En oikein ymmärrä, miten on mahdollista Perussuomalaisten jättäytyä hallitusneuvotteluista. Oli iso jytky saada iso joukko kansanedustajia äänestäjien tuella eduskuntaan ajamaan muutoksen politiikkaa. Nyt puolue jättäytyy kokonaan pois hallitusneuvotteluista suosiolla! Juuri niissähän olisi ollut mahdollista vaikuttaa tulevaan politiikkaan asettamalla ehdot hallitusyhteistyölle. Tämä oli kyllä JYTKYJEN JYTKY! Nyt ei edes tätä mahdollisuutta käytetty. Minusta tuo oli Perussuomalaisilta meidän äänestäjien suoranaista pettämistä. Mihin jäi se iso JYTKY, jonka piti muuttaa meidän tulevaisuutta. Nyt sama meno jatkuu entiseen malliin.
Tulee vaan mieleen, että pelkäsikö Soini ihan oikeasti ottaa vastuuta. Vai pelkäsikö hän, että Perussuomalaisten kansanedustajista ei sittenkään ole valtioneuvoston jäseniksi. Toisaaltahan olisihan se minusta itsestänikin ollut aika huvittavaa, jos bodailulla menestynyt naisihminen olisi valittu vaikka sen ansiosta kulttuuriministeriksi. No kyllähän maailmalla on myös huvittaviakin esimerkkejä ministereiden valinnasta, mutta että täällä meilläkin sivistysvaltiossa..... Ehkä hyvä näin sittenkin!
En voi kun ihmetellä tuota, mihin muutoksen puolesta antamanai ääneni nyt on johtanut. Seuraavalla kerralla olen kyllä viisaampi ja annan ääneni sellaiselle, joka uskaltaa ottaa vastuuta ihan oikesti ja ajaa muutoksen puolesta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
kuten viisaat sanoivat ennen vaaleja, perussuomalaisten jättimenestys johtuu siitä, että perussuomalaisille ohjattiin eliitille vaaralliset äänet. perussuomalaiset on sitä varten perustettu elitistinen petospuolue.
Ei äänesi hukkaan mennyt!
Se on hyvin säilössä seuraavat 4 vuotta. Jos Soini olisi nyt alistunut hallitukseen niin nämä suuremmat olisivat edelleen ajaneet omia asioitaan mutta Soini olisi silloin ollut nimellisesti mukana tekemässä noita paskoja päätöksiä, nyt näin ei käy ja miehen kannatus pysyy ja kasvaa.
Eiköhän jopa suomalaiset pikkuhiljaa ala tajuamaan mitä ne siellä arkadian mäellä oikein touhuaa