"Katselkaamme vain aistittavaa luontoa,

Hengen kallio!

niin helposti voimme siinä tehdä erään hyvinkin yksikertaisen huomion. Nimittäin voidaan havaita todeksi Paavalin lauselma, että luomakunta on alistettu katoavaisuuden ja alinomaisen muuttuvaisuuden - sanoisinko kuolemanlain alaiseksi.

Mutta samalla ketaa näkyy, että aine semmoisenaan oleellisesti on katoamatonta. Voimme tieteemme alkuaineita kemiallisesti yhdistelemällä saada muuttelemaan muotoansa aivan mielin määrin; kiinteiksi, juokseviksi ja kaasumaisiksi; tiivistää vaikkapa hiili säihkyväksi timantiksi ja muuttaa se nestemäiseksi ja vihdoin kaasummaisena haihduttaa se eetteriin. Mutta hävittää, tai lopullisesti kuolettaa, sitä emme voi tehdä.

Aineessakin on siis jotain kuolematonta ja ikuista elämää, joka on vain muotoihin tilapäisesti kiinni kytkeytynyt. Koko aistittava luonto on kuin se olisi alituisessa luomistilassa, synnyttäen "povestaan" loppumattomiin elämän- muotoja, joiden on taas väistyttävä uusien tulokasten tieltä, ja näin vain aine uhrautuu mielellään, kuin Äiti, synnyttämään "tajunnan" lapseen - "muotoon", johon mahdollisimman paljon voisi heijastua kaikkeuden elämää, ja semmoinen lapsi on "Ihminen", syntynyt lavean tien laveimmasta virrasta Luonnon joukkotajunnan suuresta "kohdusta".

Muotojen maailma se on lavean tien eli kadotuksen maailma, ja muodoissa piilevä Hengen maailma - eli kaidan tien ikielämän maailma. Jos ihmislapsi perustaa olemuksensa noihin muotoihin, niin on hän, eli yllä mainittuihin muotoihin, niin hän on laskenut rakennuksensa "liukuvalle hiekalle", kun sitä vastoin muodoista irtautuneen perustus seisoo kalliolla".

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesuksessa Kristuksessa kiinni pysyväiset pysyvät iäti. Mistään muusta täällä auringon alla en ole niinkään varma. Myös ilman Kristusta eläneet joutuvat tekemään kerran tiliä katoavaisesta elämästään, iankaikkisuudessa.

      1. Tess. 5:23
      Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

      Ap. t. 24:15
      ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.

      JYTKY JA TILIPÄVÄ

      Room. 14:12
      Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.

      Hepr. 4:13
      eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

      Hepr. 13:17
      Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.

      1. Piet. 4:5
      Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe