Hyviä puolia joita ei muilla ole

helel

Eräs kommentoija toisessa ketjussa pohdiskelee todistajuuden sellaisia hyviä puolia, joita ei olisi muilla uskonnoilla. Onko sellaisia?

Yhtäläisesti voitaisiin mielestäni ottaa esiin, jos jollain on tietoa, sellainen uskonto jolla vastavuoroisesti on jotain hyvää mitä ei ole millään muulla uskonnolla.Jos sellaista siis löytyy ja mikä olisi se hyvyyden syy.

5

69

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noppanorppa

      Niinpä. Kysymykseni juonsikin siitä että sinä vedät Jehovan todistajuutta koskevan kritiikin keskellä aina esille sen, että kun ne muutkin sitä ja tätä. Kyseinen argumentointi ei edesauta keskustelua, koska asia on täysin selvä. Kaikki uskonnot ovat omalla tavallaan mätiä. Kaikista löytyy myös ne omat hyviksi miellettävät puolet.

      Kuitenkin on erittäin tärkeää että uskontojen sisällä esiintyvistä negatiivisista ilmiöistä voi keskustella. Se että niitä pyritään lakaisemaan maton alle, tai muuten vähättelemään esimerkiksi niin että kun ne muutkin, ei johda mihinkään. Sen lisäksi että Jehovan todistajuudessa esiintyy huolestuttavia negatiivisia ilmiöitä, joita muualla ei esiinny samalla tavalla.

      • helel

        "Sen lisäksi että Jehovan todistajuudessa esiintyy huolestuttavia negatiivisia ilmiöitä, joita muualla ei esiinny samalla tavalla. "

        Teenkö tästä vielä aloituksen?


      • noppanorppa
        helel kirjoitti:

        "Sen lisäksi että Jehovan todistajuudessa esiintyy huolestuttavia negatiivisia ilmiöitä, joita muualla ei esiinny samalla tavalla. "

        Teenkö tästä vielä aloituksen?

        Tee toki jos näet tarpeelliseksi. Voi tietenkin olla että karttamisesta ja veri-itsemurhista on jo pariin otteeseen palstalla keskusteltu. Mut siis nuo nyt päällimmäiseksi pomppaa listalla, jossa on negatiivisia ilmiöitä joita muualla ei esiinny samalla tavalla.


      • helel
        noppanorppa kirjoitti:

        Tee toki jos näet tarpeelliseksi. Voi tietenkin olla että karttamisesta ja veri-itsemurhista on jo pariin otteeseen palstalla keskusteltu. Mut siis nuo nyt päällimmäiseksi pomppaa listalla, jossa on negatiivisia ilmiöitä joita muualla ei esiinny samalla tavalla.

        Et siis katso tarpeelliseksi pysyä aloituksen aiheessa tässäkään kohden?

        Ryhdyt puimaan muita asioita, samaan aikaan olet niitä jotkaensimmäisenä ovat valittamassa kun muut eivät pysy sinun mieleistesi aloituksen aiheessa.

        Kyllä on surkeaa.


      • <<<
        helel kirjoitti:

        Et siis katso tarpeelliseksi pysyä aloituksen aiheessa tässäkään kohden?

        Ryhdyt puimaan muita asioita, samaan aikaan olet niitä jotkaensimmäisenä ovat valittamassa kun muut eivät pysy sinun mieleistesi aloituksen aiheessa.

        Kyllä on surkeaa.

        surkeaa


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe