Ja tässä lupaamani kakkososa alkukirkon historiaan.
Noin 140-luvulla jkr olivat siis kaikki nykyisen Uuden Testamentin kirjat valmiina. Ns. "apostolinen aika" oli päättynyt ja "apologeettien aika" alkoi. Varhaiskristilliset kirjoitukset eivät kuitenkaan vielä olleet samojen kansien sisällä. Lisäksi mainittujen kirjoitusten ohella esiintyi suuri määrä muitakin asiaan liittyviä tekstejä. Osa niistä oli Pison perheen tuottamia ja osa taas muista lähteistä peräisin olevia. Ensimmäisen askeleen varsinaisen kristillisen kokoomateoksen (virallisen kaanonin) suuntaan teki Mustan Meren rannikolta kotoisin ollut laivanvarustaja Markion, joka 140-luvulla jkr. erotettiin Rooman seurakunnasta eriävien uskonnäkemystensä vuoksi. Tämän jälkeen hän perustikin oman kilpailevan kirkkokunnan, josta tuli vakava haastaja Rooman kirkolle aina 300-luvulle saakka. Markionia on joskus kutsuttu "ensimmäiseksi uskonpuhdistajaksi" ja monet vapaat suuntaukset (mm. vapaakirkkolaiset) pitävät häntä yhä jonkinlaisena henkisenä esi-isänään. Miten Markionin näkemykset sitten erosivat Rooman seurakunnan näkemyksistä? Markionin perusväittämä oli ensinnäkin se, että Vanhan Testamentin "Herra Jumala" ei ole sama, kuin Jeesuksen Isä. Hänen mukaansa Vanhan Testamentin luoja-Jumala on lain Jumala, jonka periaatteena on "silmä silmästä ja hammas hampaasta" (2 Moos.21:24). Tämä juutalaisten heimojumala käskee israelilaisia tappamaan pakanakansoja kuin kärpäsiä niin, ettei yhtäkään saa jättää eloon (5.Moos.20:16-17). Tämä Jahve-Jumala (Jehova) on kiivas, kiukkuinen ja mustasukkainen: "Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani" (2 Moos 20:3). Jahve ei ollut varsinaisesti paholainen mutta hän oli epätäydellinen luoja-jumala, jonka luoma maailma oli yhtä epätäydellinen, kuin hän itsekin (kts. 2.Moos.4:11 ja 5.Moos.32:23-24). Jeesuksen Isä-Jumala sen sijaan on armon Jumala, joka rakastaa kaikkia kansoja samalla tavalla. Isä ei kosta eikä vihaa, vaan antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Jeesuksen Isä on itse moraalinen täydellisyys (Matt.5:48). Jeesus oli isänsä poika, Puhdas Hyvyys, joka oli yhtä Isän kanssa ja ilmaantui maailmaan lunastamaan ihmiset lain Jumalan alaisuudesta armon Jumalan alaisuuteen (Gal.3:13). Jeesus opetti ihmisiä voittamaan vihan rakkaudella ja sodan rauhalla (Matt.5:39).
Markionin mukaan luoja-jumala Jahve ei kuitenkaan tuntenut Jeesusta, vaan antoi kätyriensä fariseusten ja ylipappien ristiinnaulita hänet. Hadeksessa Jeesus kuitenkin jatkoi pelastustyötään ja lunasti vapaiksi "vangittuja sieluja", kuten Kainin, vedenpaisumuksessa hukkuneet syntiset, Sodoman kaupungin asukkaat, kaislameren pohjaan hukkuneet egyptiläissotilaat jne (1 Piet.3:18-20). Vanhan testamentin "hurskaat" (Nooat, Aabrahamit, Moosekset ym) sen sijaan epäröivät tarttua Kristuksen käteen, koska pelkäsivät Jahve-Jumalansa taas koettelevan heitä uudella eksytyksellä. Niin he jäivät vankeuteen ja näin toteutuivat Hadeksessakin "jumalattomien vanhurskautuksen" tutut periaatteet: "terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat" ja "ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi". Markionin tärkein oppi-isä oli Paavali, jonka näkemykset hän vei johdonmukaiseen päätökseen. Jo Paavalin kirjeissä oli tuotu esiin, että laki annettiin ainoastaan "enkelien kautta" aikana, jolloin ihminen alaikäisenä oli vielä "holhoojain ja huoneenhaltijain" alainen (Gal. 3:19, 4:1-2). Vanha Testamentti oli nyt käynyt iälliseksi ja oli lähellä loppuaan. Uusi oppi oli sen tilalle tullut. Uuden liiton julistajat saattoivat Paavalin mukaan olla avoimia ja rehellisiä toisin kuin Mooses, joka joutui peittämään kasvonsa, jotta Israelin lapset eivät näkisi Jahve-Jumalan loisteen katoavaisuutta ja heikkoutta (2.Kor. 3:13). Jahve-Jumala hallitsi siis Paavalin mukaan pelon ja "bluffin" avulla. Jeesus oli kuitenkin naulinnut lain Jumalan ristiin kaikkine niine kirjoituksineen ja säädöksineen, jotka olivat ihmisiä vastaan (Kol. 2:14). Tuolla israelilaisten lakijumalalla ei ollut Paavalin mukaan muuta virkaa, kuin kuoleman ja kadotustuomion virka (2 Kor. 3:6-9).
Noihin aikoihin

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta tämän palsta on kyllä ihmeellinen paikka, puoli viikkoa sitten ei löytynyt järkevää mielipidettä edes omista postituksistani ja nyt on pelkästään juttuja joita jo tyydyn ihailemaan kirjoittajien kärsivällisyyden takia kirjoittaa noin pitkää tänne,puhumattakaan että lukisin niitä.
Ja tämä Markion taitaa olla väärässä, ja sain vahvan kuvan että Raamattua on taas raiskattu sillä tavalla, että otetaan vain siitä ne kohdat jotka miellyttävät itseä ja kielletty ja jätetty pois muut. Esim. Raamatussa sanotaan Israelin Jumalan olevan sama kuin tämä meidän nykyinenkin kristinuskon Jumalamme. Ja tuntui myös siltä että ei osattaisi yhdistää Uutta Testamenttia ja Vanhaa sitten millään ja kelpaisi hyvin jos molemmista päästäisiin eroon. Mutta tosiaan tässä oli hyvin monta väärää ja epätotta olevaa olettamusta ja voin oikeastaan näiden ohella tuomita koko jutun Rakkauden ja Totuuden Raamatun kautta kiellettäväksi. Mutta mielestäni oli räikyvin esimerkki siitä että kirjaa ei olla luettu ajatuksella (voi olla että se on määkin) oli se että kun Mooses ja co. olisivat jatkaneet käännytystyötänsä Hadeksessa, koska eikös Raamatussa sanota että joka sinne on kerran joutunut ei sieltä palaa, ja mitä epäuskomista ihmisillä on jotka ovat jo joutuneet todistamaan Jumalan oikeassa olemista helvetistä ja muusta "turhasta peloittelusta"? Mutta tosiaan melkein joka sana tässä soti mun uskoani (ja joskus tietoani, joka on näissä asioissa vähäinen, koska rakastan ennemmin uskoani kuin tietoani) vastaan ja enkä halua olla enempää tekemisissä etten vaarantaisi herkästi käsissäni likaantuvaa Jeesuksen verellä pestyjä vaatteitani.
Tämä sama litania on oksennettu myös
ellien palstoilla.
Silloin sitä tarjoili nimimerkki K.T.S
Tulee varmaan vielä teosofiaa, buddhalaisuutta ja lopuksi Jeesus=Lucifer jne.
(loppuun kaluttu luu!)
Saammeko odottaa islamista vastaavaa juttua???
Seuraan mielenkiinnolla palstaa!
Sanooko skeptikot kun ne kilistelee laseja jolle ni "skepsis"! ?
Ehdotusta harkitaan.
Skeptikoilla olisi mielestäni aihetta harkita nimenvaihdosta, koska nykyinen skepsis ja skeptikko-sana on kankea suussa ja tuntuu kuin rautakankea yrittäisi suustaan saada ulos. Jokin helpompi sana olisi mukavampi, ja jos Skepsiksen pikkujouluissa ruvetaan keskustelemaan muutaman ( viel muutama) viinilasin ei kukaan osaa sanoa edes "yhteisönsä" nimeä.