Pari aika erikoista faktaa Portugalin tapauksen tiimoilta. Ensinnäkin, jos uusi eduskunta olisi äänestänyt Portugalin tukipaketista, sitä olisi vastustanut 135 kansanedustajaa ja kannattanut vain 56. Tämä tieto perustuu valittujen ehdokkaiden omiin ilmoituksiin vaalikoneissa.
Koska Katainen tietää tämän, hän ei antanut eduskunnalle mitään mahdollisuutta äänestää, vaan päätti asiasta kahdestaan Urpilaisen kanssa.
Näin ollen Portugali-paketti ei perustu EDES Kokoomuksen ja SDP:n tahtoon, vaan AINOASTAAN kahden puoluejohtajan tahtoon.
Suurin osa sekä Kokoomuksen että SDP:n edustajistakin olisi nimittäin äänestänyt vastaan. Faktan voi tarkastaa tästä:
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal/
Toiseksi, euromaat olivat pitäneet salaisen kokouksen yhteisen tuen sisällöstä ja ehdoista jo VIIKKOA ENNEN kuin Suomessa julkaistiin paketin ehdot. Paketin vakuusjärjestelyt ovat yllättäen samanlaiset kuin Kataisen ja Urpilaisen VIIKKOA MYÖHEMMIN julkaisemat.
Mitä voimme tästä päätellä? Katainen on ollut salaisessa kokouksessa tai vähintään saanut sähköpostitse tiedon, että Suomen on PAKKO ajaa läpi samanlaiset vakuusjärjestelyt kuin mitä euromaat jo aiemmin olivat yhdessä laatineet.
Häntä on käskytetty keksimään keinot, millä Portugalille saadaan myös Suomen tuki sekä millainen tuen pitää olla. Tässä lisätietoa:
http://www.uusisuomi.fi/raha/112097-suomen-kreikka-ehto-toteutuu
Suomelle ei annettu mitään mahdollisuutta jättäytyä pois tuesta. Kaikki oli jo etukäteen kulisseissa seisovien harmaiden eminenssien määräämää.
Aivan kuten Irlanti saatiin EU:n perustuslain taakse äänestyttämällä maata kahdesti, ja mahdollisesti väärentämällä vielä vaalitulosta jälkimmäisessä äänestyksessä, aivan samoin Suomi saatiin tukipaketin taakse ottamalla äänestysoikeus pois kansanedustajilta ja antamalla kahdelle ihmiselle täydet valtuudet hyväksyä ennalta määritellyn sisältöinen paketti. Kuka vielä luulee, että Suomen päätäntävalta omista asioistaan on suomalaisten käsissä?
Uutta tietoa Portugali-huijauksesta!
22
181
Vastaukset
- me-262
"Ensinnäkin, jos uusi eduskunta olisi äänestänyt Portugalin tukipaketista, sitä olisi vastustanut 135 kansanedustajaa ja kannattanut vain 56."
Katainenhan julkitoi hyvissä ajoin pyrkimyksen "parlamenttaariseen ratkaisuun".
Eli eduskunnan tahdon kiertämiseen keinolla millä hyvänsä... - Varavaraanі
Ja se tahto kyllä kierrettiinkin, kun loppupeleissa kaksi ihmistä sai päättää asiasta - tai oikeammin, saivat toimia Brysselin viestintuojina, esitellä paketin sisällön ja hyväksyä sen. Omaa ansiota heillä tässä prosessissa oli ainoastaan se, että heidän "ansiostaan" Persut saatiin ajettua oppositioon.
- voi voi
Ruotsalaiset taas nauraa suomelle. Pääsevät kuin koira veräjästä tästä portugal hommasta:
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/05/13/ruotsin-borg-emme-osallistu-portugali-pakettiin/20116866/12
Jykän bisnekset jatkuu...- kysyinpähän vain
tuli mieleen että millä sen saa kuriin??
katainenhan tässä on se pahin puoskari koko sopassa?? - Varavaraanі
Ruotsi oli fiksumpi jo silloin, kun se kieltäytyi ottamasta euroa käyttöön. Ruotsissa vielä kuunnellaankin kansan tahtoa, mutta Suomessa ministerit päättivät kansan puolesta euroon siirtymisestä. Taisivat muistaakseni demarit silloin huseerata ylimpinä päättäjinä.
- me-262
Varavaraanі kirjoitti:
Ruotsi oli fiksumpi jo silloin, kun se kieltäytyi ottamasta euroa käyttöön. Ruotsissa vielä kuunnellaankin kansan tahtoa, mutta Suomessa ministerit päättivät kansan puolesta euroon siirtymisestä. Taisivat muistaakseni demarit silloin huseerata ylimpinä päättäjinä.
Suomessa on Euroopan viisain kansa, mutta tyhmin "eliitti" eli poliitikot.
- Fakta homma
me-262 kirjoitti:
Suomessa on Euroopan viisain kansa, mutta tyhmin "eliitti" eli poliitikot.
Kansa on joka puolella tyhmää kun antaa "eliitin" ja samojen sukujen päättää asioista.
- Katalainen*
En lukenut pastea loppuu, mutta ellei siinä ollut uskontoon liittyää niin voin hyväksyä sen.
http://www.youtube.com/watch?v=P_ukfGAd8T4- Varavaraanі
Ei ole mitään pastea.
- Katalainen*
Varavaraanі kirjoitti:
Ei ole mitään pastea.
Itse olen "toitottanut" lähes samaa asiaa Suomen kansalle, aikaisemissa kirjoituksissa,
Hyvä jos on ajatuksesi parantunut.
Mutta keskitytään Euroviisuun launtaina.
Tässä yksin parhaimmista.
http://www.dailymotion.com/video/x9ols1_1974-gigliola-cinquetti-si-italie_music
- X
Erittäin tyhjentävä ja selkeä kuvaus tapahtuneesta poliittisesta pelistä. Kiitos Varavaraani.
Tällaisia olisi mukava lukea myös lehdistä, mutta kun on se "maan tapa".- Varavaraanі
Härskiä on poliittinen peli, ja jos EU ei saa yhteistä tahtoaan läpi muulla keinoin, niin sitten se tehdään pakottamalla ja huijaamalla.
- .
hurraa suomen kansa.
jotain Tuksua heitetään kananmunilla ja tälläset kansanpetturit saa 15 000 €/ kk palkkaa luontaisedut. - me-262
Älä huoli toi kananmunajuttu on kehitteillä mädillä versioilla...
- meitä kusetetaan
Hyvä kirjoitus aloittajalta. Kaksi idioottia sai omasta kannastaan koko kansan kannan.
- Jussuf (se sama)
Taas on maajussilla huoli siitä että Suomi saattaisi Portugalipaketillaan tulla tukeneeksi jotain muutakin yritysalaa kuin maataloutta. Varavarausraivarin mieltä erityisesti pahoittaa se, että persut eivät ole pääsemässä hallitukseen kaksinkertaismaan hänen maataloustukiaan.
- Varavaraanі
No jaa, aika paljon pitää tukiaisia tulla, jos meinaa täällä keskikaupungilla saada tuon asfaltin tuottamaan satoa.
- luikerteleva otus
Jussuf, olet käärme. Olet myös somali.
- Jussuf (se sama)
Kyllähän sitä netistä nimiä löytyy, mutta hyvä kun itse asiasta kuitenkin olet samaa mieltä.
- Antti Satana
Kansa riisutaan aseista ja omaisuudesta - velkaannutetaan ja ryöstetään laillisesti. Siitä on kysymys.
- sickLapp
Asillinen ja tärkeä asia
- sardiineilla
Jos me autetaan muutamalla miljardilla, sitten me ehkä saadaan muutama purkki sardiineja, joiden arvo on sitte 1 000 000 eur/kpl.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784