Sitä yhtenäistä Israelin valtoita, jonka voimme nähdä, Hesekielin kirkjan luvussa, 37; yhdentyneenä (echad) kahtena sauvana, Herran kädessä:
>> niin puhu heille: Näin sanoo Herra (Adonai), Herra(JHWH): "Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja Minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa, ja teen niistä yhden sauvan, niin ne tulevat yhdeksi Minun kädessäni. Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä, niin puhu heille: Näin sanoo Adonai, JHWH: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta (lukuunotttamatta kirottuja viikunoita, korissaan), minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla,
Juutalaiset eli Juudalaiset ovat vain osa
116
135
Vastaukset
- tulivatko pohjoisest
maasta?
- Baltasar ei kirj.
Ei silloin enää, vaan kuten profeetta Herran sanana julistaa:
>> KATSO, Minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi - Paras odottaa
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Ei silloin enää, vaan kuten profeetta Herran sanana julistaa:
>> KATSO, Minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksiHerraa Yeshuaa öljy astioissa ja antaa Jumalan Pojan koota omansa lähettämiensä enkelien kautta neljältä ilmansuunnalta, vai tarkoittaako tämäkin jo nyt tapahtunutta?
- vaikka viikunapuuhun
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Ei silloin enää, vaan kuten profeetta Herran sanana julistaa:
>> KATSO, Minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksionkin lehdet jo tulleet, niin vielä ei ole avattu ensimmäistäkään sinettiä ja kun aletaan avata tapahtuvat Ilmestyskirjassa kirjoitetut seitsemässä vuodessa ennen Yeshuan paluuta ja valtakuntansa asettamista tullessaan maan päällä, niinkuin nousikin öljymäeltä opetuslastensa nähden ja enkelin ilmoittaen tästäkin profetaalisesti.
Valvotaan ja rukoillaan ja katsotaan ettei kukaan meitä eksytä, amen. - viittasin kuitenkin
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Ei silloin enää, vaan kuten profeetta Herran sanana julistaa:
>> KATSO, Minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi´Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi. Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois. Mutta niinkuin vaimo on uskoton puolisollensa, niin olette te, Israelin heimo, olleet uskottomat minulle, sanoo Herra.´(Jeremia 3:17-20)
´Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut'. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä.´ (Jeremia 16:14-15)
´Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa."´ (Jeremia 23:7-8)
´Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.´(Jeremia 31:6-11)
Kuten huomaamme että paljon on kirjoitettu pohjoisesta maasta yksikössä eikä tarkoittane Babyloniaa eikä Assyyriaa. - latest news...
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Ei silloin enää, vaan kuten profeetta Herran sanana julistaa:
>> KATSO, Minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksiKumpi valehtelee heprealaiset kirjoitukset vai Baltasar?
" Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista. 22 Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut. Hän johdatti Kyyroksen kuuluttamaan kaikkialla valtakunnassaan sekä suullisesti että kirjallisesti: 23 "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä sinne. Olkoon Herra, teidän Jumalanne, teidän kanssanne!"
Koska Babelista palanneet eivät oikeasti palanneetkaan, keitä mahtoivat olla Jeesuksen ajan juutalaiset, toisen temppelin ja uuden valtionkin rakentajat. Keistä puhuivat ptofeetat, Aikakirjat, Esra ja Nehemia?
Yhdeksituleminen tapahtui jo ennen hasmonealaisvaltioita .Nykyinen Israel on täysin maallinen maallisen kansallisliikkeen tuottama, ei kukaan välitä eikä tiedä sukuntiaan ja laaja ei-juutalainen maahanmuuttaja-asujaimisto on sulautumassa juutalaisiin, jolloin ensi kertaa historiassa juutalaisen kansan etninen koostumus muuttuu. Sama on nyt tapahtumassa diasporassa, seka-avioliittojen myötä. - Balttis osoittaa....
latest news... kirjoitti:
Kumpi valehtelee heprealaiset kirjoitukset vai Baltasar?
" Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista. 22 Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut. Hän johdatti Kyyroksen kuuluttamaan kaikkialla valtakunnassaan sekä suullisesti että kirjallisesti: 23 "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä sinne. Olkoon Herra, teidän Jumalanne, teidän kanssanne!"
Koska Babelista palanneet eivät oikeasti palanneetkaan, keitä mahtoivat olla Jeesuksen ajan juutalaiset, toisen temppelin ja uuden valtionkin rakentajat. Keistä puhuivat ptofeetat, Aikakirjat, Esra ja Nehemia?
Yhdeksituleminen tapahtui jo ennen hasmonealaisvaltioita .Nykyinen Israel on täysin maallinen maallisen kansallisliikkeen tuottama, ei kukaan välitä eikä tiedä sukuntiaan ja laaja ei-juutalainen maahanmuuttaja-asujaimisto on sulautumassa juutalaisiin, jolloin ensi kertaa historiassa juutalaisen kansan etninen koostumus muuttuu. Sama on nyt tapahtumassa diasporassa, seka-avioliittojen myötä.Hepralaiset kirjoituksen, joita Balttiskin on saanut armon oppia tuntemaan eivät valehtele, mutta rv. sinun tekemäsi johtopäätöksen ja ajoitukset profeettoihin eivtä istu niihin, kuten oletkin itse jopa kirjoittanutkin: "profeettojen erehtyvän", vaikka se malka on nimenomaan sinun silmässäsi.
- wikistä
latest news... kirjoitti:
Kumpi valehtelee heprealaiset kirjoitukset vai Baltasar?
" Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista. 22 Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut. Hän johdatti Kyyroksen kuuluttamaan kaikkialla valtakunnassaan sekä suullisesti että kirjallisesti: 23 "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä sinne. Olkoon Herra, teidän Jumalanne, teidän kanssanne!"
Koska Babelista palanneet eivät oikeasti palanneetkaan, keitä mahtoivat olla Jeesuksen ajan juutalaiset, toisen temppelin ja uuden valtionkin rakentajat. Keistä puhuivat ptofeetat, Aikakirjat, Esra ja Nehemia?
Yhdeksituleminen tapahtui jo ennen hasmonealaisvaltioita .Nykyinen Israel on täysin maallinen maallisen kansallisliikkeen tuottama, ei kukaan välitä eikä tiedä sukuntiaan ja laaja ei-juutalainen maahanmuuttaja-asujaimisto on sulautumassa juutalaisiin, jolloin ensi kertaa historiassa juutalaisen kansan etninen koostumus muuttuu. Sama on nyt tapahtumassa diasporassa, seka-avioliittojen myötä."keitä mahtoivat olla . . toisen temppelin. . . rakentajat. "
"Temppeli valmistui vuonna 516 eaa. Alkujaan se oli varsin pieni rakennus verrattuna edeltäjäänsä, mutta vuonna 19 eaa. Herodeksen määräyksestä aloitettiin suuri rakennustyö temppelin laajentamiseksi, jolloin se nimettiin Herodeksen temppeliksi." - Repikää siitä armoa
wikistä kirjoitti:
"keitä mahtoivat olla . . toisen temppelin. . . rakentajat. "
"Temppeli valmistui vuonna 516 eaa. Alkujaan se oli varsin pieni rakennus verrattuna edeltäjäänsä, mutta vuonna 19 eaa. Herodeksen määräyksestä aloitettiin suuri rakennustyö temppelin laajentamiseksi, jolloin se nimettiin Herodeksen temppeliksi."Turhat ja tehottimaksi käytneet ristuaaliset uhritoimitukset päättyivät vuonna 70, kun kaikki turhaksi käynyt pistettiin maan tasalle. Silloin jäi voimaa enää, yksi ainoa kestävä pappeus, ja se on Juudan sukunnan pappeus, josta Mooseskaan ei olllut mitään puhunut, ja se on Jeshuan Juutalaisten kuninkaan katoamatonta pappeutta, Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti: 1 Moos.14:18-20: Psalmi 110; ja jonka salaisuuden tosin Sakarja tunsi: Sak.6:12,13.
- Balttis täsmentää...
viittasin kuitenkin kirjoitti:
´Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi. Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois. Mutta niinkuin vaimo on uskoton puolisollensa, niin olette te, Israelin heimo, olleet uskottomat minulle, sanoo Herra.´(Jeremia 3:17-20)
´Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut'. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä.´ (Jeremia 16:14-15)
´Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa."´ (Jeremia 23:7-8)
´Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.´(Jeremia 31:6-11)
Kuten huomaamme että paljon on kirjoitettu pohjoisesta maasta yksikössä eikä tarkoittane Babyloniaa eikä Assyyriaa.Exsilejä on tuossa useampia kuin vain yksi, ja vasta viimeisen jälkeen, Israel saa asemansa valittuna kansana kunniassa, yhtenä kansakuntana Israeli vuorille, - kuningaskuntana jonka keskus on koko maan napa ja Jumalan silmäterä, Jerusalem.
- Balttis osoittaa...
viittasin kuitenkin kirjoitti:
´Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi. Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois. Mutta niinkuin vaimo on uskoton puolisollensa, niin olette te, Israelin heimo, olleet uskottomat minulle, sanoo Herra.´(Jeremia 3:17-20)
´Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut'. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä.´ (Jeremia 16:14-15)
´Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa."´ (Jeremia 23:7-8)
´Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.´(Jeremia 31:6-11)
Kuten huomaamme että paljon on kirjoitettu pohjoisesta maasta yksikössä eikä tarkoittane Babyloniaa eikä Assyyriaa.Älä höpise vain Baabelista paluusta, joka tapahtui kolmana aaltona, vaan katso myös Hesekielin ennustuksiin, joiden mukaan, Israel saa peria ikuisen aseman kunniassa, vasta kun kaikki sen sukunnat ovat yhdessä koolla yhtenä kansakuntana, kuten myös Jeremia ilmoittaa.
>> Aikojen lopulla te tulette ymmärtämään: "Siihen aikaan, sanoo JHWH, Minä olen kaikkien Israeli sukukuntien Jumala, ja he ovat kansani" - Balttis osoitaa nyt:
Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat kädessäsi, heidän silmiensä edessä, niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, Minä otan israelislaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne he ova kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi (v.1948) siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enäää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.
- Balttis täsmentää...
Tämän huomioiminen auttaa ymmärtämään, Juudan valtakunnan reformin epäonnistumisen ja sen valtakunnan romahtamisen ja "alasajon", sekä Juudalaisen joutumisen myös"sirotelluksi kansojen sekaan":
>> Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin Hän on toteuttanut ja täyttänyt SYDÄMENSÄ AIVOITUKSET. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään. "Siihen aikaan, sanoo Herra, (talmudistien tulkinnat kaatuvat) Minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat Minun kansani." Jer.30:24;31:1. - Balttis vastaa...
latest news... kirjoitti:
Kumpi valehtelee heprealaiset kirjoitukset vai Baltasar?
" Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista. 22 Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut. Hän johdatti Kyyroksen kuuluttamaan kaikkialla valtakunnassaan sekä suullisesti että kirjallisesti: 23 "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä sinne. Olkoon Herra, teidän Jumalanne, teidän kanssanne!"
Koska Babelista palanneet eivät oikeasti palanneetkaan, keitä mahtoivat olla Jeesuksen ajan juutalaiset, toisen temppelin ja uuden valtionkin rakentajat. Keistä puhuivat ptofeetat, Aikakirjat, Esra ja Nehemia?
Yhdeksituleminen tapahtui jo ennen hasmonealaisvaltioita .Nykyinen Israel on täysin maallinen maallisen kansallisliikkeen tuottama, ei kukaan välitä eikä tiedä sukuntiaan ja laaja ei-juutalainen maahanmuuttaja-asujaimisto on sulautumassa juutalaisiin, jolloin ensi kertaa historiassa juutalaisen kansan etninen koostumus muuttuu. Sama on nyt tapahtumassa diasporassa, seka-avioliittojen myötä.Osa palasi Baabelista, ja osa jäi sinne kuten: "huonot viikunat koriinsa", ja tästä huonojen viikunoiden korista, tulikin aikanaan talmudismin kehto.
- hinei hachadashot
Balttis täsmentää... kirjoitti:
Tämän huomioiminen auttaa ymmärtämään, Juudan valtakunnan reformin epäonnistumisen ja sen valtakunnan romahtamisen ja "alasajon", sekä Juudalaisen joutumisen myös"sirotelluksi kansojen sekaan":
>> Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin Hän on toteuttanut ja täyttänyt SYDÄMENSÄ AIVOITUKSET. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään. "Siihen aikaan, sanoo Herra, (talmudistien tulkinnat kaatuvat) Minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat Minun kansani." Jer.30:24;31:1.Jeremian viimeinen luku 52 kertoo milloin Jeremia kirjoitti ja mistä.
Mitkä kiitosuhrit tuotin temppeliin Israelin nykyvaltion syntyessä Jer.33: 10-11" "Näin sanoo Herra: "Te sanotte: 'Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.' Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!' Minä käännän tämän maan kohtalon, niin että täällä saadaan elää kuin ennen."
Jer 29: 10 "Näin sanoo Herra: Kun Babylonian seitsemänkymmentä vuotta ovat kuluneet, minä otan teidät jälleen huomaani. Minä täytän lupaukseni ja tuon teidät takaisin omaan maahanne"
ja"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan. Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois. Minä annan heille uuden sydämen, niin että he tuntevat minut ja ymmärtävät, että minä olen Herra. He kääntyvät jälleen minun puoleeni, koko sydämestään. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. "
Huonoja viikunoita ei ollut palaajien joukossa vaan tässä:. "Mutta niin kuin tehdään huonoille viikunoille, jotka eivät kelpaa syötäväksi, niin minä teen Juudan kuninkaalle Sidkialle, hänen hovilleen ja jäljellä oleville Jerusalemin asukkaille -- olivatpa he sitten jääneet tähän maahan tai asettuneet asumaan Egyptiin". - Balttis
Paras odottaa kirjoitti:
Herraa Yeshuaa öljy astioissa ja antaa Jumalan Pojan koota omansa lähettämiensä enkelien kautta neljältä ilmansuunnalta, vai tarkoittaako tämäkin jo nyt tapahtunutta?
Ei ole vielä toteutunut , vaan:
>> Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan läntteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Missä raato sinne kotkat kokoontuvat (ylikansalliset joukot Jerusalemin kohtaloa ratkaisemaan). Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat löyvät tuskissaan rintaansa; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja Hän lähettää enkelinsä SUUREN PASUUNAN PAUHATESSA, ja he kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta taivasten äärististä toisiin ( eli ylt´ympäri maanpiirin). > Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista (kuulla aktiivisia ilmoituksia: kuten uutisia); katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin TÄYTYY TAPAHTUA, muttta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nouseen kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnystuskien alkua. - Balttis täydentää...
hinei hachadashot kirjoitti:
Jeremian viimeinen luku 52 kertoo milloin Jeremia kirjoitti ja mistä.
Mitkä kiitosuhrit tuotin temppeliin Israelin nykyvaltion syntyessä Jer.33: 10-11" "Näin sanoo Herra: "Te sanotte: 'Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.' Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!' Minä käännän tämän maan kohtalon, niin että täällä saadaan elää kuin ennen."
Jer 29: 10 "Näin sanoo Herra: Kun Babylonian seitsemänkymmentä vuotta ovat kuluneet, minä otan teidät jälleen huomaani. Minä täytän lupaukseni ja tuon teidät takaisin omaan maahanne"
ja"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan. Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois. Minä annan heille uuden sydämen, niin että he tuntevat minut ja ymmärtävät, että minä olen Herra. He kääntyvät jälleen minun puoleeni, koko sydämestään. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. "
Huonoja viikunoita ei ollut palaajien joukossa vaan tässä:. "Mutta niin kuin tehdään huonoille viikunoille, jotka eivät kelpaa syötäväksi, niin minä teen Juudan kuninkaalle Sidkialle, hänen hovilleen ja jäljellä oleville Jerusalemin asukkaille -- olivatpa he sitten jääneet tähän maahan tai asettuneet asumaan Egyptiin".Jer.52:10,11; >> Ja Baabelin kuningas teurastutti Sidkian pojat hänen silmiensä edessä, ja myöskin kaiikki Juudan ruhtinaat hän teurastutti Riblassa. Ja Sidkialta Baabelin kuningas soketutti silmät, kytketti hänet vaskikahleisiin ja vei hänet vankihuoneeseen, jossa hän oli kuolinpäiväänsä asti... 13,14) Hän poltti Herran temppelin ja kininkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot; kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella. Ja koko kaldealaisten sotojoukko, joka henkivartijain päälliköllä oli mukanaan, repi maahan kaikki Jerusalemin muurit, yltympäri... 27) Ja Baabelin kuninga antoi lyödä heidät kuoliaaksi Riblassa Hamatin maassa. Ja niin Juuda siirrettin pois maastansa. > 1.435. Näin Jerusalem valloitettiin Vespatianuksen keisariuden toisena vuonna Gorpiaios-kuun kahdeksanten päivänä (26.9.v.709. Se oli valloitettu viidesti aikaisemmin , mutta nyt toisen kerran se myös hävitettiin. Egyptin kuningas Asokhaios ja hänen jälkeensä Antiokhos, sitten Pompeius, ja heidän jälkeensä Sosius yhdessä Herodeksen kanssa valloittivat kaupungin mutta jättäivät sen tuhoamatta. Mutta jo ennen heitä Babylonian kuningas oli ottanut kaupungin haltuunsa ja hävittänyt sen tuhatneljasataakuusikymmentäkahdeksan vuotta ja kuusi kuukautta sen perustamisen jälkeen. Sen alkuperäinen perustanja oli kaananilainen ruhtinas, jota maan kielellä kutsuttiin Vanhurskaaksi kuninkaaksi (Tässä Josefus viittää Jeshuaan: joka on Melekisedek, Jumalan Korkeimman pappiskuningas iäti: 1 Moos.14:18-20; Ps.110; Hebr.7:4-8.) Sellainen hän olikin, ja siksi hän oli ensimmäinen, joka palveli Jumalaa pappina (iäti), ja ensimmäisenä hän myös rakensi temppelin ja antoi nime Hierosolyma kaupungille, jota ennen sanottiin Solymaksi. (Saalemiski, sillä Melkisedek oli "Rauhan kuningas" eli Saalemin kuningas; Hebr.7:2.) Juutalaisten kuningas Daavid karkoitti kaananilaisen väestön ja asetti tilalle oman kansansa. Neljäsataaseitsemänkymmentäseitsemän vuotta ja kuusi kuukautta hänen jälkeensä babylonialaiset hävittivät kaupungin maan tasalle. Kuningas Daavidista, joka ensimmäisenä hallitsi kaupunkia, oli kulunut aikaa Tiituksen suorittamaan hävitykseen tuhatsataseitsemänkymmentäyhdeksän vuotta. Sen ensimmäisestä perustamisesta viimeiseen valloitukseen oli kulunut kaksituhattaseitsemänkymmentäseitsemän vuotta. Kuitenkaan ei sen korkea ikä, ei sen valtava rikkaus, ei västön leviäminen yli koko maanpiirin eikä sen jumalanpalveluksen suuri mainekaan voinut estää tuhoutumista. Näin päättyi Jerusalemin piiritys.
- kan gamarnu
Balttis täydentää... kirjoitti:
Jer.52:10,11; >> Ja Baabelin kuningas teurastutti Sidkian pojat hänen silmiensä edessä, ja myöskin kaiikki Juudan ruhtinaat hän teurastutti Riblassa. Ja Sidkialta Baabelin kuningas soketutti silmät, kytketti hänet vaskikahleisiin ja vei hänet vankihuoneeseen, jossa hän oli kuolinpäiväänsä asti... 13,14) Hän poltti Herran temppelin ja kininkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot; kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella. Ja koko kaldealaisten sotojoukko, joka henkivartijain päälliköllä oli mukanaan, repi maahan kaikki Jerusalemin muurit, yltympäri... 27) Ja Baabelin kuninga antoi lyödä heidät kuoliaaksi Riblassa Hamatin maassa. Ja niin Juuda siirrettin pois maastansa. > 1.435. Näin Jerusalem valloitettiin Vespatianuksen keisariuden toisena vuonna Gorpiaios-kuun kahdeksanten päivänä (26.9.v.709. Se oli valloitettu viidesti aikaisemmin , mutta nyt toisen kerran se myös hävitettiin. Egyptin kuningas Asokhaios ja hänen jälkeensä Antiokhos, sitten Pompeius, ja heidän jälkeensä Sosius yhdessä Herodeksen kanssa valloittivat kaupungin mutta jättäivät sen tuhoamatta. Mutta jo ennen heitä Babylonian kuningas oli ottanut kaupungin haltuunsa ja hävittänyt sen tuhatneljasataakuusikymmentäkahdeksan vuotta ja kuusi kuukautta sen perustamisen jälkeen. Sen alkuperäinen perustanja oli kaananilainen ruhtinas, jota maan kielellä kutsuttiin Vanhurskaaksi kuninkaaksi (Tässä Josefus viittää Jeshuaan: joka on Melekisedek, Jumalan Korkeimman pappiskuningas iäti: 1 Moos.14:18-20; Ps.110; Hebr.7:4-8.) Sellainen hän olikin, ja siksi hän oli ensimmäinen, joka palveli Jumalaa pappina (iäti), ja ensimmäisenä hän myös rakensi temppelin ja antoi nime Hierosolyma kaupungille, jota ennen sanottiin Solymaksi. (Saalemiski, sillä Melkisedek oli "Rauhan kuningas" eli Saalemin kuningas; Hebr.7:2.) Juutalaisten kuningas Daavid karkoitti kaananilaisen väestön ja asetti tilalle oman kansansa. Neljäsataaseitsemänkymmentäseitsemän vuotta ja kuusi kuukautta hänen jälkeensä babylonialaiset hävittivät kaupungin maan tasalle. Kuningas Daavidista, joka ensimmäisenä hallitsi kaupunkia, oli kulunut aikaa Tiituksen suorittamaan hävitykseen tuhatsataseitsemänkymmentäyhdeksän vuotta. Sen ensimmäisestä perustamisesta viimeiseen valloitukseen oli kulunut kaksituhattaseitsemänkymmentäseitsemän vuotta. Kuitenkaan ei sen korkea ikä, ei sen valtava rikkaus, ei västön leviäminen yli koko maanpiirin eikä sen jumalanpalveluksen suuri mainekaan voinut estää tuhoutumista. Näin päättyi Jerusalemin piiritys.
Jeremia erehtyi, Babelista palanneet asutuksineen ja temppeleineen eivät olleet pysyviä, mutta hän ennusti että olisivat :
"Näin sanoo JHWH, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan. Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois"
Olisitko ystävällinen ja kertoisit mistä nyt pääsee temppeliin , siis paikkaan jossa maahanpalaajat nykyään käyvät uhraamassa kiitosuhrin?
"Te sanotte: 'Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.' Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!' Minä käännän tämän maan kohtalon, niin että täällä saadaan elää kuin ennen."
Tällä kertaa vastaa kysymyksiin ennen kuin taas keksit uutta mielikuvitustarinaa. - Baltasar vastaa....
kan gamarnu kirjoitti:

Tällä kertaa vastaa kysymyksiin ennen kuin taas keksit uutta mielikuvitustarinaa.Toki Serubbaabelin temppi valmistettiin ja ns. toinen temppeli vihitttiin käyttöönsä 516 eaa. Baabelista paluun jälkeen ja: Sesbassarista tuli Juudan maaherra 538 eaa.; seitten Serubbabel ja Joosua toivat lisää pakkosiirtolaisia takaisin 525 eaa.; kuten myös Esra 485. Nehemia saapui Jerusalemiin 445 eaa. aseistetun saattueen kanassa. Nehemia johodolla kunnostettiin sortuneet Jerusalemin soruntuneet muurit ja "Muuri tuli valmiiksi" , kun töytä oli viisikymentä päivää (Neh.2:1-20; 6:15).
Tätä seurasi vielä hävitystoimia, jotka lopulta huipentuivat Tiituksen suorittamaan temppelin ja Jerusalemin hävitykseen v.70:ntä, jolloin myös tuli loppu rituaalisista, turhista sekä voimattomiksi käyneistä uhritoimituksista. - Balttis lisää...
Baltasar vastaa.... kirjoitti:
Toki Serubbaabelin temppi valmistettiin ja ns. toinen temppeli vihitttiin käyttöönsä 516 eaa. Baabelista paluun jälkeen ja: Sesbassarista tuli Juudan maaherra 538 eaa.; seitten Serubbabel ja Joosua toivat lisää pakkosiirtolaisia takaisin 525 eaa.; kuten myös Esra 485. Nehemia saapui Jerusalemiin 445 eaa. aseistetun saattueen kanassa. Nehemia johodolla kunnostettiin sortuneet Jerusalemin soruntuneet muurit ja "Muuri tuli valmiiksi" , kun töytä oli viisikymentä päivää (Neh.2:1-20; 6:15).
Tätä seurasi vielä hävitystoimia, jotka lopulta huipentuivat Tiituksen suorittamaan temppelin ja Jerusalemin hävitykseen v.70:ntä, jolloin myös tuli loppu rituaalisista, turhista sekä voimattomiksi käyneistä uhritoimituksista.Liite edelliseen:
>> On ihmeellistä, miten tarkasti ajan kulku oli tässä määrätty. Niin kuin jo sanoin tuo hetki koitti juuri samassa kuussa ja samana päivänäkin, jolloin babylonialaiset muinoin panivat temppelin palamaan. Sen ensimmäisestä peruatamisesta, jonka suoritti Kuningas Salomo [vrt.1 Kun.9:6-9; sanoihin), sen nykyiseen hävitykseen, joka tapahtui Vespatianuksen toisena hallitusvuonna, oli kulunut tuhat satakolmekymmentä vuotta ja lisäksi seitsemän kuukautta ja viisitoista päivää. Toisesta parustamisesta, jonka Haggai suoritti Kyyroksen hallituksen tosena vuonna, aina Vespatianuksen aikana tapahtuneeseen tuhoon asti on kulunut kuusisataakolmekymmentäyhdeksän vuotta ja nejäkymentä viisi päivää. - huu loo jodea klum..
Baltasar vastaa.... kirjoitti:
Toki Serubbaabelin temppi valmistettiin ja ns. toinen temppeli vihitttiin käyttöönsä 516 eaa. Baabelista paluun jälkeen ja: Sesbassarista tuli Juudan maaherra 538 eaa.; seitten Serubbabel ja Joosua toivat lisää pakkosiirtolaisia takaisin 525 eaa.; kuten myös Esra 485. Nehemia saapui Jerusalemiin 445 eaa. aseistetun saattueen kanassa. Nehemia johodolla kunnostettiin sortuneet Jerusalemin soruntuneet muurit ja "Muuri tuli valmiiksi" , kun töytä oli viisikymentä päivää (Neh.2:1-20; 6:15).
Tätä seurasi vielä hävitystoimia, jotka lopulta huipentuivat Tiituksen suorittamaan temppelin ja Jerusalemin hävitykseen v.70:ntä, jolloin myös tuli loppu rituaalisista, turhista sekä voimattomiksi käyneistä uhritoimituksista."Tätä seurasi vielä hävitystoimia, jotka lopulta huipentuivat Tiituksen suorittamaan temppelin ja Jerusalemin hävitykseen v.70:ntä, jolloin myös tuli loppu rituaalisista, turhista sekä voimattomiksi käyneistä uhritoimituksista" Et vastannut kumpaankaan kysymykseen, et voikaan koska niihin ei ole vastaansanomista.
Vastausten asemesta esitit merkillisen summauksen: toisen temppelin aika kesti kauemmin kuin ensimmäisen ja sen aikana luotiin ne tekstit jotka kulkevat heprealaisen Raamatun nimellä. Sinä aikana saatiin itsenäinen valtio jossa ei enää ollut sukukuntarajoja, vaan kansa oli ensimmäistä kertaa yhtenä yksikkönä . Kaikki profeetojen ennustusten ja lupausten mukaan.
Laki sanoo että uhrit ovat ikuisia, laki sinusta siis valehtelee ja profeetat myös, jotka lupaavat että messiaan tultua temppeli toimii ja jopa vieraat kansat saavat vaeltaa sinne . Ydinsotakaan ei ole tuhonnut maailmaa . "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "-- Tulkaa, nouskaamme JHWH:n vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! " - Adonai Jeshua
huu loo jodea klum.. kirjoitti:
"Tätä seurasi vielä hävitystoimia, jotka lopulta huipentuivat Tiituksen suorittamaan temppelin ja Jerusalemin hävitykseen v.70:ntä, jolloin myös tuli loppu rituaalisista, turhista sekä voimattomiksi käyneistä uhritoimituksista" Et vastannut kumpaankaan kysymykseen, et voikaan koska niihin ei ole vastaansanomista.
Vastausten asemesta esitit merkillisen summauksen: toisen temppelin aika kesti kauemmin kuin ensimmäisen ja sen aikana luotiin ne tekstit jotka kulkevat heprealaisen Raamatun nimellä. Sinä aikana saatiin itsenäinen valtio jossa ei enää ollut sukukuntarajoja, vaan kansa oli ensimmäistä kertaa yhtenä yksikkönä . Kaikki profeetojen ennustusten ja lupausten mukaan.
Laki sanoo että uhrit ovat ikuisia, laki sinusta siis valehtelee ja profeetat myös, jotka lupaavat että messiaan tultua temppeli toimii ja jopa vieraat kansat saavat vaeltaa sinne . Ydinsotakaan ei ole tuhonnut maailmaa . "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "-- Tulkaa, nouskaamme JHWH:n vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! "Juudalaiset tuotiin veilä takaisin maanhansa, ja heidän toimintansa päättyi vasta riituaalisinen uskonkäsityksineen toimimasta, vuonna 70; mikä merkitsi vasta Juudan valtakunnan loppua, sen viimeisen kruunatun kuninkaan Jeesuksen Krsituksen otettua, haltuunsa ennan valatakunnan alasajoa, Juudan valtikan, joka hänelle kuului: 1 Moos.49:10; niinkiuin kirjoitettiin kolmella kiellä myös Hännen ristiinsä, ristiinaulisemisen syyksi. Hän on Juutalisten pysyvä kuningas ja koko yhdentyneen Israelin kuningas, joka tuleva on: kuten Sakarjan kirjana luku 14:sta osoittaa.
- Balttis kuittaa...
kan gamarnu kirjoitti:
Jeremia erehtyi, Babelista palanneet asutuksineen ja temppeleineen eivät olleet pysyviä, mutta hän ennusti että olisivat :
"Näin sanoo JHWH, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan. Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois"
Olisitko ystävällinen ja kertoisit mistä nyt pääsee temppeliin , siis paikkaan jossa maahanpalaajat nykyään käyvät uhraamassa kiitosuhrin?
"Te sanotte: 'Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.' Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!' Minä käännän tämän maan kohtalon, niin että täällä saadaan elää kuin ennen."
Tällä kertaa vastaa kysymyksiin ennen kuin taas keksit uutta mielikuvitustarinaa.Todellinen eheytyneen Israelin saapuminen omaan maahansa alkoi vasta vuonna 1948; maan itsenäistyttyä, ja vain se on maa, joka täyttää ja tulee täyttämään, ne kansallisesti yhdentyneen Israelin tunnusmerkit joista puhutaan Hesekielin kirjan luvuissa 36,37; ja muun esittäminen on katteetonta tyhjää löpinää ja vedättelyä aiheesta, joka ei kriittistä tarkastelua kestä.
- Älä unta näe
huu loo jodea klum.. kirjoitti:
"Tätä seurasi vielä hävitystoimia, jotka lopulta huipentuivat Tiituksen suorittamaan temppelin ja Jerusalemin hävitykseen v.70:ntä, jolloin myös tuli loppu rituaalisista, turhista sekä voimattomiksi käyneistä uhritoimituksista" Et vastannut kumpaankaan kysymykseen, et voikaan koska niihin ei ole vastaansanomista.
Vastausten asemesta esitit merkillisen summauksen: toisen temppelin aika kesti kauemmin kuin ensimmäisen ja sen aikana luotiin ne tekstit jotka kulkevat heprealaisen Raamatun nimellä. Sinä aikana saatiin itsenäinen valtio jossa ei enää ollut sukukuntarajoja, vaan kansa oli ensimmäistä kertaa yhtenä yksikkönä . Kaikki profeetojen ennustusten ja lupausten mukaan.
Laki sanoo että uhrit ovat ikuisia, laki sinusta siis valehtelee ja profeetat myös, jotka lupaavat että messiaan tultua temppeli toimii ja jopa vieraat kansat saavat vaeltaa sinne . Ydinsotakaan ei ole tuhonnut maailmaa . "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "-- Tulkaa, nouskaamme JHWH:n vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! "Esittämäsi Juudan väännöksen aikaansaama reformi epäonnistumiseneen, ja päätyen lopulliseen tuhoon vuonna 70; ei voi mitenkään edustaa sitä, uutta ja yhdentynyttä Israelia, josta voimme lukea Hes.37-luvusta.
- huu loo jodea klum
Adonai Jeshua kirjoitti:
Juudalaiset tuotiin veilä takaisin maanhansa, ja heidän toimintansa päättyi vasta riituaalisinen uskonkäsityksineen toimimasta, vuonna 70; mikä merkitsi vasta Juudan valtakunnan loppua, sen viimeisen kruunatun kuninkaan Jeesuksen Krsituksen otettua, haltuunsa ennan valatakunnan alasajoa, Juudan valtikan, joka hänelle kuului: 1 Moos.49:10; niinkiuin kirjoitettiin kolmella kiellä myös Hännen ristiinsä, ristiinaulisemisen syyksi. Hän on Juutalisten pysyvä kuningas ja koko yhdentyneen Israelin kuningas, joka tuleva on: kuten Sakarjan kirjana luku 14:sta osoittaa.
Et taaskaan vastannut siihen mitä kysyttiin.Eipä ollut yllätys, olet tyhjä tynnyri.Kolinaa lähtee, mutta asiaa ei ole. Juudan halistijat kuten jokainen normaalijärkinen tietää, ovat olleet ja tulevat olemaan inormaaleja ihmisiä, kukin sukuun kuuluvan isä siittämä, muuta kautta ei mihinkään sukuun kuuluta.Jeesus ei täyttänyt edes tätä minimiehtoa.
On täysin sama kuka hallitsee kristittyjen uskomassa taivaassa, vaikka Valtteri Viides. Juudan kuningas ei nököta taivaassa valtikoineen, kun puhutaan Juudan hallitsijoista, puhutaan maanpäällisistä hallitsijoista.
Rooma oli miehittänyt Juudan sukupolvi ennen Jeesusta ja viimeinen kapina hävittiin 100 vuotta Jeesuksen jälkeen, Jeesus liittyy tähän vain niin, että ellei olisi sattunut syntymään roomalaisaikaan hän olisi kuollut vanhuuteen tai onnettomuuteenja jäänyt tuntemattomaksi .
Jeesus koska hänellä oli vain juutalainen äiti , ei olisi aiemmin tullut tunnustetuksi edes juutalaiseksi , suullinen lakihan pelasti Jeesuksen tässä kohdin.Kristyt vaikenevat visusti tästä asiasta .Kuninkaaksi hänestä ei siis olisi ollut, joten on hyvä että ura - vaikka post mortem - urkeni pakanoiden jumalana.
- Baltasar ei kirj.
Luehan huolella rv. profetia luvun loppuun asti, niin voit nähdä (ehkä) sen iankkaikisen kunnian, jonka "Isrelin vuorille" koottu kansa tulee kohtaamaan kukistumattomassa kunniassaan, - toisin kuin Juuda joka koki kansakuntana perikadon häpeässä, vuonna 70:ntä, ja sitä hetkeä seuranneissa kapinoissa, joihin tuupertuivat Juudan kansalliset pyrkimykset ilman aitoa Messiasta.
Tässä ovat harhaanjohtavia nimenomaan ne talmudistien päätelmät, jotka ovat sokeita ja likinäköisiä, eivätkä näe miten pitkäälle profeetat, maailmanaikojen lopulle asti, ennustuksensa asettivat - ei on sokeaa väittää heidän erehtyneet, jos itse erehtyy, vai mitä?
Yhdentynyt Israelin kansa, joka tulee asuttamaan "luvattua maata" palaten sinne takaisin, kansojen keskeltä, natsien tuhoamisleireistä koottuna kansana, kun ylösnousten kuolleista, kansallisesta haudastaan on profetioden täyttymistä kaikkien kasojen silmäin edessä, kun kuolleet luut kootaan jälleen yhteen, ne saavat nahan, ja tulevat itsenäiseksi kansakunnaksi kansojen joukkoon. He palaavat jälleen takaisin myös Suuren kuninkaan kaupunkiin ja ottavat sen hallintaansa, lupausten mukaisesti, jotka on antanut itse Saalemin kuningas, nimensä kautta vannoen valan joka pitää: Psalmi 110; 2 Sam.7:13-17. Melkisedek on Immanuelin maan katoamanton kuningas iankaikkisesti, ja hän on Jerusalemin vanhin tunnettu omisaja: 1 Moos.14:18-20; hallitisija iankaikkisuudesta asti Miika 5:1. Hän on se kukistumaton pappiskuningas, jonka tulemuksen myös Sakarja enntusti, tapahtuvan itse JHWH:n valtasuurudessa: Sak.6:12,13; 9:9; 14:3-17; Jumalan oman Poika, jonka tulemuksen Messiaskunikaana myös Psalmi 2 ennusti.
Vasta yksi ja yhtenäinen Israelin kansa, koottuna kaikista maan ääristä takaisin omaan maahansa, saa kokea ja elää todeksi kaikken odostuten ja luopausten täyttymyksen, ja perii sen ikuisen kunnian, joka heille Daavidin, kuninkaansa, eli Hyvän Paimenen: alaisuudessa on heille luvattu: Hes.36-luku.
>> Hän on olevä Pyhäkkö, Hän (joka oli) loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israeli huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille. > mutta Hänet tullaaan vielä: >> Herra Sebaot pitäkää pyhänä, Häntä te peljätkään ja kauhistukaa >> Sillä Hänen nimensä on vanhurskauden kuningas: Melkisedek Jumalan korkeimman pappi valtaistuimella iäti.- latest news
profeetat puhuivat omalle ajalleen omille kuulijoilleen joiden käytöstä yrittivät muuttaa, varoittaa tai joille yrittivät luoda toivoa.
Kansa yhdentyi eksiilien jälkeen, sekä ne, jotka palasivat että ne jotka jäivät eksiliin identiteettinsä säilyttäneinä , hehän muodostivat yhteisöjä joissa ei enää eroteltu sukukuntia .Kansa oli vastedes kohen, leevi ja israel, samassa järjestyksesä joka yhteisö antaa alijat sabattina.
Ei 70 kohdattu perikatoa eikä häpeää, kapina hävittiin, mutta taistelu oli ollut urhea, se vei Roomankin voimat ja tapahtui mitä Jeremia oli luvannutt että ei enää koskaan tapahtuisi, silti juutalaisasutus ei kadonnut Palestiinastakaan ja diaspora, jonka yhteisöt olivat alkaneet kasvaa Babelin eksiilistä alkaen, takasi säilymisen .Mikään muu lähi-idän pikkukansa ei säilynyt. Jos jäi omalle pienelle alueelle tuhoutui. Mikä tapahtui v 70 kertoo että messias ei ollut tullut silloin ei menetetä maat tai temppeli tuhoudu.
Talmud ja elävä juutalaisuus yleensäkin ärsyttää niitä kristittyjä joiden mielestä juutalaisuutta ei enää saisi olla olla , Uuden testamentin tuli korvata lak,i mutta juutalaisuus ei suostunut kuolemaan eikä kääntymään vieraan uskonnon jumalaa palvomaan vaan säilytti elinvoimansa ja jatkoi omaan suuntaansa, omaa tietään kulkien kuten aiemminkin.
Profeetat eivät ennustaneet Babelista paluun jälkeistä uutta oman valtion tuhoa tai toisen temppelin tuhoa ja kolmannen rakentamista hamassa tulevaisuudessa ,he eivät nähneet sionismia tai Israelin tasavaltaa, missään ei ennusteta siitä. Irrotat jakeet yhteyksistään täysin tolkutttomasti.
Maallinen Israelin valtio on tosiasia ja ne juutalaiset joka ovat jääneet diasporaan haluvat siellä pysyä. Ei ketään tarvitse koota minnekään.
Isarelin Jumala on yksi hänen rinnallnaa ei ole ketään poikaa, tytärtä, serkkua tai ketään muuta. Monijumalaisuutta ei kannata enää tuputtaa kenellekään, sen aika on ohi. Kristittyjäkään ei oma uskonto erityisemmin kiinnosta. - Kaikella on aikansa
latest news kirjoitti:
profeetat puhuivat omalle ajalleen omille kuulijoilleen joiden käytöstä yrittivät muuttaa, varoittaa tai joille yrittivät luoda toivoa.
Kansa yhdentyi eksiilien jälkeen, sekä ne, jotka palasivat että ne jotka jäivät eksiliin identiteettinsä säilyttäneinä , hehän muodostivat yhteisöjä joissa ei enää eroteltu sukukuntia .Kansa oli vastedes kohen, leevi ja israel, samassa järjestyksesä joka yhteisö antaa alijat sabattina.
Ei 70 kohdattu perikatoa eikä häpeää, kapina hävittiin, mutta taistelu oli ollut urhea, se vei Roomankin voimat ja tapahtui mitä Jeremia oli luvannutt että ei enää koskaan tapahtuisi, silti juutalaisasutus ei kadonnut Palestiinastakaan ja diaspora, jonka yhteisöt olivat alkaneet kasvaa Babelin eksiilistä alkaen, takasi säilymisen .Mikään muu lähi-idän pikkukansa ei säilynyt. Jos jäi omalle pienelle alueelle tuhoutui. Mikä tapahtui v 70 kertoo että messias ei ollut tullut silloin ei menetetä maat tai temppeli tuhoudu.
Talmud ja elävä juutalaisuus yleensäkin ärsyttää niitä kristittyjä joiden mielestä juutalaisuutta ei enää saisi olla olla , Uuden testamentin tuli korvata lak,i mutta juutalaisuus ei suostunut kuolemaan eikä kääntymään vieraan uskonnon jumalaa palvomaan vaan säilytti elinvoimansa ja jatkoi omaan suuntaansa, omaa tietään kulkien kuten aiemminkin.
Profeetat eivät ennustaneet Babelista paluun jälkeistä uutta oman valtion tuhoa tai toisen temppelin tuhoa ja kolmannen rakentamista hamassa tulevaisuudessa ,he eivät nähneet sionismia tai Israelin tasavaltaa, missään ei ennusteta siitä. Irrotat jakeet yhteyksistään täysin tolkutttomasti.
Maallinen Israelin valtio on tosiasia ja ne juutalaiset joka ovat jääneet diasporaan haluvat siellä pysyä. Ei ketään tarvitse koota minnekään.
Isarelin Jumala on yksi hänen rinnallnaa ei ole ketään poikaa, tytärtä, serkkua tai ketään muuta. Monijumalaisuutta ei kannata enää tuputtaa kenellekään, sen aika on ohi. Kristittyjäkään ei oma uskonto erityisemmin kiinnosta.Maa autiotui kun Roomalisten kädellä JHWH, rabbi Agiban osittaessa harhautetuille juudan tähteille, valemessiaan Bar Kokhban jonka johdolla käydyn kapinan jälkeen Ihana Maa sai sapattinsa. Se autioitui kunnes JHWH kääsi jälleen kansansa kohtalon, - jonka sokeat Reetakin näkee otsallaan.
- hoo moilanen
Kaikella on aikansa kirjoitti:
Maa autiotui kun Roomalisten kädellä JHWH, rabbi Agiban osittaessa harhautetuille juudan tähteille, valemessiaan Bar Kokhban jonka johdolla käydyn kapinan jälkeen Ihana Maa sai sapattinsa. Se autioitui kunnes JHWH kääsi jälleen kansansa kohtalon, - jonka sokeat Reetakin näkee otsallaan.
Ei kai se nyt Kochbasta johtunut? Ei hän suinkaan ollut ainoa messiasehdokas.
Mistä tiedät koska ennustus " ei kiveä kiven päälle " on kirjoitettu? Ennen vai jälkeen tuhon?
Teikäläiset ovat tehneet Jeesuksesta osan kolmiyhteistä jumalaa, ei Jeesus sellaista opettanut. - Balttis onnittelee..
hoo moilanen kirjoitti:
Ei kai se nyt Kochbasta johtunut? Ei hän suinkaan ollut ainoa messiasehdokas.
Mistä tiedät koska ennustus " ei kiveä kiven päälle " on kirjoitettu? Ennen vai jälkeen tuhon?
Teikäläiset ovat tehneet Jeesuksesta osan kolmiyhteistä jumalaa, ei Jeesus sellaista opettanut.Harvoin nimimerrki ja sanottova kohtaavat yhtä yhteensopivasti kuin sinun tapauksessasi. Onnittelut siitä: hoo moilaselle.
- Balttis on pihalla
Balttis onnittelee.. kirjoitti:
Harvoin nimimerrki ja sanottova kohtaavat yhtä yhteensopivasti kuin sinun tapauksessasi. Onnittelut siitä: hoo moilaselle.
Tyhjästäpä sinäkin sitten onnittelet. Surkeaa katsoa mitä siitä seuraa kun et pysty enää perustelemaan kommenttejasi.
- Balttis lempeästi:
latest news kirjoitti:
profeetat puhuivat omalle ajalleen omille kuulijoilleen joiden käytöstä yrittivät muuttaa, varoittaa tai joille yrittivät luoda toivoa.
Kansa yhdentyi eksiilien jälkeen, sekä ne, jotka palasivat että ne jotka jäivät eksiliin identiteettinsä säilyttäneinä , hehän muodostivat yhteisöjä joissa ei enää eroteltu sukukuntia .Kansa oli vastedes kohen, leevi ja israel, samassa järjestyksesä joka yhteisö antaa alijat sabattina.
Ei 70 kohdattu perikatoa eikä häpeää, kapina hävittiin, mutta taistelu oli ollut urhea, se vei Roomankin voimat ja tapahtui mitä Jeremia oli luvannutt että ei enää koskaan tapahtuisi, silti juutalaisasutus ei kadonnut Palestiinastakaan ja diaspora, jonka yhteisöt olivat alkaneet kasvaa Babelin eksiilistä alkaen, takasi säilymisen .Mikään muu lähi-idän pikkukansa ei säilynyt. Jos jäi omalle pienelle alueelle tuhoutui. Mikä tapahtui v 70 kertoo että messias ei ollut tullut silloin ei menetetä maat tai temppeli tuhoudu.
Talmud ja elävä juutalaisuus yleensäkin ärsyttää niitä kristittyjä joiden mielestä juutalaisuutta ei enää saisi olla olla , Uuden testamentin tuli korvata lak,i mutta juutalaisuus ei suostunut kuolemaan eikä kääntymään vieraan uskonnon jumalaa palvomaan vaan säilytti elinvoimansa ja jatkoi omaan suuntaansa, omaa tietään kulkien kuten aiemminkin.
Profeetat eivät ennustaneet Babelista paluun jälkeistä uutta oman valtion tuhoa tai toisen temppelin tuhoa ja kolmannen rakentamista hamassa tulevaisuudessa ,he eivät nähneet sionismia tai Israelin tasavaltaa, missään ei ennusteta siitä. Irrotat jakeet yhteyksistään täysin tolkutttomasti.
Maallinen Israelin valtio on tosiasia ja ne juutalaiset joka ovat jääneet diasporaan haluvat siellä pysyä. Ei ketään tarvitse koota minnekään.
Isarelin Jumala on yksi hänen rinnallnaa ei ole ketään poikaa, tytärtä, serkkua tai ketään muuta. Monijumalaisuutta ei kannata enää tuputtaa kenellekään, sen aika on ohi. Kristittyjäkään ei oma uskonto erityisemmin kiinnosta.Sinun uskontosi edustajia ei turhaan verrrattu; ylipapin Melkisedekin järjestyksen mukaan nouseena Juudasta, ja juutalaisten kuninkaan Jeshuan toimesta, sokeisiin sokeain taluttajiin, jotka lankeavat yhdessä toisiaan tukiessaan kuoppaan.
- Lempeästi Balttiksel
Balttis lempeästi: kirjoitti:
Sinun uskontosi edustajia ei turhaan verrrattu; ylipapin Melkisedekin järjestyksen mukaan nouseena Juudasta, ja juutalaisten kuninkaan Jeshuan toimesta, sokeisiin sokeain taluttajiin, jotka lankeavat yhdessä toisiaan tukiessaan kuoppaan.
Niltäs Balttiksesta nyt tuntuu siellä ojanpohjalla?
- 15+2
Balttisken vastaus sisälsi ne "viimeisimmät uustiset" - eikö vain?
- 8+13
"Loukkauskivi ja kompastuskallio."
Onhan se selvää, että ihminen voi loukkaantua pahastikin kompastuttuaan kiveen tai kallioon.
Pahimmassa tapauksessa on otsa litussa , nenä poskella ja ajatukset tillin tallin, kuten Paavalilla Damaskoksen tiellä pudottuaan hevosen selästä ja kohdattuuaan kiven , johon loukkaantui.
Ei selväjärkistä päivää sen koommin.- Baltasar ei kirj.
Pahaa oli jälki myös silloin kun turhat ja voimattomat rituaaliuhrit lakkautetttiin, juuri kuten Jeshua oli edeltä ilmoittanut tapahtuvaksi, jopa niin ettei jääntyn temppelistäkään lopulta kiveä kiven päälle maahan jaoittamatta.
Paavali piti tarkastisanottuna, "sontana tai lantana" sen mitä, ennnen kokomaansa Hengen uudistusta, oli omaksunut Gamelielin jalkojen juuressa, ihmiskäskyjä ja lihan sääntöjä opiskellessaan, kohdattuaan itse Adonai Jeshuan, joka muuten ei ollut suinkaan Daavidin poika, vaan hänen Herransa: Psalmi 110.
Tyjät tynnyrit kumisevat parhaiten, ja sinunkin sanottavastasi puuttu kaikki muut paitsi: tyhjät väittämät. - SooSitNii
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Pahaa oli jälki myös silloin kun turhat ja voimattomat rituaaliuhrit lakkautetttiin, juuri kuten Jeshua oli edeltä ilmoittanut tapahtuvaksi, jopa niin ettei jääntyn temppelistäkään lopulta kiveä kiven päälle maahan jaoittamatta.
Paavali piti tarkastisanottuna, "sontana tai lantana" sen mitä, ennnen kokomaansa Hengen uudistusta, oli omaksunut Gamelielin jalkojen juuressa, ihmiskäskyjä ja lihan sääntöjä opiskellessaan, kohdattuaan itse Adonai Jeshuan, joka muuten ei ollut suinkaan Daavidin poika, vaan hänen Herransa: Psalmi 110.
Tyjät tynnyrit kumisevat parhaiten, ja sinunkin sanottavastasi puuttu kaikki muut paitsi: tyhjät väittämät.Jos puhutaan kristinuskosta, Paavalista ja Jeesuksesta, niin on selvää että Paavali loi kristinuskon, ei Jeesus.
Täytä tynnyrisi, ettei kolisi niin kovaa. - Hän meissä; echad
SooSitNii kirjoitti:
Jos puhutaan kristinuskosta, Paavalista ja Jeesuksesta, niin on selvää että Paavali loi kristinuskon, ei Jeesus.
Täytä tynnyrisi, ettei kolisi niin kovaa.Jeshua oli Paavalissa, kuten hän sanoi: " en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Näin se menee kun "nisunjyvä" pudotessaan maahan, alkaa kantaa todellista hedelmää, ja kun JHWH näki hyväksi ilmaista, Paavalissa Poikansa.
Kertaa 1 Moos.1:26. - Muu turhaa puhetta
Kelvottomat viikunat korissaan, eivät voi korvata JHWH:n kansaa "korvausteologiallaan", talmudismilla, kuten ei Lutherkaan, siihen kyennyt omassa eksytyksessään, tukien edeltä Hiltleriä kirjoituksillaan. Näistä kaikista vastuksista huolimatta, Jumalan todellinen kansa nousi haudoista ylös, ja palasi omaan maanhansa: "Immanuelin maahan": Jes.8:8.
- latest news
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Pahaa oli jälki myös silloin kun turhat ja voimattomat rituaaliuhrit lakkautetttiin, juuri kuten Jeshua oli edeltä ilmoittanut tapahtuvaksi, jopa niin ettei jääntyn temppelistäkään lopulta kiveä kiven päälle maahan jaoittamatta.
Paavali piti tarkastisanottuna, "sontana tai lantana" sen mitä, ennnen kokomaansa Hengen uudistusta, oli omaksunut Gamelielin jalkojen juuressa, ihmiskäskyjä ja lihan sääntöjä opiskellessaan, kohdattuaan itse Adonai Jeshuan, joka muuten ei ollut suinkaan Daavidin poika, vaan hänen Herransa: Psalmi 110.
Tyjät tynnyrit kumisevat parhaiten, ja sinunkin sanottavastasi puuttu kaikki muut paitsi: tyhjät väittämät.JHWH siis määräsi turhat ja voimattomat rituaalit , jopa kahteen temppeliin.Mikä pitikään tehdä heti Babelista palattessa? Rakentaa temppeli, ei esim asettaa kuningasta.
Paavali varmaan pitkin entistä uskontoaan "sontana ja lantana " hänhän henkilökohtaisesti väsäsi uuden itselleen paremmin sopivan.
Paavali ei löytänyt uutta jumalaansa heprealaisesta raamatusta eikä mistään ennustuksista joita ei ole,vaan näki jonkin "näyn".Kyllähän se JHWH:n sanan voittaa...
Sinä olet tyhjä tynnyri ja ihmisjumalasi ei olsi juutalainenkaan ilman suullista lakia,sitä joka on koottu Talmudiin. - ihmeellistä
Hän meissä; echad kirjoitti:
Jeshua oli Paavalissa, kuten hän sanoi: " en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Näin se menee kun "nisunjyvä" pudotessaan maahan, alkaa kantaa todellista hedelmää, ja kun JHWH näki hyväksi ilmaista, Paavalissa Poikansa.
Kertaa 1 Moos.1:26."Jeshua oli Paavalissa"
Jaah, olikos niillä joku homojono meneillään? - Balttis täsmentää:
latest news kirjoitti:
JHWH siis määräsi turhat ja voimattomat rituaalit , jopa kahteen temppeliin.Mikä pitikään tehdä heti Babelista palattessa? Rakentaa temppeli, ei esim asettaa kuningasta.
Paavali varmaan pitkin entistä uskontoaan "sontana ja lantana " hänhän henkilökohtaisesti väsäsi uuden itselleen paremmin sopivan.
Paavali ei löytänyt uutta jumalaansa heprealaisesta raamatusta eikä mistään ennustuksista joita ei ole,vaan näki jonkin "näyn".Kyllähän se JHWH:n sanan voittaa...
Sinä olet tyhjä tynnyri ja ihmisjumalasi ei olsi juutalainenkaan ilman suullista lakia,sitä joka on koottu Talmudiin.Katso josko näkisit kun oikein osoitan sinulle asian "sisäistäkin puolta":
Hes.36: 26,27; >> Ja Minä (JHWH) annan tielle, (uudenliiton Israelille) uuden sydämen, ja uuden hengen Minä annan teidän sisimpäänne.... HENKENI MINÄ ANNAN TEIDÄN SISIMPÄÄNNE > Ja Minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen Minut, että minä olen JHWH; ja he saavat olla Minun kansani, ja Minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät Minun tyköni KAIKESTA SYDÄMESTÄÄN >> ja tämähän ei toteutunut suinkaan vielä, palattaessa Baabelista, jonka jälkeen kansa varsin nopeasti jälleen rikkoi Herran tahtoa vastaan, vaikka heitä oikein parrasta revitiin, - sekään ei pysäyttänyt uutta luopumusta. Onneksi oli tuleva Hän, jolle Juudan valtikka kuuluin, ja otti sen haltuunsa, viimeisenä Juutalaisten kuninkaana, valtaistuimellaan istuvana, JHWH valtasuuruudessa sille asettuna iäti: Psalmi 110; Sak.6:12,13. - Mietihän tätä:
Balttis täsmentää: kirjoitti:
Katso josko näkisit kun oikein osoitan sinulle asian "sisäistäkin puolta":
Hes.36: 26,27; >> Ja Minä (JHWH) annan tielle, (uudenliiton Israelille) uuden sydämen, ja uuden hengen Minä annan teidän sisimpäänne.... HENKENI MINÄ ANNAN TEIDÄN SISIMPÄÄNNE > Ja Minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen Minut, että minä olen JHWH; ja he saavat olla Minun kansani, ja Minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät Minun tyköni KAIKESTA SYDÄMESTÄÄN >> ja tämähän ei toteutunut suinkaan vielä, palattaessa Baabelista, jonka jälkeen kansa varsin nopeasti jälleen rikkoi Herran tahtoa vastaan, vaikka heitä oikein parrasta revitiin, - sekään ei pysäyttänyt uutta luopumusta. Onneksi oli tuleva Hän, jolle Juudan valtikka kuuluin, ja otti sen haltuunsa, viimeisenä Juutalaisten kuninkaana, valtaistuimellaan istuvana, JHWH valtasuuruudessa sille asettuna iäti: Psalmi 110; Sak.6:12,13.Lupaus hyville viikunoille oli Jer.24:18; ja heidän sisäisestä uudistuksestaan.
>> Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään. (lupaus rv.) "Siihen aikaan, sanoo JHWH, Minä Olen kakkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat kansani." > Kaukaa ilmestyy Minulle Herra: 'iankaikkisella rakkaudella Minä Olen sinua rakastanut, sentähden Minä olen vetänyt sinua puoleeni ARMOSTA. - latest news
Balttis täsmentää: kirjoitti:
Katso josko näkisit kun oikein osoitan sinulle asian "sisäistäkin puolta":
Hes.36: 26,27; >> Ja Minä (JHWH) annan tielle, (uudenliiton Israelille) uuden sydämen, ja uuden hengen Minä annan teidän sisimpäänne.... HENKENI MINÄ ANNAN TEIDÄN SISIMPÄÄNNE > Ja Minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen Minut, että minä olen JHWH; ja he saavat olla Minun kansani, ja Minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät Minun tyköni KAIKESTA SYDÄMESTÄÄN >> ja tämähän ei toteutunut suinkaan vielä, palattaessa Baabelista, jonka jälkeen kansa varsin nopeasti jälleen rikkoi Herran tahtoa vastaan, vaikka heitä oikein parrasta revitiin, - sekään ei pysäyttänyt uutta luopumusta. Onneksi oli tuleva Hän, jolle Juudan valtikka kuuluin, ja otti sen haltuunsa, viimeisenä Juutalaisten kuninkaana, valtaistuimellaan istuvana, JHWH valtasuuruudessa sille asettuna iäti: Psalmi 110; Sak.6:12,13.Puheesi ovat merkillisiä -jopa ollakseen kristityn. Jumala tulee olemaan läsnä "Jumala on kanssamme " nimisenä henkilönä? JHWH on henki joka on läsnä kaikkialla itsenään, Jumalana, ei hänen tarvise muuttua ihmiseksi tai leijonaksi vaikuttaakseen luomakunnassaan. Koska teillä on jumalana ihminen, ette ymmärrä tätä, en silti yritä käännyttää sinua koska sinun on sallittua olla ymmärtämättä.
En ole viikuna. Babelista palanneet eivät olleet, paluu ei ollut ehdollinen, ne jotka palasivat kirjoittivat suurimman osan heprealaista Raamattua, mm laki kirjoitettiin kokonaan vasta heidän toimestaan, he kokosivat ja editoivat muutkin kirjoitukset, määrittelivät mikä saastuutta kädet mikä ei, he rakensivat toisen temppelin, sen josta profeetat profetoivat että se on ikuinen, samoin kuin palaajia ei enää revitä maastaan (Jeremia) . Heillä oli itsenäinen yhtenäisvaltio , he pelastivat juutalaisen uskonnon tuholta (makkabealaiset). Palaajista polveutui sekin galilealaispoika, äidinpuolelta juutalainen, isä tuntematon, jonka ympärille Paavali rakensi uuden uskonnon. Sen jonka hedelmät ovat olleet pääsääntöisesti pahoja.
"JHWH on kuningas aina ja iäti! " juutalainen valtio on nyt demokratia, tasavalta , ei sinne enää valita ketään kuninkaaksi .Jumalan kuninkuus ei juutalaisuudessa ei suinkaan tarkoita että Hän hallitsisi maalliselta valtaistuimelta käsin ihmisiä. Valtaistuinkin on tässä metafora. - Jonottajalle:
ihmeellistä kirjoitti:
"Jeshua oli Paavalissa"
Jaah, olikos niillä joku homojono meneillään?Jokainen mieltää asiota, omisen viitekehystensä mukaisesti.
- Balttis täsmentää...
latest news kirjoitti:
JHWH siis määräsi turhat ja voimattomat rituaalit , jopa kahteen temppeliin.Mikä pitikään tehdä heti Babelista palattessa? Rakentaa temppeli, ei esim asettaa kuningasta.
Paavali varmaan pitkin entistä uskontoaan "sontana ja lantana " hänhän henkilökohtaisesti väsäsi uuden itselleen paremmin sopivan.
Paavali ei löytänyt uutta jumalaansa heprealaisesta raamatusta eikä mistään ennustuksista joita ei ole,vaan näki jonkin "näyn".Kyllähän se JHWH:n sanan voittaa...
Sinä olet tyhjä tynnyri ja ihmisjumalasi ei olsi juutalainenkaan ilman suullista lakia,sitä joka on koottu Talmudiin.Kaikki valmsti tietä Herralle; joka tuli myös nimensä asuinsijaan, ja lausui sillä Pyhän nimensä ääneen; vaikka paikalla olisijat tämän palkitsivatkin poimien kiviä, heitääkseen niillä itse Herraa. Joh.8-luku.
Tämä nimen asuinsija puretttin maan tasalle, sillä Herra itse oli ylösrakentanut huoneen Herran asuinsijaksi: kuten JHWH oli asian, koskien kaukaista näkyä rakentava: 2 Sam.7:27; Sak.6:12,14. - heh heh
Jonottajalle: kirjoitti:
Jokainen mieltää asiota, omisen viitekehystensä mukaisesti.
"Jonottajalle:
11.5.2011 11:14 "
Nii'in. Sitenhän se kolminaisuusoppikin on muodostunut. - Balttis oikaisee...
heh heh kirjoitti:
"Jonottajalle:
11.5.2011 11:14 "
Nii'in. Sitenhän se kolminaisuusoppikin on muodostunut.Kyllä Elohim sisältämää kolma toiminnallista persoonaa, paljastetaan jo alkaen: 1 Moos.1:-2 - 2:3; välisessä Elohimin lumistöiden suvereenissa kuvauksessa.
- Balttis opettaa...
ihmeellistä kirjoitti:
"Jeshua oli Paavalissa"
Jaah, olikos niillä joku homojono meneillään?Samoin kuin Isä oli Pojassa, ja he ovat siten ECHAD; kuten 5 Moos.6:4; todistaakin Elohimista:
>> Kuule Israel! JHWH, Elohimimme, JHWH on ECHAD. - Balttis osoittaa...
Balttis opettaa... kirjoitti:
Samoin kuin Isä oli Pojassa, ja he ovat siten ECHAD; kuten 5 Moos.6:4; todistaakin Elohimista:
>> Kuule Israel! JHWH, Elohimimme, JHWH on ECHAD.Tämä Jumalan kuva ennen kaikkea luomakuntaa, tulee nimenomaan näkymättömän Elohimin (jonka aseleet Aadam kuuli lymytessään, mutta ei häntä enää nähnyt.) kuva, on yhdekituleva Ilmoitettu Jumalan, syntyneenä maailmaan Ihmisen ja Jumalan Poikana. Hän on Adonai, joka on yksi, - ja katoamattoman Jumalan kuva, kirkkautensa säteily - katomattmana valtaistuimellaan iäti: Psalmi 110; Sak.6:12,13; Jes.66:1. Hän on Messiasakuningaspappi joka on Daavidin Herra; sama joka "kirkkudessa ja katoimattomuudessa", siunaksi myös Aabrahamin: 1 Moos.14:18-20; - hänet joka on miedän kaikkien yhteinen kantaisämme: 1 Moos.22:15-18.
- Baltasar opettaa...
Balttis osoittaa... kirjoitti:
Tämä Jumalan kuva ennen kaikkea luomakuntaa, tulee nimenomaan näkymättömän Elohimin (jonka aseleet Aadam kuuli lymytessään, mutta ei häntä enää nähnyt.) kuva, on yhdekituleva Ilmoitettu Jumalan, syntyneenä maailmaan Ihmisen ja Jumalan Poikana. Hän on Adonai, joka on yksi, - ja katoamattoman Jumalan kuva, kirkkautensa säteily - katomattmana valtaistuimellaan iäti: Psalmi 110; Sak.6:12,13; Jes.66:1. Hän on Messiasakuningaspappi joka on Daavidin Herra; sama joka "kirkkudessa ja katoimattomuudessa", siunaksi myös Aabrahamin: 1 Moos.14:18-20; - hänet joka on miedän kaikkien yhteinen kantaisämme: 1 Moos.22:15-18.
Taivas ja maan tuleva yhdeksi, kuoleman voittaneessa ylönnousseessa Messiaassa, Jumalan katoamattomassa ihmisessä taivaasta:
>> Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen (salattu) ihminen on taivaasta.
Minkäkaltainen maallinen oli, sen kaltaisisa ovat myös maalliset (lajinsa mukaan); ja minkäkaltainen taivaallinen on (siis nimenomaan 1 Moos. 1:26:ssa mainittu Elohimin kuva taivaasta Eloah.), senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, (tästä lumakunnasta alkuisin, eli maasta syntyneenä) , niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. (sen joka oli olemassa, ennen päivien syntyä - iankkisuudesta, kuten Messiaasta sanotaan: Miika 5:1:ssä). Hän on aina ollut, joka tuli ja tuleva on; El Shaddai, Kaikkivaltias, Jumala taivaasta ilmestyneenä: yli kaikkien ja lopulta siinä mikä pysyy, joka ei ole vain tätä luomakuntaa: kaikkien kautta kaikissa; Amen. - Käki vai kello?
heh heh kirjoitti:
"Jonottajalle:
11.5.2011 11:14 "
Nii'in. Sitenhän se kolminaisuusoppikin on muodostunut.Tiesitkös sitä että yhden venäläisen maatuska nuken sille mahtuu, loputtomasti maatukoita, jos yhdestä maatuskasta tehdään äärentön.
Mietihän sitä, sille oleti silloin ainakin pois typeryyksien parista. - Balttis on pihalla
Balttis oikaisee... kirjoitti:
Kyllä Elohim sisältämää kolma toiminnallista persoonaa, paljastetaan jo alkaen: 1 Moos.1:-2 - 2:3; välisessä Elohimin lumistöiden suvereenissa kuvauksessa.
Tuo on sinun tulkintaasi.
Ei muuta ja samoin kirkonisät aikoinaan tulkitsivat omien halujensa (ja ehkä Rooman) mukaan asioita ja kirjoituksia. Tuloksena ihan oma jumala, jonka muodostivat tarpeeseen miellyttää mahdollisimman monia kansoja. - ei maatuskoille
Käki vai kello? kirjoitti:
Tiesitkös sitä että yhden venäläisen maatuska nuken sille mahtuu, loputtomasti maatukoita, jos yhdestä maatuskasta tehdään äärentön.
Mietihän sitä, sille oleti silloin ainakin pois typeryyksien parista.Olet riittävä todiste siitä mihin johtaa liiallinen maatuskoiden miettiminen.
- Balttis tarkentaa...
Balttis on pihalla kirjoitti:
Tuo on sinun tulkintaasi.
Ei muuta ja samoin kirkonisät aikoinaan tulkitsivat omien halujensa (ja ehkä Rooman) mukaan asioita ja kirjoituksia. Tuloksena ihan oma jumala, jonka muodostivat tarpeeseen miellyttää mahdollisimman monia kansoja.Voi voi, kun en ole heidän seuraajansa, vaan Juudalaisten Kuninkaan Jeshua Ha Mashiach´an ja Hän on minun Adoianini, jota näkymättömän Jumalan kuvana kunniotan ja kumarran, - kirkkuden valtaistuimella istuvana: Psalmi 110.
Hän on myös Messias, ja Daavidin Herra = Adonai iäti, Jumalan omalla valan sanalla vahvistettuna. - Balttis FrÅgar lite
ei maatuskoille kirjoitti:
Olet riittävä todiste siitä mihin johtaa liiallinen maatuskoiden miettiminen.
Näkymätön Elohim on: JHWH ja yksi ainoa: ECHAD ! Tämähän on oma uskontunnustuksenne, vai kuinka? 5 Moos.6:4; ja tämä sinun pitäisi jo pikkuhiljaa oppia ymmärtämään, - vai kuinka, - eikä vain hokea sitä mitää tajuamatta, kuin tyhjää "mantraa", - vai kuinka on?
- Ihanaa armotaloutta:
SooSitNii kirjoitti:
Jos puhutaan kristinuskosta, Paavalista ja Jeesuksesta, niin on selvää että Paavali loi kristinuskon, ei Jeesus.
Täytä tynnyrisi, ettei kolisi niin kovaa.Paavali saaransi Kristusta jota myös Jeesukseksi kutsutaan, eli ylösnoussutta kuolemanvoittanutta Herraamme, Häntä joka on: "Ensimmäinen ja Viimeinen", Herra Jumalan Kaikkavaltias, joka on ja joka oli ja joka tuleva on!
Tunetko jo El Shaddain, ja Hänen katoamattoman kuningaspappinsa, (Je) Saalemin kuninaan Melkisedekin? Hänelle kantaisämme Aabraham maksoi kymmenykset lastensa puolesta, siksi Jumalan lapset ovat niistäkin jo vapaat!
Armotaloutta ilman rahataloutta - eli Jumalan sulaa armoa, Aabrahamin siunauksen osallisuudessa, ilman rahatta:
>> Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte raha siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyhöni; kuulkaa, niin teidän sielunne SAA ELÄÄ (toisinkuin lain orjuudesta, jonka palkka on kuolema) . Ja minä (Jeshua) teen teidän kanssanne IANKAIKKISEN LIITON, ANNAN LUJA DAAVIDIN ARMOT. - Balttis ylistää....
latest news kirjoitti:
JHWH siis määräsi turhat ja voimattomat rituaalit , jopa kahteen temppeliin.Mikä pitikään tehdä heti Babelista palattessa? Rakentaa temppeli, ei esim asettaa kuningasta.
Paavali varmaan pitkin entistä uskontoaan "sontana ja lantana " hänhän henkilökohtaisesti väsäsi uuden itselleen paremmin sopivan.
Paavali ei löytänyt uutta jumalaansa heprealaisesta raamatusta eikä mistään ennustuksista joita ei ole,vaan näki jonkin "näyn".Kyllähän se JHWH:n sanan voittaa...
Sinä olet tyhjä tynnyri ja ihmisjumalasi ei olsi juutalainenkaan ilman suullista lakia,sitä joka on koottu Talmudiin.Kaikki valmisti tietä, Messiaskunikaan ratsastaa aasilla kaupunkiinsa, Saalemiin ja mennä siellä temppeliinsä, jossa hän lausui itse pyhän nimensä ääneen, kuten Jeshua tekikin: kuten Joh.8-luku osoittaa.
Hän tuli kuitenkin kuningaspappina, täyttämään sen mitä Aabaraham ennusti tapahtuvaksi, liitonsa vahvistamiseksi: 1 Moos.22.8; ja jonka valinnan Jesaja 53-luku osoittikin tehdyn tässä Jumalan Korkaimman, salatussa papissa, joka antio itsensä elävänä uhrina, syntiemme sovitukseksi, orjantappuroin kruunattuna Juudalaisten kuninkaana - ja sellaisena iankakkisesti: Psalmi 110; Amen! - Last news
Balttis täsmentää... kirjoitti:
Kaikki valmsti tietä Herralle; joka tuli myös nimensä asuinsijaan, ja lausui sillä Pyhän nimensä ääneen; vaikka paikalla olisijat tämän palkitsivatkin poimien kiviä, heitääkseen niillä itse Herraa. Joh.8-luku.
Tämä nimen asuinsija puretttin maan tasalle, sillä Herra itse oli ylösrakentanut huoneen Herran asuinsijaksi: kuten JHWH oli asian, koskien kaukaista näkyä rakentava: 2 Sam.7:27; Sak.6:12,14.Lopeta jo puheissasi ei ole mitään järkeä .
- Kaiku vastaan Kieku
Last news kirjoitti:
Lopeta jo puheissasi ei ole mitään järkeä .
Lopeta jo puheessasi ei ole mitään järkeä.
- äimän käki
Balttis tarkentaa... kirjoitti:
Voi voi, kun en ole heidän seuraajansa, vaan Juudalaisten Kuninkaan Jeshua Ha Mashiach´an ja Hän on minun Adoianini, jota näkymättömän Jumalan kuvana kunniotan ja kumarran, - kirkkuden valtaistuimella istuvana: Psalmi 110.
Hän on myös Messias, ja Daavidin Herra = Adonai iäti, Jumalan omalla valan sanalla vahvistettuna.Kerrataanpa vielä: oletko Jeesuksen vai Paavalin seuraaja?
Jos Jeesuksen, niin opettiko Jeesus sinun mielestäsi kolminaisuusoppia? - om mani pad me hum
Balttis FrÅgar lite kirjoitti:
Näkymätön Elohim on: JHWH ja yksi ainoa: ECHAD ! Tämähän on oma uskontunnustuksenne, vai kuinka? 5 Moos.6:4; ja tämä sinun pitäisi jo pikkuhiljaa oppia ymmärtämään, - vai kuinka, - eikä vain hokea sitä mitää tajuamatta, kuin tyhjää "mantraa", - vai kuinka on?
Suositus: älä oleta kirjoituksen perusteella kenenkään edustavan jotain uskontoa tai näkemystä.
Sinun mieletäsi jumala on kolme persoonaa yhdessä olemuksessa. Eikö? - Baltasar ei kirj.
om mani pad me hum kirjoitti:
Suositus: älä oleta kirjoituksen perusteella kenenkään edustavan jotain uskontoa tai näkemystä.
Sinun mieletäsi jumala on kolme persoonaa yhdessä olemuksessa. Eikö?Elohin ilmoittaa itsensä vain Pojassaan, kirkkaudessaan ja todellisena olemuksensa perimmäisenä kuvana (Jumalan on sovittavan anteeksi antava rakkaus):
Hebr. 1:1-5; >> Sittenkuin Jumala muinoin monesti, ja monella tapaa oli puhunut profeettain kautta, on HÄN viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka HÄN on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta HÄN on myös maailman luonut, ja joka, OLLEN HÄNEN KIRKKAUTENSA SÄTEILY JA HÄNEN OLEMUKSENSA KUVA, ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa (Psalmi 110), tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin Hänen perimänsä nimi (JHWH pelastaa, Jeshua) on jalompi hietä. Sillä kenelle HÄN koskaan on sanonut: "Sinä olet Minun Poikani, tänä päivänä sinut synnytin"; ja taas (2 Sam.7-luvussa) "Minä olen Hänen Isänsä, ja Hän on oleva Poikani"? - Balttis kysäsee...
latest news kirjoitti:
Puheesi ovat merkillisiä -jopa ollakseen kristityn. Jumala tulee olemaan läsnä "Jumala on kanssamme " nimisenä henkilönä? JHWH on henki joka on läsnä kaikkialla itsenään, Jumalana, ei hänen tarvise muuttua ihmiseksi tai leijonaksi vaikuttaakseen luomakunnassaan. Koska teillä on jumalana ihminen, ette ymmärrä tätä, en silti yritä käännyttää sinua koska sinun on sallittua olla ymmärtämättä.
En ole viikuna. Babelista palanneet eivät olleet, paluu ei ollut ehdollinen, ne jotka palasivat kirjoittivat suurimman osan heprealaista Raamattua, mm laki kirjoitettiin kokonaan vasta heidän toimestaan, he kokosivat ja editoivat muutkin kirjoitukset, määrittelivät mikä saastuutta kädet mikä ei, he rakensivat toisen temppelin, sen josta profeetat profetoivat että se on ikuinen, samoin kuin palaajia ei enää revitä maastaan (Jeremia) . Heillä oli itsenäinen yhtenäisvaltio , he pelastivat juutalaisen uskonnon tuholta (makkabealaiset). Palaajista polveutui sekin galilealaispoika, äidinpuolelta juutalainen, isä tuntematon, jonka ympärille Paavali rakensi uuden uskonnon. Sen jonka hedelmät ovat olleet pääsääntöisesti pahoja.
"JHWH on kuningas aina ja iäti! " juutalainen valtio on nyt demokratia, tasavalta , ei sinne enää valita ketään kuninkaaksi .Jumalan kuninkuus ei juutalaisuudessa ei suinkaan tarkoita että Hän hallitsisi maalliselta valtaistuimelta käsin ihmisiä. Valtaistuinkin on tässä metafora.Sidotko itse omat kengännauhasi? Eikös Jumala tule nimenomaan Pojassa Ihmiseksi, ja sai nimen Immanuel, joka on historiallisesti todennettavissa: Uudenliiton kirjoituksista. Unohditko kokonaan Jes.7:14:sta ja 9:1-6:den ?
- Haihtuuvat visiot
latest news kirjoitti:
Puheesi ovat merkillisiä -jopa ollakseen kristityn. Jumala tulee olemaan läsnä "Jumala on kanssamme " nimisenä henkilönä? JHWH on henki joka on läsnä kaikkialla itsenään, Jumalana, ei hänen tarvise muuttua ihmiseksi tai leijonaksi vaikuttaakseen luomakunnassaan. Koska teillä on jumalana ihminen, ette ymmärrä tätä, en silti yritä käännyttää sinua koska sinun on sallittua olla ymmärtämättä.
En ole viikuna. Babelista palanneet eivät olleet, paluu ei ollut ehdollinen, ne jotka palasivat kirjoittivat suurimman osan heprealaista Raamattua, mm laki kirjoitettiin kokonaan vasta heidän toimestaan, he kokosivat ja editoivat muutkin kirjoitukset, määrittelivät mikä saastuutta kädet mikä ei, he rakensivat toisen temppelin, sen josta profeetat profetoivat että se on ikuinen, samoin kuin palaajia ei enää revitä maastaan (Jeremia) . Heillä oli itsenäinen yhtenäisvaltio , he pelastivat juutalaisen uskonnon tuholta (makkabealaiset). Palaajista polveutui sekin galilealaispoika, äidinpuolelta juutalainen, isä tuntematon, jonka ympärille Paavali rakensi uuden uskonnon. Sen jonka hedelmät ovat olleet pääsääntöisesti pahoja.
"JHWH on kuningas aina ja iäti! " juutalainen valtio on nyt demokratia, tasavalta , ei sinne enää valita ketään kuninkaaksi .Jumalan kuninkuus ei juutalaisuudessa ei suinkaan tarkoita että Hän hallitsisi maalliselta valtaistuimelta käsin ihmisiä. Valtaistuinkin on tässä metafora.Sulta ja NohNohilta kaikki hajoo käsiin viiemeistään "metaforina".
- my number is 666
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Elohin ilmoittaa itsensä vain Pojassaan, kirkkaudessaan ja todellisena olemuksensa perimmäisenä kuvana (Jumalan on sovittavan anteeksi antava rakkaus):
Hebr. 1:1-5; >> Sittenkuin Jumala muinoin monesti, ja monella tapaa oli puhunut profeettain kautta, on HÄN viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka HÄN on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta HÄN on myös maailman luonut, ja joka, OLLEN HÄNEN KIRKKAUTENSA SÄTEILY JA HÄNEN OLEMUKSENSA KUVA, ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa (Psalmi 110), tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin Hänen perimänsä nimi (JHWH pelastaa, Jeshua) on jalompi hietä. Sillä kenelle HÄN koskaan on sanonut: "Sinä olet Minun Poikani, tänä päivänä sinut synnytin"; ja taas (2 Sam.7-luvussa) "Minä olen Hänen Isänsä, ja Hän on oleva Poikani"?Hmmm..... kyllähän se elohim muistaakseni kovastikin keskusteli Aabrahamin ja Moshen kanssakin. Ja profeetoille ilmoitteli kaikenlaista.
Mihin hän nyt yhtäkkiä olisi tarvinnut pelkästään poikaa asioitaan hoitamaan?
Ja jumalan poika nyt voi olla moni muukin jolla on erityinen suhde jumalaan. Ja poika voi tarkoittaa muutakin kuin nimen omaan omaa poikaa. - Balttis toteaa...
latest news kirjoitti:
JHWH siis määräsi turhat ja voimattomat rituaalit , jopa kahteen temppeliin.Mikä pitikään tehdä heti Babelista palattessa? Rakentaa temppeli, ei esim asettaa kuningasta.
Paavali varmaan pitkin entistä uskontoaan "sontana ja lantana " hänhän henkilökohtaisesti väsäsi uuden itselleen paremmin sopivan.
Paavali ei löytänyt uutta jumalaansa heprealaisesta raamatusta eikä mistään ennustuksista joita ei ole,vaan näki jonkin "näyn".Kyllähän se JHWH:n sanan voittaa...
Sinä olet tyhjä tynnyri ja ihmisjumalasi ei olsi juutalainenkaan ilman suullista lakia,sitä joka on koottu Talmudiin.Ilman Talmudiin koottuja sairaita juttuja, olisi saattanut jäädä kirjoittamatta myös karmeaan historialliseen asiaan johtanut kirja: "Juutalaisista ja heidän valheistaan", - joka sisälsi ohjelman, jota fasistikirkollisuus ryhtyi totetuttamaan; Martinpäivänä, 9-10.11.1938; Kristalliyönä.
- latest news
Jes 8:8 Hyökyaalto oli vasta tuolloin tulossa Assyriasta eli Israelkin oli yhä olemassa ja soti Juudaa vastaan.Juudan se saavutti vasta yli sata vuotta myöhemmin. Ei kukaan ollut palannut minnekään, ei edes ollut lähtenyt.
- Baltasar ei kirj.
Immaelin maan joutui hyökkäysten kohteeksi, ja lopulta se autiotui, kunnes 1948 JHWH käänsi kansansa kohtalon, kuolleiden luiden kookoontuessa yhteen ja saadessa, nakankin ympärilleen, eli Israelin saadessa kansallisen itsenäisyyden, - josta sen ei enää koskaan tarvitse luopua.
- Baltasar ystänäsi:
Olan havaitsevina rv. että janoat tällaista sanaa, joka osoittaa etteivät profeetat erehtyneet, kuten aikanaan jopa väitit, vaan että Herran kunnia on lepäävä Israelin yllä. Ystävyylle sinulle nämä sanat, arvostaen jopa huonoa osaamisitasi, jota alati voit toki parantaan, kuten myös: suokoon Herra sinulle: uuden sydämen, sen vanhan kivisydämesi sijaan: Hes.36:26.
- Kyllä Jaakobin
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Immaelin maan joutui hyökkäysten kohteeksi, ja lopulta se autiotui, kunnes 1948 JHWH käänsi kansansa kohtalon, kuolleiden luiden kookoontuessa yhteen ja saadessa, nakankin ympärilleen, eli Israelin saadessa kansallisen itsenäisyyden, - josta sen ei enää koskaan tarvitse luopua.
ahdistuksen kautta juutalaiset ja Israel tulee Messias Yeshuan vastaanottamaan, sillä 7. ja 8. peto tulevat lähitulevaisuudessa. 7. on tuo kymmenvaltioliitto johon myös nykyinen arabilevottomuus viittaa ja 8. on yksi noista ensimmäisestä viidestä, niinkuin on ilmoitettu. Vertauskuvana viimeisestä erilaisesta on tuo Nebukadnessarin kultainen kuvapatsas ja sen kumartaminen, sillä sekä pedon kuva että merkki tulevat ja molemmat saavat tuhonsa kuin Yeshua saapuu suurella kirkkaudellaan maan uudistamaan ja valtakuntansa tuomaan tuhanneksi vuodeksi. Toki on Pyhän Hengen vuodatus ennen suurta ahdistusta, aivan niinkuin kaksi vuosituhatta sittenkin vainot seurasivat Hengen vuodatusta, jotta evankeliumi olisi levinnyt eikä jäänyt Jerusalemin yksinoikeudeksi niinkuin temppelikaudella sinne kokoonnuttiin. Nykyään kaikkialla Totuuden Hengessä Isää palvotaan ja rukoillaan ja kiitetään Yeshuan nimessä.
- latest news
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Immaelin maan joutui hyökkäysten kohteeksi, ja lopulta se autiotui, kunnes 1948 JHWH käänsi kansansa kohtalon, kuolleiden luiden kookoontuessa yhteen ja saadessa, nakankin ympärilleen, eli Israelin saadessa kansallisen itsenäisyyden, - josta sen ei enää koskaan tarvitse luopua.
paluu oli 2000 v vapaata ja pieniä muutajien puroja tulikin kaiken aikaa Palestiinaan, mutta intressiä alkaa rakentaa suurempaa yhteisöä sinne ei lötynyt ennen 1800 lukua jolloin itä -Euroopassa kommunismi ja sosialismi olivat herättäneet juutalaiset nuoret, sen päälle Herzl rakensi juutalaisen kansallisaatteen sionismin.Alettiin unelmoida omasta valtiosta joka olisi vapaa paitsi ympäristön vainoista ja sorrosta, myös oikeudenmukainen omassa rakenteessaan:sosialistinen ja irti kaikkien uskontojen kahleista.Tällaisten aatteiden innostamat nuoret muuttivat Palestiinaan, rakensivat Israelin valtion perustan, kibbutsit ja moshavit , kuivasivat suot, rakensivat tiet, loivat ammatiyhdistysliikkeen(= Israelin maan juutalaisten ja arabityöläisten järjestäytymisen ) , armeijan perustan (hashomer, haganah).
Se Israel joka syntyi on vapaamielinen, liberaali , ja luomiskykyinen juuri siksi,kuten juutalainen diasporakin , mutta Palestiinan arabien ongelmat ovat ratkaisematta. Kaikki ei ole hyvin ennen rauhaa joka tekee oikeutta myös toiselle osapuolelle , ihmiset ratkaisevat ihmisten väliset ongelmat, taivaat eivät niiden takia aukea ja menneet juutalaiset valtiot ovat esimerkki siitä mitä väärät ratkaisut saattavat tuoda tullessaan. - Balttis
latest news kirjoitti:
paluu oli 2000 v vapaata ja pieniä muutajien puroja tulikin kaiken aikaa Palestiinaan, mutta intressiä alkaa rakentaa suurempaa yhteisöä sinne ei lötynyt ennen 1800 lukua jolloin itä -Euroopassa kommunismi ja sosialismi olivat herättäneet juutalaiset nuoret, sen päälle Herzl rakensi juutalaisen kansallisaatteen sionismin.Alettiin unelmoida omasta valtiosta joka olisi vapaa paitsi ympäristön vainoista ja sorrosta, myös oikeudenmukainen omassa rakenteessaan:sosialistinen ja irti kaikkien uskontojen kahleista.Tällaisten aatteiden innostamat nuoret muuttivat Palestiinaan, rakensivat Israelin valtion perustan, kibbutsit ja moshavit , kuivasivat suot, rakensivat tiet, loivat ammatiyhdistysliikkeen(= Israelin maan juutalaisten ja arabityöläisten järjestäytymisen ) , armeijan perustan (hashomer, haganah).
Se Israel joka syntyi on vapaamielinen, liberaali , ja luomiskykyinen juuri siksi,kuten juutalainen diasporakin , mutta Palestiinan arabien ongelmat ovat ratkaisematta. Kaikki ei ole hyvin ennen rauhaa joka tekee oikeutta myös toiselle osapuolelle , ihmiset ratkaisevat ihmisten väliset ongelmat, taivaat eivät niiden takia aukea ja menneet juutalaiset valtiot ovat esimerkki siitä mitä väärät ratkaisut saattavat tuoda tullessaan.Kunnia Jumalalle, ihminen päättää, Jumala säätää...
- 15+2
Lähti sen jälkeen kun hedelmä oli jo niin mätä että se putosi.
- 6+2
Yeshuapapukaija-yakovin lisäksi ja harjakaisiksi näyttää palstalle liihotelleen myöskin raatokorppikotka-balttis ronkumaan halveksuntaansa palstan otsikkoa kohtaan. ;)
No,siivekkäitä molemmat -ei enempää.
Muistakaahan nyt molemmat nokakkaat syödä hyvin,että jaksatte pölistä höyheninenne. ;)- Balttis Sak.14:5:kin
Kirkjoituksessasi kävit taas kerran asisattomasta ninmitellen ja hyökäten lähimäistesi kimppuun, nimittämällä ystävällisyyttä sinulle osoittanutta Balttista: "raatokorppikotka-balttikseksi" joka ei pitäne paikkaansa, sillä ei kaiketi hän ole kokoontunut nyt mihinkään "raadonsyöntiin", keskustellessasi sinunkin kassasi, ja hänen kertoessa sinulle, seikkaperäiseti, kuinka Daavidin huoneen toivoa JHWH, piti yllä sanansa mittaisena lupausten antajana Daavidille, kuten voimme vaikkapa kaikki yhdessä Psalmista 89: lukea. Todistaja on uskollinen, ja JHWH antamat lupaukset kantavat, yli kuolemankin, kun Hän herätti kärsivän palvelijansa Daavidin, istumaan kansansa toivona katoamattomalla valtaistuimellaan Herraudessaan, ja ei kaiketi ilman tätä Daavid olisi Herran edessä, saamansa näyn vuoksi itseään onnelliseksi turvallisin ja luottavaisin mielin lukenutkaan. Heidän avukseen myös Sakarja näkee JHWH myös aikojen lopulla taivaasta, sotajoukkoineen, ja kaikken pyhiensä kanssa ilmestyvän, kuten voimme lukea Sak.14-luvusta. Israeli toivon tähdenhän se mies valittuna fariseusten joukostakin, vaivojaan kärsi, Paavali, julistaen ilomanomaa siitä että: "Teidän Jumalanne on Kuningas" Jeshua, Adonai syntyneenä Daavidin kaupungista, Beetlehemistä, - tarkasti kirjoituksen mukaan: Miika 5:1.
Ei kaiketi turhaan ole suureen ahdistukseen joutuvalle Jaakoville, kirjoitettu lohduttvana lupauksena, sitä että: "he saavat palvella JHWH:ta, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä (Isä taivaassa) heille herätä: Jer.30:7-9; Ei kaiketi tämän viimeisen Jaakovin painin, yhteydessä tällaista luvattaisiin, jos ei JHWH sanaansa täyttäisi varmasti: kuten myös Hes.37:22-26; - luvaten heille Hyvän Paimenen, joka on heitä kaitseva, ja olevan heidän katoamaton Daavidinsa: "heidän ruhtinaansa iankaikkisesti"; ja näin jälleen vihdoinin totetutuu täysimääräisenä, Jumalan kuninkuus teidän keskuudessanne, kun olette yhtenan kanssana, - tarkoittaen niin jotka silloin ovat "Immanuelin maassa", kun: Sar Shalomin rauhanvaltakunta vallitsee maan päällä, alkaen suurilla kansainvälisillä Lehtimajajuhlilla: Sak.14-luku.
Sinne kokoonnutaa monesta ilmansuunnasta, mutta tärkein apu, joka mahdollistaa, nämä juhlat lehtimajoissa, tulee ylhäältä! - Minkälaisena koet
itsesi: Kuningatar loistossaan vai valkoinen kyyhkynen palmunlehvä nokassaan?
- jälkimmäinen jäännös
Balttis Sak.14:5:kin kirjoitti:
Kirkjoituksessasi kävit taas kerran asisattomasta ninmitellen ja hyökäten lähimäistesi kimppuun, nimittämällä ystävällisyyttä sinulle osoittanutta Balttista: "raatokorppikotka-balttikseksi" joka ei pitäne paikkaansa, sillä ei kaiketi hän ole kokoontunut nyt mihinkään "raadonsyöntiin", keskustellessasi sinunkin kassasi, ja hänen kertoessa sinulle, seikkaperäiseti, kuinka Daavidin huoneen toivoa JHWH, piti yllä sanansa mittaisena lupausten antajana Daavidille, kuten voimme vaikkapa kaikki yhdessä Psalmista 89: lukea. Todistaja on uskollinen, ja JHWH antamat lupaukset kantavat, yli kuolemankin, kun Hän herätti kärsivän palvelijansa Daavidin, istumaan kansansa toivona katoamattomalla valtaistuimellaan Herraudessaan, ja ei kaiketi ilman tätä Daavid olisi Herran edessä, saamansa näyn vuoksi itseään onnelliseksi turvallisin ja luottavaisin mielin lukenutkaan. Heidän avukseen myös Sakarja näkee JHWH myös aikojen lopulla taivaasta, sotajoukkoineen, ja kaikken pyhiensä kanssa ilmestyvän, kuten voimme lukea Sak.14-luvusta. Israeli toivon tähdenhän se mies valittuna fariseusten joukostakin, vaivojaan kärsi, Paavali, julistaen ilomanomaa siitä että: "Teidän Jumalanne on Kuningas" Jeshua, Adonai syntyneenä Daavidin kaupungista, Beetlehemistä, - tarkasti kirjoituksen mukaan: Miika 5:1.
Ei kaiketi turhaan ole suureen ahdistukseen joutuvalle Jaakoville, kirjoitettu lohduttvana lupauksena, sitä että: "he saavat palvella JHWH:ta, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä (Isä taivaassa) heille herätä: Jer.30:7-9; Ei kaiketi tämän viimeisen Jaakovin painin, yhteydessä tällaista luvattaisiin, jos ei JHWH sanaansa täyttäisi varmasti: kuten myös Hes.37:22-26; - luvaten heille Hyvän Paimenen, joka on heitä kaitseva, ja olevan heidän katoamaton Daavidinsa: "heidän ruhtinaansa iankaikkisesti"; ja näin jälleen vihdoinin totetutuu täysimääräisenä, Jumalan kuninkuus teidän keskuudessanne, kun olette yhtenan kanssana, - tarkoittaen niin jotka silloin ovat "Immanuelin maassa", kun: Sar Shalomin rauhanvaltakunta vallitsee maan päällä, alkaen suurilla kansainvälisillä Lehtimajajuhlilla: Sak.14-luku.
Sinne kokoonnutaa monesta ilmansuunnasta, mutta tärkein apu, joka mahdollistaa, nämä juhlat lehtimajoissa, tulee ylhäältä!kokee koko Israelin pelastumisen, siksi on tärkeää tänäänkin juutalaisten etsiä Messias Yeshuan kasvoja, sillä huomisesta ei tiedetä eikä varsinkaan jäännökseen kuulumisesta. Kenenkään juutalaisenkaan ei kannata tuudittautua lupauksen kattavuuteen hänen omalla kohdallaan, sillä jos joku ei ymmärrä ottaa oppia juutalaisten historiasta Isän Jumalan kurituksesta Mooseksen johdolla autiomaassa tai holokaustissa tai muissa, niin voi sitä, sillä ei juutalasillikkekaan anneta pelastusta ilman Messias Yeshuan vastaanottamista ja shalomin tekemistä, vaikka onkin erikoisasemassa luvattuun maahan johdatuksessa ja valinnassa ja myös 144 000 tulee keskuudestaan, sillä samoin oli keskuuudessaan Koorahit ja Saulit ja monet muut kuninkaat, joista vain harvat saivat mielisuosion Israelin Pyhän Herran ja Kuninkaan alaisuudessa. Tietysti Herra Yeshua on hyvä ja jokainen joka tykönsä tulee juutalaisuudesta ei häntä hyljätä eikä jätetä kunhan vain ei itse tahdo halveksia tai osoittaa kurittomuutta tai mielettömyyttä.
Älköön kukaan eksykö, sillä mitään muuta tietä ei ole kuin nöyrtyminen lapsenkaltaiseen Yeshuan opetuslapseuteen sydämen ympärileikkauksessa ja uskon kuuliaisuudessa, amen.
HalleluYeshua! - Balttis jatkaa...
Taivaallinen sotajoukko, joka tulee lopettamaan ennennäkemättömän sodan, maan päällä, ei koostu mistään siivekkäistä lentävistä "svikseistä", kuten Baabelin uskontojen tahraamana näytät olettavan, vaan se tulee taivaan pilvistä, seiltä mistä Ihmisen Poikan on astuva alas, Isänäsä kirkkudessa: Väkevänä Jumalana: Jes.9:5; ja tuhannen tuhennet pyhät, Hänen kanssaan, sellaiset kuolemattomat ruumiit omaavina, jotka eivät ole suinkaan "tätä luomakuntaa", joten myöskään luodit eivätn niihin pure, eikä painovoima niitä sido; siis sitä juokkoa, joka on astuva JHWH Tsaba' ahin kanssa alas taivaasta, Joosuan Adonain ilmestyessä, ei enää silloin yksin, vaan koko sotajoukkonsa kanssa, kansansa avuksi, "särkemään sodan jousen". Kaikkien silmät saavat nähdä tämän, tulemuksen, kun taivaat aukeavat ja itse JHWH on astuva alas taivaasta, Sinä päivänä Hänen nimensä on myös: echad.
- latest news
Balttis Sak.14:5:kin kirjoitti:
Kirkjoituksessasi kävit taas kerran asisattomasta ninmitellen ja hyökäten lähimäistesi kimppuun, nimittämällä ystävällisyyttä sinulle osoittanutta Balttista: "raatokorppikotka-balttikseksi" joka ei pitäne paikkaansa, sillä ei kaiketi hän ole kokoontunut nyt mihinkään "raadonsyöntiin", keskustellessasi sinunkin kassasi, ja hänen kertoessa sinulle, seikkaperäiseti, kuinka Daavidin huoneen toivoa JHWH, piti yllä sanansa mittaisena lupausten antajana Daavidille, kuten voimme vaikkapa kaikki yhdessä Psalmista 89: lukea. Todistaja on uskollinen, ja JHWH antamat lupaukset kantavat, yli kuolemankin, kun Hän herätti kärsivän palvelijansa Daavidin, istumaan kansansa toivona katoamattomalla valtaistuimellaan Herraudessaan, ja ei kaiketi ilman tätä Daavid olisi Herran edessä, saamansa näyn vuoksi itseään onnelliseksi turvallisin ja luottavaisin mielin lukenutkaan. Heidän avukseen myös Sakarja näkee JHWH myös aikojen lopulla taivaasta, sotajoukkoineen, ja kaikken pyhiensä kanssa ilmestyvän, kuten voimme lukea Sak.14-luvusta. Israeli toivon tähdenhän se mies valittuna fariseusten joukostakin, vaivojaan kärsi, Paavali, julistaen ilomanomaa siitä että: "Teidän Jumalanne on Kuningas" Jeshua, Adonai syntyneenä Daavidin kaupungista, Beetlehemistä, - tarkasti kirjoituksen mukaan: Miika 5:1.
Ei kaiketi turhaan ole suureen ahdistukseen joutuvalle Jaakoville, kirjoitettu lohduttvana lupauksena, sitä että: "he saavat palvella JHWH:ta, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä (Isä taivaassa) heille herätä: Jer.30:7-9; Ei kaiketi tämän viimeisen Jaakovin painin, yhteydessä tällaista luvattaisiin, jos ei JHWH sanaansa täyttäisi varmasti: kuten myös Hes.37:22-26; - luvaten heille Hyvän Paimenen, joka on heitä kaitseva, ja olevan heidän katoamaton Daavidinsa: "heidän ruhtinaansa iankaikkisesti"; ja näin jälleen vihdoinin totetutuu täysimääräisenä, Jumalan kuninkuus teidän keskuudessanne, kun olette yhtenan kanssana, - tarkoittaen niin jotka silloin ovat "Immanuelin maassa", kun: Sar Shalomin rauhanvaltakunta vallitsee maan päällä, alkaen suurilla kansainvälisillä Lehtimajajuhlilla: Sak.14-luku.
Sinne kokoonnutaa monesta ilmansuunnasta, mutta tärkein apu, joka mahdollistaa, nämä juhlat lehtimajoissa, tulee ylhäältä!En ole 6 2
- Teidonanto jo edeltä
Balttis jatkaa... kirjoitti:
Taivaallinen sotajoukko, joka tulee lopettamaan ennennäkemättömän sodan, maan päällä, ei koostu mistään siivekkäistä lentävistä "svikseistä", kuten Baabelin uskontojen tahraamana näytät olettavan, vaan se tulee taivaan pilvistä, seiltä mistä Ihmisen Poikan on astuva alas, Isänäsä kirkkudessa: Väkevänä Jumalana: Jes.9:5; ja tuhannen tuhennet pyhät, Hänen kanssaan, sellaiset kuolemattomat ruumiit omaavina, jotka eivät ole suinkaan "tätä luomakuntaa", joten myöskään luodit eivätn niihin pure, eikä painovoima niitä sido; siis sitä juokkoa, joka on astuva JHWH Tsaba' ahin kanssa alas taivaasta, Joosuan Adonain ilmestyessä, ei enää silloin yksin, vaan koko sotajoukkonsa kanssa, kansansa avuksi, "särkemään sodan jousen". Kaikkien silmät saavat nähdä tämän, tulemuksen, kun taivaat aukeavat ja itse JHWH on astuva alas taivaasta, Sinä päivänä Hänen nimensä on myös: echad.
Tarkista asia, Sakarjan kirjan 14:9; kohdasta tarkasti. Silloin ei enää kirjoiteta: Adonai JHWH: ta, vaan .......Jeshua, eli JHWH = Pelastus - sillä tämä on Herran nimi.

Ei tule taivaallisia sotajoukkoja, ei ole koskaan tullut , ei silloinkaan kun junalasti toisensa perään, kuukausi kuukaudelta , viikko viikolta , päivä päivältä kuljetti juutalaisia , mukaan lukien yli miljoona lasta keskitysleireille kidutettaviksi ja tapettaviksi. Ei edes yhtä pommitusta, ei mitään.
Ihmisten pitää pyrkiä rauhaan ja hyvään omin toimin ja voimin , se on ihmisenä olemisen ydin, joko uskonnot auttavat siihen päivittäissä ratkaisuissa tai niillä ei ole arvoa.
Et ymmärrä muinaisten ihmisten käyttämää kieltä, heidän maailmansa oli hyvin toisenlainen kuin se miten me näemme ja koemme omamme."Taivas on Jumalan taivas mutta maan hän on antanut ihmisille." - latets news
Teidonanto jo edeltä kirjoitti:
Tarkista asia, Sakarjan kirjan 14:9; kohdasta tarkasti. Silloin ei enää kirjoiteta: Adonai JHWH: ta, vaan .......Jeshua, eli JHWH = Pelastus - sillä tämä on Herran nimi.
9 וְהָיָ֧ה יְהוָ֛ה לְמֶ֖לֶךְ עַל־כָּל־הָאָ֑רֶץ בַּיֹּ֣ום הַה֗וּא יִהְיֶ֧ה יְהוָ֛ה אֶחָ֖ד וּשְׁמֹ֥ו אֶחָֽד׃
"JHWH on yksi ja hänen nimensä on yksi ".Juutalaisen jumalanpalveluksen päätösrukouksessa käytetty lause, se joka auttoi kestämään kristittyjen vainot.
Yksi Jumala, yksi nimi, ei ole ketään muuta. - Balttis oikaisee
latest news kirjoitti:
Ei tule taivaallisia sotajoukkoja, ei ole koskaan tullut , ei silloinkaan kun junalasti toisensa perään, kuukausi kuukaudelta , viikko viikolta , päivä päivältä kuljetti juutalaisia , mukaan lukien yli miljoona lasta keskitysleireille kidutettaviksi ja tapettaviksi. Ei edes yhtä pommitusta, ei mitään.
Ihmisten pitää pyrkiä rauhaan ja hyvään omin toimin ja voimin , se on ihmisenä olemisen ydin, joko uskonnot auttavat siihen päivittäissä ratkaisuissa tai niillä ei ole arvoa.
Et ymmärrä muinaisten ihmisten käyttämää kieltä, heidän maailmansa oli hyvin toisenlainen kuin se miten me näemme ja koemme omamme."Taivas on Jumalan taivas mutta maan hän on antanut ihmisille."Ensikerralla tulee, muuten tohoutuisitte ydinasesodassa, joka on tulossa, eikä yksikään liha säästyisi, "ellei niitä päiviä lyhennttäisi".
Luehan lupaus: Jool 2:27-32:
Jooel 2:27-32; >> Ja te tulette tietämään, että Israeli keskellä Minä Olen. Ja Minä Olen JHWH, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä Minun kansani joudu (enää) häpeään, IANKAIKKISESTI. Näitten jälkeen Minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle (Isralelin kansan), ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päällä minä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaista (sienen muotoisia); aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja (julkinen) peljattävä. Ja jokainen, joka huutaa (JHWH auta, eli Jeshua) avuksi Herran nimeä, PELASTUU. (nimessä Jeshua/Jeesus) - Balttis oikaisee...
latets news kirjoitti:
9 וְהָיָ֧ה יְהוָ֛ה לְמֶ֖לֶךְ עַל־כָּל־הָאָ֑רֶץ בַּיֹּ֣ום הַה֗וּא יִהְיֶ֧ה יְהוָ֛ה אֶחָ֖ד וּשְׁמֹ֥ו אֶחָֽד׃
"JHWH on yksi ja hänen nimensä on yksi ".Juutalaisen jumalanpalveluksen päätösrukouksessa käytetty lause, se joka auttoi kestämään kristittyjen vainot.
Yksi Jumala, yksi nimi, ei ole ketään muuta.Eivät kristityt ole koskaan vainonneet juutalaisia, kansaa, johon heidät on Aabrahamin lapsina, ei juutalaisista kansoista uskonvanhurskauden nojalla, jumalttomina "oksastettu"; vaan kirkot jotka ovat tapaanee "koko päivän" kristittyjä ovat tappaneet myös juutalaisia, - ja tämä on historiallisesti osoitettavissa olevaa faktaa.
Talmudistit ovat tosin aiheuttaneet paljon kärsimystä, omalle kansallleen, suuressa uskontopäisessä luopumuksessaan, aidosta Jumalan sanasta: Toorasta ja profeetoista, jonka ovat korvanneet, koraaniin verrattavalla "oraalilaille" eli ihmisten taruilla ja höpinöillä, sekä arvottomilla ihmiskäskyillä, joka on taikuuden syntiä: kuten Kabbala. - voi ei . .
Balttis oikaisee... kirjoitti:
Eivät kristityt ole koskaan vainonneet juutalaisia, kansaa, johon heidät on Aabrahamin lapsina, ei juutalaisista kansoista uskonvanhurskauden nojalla, jumalttomina "oksastettu"; vaan kirkot jotka ovat tapaanee "koko päivän" kristittyjä ovat tappaneet myös juutalaisia, - ja tämä on historiallisesti osoitettavissa olevaa faktaa.
Talmudistit ovat tosin aiheuttaneet paljon kärsimystä, omalle kansallleen, suuressa uskontopäisessä luopumuksessaan, aidosta Jumalan sanasta: Toorasta ja profeetoista, jonka ovat korvanneet, koraaniin verrattavalla "oraalilaille" eli ihmisten taruilla ja höpinöillä, sekä arvottomilla ihmiskäskyillä, joka on taikuuden syntiä: kuten Kabbala.Balttis on tapansda mukaan pihalla kuin lumiukko.
- Tasapuolisesti:
voi ei . . kirjoitti:
Balttis on tapansda mukaan pihalla kuin lumiukko.
Ei minun pihallani ole lumiukkoja, vaan ruoho jo vihertää, ja taitaa tulla kesä Suomeenkin!
- ....
latest news kirjoitti:
En ole 6 2
Oletkos JahJahBlowKoiranhenkäys?
- lumikuningas räntä
Tasapuolisesti: kirjoitti:
Ei minun pihallani ole lumiukkoja, vaan ruoho jo vihertää, ja taitaa tulla kesä Suomeenkin!
Ota selvää niin et höpäjät joutavia ihan niin paljon.
- Sula Vesi
lumikuningas räntä kirjoitti:
Ota selvää niin et höpäjät joutavia ihan niin paljon.
Hajoo mitäänsanomattomuuteesi.
- latest news
Balttis oikaisee kirjoitti:
Ensikerralla tulee, muuten tohoutuisitte ydinasesodassa, joka on tulossa, eikä yksikään liha säästyisi, "ellei niitä päiviä lyhennttäisi".
Luehan lupaus: Jool 2:27-32:
Jooel 2:27-32; >> Ja te tulette tietämään, että Israeli keskellä Minä Olen. Ja Minä Olen JHWH, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä Minun kansani joudu (enää) häpeään, IANKAIKKISESTI. Näitten jälkeen Minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle (Isralelin kansan), ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päällä minä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaista (sienen muotoisia); aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja (julkinen) peljattävä. Ja jokainen, joka huutaa (JHWH auta, eli Jeshua) avuksi Herran nimeä, PELASTUU. (nimessä Jeshua/Jeesus)Joel Babelin paha viikuna (kirjoitti persialaisaikaan Jehudissa ): "Juuda pysyy asuttuna läpi aikojen, Jerusalem polvesta polveen".Ei tule ydinsotaa.
....29 (3:2) "Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä" meni jo ei enää ole orjia eikä lueteltuja kansoja jotka olivat juutalaisten viholllsia tuohon aikaan.
וְהָיָ֗ה כֹּ֧ל אֲשֶׁר־יִקְרָ֛א בְּשֵׁ֥ם יְהוָ֖ה יִמָּלֵ֑ט כִּ֠י בְּהַר־צִיֹּ֨ון וּבִירוּשָׁלִַ֜ם תִּֽהְיֶ֣ה פְלֵיטָ֗ה כַּֽאֲשֶׁר֙ אָמַ֣ר יְהוָ֔ה וּבַ֨שְּׂרִידִ֔ים אֲשֶׁ֥ר יְהוָ֖ה קֹרֵֽא׃
Jokainen joka kutsuu avuksi JHWH:n nimeä (beshem JHWH) pelastuu= jimalet . Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa on turvapaikka, niin JHWH on sanonut."
Väärennät selvän tekstin ei siinä ole jeesuksia missään muodossa , vain JHWH. - Balttis jäsentää....
latest news kirjoitti:
Joel Babelin paha viikuna (kirjoitti persialaisaikaan Jehudissa ): "Juuda pysyy asuttuna läpi aikojen, Jerusalem polvesta polveen".Ei tule ydinsotaa.
....29 (3:2) "Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä" meni jo ei enää ole orjia eikä lueteltuja kansoja jotka olivat juutalaisten viholllsia tuohon aikaan.
וְהָיָ֗ה כֹּ֧ל אֲשֶׁר־יִקְרָ֛א בְּשֵׁ֥ם יְהוָ֖ה יִמָּלֵ֑ט כִּ֠י בְּהַר־צִיֹּ֨ון וּבִירוּשָׁלִַ֜ם תִּֽהְיֶ֣ה פְלֵיטָ֗ה כַּֽאֲשֶׁר֙ אָמַ֣ר יְהוָ֔ה וּבַ֨שְּׂרִידִ֔ים אֲשֶׁ֥ר יְהוָ֖ה קֹרֵֽא׃
Jokainen joka kutsuu avuksi JHWH:n nimeä (beshem JHWH) pelastuu= jimalet . Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa on turvapaikka, niin JHWH on sanonut."
Väärennät selvän tekstin ei siinä ole jeesuksia missään muodossa , vain JHWH.Kyllä sen aasilla luoksenne ratasastaneen Messiaan: Sak.):9; jonka te ristiinnaulitsitte, nimi oli nimenomaan Jeshua Juudalaisten kuningas, kreik. Jeesus, ja hän nimenomaan: Vapahti nimenomaan kansansa synneistänsä, - vaikka et tätä vielä ymmäräkään, ja se onkin suurin ero myös sinun ja minun välillä. Mutta kun vihdoin: "he katsovat Minuun, jonka ovat lävistäneen" , kaikki muuttuu, kuten Sakarja ennutaa tapahuvaksi: Sak.12:10. Jesuan nimi on oikeastaan rukous tai avunhuuto: JHWH auta tai JHWH pelasta, vähän riippunen tilanteesta. Sellainen tilanne on varmasti vielä tuleva, jolloin ympäri maanpiiriä tätä nimeä avuksi huudetaan, - vähän niinkuin Nooakin päivinä, - jolloin jo hyvin tunnettiin Ihmisen Pojan nimen salaisuus, ja Hänen nimensä oli jo lausuttu "Päivien Pään", tai "Vahaikäisen edessa" - kuten ehkä tiedätkin?
- last of the last
Balttis jäsentää.... kirjoitti:
Kyllä sen aasilla luoksenne ratasastaneen Messiaan: Sak.):9; jonka te ristiinnaulitsitte, nimi oli nimenomaan Jeshua Juudalaisten kuningas, kreik. Jeesus, ja hän nimenomaan: Vapahti nimenomaan kansansa synneistänsä, - vaikka et tätä vielä ymmäräkään, ja se onkin suurin ero myös sinun ja minun välillä. Mutta kun vihdoin: "he katsovat Minuun, jonka ovat lävistäneen" , kaikki muuttuu, kuten Sakarja ennutaa tapahuvaksi: Sak.12:10. Jesuan nimi on oikeastaan rukous tai avunhuuto: JHWH auta tai JHWH pelasta, vähän riippunen tilanteesta. Sellainen tilanne on varmasti vielä tuleva, jolloin ympäri maanpiiriä tätä nimeä avuksi huudetaan, - vähän niinkuin Nooakin päivinä, - jolloin jo hyvin tunnettiin Ihmisen Pojan nimen salaisuus, ja Hänen nimensä oli jo lausuttu "Päivien Pään", tai "Vahaikäisen edessa" - kuten ehkä tiedätkin?
Roomalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen, vaikka kristityt syyttävät ihmisjumalansa kuolemasta keitäs muita kuin juutalaisia, kristinuskon ydin kun on juutalaisviha.
Israelin Jumalan nimi on JHWH, ei Joosua eikä Timo tai Valtteri .Ihmisen poika (ben adam) tarkoittaa ihmistä , näin se tulisi kääntää kaikkialla VT:ssä , vaikka kristityt kääntäjät eivät jostain syystä niin tee. Kaikki ihmiset ovat benei adam ja JHWH:n luomia, mutta JHWH on luoja eikä luotu, eikä siis ole ben adam.
Jeesuksen huipputeko lieneekin ollut tuo aasilla ratsastaminen , UT:n mukaan hän ratsasti kahdella aasilla koska kristitty kääntäjä joka luuli kohtaa ennustukseksi ei ollut edes osannut kääntää heprealaista tekstiä oikein, vaan luuli että tarvitaan kaksi aasia .
Jokainen ymmärtää että apina joka tanssii narunpäässä ei ole sama kuin posetiivari, messiaskaan ei pelasta eikä anna synteyjä anteeksi eikä tee mitään itsellisesti vaan lähettäjä, Jumala, tekee.
"Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. " - Baltasar täsmentää..
last of the last kirjoitti:
Roomalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen, vaikka kristityt syyttävät ihmisjumalansa kuolemasta keitäs muita kuin juutalaisia, kristinuskon ydin kun on juutalaisviha.
Israelin Jumalan nimi on JHWH, ei Joosua eikä Timo tai Valtteri .Ihmisen poika (ben adam) tarkoittaa ihmistä , näin se tulisi kääntää kaikkialla VT:ssä , vaikka kristityt kääntäjät eivät jostain syystä niin tee. Kaikki ihmiset ovat benei adam ja JHWH:n luomia, mutta JHWH on luoja eikä luotu, eikä siis ole ben adam.
Jeesuksen huipputeko lieneekin ollut tuo aasilla ratsastaminen , UT:n mukaan hän ratsasti kahdella aasilla koska kristitty kääntäjä joka luuli kohtaa ennustukseksi ei ollut edes osannut kääntää heprealaista tekstiä oikein, vaan luuli että tarvitaan kaksi aasia .
Jokainen ymmärtää että apina joka tanssii narunpäässä ei ole sama kuin posetiivari, messiaskaan ei pelasta eikä anna synteyjä anteeksi eikä tee mitään itsellisesti vaan lähettäjä, Jumala, tekee.
"Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. "Juutalainen Simon Pietari todistaa muuta:
>> Te Israeli miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen , josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala Hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse teidätte, Hänet, joka teille luovutettiin Jumalan ennaltamääräämän päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta, (huutoäänestyksen tuloksena lykkasitte) naulitsitte ristiin ja tapoitte. - Unta neät suotta:
Baltasar täsmentää.. kirjoitti:
Juutalainen Simon Pietari todistaa muuta:
>> Te Israeli miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen , josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala Hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse teidätte, Hänet, joka teille luovutettiin Jumalan ennaltamääräämän päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta, (huutoäänestyksen tuloksena lykkasitte) naulitsitte ristiin ja tapoitte.Liite edelliseen, Sakarja 12:10 ja sitä seuraava, ainokaisen Pojan valittajaiset, ja avoimen läheen löytäminen Hänen haavoisaan Jes.53:5; ja Sak.13:1,2; on se puhdistus jolla todellinen Jumalan Israel puhdistetaan, eikä mikään Talmudistien valmistama hiehontuhkavesi, - josta he apua ohi ainokaisen Pojan, Jumalan Karitsan yhtäti turhaan etsivät: 1 Moos.22:8; Jes.53-luku.
- tuulikello kalkattaa
Sula Vesi kirjoitti:
Hajoo mitäänsanomattomuuteesi.
Älä ruikuta
- last news
Baltasar täsmentää.. kirjoitti:
Juutalainen Simon Pietari todistaa muuta:
>> Te Israeli miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen , josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala Hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse teidätte, Hänet, joka teille luovutettiin Jumalan ennaltamääräämän päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta, (huutoäänestyksen tuloksena lykkasitte) naulitsitte ristiin ja tapoitte."Jeshua HaMashiach on Adonai eli JHWH. " eli Israelin Jumala on mielestäsi muuttunut itse omaksi messiaakseen, muuttunut elävästä Jumalasta kuolleeksi, luojasta luoduksi, totuudenpuhujasta valehtelijaksi.
Nyt on käsittelyssäsi Jes 53:
JHWH siis kasvoi itsensä edessä : "Hän kasvoi JHWH:N edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet" mutta saa lopulta palkkion: pitkän iän ja itse siittämiään jälkeläisiä. Keitähän he ovat, pikkujumalia?
JHWH on oma isänsä ja poikansa, istuu itsensä oikealla puolella ja jopa ilmaantuu pian asumaan maanpäälle Israelin kuninkaana, jotta aina olisi mies Davidin suvusta Juudan hallitsijana. Hän haluaa asua Jerusalemissa, mutta Israelin pitää siksi laajentua, pikkuvaltio ei kelpaa, ydinsotakin vaaditaan .
Pakko kysyä: oletko ihan terve? - Balttia avittaa...
last news kirjoitti:
"Jeshua HaMashiach on Adonai eli JHWH. " eli Israelin Jumala on mielestäsi muuttunut itse omaksi messiaakseen, muuttunut elävästä Jumalasta kuolleeksi, luojasta luoduksi, totuudenpuhujasta valehtelijaksi.

Pakko kysyä: oletko ihan terve?Sinun on vaikea hahmottaa, sitä miten Elohim, ilmaiseen kuvuutensa ihmisessä, ja siksi et ymmärrä tätä projektia ajassa: " Tehkäämme ihminen OMAKSI KUVAKSEMME, KALTAISEKSEMME, eli et ymmärrä sitä, että Jumala ilmaisee itse itsensä, ihmisessä taivallisen olemuksensa kuvana, kikkautensa säteilynä. Et ymmärrä sitä että, näkymätön Elohim, tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme, Pojassaan nimeltä Imanuel: Jes.7:14 syntyen valkeudeksi pimenteen, valoksi kuoleman varjon maassa asuville: Jes.9:5,6; sekä hallitsijaksi joka ei kukistu, Daavidin huonneen hallitsijaksi, iankakkisesti. Et ymmärrä että, Jumalan oli tässä Messiaassa, ja vahvista valtakunnan ja antamansa lupaukset ja valan sanat, lähettämällä maalmaan, oman Poikansa aivan kuten olikin Daavidille luvannut, näyssä: koskien kaukaisia aikoja, kuten JHWH:n sana asian vahvistaa:
>> Hän on rakentava huoneen Minun nimelleni, ja Minä vahvista Hänen valtaistyimensa IKUISIKSI AJOIKSI (mitä ei Salomolle luvattu). MINÄ OLEN OLEVAN HÄNEN ISÄNSÄ (SIIS JHWH; joka on yksi kuten Elohim, joka on myös echad) ja HÄN ON MINUN POIKANI (eikä suinkaan Salomo, Daavidin poika)..jne. Minun ARMONI EI HÄNESTÄ POISTU HÄNESTÄ, niinkuin se poistui Saulista (ja Salomosta, jonka valtaistuimen pysyvyys oli ehdollisetttu kuuliaisuuteen)
Ja sitten lupaus Daavidin suvun pysyvyydestä tämän katoamattoman kuninkaan ja papin myötä: Psalmi 110; --> Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät , koska Jeshualla on sen suvun kuninkuus Juudan valtikan omistamisen myötä: Miika 5:1; 1 Moos.40:10; viimeisenä Juudan kuninkaana, ja siksi sanat Daavidille: >> Ja sinun sukusi, ja kunikuutesi pysyvät (vaikka koko Juudan valtakunta romahti ja tuhoutui) EDESSÄSI IÄTI: ja sinun valtaistuimesi on iäti vahva. > koska Jumalan Poika on sen lujana pitävä, istuen voiman oikealla puolella korkeuksissa: Jes.9:5; Sak.6:12,13. Otteet 2 Sam.7- luvvusta.
Juuri tätä Daavidia et tunne, jonka "valtaistuin on kuin taivasten päivät, ja joka kutsuu JHWH:ta Isäkseen", kuten Psalmi 89 sanoo. Sinun on ilman Jumalan Henkeä, mahdotonta ymmärtää: että Isä ja Poika ovat "echad", Elohim, ja kuitenkin vain yksi: Adonai eli JHWH. Et ymmärrä sitä että: joka on nähnyt Pojan on nähnyt itse asiassa Isän, ja tämä kaikki on totta, sillä Isä on Pojassa ja Poika on Isässä, ja Elohim on yksi Henki. - Balttis täsmentää...
last news kirjoitti:
"Jeshua HaMashiach on Adonai eli JHWH. " eli Israelin Jumala on mielestäsi muuttunut itse omaksi messiaakseen, muuttunut elävästä Jumalasta kuolleeksi, luojasta luoduksi, totuudenpuhujasta valehtelijaksi.
Nyt on käsittelyssäsi Jes 53:
JHWH siis kasvoi itsensä edessä : "Hän kasvoi JHWH:N edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet" mutta saa lopulta palkkion: pitkän iän ja itse siittämiään jälkeläisiä. Keitähän he ovat, pikkujumalia?
JHWH on oma isänsä ja poikansa, istuu itsensä oikealla puolella ja jopa ilmaantuu pian asumaan maanpäälle Israelin kuninkaana, jotta aina olisi mies Davidin suvusta Juudan hallitsijana. Hän haluaa asua Jerusalemissa, mutta Israelin pitää siksi laajentua, pikkuvaltio ei kelpaa, ydinsotakin vaaditaan .
Pakko kysyä: oletko ihan terve?Sinä esineelistät Elohimin, joka sisältää kolme sisäkkäistä persoonaa, kolmeksi eri "kappaleeksi", ikäänkuin erillisiksi ja toisistaan riippumattoman olemuksen omaaviksi. Vaikka Elohim on monikko, Isä, Poika ja Pyhä Henki, Hän on kuitenkin YKSI, nimenomaan sanan ECHAD tarkoittamassa mielessä, ja siksi myös 5 Moos.6:4:jä korostaa tätä erityisesti, Elohim (Voimat Valtiaa) on echad eli yksi Adonai eli: JHWH. Vaikka Elohim on monikko subjetina, on Hän predikaattina yksikkö joka mm. sanoi yksikössä, "Tehkäämme ihminen OMASKSI KUVAKSEMME, KALTAISEKSEMME" - monikossa. Elohim JHWH on kuitenki yks, echadi: 5 Moos.6:4.
- Balttis täsmentää...
Balttis täsmentää... kirjoitti:
Sinä esineelistät Elohimin, joka sisältää kolme sisäkkäistä persoonaa, kolmeksi eri "kappaleeksi", ikäänkuin erillisiksi ja toisistaan riippumattoman olemuksen omaaviksi. Vaikka Elohim on monikko, Isä, Poika ja Pyhä Henki, Hän on kuitenkin YKSI, nimenomaan sanan ECHAD tarkoittamassa mielessä, ja siksi myös 5 Moos.6:4:jä korostaa tätä erityisesti, Elohim (Voimat Valtiaa) on echad eli yksi Adonai eli: JHWH. Vaikka Elohim on monikko subjetina, on Hän predikaattina yksikkö joka mm. sanoi yksikössä, "Tehkäämme ihminen OMASKSI KUVAKSEMME, KALTAISEKSEMME" - monikossa. Elohim JHWH on kuitenki yks, echadi: 5 Moos.6:4.
Asia kulminoituu ajassa, tässä päätöksessä:
Psalmi 2:7; >> Kerron eräästä päätöksestä. JHWH sanoi minulle: "Sinä olet poikani, tänä päivänä olen sinut synnyttänyt." - Balttis
Balttis oikaisee kirjoitti:
Ensikerralla tulee, muuten tohoutuisitte ydinasesodassa, joka on tulossa, eikä yksikään liha säästyisi, "ellei niitä päiviä lyhennttäisi".
Luehan lupaus: Jool 2:27-32:
Jooel 2:27-32; >> Ja te tulette tietämään, että Israeli keskellä Minä Olen. Ja Minä Olen JHWH, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä Minun kansani joudu (enää) häpeään, IANKAIKKISESTI. Näitten jälkeen Minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle (Isralelin kansan), ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päällä minä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaista (sienen muotoisia); aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja (julkinen) peljattävä. Ja jokainen, joka huutaa (JHWH auta, eli Jeshua) avuksi Herran nimeä, PELASTUU. (nimessä Jeshua/Jeesus)Kannattaa seurata ihan sitä kehitystä aseteknologiassakin, ja siihenhän viittasi, jo Jooel, joka näki savupatsaita, sienipilviä. Herran päivänä mennään kallioluoliin ja vuorenrotkoihin Hänen kirkkauttaan pakoon, kun Hän nousee maanpiiriä peljästyttämään. Aurinkokin muuttuu pimeydeksi, siihen aikaan, ja tamä on yksi vahimpia profetiotia koskien noita aikoja.
- Balttis täsmentää...
Jeshua HaMashiach on Adonai eli JHWH. Hän on katoamaton Jumalan Ihminen taivaasta, - Jumalan kuva - kirkkaudessa ja katoamattomuudessa, Elohin koko täyteydessä, ruumillisesti. Psalmi: 110; voiman eli Majesteetin oikealla puolella korkeuksissa: Jes.66:1. Ja tämä rukous on täytyvä:
>> Oi, jospa Sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi (kuten Herran vuori: öljymäki tulee tekemään:Sak.14:4), niinkuin risut leimahtavat tuleen vettä keitettäessä, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesikin (rv.ellekin) ja kaikki kansat vapisisivat Sinun kasvojesi edessä, kun Sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme (kuten rv. rationaalisessa virassaan, uskonnollisena kuttuuripoliisina) joita emme odotta voineet!
Ei ole ikiajoista kuultu, ei ole korviin tullut, ei ole silmä nähnyt muuta Jumalaa, paitsi Sinut, joka senkaltaisia tekisi Häntä odottaville. Sinä käyt niitä kohden, jotka ilolla vanhurkautta tekevät ja jotka sinun teilläsi sinua MUISTAVAT. >> Jes.64:1-5. - sivusta siirto
9 וְהָיָ֧ה יְהוָ֛ה לְמֶ֖לֶךְ עַל־כָּל־הָאָ֑רֶץ בַּיֹּ֣ום הַה֗וּא יִהְיֶ֧ה יְהוָ֛ה אֶחָ֖ד וּשְׁמֹ֥ו אֶחָֽד׃
"JHWH on yksi ja hänen nimensä on yksi ".Juutalaisen jumalanpalveluksen päätösrukouksessa käytetty lause, se joka auttoi kestämään kristittyjen vainot.
Yksi Jumala, yksi nimi, ei ole ketään muuta.- Balttis täsmentää...
Älä siis esineellistä JHWH:ta eli Elohimia, kolmeksi, sillä Elohim, JHWH on ECHAD, YKSI; vaikka hänellä onkin kolme persoonaa, Isä, Poika, ja Pyhä Henki, jotka kaikki löytyvät kirjoituksisista, heti ensilehdiltä alkaen.
- totuus esiin
Balttis täsmentää... kirjoitti:
Älä siis esineellistä JHWH:ta eli Elohimia, kolmeksi, sillä Elohim, JHWH on ECHAD, YKSI; vaikka hänellä onkin kolme persoonaa, Isä, Poika, ja Pyhä Henki, jotka kaikki löytyvät kirjoituksisista, heti ensilehdiltä alkaen.
Kolme persoonaa on nimen omaan myöhäisempää keksintöä. Ei Jeesus sellaista opettanut. Et kai ole herraasi viisaampi.
- Balttis osoittaa....
totuus esiin kirjoitti:
Kolme persoonaa on nimen omaan myöhäisempää keksintöä. Ei Jeesus sellaista opettanut. Et kai ole herraasi viisaampi.
Pyhän Hengen voit tavata jo 1 Moos.1:2:sta, ja voit tarkistaa mitä Jeesus opetaa Isästä ja Poijasta vaikkapa Joh.14-luvuvusta.
- Echad: Elohim JHWH
totuus esiin kirjoitti:
Kolme persoonaa on nimen omaan myöhäisempää keksintöä. Ei Jeesus sellaista opettanut. Et kai ole herraasi viisaampi.
Joh.10: 30:ntä: >> Isä ja Minä olemme yhtä.
- ???
Echad: Elohim JHWH kirjoitti:
Joh.10: 30:ntä: >> Isä ja Minä olemme yhtä.
Jaah, entäs se että nainen mies ovat ehcad ja kansa on echad?
- paha henki haisee
Balttis osoittaa.... kirjoitti:
Pyhän Hengen voit tavata jo 1 Moos.1:2:sta, ja voit tarkistaa mitä Jeesus opetaa Isästä ja Poijasta vaikkapa Joh.14-luvuvusta.
Mitä siitä jos tuuli puhaltaa vetten päällä?
- Baltasar ei kirj.
??? kirjoitti:
Jaah, entäs se että nainen mies ovat ehcad ja kansa on echad?
Kakki mikä on pysyvää on alkuisin yhdestä, ja yhdeksi se myös loputa palaa, että Jumalan olisi "kaikki kaikissa", ja yksi ainoa, kuten hän onkin pyhitetyssä levossaan. 1 Moos.1:26; 31, 2:1-3.
- ??
Baltasar ei kirj. kirjoitti:
Kakki mikä on pysyvää on alkuisin yhdestä, ja yhdeksi se myös loputa palaa, että Jumalan olisi "kaikki kaikissa", ja yksi ainoa, kuten hän onkin pyhitetyssä levossaan. 1 Moos.1:26; 31, 2:1-3.
Huikea kierto.
Kuvitelmasi kolmiyhteisestä jumalasta nyt ei ole perusteltavissa muilla kuin ns. pakanauskonnoilla.
Oletko sitä mieltä että Jeesus on se, joka ilmestyi Moshelle puskassa? - ....
paha henki haisee kirjoitti:
Mitä siitä jos tuuli puhaltaa vetten päällä?
Ei haittaa, mutta jos se on läpivetona korvien välissä, on syytä huolestua.
- Balttis osoittaa...
?? kirjoitti:
Huikea kierto.
Kuvitelmasi kolmiyhteisestä jumalasta nyt ei ole perusteltavissa muilla kuin ns. pakanauskonnoilla.
Oletko sitä mieltä että Jeesus on se, joka ilmestyi Moshelle puskassa?>> Kun Mooses sen näki, ihmetteli hän tätä näkyä; ja kun hän meni tarkemmin katsomaan tätä näkyä, kuului Herran ääni, joka sanoi: "Minä olen sinun isiesi Jumala". Niin Mooses alkoi vapista eikä tohtinut katsoa sinne. Mutta Herra sanoi hänelle: "Riisu kengät jalastasi; sillä paikka, jossa seisot on pyhä maa. Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huokauksensa, ja Minä olen asunut alas vapauttamaan heidät. Ja nyt, tule tänne, Minä lähetän sinut Egyptiin. Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: "Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?" hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt. Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena. Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: "Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljiennne joukosta (Juudasta). HÄN ON SE, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle (Moosekselle) Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; (kantaisät) ; ja Hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi. Mutta Häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät Hänet pois ja kääntyivät sydämessään jälleen Egyptiin.
- röyhy
.... kirjoitti:
Ei haittaa, mutta jos se on läpivetona korvien välissä, on syytä huolestua.
Miten se liittyy isään ja poikaan?
- tiivistelmä
Balttis osoittaa... kirjoitti:
>> Kun Mooses sen näki, ihmetteli hän tätä näkyä; ja kun hän meni tarkemmin katsomaan tätä näkyä, kuului Herran ääni, joka sanoi: "Minä olen sinun isiesi Jumala". Niin Mooses alkoi vapista eikä tohtinut katsoa sinne. Mutta Herra sanoi hänelle: "Riisu kengät jalastasi; sillä paikka, jossa seisot on pyhä maa. Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huokauksensa, ja Minä olen asunut alas vapauttamaan heidät. Ja nyt, tule tänne, Minä lähetän sinut Egyptiin. Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: "Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?" hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt. Hän johdatti heidät sieltä pois, tehden ihmeitä ja tunnustekoja Egyptin maassa ja Punaisessa meressä ja erämaassa neljänäkymmenenä vuotena. Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: "Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljiennne joukosta (Juudasta). HÄN ON SE, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle (Moosekselle) Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; (kantaisät) ; ja Hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi. Mutta Häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät Hänet pois ja kääntyivät sydämessään jälleen Egyptiin.
Eli siis olet sitä mieltä, että Jeesus ilmestyi Moshelle puskassa ja että Jeesus on enkeli.
- siv. siirto
9 וְהָיָ֧ה יְהוָ֛ה לְמֶ֖לֶךְ עַל־כָּל־הָאָ֑רֶץ בַּיֹּ֣ום הַה֗וּא יִהְיֶ֧ה יְהוָ֛ה אֶחָ֖ד וּשְׁמֹ֥ו אֶחָֽד׃
"JHWH on yksi ja hänen nimensä on yksi ".Juutalaisen jumalanpalveluksen päätösrukouksessa käytetty lause, se joka auttoi kestämään kristittyjen vainot.
Yksi Jumala, yksi nimi, ei ole ketään muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780