jakinboas 11/777

Hundikoer 11/9

''jakinboas11/1 informaatioon kuuluu paljon muutakin ja niistä lisää, perusperiaate on että äly ja logiikka ennen tunnetta ja uskoa.''

Älyä ja logiikkaa sinulta valitettavasti ei löydy. Äly ei ole välttämättä logiikan edellytys. 1 1=2. Loogista vai mitä. Älyä tässä ei hirveesti vaadita.
Äly ei ole edes tiedon edellytys. Jos tiedän että sinä olet sekopää niin minun ei välttämättä tarvitse olla kovinkaan älykäs eli tuhmempikin sen jo huomaa.
Uskoa sinulta todellakin löytyy vaikka asetatkin sen toissijaiseksi älyyn ja logikkaan nähden. Uskot, että astronautit pomppivat helium pallojen varassa jossain Islannin jäätiköillä. Missä sinun tietosi on tästä asiasta. Sinusta vain tuntuu niin. Mene hoitoon.

23

69

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hundikoer 11/9

      Muutamat, mina mukaan lukien, jaksavat kirjoittaa taalla vuosikausia, aivan kuten keskiajan luostareissa oppineet munkit vasasivat kasikirjoituksia ja teologisia tutkielmia lahes paatoimisesti.

      Jakinboas 11 on talla palstalla mielestani paras kirjoittamaan aiheesta Kuulentoja ei tehty, ja olen samaa mielta, mutta lahes kaikissa muissa asioissa olen Jakinboas 11:n kanssa eri mielta. Kuitenkin juuri Kuulentoteema on Jakinboas 11:n parasta antia, ja siksi minua ei hairitse se, etta hanen mielipiteensa muista asioista poikkeavat omistani.

      Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Jakinboas 11 on talla palstalla mielestani paras kirjoittamaan aiheesta Kuulentoja ei tehty, mutta Islanti menee yli hilseen.

      • jakinboas11

        Kuulentoja ei tehty, mutta Islanti menee yli hilseen.


    • Hundikoer 11/9
    • treasure-in-little-grove

      Hundikoer 11/9 oli kopioinut tuon Jakinboas 11:lle suuntaamani kirjoituksen, jonka aloituslause on: "Muutamat, mina mukaan lukien, jaksavat kirjoittaa taalla vuosikausia, aivan kuten keskiajan luostareissa oppineet munkit vasasivat kasikirjoituksia ja teologisia tutkielmia lahes paatoimisesti", aloittamastani viestiketjusta nimelta Salkkispalsta = Luostarin kirjasto, eika han ollut laittanut viestiinsa lahdeviitetta.

      Tuo Valkoisen Talon kuva, jossa vaitetaan, etta siina seurataan rynnakkoa Osaman taloon, on feikki.

    • Hundikoer 11/9

      Sori etten laittanut lähdeviitettä. Tarkoitus ei ole omia kenenkään juttuja. Miten näet kuvan feikkinä.

    • treasure-in-little-grove

      Kuva on feikki siksi, etta Osama ei ollut siella rakennuksessa, koska han oli todennakoisesti kuollut loppuvuonna 2001 niiden tietojen mukaan, mita hanen terveydentilastaan silloin kerrottiin julkisuudessa. Vaikka Osama olisi elossakin, niin han ei olisi voinut asua vuosikausia tuollaisessa suuressa rakennuksessa ilman, etta Pentagon olisi tiedustelupalvelujensa kautta saanut asiasta tietaa.

    • treasure-in-little-grove

      Heh, tuo Valkoisen Talon Osama-rynnakonseuraamiskuva on kylla sitten niin humoristinen, ihan kuin ryhma suomalaisia turisteja, entisia Karjalan-evakkoja hotellihuoneessa Viipurissa katselemassa ikkunasta ulos.

      Kuvassa Hillary Clinton eli Hilda Kiltanen kauhistelee ikkunasta Viipurin katulapsia, asenteella: "Avotsie ku o nii kauhiata, meijanki Arhippa kaatu taistelois, muistatsieviel ko haa haastel nii ilossii evakkorees, mut yhe ruisleiva miu mau mukkaa mie sain mukkaa miu evakkorekkee, ja kaho sie ko ei oo Viipurin nykysil katulapsil leipaa, no mie kyl koyhtyisinkii ja joutuisin koyhaintalloo, jos mie ees yhe ruplan lahjottaisin Viipuri katulapseloil, ka avot sie ko miu ommaisuus o vain yksi triljoona euroo, ja jos mie luopuisin yhestakkii eurost, nii sitte miul olis ennaa vain 999, 999 jne biljoonaa vai mita miljardia ziljoonaa se summa ny sit tekiskaa, ka avot sie, mut paa-asia on se, etta muistatsieviel Viipuri Karjalaa, oh ne olkii aikoja ne, ka avotsie, evakkorek se o vain mu mielessain, mut avotsie, menenpa mie ostamaan Viipurin torilt postikortin, maksaa jopa 0,000001 kopeekkaa, avotsie, kallisha tuo on, jarkyttava hinta postikortist, mut avotsie, siks miul onkii tallanen kauhistunut ilme kasvoillain tas fotograafises kuvas, ko mie sita postikortin kauhiata hintaa aattelen."

    • Hundikoer 11/9

      Minä pyysin älyllä ja logiikalla perustelemaan, miksi se kuva on feikkiä. Täällä on ilmeisesti ihan turhaa chattailla kun kenelläkään ei ole älyä ja logiikkaa. Tarkoitat ilmeisesti, että tällä tavoin yritettiin saada päätökseen Osaman keulakuvana olo. Mutta miten näet kuvasta että sitä on manipuloitu. Käytä nyt sitä älyäsi.

    • treasure-in-little-grove

      Kuvaa ei itsessaan ole millaan tavalla manipuloitu, vaan kaikki henkilot ovat kuvassa ns. reaalisia, myos pressa Obama.

    • Hundikoer 11/9

      Etkö haluakkaa videota tapahtumasta? Eikö Obama ole liian pieni verrattuna noihin muihin. Mitä sanoo kuu kuvien analysoija jakinboas 11. Hohoi oletko kuulolla.

    • treasure-in-little-grove

      Videota on ihan turha odottaa tuosta tilanteesta julkaistavaksi, koska se paljastaisi liikaa sita, etta tilanne on lavastettu. Ilmeet ja eleet videolla kertoisivat sen, etteivat kuvan henkilot amatoorinayttelijantaidoillaan kykenisi olemaan uskottavia.

    • Hundikoer 11/9

      No mitä ne niin jännittyneinä siinä toljottaa. Ei ainakaa sun videoita.
      Ootko varma ettei kaikki henkilöt olis siihen stil kuvaan liimattu. Mittasuhteet on perspektiivin kannalta jotenkin vinksin vonksin. Jakinboas 11 olis kyllä mestari kertoon siitä. Missähän palstalla se äijä luuhaa.

    • sus ja rock

      Ka siehä niit oot katulapsiloit siel venemaal kuvant ni eiks toi mei Barakki oo iha lapse kokone. Niithä ei sais kuulema lapsiloit kuvail ennää missää. Voi voi eikai kuvatekijäl nyt tuu syytet vaik speteratsijast, vaik kylhä tuol o köik riided sisse lülitatud eli riitit pääl. Mie en tiijä mistää mittää. Koha täs vaa höpisen.

    • jakinboa 11

      JAKINBOOAKÄÄRME 11/1 tässä moi. olin tuolla homopalstalla oikomassa porukoita. Kysyit onko henkilöt liimattu tohon stil kuvaan. Vastaan ILMAN MUUTA näkeehän sen jo pers silmälläkin olematta sen kummin minkään valtakunnan fotoexpertti, jollainen tosin itse olen, mutta sex siitä. Mitä muuta haluat tietää. Mulla on kiire rauhottaa noita homopalstalaisia ko ne riahuu siä.

    • jakinboaas11

      Uskot, että astronautit pomppivat helium pallojen varassa jossain Islannin jäätiköillä. Missä sinun tietosi on tästä asiasta.

    • jakinboas11

      En tietenkään tarkoita että tunteet pitäisi kokoaan kieltää, vain tietyiltä alueilta ja toisaalta esim, musiikin kuuntelussa ja tekemisessä tunteet on suorastaan päästettävä valloilleen, mutta älä anna tunteen sotkea älyn ja logiikan asioita.

    • Hundikoer 11/9

      Oon mä vaijerien varassa pomppivia nautteja nähny mut heliumpalloja en o nähny.
      Kiitos muuten näistä sanoista - Kysyit onko henkilöt liimattu tohon stil kuvaan. Vastaan ILMAN MUUTA näkeehän sen jo pers silmälläkin olematta sen kummin minkään valtakunnan fotoexpertti, jollainen tosin itse olen, mutta sex siitä. Mitä muuta haluat tietää - Ölen sämää mieltä täysin.
      Mitä muuta haluaisin tietää. Haluaisin tietää onko tämä uusi Obama petos jatkoa kaikelle aiemmalle. Vai etkö vastaa jak 11/1 puolesta. Hänhän on kuuasioista kanssasi samoilla linjoilla, että voisi luulla teidän olevan yksi ja sama henkilö.

    • Jakinboas 11/6

      Me jakinboakset emme ole yksiä ja samoja. Jakinboas 11/1 on ensimmäinen ja penttiperseenreikä alias jakinboas 11/9 on yhdeksäs. Sitten yks antti tai anssianaaliaukko on ilman järjestysnumeroa eli arvoa kun tuo ei kirjoita mitään millä JAKINBOAS 11 voisi hänen ränkittää. Minä olen kuudes.

    • ansianaaliaukko 11/?

      ''Uskot, että astronautit pomppivat helium pallojen varassa jossain Islannin jäätiköillä. Missä sinun tietosi on tästä asiasta.

    • treasure-in-little-grove

      Tämän foorumin sensuurin perustelu on ns. lumivyöryefekti. Vertaa legenda M. Lutherin Wyrttenbergin (vai oliko se nyt Wittenbergin) kirkon oveen naulaamista lähes sadasta teesistä 1500-luvulla.

      Legendan mukaan kun jotkut sitten lukivat teesit ovesta, niin siitä alkoi välittömästi miljoonia ihmishenkiä vaatineet protestanttiset ristiretket kaikkialla Euroopassa ja osissa Lähi-itää ns.lumivyöryefektinä. Samalla tavalla jos minä olisin edellisessä viestissäni julkaissut suoran linkin uudelle sivustolleni, niin yhden vuorokauden aikana Euroopassa olisi menehtynyt 10 miljoonaa ihmistä.

      Siksi tänne palstalle ei saa "naulata" mitään vaarallisia teesejä.

      Teesilegendassa on sekin outoa, että varmasti kirkon suntio nähdessään teesit ovessa oli repinyt ne sieltä välittömästi pois. Muutama ohikulkija saattoi ne ehtiä lukemaan, mutta siitä huolimatta se riitti koko Euroopan kappaleiksi repineeseen uskonnolliseen myrskyyn. Mutta kyllä teesilegenda käy
      varoittavasta esimerkistä toki, joten sillä perusteella saapi repiä kenen tahansa viestit foorumeilta veks, ettei vaan Eurooppa tuhoudu teesien takia.

      Yksi lukutaitoinen mies kylän tuhansista lukutaidottomista lukee kaikki teesit kirkon ovesta. Sitten paikalle saapuu suntio, joka repii teesipaprut pois. Noh.
      Mies menee himaan ja kertoo teeseistä perheelleen, jonka esikoispoika saa hirveät sätkyt ja nousee hevosensa selkään ja karauttaa sillä kylästä kylään selostamassa sen ajan kouluja käymättömille ja lukutaidottomille kansoille teeseissä kerrottuja teologisia kysymyksiä. Jokaisessa kylässä jokainen
      ukko ja akka, kuullessaan ratsumiehen julistuksia, alkaa kesken raskaiden arkisten toimeentuloaskareidensa raivoamaan suu vaahdossa, että kyllä nyt täytyy liittyä luterilaisuuteen ja luopua välittömästi roomalaiskatolisesta uskosta.

      Salaperäinen ratsumiehemme kiitää nopeasti superhevosellaan kaikkien Euroopan kylien läpi ja saa joka ikisen keskiaikalaisensa villiin hurmokseen upeilla Lutherin teesejä kannattavilla puheillaan. Kaikkien kylien kaikki ukot ja akat alkavat hihhuloiden tanssia raivoissaan kuullessaan tästä upiuudesta hyperteologiasta ja jättävät perheensä ja niiden pienet lapsetkin hunningolle ja silmät kiiluen nousevat täysin edes ilman ristiretkensä ruokaeväitä ratsujensa selkään ja alkavat hurjasti ratsastaa sinne tänne säntäillen ympäri Eurooppaa ja karjuen täyttä kurkkua Lutherin teesejä ja sivaltavat miekalla pään irti jokaiselta, joka ei välittömästi suostu kääntymään luterilaiseksi.

      Teesien aiheuttama joukkohysteria ja massapsykoosi ovat sanoinkuvaamattoman tehokkaita ja päitä putoilee kaikkialla Euroopassa miljoonittain. Niin että kyllä paperille kirjoitetulla sanalla on ehdottomasti tällainen vaikutus, oli toki jo silloin ja on toki sähköisessäkin muodossa nykyajan nettifoorumeilla.

      Joten olepas kirjoittamatta ja linkittämättä yhtään mitään, treasure, koska legenda Lutherin teeseistä toimii varoittavana historiallisena esimerkkinä.

      • treasure-in-little-grove

        Vertailun vuoksi:

        Kaupunki perustaa kirjaston, jossa kansalaiset voivat tietenkin kokoontua.
        Kirjastossa ei kuitenkaan saa keskustella tietyistä asioista. Lue: Ei mistään valtavirtamediasta poikkeavista teemoista. Jos kansalaisten havaitaan puhuvan keskenään tabuaiheista, edes akateemisella tasolla, heidät viskataan kadulle.

        No sitten kadulla kansalaiset jatkavat keskustelujaan. Se ei kuitenkaan käy päinsä sielläkään, koska heidät poistetaan kaduilta eristysselleihin, sillä KAUPUNKI omistaa kadut ja sen vuoksi myös niillä käytävät keskustelut.

        Kaupunki = Internet.

        Kirjasto = Internetin keskustelufoorumit.

        Katu = Internetin chat-palstat.

        Eristysselli = Viestien ja viestiketjujen poisto sekä poispotkiminen chat-huoneista sekä porttikiellot foorumeille.

        Milloin tämä kaikki Internetin lisäksi toteutuu live-elämässä kirjastoissa, kaduilla ja eristysselleissä? Jos perustuslaki kumotaan lopullisesti, niin netin foorumeiden sensuuriporukka olisi ensimmäisenä partioimassa ajatuspoliiseina kaupunkien kirjastoissa, kaduilla ja missä tahansa julkisella paikalla sekä vahtimassa, minkälaisia keskusteluja kansalaiset käyvät vaikkapa vain kahden kesken, ja sitten sensuroijat olisivat viskaamassa putkaan kaikki toisinajattelijat. Netin keskustelufoorumit ovat heille
        hyvää harjoitusta tulevaan mahdolliseen live-elämän työhön, jossa kontrolloidaan kaikki, mikä ylimalkaan liikkuu.

        Foorumeiden Ylläpito tulee myös sitten himaasi vahtimaan, mitä syöt, keiden kanssa olet tekemisissä, mitä uskontoa kannatat / et kannata jne., koska he katsovat omistavansa kehosi, mielesi ja sielusi ja kokevat olevansa siksi velvoitettuja holhoamaan sinua myös foorumipalstojen ulkopuolella, sillä kontrolloivathan he jo nyt ajatuksiasi poistamalla foorumeista viestejäsi
        mielivaltaisesti huiskien ja räiskien ja hutkien ja tunaroiden ja toheloiden ja sekoillen.

        Kliks vain ja pian ovat nuo edellisetkin kriittiset arvioni Ylläpidosta kadonneet Ylläpidon toimesta olemattomuuteen. Sillä Ylläpito määrää ihmisten ajattelua, kaikkea sitä, mitä he saavat ajatella ja mitä ei.

        Sinulle tulee vaikkapa vieras kotiisi. Alat keskustella hänen kanssaan kahden kesken neljän seinän sisällä. Jonkin ajan kuluttua ovikellosi soi. Et mene avaamaan, mutta Ylläpito tulee yleisavaimella väkisin himaasi ja poistaa sinulta ja vieraaltasi mahdollisuuden minkäänlaiseen keskusteluun
        viskaamalla teidät molemmat tyrmään eri selleihin.

        Tuomio: 10 vuotta vankeutta, jos keskustelit kahden kesken. 30 vuotta vankeutta, jos keskustelunne kuuli myös joku ulkopuolinen, ja mitä enemmän ulkopuolisia kuuli juttunne, sitä enemmän Ylläpito lätkäisee teille linnavuosia.
        Ylläpito on samassa persoonassa sekä poliisi, syyttäjä, tuomari että pyöveli.


      • järkeä päässä
        treasure-in-little-grove kirjoitti:

        Vertailun vuoksi:

        Kaupunki perustaa kirjaston, jossa kansalaiset voivat tietenkin kokoontua.
        Kirjastossa ei kuitenkaan saa keskustella tietyistä asioista. Lue: Ei mistään valtavirtamediasta poikkeavista teemoista. Jos kansalaisten havaitaan puhuvan keskenään tabuaiheista, edes akateemisella tasolla, heidät viskataan kadulle.

        No sitten kadulla kansalaiset jatkavat keskustelujaan. Se ei kuitenkaan käy päinsä sielläkään, koska heidät poistetaan kaduilta eristysselleihin, sillä KAUPUNKI omistaa kadut ja sen vuoksi myös niillä käytävät keskustelut.

        Kaupunki = Internet.

        Kirjasto = Internetin keskustelufoorumit.

        Katu = Internetin chat-palstat.

        Eristysselli = Viestien ja viestiketjujen poisto sekä poispotkiminen chat-huoneista sekä porttikiellot foorumeille.

        Milloin tämä kaikki Internetin lisäksi toteutuu live-elämässä kirjastoissa, kaduilla ja eristysselleissä? Jos perustuslaki kumotaan lopullisesti, niin netin foorumeiden sensuuriporukka olisi ensimmäisenä partioimassa ajatuspoliiseina kaupunkien kirjastoissa, kaduilla ja missä tahansa julkisella paikalla sekä vahtimassa, minkälaisia keskusteluja kansalaiset käyvät vaikkapa vain kahden kesken, ja sitten sensuroijat olisivat viskaamassa putkaan kaikki toisinajattelijat. Netin keskustelufoorumit ovat heille
        hyvää harjoitusta tulevaan mahdolliseen live-elämän työhön, jossa kontrolloidaan kaikki, mikä ylimalkaan liikkuu.

        Foorumeiden Ylläpito tulee myös sitten himaasi vahtimaan, mitä syöt, keiden kanssa olet tekemisissä, mitä uskontoa kannatat / et kannata jne., koska he katsovat omistavansa kehosi, mielesi ja sielusi ja kokevat olevansa siksi velvoitettuja holhoamaan sinua myös foorumipalstojen ulkopuolella, sillä kontrolloivathan he jo nyt ajatuksiasi poistamalla foorumeista viestejäsi
        mielivaltaisesti huiskien ja räiskien ja hutkien ja tunaroiden ja toheloiden ja sekoillen.

        Kliks vain ja pian ovat nuo edellisetkin kriittiset arvioni Ylläpidosta kadonneet Ylläpidon toimesta olemattomuuteen. Sillä Ylläpito määrää ihmisten ajattelua, kaikkea sitä, mitä he saavat ajatella ja mitä ei.

        Sinulle tulee vaikkapa vieras kotiisi. Alat keskustella hänen kanssaan kahden kesken neljän seinän sisällä. Jonkin ajan kuluttua ovikellosi soi. Et mene avaamaan, mutta Ylläpito tulee yleisavaimella väkisin himaasi ja poistaa sinulta ja vieraaltasi mahdollisuuden minkäänlaiseen keskusteluun
        viskaamalla teidät molemmat tyrmään eri selleihin.

        Tuomio: 10 vuotta vankeutta, jos keskustelit kahden kesken. 30 vuotta vankeutta, jos keskustelunne kuuli myös joku ulkopuolinen, ja mitä enemmän ulkopuolisia kuuli juttunne, sitä enemmän Ylläpito lätkäisee teille linnavuosia.
        Ylläpito on samassa persoonassa sekä poliisi, syyttäjä, tuomari että pyöveli.

        Ihan järkevää tekstiä sinulta, mutta mielestäni vieläkin suojaikärajaa pitäisi korottaa 9 vuotta, nykyisestä 16-vuodesta 25-vuoteen. Enkä hyväksy pikkupoikien ahdistelua, johon olet syyllistynyt. Kuvien katseleminen pitäisi mielestäni olla valvottua, mutta niin että kohde tietää asian ja niin että uusiin tallenteisiin reagoitaisiin. Ei nykyisellä salapoliisimentaliteetillä, sillä ei aiheuteta kuin rutkasti lisää ongelmia.

        Kopioi Antti niin paljon tekstiä tältä palstalta kuin huvittaa, ei siitä sua kukaan lynkkaa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe