Ei ne kaikki tänne tulisi.

Venäjällä on erilaisia hävittäjä lentokoneita noin 800 kpl. Suurin osa on vanhentuneita ja peräisin Neuvostoliiton ajoilta, eikä mittavaa uusintaa Venäjän hävittäjäkalustossa ole tiedossa, koska parhaimmallakin öljynhinnalla 140 miljoonan ihmisen maan BKT on Italian luokkaa, nyt se lienee huomattavasti alhaisempi.

On vaikea kuvitella tilannetta, jolloin muualla olisi diplomaattisesti rauhallista, mutta Venäjän ja Suomen välillä olisi sota. Näin ollen on aivan selvää, ettei Venäjä missään oloissa kykenisi edes puolia hävittäjäkalustostaan siirtämään Suomea vastaan, koska jos sillä ei olisi muita sotatoimialueita, niin sellaisiin Venäjän olisi kuitenkin varauduttava samaan aikaan, kun se sotisi Suomea vastaan.

Jos Suomi joutuisi sotimaan Venäjää vastaan on ilman muuta selvää, että se olisi osa suurempaa sotaa, kuten Venäjä voisi ottaa riskin hyökkäämällä ylättäen Baltian maihin Suomen tukiessa Baltiaa, mutta Naton saamatta aikaiseksi riittävän nopeasti kasaan voimia, jolla se iskisi Venäjää takaisin.

Kenraaleiden ei tule laskelmissaan lähteä siitä, että asetelma olisi ilmavoimien suhteen 62 Hornettia vastaan noin 800 venäläisten vanhentunutta konetta. Tietenkään emme voi tietää aivan varmasti, kuinka paljon venäjälle missäkin tilanteessa olisi mahdollisuus asettaa sodan missäkin vaiheessa hävittäjiensä määrää Suomea vastaan, mutta painopistealueella uskoisin ettei venäläisillä ole mahdollista asettaa taisteluun, kuin enintään puolet hävittäjäkoneistaan.

Jos ilmataisteluita käytäisiin Suomen yllä, on meillä kotikenttäetuna oma ilmatorjunta hävittäjiemme tukena paremmin kuin venäläisillä.

Ulkopolitiikallamme voimme välttää sen, ettei sodassakaan Venäjää vastaan Suomen alueet kuuluisi painopiste alueisiin ja Naton kuulumattomana maana välttää ehkä peräti koko sota. Nato jäsenyys ja / tai liian epäitsenäinen ulko- ja turvallisuus politiikka voisi viedä meidät sotaan, mutta omalla ulko- ja turvallisuuspolitiikalla me kenties voisimme jopa välttää sodan, oikeuksistamme tinkimättä, toisten maiden sotiessa. Venäjän resurssit eivät riitä minkäänlaiseen eurooppalaiseen sotaan, joka käytäisiin sen lounais- länsi tai luoteisella rajanaapurin alueella.

Venäjän sotilaallinen asema suhteellisesti ottaen on typistynyt monenkertaisesti Neuvostoliiton Kylmän Sodan aikaiseen asetelmaan nähden ja sen strateginen asema on aivan toinen, kuin Varsovanliiton aikana, maan väestö on puolittunut, maan aseet pääsääntöisesti ovat vanhentuneita ja sen strategiset asemat on reilusti yli 1000 km idempänä ja maalla ei ole sellaisia teknologisia varoja ja mahdollisuuksia ylläpitää modernia Armeijaa. Lisäksi vaikka Venäjää, ei voida laskea länsimaiseksi demokratiaksi, on kuitenkin sen yhteiskuntajärjestelmä muuttunut perustavanlaatuisesti Neuvostoliiton aikoihin verrattuna, jolloin se nyt joutuisi sotateollisuuden työntekijöille ja kehittäjille maksamaan oikeata palkkaakin, johon sillä ei suurella volyymilla kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta, vaan maa keskittyy puolustuksellisesti ydinaseistensa ylläpitämiseen. Erittäin merkittävää on myös se seikka, että Venäjällä ei enää ole minkäänlaista rautaesirippua, vaan maasta kyllä useimmiten pääsee pois, mikäli lähtijällä on toinen maa vastaanottamassa ja paremmin palkattu työ, joten ei Venäjä työnsuhteen jälleenvarustaudu puoli-ilmaiseksi, kuten tapahtuio täysin suljetussa Neuvostoliitossa.