin tietynlainen järkevä asenne pitää säilyttää tässäkin asiassa, sillä ne järkyttävät kokoiset, jo edelläkin mainitut pornoelokuvien PALLOT ovat ihan kamalia. Mutta toisaalta taas sekin on mielipideasia; jos nainen itse pitää niitä todella hyvännäköisinä ja ne saavat hänet tuntemaan kauniiksi ja seksikkäksi, niin mitä väliä :) ehkä juuri tässä asiassa se oma luonnollisuuden hakuisuuteni nostaa päätään, eli jos itse ottaisin silikonit, haluaisin niiden näyttävän mahdollisimman luonnollisilta. Samoin jos ajatellaan mitä tahansa muuta plastiikkakirurgiaa, niin kuka haluaa esimerkiksi nenäleikkauksen lopputuloksesta luonnottoman näköisen? Niitäkin ihmisiä kuitenkin ilmeisesti on, kun katsoo esimerkiksi tiettyjen hollywood-tähtien "kauneus"leikkauksien tuloksia.
Ja sehän on ihan selvä fakta, että missään nimessä ei kannattaisi muiden ihmisten takia tehdä mitään kauneusleikkauksia. Ihminen elää itsensä ja tekemiensä valintojen kanssa ainoastaan yksin, ethän valitse opiskelupaikkaasikaan sen takia mitä muut sinusta haluavat (siis ethän??)
Yhteenvetona: jokaisen pitäis elää siten, että tekee itsensä onnelliseksi vahingoittamatta muita ihmisiä tai ympäristöä. Älkää olko niin kiinnostuneita muitten valinnoista, vaan huolehtikaa siitä millaisia itse olette jamiten itse kohtelette muita. Pätee sekä teihin, jotka haukutte silikoonit ottaneita naisia, kuin teihin, jotka haukutte näitä muita katkeriksi ämmiksi. - Olisiko.
Kellään sitä vastaan,jos näin miehenä kävisin tallinnassa teettämässä silikonikivekset? Olisihan se aika mahtavaa,kun olisi kahden nyrkin kokoiset tai isommat kivekset ja varmaankin naisetkin olisivat minusta entistäkin enemmän kiinnostuneita,tai ainakin puoliso?
- sdrty78uik
Mikä idea! Voisitko miettiä niihin jotain muuta muotoa kuin pyöreähköt tai päärynät?
Vaikka jokin muu figuuri? Tähden malliset tai kulkuset? Naamaa muistuttavat? Ylöspäin suuntutuvat? Tai sivuille kierteellä? Neliöt? Futuristista tai Dalimaista.
Kahden nyrkin täyte / kpl takulla näkyy vaikka laitat mitä päälle..
Olishan se näyttävää...
Tulee vielä päivä jollloin miehetkin voivat kilpailla, monenko desin kellintäytteet kävivät hakemassa.
Älä mene, luomuna parempi :D Miltä sä luulet sen tuntuvan kun ne painavat kulkuset hakkaa liikkeessä... vaimosta tai sinusta. Molemmilla reidet mustina.
- kodjs
älä nyt niihin kulkusiin mitään täytettä mene hakeen vaan itse vehkeeseen saat kyllä hankkia lisää materiaalia! ;)
- mahh
Olen 27-vuotias, naimisissa, vauvan imetystä lopettamassa ja rintani ovat roikkuvat beet. Voisin huomenna mennä ottamaan silikonit, enkä edes Tallinaan vaan vaikkapa Hollywoodin parhaimmalle kirurgille, sen verran on tässä yrittäjänä vuosituloja ja säästöjä.
En tee sitä siksi, koska
- leikkaus on riski, mitä jos jotain menee vikaan ja vauvani menettää äitinsä
- en halua ruumistani silvottavan
- en halua vieraita esineitä ihoni alle
- on riski, etteivät silikonit edes näyttäisi minulla luonnollisilta
- elämäntyylivalintaankaan se ei sovi - syömme kotona vain luomua, korostan kodinhoidossa luonnollista ja puhtaita raaka-aineita, esim. kosmetiikkanikin on lähinnä vain oliiviöljy. Vartalon muokkaus tuolla tavalla nyt vain sotii arvomaailmaa vastaan.
- pitäisin itseäni pinnallisena paskiaisena sen jälkeen. Ikään kuin maailmassa ei olisi parempiakin tapoja käyttää rahaa.
- olen kasvoiltani hyvännäköinen, ja jos nykyinen ei riitä, tuskin osaisin lopettaa yhteen kauneusleikkaukseen
- mieheni mielestä en tarvitse silikoneja, vaikkakin hänen mielestään saan tehdä mitä haluan
- en ole kiinnostunut keräämään muiden miesten katseita rinnoilla
- en ole kiinnostunut keräämään muiden naisten katseita rinnoilla
- isommat rinnat voisivat haitata urani etenemistä, minua ei ehkä otettaisi yhtä vakavasti hyvin miehisen alani markkinoilla
- en itse halua isompia rintoja, koska ne eivät ole mukavia kantaa. Tiedän tämän, koska imettäessäni minulla oli H-kupit
- haluan vielä imettää tulevaisuudessakin mahdollisia lapsia
Jotenkin imettäneenä naisena asenne rintoja kohtaan on muuttunut maanläheisemmäksi. Sitä on herännyt tajuamaan, että rinnat ovat vauvanhoitotarvike ja miehien kiinnostus niitä kohtaan on lähinnä hellyttävän hassua. Poikavauvani vietti elämänsä ensimmäisen vuoden suurimman osan tuijottaen jättikokoista tissiä naamansa edessä. Ehkäpä se on syy, miksi hän tulevaisuudessakin haluaa tuijoitella sellaisia. Suurimmalla osalla naisista ei ole miesten kaltaista hurmosta rintoja kohtaan, kun he ovat saaneet elää ja tuskailla noiden rintalastassa roikkuvien omien rasvasäkkien kanssa. Ei ne muuta oikeasti ole, ja se tästä nyt puuttuu, että tuohon laittaisi vielä jotain silikoniakin roikkumaan. Jos nämä omalle miehelle kelpaa, se riittää. JOS mieheni jonain päivänä toteaisi, että rintani ovat rupsahtaneet niin pahasti, että hän ei halua enää käsitellä niitä, pitäisi joko harkita leikkausta tai sitten ylipäänsä tarvitseeko sitä tuollaista miestä itse katsella. En tiedä vielä kummin päin.- mahh
Ai niin, yksi lisäys siihen, miksi en haluaisi silikonirintoja.
Sain jo oikeastaan kokeilla millaista olisi elämä isojen pallojen kanssa. Imetysaikanani minulla oli tosiaan jättimäiset eteen sojottavat H-kupit, jotka täynnä maitoa ollessa näytti ihan silikoneilta. Vauva oli hoidossa isällään, kun kävin yhden kerran kanssa tyttöjen kanssa tanssimassa. Minulta hajosi liivitkin kesken kaiken, ja vessassa otin ne pois. Oli aika näky, kun ohuen mekon alta ne töröttivät. Yksi vieras nainenkin tuli niitä kehuskelemaan vessajonossa, mutta palautin hänet maan pinnalle.
Tanssilattialla sitten olikin aikamoinen näky varmaan, kun ne kivikovat pallot heiluvat musiikin tahdissa, en vessakopissa ehtinyt niitä paljoa tyhjennettyä maidosta. Sain muutamilta naisilta hyytäviä katseita rintavarustukseni suuntaan ja miehilta tavallista enemmän tuijotusta. Kaiken huippu oli se klassinen, "sä oot niin kaunis" mieheltä, joka ei vilkaissutkaan silmiini vaan 30 cm alemmaksi. Luulin, että sellaista tapahtuu vain huonoissa komedioissa.
En minä haluaisi tällä tavalla herättää huomiota rinnollani liikkuessani ulkona. Oli kyllä harvinaisen rasittava ilta. :D - Hyi sinua!
Etkö tiedä että näissä asioissa järjen käyttö on ankarasti kielletty!
- luomuroikkuB
Sama juttu täällä. Varaa olisi ottaa implantit Suomessa per kuukausi ennenkuin alkaisi rasittaa taloutta. Ja silti en ota, koska a) se ei sovi minäkuvaani ideologisella tasolla ja b) olen nähnyt niin monet ihan maltillisetkin,jopa pienet silikonit, että tiedän etten sellaisia halua. Haluan että rintani höllyvät luonnollisesti kun liikun ja valahtavat kainaloihin kun makaan selälläni.
- Liasdiasca
Näin tänään ekan kerran silikonilla tai jollain muulla täytetyt rinnat ihan livenä pukuhuoneessa. Eivät olleen kuten silikonijulkkiksilla, vaan pienehköt. Kyllä sen valitettavasti huomasi, kun tyttö liikkui, rintojen sisällä olevien pallojen rajan huomasi kyllä, varsinkin sillon kun tyttö kumartui. Mielestäni nuo pallot eivät lisänneet tytön viehättävyyttä yhtään.
Tulee surku näiden nuorien tyttöjen puolesta jotka haluavat tuollaisiin leikkauksiin.
Harkitkaa tytöt oikeasti ennen kuin menette leikkaukseen! - heppulmies
On se pas... kun ylläpitäjien pitää väkisin saada keksittyä aloituksia tänne. Sairasta....
- Pii6-
Voishan naisväki ottaa silikonitissit selkäänkin, meinaan kun ovat nelinkontin niin olisi jotain mitä puristella ihan suorin käsin.
- Miehillekin täytettä
Kovasti tuntuu siltä, että ne miehet, jotka eniten vaativat naisilta isoja tissejä, ovat itse pienimunaisia. Telkkarissa näytettiin, miten Wilma vai Hantta vai mikä lie piikitti miehen penikseen täyteainetta - tosin penistä ei näytetty. Ympärysmitta kasvoi sentin. Ja, kuten alla olevasta linkistä näkyy, myös miehille on olemassa implantteja, joilla kulli paksunee!
http://www.seksitreffit.fi/treffit/detail.php?siteid=534893 - kokeilunhaluinn
vou! kyllä tollasta vois kokeilla! ;)
- PAINOVOIMA KERTOO
HUOMIO HUOMIO TISSIPOSKET!!!!!
Täällä luomut omaava 40v, iso c kuppinen jotka tietysti "hieman" jo roikkuvat vaikka lapsia ei ole, eli imettänyt en oo. TOTTAHAN silikonit NÄKYVÄT jos ne otetaan liian suuriksi. EI VOI OLLA mahdollista edes pienen b-kupin omaava jo yli 30v nainen jolla luomut , mutta ei muka yhtään roikkuisi. HE HE PAINOVOIMA KYLLÄ PUUTTUU LUOMUILLA PELIIN. Luomut myös muutavat muotoaan kun ikää tulee, jos rinnat yli 30 v naisilla ovat ns. pyöreät, lautasmaiset eikä tahdo kynä pysyä rinnan alla, niin ei ne ainakaan luomut ole. Itse haluaisin jotakin operaatiota juuri tuohon roikkumiseen, mutta yllätys yllätys mieheni ei, koska ne hänen mielestään olisivat sen jälkeen liian isot eivätkä nätit, olen 155 pitkä ja 57 kg. Ottakoon kuka mitä vaan tisseillen haluaa, mutta turha sitä kieltää on jos ne silarit todellakin erottaa. Tsemppiä kaikille niin silareille kuin luomuillekkin. - sepässe
Yleistät mietämättömyyttäsi. Olen 36v nainen ja C-kokoiset luomuni eivät roiku, kynäkään ei pysy alla. Aika suuri osa rinnoistani on rauhasta eikä sitä rasvaa, joten on jämäkämpää kudosta. Hyvällä ryhdillä ja tukevilla liiveillä on taatusti ollut merkitystä ettei painovoima ole päässyt puremaan niin merkittävästi.
- PAINOVOIMA KERTOO
Sepässe!
No nyt ehdottomasti sinun täytyy laittaa mulle ja jos muita tietämättömiä on, niin kuva niistä roikkumattomista rinnoista, ja vielä c-kuppisista.Voin keroa että omatkaan rinnat eivät "roiku" kun nostan käteni ylös, normaalisti ikävä kyllä jonkun verran, nännit eivät kyllä osoita alas (vielä) onneksi. Kuva olis hyvä myös nuorille jotka harkitsee täytettä, ettei sitten alkaisi b-c rinnat roikkumaan. Käyttämäsi liivi merkki olisi myös heille tärkeä tieto. Kuten jo aiemmin ilmaisin, voi minun puolesta kuka vaan ottaa mitä haluaa ja minne haluaa, mutta turhamaisuus pois. Tuosta yleistämisestä en niin sanois, uimahalleissa noin hyviä luomuja en kyllä ole koskaan vielä nähnyt, joten ei varmaan kovin yleistä. Mutta joo kuvaa kehiin niin annat todellista toivoa nuorille tytöille.
- sepässe
Eipä minulla ole minkäänlaista intohimoa alkaa kuvauttaa omia rintojani, ladata niitä jonnekin sivustolle ja linkittää tänne.
Liivit Lindexin 75C ja Changen 65E. Jälkimmäiset ovat tukevat ympärysmitasta ja tukikankaista johtuen.- PAINOVOIMA KERTOO
SEPÄSSE!
Mitäs pahaa kuvissa olis, vai tunnistaisiko joku sut pelkistä rinnoista? Kun noin voimakaasti niitä isoja luomuja kehut niin kannattais antaa faktaa, ihan vaan näille nykynuorille että kyllä luomutkin saa hyvänä pysymään. Juu ja kiitti liivi vinkeistä, menen tuota pikaa hakeen liivit.
- ...........
Minä olen sitä mieltä että kyllä useimmiten silikonit huomaa, alasti varsinkin. Joskus myös jos on avonainen paita. Tottahan se on, jos on isot rinnat niin pakostakin roikkuvat ainakin vähän. Jos on isot rinnat jotka ovat kuin kaksi ilmapalloa, niin luultavammin on silikonit.
Ei rintojen kuulu näyttää luonnollisesti tältä (oikea kuva): http://1.bp.blogspot.com/_LK3Jc8YZXjs/S6c3xIc_miI/AAAAAAAAHBE/doMAjR_WqI8/s400/silicone-busts-celebrities-02.jpg- Melkein viisi vuotta
Tuossahan on juuri se efekti jollaisiksi silikonirintoja uskotaan kaikissa tapauksissa. Ylivoimaisesti suurin osa silikonirinnoista ei ole tuollaisia pallorintoja, mikäli on uskottu lääkäriä ja laitettu maltilliset implantit. Omat rintani eivät olleet edes heti leikkauksen jälkeenkään turvonneena tuon näköiset ja nyt ei lähellekään. Et tietäisi ulkonäön perusteella että minulla on implantit, mutta luotinkin lääkäriin ja sain ne luonnollisen näköiset rinnat joita halusinkin. En kaivannut mitään ylikokoisia pallorintoja, mutta joillekin sellainen on nimenomaan tavoite.
- tympääntynyt tähän
Noh, ottaen huomioon paljonko teillä (Victorialla ja sinulla) on kokoeroa, en ihmettele että implanttien "luonnollisuus" on sinun eduksesi. En usko että millään maltillisillakaan implanteilla olisi tuolle luuviululle saatu luonnollista tulosta. Jos ei ole runsaasti omaa rasvaa peittämään implantin reunoja ja implanttia itseään, niin silloin harjaantunut silmä tunnistaa silikonirinnan silikonirinnaksi. Piste.
