on perussuomalaisten vaalivoitto. Parasta oli itsenäisyys. Ja nyt vaalivoiton ansiosta Suomen asiat lähtee parempaan suuntaan. Enää ei vanhat puolueet voi sanella. Nyt on kansakin otettava huomioon. Johan siitä on esimerkkejä näiden kaikkien ei-perussuomalaisten herjaavat ja ala-arvoiset, sekä provosoivat kirjoitukset.
No nehän vain kertoo kirjoittajan tasosta, Aivan kuin kevään gallupitkin.
No nehän vain kertoo kirjoittajan tasosta, Aivan kuin kevään gallupitkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lieneekö persujen iso jytky pikemminkin pahin kansallinen katastrofi sitten 1990-luvun alun laman... Sen näemme kohta. Kenties persut eivät onnistu tuhoamaan ainoastaan Suomen taloutta, vaan romahduttavat koko Euroopan. Siinäpä olisi saavutusta kerrakseen, Timo Soini jäisi maailmanhistoriaan.
Ei se ole, vaan se on toiseksi paras asia, parashan oli itsenäisyyden saaminen. Johan se tuossa aloituksessa tulikin jo esille.
Nyt ei enää vanhat puolueet ole kusemassa kansaa silmään, kuten ovat tehneet ja vieneet rakkaan kotimaamme vararikon tielle. Onneksi siinä nyt suunta muuttuu.
Sinunkin kannattaisi mielummin iloita asiasta.
Jos Jykä ja Mari olisi saanut jatkaa? Euroilla lastatut rekat puhaltas jo kohti Portugalia. Ja uusia lastattas Kreikkaan ja Irlantiin viemään työmme tulokset. Tuli älyttömyteen stoppi. Vielä löylynlyömät vinkuu täälläki, vaikka heidänkin parasta ajetaan.