Miksi Jehova ei ota vastuuta mistään, vaan kaikkien tapahtumien kulku, syyt ja seuraukset ovat muiden vika?
kuolemakin levisi ihmisiin vain sen takia , että jumala oli kuoleman luonut.
Saatana on jumalan poika. eikö vanhemmilla ole vastuuta lasten tekemisistä?
Kain tappoo veljensä, mutta ensimmäinen tappaja oli itse jumala vaatettaessaan Adamin ja eevan.
Jos lapsi on tottelematon, mutta pyytää vanhemmiltaan anteeksi, saa hän anteeksipyynnön ilman velvoitteita. jumala ei ""hedelmän syöntiä" antanut anteeksi vaan päätti päästää luomansa kuoleman valloilleen. tekisitkö sinä niin lapsellesi ja lapsenlapsillesi tulevaisuudessa jos he olisivat tottelemattomia sinulle? levittäisit tuleviin sukupolviin kuoleman? rakkaudellista eikös? joskus kuulostaa siltä , että kuolema vain levisi ihmisiin ja jumala ei yksinkertaisesti voinut asialle mitään.
kuka keksi , että jeesuksen piti kuolla syntien puolesta? kaiken luoja on myös kaikkien sääntöjen laatija joten tapatti oman poikasakin vielä. tuskin olis ollu pakko..sääntöjen laatijanako ei muuta ratkaisua keksinyt?
Miksi kaikki on aina jonkun toisen vika, mutta ei jumalan?
for u god :
teitkö jumala sittenkään mitään niin täydellisesti, kun jo henkimaailmassakin oma saatanaluomuksesi kääntyi sinua vastaan? kumman vika se nyt on? sinun vai saatanan? et sä taida ihan niin täydellinen ollakkaan.
jo oma katumuksesi ihmisten luomisesta osoittaa sen.
yllättävän paljon inhimillisiä piirteitä raamatun kertomuksissa sinusta on..
sinusta kaikkitietävästä ja näkevästä joka adaminkin hukkasi pienessä puutarhassa... etkö osaakkaan nähdä jokapaikkaan.... puhuitko meille puutaheinää? kerroppa nyt edes yksi luomasi asia joka toimisi virheettömästi... sekundaa perkele alusta loppuun.. jopa eläimet , jotka ei ole syntiä sua vastaan tehny...
Ensin yritit hallita ihmisiä yksin. kuvittelisit pystyväsi jälkeläisiäkin hallitsemaan maan täytyttyä. nyt teit korjausliikkeen jossa lisäksenne 144000 jeesuksen kanssa hallitsee.. ei tainnu olla ihan alkuperänen suunnitelma. tais olla alkuperäisessä suunnitelmassa floppeja..
harkitse konkurssia.. olet epäonnistunut. myönnä se.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.