Oikean ja väärän erottaminen kristillisessä toiminnassa ja julis

Siksi Paavali kirjoittaa korinttolaisille toisesta evankeliumista ja toisesta
Jeesuksesta (2. Kor. 11:4).

Vieraan “evankeliumin” julistajat muuttavatusein sanojen ja peruskäsitteiden merkityksen, jolloin niillä tarkoitetaan jotain muuta kuin ennen. Tällaisia sanoja ovat mm. evankeliumi, synti, usko, vanhurskaus, pyhitys
jne.

Varsinkin sanat armo ja laki saavat usein uuden merkityksen, jolloin evankeliumin sanoma hämärtyy eikä ihminen voi ymmärtää syntiturmelustaan eikä myöskään päästä kokemaan anteeksiantamusta ja Jumalan
lasten vapautta.

Sisäiseen maailmaamme tulee monenlaisia
“ääniä”.

Näillä äänillä on kolme lähdettä: ne voivat tulla ihmisestä itsestään, sielunviholliselta tai Jumalalta. Useinkaan ne eivät tule korvin kuultavasti, vaan ikään kuin aavistuksena. Jumalan vaikuttama aavistus ilmaisee, että jossakin julistuksessa, opetuksessa,kirjoituksessa tai laulussa kaikki ei ole
kohdallaan.

Siinä on jotain vierasta, jota voi olla vaikea määritellä. Kun joutuu tekemisiin
väärän kanssa, aavistukseen liittyy usein ahdistuksen tunnetta ja pelkoa.
Raamatun tuntemus on tärkeää eroteltaessa oikeaa ja väärää. Hyvän Paimenen ääni ei ole koskaan ristiriidassa Raamatun kokonaisilmoituksen
kanssa. Asiaa vaikeuttaa se, että myös vääriä opetuksia perustellaan Raamatulla, joskin lainaukset ovat usein irrallisia ja asiayhteydestään erotettuja.

Tunnusomaista vieraan paimenen äänelle on evankeliumin keskeisten asioiden puuttuminen. Uskovien aistit voivat kuitenkin harjaantua
erottamaan hyvän pahasta (Hepr. 5:14).

Oikean ja väärän erottamiseksi on olemassa joitakin hyviksi todettuja menetelmiä. Yksi tällainen on tutkia, mikä epäilyttävässä asiassa
on keskeistä. Hengelliseltä vaikuttava

väärä toiminta keskittyy ihmiseen ja korottaa ihmistä ja ihmisen tekemisiä siitä huolimatta, että voidaan puhua paljonkin Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.

Jollakin ihmislähtöisellä koetetaan saada Jumalan
mielisuosio ja hänen läsnäolonsa “alas” luoksemme. Jumalaa koetetaan lahjoa monisanaisuudella esimerkiksi laulun sanoja yhä uudestaan toistamalla. Jeesus kuitenkin varoittaa tällaisesta: “Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko, niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan” (Matt. 6:7).

Aidossa kristillisyydessä ihminen on Jumalan työn kohteena eli objektina ja Jumala on toimivana osapuolena, subjektina. Väärässä on päinvastoin.
Suhde Jumalan lakiin tienviittanaOikea ja väärä voidaan erottaa myös tarkastelemalla asiaa suhteessa Jumalan lakiin.

Tässä voidaan erottaa kaksi vastakkaista vääristymää. Toinen näistä on lain alaisuus eli legalismi. Legalismi tulee latinan sanasta lex. Vastakkaista tälle on lain hylkääminen eli antinomismi. Antinomismi tai nomismi,
joksi sitä on aiemmin kutsuttu, tulee kreikan sanasta nomos. Molemmat sanat tarkoittavat lakia.

Legalismissa elävät ihmiset kuvittelevat, että he saavat Jumalan hyväksynnän inhimillisin päätöksin ja omin keinoin. Tämä johtaa
“hengelliseen” toimintaan, jota tehdään ihmisvoimin. He uskovat olevansa Jumalan valtakunnan asialla ja siksi Jumalan erityisesti siunaavan heidän työtään, joka voi olla suurta, näyttävää ja menestyksellistä. He
ovat sitä mieltä, että jos ihminen päättää tehdä Jumalan tahdon, hänellä on myös kyky siihen.
Eräs legalismin ilmenemismuoto on menestysteologia, jonka sisällä on havaittavissa erilaisia oppisuuntia.

JATKUU EDELLEEN seuraavilla sivuilla:

Lähde www.kritityn foorumi.fi ja sieltä Juurikasvu.fi