Velkatilastot vahvistavat: Nyt Suomea rahastetaan
Tuoreet luottotilastot vahvistavat, että EU tivaa Suomelta velkakriisin taltuttamiseen kymmenen kertaa suurempia summia kuin Suomen omilla pankeilla on luottoriskejä kriisimaissa. Suomea uhkaa kriisimaiden kaikista rahoittajamaista railakkaimmin ylimitoitettu tukitaakka. Moni suuri maa pääsee vähemmällä, vaikka niiden pankkeja Suomikin pelastaa.
Keskuspankkien keskuspankiksi kutsuttu Kansainvälinen järjestelypankki BIS (Bank for International Setlements) kokoaa, ylläpitää ja julkaisee todennäköisesti maailman kattavimpia ja luotettavimpia tilastotietoja kansainvälisistä pääomavirroista ja kansainvälisten pankkien luottoriskeistä.
EU sulkee silmät
velkakriisin syiltä
Euroopan ylivelkaisten kriisimaiden luottoriskien jakautuminen eri maiden pankkien välillä on ratkaisevan tärkeä tieto, jotta olisi mahdollista mielekkäällä tavalla arvioida velkakriisin ratkomisesta koituvien kustannusten jakoa eri maiden kesken.
Suomella pienet riskit
mutta suuret vastuut
Jo aiemmat luottotilastot ovat kertoneet, että Suomen pankkien ottamat riskit kriisimaissa ovat häviävän pieni murto-osa kaikkien ulkomaisten pankkien riskeistä.
Samoin jo aiemmin on käynyt selväksi, että Suomen osuus kriisitoimien kuluista ja niihin liittyvistä vastuista on moninkertaisesti suurempi kuin suomalaisten pankkien ottamien luottoriskien perusteella olisi aiheellista.
Suomen pankkien lohdullisen riskiaseman vastapainoksi Suomen valtion osuus tähän mennessä aloitetuista ja kaavailluista kriisitoimista on räikeästi yläkantissa.
Riskinottajina Suomen pankit jäävät sijaluvulle 19, ja kantavat yhteen laskien vain niukasti suurempia luottoriskejä kuin sijaluvulle 20 jäävän Brasilian pankit. Suomalaispankkeja runsaammin riskejä ovat ottaneet esimerkiksi Taiwanin, Australian ja Kanadan pankit.
Euroopan ulkopuolisten maiden pankeista jopa monikymmenkertaisesti suomalaispankkeja suurempia riskejä ovat ottaneet maailmantalouden kahden mahtimaan, Yhdysvaltain ja Japanin, pankit.
Silti Suomen osuus EU:n, euromaiden, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n jo toteuttamien ja kaavailemien kriisitoimien kuluista ja vastuista on noin 1,5 prosenttia – suurin piirtein kymmenen kertaa Suomen luottoriskien verran.
Mutta tilastoista ei löydy ainuttakaan toista maata, jonka taakka kriisitoimista olisi likimainkaan yhtä railakkaasti ylimitoitettu kuin Suomen.
Kriisitoimien sälyttäminen suurimmaksi osaksi euromaiden kontolle johtuu siitä, että EU katsoo velkakriisin koskevan pelkästään euromaita. Tämä tulkinta edellyttää silmien sulkemista BIS:n luottotilastoilta – ja siltä, minkä maiden pankkien liian suurista luottoriskeistä on koko kriisissä kyse.
Määrittely on jyrkässä ristiriidassa myös EU:n jo yli kymmenen vuotta noudattaman ja valvontadirektiivien avulla vahvistaman periaatteen kanssa, jonka mukaan kukin jäsenmaa valvoo ja vastaa kotimaisten pankkiensa toimista niin kotimaassa kuin muissakin jäsenmaissa.
Tämän periaatteen piti helpottaa pääoman liikkuvuutta unionin alueella ja selkeyttää jäsenmaiden keskinäisiä valvontavastuita. Alun perin tarkoitus oli mahdollisissa kriisitilanteissa välttää juuri sellaista sotkua, johon Suomikin on nyt sotkeutunut.
Velkakriisin määritteleminen lähinnä euromaiden keskinäiseksi ongelmaksi suosii eniten niitä suuria rahoittajamaita, joiden valuutta on mikä tahansa muu kuin euro. Niiden osuus kriisitoimien taakasta koostuu vapaaehtoisista tukiluotoista ja kunkin maan IMF-rahoitusosuudesta.
Eniten euroon perustuva taakanjako suosii Britanniaa.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/05/08/velkatilastot-vahvistavat-nyt-suomea-rahastetaan/20116374/12
http://atuubi.yle.fi/keskustelu

Vastaukset 5
Vanhimmat
KOKOOMUS SUOMEN TYHMIN PUOLUE !
Sanokaamme iri itsemme kokoomuksesta heti !!!!!!
Tämän kieroilun tarkoitus on kehittää eu-liittovaltio, jossa kansalaisten mielipiteillä ei ole mitään kanavaa tulla kuulluksi. Tämä on massiivinen petos ja kansanvallankaappaus koko eu-alueella. Valitettavasti tätä suuntausta ajaa täysin tietoisesti myös demarit.
Suomen kansa ON erimieltä, tahdomme itsenäisyyden takasi heti !
EI porttugalille !
Erkki Liikanen väittää, että eurovaluuttaa ja portugalin tukemishuijjaus touhua mukamas kannattaa kansamme enemmistö!
Tehdään pikaisesti kansanäänestys tukipaketeista.
Suomen kansalle epädemokraattisesti ei annettu mahdollisuutta sanoa näkemystään eurovaluuttaan liittymisestä. Valtaosin muissa eu-maissa näin tehtiin. Muutamissa kahteen, jopa kolmeenkin kertaan.
Nyt suomen kansan pitää saada sanoa mielipiteensä näiden hukkaputkien tukemisista. Eikö ole oikeus ja kohtuus, että kansalla on oikeus päättää siitä mihin kansa sitoutuu? Sen jälkeen kansalta voi edellyttää vastuuta. Suomen kansa kyllä vastaa omista tekemistään valinnoista ja hyväksyy ne, vaikka valinta ei satavarmasti aivan oikea olisikaan.
Nyt meitä kansalaisia vaaditaan vastaamaan turhapuroista ja hukkaputkista, joihin kansalaisina olemme täysin syyttömiä.
JOS MEILTÄ KANSALAISILTA OLISI AIKANAAN KYSYTTY MIELIPIDETTÄ EUROVALUUTTAAN LIITTYMISESTÄ JA OLISIMME TYHMYYTTÄMME ÄÄNESTÄNEET KYLLÄ, NIIN ME KANSANA SUOSTUISIMME SIETÄMÄÄN TÄMÄN KUSETUKSEN.
NYT ME KANSALAISET EMME OTA VASTUUTA RATKAISUISTA, JOTKA NILJAKKEET PETOKSELLA TEKIVÄT MEITÄ KUUNTELEMATTA.
LIIKASET JA OLLIRHEENIT VASTUUSEEN KANSANÄÄNESTYKSELLÄ.
KIIRE EI OLE MIHINKÄÄN. VAIN PIRULLA JA SEN KÄTYREILLÄ ON KIIRE PETOSTEN TOTEUTTAMISEEN.
Valtaosa kansasta noin 70 % on kielteisellä kannalla, selkeä EI tukipaketille !