Mä olen uskossa Jeesukseen.

Jeesuksen oma

Raamattu ilmoittaa, että pelastun, kun minulla on usko Jeesukseen.
Saatana ei voi riistää minua Isän kädestä, sanoo Raamattu. Eivät myöskään pikkupirut, jotka yrittävät tämän totuuden kiistää.

Joh. 10:29
Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

17

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä uutinen

      Hyvä.

    • Raa Mattu

      Ellei henkilö noudata Jumalan sanaa, Jumalan testamenttia, Jumalan lakia, 10 käskyä sanantarkasti sekä Jeesuksen Testamenttia, Jeesuksen oppeja sanantarkasti jotka vahvistavat edellisen, noudattaen sen sijaan uskonnon, uskonlahkon ja/tai uskonsektin perustajan lakeja ja hänen koulutustasoonsa ja mielenlaatuunsa perustuvia tietämättömiä ja mielellisesti epävakaita oppeja, henkilö on joko harhaan johdettu, tai hän tietoisesti johtaa harhaan.

      Hän todistaa sanoillaan ja/tai teoillaan itsestään hänen sanojen kuulijoille, ja hän todistaa itsestään sanoillaan ja/tai teoillaan Jumalalle.

      Miten rakentaa tällä puolella, siten rakentaa toisella puolella. Mikä tällä puolella on rikottu, on rikottu toisella puoelella, ja sen mukaan on tuomio.

      Että hyväksyy sanantarkasti Jumalan lain ja noudattaa sitä, ja että hyväksyy sanantarkasti Jeesuksen opit, eikä sen jälkeen enää hyväksy kenenkään muun harhoja eikä niistä millään tasolla eksy, on ainut "synnin päästö" mitä olemassa on. Synnit, jos sellaisia on tehnyt, saa anteeksi vain kerran.

      • Noudatatko?

        "Ellei henkilö noudata Jumalan sanaa, Jumalan testamenttia, Jumalan lakia, 10 käskyä sanantarkasti sekä Jeesuksen Testamenttia, Jeesuksen oppeja sanantarkasti jotka vahvistavat edellisen,..."

        Noudatatko SINÄ sanatarkasti 100%:sti?

      • RAA MATTU
        Noudatatko? kirjoitti:

        Teen rikosilmoituksen jokaisesta joka pilkkaa Jumalaa julkisesti, opettaen Jumalan sanan, Jumalan Lain, Jumalan Testamentin, 10 käskyn vastaisesti (Jeesus). Jumalan pilkkaaminen, opettaminen lain vastaisesti, on suomen perustuslaissa kielletty.

      • Vapaasti käännetty
        RAA MATTU kirjoitti:

        " Lapsi/Aikuinen joka ottaa henkensä ei ole mielenvikainen. Hänen tekonsa on oire hänelle tuotetusta psyykkisestä traumasta, joka myös voi olla fyysisen ja psyykkisen trauman yhdistelmä. Kyseessä ei ole "itsemurha" vaan murha. Jos uhreja on kymmeniä tai yli, kyseessä on joukkomurha. " (Study of Religions/Sects/Cults 2011)

      • Vapaasti käännetty
        Vapaasti käännetty kirjoitti:

        " Terrorismin vastaisessa toiminnassa, on kiinnitettävä huomiota uskontojen/sektien/kulttien opettamiin laittomiin oppeihin. "

      • piippolanvakaavaari
        Vapaasti käännetty kirjoitti:

        " Terrorismin vastaisessa toiminnassa, on kiinnitettävä huomiota uskontojen/sektien/kulttien opettamiin laittomiin oppeihin. "

        tuo rikosilmoitus on tärkeä terrorisimin vastaisessa työssä

      • banqiri
        Vapaasti käännetty kirjoitti:

        " Terrorismin vastaisessa toiminnassa, on kiinnitettävä huomiota uskontojen/sektien/kulttien opettamiin laittomiin oppeihin. "

        eli terroristeja etsitään nyt opeista ja opettajista ?

    • tulkaa täydellisiksi

      pakkohan se on noudattaa muuten pääsee helvettiin

      • Oletko kuullut?

        Et sinä siihen kykene. Oletko muuten kuullut siitä, mitä Jeesus teki Golgatalla?

      • RAA MATTU
        Oletko kuullut? kirjoitti:

        Et sinä siihen kykene. Oletko muuten kuullut siitä, mitä Jeesus teki Golgatalla?

        Siihen kykenee kaikki jota ei usko Jumalan Lain ja Jeesuksen vastaisia mielenvikaisia oppeja vaan noudattaa niitä sanantarkasti.

      • RAA MATTU
        Oletko kuullut? kirjoitti:

        Et sinä siihen kykene. Oletko muuten kuullut siitä, mitä Jeesus teki Golgatalla?

        Jeesus antoi kaikkien synnit anteeksi. Sen jälkeen ketään ennen Jeesusta syntynyttä eikä ketään Jeesuksen jälkeen syntynyttä, ei ole saanut opettaa syntiseksi. Syntinen tarkoittaa "mielenvikainen, rikollinen, alempiarvoinen".

        Tiedoksi vaan, että syntiseksi (mielenvikaiseksi, rikolliseksi, alempiarvoiseksi) opettaminen luokitellaan psyykkiseksi pahoinpitelyksi, ja terroristiksi opettamiseksi.

      • piippolanvakaavaari
        Oletko kuullut? kirjoitti:

        Et sinä siihen kykene. Oletko muuten kuullut siitä, mitä Jeesus teki Golgatalla?

        "Et sinä siihen kykene."

        Missä niin lukee 10 käskyssä ja Jeesuksen opeissa? Jos sinä olet niin mielenvikainen ettet kykene nudattamaan ihmiselle säädettyä lakia, mene mettään muitten elukoitten joukkoon. Vain elukat ei kykene täyttämään ihmisille säädettyä lakia.

    • tulkaa täydellisiksi

      en kykenekkään siihen, siksi joudun helvettiin. ihmisen pitää pystyä tekemään parannus, sitten kelpaa jumalalle.

      minä yritin ja epäonnistuin pahasti, jumala hylkäsi minut ei auttanut enää.

      • Turvaudu Jeesukseen!

        Uskot siis itseäsi enemmän kuin Raamattua?

        1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
        2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
        3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
        4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
        5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
        6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
        7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
        8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

        Jumala siis lukee Jeesuksen vanhurskauden sen hyväksi, joka uskoo Jeesukseen. Jumala on nähnyt, ettei ihminen kykene olemaan kelvollinen hänelle, koska ihminen on vain niin kelvoton. Siksi juuri hän lähetti Jeesuksen SOVITTAMAAN ihmisen itsensä kanssa. Uskon kautta Jeesukseen sinä kelpaat Jumalalle ja hän näkee sinussa Jeesuksen, joka täytti kaiken lain ja vaatimukset.
        Jeesus on sinun ainoa mahdollisuutesi. Helvettiin sinun ei tarvitse joutua, jos Jeesukseen turvaudut.

      • RAA MATTU
        Turvaudu Jeesukseen! kirjoitti:

        Totta. Vain Jumalan TEstamentti, jumalan sana, Jumalan Laki, 10 käskyä ja Jeesuksen opit kelpaa. Lestadiot, Lutherit, Paavalit y m Jumalan Lain ja Jeesuksen vastaisine oppeineen saa Jeesuksen mukaan upottaa meren syyyteen (Raamattu).

    • Herra Jeesus on Hyvä

      Paimen, amen.

      Hallelujah Jeesuksen nimessä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe