JA TAAS YKSI ALOITUS KOLMINAISUUDESTA

Miksi teette näin

Minusta täällä näyttää nyt olevan selvä ristiriita siitä ketkä sitä riitaa ja eripuraa
tosiasiassa kylvää. Milloin ollaan ajamassa ulos ketäkin.
Katsotaanpa ketkä nytkin ovat taas tehneet aloituksen riidelläkseen kolminai
suudesta.
Niko, Jeesus on tie, Mohikaani, vakieeri, Worried, Jumalan pete, valheet vie
tuhoon.
Jos tässä on se uskovan ainoa aihe, niin täytyy sanoa, että köyhä on usko.
Näinkö se todellakin menee, että, tehdään tällaisia aloituksia ja kun saadaan
toisella tavalla ajattelevat kirjoittamaan oman mielipiteensä, niin ollaan nyrkit
pystyssä ja valmiina kampeamaan foorumilta ulos. Siis tekemällä tehdään
riitoja.
Alkaa myös kovin vahvistumaan se ajatus että täällä olisi myös psykiatrilla
tekemistä. Onhan selvää että "uskonto" ja nimenomaan oikeassa oleminen,
on muutamille henkinen pakotie, omasta pahoinvoinnista.
Kaikki henkisestä pahoinvoinnista kärsivät eivät näy tekevän aloitteita, mutta
tarttuvat hanakasti asioihin silloin kun kyse on porukkakiusaamisesta.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhdy vaan iloon :)

      Mitäs pahaa siinä on jos joku tulee hoidetuksi näin huokealla!

      Vai oletko psykiatri joka haluais rahastaa ekivänkääjien hädällä?

      • viestin aloittaja

        Mihin iloon? Mitä iloa sinä tästä saat? En ole psykiatri mutta tunnistan sellaiset
        jotka kaipaisivat apua, mutta eivät jostain syystä hae apua.(ehkä uskonto kieltää).
        En nauti toisten kärsimyksistä tai saurauksista, päinvastoin, mutta ei ole
        hyväksyttävää että palstaa pidetään purkautumiskeinona omaan pahaan oloon,
        ja toisten kiusaamiseen lietsomalla vihaa.
        Enkä usko että tällä tavalla kukaan tulee hoidetuksi. Tällaisen täytyy vain lisätä
        omaa pahaa oloa pitemmän päälle.


    • ekivaari

      Lienee jo kohta kuukausi aikaa siitä kun olen tehnyt aloitusta tälle palstalle; enkä silloinkaan kolminaisuudesta enkä Jeesuksen jumaluudesta. Minulle on riittänyt tarpeeksi aiheita, oikoa trinitaristien esittämiä vääristelyjä Raamatusta.

      • ihmiset inhoavat

        Ihmiset inhoavat sinun jankutustasi ja jatkuvaa riidanhaastamistasi. Sitä on jatkunut vuosia, siitä on sinulle usein sanottu, mutta jatkat vain toisten haukkumista ja riitelemistä.


      • Viestin Aloittaja
        ihmiset inhoavat kirjoitti:

        Ihmiset inhoavat sinun jankutustasi ja jatkuvaa riidanhaastamistasi. Sitä on jatkunut vuosia, siitä on sinulle usein sanottu, mutta jatkat vain toisten haukkumista ja riitelemistä.

        Sinä ekivaari et kuulukkaan tuohon porukkaan mistä tein aloituksen. Et ole
        mennyt henkilökohtaisuuksiin vaan pitäytynyt Raamatun sanomassa.
        Yhtään tarkoitushakuista aloitusta et myöskään ollut tehnyt. Se vain on surkeaa
        että jotkut niitä tekevät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe