Oon tässä muutamia viestejä lukiessani aistinu keskustelijoilla suoranaista katkeruutta iloa ja onnellisuutta kohtaan. Onko nykyään pelkkiä tosikkoja, kun ei uskalleta nauttia siitä, mitä on tarjolla? Mun mielestä elämän tarkoitus onkin pyrkiä nauttimaan elämisestä maan päällä, koska toista mahdollisuutta tuskin tulee olemaan. Tavallaan on yhdentekevää lankeaako uskoon, jos kerran siten tulee onnelliseksi. Jokaisen oma keho ja mieli, joten kukapa ulkopuolinen siihen puuttumaan.
Mikä on elämän tarkoitus?
esko
17580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
sinälllään ei ole tärkeä, vaan kokea oman elämänsä tarkoitus.
On tarkoituksetonta ja vastuutontakin, sysätä oman elämän mahdollinen tarkoituksettomuus elämälle. Ikäänkuin elämä ei olisi jotain itsessä.
Tarkoituksenmukaisempaa on etsiä tarkoitusta omalle elämälleen.
Vai sitä kautta voi nähdä muidenkin elämien tarkoituksellisuuden ja itse ELÄMÄN tarkoituksen!
Mitä nautinnot on?
Hetken mielihyvän hekumia tai oman tyhjyyden peittämisyrityksiä?
Makeaa rakkaudettomuuteen?
Nautintoja ei tarvitse hakea, elämä sinällään on nautinto kokonaisuudessan, jos on löytänyt elämälleen tarkoituksen.
Uskoon ei langeta.
Usko on syvää luottamusta elämän kantavaan voimaan!
Usko on nöyryyttä.
Nöyryyden kautta löytyy myös jumaluus, tarkoitus elämälle!
Ihmisessä on muutakin kuin keho ja mieli.
Ihminen on ajassa elävä tietoisuus, pyhänhengen "lävistämänä" heijastaa jumalan kuvaa!
Ei Jumala ole sen kummempi ja pelottavmpi persoona kuin rakkaus!
Se mitä sinäkin pelkäät ja pakenet, koska et koe olevasi niin suuuren armon ja rakkauden ansaitseva!
Rakkautta, Jumalaa ei anasaita!
Siihen ei ole suoritteista tutkintoa saatavana. Se koetaan, syvällä sisimmissä, siellä missä pyhähenki on "lävistänyt" sinunkin tietoisuutesi kokemaan matkaa ELÄMÄssä!
;)
Senkun uhraudut suuren jumalankuvasi edessä jonka olet muokannut haluamasi laiseksi kun samalla kerrot muille sen olevan standardien mukainen. Sen kun käännät selkäsi maailman ihanille asioille ja yrität loistaa jumalasi edessä.
En estä sinua.
Mutta minä elän. Minä elän muiden mukana nauttien siittä mikä on nautittavaa ja kärsien jos tarpeen. En tukeudu siihen jos elämää olisi kuoleman jälkeen. Elän nyt niin, että kuolemani hetkellä minun ei tarvitse surra itsekkyyttäni eikä uhrautumistani.
Kuolema päättää päivät meiltä kummaltakin. Lanka katkeaa. Jätätkö kaiken uskomustesi varaan?
Minulla ei ole uskomuksia, minä tiedän!
Tiedätkö sinä, että sinulla on vain tämä elämä vai onko se uskomuksesi!
Elämän uhrit, eivät koskan ole kohdanneet itseään, vaan kieltävät itse elämässä olon!
Uskomus, on muilta tullutta tietoa, luottava usko on kokemuksellinen tieto, tietämys totuudesta!
Minun ei tarvitse yrittää olla mitään. Vain pelkäävä ja uskomuksiensa varassa elävä, tuntee tarvetta loistaa jumalansa edessä (elämän/jumalan kieltämisen, rahan, suoritusten, omaisuuden, plaakaatein, hyvin teoin, hienoin käytöksin, luetun tiedon yms.)
Nämä ovat jumalia, joiden edssä pitää loistaa, kokeakseen elävänsä, kokeakseen tuleensa hyväksytyksi. Niiden eteen pitää tehdä suorituksia, jotta saa tarkoituksen elämälleen ja muiden hyväksynnän, näiltä "epäjumalilta"!
Aidon elämän/Jumalan edessä ei voi loistaa suorituksin, muuuta kuin olemalla se mitä on. Sitä ei edes kykene kokemaan, kuin olemalla se mitä on.
Aidon elämän/Jumalan edessä voi vain olla tässä hetkessä ja aidosti kokea maailman kauneutta ja aistia se.
Minulla on kokemus Jumalan olemassaolosta ja se kaikki mikä on pelkän "jumalkuvan" varassa, ei ole missään raameissa, vaan odottaa kokemusta, hetkeä joillon olen valmis kohtaman "Jumalan/Elämän" koko loistossaan.
Milloin koen olevani täydellisesti valmis ja niin hyväksytty ja rakastettu itsenäni kaikineni puolineni, hyväksymään täydellisen rakkaudellisen hyväksyvän Jumalan, rakkauden!
Ihmisen on nöyrryttävä itsensä edessä, egonsa edessä, ei Jumalan.
Jumalan ON, joka hetki läsnä!
Itsekkyys on jumalan kieltämistä, itsensä kieltämistä.
Itsensä kohottamista Jumalan asemaan.
Minä en tukeudu elämään kuoleman jälkeen.
Elämän jatkumisen varmuus, sitoo minut suureen vastuuseen miten elän ja kohtelen mailmankaikkeutta.
Elämän jatkuvuuden kieltäjät, eivät uskalla ottaa vastuuta maaailmankaikkeudesta, eikä itsestään, vastuu on aina sillä jumalalla joka on epäoikeudenmukainen ja tuomitseva, koska sitä ei edes ole olemassa.
Niin ken uskoo mihinkin....
Lanka katkeaa...Minä Olen!
Et näe sitä mistä itse puhut. Et näe sitä koska rakennat identiteettisi siittä. Et tajunnut mitä sanoi, et tajunnut syvimpiä ajatuksiasi. Käy tekstisi uudestaan läpi. Jos et tajua vieläkään, käy se vielä uudetaan. Jos et tajua, niin mitään ei ole tehtävissä.
oletko koskaan tutustunut elämän paradokseihin?
Tiedätkö, että pienuudessa on suuruus?
Pelosta löydät rakkauden?
Nöyränä kohtaat Jumalan?
Tiedätkö edes mitä nöyryys on?
Nöyryydessä piilee rakkauden voima.
Nöyryys ei ole sitä, että yritää tehdä tekoja jotka vaikuttavat nöyrän ihmisen teoilta, nöyryyttä ei voi suorittaa, eikä ajattella tapahtuvaksi. Ei voi tekeytyä nöyräksi.
Nöyryys ON, se on syvä kokemus, itsensä näkemisen kokemus.
Sinä sekoitat minun sanani; Rakkaus, kai sinun kokemuksiisi rakkaudesta?
Tunteisiin, hyvään oloon, hyviin tekoihin....eikö?
Tällöin sekoitat myös minun kokemukseni Jumalasta siihen samaan suppeaan suoritteiseen uskomuksien varassa olevaan "jumalkuvaasi"...eikö?
Yritätkö sinä, jolla ei ole kokemusta Jumalan olemassa olosta ja elämän jatkuvuudesta, kertoa minun Jumalani olemattomuudesta minulle?
Oletko huolissasi, että typeryyksissäni uhraudun ja nojaan harhaan pelättessäni ehkä kuolemaa?
Niin minäkin olin ennen "huolissani" Jumalaan uskovien typeryydestä, pidin yhtä tarpeellisena herätellä heitä typerdyyen ja sokeuden unestaan kuin uskovaiset konsanaan julistavat sanaansa pimeydessä vaeltaville.
Mutta on eräs tosiasia, jota ei ole tarpeen koskaan unohtaa.
Kaikki uskomukset, kaikki mikä ei ole kokemuksellista sisäistä tietoa, täydellistä varmuutta, kaikki se on kyseenalaistettavissa.
Myös Jumalan kieltäjien kuin Junalaan uskovien kohdalla.
Rakkaus on Jumala!
Jumala on Rakkaus!
Ei ukko pilvenreunalla, eikä hurmoksellinen teon aihuttama tunne! ;=)
Mun "tieto" sun "tietoa" vastaan.
Onko sinulla "katetta" itselläsi "tiedollesi"?
En pyydä sitä minulle todistamaan mitenkään, se ei sanallisesti ole mahdollistakaan. Uskomuksia voi todistella sanallisesti ja kumota sanallisesti. Kuten arvoja, asenteita ja säädöksiä, kaikkea näennäistä. Sisäinen, todellinen muutosta ja kehitystä tuottava tieto, tapahtuu ja välittyy sanattomalla kielellä. :)
Tämä kaikki vaatii rehellisyyttä itseä kohtaan, jokaisessa hetkessä niin pitkälle kuin sen hetken ymmärrys ja kehitys tilaa antaa.
Minun uskoni sisältää kokemuksellisentiedon ja luottamuksen.
Sitä ei horjuta uskomukset ja epäilijöiden pelot. (ne eivät ole minun pelkojani)
Sitä voi muuttaa vain kehitys, sisäinenkokemuksellisuus, kuten aiemmin mainitsin; kunnes ymmärrykseni ja kykyni antaa anteeksi ja hyväksyä saavuttaa sellaisen täydellisyyden, että kykenen vastaanottamaan täydellisen rakkaudelisen Jumalan koko loistossaan. Silloin saattaa kokemus olla erilainen, mutta koen, että se voi muuttua vain syvemmäksi ja laajemmaksi, toisaalta se jossain vaiheessa/ajoittain muuttuu ehkä "arkipäiväisemmäksi".
Tarve tehdä "Jumalan olevaisuudesta" niin näyttävää kokemusta hiljenee sitä myöden, mitä oma mielikin hiljenee vastaanottamaan syvää hiljaista vaaatimatonta rauhaa.
Toki Jumaluuden alaisuuteen kuuluu yhtälailla suureellisuus ja mahtava ilon pauhina, mutta se ei ole tarkoituksenmukaista joka hetki.
Joskus sitä myös tarvitaan.
Semmottii :) !
Mä en vaivu niin alas, että väittäisin suoraan, ettei Jumalaa VOISI olla olemassa. Mitä tahansa VOI olla olemassa, mutta koska en voi olla varma asiasta, en voi valehdella. Pyytäisin samaa sinulta, koska sä itsekin tiedät, ettet voi tietää Jumalan olevan olemassa, vaan pelkästään uskot siihen erittäin suuresti. Uskonto ei olisi uskonto, jos kyse olisi tietämisestä.
Jos sun uskos kerran sisältää kokemuksillisia tietoja, niin voisitkos valaista meitä uteliaita kertomalla, mitä ne tiedot ovat? Eli mikä saa sut vakuuttuneeks Jumalan ja JUURI tämän kristinuskon Jumalan olemassaolosta? Sanoit, ettei tällaisia asioita pidä todistella ja oot ihan oikeessa, sillä tunnetiloja ja ajatuksia on mahdoton todistaa, mutta olisi vain kiva tietää, mikä sut saa uskomaan.
Rehellisyys on tavoitteellista. Se on kaiken perusta monessa mielessä.
Rehellisyyden syvimmän olemuksen tunnistaminen vaatii jo kyllä perinpohjaista rehellisyyttä.
Rehellisyys ei ole rehelliseksi ajateltuja tekoja ja sanoja, jotka vallitsevat arvo -ja moraalimaailman mukaan ollaan kategoroitu sellaisiksi.
Rehellisyys on "teatterin" ja "näenäisyyksien" poispyyhkimistä.
Rehellisyys on "alastioloa".
Ennenkaikkea voi olla vain itselleen rehellinen tai epärehellinen.
Kuljetko kansakunnan valheessa? Moraalin valheessa?
Suosittelen kyllä joskus välillä vaipumistakin ihan alas asti, ei tarvitse sitten niin kauheasti enää yrittää olla hyvä ja viisas.
Kas asiat muuttuu ja kehittyy vain tarnsformation/kuoleman kautta, mikä eittämättä vaatii asian/tunteen todellisen syvän kohtaamisen.
Ja se taas onnistuu vain pelkän tosiasian kohtamalla. Jättämällä sanat; jos, mutta, täytyy, pitää, pois koko ajattelusta ja sanastosta.
>Uskonto ei olisi uskonto, jos kyse olisi tietämisestä. <
Niin uskonto on uskontoa siinä vaiheessa kun se on tuki, eikä tietämys. Uskontoa ja uskomusta on kaikkialla ei vain pelkästään ns.uskonnoiksi kategoroiduissa ilmiöissä. Ego on monen herra ja Jumala ja sen pönkittäminen suorituksin uskonto. Yms.
Kas, on niin kovin surullistakin, että egojumalaa palvovat tarvitsevat peilikseen uskontojumalaa palvovat, jotta voivat toisissaan käsitellä omia uskomuksiaan.
>? Eli mikä saa sut vakuuttuneeks Jumalan ja JUURI tämän kristinuskon Jumalan olemassaolosta? <
Minä en puhu mistään kristinuskon Ju
malasta. Eittämättä Jumala sielläkin on. Minun Jumalani (meidän kaikkien) ei ole riippuvainen mistään jaottelusta, ei ole jotain mikä ei olisi Jumalasta. Ei ole helvettiä ei taivasta. Nämä kaikki on ihmisen luomia "unikuvia", jotka ovat hyvin tarpeellisia.
Me kaikki kuljemme omia polkujamme, kohti "kotia".
Haluatko siis todisteen Jumalan olemassaolosta?
Seuraavaksi kun joku loukkaa sinua, oikein niin että tuntuu, varsinkin jos kyse on, että sinua syytetään (tunnet että sinua syytetään)jollakinlailla jostain teosta tai sanoista tai mistä vain.
Hiljenny hetkeksi.
Mieleen nousee monia selityksiä; tuo on hullu, kateellinen, väärässä, törkeä, typerä yms. Tunnet vihaa, halveksuntaa yms.
Ohita ne .
Koe että ei ole olemassa mitään puolustusjärjestelmää.
On syytös ja se on tosiasia.
Olet ikäänkuin "viimeisen tuomiosi" edessä. :) (sitä ei välttämättä tarvitse odottaa fyysisen kehon kuolemaan asti. Sen voi tehdä joka hetki, uudelleen ja uudelleen, kunnes kokee mikä on ollut vertauskuvallinen "ylösnousemus".)
Tarkoitus on todella päästä tunteeseen kiinni. Syvälle, niin että syyllisyys ja häpeä repii rinta ja sielua.
On tosiasia, että olet juuri sitä miksi on syytetty. Se on sinun tuntemasi syyllisyyden kuva, ilmianto.
Koe "pahuutesi". Se on syvä tie ja perille vie.
Ehkei onnistu ensimmäisellä kerralla, monet vaatii tuomitsijan itsensa ulkopuolta kyetäkseen kohtaamaan syyllisyytensä.
Mutta sitä voi harjoitella itsekseenkin. Hiljaisesti.
Kaikki syyllisyys, häpeä, viha eli pelot odottaa vain, että ne käsitellään, uskonnollisesti sanottuna annetaan anteeksi, psykologisesti terapoidaan, fyysisesti kolhitaan päätä tiiliseinään.
Tapoja on monia.
Palaan edellä mainittuun. Kuolema ja transformaatio.
Energia on rakkaudellista, vapautunutta, tässä ja nyt hetkessä vain, jos on alituisessa transformaation ja kuoleman syntymän tilassa. Siinä tilassa on kaiken olevaisuus, Jumala!
Pyri siis itsessäsi kohti sitä tilaa.
Sitä kautta löytyy kokemus myös siitä paljon kaivatusta kodista, Jumalasta, Rakkaudesta ja Valosta!
Kokkeileppa pirruuttas! ;)
"Elämähän on vain sattumalta saatua"
Ota löysin rantein, älä jännitä. Ota vastaan mitä tarjoo elämä.
-Veikko Lavi-
Suosittelen kuuntelemaan myös Snogin Hooray-biisin.
pitää olla onnellinen
elellä hissukseen
ei pulista uskostaan
kyllä se sitten kirkko
hoitaa hautuumaan multiin
ja pappi kehuu,
että oli sävyisä mies
On pelkästään löytää ihmisen luonnolinen tila rakkaudessa ja täydellisessä tasapainossa elämän kanssa. Mutta ikävä kyllä tähän on 1-100 eri tapaa, mutta ikävä kyllä yksi ainoa on oikea.
Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen. Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastuu.
Uskokaa ihmiset, elämä tulee eläväksi vasta Jeesuksen kautta. Tuntuu hassulta ja tuntuu sotivan niitä kaikkia ennakkoluuloja vastaan mitä on (mutta nyt puhutaankin todellisista uskovaisista), mutta elämä "syttyy" vasta sitten tuleen ja tuntuu siltä kuin kaikki maku palaisi elämään. Voimat ja into tulee takaisin paljon voimakkaampana.
siitä mitä viestisi alussa sanoit, mutta Jeesusta Kristusta, ei persoonana ole viisasta nostaa "epäjumalaksi", se ei ollut hänen tarkoituksensa.
Jeesus ei ole tehnyt mitään kenekään puolesta, vaan ollut esimerkki siitä miten Elämä ja Jumala ja Rakkaus kohdataan.
Jokaisella on vastuu omana itsenään kulkea oma polkunsa. Jeesus näytti miten se tehdään ja hänen "energia mallinsa" on meidän kaikkien ulottuvilla.
Ja sinne vie yksi tie ja se on omaan sisimpään, rehellisesti, ilman naamioita.
Se vaatii egon riisumisen, egon kuoleman.
Tarkoitus ei ole, että Jeesuksen nimeä käytetään kilpenä, olla kohtaamatta tosiasioita.
Mutta sanosokeus voi piillä sinunkin viestiäsi lukiessa (minulla siis).
En siis kyseenalaista sinun uskoasi. Kerroin vain omia näkemyksiä yleisesti, ei siis sinulle "näpäytykseksi"!
:)
"Jeesus ei ole tehnyt mitään kenekään puolesta, vaan ollut esimerkki siitä miten Elämä ja Jumala ja Rakkaus kohdataan."
Jälleen eri nimimerkillä, mutta tuttuja juttuja. Yllättäen olen kanssasi samaa mieltä Jeesuksen sanomasta ihmisille. Jeesus toi ehkä ensimmäisen kerran individualismin uskonasioihin.
No, tämä teologiasta.
että yllättävää olla samaa mieltä??!!
Transformaatioita nikkeihinkin....*nauraa*!!!