Osoitti taas kokoomuksen röyhkeyden

Yleensä suuret puolueet sopivat keskenään hallituspuoluieista, nyt Katainen meni yksin päättämään tästä asiasta. Tyypillistä ylimielistä kokoomuksen mentaliteettia, ei välitetä muista, vaan kyynärpäätekniikalla jyrätään muut syrjään.

Katainen on jo näyttänyt mikä on miehiään Suosio tulee laskemaan vielä roimasti. Olisi järkevää alkaa etsiä uutta veturia tilalle.

Kokoomus saattaa olla 4 v:n kuluttua oppositiossa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Katainen ei pysty muodostamaan äänestystulokseen perustuvaa hallitusta.
Perussuomalaiset on saatava hallitukseen, he voittivat vaaleissa ja heillä täytyy olla sananvaltaa hallituskysymyksissä.
Kokoomuksen on joustettava ja hyväksyttävä perussuomalalaisille erivapaus EU-kysymyksissä, edellisen hallituksen vihreiden tapaan.
Jos ruotsalaiset tulevat lisäksi hallitukseen, vastapainoksi olisi saatava myös vasemmistoliitto mukaan.

Kokoomus on niukasti suurin puolue, sen osuus on vain alle 15% äänioikeutetuista ja vain 20% äänestäneistä.
Suomi ei ole demokraattinen maa, jos kokoomus sanelee hallituspohjan ja hallitusohjelman.

Äänestä

HALOOOOOOO JUTTA anna kenkää KATAISELLE, TIMO SOINI ja SDP muodostamaan seuraava hallitus , se toimii !!!!

Äänestä

JYRKI on DIKTAATTORI , ei kunnioita muita puolueita , Jutallekkin jätti kertomatta suuniteltua hallitus kokoonpanoa ! TÖRKEÄÄÄ !!

Äänestä

Odotahan kun valitaan Kokoomuslainen Sale pressaksi, niin johan Kokoomuslainen diktatuuri kukoistaa ja tekaistut mielipidemittaukset kaatuvat jatkossakin Kokoomuksen hyväksi, vaikka kannatus olisikin pakkasen puolella.

Äänestä
  • Pitää muistaa, että Sale ei ole kataisen kaveri eikä kannata Kataisen johtamaa kokoomusta.
    Kokoomuksessa on paljon äänestäjiä, jotka toivoivat Kataista vaihtoon sekä muita kokoomusministereitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonot ennusteet kirjoitti:

Yleensä suuret puolueet sopivat keskenään hallituspuoluieista, nyt Katainen meni yksin päättämään tästä asiasta. Tyypillistä ylimielistä kokoomuksen mentaliteettia, ei välitetä muista, vaan kyynärpäätekniikalla jyrätään muut syrjään.

Katainen on jo näyttänyt mikä on miehiään Suosio tulee laskemaan vielä roimasti. Olisi järkevää alkaa etsiä uutta veturia tilalle.

Kokoomus saattaa olla 4 v:n kuluttua oppositiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu