“NAKBA-PÄIVÄ” JA PÖYTIEN KÄÄNTÄMISEN MENETELMÄ

Sunnuntaina 15. toukokuuta palestiinalaisarabit viettävät muistopäivää, jota he kutsuvat “Nakba-päiväksi”. “Nakba” merkitsee “katastrofia” ja viittaa vuoden 1948 sotaan, jonka myötä Israel perustettiin. Päivä on valittu huolella, koska se on gregoriaanisen kalenterin mukaan Israelin itsenäistymisen jälkeinen päivä. Nakbaa vietetään sekä Juudeassa ja Samariassa (Länsiranta) että Israelin arabien keskuudessa. Päivää on yleensä vietetty pitäen suuria mielenosoituksia, joissa pidetään esillä Palestiinan lippua ja suuria Israelia vastaan hyökkääviä ja sen tuomitsevia bannereita. Mielenosoitukset ovat toisinaan yltyneet väkivaltaisiksi.

Kommentti:

“Nakban” vietto on Israelissa hyvin kiistanalainen kysymys. Mielenosoituksissa pakolaisten paluuoikeus nostetaan keskeiseksi periaatteeksi. Sellainen paluu merkitsisi juutalaisvaltion loppua, ja juutalaisilla on vaikeuksia ymmärtää, miten israelilaisarabit, valtion kansalaiset, voivat kannattaa ideologiaa, joka tähtää kyseisen valtion tuhoamiseen. Monet näkevät mielenosoitukset todisteena siitä, että israelilaisarabit ovat vihollisen puolella.

Haifan yliopiston professori Dan Schueftan, joka on tutkinut konfliktia 43 vuoden ajan ja erikoistunut israelilaisarabeihin, vahvistaa näkemyksen suurelta osin, sanoen: “Kyseessä ei ole poliittinen kanta, joka voisi muuttua, vaan pikemminkin tärkeä osatekijä heidän arabi-identiteetissään. Yhteisönä he pyrkivät aikaansaamaan juutalaiskansallisen yrityksen tuhon.”

Päivän 15. toukokuuta valinta on merkillepantava asiayhteydessään. Päivä viittaa vuoteen 1948 ja siihen, että Israelin perustaminen oli katastrofi. Miksei päiväksi ole valittu kesäkuun yhdettätoista? Sinä päivänä päättyi kuuden päivän sota, joka saattoi Juudean ja Samarian (Länsiranta) Israelin hallintaan. Rauhanneuvottelut, joita ei tällä hetkellä käydä, ja palestiinalaisarabijohtajien länsimaiselle yleisölle antamat lausunnot tähtäävät sellaisen sopimuksen aikaansaamiseen, joka koskisi vuoden 1967 kesäkuun yhdennentoista seurauksia. Niin sanottu miehitys, jonka palestiinalaishallinto sanoo tahtovansa lopettaa, koskee kesäkuun yhdettätoista. Jollei siis Israelin koko olemassaoloa pidetä ongelmana, ei ole mitään syytä valita päiväksi toukokuun viidettätoista. Toukokuun viidennentoista seurauksia ei voida korjata tuhoamatta juutalaisvaltiota.

Toisaalta on totta, että vuonna 1948 tapahtui katastrofi. Arabien päätös olla hyväksymättä YK:n jakosuunnitelmaa - ja sen myötä vielä yhden arabivaltion perustamista juutalaisvaltion rinnalle - vaan sen sijaan ryhtyä sotaan, johti katastrofiin. Tämän arabihyökkäyksen seurauksena jotakuinkin yhtä suuri määrä juutalaisia ja arabeja joutui pakolaisiksi. Prosessissa jätettiin satoja arabikyliä autioiksi, osa niistä tuhottiin. Juutalaisjoukot pakottivat liikkeelle osan arabeista, mutta arabien suuri enemmistö pakeni omien johtajiensa rohkaisemina. Muistakaamme myös, että monet arabit jäivät juuri perustettuun juutalaisvaltioon. Katastrofi, sota seurauksineen, oli arabijohtajien ja heidän armeijoittensa työtä. Israel ei julistanut sotaa - arabit julistivat! Oikeudenmukaisesti ajatellen Nakba-mielenosoittajien tulisi osoittaa kritiikkinsä arabivaltioita kohtaan ja vaatia korvauksia niiltä, ei Israelilta.

...lainattu teksti oli liian pitkä -jatkuu alla...