Eu huojuva talo, sanoi Jaakonsaari

eilen televisiossa ja hänen mukaansa Eu:ssa ei ole johtajuutta.
Jäätteenmäen mukaan EU:ssa ollaan nyt pysähtyneisyyden tilassa.

Molemmat antoivat mielenkiintoista kritiikkiä EU:sta. Ainoat Soini mukaan lukien jotka ovat uskaltaneet arvostella EU:ta.

Suomi kannattaa Turkin EU-jäsenyyttä ja Saksa ja Ranska vastustavat. Saksa on nyt suuri jäsenmaa ja Turkki olisi toiseksi suurin ja esim. 10 vuoden kuluttua Turkki olisi varmasti suurin ja silloin johtavassa asemassa Eu:ssa. Tällaista Saksa ja Ranska eivät halua. Siellä ovat huomattavasti fiksumpia kuin Suomessa ja osaavat ajatella pidemmälle. Tämä on hyvä esimerkki osoittamaan kuinka huonoa poliitikkoaseksemme on tällä hetkellä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ei Turkkia EU:hun kirjoitti:

eilen televisiossa ja hänen mukaansa Eu:ssa ei ole johtajuutta.
Jäätteenmäen mukaan EU:ssa ollaan nyt pysähtyneisyyden tilassa.

Molemmat antoivat mielenkiintoista kritiikkiä EU:sta. Ainoat Soini mukaan lukien jotka ovat uskaltaneet arvostella EU:ta.

Suomi kannattaa Turkin EU-jäsenyyttä ja Saksa ja Ranska vastustavat. Saksa on nyt suuri jäsenmaa ja Turkki olisi toiseksi suurin ja esim. 10 vuoden kuluttua Turkki olisi varmasti suurin ja silloin johtavassa asemassa Eu:ssa. Tällaista Saksa ja Ranska eivät halua. Siellä ovat huomattavasti fiksumpia kuin Suomessa ja osaavat ajatella pidemmälle. Tämä on hyvä esimerkki osoittamaan kuinka huonoa poliitikkoaseksemme on tällä hetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu