Adventtikirkon opinkohdassa kehoitetaan lukemaan Ellen Whiten kirjoja. Myös kehoitetaan uskomaan että Ellen Whiten kautta on annettu profetian henki ja kolmen enkelin iankaikkisen evankeliumin tulkinnan julistaminen jäännösseurakuntana sapatin viitehyksessä koko maailmaan.
Juha Flink kirjoitti 26.10.2007
"Ellen G. Whiten profeetallisuus ja opettajuus on väärää. Me voimme seurata Uuden Testamentin pedagogista menetelmää vertailukohtana EGW:tä arvioidessamme. Yhtälailla ovat vääriä myös SDAn opetukset. Kun katsomme opetusta Uudesta Testamentista, huomaamme, että suora kieltokäytäntö puuttuu varsinasesta opetuksesta lukuunottamatta apostolien päätöstä haureudesta, epäjumalan palveluksesta ja veren syönnistä. Apostolien opetuksesta puuttuu kaikki seurakuntalaisten tekojen priorisoinnit jotka ovat EGWlle varsinainen pääasia. Samoin kuin Jeesuksella, oli myös apostolien opetus vertauskuvin epäsuoraa opettamista jossa kunkin oma ymmärrys viimekädessä tuotti tekemisen soveltamisen käytäntöön."
Juha Flink kirjoitti
9
169
Vastaukset
- Fniss!
Kuka on Juha Flink?
Onhan täällä niitä Ellen G Whiten ja Raamatun vähättelijöitä nähty tarpeeksi tuonkin päivämäärän jälkeen. Onko tarvis kaikkien horinoita vedellä esille?
Lue vaan rauhasa Ellen G Whiten kirjoja. Älä tuollaista kirjoitusta säikähdä ja ota tosissasi. Nuo asiat on jo käsitelty ja Timo on ihan ok kuten on ollut myös EGW. Kun poisnukkuneesta EGW:stä on jo tarpeeksi puhuttu, ajankohtainen aihe on vastikään poisnukutettu Bhatti.
Maailman rauhanjohtaja Mara Ahtisaaren mielestä Gaddafin aika on ohi Libyassa. Egyptissä kristityt ja muslimit sammuttivat yhdessä liekkejä, kun Osama bin Ladenin ihailijat olivat polttaneet kristittyjen kirkon. Osama likvidoitiin Pakistanissa, hän joutui maistamaan omaa lääkettään. Hänen joukkonsahan likvidoivat kristityn ministerin parisen kuukautta sitten, uhkauksia oli satanut jo kauan. Pakistanin kristitty ministeri Bhatti oli mm. presidentti Obaman taholta saanut suurta arvostusta ministerinä ja oikeudenmukaisena kaikkia rakastavana ihmisenä.
Bhatti oli sydänystävä usealle suomalaisellekin.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/1006/pakistanin_vahemmistoministeri_shahbaz_bhatti_murhattiin
http://www.nuotta.com/henkilot/shahbaz-bhatti
http://www.asianews.it/news-en/Shahbaz-Batthi-killed-by-a-mafia-of-fundamentalists-holding-the-government-hostage-21159.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Shahbaz_Bhatti
Kansanlähetyksen Leif Nummela haastatteli TV7:ssa Bhattin kanssa varsin läheistä kristittyä suomalaista ja sanoi netistä löytyvän enemmänkin Bhatti-haastatteluja. En löytänyt, mutta ehkä sinä kiinnostunut lukija osaat itse etsiä vaikkapa kansanlähetyksen sivujen kautta - http://www.sekl.fi/- Fniss!
Ymmärrän kyllä miten EGW liittyy adventismiin. Mutta sitten siitä eteenpäin, mitä tekemistä noilla muilla mainitsemillasi henkilöillä on adventismin kanssa? Selostappa.
Mielestäni voisit vaihtaa palstaa aina sitä mukaan, minkä palstan aiheesta haluat keskustella. - Viranomaimainen
Juu, käsitelty on.
Mutta kuka käsitteli minkäkin asian eniron palstalla ? Ahaa - AnttiVonKanthola ja nyt sitt "asia on käsitelty" ja nyt sitt anomus Kantholalle jos asia halutaan ottaa esiin uudestaan. Kanthola käsittelee asian kolmen seuraavan vuoden aikana (lupaus) ja antaa julki päätöksen heti käsittelyn jälkeen. - Löytyy
Löytyy:
Shahbaz Bhatt
http://tv7.fi/vod/player.html?id=7633
*
http://tv7.fi/vod/player.html?id=7400
*
http://tv7.fi/vod/player.html?id=14024
Raamatun ohje on: >>> 1 Tess 5:20-22.
Eli tarkoittaa että pidä minkä näet hyväksi ja jätä muu.
Voi valjeta myöhemmin.
t. jari- profetian hengestä
Kristinuskovan on kartettava vääriä profeettoja (Ellen White) ja kyseinen ämmäsi ei ole ollenkaan muiden kristittyjen profeetta.
Turha ylistellä vainajahenkeä ja väärää profeettaa. - eepu*
profetian hengestä kirjoitti:
Kristinuskovan on kartettava vääriä profeettoja (Ellen White) ja kyseinen ämmäsi ei ole ollenkaan muiden kristittyjen profeetta.
Turha ylistellä vainajahenkeä ja väärää profeettaa.Niinpä Ellen White onkin SELVÄSTI sanonut meille(1.TA –kirjassa s.72-73), että meidän tulee erota niistä jotka polkevat Jumalan Lain ja Sapatin, omalla yhdyskuntanimellämme!
Ellen White sanoo: ”Meille sopii VAIN sellainen nimi, joka on sopusoinnussa tunnustuksemme kanssa ja ilmaisee uskomme … Nimi seitsemännen päivän adventisti on alituisena nuhteena protestanttiselle maailmalle. Tässä on ero niiden välillä, jotka palvelevat Jumalaa, ja niiden, jotka palvelevat petoa ja ottavat sen merkin.”
Joten Jumalan Lain kannattajat, EROTTAUTUKAAMME siis ja "..puhdistautukaamme (siis) kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa."
Jumala sanoo: ”Lähtekää siitä ULOS, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa, sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa."
”Peratkaa siis pois (kaikki) vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.”
*-
♥ MARANATA! ♥ profetian hengestä kirjoitti:
Kristinuskovan on kartettava vääriä profeettoja (Ellen White) ja kyseinen ämmäsi ei ole ollenkaan muiden kristittyjen profeetta.
Turha ylistellä vainajahenkeä ja väärää profeettaa.Siis Sinulta jäi lukematta tuo raamatunpaikka.
jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780