- aina vain parempaa
ei ne implantit itsessään haittaa vaan se, että kun on yhä enemmän ja enemmän täydellisen näköisiä naisia(implantteineen) , niin miesten odotukset naisia kohtaan kasvaa ja siitä johtuen teinitytöt ja vanhemmatkin kärsii masentavista itsetunto-ongelmista..
koskaan ei voi riittä itselleen muutenkin kun hollywood leffoja ei voi välttää katsomasta, eikä estää miehiä niitä näkemästä ja luulemasta todellisuudeksi.. naisen on vaikea olla vertaamatta itseään muihin.. ja mitäs sitten kun lopulta se normaali-kaunis rintainen nainen onkin enää oikeasti pienirintainen epämuotoinen tapaus.. kun aidon näköiseen muovi-todellisuuteen vertaa..
että Karhunpalveluksen naiset tässä itselleen tekee!! - sekä että
Jos oletetaan että luomurinnat ovat kauniit, niin luomu.
Mikäli luomut on kärpäslätkät tai/ja erikokoiset, niin mielestäni samat leikkauksella parannellut ovat ehdottomasti paremmat - jdrim srärm
eräässä tilanteessa kaksi rintasyövän sairastanutt naista kertoivat silikoneistaan, eipä kukaan kerro näitä neatiivisia puolia. Molempia oli jouduttu fiksamaan joka vuosi, implantit olivat kapseloituneet, eikun uudet taas tilalle. pakkasessa ei sovi olla kin hyvin topattuna, muuten saattaa tulla paleltumia koska silikonitovat ympäröivän ilman lämpöiset... Molemmat sanoivat että jos olisi tiennyt mikä ralli silikonien kanssa alkaa eivät olisi ottaneet. Toki kukin tyylillään, mutta koskaan en ole näillä palstoilla nähnyt muuta kuin kädenvääntöä joo tai ei. Voisiko joku kertoa mitä on oikeasti odotettavissa jos silikonit hankkii, se kun ei siihen pääty että ne kerran ottaa....
- jkosarfavnti
No mulla ei ole ollut mitään erikoista,enkä ole käynyt missään kuvauksissa, ei ole ollut kipuja eivätkä kovettuneet, Olleet viisi vuotta ilman ongelmia. Vakkarisuhteessa olen ja oma mies hyväksyy ne.
- Fkdjjd
Mikä siinä on että kun puhutaan silareista niin ne pitäisi olla semmoset valtavat luonnottomat möykyt. Voihan sitä nyt ottaa semmoset omaan kroppaan sopivat sopusuhtaset silikonit. Ja jos nainen ei itse tykkää tai pysty nauttimaan omasta vartalostaan pienten tissien takia niin kuka siitä on syyttämään jos silarit hommaa. Ja vastaus siihen, kun joku ihmetteli miksi hehkuttaa silareita tällä palstalla, niin ehkä siksi että niinkuin tässä palstalla hyvin huomasikin: suurin osa on silareita vastaan ja ajattelee hyvin negatiivisesti niistä. Itselläni ainakin erittäin pienet rinnat on ollu jo pitkään suuri itsetunto-ongelma, jopa niin suuri, että se haittaa mun elämää siten etten viitsi edes mennä sänkyyn kenenkään miehen kanssa. Hankin kroppaani sopivat silikonit luultavasti parin vuoden sisällä.
- Anonyymi
Itselläni on silikonifetissi. Ei minua sellaiset ihan överiksi vedetyt giganttiset melonit niin innosta, mutta monentyyppiset silikonit kiihottavat aivan suunnattomasti. Hieman luonnottoman näköiseksi paisuneet, sellaiset isot pallot, sekä myös täydellisen näköiseksi muokatut vaan herättävät himot. Varsinkin kun se silikonilla täytettyjen rintojen tietty pinkeys luonnollisiin verrattuna korostaa kiihottuneiden nännien kovuutta.
Olen kylläkin runkkari joka ei ole ikinä nähnytkään kenenkään muun kuin mutsini tissejä vaahtosammuttimen kokoisena, mutta kyllä aikuisviihteessä silikonit näyttävät todella kiihottavilta
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559