Kerron valkaisukokemukseni, koska siitä saattaa olla hyötyä joillekin jotka hakee tietoa asiasta.
Tavoite:
Hohtavan valkoiset hampaat.
Lähtötilanne: Keltaisen sävyiset hampaat, varsinkin yläkulmahampaat. Ei reikiä ja hammaskivet poistettu.
Ei tupakan, tai muunkaan värjäymiä ollenkaan.
Valitsin laser-valkaisun lukuisien pohdintojen jälkeen. Valkaisu suoritettiin hammaslääkäriasemalla (nimeä ei saa julkaista).
Kysyin mahdollisesta vihlonnasta ja se on yksilöllistä johtuen hampaiden kulumisasteesta ja hammaslaadusta. Jos on kova yönarskuttelija (minä olen) niin saattaa vihloa. Käytin parin viikon ajan ennen valkaisua vihlomisen estävää hammastahnaa (en tiedä oliko hyötyä).
Ensin laitettiin suun levitin, joka ei suojannut huulia kuin osittain. Tämän jälkeen puhuminen oli mahdotonta ja ajattelin että kaipa tietävät mitä tekevät. (olin lukenut että huuletkin tulisi suojata huolellisesti).
Sitten sain tummat lasit.
Ikenet suojattiin vihreällä aineella, joka ei tuntunut ollenkaan.
Sitten suuhun laitettiin sylki-imuri, joka syljen poistamisen lisäksi piti kieltä paikoillaan.
Tämän jälkeen hampaisiin levitettiin vahvinta vetyperoksidia mitä voi laittaa, olisiko ollut jotain 30% kieppeillä (en muista). Aine tuntui hampaassa hieman viileältä sen aikaa kun sitä levitettiin. Sen jälkeen ei tuntunut miltään. Sitä vetyperoksidia laitettiin koko valkaisun aikana tämän yhden kerran. Mönjä kuulemma vaihtaa väriä vaalennuksen aikana (väriä en nähnyt, mutta hoitaja puhui aineen muuttumisesta keltaiseksi kun valmis).
Tämän jälkeen hoitaja piteli käsin hampaiden edessä hampaiden levyistä kaarevaa pitkulaista lamppua jossa näytti olevan 4-5 sinistä led-valoa siten, että jos avasin silmäni, näin ledit koko ajan. Lamppu oli siis mielestäni aika kaukana. Lamppu oli suurinpiirtein kokoajan samassa kohdassa mutta lisäksi heilui, kun sitä pidettiin kädessä joka ei tietty ole kovin vakaa. . Välillä huulissa tuntui hieman lämpöä.
Lamppua pidettiin n. 5 min. jonka jälkeen vetyperoksidin annettiin taas vaikuttaa n. 10 min.
Vihlomista ei ollut tuntunut tähän mennessä ollenkaan.
Kieli kuivui inhottavasti jo tässä vaiheessa, mutta ei voinut muuta kuin odottaa ja ajatella tulevia hohtavia hampaita (kielen kuivuminen oli inhottavan tuntuista, mutta ei kamalaa tai sellaista että olisi ahdistanut jotenkin).
Alkoi myös kerääntyä sylkeä nieluun ja oli pakko nieleskellä vaikka ajattelin että voinko niin tehdä kun hoitaja sanoi alussa sylki-imuria asentaessaan että on niin kamalan vahvaa se vetyperoksidi. Mutta puhua ei voinut joten minkäs teet. Ajattelin vaan, että kaipa se aine on niissä hampaissa vaan eikä levinnyt muualle suuhun.
Sitten lamppua pideltiin taas se 5 min. ja aineen annettiin vaikuttaa vielä 8 min. ja hoitaja sanoi että valmis. Alussa puhuttiin että lamppua pidellään n. 5 kertaa, mutta nyt vain 2 kertaa kun aine oli jo muuttunut siksi keltaiseksi joka kertoo että se on valmis.
Hampaat huuhdeltiin n. 1 min. ajan ja vihreä ikenien suoja-aine poistettiin (ei tuntunut miltään).
Hampaitani ei ollut vihlonut lainkaan koko valkaisun aikana.
Sitten hampaisiin levitettiin fluorikerros ja toimenpide oli suoritettu.
Aikaa koko käyntiin kului n. 40 min. Mielestäni aika nopeasti.
Hampaat tuntuivat aroilta pari päivää, mutta kylmän tai kuuman syömisessä ei ollut ongelmia. Sellaisia samanmoisia vihlaisuja kuin tuntuu silloin kun porataan en usko että valkaisussa voisi tulla.
Sitten tulos:
Kun sain peilin käteeni ja hymyilin, ensimmäinen tunne oli suuri pettymys. Hampaille ei ollut tapahtunut mielestäni mitään vaalennusta. Hoitaja katsoi ja puhui, että ihan selvä hieno raja hampaiden tyvessä, että näkee hyvin miten on vaalentunut. Minä tuijotin edelleen keltaisia hampaitani ja ajattelin että missä se näkee ja mitä, ja sitten hogasin että se tarkoittaa sitä rajaa, joka oli tullut siitä ikenien suoja-aineesta kun se kuulemma pitää levittää vähän hampaallekin että suojaa kunnolla. Hampaiden yläosasta ei ole siis vaalentunut varmuudella yhtään! Sama kuin kävisi kampaajalla ja pyytäisi valmiin juurikasvun, kiitos.
Ja niiltä osin mitä hampaita siis valkaistiin oli vaalennustulos korkeintaan 2 asteen luokkaa. Toinen etuhammas oli ihan laikukas, mutta se on onneksi tasaantunut (valkaisusta on nyt reilu viikko). Odotin 6 -10 asteen vaalennusta.
Valittaminen on turhaa, koska hammaslaatu on yksilöllistä eikä mitään takuuvaalennuksia tunneta.
Olen jo varannut uuden valkaisuajan ZOOM-valkaisuun parin viikon päähän.
Rahaa tähän laser-valkaisuun meni lähemmäs 400€. Ja Zoomi päälle.
Se siitä, toivottavasti oli hyötyä jollekin tästä sepustuksesta.
Valkaisukokemus, olkaa hyvä
5
425
Vastaukset
- Ex-Yellowteeth
Heippa Yellowteeth, olipahan melko kattava raportointi. Harmi vaan ettei lopputulos ollut sitä mitä odotit! Haluan kertoa sinulle omista positiivisista valkaisu kokemuksistani. En tosin ole käynyt koskaan hammaslääkärin vastaanotolla teettämässä valkaisua, mutta hammaslääkärini on ollut todella vaikuttunut kotivalkaisulla saamistani tuloksista! :)
Muutama ystäväni on myös käynyt aikoinaan hammaslääkärin vastaanotolla teettämässä valkaisun ja eivät olleet kukaan oikein täysin tyytyväisiä. Tästä syystä en itse halunnut lähtä kokeilemaan sitä, kun on vieläpä niin kallista lystiä kuten tiedät. Sen sijaan kuulin ja itseasiassa vieläpä näinkin positiivisia tuloksia eräällä ystävälläni. Ero hänen hampaissaan oli todella silmin nähden huomattava! Hän kertoi tilanneensa valkaisupaketin netistä www.valkoisethampaat.com tämä verkkokauppa myy kotona itse tehtäviä hampaiden valkaisupaketteja ja hinnat mielestäni aika edulliset alkaen 49€.
Tilasin paketin(35% karbamidi peroksidi geeli, maksoi 69€) itselleni tuolta, tuli kahdessa päivässä. Tein käsittelyt paketin ohjeiden mukaan muistaakseni 8 kertaa(1-2 tuntia per kerta) kaikkiaan. Käsittelyjen tekemine oli mielestäni hyvin helppoa. Kun laitoin muotit ja geelin suuhun istuuduin yllensä TV:n eteen käsittelyn ajaksi ja se meni aikalailla mukavan huomaamattomastii aina. Aluksi käsittelin tarkoituksella vain ylähampaani, jotta voisin siten paremmin todeta toimiiko aine oikeasti vaalentaen hampaita, kun näkisin lähtötilanteen aina alahasmpaistani.
Ero ylä ja alahampaissani oli todella huomattava! En olisi etukäteen uskonut että aine voisi toimia näinkin tehokkaasti! Seuraavaksi tein käsittelyt myös alahampailleni. Täytyy sanoa että olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen! :)
Tavoitteenani oli saada valkoiset hampaat ja se onnistui mainiosti ja vieläpä hyvin kohtuulliseen hintaan.
Kyselin ja selvittelin vähän asiaa miksi monet ovat pettyneitä näihin ammattilaisten tekemiin käsittelyihin. Sain selville että suuriosa hammaslääkäreistä käyttää itseasiassa tätä samaa ainetta(karbamidi peroksidi), mutta ero tulee sitten siitä kuinka kaun aineen annetaan vaikuttaa yhteensä hampaan pinnalla. Itse laskin valkaisseeni kaikki käsittely kerrat yhteenlaskettuna 12-13 tuntia, kun taas hammaslääkärissä on yleensä vain se noin tunti aikaa käytettävissä valkaisuaineelle vaikuttaa. Ensimmäisiä vaalenemisen tuloksia näin hampaissani 2-3 tunnin yhteenlasketun käsittelyajan jälkeen. Uskoisin että tämä on se suurin ja selittävin ero, koska itse vaikuttava aine on sama. Tosin vahvuudet hammaslääkäreillä saattavat olla vielä korkeampia aineissa.
Myös useat ystäväni ovat tehneet tämän saman kotivalkaisun minun kokemuksieni rohkaisemana ja kaikki ovat olleet myöskin hyvin tyytyväisiä! :)
Ennen kun menet maksamaan lisää useita satoja euroja niin suosittelen oikeen lämpimästi kokeilemaan tätä kotivalkaisua. Ensinnäkin se toimii ja koska vaikuttava aika on niin pitkä niin pystyt itse kontrolloimaan helposti kuinka valkoiseksi haluat hampaasi saada.
Toivottavasti näistä kokemuksistani olisi sinulle jotain hyötyä :)
P.S Mainostavat muuten sivuillaan vielä 100% rahat takaisin takuuta!- Yellowteeth
Hei Ex-yellowteeth!
Pitkät raportit ovat alaani :)
Kiitos vastauksestasi, sait minut harkitsemaan vakavasti tuota mainitsemaasi valkaisukeinoa.
Voisitkohan vielä valaista sen verran, että kun on ainakin ilmoitettu, että olisi yhtä vahvaa tai melkein vahvempaa tuo valkaisuaine kuin hammaslääkärillä, niin miten ikenien suojaus? Kun aina puhutaan siitä että ikenet tulee suojata, niin miten tässä kotivalkaisussa? Jos ei ollut mitään suojausta niin kirvelikö mitenkään? - Yotuelin googlaaja
Yellowteeth kirjoitti:
Hei Ex-yellowteeth!
Pitkät raportit ovat alaani :)
Kiitos vastauksestasi, sait minut harkitsemaan vakavasti tuota mainitsemaasi valkaisukeinoa.
Voisitkohan vielä valaista sen verran, että kun on ainakin ilmoitettu, että olisi yhtä vahvaa tai melkein vahvempaa tuo valkaisuaine kuin hammaslääkärillä, niin miten ikenien suojaus? Kun aina puhutaan siitä että ikenet tulee suojata, niin miten tässä kotivalkaisussa? Jos ei ollut mitään suojausta niin kirvelikö mitenkään?Kotivalkaisussa ei suojata ikeniä.
Valkaisutulos riippuu hammaslaadusta, huokoisuudesta jne
JA
siitä, onko itse luu kovin keltainen vain onko "valkaistuminen" enemmänkin itse hankittujen tahrojen poistumista.
Zoomissakin luvataan 6-10 asteen vaalentumista, sillä se todellakin riippuu valkaistavasta materiaalista, millainen hammasaines.
- Lokkimamma
Voiko näin runsaasta valkaisusta vahingoittua jo hammaskiille?
- Ex-Yellowteeth
Hei Yellowteeth ja muutkin!
Sori ku en ennättänyt/muistanut aikaisemmin vastata takaisin. Mitä tulee ikeniin niin kerran minulla meni geeliä vahingossa ikeniin ja silloin se kyllä kirveli jonkin verran, mutta otin lastan pois ja huuhdoin geelin ikeneltä pois ja laitoin lastan uudestaa suuhun ja näin sain ratkaistua tuon ongelman. Kotivalkaisussa ei tosiaan ikeniä sen kummemmin suojata erikseen, mutta käsitykseni/kokemukseni mukaan sen kyllä tuntee jos ainetta menee ikenille enemmissä määrin, jolloin kannattaa huuhtoa pois ja jatkaa sitten. Muutoin ei ole ilmennyt minkäänlaista kirvelyä tai kipua sen kummemmin. Kokeile ihmeessä niin yllätyt vielä positiivisesti! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768